Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittiset tiet ovat nyt erkaantumassa

Toimittaja Olli Ainola kirjoitti jouluaattona mielenkiitoisen kirjoituksen Iltalehdessä otsikolla ”IL-Analyysi: Suomi mietti keväällä hetken aseveljeyttä Viron ja USA:n kanssa” (IL 24.12.2016).

Ainola kirjoittaa: ”Suomi joutui viime talvena vaikeaan valintatilanteeseen. Yhdysvallat oli päättänyt rakentaa todellisen sotilaallisen suojan Baltian maille Venäjän valtaamisyrityksiä vastaan. Yhdysvallat halusi näyttää, että Naton turvatakuu ei ole sanahelinää. Suomen ja Ruotsin hallitusten oli pakko päättää, antavatko ne satamiaan, lentokenttiään ja ilmatilaansa Yhdysvaltain sotilaskoneiden käyttöön kriisitilanteessa, jolloin Baltian maat saisivat nopeasti sotilaallista täydennystä. Ruotsin vastaus tuli nopeasti. Oman puolustuksensa romuttanut maa lupautui tukemaan Yhdysvaltoja.”

Ainolan mukaan suomalaissotilaat ja -virkamiehet olivat selvittäneet Suomen Yhdysvalloille annettavan vastauksen pohjaksi Venäjän mahdolliset hyökkäyskuviot Itämeren maihin ja Suomeen.

Suomen hallitus – siis Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset – ei ollut Yhdysvalloille toimitettavasta vastauksesta yksimielinen. Hallituksen enemmistön ja presidentti Niinistön kanta kuitenkin voitti, jonka mukaan Suomi ei ennalta sitoudu antamaan Yhdysvaltain pyytämää tukea Baltian puolustuskuvioihin.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset kannat henkilötasolla olivat siinä presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteiskokouksessa (TP+UTVA), jossa päätös tehtiin.

Suomi ei olisi saanut Yhdysvalloilta turvatakuita, mikä on luonnollista, kun Suomi ei ole Nato-maa. Sen sijaan Ainolan mukaan Yhdysvallat suojaisi myönteisen vastauksen antaneen Ruotsin strategiset kohteet, ja suoja ei rajoittuisi vain kenttiin ja satamiin, vaan suojaus koskisi myös Göteborgia, Tukholmaa ja muita kaupunkeja.

                                                                                             ****

Nyt aletaan olla pohjimmaisten turvallisuuspoliittisten kysymysten äärellä sekä Suomessa että Ruotsissa. Erityisemmin Suomessa kuin Ruotsissa. Suomi on jäämässä Ruotsin kelkasta sotilaallisessa länsi-integraatiossa. Ruotsin ja Suomen turvallisuuspoliittiset tiet ovat nyt erkaantumassa.

 Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden vieraili Ruotsissa 25.8.2016.

”Ingen ska kunna missförstå, varken herr Putin eller någon annan, att detta är okränkbart territorium. Punkt. Punkt. Punkt.” olivat Joe Bidenin sanat lehdistötilaisuudessa englannista ruotsin kielelle käännettynä (Expressen 25.8.2016). Suomennettuna: ”Kukaan ei voi ymmärtää väärin, ei herra Putin eikä kukaan muu, että tämä [Ruotsi] on loukkaamatonta aluetta. Piste. Piste. Piste.”

Bidenin sanat osoittavat, että Yhdysvallat on sangen tyytyväinen Ruotsin toimintaan ja ymmärrykseen Baltian maiden suhteen. Biden antoi siis syksyisellä vierailullaan vahvan suullisen turvatakuun Ruotsille.

Joe Bidenin vahvat sanat eivät ole varmasti jääneet Putinilta huomaamatta ja vielä vähemmän noteeraamatta: jos Venäjä hyökkää Ruotsiin, olisi sama kuin hyökkäisi Nato-maahan. Ruotsilla on nyt vahvat turvatakuut Yhdysvalloista, vaikkei Nato-maa olekaan. Ruotsin vahvaa asemaa tukee Ruotsin käyttäytyminen kylmän sodan aikana, joka tiedostetaan ja muistetaan edelleen kyllä myös Venäjällä.

Kylmän sodan aikaan Ruotsi tuki Norjan selustaa ja nyt se tukee Baltian maiden selustaa. Ruotsin selustan on tukenut kylmän sodan aikaan ja tukee uudestaan Ruotsin keväisestä myönteisestä vastauksesta lähtien Yhdysvallat.

Ruotsin ulkopoliittiset taidot ovat esimerkilliset Suomeen verrattuna, jolle Venäjän käyttäytymisen oikea ymmärtämien on vaikeaa ja värittää suuresti rationaalista päätöksentekokykyä.

Ruotsi osaa mitoittaa ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiansa niin, että kynnys hyökätä maahan kasvaa. Suomi ei tähän pysty. Suomi toimi viime talven linjauksissaan niin, että kynnys hyökätä Suomeen aleni.

Suomen on myös huomioitava, että tuleva Yhdysvaltain presidentti Trump soitti Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenille seuraavaksi Tanskan pääministerin puhelun jälkeen. Tanska on ollut jo pitkän aikaa Yhdysvaltain luotetuin liittolainen Euroopassa Iso-Britannian ja Viron ohella. Presidentti Niinistölle puhelu tuli Pohjoismaista toiseksi viimeisenä. Suomi on paljon Ruotsia jäljessä.

                                                                                             ****

Kuinka Putin ja Venäjä ajattelee Suomen viime talven linjauksesta, joka itse asiassa on hyvin perustavaa laatua oleva Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa asemassa.

Suomi siis vaati Yhdysvalloilta turvatakuita, joita se ei pyytämässään muodossa saanut. Käytännössä Suomi pyysi samoja turvatakuita kuin mitä Nato-jäsenyyteen sisältyisi, mutta Ruotsille riitti vähempi. Ruotsille riitti se, mikä sille riitti jo kylmän sodan aikaan. Toimiminen Norjan selustatakaajana Ruotsi esti Neuvostoliiton hyökkäyksen Ruotsiin ja tulee nyt estämään todennäköisesti Venäjän hyökkäyksen Ruotsiin. Viime talven linjauksellaan Ruotsi onnistui nostamaan maahanhyökkäyskynnystä merkittävästi.

Suomi ei vieläkään ole ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys Baltian maiden turvallisuudella on myös Suomen omalle turvallisuudelle. Baltian maiden joutuminen Venäjän haltuun olisi katastrofi Suomelle.

Putin näkee, että Suomi on ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassaan haparoiva ja että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan voidaan vaikuttaa helposti tarvittaessa. Suomea on helppo painostaa.

Venäjän silmissä hyökkäyskynnys Suomeen aleni Suomen viimetalvisen päätöksen myötä. Suomi ei ole sitoutunut reilusti länteen vaan on idän ja lännen välillä hoipertelija ilman politiikan punaista suuntaviivaa.

Mikäli Itämeren ympäristössä syntyy sotilaallinen kriisi, voi syntyä jopa odotettuna tilanne, ettei Suomi saakaan sotilaallista apua lännestä ja etenkin Yhdysvalloista, mikä alentaa Venäjän hyökkäyskynnystä Suomeen. Suomen aseellinen puolustuskyky on melko yksipuolinen ja varautunut pääsääntöisesti vain laajaan maahyökkäykseen idästä. Suomen ohjuspuolustuskyky on heikko ja kaikki hävittäjät sijaitsevat Venäjän ohjuspeiton alueella. Suomi ei pärjää kuin muutamia viikkoja yksin.

Tärkein tieto viimetalvisen linjauksen myötä Venäjälle on, ettei Suomi kuulu läntiseen puolustussuunnitteluun. Suomen turvaamiseksi ei ole puolustussuunnitelmaa niin kuin Ruotsille on tai tulee olemaan.

Ruotsia koskevassa suunnitelmassa on tai tulee olemaan sotilaalliset toimenpiteet Venäjän Baltian hyökkäyksen varalta: miten esimerkiksi Baltian maita ja Ruotsia uhkaava Venäjän sotilaallinen voima pyritään eliminoimaan ja tuhoamaan, miten lentokenttiä, satamia ja muuta vastaavaa strategisesti tärkeää infrastruktuuria mukaan lukien Itämeren laivaliikennettä suojellaan.

Puolustussuunnitelmaa ei laadita ja harjoiteta toimivaksi päivissä, ei viikoissa eikä edes kuukausissa. Venäjälle tärkeä tieto on, onko jokin maa puolustussuunnitelmassa Yhdysvaltain kanssa vaiko ei. Suomi ei nyt ole viimetalvisen päätöksen perusteella, ja se on ilouutinen Putinille. Jos tarvetta ilmenee, kynnys hyökätä Suomeen on alhaisempi kuin sellaiseen maahan, jolla on valmiita ja harjoiteltuja puolustussuunnitelmia Yhdysvaltain kanssa.

Puolustussuunnitelma on Ruotsin kohdalla helppo laatia, koska sellainen oli jo laadittuna kylmän sodan ajalta.

Suomen viimetalvinen päätös on huono Suomen länsimaineen kannalta, jolla oli jo ennen tätä episodia rasitteita kylliksi. Lännessä varmasti tulkitaan, että Suomi on liukumassa pikkuhiljaa takaisin Venäjän syliin, kuten se oli kylmän sodan aikaan Neuvostoliiton sylissä. Suomi hakee nyt idän ja lännen välien kiristyessä vanhaa asemaansa suhteessa itään. Miksi länsimaissa olisi syytä panostaa Suomen auttamiseen sota- ja kriisitilanteessa, kun maan sydän näyttää olevan enemmän idässä kuin lännessä?

Kriisi- ja sotatilanteessa Suomi joutuisi siis huonosti käydessä tulemaan toimeen vain omillaan. Suomi voi eriskummallisilla epäsolidaarisilla päätöksillään myös varmistaa, ettei mitään sotilaallista apua muista länsimaista ole saatavissa. Omahyväisiä rusinan poimijoita pullasta ei katsota hyvällä.

Suomi repi viimetalvisella päätöksellä omasta halusta irti itseään Yhdysvalloista Putinin suureksi iloksi.

                                                                                             ****

Ruotsi ymmärsi heti, mitä Yhdysvaltain pyyntö käyttää Ruotsin satamia ja lentokenttiä Yhdysvaltojen sotavoimien apuna oikein tarkoittaa, jos Venäjä hyökkäisi Baltian maihin.

Ruotsi luottaa Yhdysvaltoihin, Suomi ei. Ruotsi tiesi, ettei asiasta laadita mitään valtiosopimusta eikä asiasta tarvitse julkisesti puhua sopimuksena, mutta asiaa pitää kuitenkin todeta niin, että Yhdysvaltain lisäksi myös Baltian maissa on luottamus Ruotsiin.

Ruotsi onkin näin tehnyt niin pääministeri Stefan Löfvenin, ulkoministeri Margot Wallströmin, puolustusministeri Peter Hultqvistin kuin myös puolustusvoimain komentaja Micael Bydénin suulla. Sanallinen vakuutus on riittänyt Baltian maille ja Yhdysvalloille.

Tuo riittää Yhdysvalloille ja se, että Yhdysvaltain asevoimat voi käyttää Ruotsin maa-, meri- ja ilmatilaa Baltian maiden puolustuksessa ja että Ruotsin aluetta koskevia puolustussuunnitelmia voidaan ennalta laatia Ruotsin ja Baltian maiden turvaksi.

Vain tuohon samaan olisi myös Suomen pitänyt kyetä suostumaan viime talvena. Venäjä ei muuta vielä tuon takia puolustussuunnitelmiaan Ruotsin varalta, joten Suomen pelko, että Venäjä iskisi Suomen kimppuun armottomasti ja todennäköisesti heti kriisin puhjetessa, on täysin ylidramatisoitu.

Venäjä käsittelee nyt Suomen ja Ruotsin erilaisen sotilaallisen Yhdysvallat-yhteistyölinjauksen vuoksi maita eri tavoin. Venäjä näkee, että Suomen sotilaallisella yhteistyöllä Yhdysvaltain kanssa ei ole samanlaista Suomen sotilaallista kyvykkyyttä lisäävää vaikutusta kuin mitä Ruotsin ja Yhdysvaltain välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on.

Miksi näin Venäjä näkee? Koska Yhdysvallat on sitoutunut yhteistyöhön Ruotsin kanssa ja antanut Ruotsille Bidenin ilmoittamana suullisen turvatakuun. Suomi ei tällaista ole saanut eikä tule saamaan, jos linja ei muutu.

Suomella on tällä hetkellä hyvin heikkotasoinen ja epävarma ulkopoliittinen johto, jonka linja ja linjan pohjimmaiset perusteet eivät aukea millään. Suomen ulkopoliittista johtoa voidaan kuvata yhdellä ilmaisulla: idän ja lännen välillä haparoiva. Suomen ulkopoliittisen johdon toimien lopputulos saattaa olla, että muutaman vuoden kuluttua Suomi kuuluu melko selkeästi kaikin puolin Venäjän etupiiriin.

Suomen ulkopoliittinen johto osaa urakalla tuhria asiat niin, että Suomi jää tiukassa paikassa yksin.