Yhdysvallat on nyt julkaissut virallisen raportin Venäjän vaalihakkeroinnista

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset (The Office of the Director of National Intelligence, DNI ja ODNI) julkaisivat eilen 6.1.2017 julkisen raporttiosuuden Venäjän pyrkimyksiä vaikuttaa viime marraskuussa pidettyjen presidentinvaalien lopputulokseen mm. murtautumalla demokraattisen puolueen tietojärjestelmiin.

Raportin otsikko on “Background to ‘Assessing Russian Activities and Intentions in Recent US Elections’: The Analytic Process and Cyber Incident Attribution”, vapaasti suomennettuna ”Tausta Venäjän toiminnan ja aikomuksien arvioinnille Yhdysvaltain vaaleissa: Analyyttinen prosessi ja kybertapahtumien tunnukset”. Julkaistu tiedusteluraportti löytyy täältä.

Raportin julkaisija DNI on Yhdysvaltain tiedustelun keskuselin, johon kuuluu yhteensä 17 valtion tiedusteluorganisaatiota mukaan lukien lukuisat eri sotilastiedustelut.

Raportti on 25-sivuinen, ja se on mielenkiintoista luettavaa, vaikka julkisesta raportista on poistettu salaiseksi luokitellut osiot. Raportissa käydään läpi melko yksityiskohtaisesti läpi tapoja ja keinoja, joilla Venäjä vaikutti Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Raportti suomii Venäjää ankarasti. Kun lukee tuo raportin, ei jää epäselväksi, miten paljon Venäjä puuttui Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Venäjän kybertoimien ylin päättäjä oli presidentti Vladimir Putin ja koko prosessi oli Putinin henkilökohtaisesti johtamaa. ”We assess Russian President Vladimir Putin ordered an influence campaign in 2016 aimed at the US presidential election.” raportti toteaa. Vapaasti suomennettuna: ”Vahvistamme [raportin laatijat], että Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi vaikuttamistoimenpiteet vuonna 2016, joiden tavoitteena olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit.”

Muutama mielenkiintoinen poiminta raportista:

We assess with high confidence that Russian military intelligence (General Staff Main Intelligence Directorate or GRU) used the Guccifer 2.0 persona and DCLeaks.com to release US victim data obtained in cyber operations publicly and in exclusives to media outlets and relayed material to WikiLeaks.” 

The Kremlin’s principal international propaganda outlet RT (formerly Russia Today) has actively collaborated with WikiLeaks. RT’s editor-in-chief visited WikiLeaks founder Julian Assange at the Ecuadorian Embassy in London in August 2013, where they discussed renewing his broadcast contract with RT, according to Russian and Western media. Russian media subsequently announced that RT had become ‘the only Russian media company’ to partner with WikiLeaks and had received access to ‘new leaks of secret information.’  RT routinely gives Assange sympathetic coverage and provides him a platform to denounce the United States.

Raportin mukaan Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselin (GRU) käytti määrätietoisesti Guccifer 2.0 -toimijaa (Guccifer 2.0) ja DCLeaks.com -toimijaa (DCLeaks) sekä WikiLeaks-sivustoa (Wikileaks) työvälineinä salassa pidettyjen tietojen murrossa ja niiden julkaisussa hallitusti Venäjän GRU:n viitoittamana.

Raportissa käsitellään myös WikiLeaksin ja sen johtajan Julian Assangen yhteyksiä venäläiseen RT-sivustoon (RT, aikaisemmin Russia Today), joka on Venäjän valtion propagandaväline ja jolle merkittävä osa kanavan vieraskielisen ohjelmatoiminnan rahoituksesta tulee Venäjän federaation budjettivaroista. Raportin mukaan Venäjä käytti ja käyttää edelleen WikiLeaksiä välineenä hakkeroimalla varastettujen tietojen levityksessä. RT-sivuston lisäksi tiedustelurapotti nimeää myös Sputnik-sivuston (Sputnik news) Venäjän valtion propagandavälineeksi.

Myös Suomessa on kokemusta Sputnik-sivuston tuoreesta propagandavaikuttamisesta, kun sivusto otti Niinistön transponderialoitteen venäläisen propagandapolitiikan teon välineeksi viime syksynä.

WikiLeaks-sivuston toiseksi tuorein salaisten asiakirjojen julkistus tapahtui 1.12.2016. Tässäkin tapauksessa asiakirjojen tietolähde on Venäjän Saksan liittopäivien tietokantoihin toukokuussa vuonna 2015 tekemä murto. Tietomurrolla Saksan valtiopäivien tietokannasta Venäjä hankki 2 420 asiakirjaa (90 gigatavua), jotka käsittelevät BND:n (Bundesnachrichtendienst-ulkomaantiedustelupalvelu, BND) ja Yhdysvaltain tiedustelupalvelu NSA:n (NSA) salaista kirjeenvaihtoa. Kyseisiä WikiLeaks-vuotoasiakirjoja voi käydä tutkimassa täältä. Venäjä on siis jo aloittanut Saksan syksyn parlamenttivaaleihin vaikuttamisen.

We assess Moscow will apply lessons learned from its Putin-ordered campaign aimed at the US presidential election to future influence efforts worldwide, including against US allies and their election processes.” ja “Russia has sought to influence elections across Europe.

Tiedusteluraportin laatijat siis arvioivat, että Moskova tulee käyttämään Putinin johdolla Yhdysvaltain presidentinvaaleista opittuja vaikuttamistapoja maailmanlaajuisesti mukaan lukien Yhdysvaltain liittolaismaiden vaalit. Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan ja pyrkii edelleen vaikuttamaan Euroopassa järjestävissä vaaleissa. Yhdysvallat varoittaa liittolaisiaan Venäjän yrityksistä vaikuttaa heidän vaaleihinsa.

Putin has had many positive experiences working with Western political leaders whose business interests made them more disposed to deal with Russia, such as former Italian Prime Minister Silvio Berlusconi and former German Chancellor Gerhard Schroeder.

Tiedusteluraportin mukaan Putinilla on ollut monia myönteisiä kokemuksia työskentelystä sellaisten läntisten poliittisten johtajien kanssa, joiden kaupalliset intressit ovat tehneet heistä taipuvaisia tekemään Venäjän etuja ajavia toimia ja sopimuksia. Raportti nimeää tällaisiksi henkilöiksi Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin ja Saksan entisen liittokansleri Gerhard Schröderin. Venäjä on siis ostanut rahalla entisiä vaikutusvaltaisia poliittisia johtajia Euroopassa päämääriensä ajamiseen.

Tuo on Venäjän pisimmälle viemää hybridivaikuttamista, siis vanhojen vaikutusvaltaisten poliitikkojen ostaminen Venäjän vaikutuspiiriin.

Itse nimeäisin tuohon ”Venäjälle luotettavat vanhat hyväuskoiset eurooppalaiset valtiojohtajat, jotka ovat olleet ostettavissa venäläisellä rahalla” myös Suomen entisen pääministerin Paavo Lipposen, joka yhdessä Saksan entisen liittokansleri Gerhard Schröderin kanssa oli junailemassa Venäjältä Saksaan Itämeren poikki Nord Stream -kaasuputken. Lipponen on puhunut hyvin lämpimästi myös Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamisesta, mikä ei ole Suomen eikä etenkään Euroopan etu.

Suomen nykyisen hallituksen hyväuskoisuutta puolestaan kuvaa hyvin se, että se nimitti Paavo Lipposen ”siis tuon venäläisellä rahalla ostetun Suomen entisen pääministerin” selvittämään Suomesta Venäjän Koillisväylää pitkin vedettävän tietoliikennemerikaapelin toteuttamista. Kaapeli toteutuessaan olisi Venäjän tietomurtomahdollisuuksien ja kybervaikuttamisen unelma.

Tuon Yhdysvaltain eilen julkaiseman tiedusteluraportin julkistamisen jälkeen maailmasta tuskin löytyy yhtään niin tyhmää länsimaata, joka sallisi tietojensa kuljettamisen Venäjän kautta kulkevan tietoliikennekaapelin kautta, vaikka kuinka Suomi ja Venäjä sitä toivoisivat. Olen käsitellyt tuon suomalais-venäläisen kaapelihankkeen turvallisuusasioita tarkemmin kirjoituksissa otsikoilla ”Veikkasiko Suomi väärää hevosta idän ja lännen merikaapelihankkeissa?”, joka löytyy täältä ja ”Koillisväylän kaapelihankeselvitys tulee olemaan Suomelle täysi fiasko”, joka löytyy täältä.

Länsi-Euroopan on nyt otettava nopeasti kiinni Yhdysvaltain varoituksista, miten Venäjä voi vaikuttaa ja tulee mahdollisesti vaikuttamaan jo tänä vuonna Euroopassa pidettäviin vaaleihin, joita ovat Hollannin parlamenttivaalit maaliskuussa, Ranskan presidentinvaalit huhti–toukokuussa, Ranskan parlamenttivaalit kesäkuussa ja Saksan liittopäivävaalit syyskuussa.

Aikaa ei ole paljon, ja eurooppalaisten tiedusteluorganisaatioiden on syytä aloittaa pikaisesti – mikäli sitä ei ole jo tehty – yhteistyössä Yhdysvaltojen tiedusteluorganisaatioiden kanssa käymään läpi huolella Venäjän kybertoimintatapoja ja myös laajempaa hybridivaikuttamista vaalitapahtumissa.

Päämääräksi tulee asettaa, että Venäjällä saa olla pienintääkään vaikutusmahdollisuutta länsimaissa pidettäviin vaaleihin.

Suomessa seuraava koitos on torjua Venäjän vaikutusyritykset presidentinvaaleissa, jotka pidetään tammi-helmikuussa 2018. Tämän kevään kunnallisvaalit tuskin kiinnostavat Venäjää.

Olen käsitellyt noita Venäjän vaikutusmahdollisuuksia eurooppalaisiin vaaleihin tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Presidentinvaalit 2018 on Suomen suuri koitos torjua Venäjän vaikutusyritykset”, joka löytyy täältä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu