Suomen euroratkaisun turvallisuusargumentit olivat kyllä vailla pohjaa

Helsingin Sanomat julkaisi uudenvuodenaattona lehtijutun, jossa joukko suomalaisia tunnettuja taloustieteilijöitä otti kantaa, onko yhteisvaluutta ollut Suomelle enemmän hyödyksi vai haitaksi verrattuna omaan vapaasti kelluvaan valuuttaan (HS 30.12.2016).

Euron hyötyjä ja haittoja analysoivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas, Helsingin yliopiston taloustieteen professori Vesa Kanniainen ja tutkija Tuomas Malinen, Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola, VATT:n ja Helsingin yliopiston julkistalouden professori Markus Jäntti, Jyväskylän yliopiston taloustieteen professori Ari Hyytinen ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Rauli Svento.

Taloustieteilijöiden näkemykset yhteen koottuna oli, että eurojäsenyydestä on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tässä kirjoituksessa ei oteta kantaa Suomen euroratkaisun taloudelliseen hyvyyteen ja huonouteen, sen sijaan tässä kirjoitetussa otetaan kantaa niihin euroratkaisun turvallisuusargumentteihin, joita esitettiin liittymisen tueksi.

                                                                                         ****

Liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi suoraan myös Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) toiseen vaiheeseen. Tällä toisella vaiheella tarkoitetaan eri maiden talouksien lähentämistä siten, että talous- ja rahaliiton kolmas vaihe eli yhteiseen rahaan siirtyminen sujuisi mahdollisimman helposti.

Talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirryttiin tammikuussa 1999, ja Suomi oli mukana. 1.1.2002 otettiin käyttöön eurosetelit ja -kolikot, jotka korvasivat vanhat kansalliset rahat kuten Suomen markan.

Toisin kuin Suomi, Ruotsi ei liittynyt euroon. Ruotsalaiset torjuivat rahaliiton kolmannen vaiheen kansaäänestyksessä 14. syyskuuta 2003. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä 56 prosenttia ruotsalaisista vastusti ja 42 prosenttia kannatti maan liittymistä Euroopan unionin rahaliittoon ja yhteisvaluutta euroon.

Toisin kuin Ruotsille, Suomelle liittymiset EU:hun sekä talous- ja rahaliittoon olivat turvallisuuskysymyksiä. Nähtäväksi jää tuleeko Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysasiasta EU-jäsenyysasian toisinto, mutta tällä kertaa Suomi jää Natosta sivuun Venäjän reaktioiden pelossa.

                                                                                         ****

1990-luvun poliittisissa puheissa varottiin visusti perustelemasta liittymistä EU:hun sekä talous- ja rahaliittoon turvallisuussyillä. Mikäli juuri hajonneen Neuvostoliiton perillisenä heikkovoimainen Venäjä olisi vastustanut 1990-luvun alkupuolella Suomen taloudellista ja poliittista integroitumista länteen, ei Suomesta olisi tullut EU:n jäsenmaata niin kuin Ruotsista tuli.

EU on siis saanut keskeisen merkityksen Suomen turvallisuuspolitiikassa, ja turvallisuusnäkökanta on Suomessa paljon suurempi kuin niissä EU-maissa, jotka ovat myös Naton jäseniä. Vaikka Suomi korosti, ettei se hakenut unioniin liittyessään uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, olivat turvallisuuspoliittiset tekijät merkittäviä Suomen päättäessä unioniin liittymisestä.

”Turvallisuuspoliittiset syyt olivat mielestäni se näkökohta, joka kaikkein voimakkaimmin puhui siihen suuntaan, että meidän piti EY:öön liittyä. Taloudelliset syyt olivat kuitenkin toisen luokan kysymyksiä.” kirjoitti presidentti Mauno Koivisto muistelmissaan (Mauno Koivisto, Historian tekijät, Kaksi kautta II, Kirjayhtymä Oy, 1995, sivu 554).

EU on talousliitto, ei puolustusliitto. Nato on puolustusliitto. Erikoisena ratkaisuna Suomi haki puolustusturvaa talousliitosta eikä puolustusliitosta. Muissa itäisen Euroopan maissa talousliitto ja puolustusliitto osattiin erottaa ja maat liittyivät sekä Natoon että EU:hun. Ruotsissa EU:sta ei haettu sotilaallista turvaa.

Suomi liittyi EU:hun ja myös euroon siis turvallisuusratkaisuna. Eurojäsenyyden ajateltiin nostavan maahanhyökkäyskynnystä. Suomalaispoliitikot uskoivat euroon kuulumisen auttavan Suomea siinäkin tapauksessa, jos Venäjä tänne hyökkää. Päättelytapa on ollut Suomessa se, että muut euromaat auttaisivat, ettei euro vain vaarantuisi.

                                                                                         ****

Suomen turvallisuusajattelu poikkeaa muista EU- ja euromaista ja myös Ruotsista. Ruotsi ei ole nähnyt vastaavia EU:n turvallisuuspoliittisia näkökohtia etenkin suhteessa Venäjään kuin mitä Suomessa mielellään nähdään. Myöskään Baltian maissa tai Puolassa, joilla on yhteistä EU-maarajaa Suomen tapaan Venäjän kanssa, ei etenkään eurolla ole nähty olevan erityistä turvallisuusaspektia. Puola ei kuulu euroon.

Baltian maat liittyivät ensiksi Natoon, vasta sitten euroon. Virosta, Latviasta ja Liettuasta Venäjän naapurimaina tuli Naton jäsenmaita 29.3.2004. Baltian maat liittyivät myös EU:hun saman vuoden Vappuna, 1.5.2004. Virosta tuli euromaa 1.1.2011, Latviasta 1.1.2014 ja Liettuasta 1.1.2015.

Euroopan turvallisuustilanne kiristyi Venäjän miehittyä Krimin niemimaan kevättalvella 2014, ja ennen kaikkea Baltian maissa itsessään ollaan oltu huolissaan maiden turvallisuudesta. Voisiko Venäjä hyökätä myös Baltian maihin niin kuin se on hyökännyt Ukrainaan? Huolien hälventämiseksi Nato on lisännyt sotilaallista toimintaa ja varustautumista Baltian maissa ja Itämeren ympäristössä.

Suomen turvallisuutta on hyvä verrata Baltian maiden turvallisuuteen. Myös Suomen turvallisuusratkaisua on hyvä verrata Baltian maiden turvallisuusratkaisuihin.

Vertailu on paras tehdä kääntämällä Suomen ja Baltian maiden erilaiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut päälaelleen. Millainen olisi Itämeren ympäristön turvallisuustilanne, jos Suomi ja Ruotsi kuuluisivat Natoon ja Baltian maat eivät kuuluisi Natoon?

Vaikka Baltian maat kuuluvat Suomen tapaan euroon, ei kukaan ajattele, että eurojäsenyys olisi lisännyt Baltian maiden turvallisuutta. Ei kukaan ajattele, että jos Venäjä päättäisi jostakin syystä tehdä intervention Baltian maihin, se jättäisi tekemättä, koska Baltia maat kuuluvat euroon.

Venäjä ei näe interventiota Baltian maihin mahdolliseksi, koska Baltian maat kuuluvat Natoon. Eurolla ei asian kanssa ole mitään tekemistä.

Vastaavasti Venäjän kynnystä hyökätä Ruotsiin ei laske se, ettei Ruotsi kuulu euroon. Euroon kuulumisella on vaikea nähdä mitään turvallisuuspoliittista merkityistä, vaikka Suomessa sellainen nähtiin 1990-luvun puolivälissä, kun euroratkaisua poliittisesti valmisteltiin. Euron turvallisuuspoliittiset aspektit olivat pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön agendalla.

                                                                                         ****

Jos Suomi ja Ruotsi kuuluisivat Natoon ja Baltian maat eivät, Suomessakin ajateltaisiin, että Baltian maiden turvallisuus olisi heikko ja Venäjällä olisi alhaisempi kynnys hyökätä Baltian maihin kuin Suomeen, vaikka Baltian maiden itsenäinen puolustuskyky olisikin suurin piirtein Suomen nykyistä tasoa.

Nato-jäseninä Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen asema olisi nykyistä parempi ja vastaavasti Baltian maiden nykyistä huonompi, vaikka maat kuuluvatkin EU:hun ja euroon.

Ajattelisimme, että Natoon kuulumattomat Baltian maat kuuluvat turvallisuuspoliittisesti harmaalle vyöhykkeelle Nato-maiden ja Venäjän välissä, eikä maiden turvallisuus olisi taattu. Suomessa ja Ruotsissa olisi varauduttu Venäjän mahdollisiin interventioihin Baltian maissa ja niiden tuomaan muutokseen Itämeren turvallisuustilanteessa. Baltian maiden EU-jäsenyydestä huolimatta todellinen idän ja lännen välinen raja kulkisi Itämeressä ja Suomen itärajalla, koska turvallisuuspolitiikka ja turvallisuuspoliittiset rajat määräävät sen, mihin leiriin lopulta kuulutaan. Rajamaissa Nato-jäsenyys on ratkaiseva tekijä leiriin kuulumiseen.

Jos Venäjällä olisi mahdillisuus ilman suurempia voimanponnistelua ottaa Natoon kuulumattomat Baltian maat hallintaansa, idän ja lännen raja kulkisi siis Itämeressä, ei Baltian maiden itärajalla.

Kylmän sodan aikaan idän ja lännen raja kulki YYA-sopimuksen viitoittamana Suomen ja Ruotsin välillä Tornionjoessa, vaikka Suomella olikin vahvat taloussuhteet länteen mm. EEC-vapaakauppasopimuksen kautta. Sotilaalliset sopimukset ratkaisevat lopulta leirin.

Edellä esitetyn päinvastaisen turvallisuuskuvan perusteella on helppo asettaa Itämeren eri turvallisuustilanteet paremmuusjärjestykseen. Paras tilanne olisi, jos kaikki Itämeren rantavaltiot Venäjää lukuun ottamatta kuuluisivat Natoon. Toiseksi paras tilanne on nykyinen tilanne ja huonoin tilanne olisi nykyisen tilanteen päinvastainen tilanne, jossa Suomi ja Ruotsi kuuluisivat Natoon ja Baltian maat eivät. Tuossakin tilanteessa Suomen ja Ruotsin turvallisuustilanne olisi nykyistä parempi, mutta Baltian maiden turvallisuustilanne olisi surkea.

                                                                                         ****

Nykyisin suomalaispoliitikot sanovat ja myös Suomen virallinen ulkopoliittinen linja on, että sotilaallisesti liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi vakauttavat Itämeren turvallisuustilannetta. Väite on väärä. Sotilaallisesti liittoutumattomat Suomi ja Ruotsi eivät vakauta Itämeren turvallisuustilannetta.

Miten Suomessa Itämeren vakautta koskevat turvallisuusasiat sitten muotoillaan, jos Ruotsi syksyn 2018 parlamenttivaalien jälkeen päättää liittyä Natoon? Olisiko Ruotsin päätös Suomen mielestä Itämeren tilannetta epävakauttava päätös? Ainakaan Baltian maat, Puola ja Yhdysvallat edes Trumpin johdolla tuskin näkisivät Ruotsin Nato-jäsenyyden epävakauttavan Itämeren tilannetta.

EU-jäsenyyden tuomaa turvaa Suomelle on ylikorostettu. Eurolla Suomen valuuttana ei ole mitään tuvallisuutta lisäävää näkökulmaa.

Suomi haluaa hoitaa kaikki suhteet Venäjään kahdenkeskisesti niin, että muilla ei olisi vaikutusmahdollisuuksia Suomen ja Venäjän niihin asioihin, jotka Suomi kokee kahdenkeskisiksi. Ongelmaksi muodostuu, että neuvotteluosapuolet ovat niin erisuhtaisia.

Reilun viiden miljoonan ihmisen voimalla Suomella ei ole lähtökohtaisesti hyviä neuvottelulähtökohtia 140 miljoonan ihmisen valtion kanssa. Suomi joutuu taipumaan. Hyvä kouluesimerkkinä on viime keväänä neuvoteltu itärajaa koskeva kahdenkeskinen rajasopimus, jossa Venäjä sai neuvoteltua rajanylitysmahdollisuudet Valko-Venäjälle mutta Suomi ei saa neuvoteltua vastaavia rajanylitysmahdollisuuksia muille Schengen-maille. Venäjä vei, Suomi vikisi.

Suomen etujen mukaista olisi, että maa käyttäisi enemmän sitä neuvotteluvoimaa, jota jäsenyys EU:ssa maalle tuo ja mitä jäsenyys Natossa maalle toisi. Yhdentyminen tuo juuri pienelle maalle voimaa.

Suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan logiikassa on erikoisia piirteitä, joita on vaikea muista läntisen Euroopan maista löytää. Ikään kuin uskalletaan tehdä vain se, mihin Venäjä suostuu antamaan siimaa.

Suomessa eletään edelleen kylmän sodan aikaisin turvallisuuspoliittisin opein. Ratkaisut ovat yleensä tehottomia eivätkä anna sitä turvallisuussuojaa, mitä Suomessa ratkaisun haluttaisiin antavan.

Turvallisuutta ei pitäisi etsiä ratkaisuista, jotka ovat talouspoliittisia. Silloin haetaan ikään kuin Naton korviketta talousintegraatiosta ja kaikesta muusta mahdollisesta, mistä syntyy helposti ongelmia valmistautumattomalle.

Suomen päättäjille lyhyt neuvo: talousasiat ovat talousasioita, puolustusasiat ovat puolustusasioita ja sotilasasiat ovat sotilasasioita. Talousliitto ei tuo rautaa rajalle turvaksesi. Puolustusliitto tuo rautaa rajalle turvaksesi. Älä yritä ratkoa ongelmiasi välineillä, joilla ei ole paljon mitään tekemistä ongelmasi kanssa. Vaikka EU:n puolustusyhteistyö eteneekin, se ei silti tuo rautaa rajallesi.