Venäjä sotii jo minuuttiaikataululla, puolustuksessa nopeus on ratkaisevaa
Sodankäynnin luonne on tällä vuosikymmenellä muuttunut rajusti. 2020-luvun sotia ei käydä kuten vaikkapa Yhdysvallat kävi sotaa Irakia vastaan vuosina 2003-2011 tai kuten Venäjä kävi sotaa Georgiaa vastaan vuonna 2008.
Uusien sodankäyntimuotojen teorioita on luonut etupäässä Yhdysvallat. Esimerkkinä vuonna 2010 käyttöönotettu Prompt Global Strike (PGS) -järjestelmä ja Conventional Prompt Global Strike (CPGS) -asemääritykset ja -ohjelma. Yhdysvaltain Prompt Global Strike -järjestelmässä Yhdysvaltojen konventionaalisten tarkkuusohjattujen ilmaiskutäsmäaseiden, siis lähinnä ohjusaseiden ja ilma-aluksista laukaistavien muiden aseiden, reagointiaikatavoite tulee olla alle tunti kaikkialla maailmassa. Ohjusteknologian ja reagointiajan ja merkitys on suuri nykyisessä sodankäynnissä ja puolustuksessa.
Toistaiseksi sodankäynnin uusia muotoja on käyttänyt tosioloissa vain Venäjä, ei Yhdysvallat, ja Venäjä onkin käyttänyt uuden sodankäynnin muotoja suurella menestyksellä. Yhdysvalloille ei vielä ole syntynyt riittävää tarvetta testata uuden sodankäynnin muotoja käytännössä.
Nykymaailmassa sotilaallinen kyvykkyys perustuu siis pitkälti ohjuksiin lyhyellä reagointiajalla. Lyhyt reagointiaika muodostaa monen pienen maan puolustukselle suuria haasteita. Mitä kaikkea Suomen puolustusvoimat kykenee tekemään alle yhdessä tunnissa?
Venäjä on hionut nykyiset sodankäyntioppinsa toimivaksi Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö kenraali Valeri Gerasimovin johdolla. Häntä voidaan pitää Venäjän tämänhetkisten sodankäyntitaitojen pääideologina. Hän ei varsinaisesti ole luonut mitään uutta, mutta hänellä on suuri lahjakkuus jalostaa muiden ideoita käytännössä toimiviksi. Hänellä alkaa olla jo hyvää näyttöä Krimin niemimaalta, Itä-Ukrainasta ja Syyriasta.
Presidentti Putin antoi viime vuonna Gerasimoville Venäjän sankari -arvonimen. Venäjän sankari -arvonimi on Venäjän valtion korkein kunnia-arvo.
Venäjän hybridisodankäyntikyky on Valeri Gerasimovin luomaa. Gerasimovin suunnitelmilla Venäjä onnistui valtaamaan Krimin niemimaan muutamassa päivässä ilman miestappioita. Krimillä Venäjä kykeni yllättämään länsimaat ja myös puolustusliitto Naton täysin. Krimillä Venäjä pääsi helposti päämääräänsä juuri hybrisisotatoimien yllättävyydellä ja nopeudella. Kaikki toimet oli suunniteltu ja harjoiteltu tarkasti minuuttiaikataululla eikä sattumille annettu sijaa.
Valeri Gerasimovin itsensä kirjoittamilla kirjoituksilla Venäjä myös viestittää lännelle – osin ennalta – miten Venäjä näkee sotilaalliset toimensa ja mitä tuleman pitää sotilaallisina toimina. Gerasimovin kirjoituksia on syytä lukea tarkasti. Miksi suomalaiskenraalit eivät julkisesti esitä vastaavanlaisia uutta asiaa sisältäviä ajatuksia?
Osa lännen poliitikoista ei edelleenkään ymmärrä oikein Krimillä tapahtunutta, kun yhä uudelleen kolmen vuoden jälkeen toistellaan voimattomana vanhoja kantoja kansainvälisen oikeuden ja ETYK-päätösasiakirjan rikkomisesta. Noilla kannanotoilla osoitetaan vain neuvottomuutta ja kyvyttömyyttä puuttua oikeilla keinoilla edelleen lopullista raukaisua vaativaan ongelmaan.
Tässä kirjoituksessa ei enää käsitellä Venäjän hybridisodankäyntistrategiaa. Olen käsitellyt sitä useissa kirjoituksissa ja pääosin 19.11.2016 julkaistussa kirjoituksessa otsikolla ”Venäjän hybridisodankäyntitapa – tähän kaikkeen myös Suomen on valmistauduttava”, joka löytyy täältä.
Tässä kirjoituksessa käsitellään vain Venäjän sotilaallisten toimien ja etenkin hyökkäysvoiman nopeutta. Mitä se edellyttää Suomelta Venäjän naapurimaana Venäjän ohjuspeiton alla olevana.
****
Presidentti Vladimir Putin antoi puolustusministeri Anatoli Serdjukoville ja asevoimien päällikölle kenraali Nikolai Makaroville potkut heti puolen vuoden sisällä, kun Putinista oli tullut uudelleen presidentti toukokuussa 2012 Dimitri Medvedevin jälkeen.
Putinin Serdjukovin erottumisen virallisena syynä ilmoitettiin ministeriön alaisen omaisuudenhoitoyhtiön kavallus. Syy ei ollut venäläiseen tapaan todellinen vaan keksitty.
Anatoli Serdjukov ja Nikolai Makarov olivat perinteisen ”tankki”-sotilasvoiman edustajia, joiden luomiin sotilasoppeihin myös niin Nato kuin myös Suomi olivat varautuneet kylmän sodan päivistä saakka. Jos Venäjä hyökkää, se yrittää tulla läpi massiivisella hyökkäysvaunuarmeijalla ja runsaalla miehistöllä kylmän sodan ajan tapaan. Makarovin ajatukset olivat vanhakantaisia, joihin nuoremman puolustusministeri Serdjukovin oli tyytyminen.
Georgian sota oli ratkaiseva osoittamaan Venäjälle, ettei vanha tyyli ole tehokas eikä tuota riittäviä tuloksia. Georgian sodan arkkitehti ja suunnittelija oli kenraali Nikolai Makarov. Venäjä pääsi heikkoa Georgiaa vastaan sodassa kyllä tavoitteisiinsa, mutta sama ei olisi onnistuvat vähänkin vahvempaa vastustajaa vastaan. Georgian sota ei vielä herättänyt lännessä huolta Venäjän sotilaallisista taidoista, eikä Venäjän sotilaalliseen toimintaan reagoitu.
Uusi puolustusministeri Sergei Šoigu ja uusi asevoimien päällikkö Valeri Gerasimov tulivat parivaljakkona valtaan samanaikaisesti marraskuussa 2012 Venäjän uuden presidentin Vladimir Putinin nimittämänä. Vladimir Putinin puolustushallinnon ylimmän johdon vaihdokselle lienee ollut useita syitä, mutta yksi keskisin lienee vanhoillinen sodankäyntioppi, jota Makarov edusti.
Gerasimov viestitti pikimmiten valintansa jälkeen, että Venäjän armeijan täytyy uudistua. Muutos tarkoittaa muun muassa sekä Venäjän viholliskuvien muuttumista ja tehokkaampaa poliittisesti johdettua puolustusteollisuutta.
Puolustusteollisuudessa vanhakantaiset tankkiarmeijat – joita Venäjä on osannut tehdä toisesta maailmansodasta lähtien – saavat väistyä uudemman teknologian tieltä. Kun entinen puolustusministeri Serdjukovin ilmoitti Venäjän puolustuskyvykkyyden parantamista ostamalla uusia tankkeja, Putin näki tämänkaltaisen sotilaallisen voiman tehottomuuden Georgian sodan kokemuksista.
Putin näki, että Šoigulla ja Gerasimovilla on enemmän näkemyksiä, miten Venäjän asevoimia on kehitettävä ja miten puolustuskyvykkyyttä on lisättävä. Jo vajaan neljän kuukauden virassaolon jälkeen kevättalvella 2013 Gerasimov julkaisi uuden sodankäyntioppinsa, jota lännessä kutsutaan epävirallisesti ”Gerasimovin doktriiniksi” (”Gerasimov doctrine”, ” Доктрина Герасимова”), joka perustuu Gerasimovin kirjoitukseen Military-Industrial Kurier (Военно-промышленный курьер) -sotilaslehdessä vuotta ennen Krimin valloitusta (VPK 27.2.2013).
Uutta sotilasoppia edustava Gerasimov syrjäytti vanhakantaisen Makarovin, ja tulosta alkoi syntyä. Georgian sota oli Makarovin käsialaa, Krimin niemimaan valloitus ja Itä-Ukrainan sota ovat Gerasimovin käsialaa. Kun Georgian sota ei vielä synnyttänyt huolta lännessä, Krimin niemimaan valtaus ja Itä-Ukrainan sota herättivät, ja suuresti herättivätkin. Länsimaat oli saatu puolustukselliseen paniikkiin.
Onko Suomen puolustuksen sotilasopeissa Makarovin kaltaista vanhakantaisuutta vai Gerasimovin kaltaista uudelleenajattelua?
****
Toinen maailmasota kesti noin kuusi vuotta, Neuvostoliiton käymä Afganistanin sota lähes 17 vuotta ja vielä tämän vuosikymmenellä Yhdysvaltain käymä Irakin sotakin yli kahdeksan vuotta. Afganistanin ja Irakin sodat eivät tuottaneet tulosta sota-ajan pituudesta huolimatta. Sodat olivat huonoja sotia.
Nykyaikaiset sotilaallisten konfliktien aktiivitoimet ovat lyhytaikaisia. Pitkäaikaisia sotia ei enää ole. Konfliktit ja tilanteiden ratkaisemattomuus voivat sinänsä olla pitkäaikaisia, mutta aktiiviset sotatoimet eivät. Päämääriin pyritään sekä sotilaallisin ja ei-sotilaallisin keinoin niitä erityisemmin erittelemättä, mitä hybridisodankäynniksi nyt muodikkaasti nimitetään.
Venäjä on panostanut paljon puolustusvoimien nopeuteen. Valeri Gerasimoville sotilaallinen reagointinopeus on erityinen arvo, ja hänen ajattelumaailma nopeuden suhteen on ymmärrettävä ja kannatettava. Nopea reagointi ja kykeneminen yllätykseen tuottavat vähäisin voimavaroin suurta tulosta, sen saimme nähdä myös Krimin niemimaan valloituksessa.
Ohessa muutamia esimerkkejä yksittäisinä lauseina Gerasimovin kirjoituksista koskien sotavoimien nopeutta.
”Время реакции на переход от политико-дипломатических мер к применению военной силы максимально сократилось. Решения на создание, применение и обеспечение группировок войск (сил) принимаются в реальном масштабе времени.” (VPK 5.2.2014).
Vapaasti suomennettuna:
”Reaktioajan lyhentäminen ja siirtyminen poliittisista ja diplomaattisista toimenpiteistä sotilaallisen voiman käyttöön on tehtävä aikaa tuhlaamatta. Päätökset joukkojen luomisesta, käytöstä ja huollosta (vahvuus) on tehtävä reaaliajassa.”
Tuo kannanotto oli siis Gerasimovin lehtikirjoituksessa muutamaa viikkoa ennen kuin Venäjä valloitti Krimin niemimaan helmikuun lopulla 2014.
”В целях повышения эффективности руководства Вооруженными Силами и укрепления обороноспособности страны создан Национальный центр управления обороной Российской Федерации. Он позволяет не только отслеживать обстановку, но и в реальном масштабе времени обеспечить управление всей военной организацией государства. В центре развернуто боевое дежурство, что позволяет готовить обоснованные, всесторонне проработанные предложения для принятия решения руководством государства, в реальном масштабе времени реагировать на все кризисные ситуации в мире и стране.” (VPK 17.12.2014).
Vapaasti suomennettuna:
”Parantaaksemme puolustusvoimien tehokkuutta ja vahvistaaksemme maan puolustusta perustimme Venäjän federaation kansallisen puolustuksen koordinointikeskuksen [Национальный центр управления обороной Российской Федерации, Wikipedia-tietosivu]. Se mahdollistaa paitsi valvoa tilannetta, mutta myös reaaliaikaisesti varmistaa [Venäjän] valtion kaiken sotilaallisen toiminnan. Hälytystilanteessa, joka on luonut perusteet valmistelulle oikeutetusti, [keskus] valmistelee täysin valmiita ehdotuksia valtion johdolle niin, että valtion johto voi reaaliaikaisesti vastata kaikkiin maailmassa ja maassa syntyviin kriiseihin.”
Gerasimov on tehnyt siis uudesta 1.12.2014 perustetusta Venäjän federaation kansallisen puolustuksen koordinointikeskuksesta keskeisen sotilasratkaisuja ja sotilaallista harkintaa harjoittavan viraston, joka tekee valtiojohdolle – käytännössä siis Putinille – reaaliaikaisia ehdotuksia tarvittavista sotilastoimista. Aika poliittisista päätöksistä sotatoimiin on Venäjällä hyvin lyhyt. Kun Krimin sotilaallinen interventio alkoi 28.2.2014, poliittinen päätös sotatoimista tehtiin 23.2.2014, siis vain viittä päivää ennen sotilastoimien alkamista. Venäjä on todellakin nopea, valmisteluaikaa ei tarvita.
”Сейчас необходима научная проработка форм и способов применения разноведомственных группировок, порядка действия военной и несиловой составляющей территориальной обороны при возможном возникновении кризисных ситуаций за считаные дни и даже часы.” (VPK 9.3.2016).
Vapaasti suomennettuna:
”Tällä hetkellä tarvitaan tieteellisen tutkimuksen eri muotoja ja menetelmiä alueellisen puolustuksen sotilaallisten ja ei-sotilaallisten toimien määrittämiseksi mahdollisessa kriisissä muutamassa päivässä tai jopa tunneissa.”
Venäjä asevoimien reagointinopeutta ovat korostaneet myös muut Venäjän puolustusvoimin liittyvät keskeiset henkilöt, kuten Venäjän varapuolustusministeri Juri Borisov.
”Характер всех военных конфликтов показывает, что время от принятия решения до конечного результата резко сократилось: если раньше это были часы и иногда дни, то сегодня это десятки, единицы минут, а скоро это будут секунды.” (Tass 19.1.2017).
Vapaasti suomennettuna:
”Kaikkien sotilaallisten konfliktien luonne osoittaa, että aika päätöksestä tekemisestä lopputulokseen on lyhentynyt huomattavasti: aikaisemmin nämä olivat tuntia ja joskus päiviä, kun taas nyt aika on vain kymmeniä minuutteja tai vain minuuttia, ja pian vain sekunteja.”
”Сегодня кто быстрее научится обнаруживать противника, выдавать целеуказания и поражать – и всё это нужно делать в реальном масштабе времени, – тот, собственно, и побеждает.” (Tass 19.1.2017).
Vapaasti suomennettuna:
”Tänä päivänä se, joka oppii nopeimmin havaitsemaan vihollisen, kohdistamaan ja iskemään [vihollista vastaan] – ja tämä kaikki on tehtävä reaaliajassa, – ja kuka tähän pystyy, voittaa."
Noin siis lausui varapuolustusministeri Juri Borisov puhuessaan Venäjän uusista hypersonic-aseista. Siis aseista, joiden nopeus 5-10 kertainen äänennopeuteen verrattuna.
****
Yleisesikunnan päällikkö kenraali Valeri Gerasimov on useaan otteeseen todennut, että Venäjä etsii vastavoimasta ja vihollisesta heikkoudet ja käyttää vain ne hyväkseen päämääriensä saavuttamiseen. Venäjä ei haasta vahvuuksia.
Mitkä olivat Ukrainan heikkouksia Krimillä ja Itä-Ukrainassa, eivät ole heikkouksia Suomessa. Suomea kohtaan Venäjä ei käyttäisi samoja sotilastoimia kuin mitä Ukrainaa kohtaan on käytetty. Suomessa ei pidä liikaa yks yhteen varautua Ukrainassa tapahtuneen kaltaiseen invaasioon ilman asioiden tarkempaa analysointia.
Ukrainassa Venäjä käytti hyväkseen hybridisotatoimissa niitä heikkouksia, joita Ukrainassa hyökkäyshetkellä oli. Yksi heikkous oli itäisten alueiden ja Krimin niemimaan Venäjä-mieliset kansalaiset, joita Venäjä käytti hyväkseen. Tällaista mahdollisuutta Venäjällä ei olisi Suomessa. Suomen venäjänkielinen vähemmistö ei muodosta Suomelle heikkoutta, Venäjän olisi yritettävä jotain muuta keinoa.
Suomella on vahva, yksi Euroopan vahvimmista tykistöistä ja melko vahvat maavoimat myös, jotka ovat varautuneet Venäjän neuvostohenkiseen panssari- ja maavoimainvaasioon rajan yli, kuten toisessa maailmansodassa kuunaan. Tuo Suomen varautuminen olisi ollut soveliasta jossain muodossa vielä Makarovin aikaan muttei enää Gerasimovin aikaan.
Suomen sodankäyntiopeissa vanhaa Venäjän maavoimien ja tankkiarmeijan suorittamaa massiivi-invaasiota ei ole tohdittu häivyttää taustalle, ja sitä jostakin syytä pidetään jopa pääuhkana. Perinteistä on tullut uudistuskyvyn jarru myös Suomessa korostetusti Venäjän pitkärajaisena naapurimaana.
Onko esimerkiksi Suomen tykistömäärä – joka siis taitaa olla yksi Euroopan suurimmista – todellakin oikein mitoitettu uhkiin ja niiden todennäköisyyksiin nähden? Onko tykistön vaikuttavuutta puolustuskyvyssämme ylimitoitettu?
Kun Suomessa johonkin on sotilaallisesti varauduttu, ei tästä varautumisesta ole helppo luopua, koska hankitun kaluston arvo on merkittävä. Nykyaikana varautumisessa sotilaallisiin uhkiin tarvitaan samaa nopealiikkeisyyttä kuin kaikissa muissa elämän osa-alueissa. Asiat ja uhkakuvat muuttuvat hyvin nopeasti. Myös uusien asejärjestelmien nopea kehitys muuttaa uhkakuvia nopeasti. Puolustussuunnittelussa kymmenen vuotta alkaa olla liian pitkä aika.
Venäjä kartoittaa huolellisesti sen valtion heikkoudet, jonka politiikkaan se haluaa vaikuttaa. Kohdemaan sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia heikkouksia ei erotella, ne ovat samanarvoisia vaikutusvälineitä valittaessa.
Venäjä näkee sotilaallisen puuttumisen samanlaiseksi vaikutusmahdollisuudeksi kuin minkä tahansa muun vaikutusmahdollisuuden. Keinovalikoimaa ei rajoiteta, ja sotilaaseen voiman käytölle ei ole korkeampaa kynnystä, mikäli se katsotaan tehokkaaksi vaikutuskeinoksi. Kyse tässäkin on Gerasimovin doktriinista (IMS 6.7.2014).
****
Venäjän sotilaallisen toiminnan tämän päivän avainsanoja ovat siis nopeus ja yllätyksellisyys.
”Исчезают тактические и оперативные паузы, которыми противник мог бы воспользоваться.”, totesi Gerasimov keväällä 2013 (VPK 27.2.2013). Suomennettuna: ”Taktiset ja operatiiviset tauot, jota vihollisen voi käyttää hyväkseen, jäävät pois.”
Venäjällä ei enää ole sodankäynnissä taktisia ja operationaalisia taukoja. Nykyisessä sodankäynnissä taktiset ja operatiiviset tauot, joita vastavoima tai vihollinen voisi hyödyntää, ovat siis katoamassa Gerasimovin sanojen mukaan. Asemasotaa ei enää tunneta, jos sen luominen ei ole asetettu päämäärä.
Armeijatäydennyksiä ei enää tarvita, asemasodasta on muodostumassa historiallinen käsite myös täydennystarpeiden näkökulmasta. Vanhat sodankäyntiopit maanpuolustuksen alueellisen puolustusjärjestelmän perusratkaisussa on ajateltava myös Suomessa suurelta osin uusiksi. On luotava uutta sodankäyntioppia.
Gerasimov on myös todennut, että kun Venäjän aloittaa sotilaalliset toimet, ne tehdään rauhanajan ryhmityksestä niin, ettei kohdemaalla olisi ennakkotietoa tulevasta interventiosta (”начало военных действий группировками войск (сил) мирного времени”).
Olisi todella nöyryyttävää, jos Venäjä kykenisi lamauttamaan esimerkkinä Suomen ilmapuolustuksen korkeintaan yhden tunnin minuutilleen suunnitellulla salamamuotoisella ohjushyökkäyksellä ilman että Suomi ehtisi laittaa tikkuakaan ristiin. Suuren tykistön ammukset saisivat olla edelleen rauhassa varastoissa ja samoin kuin 230 000 sotilaan reservit saisivat olla rauhassa kotonaan.
Suomen pitempiaikainen selviytyminen kriisissä ja sodassa perustuu muilta saatuun apuun ja täydennyksiin. Suomen lähtökohta on ollut, että etenkin asetäydennyksiä voitaisiin saada kriisin ja sodan kuluessa. Sotilaat olisivat omasta takaa, mutta aseet eivät.
Tämä ajatusmaailma perustuu osin nykysodankäynnin väärään aikakäsitykseen ja osin huoltoreittien häiriöttömään olemassaoloon. Toisin sanoen sotatapahtumat olisivat ketjutettu väleissä olevin tauoin, ikään kuin otteluerienkin väleissä olisi varmuudella taukoja. Näin ei enää ole. Venäjä suunnittelee operaatiot loppuun saakka päämäärätavoitteellisesti. Taukoja pidetään vai jos on strategisesti viisasta, ei enää sotakaluston käytön ja huollon edellyttämänä.
****
Suomessa vertaamme itseämme mielellään Ruotsiin, jolla ei ole sotilasreservejä. Meidän puolustuskyky on Ruotsia parempi, ajatellaan. Ajatuskuvio on lähtökohdiltaan väärä.
Meidän ei pidä arvioida puolustuksemme hyvyyttä vertailemalla itseämme muiden maiden puolustukseen vaan vertaamalla vain meihin kohdistuviin uhkiin. Ruotsin uhat ovat osin samanlaisia ja osin erilaisia kuin Suomen uhat.
Suomen alueellinen puolustusjärjestelmä, joka perustuu vihollisen päästämisen omalle maaperälle ja sen näännyttämiseen omalla maaperällä sissi-iskuihin, saartamiseen ja huollon puutteeseen, on menettämässä merkityksensä huomioiden Venäjän muuttuneet sodankäyntitavat.
Suomessa suurelle reserville on annettu etenkin poliitikkojen keskuudessa suuri rooli. Ikään kuin se ratkaisisi Suomen puolustuskyvyn kokonaisuudessaan ja ikuisesti. Ajatellaan, että pidetään suurta miehistöreserviä ja vähäisiä asereservejä etenkin kalliissa nykyaikaisissa aseissa, joille sitten saadaan täydennystä kriisin tai sodan aikana.
Jos Venäjä haluaa toteuttaa päämääriään Suomessa, se ei tapahtuisi maahyökkäyksellä. Venäjä ei tunkeudu maavoimin Suomen maaperälle, mikäli Gerasimov saa sen päättää – niin kuin saisikin. Toki tällaiseenkin vaihtoehtoon Suomen tulee varautua, koska Venäjä analysoi kaikki vastavoiman ja vihollisen heikkoudet, mutta tuo uhkakuva ei todellakaan ole Suomelle ensisijainen.
Nykyisessä sodankäynnissä nopeus tarkoittaa minuutteja ja tunteja, ei vuorikausia tai viikkoja. Reserviarmeijan saaminen aktiivitoimiin on hidasta. Armeijaa ei saada kokoon tunneissa, minuuteista nyt puhumattakaan. 24/7-valmius edellyttää riittäviä ammattisotilasreservejä, joilla on jatkuva valmius.
****
Jos olisin venäläinen kenraali ja tehtäväkseni asetettaisiin Suomen sotilaallisen voiman eliminointi, miten sen tekisin? Mitä ovat Suomen heikkoudet? Mitä vahvuuksia Venäjällä on Suomeen nähden?
Pyrkisin viimeiseen asti välttämään yhteenottoa suomalaissotilaiden kanssa. Suomeen ei tunkeuduta maavoimin eikä Suomesta oteta edes sillanpääasemia – Hanko esimerkkinä – sitomaan suomaisjoukkoja. Interventio olisi suunniteltava niin, että suomalaisreservi olisi täysin intervention ulkopuolelle johdettu tekijä.
Venäläiskenraalina ajattelisin Venäjän suureksi eduksi, että puolet Suomesta kuuluu Venäjän ohjuspeiton alle eikä Suomella ole kunnollista ohjuspuolustusjärjestelmää. Suomi ei kykene nopeaan minuuttiaikataulun reagointiin ohjushyökkäyksessä. Suomi ei saa Naton ulkopuolisena maana hyödyllisiä ennakkotietoja Yhdysvaltain vakoilusatelliiteista. Vahvan ja kattavan ohjuspuolustusjärjestelmän puuttuminen on Suomen yksi heikkous saarimuotisessa ja pinta-alaltaan laajassa maassa.
Suomen ilmatila olisi saatava hallintaan ja Suomen ilmavoimat olisi lamaannutettava eliminoimalla Hornet-hävittäjät jo kentille ja kallioluolavarastoihin alle tunnin kestävällä massiivisella ohjushyökkäyksellä. Hävittäjien välisiä ilmataisteluja on vältettävä. Vastaava koskee myös Suomenlahteen liittyviä suomalaissota-aluksia, jotka on eliminoitava. Venäläisilma-aluksia Suomen ilmatilassa käytetään vasta, kun Hornet-hävittäjät on eliminoitu ja kun ilmatilan hallinta on täydellistä.
Suomen huoltoreitit on katkaistava. Itämeren huoltoreitit katkaistaan etäisellä Itämerellä Kaliningradista käsin, Norjan ja Ruotsin kautta tapahtuva huoltomahdollisuus tuhoamalla satama- ja junaratalaitteita ilmasta ja mereltä käsin, ja se käy helposti, koska Venäjä hallitsee Suomen ilmatilaa.
Suomen maa-alueen hallitsemisesta ei Venäjälle ole hyötyä eikä Suomen maa-alueen hallinta ole tarpeen. 230 000 suomalaissotilaan reservit, jotka ovat Suomen puolustusvoiman vahvuus, saavat olla ihan rauhassa. Venäjä keskittyy toimissaan vain vastavoiman heikkouksiin, ei vahvuuksiin. Ilma- ja meritilan hallinta riittää tavoitteiden saavuttamiseen, Suomen maa-alueen hallinnalla ei tehdä mitään.
Mielenkiinnolla odotan puolustusselonteon valmistumista tänä keväänä, jossa varmasti on kerrottu meitä kohtaavat uhkakuvat ja miten me ne eliminoimme.
****
Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö kenraali Valeri Gerasimovin joitain venäjänkielisiä kirjoituksia:
Генеральный штаб и оборона страны (Päämajan ja maanpuolustuksen kenraali), Military-Industrial Kurier (Военно-промышленный курьер, ВПК) -sotilaslehti (VPK 5.2.2014)
Ценность науки в предвидении (Tieteen arvo kaukokatseisuudessa), Military-Industrial Kurier (Военно-промышленный курьер, ВПК) -sotilaslehti (VPK 27.2.2013)
По опыту Сирии (Kokemuksista Syyriassa), Military-Industrial Kurier (Военно-промышленный курьер, ВПК) -sotilaslehdessä (VPK 9.3.2016)
Опыт первой атаки (Kokemuksista ensimmäisestä hyökkäyksestä), Military-Industrial Kurier (Военно-промышленный курьер, ВПК) -sotilaslehti (VPK 11.5.2016)
Erittäin hyvä kirjoitus vaikka parissa jutussa olen eri mieltä.
Todennäköisimmin Suomen osa kriisissä on olla ensisijainen kohde, jolla Venäjä lähtee hakemaan Muurmanskin ja Pietarin alueille lisäsuojaa. Mikäli Venäjä lähtee kokeilemaan Naton yhtenäisyyttä, se silti joutuu ensin ottamaan Suomesta ja Ruotsista alueita ennaltaehkäisymielessä. Vain hölmö hyökkäisi Naton kimppuun turvaamatta selustaa tai sivustaansa.
Seuraavaksi todennäköisin vaihtoehto on, että Venäjä lähtee hyökkäämään Baltiaan ja Suomi joutuu osalliseksi kriisiin Venäjän hyökkäystoimien kautta. Baltian maat pyytäisivät apua myös Suomelta ja Suomen pitäisi tähän reagoida. Kun Nato käyttäisi Ruotsia apunaan, Ruotsi joutuisi Venäjän shit-listalle. Millä todennäköisyydellä Suomi voisi olla hiljaa tekemättä mitään, kun Venäjä hyökkää naapureiden kimppuun? Suomelta se vielä onnistuisi, mutta Venäjä ottaisi tässäkin aloitteen käsiin ja tuhoaisi Suomen kyvyn auttaa muita.
On selvää että Suomen osalta Venäjä tuhoaisi ensin strategisesti tärkeät siviilikohteet ja siinä sivussa varuskunnat, ilmavoimat, ilmapuolustuksen ja merivoimat. Jotta Venäjä voisi toimia Suomessa suhteellisen rauhassa, se tarvitsee välttämättä tiettyjä alueita hallintaansa, koska ohjuksilla ja pelkillä lentokoneilla ei turvata operaatioita. On myös olemassa riski, että Nato ottaa Suomen alueita hallintaansa ja pääsee iskemään Venäjän kimppuun Suomesta käsin. Venäjälle olisi hirvittävä riski päästää Nato-kalusto Suomeen, koska siinä vaiheessa Muurmansk ja Pietari olisivat suojattomia.
Venäjä ei voisi luottaa siihen että se pystyy pitämään Suomen Nato-vapaana alueena ja siksi sen pitää ottaa keskeiset alueet hallintaansa niin etelässä kuin pohjoisessa. Aluehallinta edellyttää Suomessa riittävän alueen hallinnan, jotta suomalaiset eivät pääse ampumaan tykistöllä ja raketein. Venäjä joutuu turvaamaan myös omat huoltoyhteytensä saman kaavan mukaan.
Venäjä ei ole niin hölmö että se jättäisi Natolle ovat auki Suomeen, joten Suomen pitää tästä syystä varautua myös raskaampaan hyökkäykseen. Mitään korpisotaa on turha odottaa vaan tiettyjen alueiden ja tie-rautatie-meriväylien hallintaanottoa riittävällä etäisyydellä. Kun Suomen ilmavoimat on poissa pelistä, metsissä kyräilevien suomalaisten kimppuun on helppo käydä ilmasta käsin, jos he aiheuttavat harmia.
Tässähän ei ole kyse siitä että Nato auttaisi Suomea vaan siitä että Nato-joukkoja tulisi tänne turvaamaan omiaan jopa pyytämättä. Todennäköisesti Suomi suostuisi jo muutenkin auttamaan Natoa ja saisi siltä kalustoa käyttöönsä. Jälleen oltaisiin siinä, että Pietari ja Muurmansk olisivat suojattomia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Pasi erittäin hyvästä kommentista!
Olisi mukava kuulla, miten Suomen kenraalikunta asiat näkee. Mielelläni lukisin heidän perusteltuja näkemyksiä näistä asioista alan lehdistä.
Näen, että Venäjälle riittäisi Suomen ja Itämeren alueen ilmatilan hallinta, ja se riittäisi turvaamaan Pietarin ja Murmanskin alueiden turvallisuuden. Suomenlahti pitäisi myös olla hallinnassa. En näkisi, että maa-alueiden haltuunotto lisäisi Pietarin ja Murmanskin alueiden turvallisuutta. Ilmatilan hallinta riittää.
Vastaavasti jos Suomi hallitsisi vaikka Pietarin ilmatilaa, se riittäisi. Venäjä tuskin hyökkäisi maahyökkäyksena Suomeen, jos siitä seuraisi ”kostona” Suomen suorittamat Pietarin massiiviset ilmapommitukset.
Syyrian länsiosassa Venäjä hallitsee ilmatilaa, mikä mahdollisti mm. Aleppon tuhoisat pommitukset. Maajoukkoja Venäjällä ei varsinaisesti Syyriassa ole, vain sotilashenkilöitä Syyrian armeijan tukena. Venäjä on päässyt Syyriassa pitkälti päämääriinsä ilman maajoukkoja.
Ilmatilan hallinta on kaiken perusta lentokoneiden ja ohjusten nykyisessä maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
Syyriassa ei ole mitään ilmatorjuntaa venäjää vastaan, se antaa täysin väärän kuvan, kuin siviilejä vastaan tappelisi. Meillä tuo ilmatilan herruuden haltuunotto ei niinvain onnistuisijaan, meri-, maa- ja ilmavoimilla on kykyä vastata. Venäjä tietää itse että laajamittaiseen hyökkäykseen Suomea vastaan ei ole silläkään tällähetkellä resursseja. Juurihan tehty kriisinajan testaus osoitti venäjän huollon ja kaluston ylläpidon heikkouden maata vastaan, jolla on kalustoa ja järjestelmiä. Ukrainan ” helppo” näytös isotiminen venäjämielisiä ” vihollista ” vastaan antaa tarkoituksella liian mairittelevan kuvan ”suurvallan” tämänhetkisestä tilasta
Ilmoita asiaton viesti
Monessa naapurimaassamme ja myös Natossa on kannettu suurta huolta Venäjän varustautumisesta. Nato-maat ovat lisänneet varusteluaan ja joukkoja itäisessä Euroopassa. Joukkoja on tullut Baltian maihin ja Puolaan. Ruotsi on sanonut, että Venäjä muodostaa heille uhkatekijän.
Ovatko nuo puheet ja teot täysin turhia Venäjän suhteen ja onko Suomi jokin erikoinen poikkeus muista Euroopan länsimaista?
Norjaankin on tulossa vähäinen määrä yhdysvaltalaisjoukkoja. Turhaanko?
Ilmoita asiaton viesti
Jos yksi asia elämässä kannattaa oppia, se on, että älä ikinä aliarvioi ketään tai mitään.
On todella hölmöä lähteä aliarvioimaan Venäjän sotilaallista kykyä toimia lähialueillamme kun se voi iskeä kenen tahansa kimppuun tuhansien kilometrien päästä myös tavanomaisin asein.
Vielä hölmömpää on kuvitella että meillä suomalaisilla on jokin käsittämätön jumalallinen voima käytössämme, jolla pärjäämme yksin ketä tahansa vastaan. Tähänhän monet poliitikot viittaavat kun he väittävät, että Suomella on uskottava puolustus jolla se pystyy estämään minkä tahansa valtion tunkeutumisen koko maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Etenkin Venäjän ollessa kyseessä olen Majurin kanssa samoilla linjoilla aliarvioinnin vaaroista. Venäläiset ovat kautta aikojen hallinneet taktiikan esittää heikkoa ja olleet mukana operaatioissa, joissa tätä taktiikkaa käytetään hyväksi. Hitlerkin lensi perseelleen, kun totuus paljastui hänelle.
Ilmoita asiaton viesti
Ari on kyllä siinä oikeassa, että nopeus vastatoimiin ratkaisee. Suomi näyttää varautvan kriisin hitaaseen eskaloitumiseen. Oletetaan olevan aikaa kohottaa valmiutta ja lopulta tehdä täysi liikekannallepano.
Nopeasti tapahtuvaan hyökkäykseen pitää varautua. Myös rohkeutta valmiuden kohottamiseen pitää olla heti, kun tilanne alkaa alueella muuttumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä syy miksi Nato-optio on täysin suomalaispoliitikkojen keksimä idioottimainen harha. Kun kriisi iskee, Nato ei ota jäseniä. Varsinkaan jos se kriisi iskee Suomen lähialueella.
Median pitäisi tentata tiukemmin noita hölmöjä jotka vuodesta toiseen puhuvat Nato-optiosta. Kysymys voisi kuulua: miten perustelet Nato-option käytön tilanteessa, jossa Venäjä uhkaa Suomea tai muodostaa kriisin lähialueella? Nato on jo ajat sitten ilmoittanut ettei se ota em. tilanteissa jäseniä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun katsoo, miten Suomessa on reagoitu esim. venäläisten epäilyttäviin maakauppoihin ja kaksoiskansalaisuuteen liittyviin riskeihin, lienee selvää, että yksi Suomen maanpuolustuksen pahimmista riskeistä liittyy hyväuskoisuuteen ja ylivarovaisuuteen omien etujen turvaamisessa.
Pitäisi muistaa, ettei Venäjä pelaa millään ”reilun pelin” säännöillä, vaan se saattaa puukottaa selkään täysin yllättävästi ja ennalta arvaamatta. Siitä on historiassa riittävästi näyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
On syytä miettiä sitä miksi Venäjä kohdistaisi sotilaallisia voimatoimia Suomea kohtaan ja mitä se voisi hyötyä voimatoimien käyttämisestä. Venäjän sisäpolitiikka on vuodesta 1917 ollut viime kädessä vallassa pysymisen problematiikkaa. Suomessa vaalien häviäminen ja oppositioon joutuminen on tietenkin ikävä juttu mutta seuraukset eivät ole vaaleissa hävinneelle mikään elämän ja kuoleman kysymys. Venäjällä vallassa pysyminen vaatii vakauden ylläpitämistä ja voimaa. Jos syntyy epäilyksiä vallanpitäjän heikkoudesta, se on vallanpitäjän lähtölaskennan hetki. Krimin anastus ja Ukrainan sota ovat Putinin demonstraatio omasta voimastaan, mahtimiehen merkki. Putin oikeutti toimiaan sillä perusteella, että valtakunta on menettänyt sille kuuluvaa ”Vanhaa Venäjää”. Duginin oppi ”venäläisestä maailmasta” ja sitä uhkaavasta vaarasta on hyvä ideologia imperialististen toimien nimeämiseksi moraalisesti hyväksyttäväksi Venäjän sisäpolitiikassa. Suomi ei ole Naton jäsen, aggressio Suomea vastaan ei kohdistu Natoon. Se antaa pelivaraa Putinille.
Suomelle tämä merkitsee sitä, että venäläisille voidaan myydä idea Suomen saattamiseksi vanhan emämaan osaksi, omaksi autonomiseksi alueeksi kuten 1809-1917. Suomen saattaminen Venäjän ohjaukseen olisi Putinin yksi keino vallassa pysymiseksi. Kuten Ari Pesonen mainitsi, Suomen sotilaallinen lamauttaminen on mahdollista ilman perinteistä maasotaa.
Sotilasoperaation jälkeen on politiikan vuoro. Suomessa on tällä hetkellä marginaalinen venäläismielinen aktiivijoukko. Valitettavasti Suomesta löytyy useammastakin puolueesta USA- ja Natovastaisia falangeja. Nämä joukot pitävät pienempänä pahana sitä, että palaamme autonomian aikaan kuin että olisimme liittyneet Natoon. Osa näistä poliitikoista saattaa toki tajuta virheensä mutta silloin on liian myöhäistä. Opportunistinen poliitikko ei kuulu siihen joukkoon, joka julkisesti katuu valintojaan, etenkään silloin kun omat toimet ovat johtaneet katastrofiin. Poikkeuksena epäopportunistisesta poliitikosta voi toki mainita Väinö Tannerin, joka mm. Wolf Halstin mukaan muutti kantaansa sotilasmenoissa kitsasteluun 1939-40 käydyn Talvisodan jälkeen. Meillä on vahva YYA-perinne ja onhan mm. Matti Klinge pitänyt autonomian aikaa ”harmonisena ajanjaksona historiassamme”. Klingeä nuorempia YYA- ajan veteraaneja on vieläkin mukana politiikassa. Suomessa ei tarvitsisi tukeutua pelkkiin venäläisiin Bobrikovin ja Seynin kaltaisiin kenraalikuvernööreihin.
Nähtäväksi jää miten Trump asennoituu Venäjän pakotteisiin mutta jos hän päättää niiden poistamisesta niin se helpottaa Putinin mahdolllisia voimatoimia Suomen suhteen. Ukraina ja Suomi ovat kumpikin entisiä Venäjän valtakunnan osia ja kumpikaan ei ole Naton jäsen. Pakotteiden poistamista ovat jo Väyrynen ja Huhtasaari olleet vaatimassa. Saa nähdä, jos tämä poliitikkojen joukko kasvaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen huoltoreitit on katkaistava. Itämeren huoltoreitit katkaistaan etäisellä Itämerellä Kaliningradista käsin, Norjan ja Ruotsin kautta tapahtuva huoltomahdollisuus tuhoamalla satama- ja junaratalaitteita ilmasta ja mereltä käsin, ja se käy helposti, koska Venäjä hallitsee Suomen ilmatilaa.
Suomen maa-alueen hallitsemisesta ei Venäjälle ole hyötyä eikä Suomen maa-alueen hallinta ole tarpeen.”
Tuostahan tulee mieleen italialaisen teoreetikon, kenraali Giulio Douhet’in teoria 1920-luvulta ilmasodan kaiken ratkaisevuudesta teoksessaan ”Il dominio dell’aria”.
Ei maata voi hallita kokonaan ilmasta käsin, vaikka olisi kuinka hyvä tiedustelu ja ehdotonkin ilmaherruus (vrt. Vietnamin sota), vaan maavoimien läsnäolo tarvitaan.
Kyllä voidaan toki tehdä tulivalmisteluja ohjus- ja ilmaiskuin, mutta jos tavoitellaan esim. lisää syvyyttä Kuolan niemimaan tai Pietarin puolustukselle, eihän sitä voida toteuttaa muuten kuin tuomalla Venäjän ilma- ja avaruuspuolustuksen yksiköt paikan päälle niin länteen kuin suinkin, huolehtimaan valvonnasta sensoreilla ja torjunnasta ohjuksin ja hävittäjin, jotta se syvyys saadaan hyötykäyttöön. Noita aselajeja ei Venäjä tietenkään voi tuoda Suomeen ilman riittävää maavoimien antamaa suojaa. Vietiinhän Syyriaankin kaiken varalta Venäjän maavoimien yksiköt turvaamaan lentotukikohtia.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmatilaa ei voi hallita pelkästään ilmasta käsin koska myös vastapuolella on välineistö tuhota lentokoneita ja ohjuksia. Kun maavoimat työntyvät eteenpäin, tätä välineistöä saadaan tuotua lähemmäs tärkeitä kohteita.
Kun Suomi on jo omat välineensä käyttänyt tai Suomen kalusto on tuhottu, Nato-mailla kalustoa löytyy. Ottaako Venäjä riskin siitä, että Nato voi tunkeutua maata pitkin lähietäisyydelle? Jos Nato pääsee riittävän lähelle raskaalla kalustolla, se voi alkaa hoitaa ongelmaa tykein ja raketein, jotka ovat tänä päivänä edelleen kova juttu. Kun näillä tarkkuus on kehittynyt ja ammuksen hinta suhteessa ohjuksiin ja lentokoneisiin halpa, niitä voi ampua jatkuvalla syötöllä. Venäjä tuskin ottaa riskiä.
Ilmoita asiaton viesti
Nato-ovi on nyt sulkeutunut ja luulen, että Putinin ja Trumpin eilinen rupattelu puhelimessa antoi sille viimeisen sinetin ainakin toistaiseksi. Presidentti Niinistön esimerkkiä noudattaen katseet on nyt käännettävä EU:n yhteisen puolustuksen suuntaan.
Amerikassa on presidenttinä herra ”Arvaamaton”, jonka luonteenpiirteisiin kuuluu valehteleminen yhtä helposti kuin voileivän voiteleminen. Siitä voisi lanseerata uuden verbin suomenkieleen. Trump ”trumputtaa”.
Trumpin valinta saattaa itse asiassa herättää päättäjät harkitsemaan vakavammin EU:n yhteisen puolustuksen kehittämistä Natosta huolimatta Euroopassa. Saksa on siinä avainasemassa. Minulla on kaksi armeijan käynyttä poikaa. Äänestin aikanaan EU:hun liittymisen puolesta juuri sen vuoksi, että he eivät joutuisi isoisänsä tavoin koskaan sotaan.
Meidän on huolehdittava omasta itsenäisestä puolustuksestamme, johon valtiovalta on herännyt kiitettävästi viime aikoina. Meillä on myös jäljellä sotien käyneen sukupolven perintö, josta ei makseta perintöveroa.
Saksalainen edesmennyt kenraali ja tiedustelupäällikkö Reinhard Gehlen kirjoittaa kirjassaan ”Vuosisadan vakooja” itänaapurin tappioista Talvisodassa: ”Omien armeijoidemme esittämien raporttien ja liittolaistemme arvioiden mukaan 430 000 oli kaatunut tai jäänyt invalidiksi Suomea vastaan käydyssä sodassa 1939 – 1940” (sivu 93).
Kaikesta ohjus ym. aseistuksesta huolimatta maa on vallattava aina loppujen lopuksi ”sotilassaappailla.”
Ilmoita asiaton viesti
”Meidän on huolehdittava omasta itsenäisestä puolustuksestamme, johon valtiovalta on herännyt kiitettävästi viime aikoina.”
Valtiovalta herännyt? Kunpa voisin sanoa samaa, mutta ikävä kyllä, puolustusmäärärahojamme ei ole 2017 budjetissa korotettu tippaakaan, päinvastoin hiukan vähennetty (n. 1,3 % BKT:stä). Suunnitelmia tulevaisuuden varalle on kyllä tekeillä, mutta kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa, vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika. Eihän tällainen jää ulkomaiden yleisesikunnissa huomaamatta. Suomalaisten puolustaminen ei hallituksen mielestä saa maksaa rahaa, vaan ainoastaan verta.
Suomea voidaan puolustaa menestyksellisesti vain, mikäli hyökkääjä omalta osaltaan toteuttaa Suomen hallitusohjelmaan kirjattua poliittista linjausta.
Ilmoita asiaton viesti
On myös huomioitava, ettei Suomen BKT ole kasvanut vuodesta 2008. Puolustusmenoja pitäisi katsoa eurojen suhteen, BKT-prosentilla kun ei osteta mitään.
Puolustustarve ei ole BKT-sidonnainen, vaan uhkasidonnainen. Puolustustarve ei vähene, vaikka BKT supistuisi, niin kuin Suomessa on käynyt. Tosiaan Suomen puolustuskykysatsaukset ovat olleet tällä vuosikymmenellä vähäiset, eivätkä ne koskaan ole olleet kummoiset.
Ilmoita asiaton viesti
BKT-prosentti vain on sikäli havainnollinen, että se kuvastaa arvovalintaa resurssien panostamisessa. Tunnetusti NATO:n suositus jäsenmailleen on vähintään 2 % BKT:stä, johon yltävät mm. Viro ja Puola. Onko näiden maiden kansalaisilla niin suomalaisia parempi elintaso kaikin puolin, että siellä ”on varaa” sijoittaa puolustukseen, toisin kuin meillä täällä ikiköyhässä Suomessa?
Uhka on viimeksi kuluneen vuoden aikana lisääntynyt, mikäli jotakin on pääteltävissä Itämeren alueen kehityksestä. Se ei Suomen hallituksen mielestä anna aihetta mihinkään, toisin kuin useimpien muiden Pohjois-Euroopan hallitusten mielestä. Toki kaikkea ei tarvitse huudella julkisuuteen, mutta sittenkään en jaksa uskoa, että sotatarvikkeita annetaan millekään Euroopan maalle lahjaksi tai että Suomen valtio hoitelee kauppoja merkittävillä summilla salakähmäisesti ohi julkisen budjetin.
Kun ei edes ole kauan siitä, kun julkisuudessa kerrottiin, että säästöillään pihistelevät Puolustusvoimat käyttävät koulutukseensa sodan ajan ampumatarvikevarastojaan, ei kovin ilahduta jos puolustusministeri väittää jossakin yksittäisessä US:n blogissaan täydennystä hankitun.
Ilmoita asiaton viesti