Ehdotus idästä 1950-luvulla: Skandinavian valtioliitto ja Karjala Suomelle

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA avasi arkistonsa nettikäyttöön tammikuussa. Julkiseen nettikäyttöön tarkoitetussa arkistossa on yli 11 miljoonaa pdf-tulostesivua asiakirjoina, jotka ovat vähintään 25 vuotta vanhoja, toisin sanoen vuoden 1991 loppuun saakka.

Tämä CIA:n uusi elektroninen lukusali (Electronic Reading Room) on historiasta kiinnostuneen henkilön ja tutkijan paratiisi ja todellinen aarreaitta.

Sivujen käyttö on helppoa, ja oikeilla hakusanayhdistelmillä haettavaan asiaan liittyviä asiakirjoja löytyy helposti – ja paljon. Aineisto on niin laaja, ettei sitä voi käydä kattavasti läpi edes melko pienessä asiassa.

Vastaavia nettikäyttöön tarkoitettuja asiakirja-arkistoja tulisi olla myös Suomessa. Nyt viime vuodenvaihteessa esimerkiksi ulkoasiainministeriön 25 vuotta vanhat dokumentit vuodelta 1991 tulisi olla vastaavasti nettikäytössä kuin CIA:n arkistot. Suomella on vielä paljon tehtävää asiakirja-avoimuudessa ja -saatavuudessa verrattuna Yhdysvaltoihin ja vaikkapa Ruotsiin.

CIA:n elektronissa lukusalissa aikoinaan salaisena olleita dokumentteja pääsee lukemaan täältä.

                                                                                ****

Jos haluaa selvittää Suomeenkin vaikuttaneita ulko- ja turvallisuuspoliittisia asioita, ei CIA:n nettiarkistosta kannata välttämättä hakea asiakirjoja Finland-hakusanalla.

Yhdysvaltain näkökulmasta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen historiaan ovat vaikuttaneet maailmapoliittiset tapahtumat, joiden kulkuun Suomella ei ole ollut suurempaa merkitystä, mutta jotka ovat vaikuttaneet ajoittain suurestikin Suomen asemaan.

Suomi on mainittu monessa CIA-asiakirjassa mielenkiintoisella tavalla sivuasiana, ja nämä asiakirjat eivät välttämättä luetteloidu esimerkiksi Finland-hakusanaan liittyvässä asiakirjahaussa.

Kylmän sodan aikaan monet Neuvostoliiton ja Suomen väliset ulkopoliittiset asiat liittyivät kansainvälisiin tapahtumiin, joihin Suomella ei ollut paljon vaikutusmahdollisuuksia, vaikka asiat olivatkin Neuvostoliiton ja Suomen välisiä sinänsä ja vaikka Suomessa Kekkosen johdolla luotiin kuvaa, kuinka Suomi ”aktiivisella ja rauhantahtoisella puolueettomuuspolitiikalla” voi vaikuttaa Suomea itseään koskeviin asioihin Neuvostoliitossa. Sama päätösvallan harhakuvaa on Suomessa edelleen Venäjän suhteen, kun arvioidaan esimerkiksi Suomen vaikutusmahdollisuuksia Venäjän harjoittamaan turvallisuuspolitiikkaan lähialueillamme.

Tässä erittäin pitkässä blogikirjoituksessa on käsitelty pääasiallisesti ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta Skandinaviassa 1950-luvun alkupuolella, jolloin Nato oli juuri perustettu, mutta Neuvostoliiton johtama itäblokki haki vielä lopullista muotoaan myöhemmin 14.5.1955 Varsovassa perustetulle Varsovan liitolle.

!950-luvun alkupuolella juuri perustetun Naton jäsenmaissa konventionaalisten aseiden määrä oli paljon Neuvostoliiton aseiden määrää vähäisempi. Nato haki vielä 1950-luvun alussa muotoaan. Nato-maa Norjan ja Nato-maa Tanskan puolustukset tuottivat päänvaivaa myös Yhdysvalloissa vastaavasti kuin nyt Baltian maat.

Pohjolassa myös puolueettoman Ruotsin sotilaallinen kyvykkyys ei ollut 1950-luvun alkupuolella sitä, mitä se myöhemmin 1950-luvulla tuli olemaan.

Yhdysvallat oli luomassa myös maan ensimmäistä vastavoimastrategiaa (Offset Strategy tai New Look) kenraali Dwight David Eisenhowerin johdolla.

Neuvostoliiton konventionaalisten aseiden armeija oli vahva toisen maailmasodan jäljiltä. Yhdysvaltain vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalisten aseiden armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein. 1950-luvun alussa Skandinavia muodosti sotilaallisen tyhjiön, joka huoletti CIA-asiakirjojen perusteella Yhdysvaltoja suuresti.

                                                                                ****

Tässä kirjoituksessa raotetaan muutaman CIA-asiakirjan avulla yhdysvaltalaisnäkemyksiä puolueettomaksi julistautuneen Ruotsin asemasta 1950-luvun alkupuolella vielä loppumuotoaan hakevassa Skandinavian turvallisuustilanteessa. Tilanne muistuttaa paljon nykyistä tilannetta vuoden 2014 jälkeen, kun Venäjä luo Itämeren alueelle vastaavaa uhkaa kuin Neuvostoliitto aikanaan.

Kuten 1950-luvun alussa, niin nyt Suomen ja Ruotsin puolustuskyky sotilaallisesti liittoutumattomina maina ei ole sillä tasolla, mitä niihin kohdistuvat Venäjän muodostamat uhat edellyttäisivät.

Tämä kirjoitus ja CIA-asiakirjat osoittavat, ettei liittokuntien rajoilla pienten valtioiden puolueettomuudella tai sotilaallisella liittoutumattomuudella ole mitään merkityistä sota- ja kriisitilanteessa. Ei ollut 1950-luvulla eikä ole edelleenkään.

Sotilaallinen liittoutumattomuus sotilaallisten blokkien välissä toimivana turvallisuusratkaisuna on liian haasteellinen. Sotilaallinen liittoutumattomuus on mahdollista vain blokkien sisällä, kuten Itävallalle tai Sveitsille esimerkkeinä. Entiselle ulkoministeri Erkki Tuomiojalle ja presidentti Tarja Haloselle sekä muille, jotka halailevat mahdollisuutta Suomen pysymisestä sotilaallisesti liitoutumattomana konfliktin ja sodan syttyessä, CIA:n asiakirjat ovat kylmää kyytiä.

Tämän kirjoituksen pohjalla ovat olleet neljä CIA-asiakirjakokonaisuutta otsikoilla:

Formation Scandinavian federeration (Skandinavian valtioliiton muodostamien), Sweden’s position in the east-west conflict (Ruotsin asema idän ja lännen välisessä konfliktissa), Strategic Importance of Sweden (Ruotsin strateginen merkitys) ja The consequences of Sweden’s position to the NATO powers and the USSR (Ruotsin aseman seuraukset Nato-maille ja Neuvostoliitolle)

Asiakirjakokonaisuudet on käsitelty seuraavassa neljässä kappaleessa.

                                                                                ****

Asiakirja: Formation Scandinavian federeration (Skandinavian valtioliiton muodostamien), asiakirjapäiväys 16.1.1956, julkaisupäivä 27.3.2002 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Vuonna 1949, kun Natoa oltiin perustamassa ja kun Suomi oli jo solminut YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1948, Ruotsi yritti edistää skandinaavisen puolustusliiton syntymistä, johon olisivat kuuluneet Ruotsi, Tanska ja Norja (Scandinavian Defence Alliance of Sweden, Norway and Denmark).

1950-luvun puolivälissä Neuvostoliitto käytti tuota Ruotsin vanhaa ehdotusta puolueettoman Skandinavian alueen muodostamista omiin tarkoituksiinsa.

Yhdysvallat ja CIA näkivät, että puolueettoman Skandinavian alueen (the Neutral Scandinavian Federation) muodostamisella Neuvostoliitolla on pyrkimys, että Tanska ja Norja jättäisivät Naton. ”The formation of the neutral Scandinavian federation would be one method to entice Norway (and Denmark) to leave NATO.”, CIA-asiakirjassa todetaan Neuvostoliiton toimien lopullisista päämääristä. Muutos Skandinavian turvallisuuspoliittisessa asemassa olisi ollut erittäin suuri, suorastaan järisyttävä.

Mikä sai Neuvostoliiton nyt esittämään tällaista?

Kysymys oli sekä Ruotsin että Naton sotilaallisen kyvykkyyden kasvamisesta Skandinavian alueella verrattuna vuosikymmenen alkuun niin, ettei Neuvostoliitolla ollut enää vastaavaa mahdollisuutta Skandinavian miehitykseen kuin muutamaa vuotta aikaisemmin.

Eräässä toisessa CIA-asiakirjassa (The consequences of Sweden’s position to the NATO powers and the USSR, pdf-tuloste) on avoimesti todettu lännen 1950-luvun alun sotilaallinen alivoima Skandinaviassa: ”During 1952 at least, it seems unlikely that the Swedish and NATO forces would be capable of more than a delaying action, although isolated parts of Norway might be held.”

Vapaasti suomennettuna:

“Ainakin vuoden 1952 aikana on epätodennäköistä, että Ruotsin ja Naton joukot kykenisivät muuhun kuin viivytystoimiin, vaikka yksittäisiä alueita Norjasta voitaisiin pitää hallinnassa.”

Yhdysvallat ei lämmennyt olleenkaan ajatuksille puolueettomasta Skandinavian valtioliitosta (”Nevertheless, there is little immediate prospects for the formation of a Scandinavian neutral bloc.”).

Yhdysvallat pelkäsi muun muassa, että Islanti liittyisi myös Skandinavian valtioliittoon ja eroaisi Natosta. Yhdysvalloilla ei ollut pienintäkään halukkuutta menettää Keflavikin lentotukikohtaa, jolla oli kylmän sodan aikana suuri merkitys pohjoisilla merialueilla kuten Islannilla kokonaisuudessaan sotilastukikohtamaana.

CIA kirjaa Formation Scandinavian federeration -asiakirjassa, etteivät Norja ja Tanska nähneet edellytyksiä Skandinavian valtioliiton muodostumiselle. Yhdysvallat näki jo 1950-luvulla Tanskan olevan erittäin sitoutunut – kuten Tanska on edelleenkin – Natoon, ja Norjan sosiaalidemokraattinen hallituksen enemmistöllä ei ollut harhakuvia Neuvostoliiton ehdotuksen suhteen eikä myöskään sotilaallisesti heikon Skandinavian valtioliiton suhteen.

Ruotsin kantoina CIA kirjaa asiakirjassa puolestaan, että ruotsalaisilla on epäilemättä halukkuus selvittää vaihtoehdot sodan syttymiskynnyksen nostamiseksi Skandinaviassa, mutta ruotsalaiset eivät luota Neuvostoliittoon, ja taakka sotilaallisesti liittoutumattomasta (”armed neutrality”) Skandinaviasta jäisi Ruotsin vastuulle.

Huomioitavaa on se, että esitettyyn Skandinavian valtioliittoon ei olisi kuulut Suomi, vaan vain Ruotsi, Norja ja Tanska.

CIA-asiakrjassa on maininta, että ”Kuuden viimeisen kuukauden aikana neuvostoliittoiset ovat osoittaneet suomalaisille omasta aloitteestaan, että heillä on halukkuutta keskustella Karjalan palauttamisesta.” (”The Soviets have, on their own initiative in the past six months, indicated to the Finns that they are willing to discuss the return of Karelia.”).

Jos Suomi olisi saanut jollain tavoin Karjalan takaisin Neuvostoliitolta, olisi täällä nähty asian olevan seurausta siitä, että Suomi on hoitanut hyvin suhteitaan Neuvostoliittoon, ja Karjala-palkkio olisi tiedossa. Karjala oli erityinen asia Kekkoselle, ja sen palauttamisen eteen tehtiin myöhemmin kovasti töitä presidentin voimavaroja säästämättä.

Tuo mielikuva ja uskomus tuossakin asiassa on väärä ja suomalaisväritteinen. Mielikuva on yleensä väärä kaikissa muissakin niissä asioissa, joissa Suomi arvioi omalla myötämielisellä käyttäytymisellään saavan Neuvostoliitolta jotakin vastavuoroisuutta.

Jos Neuvostoliiton haluamana lopputuloksena Pohjolaan olisi muodostunut 1950-luvun loppupuolella Ruotsin, Norjan ja Tanskan sotilaallisesti liittoutumaton valtioliitto ja Tanska sekä Norja olisivat eronneet Natosta, olisi Suomi varmasti saanut Karjalan takaisin.

Neuvostoliiton päämäärä Karjalan luovutuksella olisi ollut hälventää Suomen huolta siitä, ettei maa olisi ollut mukana skandinaavisessa valtioliitossa. Suomen omilla tekemisellä ei olisi ollut mitään tekemistä Karjan palauttamisasiassa. Suurempi kuvio olisi ollut Neuvostoliiton ajama uusi turvallisuusasetelma Pohjolaan, jossa Skandinavian puolustuskyvykkyys olisi pidetty 1950-luvun alun heikolla tasolla. Siitä yhtenä palkkiona köyhä Karjala Suomelle olisi ollut halpa hinta.

Mikä olikaan lopputulos Skandinavian valtioliittopuheista? Neuvostoliitto palautti liennytyksenä Suomelle Porkkalan 26.1.1956, mikä ei kuitenkaan kääntänyt Yhdysvaltojen, Norjan, Tanskan eikä myöskään Ruotsin kantoja sotilaallisesti liittoutumattomasta Skandinaviasta. Pohjoismaiden neuvosto (PN) oli perustettu jo aikaisemmin vuonna 1952, passivapaussopimus astui voimaan 1954, samoin yhteiset Pohjoismaiden yhteiset työmarkkinat. Tanska ja Norja pysyivät Naton jäsenmaina, luojan kiitos!

                                                                                ****

Asiakija: Strategic Importance of Sweden (Ruotsin strateginen merkitys), asiakirjapäiväys -, julkaisupäivä 30.8.2000, (dokumenttitiedot, pdf-tuloste). Asiakirjassa ei ole päiväystä, mutta se on luotu asiakirjasisällön perusteella 1950-luvun alkupuolella.

Tässä CIA-asiakirjassa käsitellään Ruotsin merkitystä, mikäli Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välille syntyisi sota.

”In what extent is Sweden vulnerable in Soviets attack?” (”Mikä on Ruotsin haavoittuvuus Neuvostoliiton hyökkäyksessä?”), asiakirjassa kysytään. Yhdysvaltoja kiinnosti Ruotsin poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset haavoittuvuudet.

Yhdysvaltoja kiinnosti, missä määrin Ruotsi voi vaikuttaa länsimaiden voimaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisessä sotatapahtumassa, jos Ruotsi jää täysin puolueettomaksi, jos Ruotsiin hyökätään ja Ruotsi puolustautuu, jos Ruotsi liittyy Natoon ennen syntynyttä sotatapahtumaa tai jos Ruotsi antautuu Neuvostoliitolle ja tulee vallatuksi.

Tässä dokumentissa ei ole vastauksia noihin tärkeisiin kysymyksiin. Asiat lienevät vieläkin salassa pidettäviä, mutta vastauksia löytyy hieman NIE-49-asiakirjoista.

Strategic Importance of Sweden -asiakirjan perusteella Yhdysvallat oli miettinyt ratkaisumalleja kylmän sodan alkuaikaan 1950-luvulla kaikkiin erilaisiin tilannevaihtoehtoihin, ja kaikille tilannevaihtoehdoille oli varmasti myös omat toimintasuunnitelmat.

Asiat eivät pohjimmiltaan ole muuttuneet nykyaikaan. Jos Venäjä hyökkäisi Baltiaan, Yhdysvallat on miettinyt vastaavasti ratkaisumallit kaikille Suomen ja Ruotsin reagoinnille, joiden mukaan maat voisivat toimia.

                                                                                ****

Asiakirjat: NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict (Ruotsin asema idän ja lännen välisessä konfliktissa), asiakirjapäiväys 26.3.1952, julkaisupäivä 5.11.2010 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste). Vertailemalla tätä asiakirjaa muihin NIE-49-hankkeen (NIE = Nato In Europe) kolmanteen luonnokseen, selviää asiakirjamuutokset luonnoksesta loppuversioon.

Sweden’s position in the east-west conflict -asiakirjan kolmas luonnos: NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict (third draft) (Ruotsin asema idän ja lännen välisessä konfliktissa (kolmas luonnos)), asiakirjapäiväys 8.2.1952, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Muita NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict -hankkeen asiakirjoja on runsaasti, ohessa muutamia esimerkkejä, jotka kertovat asioiden laatimisprosessijärjestyksestä: NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 28.11.1951, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste) NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 4.12.1951, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste), NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 22.1.1952, julkaisupäivä 20.5.2000 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste)NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 5.3.1952, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste), NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 14.3.1952, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste) ja NIE-49: Sweden’s position in the east-west conflict, asiakirjapäiväys 18.3.1952, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Ruotsin geostrateginen asema Pohjolassa ja Euroopassa on tärkeä, ja se näkyy CIA:n NIE-49-asiakirjoissa. Asiakirjoissa on käsitelty hyvin yksityiskohtaisesti Ruotsiin liittyviä asioita, mikäli Pohjoismaiden alueella olisi syntynyt sotilaallinen konflikti. Vastaavia asiakirja ei Suomesta ole, mutta toki noissakin asiakirjoissa on Suomikin mainittuna.

Yhdysvalloissa Suomi nähtiin pitkälti YYA-sopimuksen kautta sotilaallisessa mielessä osaksi Neuvostoliittoa. Tässä kappaleessa NIE-49-asiakirjoja on tarkasteltu 26.3.1952 päivätyn loppuasiakirjan perusteella.

Ruotsi nähtiin strategisesti tärkeäksi sekä Natolle että Neuvostoliitolle.

Vaikka Ruotsin puolustusvoimat oli suomalaisessa katsannossa jo 1950-luvun alkupuolella melko vahvat, ei Yhdysvaltojen mielestä Ruotsin puolustusvoimat olleet riittäviä niihin tarpeisiin nähden, mitä Neuvostoliitto asetti. Yksi NIE-49-asiakirja toteaa Ruotsin puolustuskyvystä 1950-luvun alkupuolella: ”Military strength: Largest in Scandinavia, but serious weaknesses, – 9-10 month conscription period, lack of experience, logistical weakness, etc.” (pdf-tuloste). Vapaasti suomennettuna Ruotsin puolustuskyvystä todetaan: “Sotilaallinen voima: suurin Skandinaviassa, mutta vakavia puutteita, – 9-10 kuukauden asevelvollisuusaika, kokemuksen puutetta, heikkous logistiikassa jne.”.

”The Swedish armed forces are at the present capable only of fighting delaying actions against a major Soviet attack.”, lopullisessa Sweden’s position in the east-west conflict -asiakirjassa todetaan (pdf-tuloste). Vapaasti suomennettuna: “Ruotsin asevoimat pystyvät tällä hetkellä vain viivytystoimiin Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjunnassa.”

Toisaalta CIA-asiakirja toteaa, että Ruotsi on tehnyt asevoimien ryhmitykset maassa tavalla, jolla sillä on nopea kyky toimia Nato-voimien kanssa niin, että Ruotsi voi onnistuneesti puolustaa suuria alueita Skandinaviassa (”…they could successfully defend large areas of Scandinavia”).

Ruotsilla oli suuri merkitys tilanteessa, jossa Tanskan ja Norjan puolustuskyky ei ollut vielä riitävä 1950-luvun alussa. ”Overall importance of Sweden to NATO will depend on role assigned to Scandinavia in Nato strategic plans; if Scandinavia is to be held as one of our key bastions in Europe, then a belligerent Sweden, as probable key to Scandinavia, is almost vital to us, at least until Norway and Denmark are defensible themselves.” (pdf-tuloste).

Vapaasti suomennettuna:

“Kaiken kaikkiaan Ruotsin tärkeys Natolle riippuu roolista, mikä Skandinavialle asetetaan Naton strategisissa suunnitelmissa; jos Skandinaviaa pidetään yhtenä tärkeimmistä avainalueista Euroopassa, niin sotaa käyvä Ruotsi on todennäköisesti ratkaisuavain Skandinaviassa, ja lähes elintärkeä meille [Natolle], ainakin niin kauan, kunnes Norja ja Tanska kykenevät puolustautumaan itsessään."

Sweden’s position in the east-west conflict -asiakirjan loppuversion mukaan Ruotsi liittyisi varmuudella Natoon, jos Neuvostoliitto hyökkää Norjaan ja jos Nato kykenee antamaan laajassa mitassa apua Ruotsille. Joka tapauksessa Ruotsi puolustautuisi täysin omilla voimavaroillaan Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan riippumatta Naton avusta.

Suomen suhteen Ruotsin toimenpiteitä sodan uhatessa loppuasiakirja toteaa:

“In the event of a Soviet move against Finland, Sweden would very likely enlarge its own defense operations, might enter into exploratory military conversations with the west and would re-examine its neutrality politics. The chief unfavorable consequences to the West of Sweden “alliance-free” policy is that it severely hampers the development of Scandinavian defenses against the Soviet attack. On the other hand, Swedish adherence to NATO present circumstances would increase international tensions and might lead the USSR to reduce Finland to Satellite status.”

Vapaasti suomennettuna:

”Siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto aloittaa [sotilaalliset] toimet Suomea vastaan, Ruotsi hyvin todennäköisesti laajentaa omaa puolustustoimintaansa, ja kävisi ehkä keskusteluja sotilaallisista asioista lännen kanssa [Natoon liittymisestä] ja tarkastelisi uudelleen puolueettomuuspolitiikkaansa. Tärkein epäsuotuisa seuraus lännelle Ruotsin "liittoutumattomuus”politiikasta on, että se haittaa huomattavasti Skandinavian puolustusta Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Toisaalta, Ruotsin sitoutuminen Natoon nykytilanteessa lisäisi kansainvälisiä jännitteitä ja saattaisi johtaa Neuvostoliiton halukkuuteen liittää Suomi tiukemmin itseensä satelliittivaltion statuksesta.”

Se, mitä CIA:ssa kirjoitettiin vuonna 1952 Pohjolan tilanteessa, pätee yks yhteen tämän päivän tilanteen kanssa.

Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus on edelleen Skandinavian turvallisuutta epävakauttava tekijä, kuten oli Ruotsin osalta 1950-luvun alussa. CIA-asiakirjan sanat ovat puhuttavia ja totta myös tänä päivänä: ”The chief unfavorable consequences to the West of Sweden “alliance-free” policy is that it severely hampers the development of Scandinavian defenses against the Soviet attack.”

Jos Suomi ja Ruotsi liittyisivät Natoon, seuraisi siitä hetkellistä kansainvälisiä jännitteitä kuten 1950-luvullakin. Näin tulee aina tapahtumaan ajankohdasta riippumatta. Olisi kuitenkin kyettävä ajattelemaan turvallisuuspoliittisia asioita pitkällä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä sotilaallisesti liittoutumattomien maiden muodostama epävarmuustekijä Itämeren alueelta poistuisi. Jokainen tietäisi, miten kukin maa kriisi- ja sotatilanteessa toimisi, myös Venäjä tietäisi.

NIE-49-loppuasiakirja rienaa Ruotsia puolueettomuudesta myös siksi, että jos Neuvostoliitto miehittäisi Norjan ja Tanskan, maa tulisi joka tapauksessa eristetysti lännestä ja olisi siten puolueettomana Neuvostoliiton hallinnassa olevien maiden sisäpuolella. Ruotsin puolueettomuuteen ei Yhdysvalloissa luotettu tippaakaan eikä turvallisuuspolitiikkaa Pohjolassa tehty Ruotsin puolueettomuuden varaan.

Ruotsi puolueettomuuden uskottavuutta Yhdysvalloissa kuvaa myös se, että asiakirjan mukaan Ruotsi ei olisi estänyt Naton ylilentoja Norjasta itään, vaikka puolueettomuuden nimiin rauhanaikana näin vannottiinkin.

Sweden’s position in the east-west conflickt -loppuasiakirjan johtopäätöksinä on helppo esittää, ettei puolueettomuus ole uskottava eikä toimiva ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta maille, jotka ovat kahden sotilasliittouman välissä, siis nyt Suomelle ja Ruotsille esimerkkeinä.

Kylmän sodan aikaan puolueettomuus ei ollut uskottava eikä toimiva ulko- ja turvallisuuspoliittinen valinta Nato-maiden ja Varsovan liiton maiden välissä oleville maille, nyt Nato-maiden ja Venäjän välissä oleville maille. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat aina nähneet sotilaallisesti liittoumattomien puskurivaltioiden olevan heille eduksi, koska vähäiset sotilaalliset voimavarat omaavat maat on tarpeen mukaan helppo saada vähäisin voimavaroin sotilaallisen kontrolliin ja jopa miehitykseen, jos tarvetta ilmenee.

Ydinaseettomien vyöhykkeiden perustamisyritykset olivat Neuvostoliitolle yksi tapa edistää tätä ”sotilaallisesti heikkojen puskurimaiden” -politiikkaa. 1950-luvun puolivälissä Neuvostoliitolla oli intoa perustaa laajempi skandinaavinen puolueeton alue, johon olisi kuulunut koko Skandinavia, siis Ruotsi ja Norja sekä myös Tanska.   

Sotilaallinen liittoutumattomuus on siis mahdollista blokkien sisällä oleville maille muttei blokkien välissä oleville maille. Blokkirajat tulee olla kiinni toisissaan, jos halutaan todellista turvallisuutta ja vapaata päätöksentekoa ilman vierasblokin painostusta.

                                                                                ****

Asiakirja: The consequences of Sweden’s position to the NATO powers and the USSR (Ruotsin aseman seuraukset Nato-maille ja Neuvostoliitolle), asiakirjapäiväys -, julkaisupäivä 16.3.1999 (dokumenttitiedot, pdf-tuloste). Asiakirjassa ei ole päiväystä, mutta se on luotu asiakirjasisällön perusteella 1950-luvun alkupuolella.

Asiakirja alkaa dramaattisella ja suoraviivaisella toteamuksella, mikä on totta vieläkin.

“Sweden’s non-adherence to NATO limits advance military planning and coordination, denies Sweden full access to NATO advice and assistance, and Hampers NATO ability to press Sweden to strengthen its own defenses.“

Vapaasti suomennettuna:

”Ruotsin ei-sitoutuminen Natoon rajoittaa sotilaallista ennakkosuunnittelua ja koordinointia, estää Ruotsia saamasta täysin Naton apua ja konsultaatiota, ja heikentää Naton mahdollisuutta painostaa Ruotsia vahvistaa omaa puolustustaan.”

Miksi Ruotsi ei liittynyt Natoon?

Asiakirja vastaa: ”Moreover, Soviet policy toward Finland is probably somewhat restrained by a desire not to force Sweden closer to the West.”

Vapaasti suomennettuna: ”Lisäksi, Neuvostoliiton politiikka Suomea kohtaan on luultavasti hillinnyt Ruotsin halua liikkua lähemmäksi länteen.”

Toisin sanoen, Ruotsi pelkäsi, että maan liittyminen Natoon saisi Neuvostoliiton ottamaan Suomeen entistäkin ehdottomammin hallintaansa ja sotilaalliseen kontrolliin.

Asiakirjassa on tarkat pohdinnat sotilaallisesta konfliktista – sodasta –  Pohjolassa, miten asiat kehittyvät ja etenevät. Asiaa on tarkasteltu Ruotsin kannalta, jonka geopoliittinen asema ja myös kaikki muut asemat taloudesta ja yleispolitiikasta lähtien ovat ratkaisevia Pohjolassa. Ruotsin asema oli vahva 1950-luvulla, ja vahva se on edelleenkin.

                                                                                ****

Kun lukee noita julkistettuja CIA-asiakirjoja Ruotsiin liittyen, on Ruotsi ollut tosiasiallisesti länsiliittoutumaan ja Natoon ikään kuin ”ulkojäsenenä” kuuluva jo 1950-luvun alkupuolelta.

Ruotsissa tehtiin heidän omalta kannalta oikea johtopäätös, jossa kyse oli Suomen kohtalosta. Jos Neuvostoliitto alkaisi vetää Suomea lähemmäksi itseensä tai suunnitella interventiota Norjaan, Ruotsi liittyisi Natoon.

Asiakirjoissa ei suoraan todeta, että olisi ollut olemassa suunnitelma Ruotsin pikajäsenyydestä Natoon ja siitä, miten Nato-voimia saadaan Ruotsin turvaksi nopeasti, mutta asiakirjoista löytyy runsaasti viiteitä kylläkin.

Asiakirjoista ilmenevä tosiasia kuitenkin on, että Ruotsin puolustusvoimat olivat jo tuolloin Nato-yhteensopivat niin, että yhteisintegrointi ei olisi tuottanut ongelmia. Ruotsin puolustusvoimat ovat edelleen Nato-yhteensopivat niin, että Nato-maiden sotilaat voivat toimia yhdessä ruotsalaissotilaiden kanssa koko Ruotsin alueella. Suomessa tätä valmiutta ei ole. Olen käsitellyt tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Alueellinen puolustus – antaako se enää vastauksen puolustuksemme haasteisiin?”, joka löytyy täältä.

Vaikka Ruotsin puolustusta pidettiin jo 1950-luvun alussa monessa maassa vahvana, ei Yhdysvaltain mielestä se ollut riittävä estämään Neuvostoliiton vyörymistä Ruotsin yli Norjaan. Norjan suhteen Suomi oli taas sotilaallisesti merkityksetön, ja maa nähtiin vain Neuvostoliiton astinlautana tunkeutua syvemmälle Skandinaviaan. Asiakirjoissa on hyvin vähän mainintoja Suomesta suhteessa Ruotsiin. Suomi oli sotilaallisesti osa Neuvostoliiton sotilaallista aluetta YYA-sopimuksen kautta.

Niin Ruotsi kuin myös Yhdysvallat ovat pohtineet myös mitä Ruotsin Nato-jäsenyys olisi merkinnyt Suomelle ja miten se olisi vaikuttanut koko Skandinavian turvallisuuteen. Naton ja Yhdysvaltain päämäärä oli kuitenkin pitää huolta vain Nato-maa Norjan ja Nato-maa Tanskan turvallisuudesta.

Ruotsi taas näki enemmän huolta Suomen asemasta, mikäli maa olisi liittynyt Natoon. Ruotsissa nähtiin, että Neuvostoliitto työntyisi vahvemmin Suomen kautta kohti Ruotsia niin, että maasta olisi tullut tosiasiassa sotilaallisesti Neuvostoliiton rajaan liittyvä maa. Toisaalta Neuvostoliitto ymmärsi tilanteen: Suomen tiukempi haltuunotto olisi saanut Ruotsin liittymään Natoon.

                                                                                ****

Mikään toinen valtio ei ole tehnyt Suomen turvallisuuden eteen niin paljon kuin Ruotsi. Ei yksikään valtio. Hävettää ne puheet, joissa Ruotsia pidetään maana, joka pyrkii pitämään Suomea vain puskurina Venäjälle ja käyttäisi Suomea vain hyväkseen – tuota vanhaa alusmaataan.

Jos Ruotsi olisi liittynyt kylmän sodan aikaan Natoon, mitä siltä CIA:n asiakirjojen perusteella lännessä toivottiin, olisi Suomesta tullut Neuvostoliiton täysiverinen satelliittivaltio. Olisimme saaneet sanoa hyvästit kaikille länsisuhteillemme.

Suomi seurasi taloudellisessa länsi-integraatiossa Ruotsia ja Ruotsi piti huolen, että Suomi pysyi mukana. Ruotsi vei Suomen myös EU:n jäseneksi. 

Ruotsi tulee olemaan se valtio, joka tulee viemään Suomen myös Natoon. Suomesta itsessään ei ole viejäksi. Taidamme edelleenkin tarvita isoveli-Ruotsin.

Toinen maa, joka Suomen turvallisuuden kannalta Suomessa ymmärretään väärin, on Yhdysvallat. Jos Yhdysvallat ei olisi tehnyt Pohjolassa jo 1950-luvun alusta alkaen niitä toimia, mitä se on tehnyt, Pohjola olisi ollut Neuvostoliiton etupiiriä heti sodasta lähtien ja sittemmin myös Venäjän etupiiriä. Suomi olisi mahdollisesti liitetty takaisin Neuvostoliittoon. Kiitokset Suomesta on siis syytä lähettää niin Ruotsiin kuin Yhdysvaltoihin.

Tilanne Pohjolassa muistuttaa nyt paljon 1950-luvun alun tilannetta, kun turvallisuusilmapiiri on kiristynyt ja sotilaallisesti liittoutumattomilta mailta – nyt Suomelta ja Ruotsilta, 1950-luvulla vain Ruotsilta – kysytään lopullista leiriä. 1950-luvun Norjaa vastaa nyt Baltian maat.

Ruotsille nykyinen tilanne ei ole uusi ja se tietää, miten toimia. Suomelle tilanne on uusi, eikä se tiedä miten toimia. Suomelle suhtautuminen Venäjä tuottaa ongelmia, joita Ruotsilla ei ole.

Suomen tulisi seurata Ruotsia. Jos Ruotsin kelkasta jää jälkeen, se tietää pahimmassa tapauksessa Suomen luisumista syvälle Venäjän etupiiriin puskurivaltioksi. Ensimmäisen virheen Suomen ulkopoliittinen johto teki viime keväänä, kun se päätti eri tavoin kuin Ruotsi olla olematta mukana Yhdysvaltain järjestelyissä Baltian maiden sotilaallisen aseman turvaamiseksi.

Yhdysvallat kysyi Suomelta ja Ruotsilta, antavatko ne satamiaan, lentokenttiään ja ilmatilaansa Yhdysvaltain sotilaskoneiden käyttöön kriisitilanteessa, jolloin Baltian maat saisivat nopeasti sotilaallista täydennystä. Ruotsi vastasi myönteisesti, Suomi kielteisesti.

Neuvostoliitto ja Venäjä ovat toisen maailmasodan jälkeen pyrkineet pitämään Suomen, Ruotsin ja Norjan aluetta sotilaisesti heikkona, 1950-luvun alkuvuosien tilanne olisi itänaapurillemme ihannetilanne. 1950-luvun puolivälissä, kun Ruotsi ja Nato olivat sotilaallisesti paremmin varustautuneita alueella, Neuvostoliitto ehdotti Skandinavian puolueettoman ja liittoutumattoman alueen muodostamista. Nyt Venäjä pyrkii viimeiseen asti estämään Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, mikä todellisuudessa lisäisi alueen sotilaallista kyvykkyyttä torjua Venäjän muodostamia uhkia.

Yhdysvallat näkee edelleen Itämeren alueen ja Skandinavian yhtenä puolustusalueena kuten se näki jo 1950-luvun alussa.

Yksi pohjimmainen perusasia on, jota Suomessa ei ole ymmärretty, ettei kahden blokin välissä sijaitsevan maan sotilaalliselle liittoutumattomuudelle ole uskottavuutta, jos maan puolustusvoimilla ei ole kyvykkyyttä pitää puolueettomuutta myös kriisi- ja sotatilanteessa.

Suomella ja Ruotsilla tätä uskottavuutta eikä siihen tarvittavia sotilaallisia voimavaroja myöskään. Jompikumpi blokki epäilee aina tällöin uskottavuutta sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, ja tällä kertaa se on Venäjä vuoro. Venäjälle Suomi ja Ruotsi ovat osa Natoa ilman turvatakuita.