Perustuslakivaliokunnan asiantuntijat heikentävät valiokunnan uskottavuutta

Oikeuspäätöksiä tekevän oikeuslaitoksen ja oikeudellisia kannanottoja antavan valtiollisen tahon tulisi tehdä päätöksensä niin, että päätös on lainopillisesti uskottava eikä pienintäkään epäilystä päätöksen poliittisuudesta synny.

Oikeudellisen päätöksentekoprosessin tulee olla riippumatonta niin, ettei synny pienimpiäkään epäilyksiä päätöksentekijöiden halusta käyttää oikeudellista päätöksentekoa omiin poliittisiin tarkoituksiin.

Perustuslakivaliokunta on poikkeuksellinen valiokunta, koska se koostuu poliitikoista, mutta sen tehtävät lakiluonnosten perustuslaillisessa arvioinnissa tulisi kuitenkin olla epäpoliittisia.

Lautakunnan tulisi kyetä arvioida lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta ilman poliittisia näkemyksiä. Monesta perustuslakivaliokunnan päätöksestä on nyt kuitenkin syntynyt kansalaiselle käsitys, että perustuslakivaliokunnan näkemys perustuslain tulkinnasta on poliittinen, ei lainopillinen.

Eduskunnan eri valiokuntien tekemistä päätöksistä eripuraa syntyy eniten juuri perustuslakivaliokunnan päätöksistä. Perustuslakivaliokunnalla on uskottavuusongelma, mikä on rapauttanut myös sen arvovaltaa.

Perustuslain kunnioitus on Suomessa heikentynyt. Perustuslakivaliokunnalla ei ole enää riittävää arvovaltaa ja arvostusta valiokunnan edellyttämään toimintaan. Myöskään perustusvaliokunnan kansanedustajajäsenyyttä ei kunnioiteta niin kuin ennen. Pätevä ja vaikuttamaan pyrkivä kansanedustaja ei enää hakeudu ensi sijassa perustuslakivaliokuntaan.  

”En ole nykyisen perustuslain enkä sen pitkälle menneen tulkintakäytännön suuri ystävä.”, Kokoomuksen Jan Vapaavuori kirjoitti blogissaan (Jan Vapaavuori 19.12.2016).

Olli Rehn ollessaan elin­kei­no­mi­nis­terinä totesi Asianajajapäivillä 15.1.2016, että perustuslain kapea-alaiset tulkinnat hämmäs­tyt­tävät häntä. ”Perustuslain keskinäisiä normeja pitäisi pystyä soveltamaan kunkin ajan haasteiden maisemaa vastaan.”, Olli Rehn totesi sanatarkasti (Suomenmaa 15.1.2016).

Monet muutkin porvarillisesti ajattelevat vasemman laidan ulkopuoliset poliitikot ovat kritisoineet perustuslakivaliokunnan toimintaa, Kimmo Sasi (Perustuslakiblogi 12.1.2017) ja Ben Zyskowicz (Iltalehti 2.3.2017) esimerkkeinä.

Arvostelu perustuslakivaliokunnan perustuslakitulkinnoista on tullut vain vasemmiston ulkopuolelta, ei vasemmistosta.

Perustuslakivaliokunnan ongelmiin ratkaisuna on esitetty myös poliittisesta päätöksenteosta perustuslakivaliokuntaa riippumattomamman perustuslakituomioistuimen perustamista Suomeen.

Perustuslaissa ja sen tulkinnassa on siis ongelmia, eikä kritiikki ole syntynyt ihan tyhjästä vailla perusteita.

Perustuslakivaliokunnan keskeisin ongelma on päätöksien uskottavuus. Perustuslakivaliokunnan päätöksiin ei uskota eikä luoteta riippumattomina.  Perustuslakivaliokunnan päätökset nähdään hyvin poliittisina tulkintoina perustuslain velvoittavuudesta alemmassa lainsäädännössä.

                                                                                      ****

Perustuslakivaliokunnan toiminnassa suurta valtaa käyttävät valiokunnan kuulemat ”perustuslakiasiantuntijat” sekä heidän ”asiantuntijalausunnot”. Tuo käytetty valta on poliittista valtaa.

Valiokunta on ollut kyvytön erottelemaan, milloin ”perustuslakiasiantuntijan” lausunto tai kuulemistilaisuudessa kuultu on poliittinen ja milloin puhtaasti lainopillinen. Perustuslakivaliokunta – tai paremminkin jotkin sen jäsenet – käyttävät sopivan poliittisen kannan omaavia ”asiantuntijoita” apuna oman sopivan poliittisen päämäärän ajamiseen.

Perustuslakivaliokunta käyttää eduskunnan valiokunnista tosiasiallisesti eduskunnan suurinta poliittista päätösvaltaa tehdessään lakiehdotuskäsittelyssä lain juridisista asioista poliittisia asioita ja perustellessaan lausunnon kohteena olevien lakien perustuslainmukaisuutta poliittissävytteisillä kannanotoilla.

Käsittelen tässä kirjoituksessa perustuslakivaliokunnan käyttämien ”perustuslakiasiantuntijoiden” vaikutusta valiokunnassa muodostettujen päätösten uskottavuuteen, koska perustuslakivaliokunnan uskottavuusongelman voidaan katsoa kiteytyvän noihin ”perustuslakiasiantuntijoihin” ja heidän ”asiantuntijalausuntoihin”.

Perustuslakivaliokunnan käyttämät ”perustuslakiasiantuntijat” heidän julkisuudessa antamien kannanottojen perusteella ovat hyvin poliittisia henkilöitä. Heidän perustelut johonkin kantaan ovat pitkälti poliittisia, eivät lainopillisia.

Nämä ”perustuslakiasiantuntijat” eivät tyydy vain ottamaan kantaa lakiehdotuksien perustuslainmukaisuudesta, vaan saattavat yleiseen tietoon, miten lakiehdotuksia ja lailla tehtäviä uudistuksia tulisi viedä poliittisesti eteenpäin. Heidän lausuntojensa lainopilliset perustelut ovat yleensä hyvin kapea-alaisia ja pinnallisia menemättä syvälle itse lainoppiin.

Perustuslakivaliokunnan käyttämiä ”perustuslakiasiantuntijoita”, jotka ovat esittäneet suuressa määrin poliittista näkemyksiä, ovat mm. valtiosääntöoikeuden professori, varadekaani Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta (CV), oikeustieteen tohtori, professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta (CV), oikeustieteen tohtori, oikeustieteen professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta (CV), oikeustieteen tohtori, professori emeritus ja akatemiaprofessori Kaarlo Tuori Helsingin yliopistosta (CV), oikeustieteen lisensiaatti, asianajaja, varatuomari Markku Fredman (CV) ja valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin Åbo Akademista (CV).

Ongelmaksi osaltaan muodostuu se, että nämä ”perustuslakiasiantuntijat” antavat asiantuntijalausuntoasioista julkisia kannanottoja ja lehtihaastatteluja, jotka ovat poliittisia, eivät lainopillisia.

Nämä ”perustuslakiasiantuntijat” ovat vahvan lainopillisen tietämyksensä pohjalta ottaneet poliittista valtaa, jota perustuslakivaliokunnassa ei ole lähdetty haastamaan etenkin, jos ”perustuslakiasiantuntijan” poliittinen kanta tukee perustuslakivaliokunnan jäsenen poliittista kantaa.

Kun lukee noiden edellä mainittujen ”perustuslakiasiantuntijoiden” asiantuntijalausuntoja, lausunnoista tulee hyvin ilmi, että lausunnonlaatija on ensiksi ottanut poliittisen kannan asiaan, ja sen jälkeen hän hakee muodostamaansa poliittista kantaa tukevia lainopillisia perusteita.

Lausuntoja ei laadita objektiivisesti vain oikeustieteeseen ja laintulkintaan pitäytyen. Usein asioita käsitellään hyvin yksipuolisesti ilman laajempaa tarkastelua. Lausunnon kohteena olevasta lakiluonnoksesta etsitään vain ne vastustettavat asiat, ei kannatettavia asioita. Etsitään vain ehdotuksen miinussaldo, ei sen plussaldoa.

                                                                                      ****

Suomen perustuslaki on se mikä on, ja sen mukaan mennään. Se ei ole hyvä perustuslaki, mitä nyt osoittaa jatkuvat vaikeudet, vaikka lain ikä ei ole kahtakymmentä vuottakaan.

Suomen perustuslain heikkous on sen yksityiskohtaisuus, joka ei kestä nopeasti muuttuvaa maailmaa. Suomen perustuslaki ei siis kestä oikein aikaa ja ajassa muuttuvia yhteiskunnan toimintatapoja.

Perustuslaki laadittiin aikanaan 1990-luvun loppupuolella melko vasemmistolaisin periaattein ja sen sisällön keskeisiä luojia oli Veli-Pekka Viljanen ”perustuslakiasiantuntijana”. Olen käsitellyt Veli-Pekka Viljasen toimia perustuslakivaliokunnan asiantuntijalausuntojen laatijana erillisessä kirjoituksessa otsikolla ”Tämän vuoksi Veli-Pekka Viljanen ei kelvannut Niinistölle oikeuskansleriksi”, joka löytyy täältä.

Tuskin vielä perustuslain luomisajankohtana 1990-luvun lopulla sen yksityiskohtaisuutta nähtiin poliittiseksi vaikutusmahdollisuudeksi, mutta nyt myöhemmin lain yksityiskohtaisuutta on käytetty tietoisesti hyväksi poliittisiin tarkoituksiin ja poliittisten päämäärien ajamiseen.

Tuskin mitään asiaa Suomessa on raiskattu perusoikeuksien puolesta Suomessa niin monta kertaa kuin Suomen perustuslakia. Perustuslain raiskaamisella tarkoitan sitä, että perustuslakia on käytetty välineenä omien poliittisten päämäärien ajamiseen, ei perustuslain alkuperäisiin tarkoituksiin kansallisen oikeusjärjestyksen toteuttajana ja perusoikeuksien takaajana.

Perustuslaki itsessään on siis jonkinasteinen ongelma, koska se ei pysy vain sen omassa lestissään, mutta suurin ongelma on kuitenkin perustuslain tulkinta.

Tulkinnassa, jota perustuslakivaliokunta tekee, annetaan liikaan valtaa tahoille, joille valtaa ei pitäisi antaa: ”perustuslakiasiantuntijoille” ja heidän ”asiantuntijalausuntoinnoille”.

Näillä ”perustusasiantuntijoilla” ei ole mitään vastuuta ”asiantuntijalausuntojensa” kautta, mutta he osaavat lainopillisella asiantuntemuksellaan sälyttää vastuunsa muille kuin itselleen: lautakunnalle ja sen poliitikoille. Nämä ”perustusasiantuntijat” ovat ikään kuin takapiruja ilman vastuuta, kun vastaavasti perustuslakituomioistuinmallissa tuomareilla on tuomarin (virka)vastuu ja perustuslakivaliokunnan kansanedustajajäsenillä on poliittinen vastuu eduskuntavaaleissa.

                                                                                      ****

En ota tässä kirjoituksessa kantaa istuvan hallituksen lakihankkeiden perustuslaillisuuteen ja lainvalmistelun tasoon, nuo asiat eivät ole kirjoituksen aihe.

Sen sijaan otan kantaa tässä kirjoituksessa perustuslakivaliokunnan harjoittamaan asiantuntijalausuntopyyntötoimintaan, jolla näyttää olevan ratkaiseva merkitys perustuslakivaliokunnan toimintaan ja johon perustuslakivaliokunta päätöksisissään vetoaa.

Pyrin osoittamaan muutamin satunnaisin esimerkein, kuinka poliittisia henkilöitä perustuslakivaliokunnan käyttämät ”perustusasiantuntijat” ovat ja kuinka he yrittävät melko häikäilemättömästikin saattaa poliittisia näkemyksiään perustuslakivaliokunnan kannanottoihin.

68 professoria, 16 yliopiston rehtoria ja yksi tutkimuspäällikkö allekirjoittivat kesäkuussa 2015 Sipilän hallituksen hallitusohjelman vastaisen vetoomuksen, jonka mukaan:

"Juha Sipilän hallituksen ohjelma uhkaa pysäyttää kehityksen kohti tasa­arvoista Suomea, jossa miehet ja naiset jakavat vallan, velvollisuudet ja hyvinvoinnin tulokset. Toteutuneesta tasa-arvosta puhuva ohjelma ohittaa Suomen merkittävät tasa-arvo-ongelmat, joista on runsaasti tutkimustietoa, kuten palkkaerot, naisiin kohdistuvan väkivallan ja erittäin vahvasti sukupuolen mukaan eriytyneet työmarkkinat ja hoivaan liittyvät vastuut.” (Asiakirja 10.6.2015).

Allekirjoittajia olivat myös perustuslakivaliokunnalle asiantuntijalausuntoja laativat ”perustuslakiasiantuntijat” Martin Scheinin, Tuomas Ojanen ja Juha Lavapuro.

Jos Sipilän hallituksen hallitusohjelma olisi ollut sanalleen sama, mutta jos hallituksessa olivat istuneet SDP ja Vihreät, kyseistä yliopistovetoomusta ei olisi koskaan laadittu vain 12 päivää hallituksen nimittämisen jälkeen.

Yliopistoväen vetoomusasiakirja on umpipoliittinen ja uutta nimitettyä hallitusta arvosteleva. Vetoomuksen sisältöä voi luonnehtia punavihreäksi.

Jo kesäkuussa 2015 ”perustuslakiasiantuntijat” Tuomas Ojanen ja silloinen Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro arvostelivat Sipilän uunituoreen hallitusohjelman menoleikkauksia. He arvioivat tuolloin, että köyhiä ennestään kurittavat suuret menoleikkaukset saattavat olla Suomen allekirjoittamien ihmis­oikeussopimusten vastaisia.

”Millä tavalla voidaan perustella, että leikkaukset ovat välttämättömiä, kun samaan aikaan työn, yritystoiminnan ja autoilun verotusta lasketaan miljardilla?”, totesi ”perustuslakiasiantuntija” Juha Lavapuro Ylelle heti uuden hallituksen nimittämisen jälkeen (Yle 16.6.2015).

”Perustuslakiasiantuntija” Tuomas Ojasen mukaan hallitusohjelma kerää säästöjä heikoilta: ”Valtiovarainministeriön laskelmat todistavat, että säästöt, leikkaukset kohdistuvat varsinkin lapsiin, opiskelijoihin, eläkeläisiin ja ikääntyneisiin.” (Yle 16.6.2015).

Nuo kannat ovat sataprosenttisesti poliittisia, viherpunapoliittisia. Lavapuro ja Ojanen siis arvostelivat hallitusohjelmaa, joka on täysin hallituksen parlamentaariseen voimaan perustuva poliittinen asiakirja, ei lakiehdotus. He eivät arvostelleet siis mitään lakiehdotusta. He tekivät politiikkaa käyttäen lyömäaseena ihmis­oikeussopimusta ja perustuslakia sekä heidän asiantuntijatulkintaa niistä.

Juha Lavapuroa pidetään yleisessä katsannossa julkidemarina.

Politikointi on toki myös professorien perusoikeus, mutta lainsäädäntötoiminnassa on sitten huomioitava niiden henkilöiden poliittisuus, joilta pyydetään asiantuntijalausuntoa lainvalmistelussa.

Onko poliittisella lausunnonantajalla uskottavuutta ottaa kantaa etenkin perustuslakitulkintaan niin, että kannan voisi tulkita objektiiviseksi ilman lausunnonantajan poliittisia päämääriä?

Vastaus on helppo: ei ole uskottavuutta.

                                                                                      ****

Sote-uudistuksen valmisteluun liittyy vahva perustuslaillisuustarkastelu, ja monet edellä mainitut ”perustuslakiasiantuntijat” ovat antaneet asiantuntijalausuntoja uudistuksen perustuslaillisuudesta. Onko lausunto annettu poliittisessa mielessä poliittisin päämäärin vai puhtaasti juridisessa mielessä ilman poliittisia päämääriä? 

En ota kantaa tässä kirjoituksessa, mitkä asiantuntijalausunnot lainopillisessa mielessä ovat perusteltuja ja mitkä eivät, mutta otan kantaa niiden uskottavuuteen lausunnonlaatijoiden julkisten sote-kannanottojen perusteella.

Sote-lainsäädännön perustuslakivaliokunnan asiantuntijakäsittelyssä erityistä on se sekamelska, mitä eri ”perustuslakiasiantuntijat” ovat sanoneet samasta asiasta eri ajankohtana, ja miten kannat ovat muuttuneet, vaikka lainsäädäntövalmistelu taustalla ei ole tosiasiallisesti muuttunut.

Erikoista myös on, miten eri ”perustuslakiasiantuntijat” näkevät saman lausunnon kohteena olevan asian täysin vastakkaisesti, vaikka tulkittava lainsäädäntö taustalla on sama. Tuo kuvastaa hyvin eri ”perustuslakiasiantuntijoiden” mielipiteiden poliittisuutta ja keskinäistä ristiriitaisuutta.

Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen olivat tekemässä Kunnallisalan kehittämissäätiölle (KAKS) Sivistykselliset ja sosiaaliset perusoikeudet syrjäkunnissa -tutkielmaa, joka julkaistiin 21.4.2016 (Sivistykselliset ja sosiaaliset perusoikeudet syrjäkunnissa 21.4.2016).

Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen ottavat tutkielmassa vahvan poliittisen kannan, kuinka sote-uudistus tulisi järjestää. Kanta on nimenomaan poliittinen.

”Tutkimuksen perusteella voidaan ensinnäkin perustellusti sanoa, että kunnallinen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapa on tulossa tiensä päähän.” (s. 117).

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapa on puhtaasti poliittinen asia. Esitettyyn järjestämistapaan voi toki liittyä perustuslaillista laillisuustarkastelua niin kuin aina liittyykin. Valintaa eri vaihtoehtojen välillä eivät  kuitenkaan tee ”perustuslakiasiantuntijat”.

”Vaikka kuntakeskeinen malli ei ole vielä sinänsä johtanut merkittäviin perusoikeusloukkauksiin, se ei kuitenkaan enää kykene hillitsemään sosiaalisten oikeuksien toteutumisen eriarvoistumiskehitystä. Tältä osin tutkimustulokset tukevat sote-uudistuksen tavoitetta siirtää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja koordinointi nykyisiä huomattavasti laajemmille yksiköille.” (s. 178).

”Perustuslakiasiantuntijat” ottavat siis poliittisen kannan, ettei kunta kykene pienenä yksikkönä täyttämään perustuslain vaatimuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Kuinka sitten kunta kykenee täyttämään perustuslain vaatimukset opetustoimessa? Kuinka perustuslakioikeudet oikein toteutuvat kunnassa, jossa ei ole keskiasteen lukiota tai ammatillista oppilaitosta?

”Perustuslain asiantuntijat: 18 alueen malli kaatuu vakaviin ongelmiin” oli uutisotsikko Kuntalehden sivuilla 5.11.2015 (Kuntalehti 5.11.2015).

Kuntalehti kirjoittaa: ”Julkisoikeuden apulaisprofessori Juha Lavapuro Tampereen yliopistosta ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta pitävät selvänä, että 18 sote-alueen malli joutuisi viimeistään perustuslakivaliokunnassa vakaviin ongelmiin.”

Sama asia on kirjattu myös ”perustuslakiasiantuntijoiden” perustuslakiblogikirjoitukseen (Perustuslakiblogi 5.11.2015): ”Perustuslain näkökulmasta asia on selvä. Kahdeksantoista sote-alueen ratkaisu joutuisi viimeistään perustuslakivaliokunnassa vakaviin ongelmiin.”

”Perustuslakiasiantuntijat” ottavat siis poliittisen kannan: sote-alueita – siis maakuntia – ei voi olla 18 kappaletta. Ojasen ja Lavapuron poliittinen päämäärä oli ja on kaataa perustuslakivaliokunnassa sote-alueiden lukumäärä 18 kappaletta.

Syksyllä 2015 pääministeri Juha Sipilä uhkasi hallituksen hajoavan, jos Kokoomus ei hyväksy Keskustan esittämää 18 alueen mallia, kun Kokoomus halusi 12 alueen mallin.

Maakuntia – siis sote-alueita – tulee nyt varmuudella 18 kappaletta, jonka myös Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vahvasti todennut. ”Kaikkonen: Maakuntien määrä on kiveenhakattu” oli uutisotsikko Kalevassa 14.9.2016 (Kaleva 14.9.2016).

Toisin kuin ”perustuslakiasiantuntijat” Juha Lavapurolle ja Tuomas Ojaselle, ”perustuslakiasiantuntija” Kaarlo Tuorille 18 maakunnan maakuntamalli kelpaa perustuslain näkökulmasta (IL 19.2.2015) eikä Tuori ole kaatamassa 18 maakuntaa perustuslakivaliokunnassa.

”Perustuslakiasiantuntijat” Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen tulkitsevat Suomen perustuslakia tarvittavien sote-alueiden suhteen täysin toisin kuin ”perustuslakiasiantuntija” Kaarlo Tuori.

”Perustuslakiasiantuntijoiden” näkemyserot sote-alueiden määrästä on sataprosenttisesti poliittinen, ei ollenkaan lainopillinen peruslakiin liittyen tai perustuen.

”Perustuslakiasiantuntijoiden” erimielisyys tuon laatuisessa asiassa – siis sote-alueiden määrässä – osaltaan korostaa heidän poliittista esiintymistään sote-asiassa.

”Perustuslakiasiantuntijat” Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen eivät siis ole tyytyneet arvioimaan sote-asiaa vain suppeassa perustuslainmukaisuuskatsannossa. He käyttävät sote-asiassakin kovaa poliittista valtaa, mikä tulee esille myös heidän perustuslakivaliokunnille toimitetuissa lausunnoissa. Kannanotto sote-alueiden määrään on perustuslakiasiantuntijan uskottavuuden irvikuva.

                                                                                      ****

”Perustuslakiasiantuntijoiden” kannanotot etenkin sote-uudistuksessa ovat olleet pääosin poliittisia, eivät juridisia. Noita ”perustuslakiasiantuntijoita” perustuslakivaliokunta käyttää kuitenkin jatkuvasti yhä uudestaan lausunnonantajina.

Seurauksena tästä on ollut, että perustuslakivaliokunta on menettänyt uskottavuuttansa. Myös perustuslakivaliokunnan laintulkinnalliset päätökset ovat menettäneet uskottavuus- ja luotettavuusarvoansa.

Ikään kuin luullaan, että jos korkeasti koulutettu yliopiston lakiasiaintuntija antaa lausunnon, se olisi automaattisesti lainopillinen, ei poliittinen.

”Perustuslakiasiantuntijat” ovat tiukkasanaisesti puolustaneet nykyistä asiantuntijalausuntokäytäntöä, jossa he esittävät lain korjausvaateita ennakkoon. Asia olisi ymmärtävä, jos lausunnot olivat lainopillisesti perusteltuja vastaavasti kuin oikeuspäätökset, mutta nyt ne ovat pitkälti lausunnonantajien poliittisia päämääriä tukevia.

Miksi sitten ”perustuslakiasiantuntijat” tiukkasanaisesti puolustavat nykyistä mallia?

Kysymys on vallasta. Kysymys on asiantuntijavallasta vailla vastuuta.

”Perustuslakiasiantuntijat” käyttävät perustuslakivaliokunnassa poliittista valtaa, jos he eivät halua luopua ja jota he ylläpitävät melko yksinkertaisella mallilla.

Jos ”perustuslakiasiantuntijat” Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen onnistuivat kaatamaan 18 maakunnan mallin lausunnoillaan perustuslakivaliokunnassa, olisi se heiltä vahva poliittisen vallan osoitus, jossa kansanedustaja jää paljon jälkeen nimenomaan juuri poliittisen vallan käytössä.

Perustuslakivaliokunnan on siis syytä uudistaa käytäntöjä, jotka liittyvät asiantuntijakuulemisiin ja asiantuntijalausuntoihin. On osattava erottaa lausunnoista poliittiset päämäärät, joita ei saa hyväksyä.

Asiantuntijalausuntojen tulisi olla verrattavissa oikeuspäätöksiin ja ne tulisi laatia samalla periaatteella ilman pienintäkään poliittista näkemystä. Politikointi kuuluu poliitikoille, ei lausunnonantajille.

Toisaalta asiantuntijoiden olisi hyvä miettiä omaa asemaansa, kun otetaan vahvoja poliittisia kantoja julkisuudessa niihin asioihin, joista pitäisi antaa myös lainopillinen lausunto perustuslakivaliokunnalle. Kyse on uskottavuudesta.