CIA-asiakirja: Yhdysvallat pelkäsi Suomen luisuvan itäblokin satelliitiksi

Tämä kirjoitus on tarkoitettu niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita turvallisuuspolitiikasta ja etenkin turvallisuuspolitiikan vallitsevista perusteista Itämeren alueella. Kirjoitus on pitkä ja sen lukeminen edellyttää aikaa ja riittävää mielenkiintoa.

Tutkiskelin viime viikonloppuna CIA:n nettikäyttöön tammikuussa 2017 avaamia arkistoja. Noita aikoinaan salaisena olleita dokumentteja pääsee lukemaan täältä.

Mielenkiintoni kohdistui tällä kertaa kolmeen asiakirjaan, joista ensimmäinen on otsikolla The consequences of Sweden’s position to the NATO and the USSR (Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle), asiakirjapäiväys -, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Toinen asiakirja on otsikolla Revised list of Soviet-owned or controlled business enterprises in Finland/List of satellite firms with trade representatives in Finland (Tarkistettu luettelo neuvostoliittolaisten omistamista tai valvomista liiketoimista Suomessa/Luettelo satelliittiyrityksistä, joilla on kauppaedustaja Suomessa), asiakirjapäiväys 28.3.1953, julkaisupäivä 5.9.2003 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Kolmas asiakirja on otsikolla Increasing Soviet Potential for Undermining Finnish Stability (Neuvostoliiton kasvavat mahdollisuudet Suomen vakauden heikentämiseksi), asiakirjapäiväys 4.8.1953, julkaisupäivä 8.3.2000 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste).

Asiakirjoista ensimmäisenä mainittu on myös tämän blogikirjoituksen viimeisissä luvuissa sekä englanninkielisenä että vapaasti suomennettuna. Asiakirja on syytä lukea.

Asiakirjoissa on kuvattu hyvin Yhdysvaltain näkemyksiä 1950-luvun alkuvuosina Skandinavian turvallisuudesta ja Neuvostoliiton kasvavasta vaikutusvallasta Suomessa talouden kautta.

Nuo samat 1950-luvun asiat ovat ajankohtaisia myös nykyään. Tänä päivänäkin ajankohtaisia ovat Skandinavian ja koko Itämeren ympäristön turvallisuustilanne sekä Suomen Venäjä-suhteiden merkitys Venäjän vaikutusvallalle koko Itämeren alueella. Kuten 1950-luvun alussa, on nytkin Ruotsin puolustuskyky heikko eikä Suomenkaan puolustuskykyä voida pitää riittävänä huomioiden Venäjä kasvava sotilaallinen varustautuminen alueella.

                                                                                    ****

Kuolan niemimaalta Tanskan salmiin yltävä Skandinavian niemimaa on Euroopan tärkein geostrateginen alue.

Skandinavian niemimaa on suora maayhteys Venäjältä Keski-Eurooppaan. Niemimaa on kuin terävä sapeli Keski-Euroopan pään yllä. Keski-Euroopan ja ennen kaikkea Saksan näkökulmasta niemimaa ei saanut joutua kylmän sodan aikana vihollismielisen tahon haltuun. Skandinavian niemimaa oli tärkeä myös Iso-Britannian turvallisuudelle. Iso-Britannia koki karvaasti toisen maailmansodan aikana, mitä tarkoittaa Norjan rannikon joutuminen vihollisen haltuun. Pohjanmeri on kapeimmillaan noin 450 kilomeriä Norjasta Skotlantiin.

Skandinavian niemimaan geostrateginen asema oli tärkeä kylmän sodan aikaan, kun Neuvostoliiton suhteet länsimaihin ja Yhdysvaltoihin olivat kireät. Skandinavian niemimaan geostrateginen asema on tärkeä myös nyt, kun Venäjän suhteet länsimaihin ja Yhdysvaltoihin ovat kiristyneet. Baltian maiden liityttyä Natoon turvallisuuden kannalta ei ole enää tärkeä vain Skandinavian niemimaa vaan koko Itämeren ympäristö.

Suomi kuului ja kuuluu edelleen Skandinavian niemimaahan vain Lapin osalta.

Toki Skandinavian nykyinen turvallisuuspoliittinen tilanne poikkeaa kylmän sodan ajasta, mutta sotilaallisia perusasioita muodostetaan edelleenkin pitkälti samoin periaattein kuin kylmän sodan aikaan. Lähihistoria on syytä tuntea, jotta ymmärrystä riittäisi analysoimaan tämän päivän turvallisuustilannetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Kylmä sota on nyt ohi, ja sodankäyntitavat ovat noista ajoista muuttuneet. Enää laajoja miehityksiä raskaine tappioriskeineen ei pidetä mielekkäinä asetettuihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Asiat pyritään ratkaisemaan muilla keinoilla kuin vaikkapa laajojen alueiden haltuunotoilla sotilaallisesti. Ilmatilan hallinta on tärkeintä. Ilmatilassa eivät saa lennellä vieraan vallan lentokoneet eivätkä ohjukset.

                                                                                    ****

Jäljempänä tässä blogikirjotuksessa oleva Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle -CIA-asiakirja (pdf-tuloste) on todennäköisesti aivan 1950-luvun alusta, ehkä vuodelta 1951. Siinä on arvioitu Skandinavian niemimaan turvallisuustilannetta yhdysvaltalaisnäkökulmasta tilanteessa, jossa Neuvostoliitolla oli Euroopassa vahva konventionaalisten aseiden armeija toisen maailmansodan jäljiltä, ja Nato oli vielä sotilaallisesti heikko samoin kuin myös puolueeton Ruotsi.

Yhdysvallat ei vielä 1950-luvun alkuvuosina ollut ottanut käyttöön ensimmäistä vastavoimastrategiaansa (The U.S. Offset Strategy tai New Look) doktriinikseen, jonka aika tuli vasta myöhemmin 1950-luvulla.

Yhdysvaltain ensimmäisen vastavoimastrategian loi kenraali Dwight David Eisenhower. Tuon vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein. Ensimmäinen vastavoimastrategia oli toimiva strategia siihen saakka 1970-luvulle, kunnes Neuvostoliitto teki suuria panostuksia sekä taktiseen että strategiseen ydinasearsenaaliinsa ja sai kiinni Yhdysvaltojen ydinaseiden etumatkan.

Ruotsi alkoi panostaa puolustukseensa pian 1950-luvun alkuvuosien jälkeen Yhdysvaltain toiveiden mukaisesti. Yhdysvaltain toiveet Ruotsille tulevat hyvin ilmi edellä mainitusta 1950-luvun alussa laaditusta CIA-asiakirjasta. 1950-luvun jälkipuolella Ruotsi oli jo merkittävä sotilasvoima Euroopassa. Maalla oli Euroopan kolmanneksi suurimmat ilmavoimat Neuvostoliiton ja Iso-Britannian jälkeen.

Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle -CIA-asiakirja toteaa jo 1950-luvun alussa, että mikäli Ruotsi haluaa pysyä puolueettomana, sen on kasvatettava sotilaallista voimaansa. Vielä tuolloin Ruotsilla ei ollut riittävää sotilaallista voimaa puolustaa asemaansa Neuvostoliiton hyökkäykseltä.

Vuosien 1949–1961 välisenä aikana harjoitettua ulkopolitiikkaa on Ruotsissa luonnehdittu sanalla ”dubbelpolitik”, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa ”kaksoisstrategista ulkopolitiikkaa”, ”kaksoisulkopolitiikkaa” tai ”kahden strategian ulkopolitiikkaa”. Hieman tylymmin sanankääntein ”dubbelpolitik” voidaan suomentaa myös termillä ”kaksinaismoraalinen ulkopolitiikka”. Ruotsin asema ja Ruotsin harjoittama politiikka olivat tiedossa tuolloin myös Neuvostoliitossa, mutta Suomessa ei ehkä niinkään, – jos ollenkaan.

Harjoittamassaan ”dubbelpolitik”-ulkopolitiikassa Ruotsi julkisesta puolueettomuusasemasta huolimatta varmisti turvallisuuspoliittisen asemansa ja puolustuskykynsä kriisi- ja sotatilanteen varalta läntisellä puolustusyhteistyöllä.

1950-luvulla Ruotsi sai kasvatettua sotilaallista voimaansa, ja maasta tuli Yhdysvaltain ei-julkinen liittolainen, minkä aseman myös Neuvostoliitto tiesi hyvin. Sekä Yhdysvaltojen että Ruotsin kannalta Ruotsin asema Nato-jäsenyyden ulkopuolella ”puolueettomana” mutta Yhdysvaltain ”turvatakuiden” suojassa oli loppujen lopuksi paras ratkaisu, minkä perusteet löytyvät tuosta em. CIA-asiakirjasta.

                                                                                    ****

Yhdysvaltain harjoittamaa kylmän sodan aikaista turvallisuuspolitiikkaa Skandinaviassa voidaan pitää onnistuneena. Enää vastaavat toimintaperiaatteet eivät toimi, koska Itämeren turvallisuuspoliittinen asetelma on muuttunut täysin Suomen ja Baltian maiden asemamuutosten vuoksi.

Meidän on edelleenkin syytä luottaa Yhdysvaltojen harkintakykyyn Itämeren alueen turvallisuusasioissa sekä Suomelle ja Ruotsille tehdyissä esityksissä.

Kylmän sodan aikaisella Ruotsin ”puolueettomuudella” oli ratkaiseva merkitys Suomen asemaan.

Mikäli Ruotsi olisi liittynyt Natoon, olisi Neuvostoliitto ottanut YYA-sopimukseen perustuen Suomen sotilaalliseen hallintaansa. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti tehnyt Suomesta itselleen satelliittivaltion. CIA-asiakirja ilmaisee tuon asian sanakääntein: ”…might load the USSR to retaliate: against Finland, perhaps by reducing it to satellite status.”

Yhdysvallat ja Ruotsi näkivät, että Skandinavian turvallisuustilanne olisi heikentynyt neuvostojoukkojen ollessa Tornionjoella. Neuvostoliitto tiesi hyvin, että mikäli se käyttäytyisi Suomea kohtaan liian aggressiivisesti muodostaen Ruotsille kasvavaa sotilaallista uhkaa, Ruotsi liittyisi Natoon. Edes 1970-luvulla ei Suomen turvallisuuspoliittinen asema puolueettomuuskysymyksessä ollut niin vaarallinen Ruotsin harjoittama turvallisuuspolitiikka huomioiden, kuin mitä Suomessa halutaan omista lähtökohdistamme mielellään nähdä.

Yhdysvallat ja Ruotsi olivat keksineet oivallisen tavan pitää yllä Suomen länsiyhteyksiä ja Suomen läntistä talousintegraatiota Ruotsia jäljessä seuraten. Myös pohjoismainen yhteistyö kehittyi pitäen osaltaan Suomea lännessä.

Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvostoon vuonna 1955 Euroopan taivaalla puhaltaessa liennytyksen tuulet, kun muut neljä pohjoismaata perustivat järjestön jo vuonna 1952.

Suomi liittyi OECD:hen vuonna 1969, kun vastaavasti Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1961. Suomesta tuli Eftan liitännäisjäsen vuonna 1961 ja täysjäsen vasta vuonna 1986, kun Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1960. Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vasta vuonna 1989 Neuvostoliiton ollessa luhistumassa, kun puolestaan Ruotsi on ollut järjestön perustajajäsen jo vuodesta 1949. Suomi solmi vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa vuonna 1973, kuten myös Ruotsi.

Kiitos Suomen mahdollisuudesta läntiseen talousintegraatioon kylmän sodan aikana kuuluvat Yhdysvalloille ja Ruotsille. Presidentti Kekkosen roolia ei pidä liioitella.

Nyt Skandinavian niemimaan ja Itämeren ympäristön tilanne on muuttunut niin, että venäläisestä näkökulmasta Venäjän Itämeren sivusta – kylmän sodan aikaisin termein ” Soviet Baltic flank” – on auki, kun Baltian maat ja myös Puola ovat Naton jäsenmaita.

Jos Itämeren ympäristössä syntyisi sotilaallinen konflikti ja jos Baltian maiden puolustuksessa olisi Venäjän näkökulmasta riittäviä heikkouksia, voisi Venäjä yrittää Baltian maiden valloitusta niin, että sen Itämeren sivusta yhtyisi Itämeren rantaan.

Nyt Ruotsin kannalta ei ole kylmän sodan aikaiseen tapaan tarvetta pitää huolta Suomesta oman turvallisuuden varmistamiseksi, ja maa voisi liittyä Natoon. Venäläisjoukot eivät joka tapauksessa tulisi häiriköimään Ruotsia Tornionjoelle.

                                                                                    ****

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aikanaan samoin kuin Yhdysvallat ja Venäjä nyt arvoivat hyvin tarkkaan sellaisten maiden rauhanaikaista (CIA-asiakirjassa termi ”During Peacetime”) ja myös sota-aikaista (CIA-asiakirjassa termi ”In event of war”) käyttäytymistä, jotka eivät kuulu sotilaalliseen liittoon ja joiden käyttäytyminen ei siten olisi ennalta tarkasti tiedossa.

CIA kirjoitti jo 1950-luvun alussa: ”Ruotsin "liittotumattomuuspolitiikan" merkittävin seuraus on se, että se haittaa riittävän puolustuksen kehittämistä Skandinaviassa ja jättää Skandinavian sangen alttiiksi Neuvostoliiton hyökkäykselle. Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle rajoittaa sotilaallista suunnittelua ja yhteistoimintaa, estää Ruotsin pääsyn Naton sotilaalliseen neuvontatukeen ja avustamiseen, ja vaikeuttaa Naton mahdollisuuksia painostaa Ruotsia vahvistamaan omaa puolustustaan.”

Nuo sanat pätevät tänäkin päivänä. Nyt Ruotsi on tiiviimmin ja näkyvämmin integroitunut sotilaallisesti länsimaihin, kun taas Suomi epäröi edelleen voimakkaasti eikä ole kyennyt muodostamaan Ruotsin veroista yhtenäistä kantaa sitoutumisesta läntiseen sotilaalliseen yhteistyöhön Naton ja Yhdysvaltain kanssa.

Suomi on nyt se epävarma lenkki Itämeren turvallisuusympäristössä, jonka kannat eivät ole selviä eikä kukaan tiedä varmuudella Suomen käyttäytymistä mahdollisessa sotilaallisessa konfliktissa. Sekä Yhdysvallat että Venäjä joutuvat arvioimaan Suomen eri käyttäytymismalleja ja ennen kaikkea sitä, miten Suomen kantoihin voi itse ja vastapuoli vaikuttaa.

Sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa nähdään, että Venäjä kykenee vaikuttamaan Suomen näkemyksiin ja poliittiseen päätäntään. Suomen ulkopoliittinen johto ja myös Suomen kansa on näitä näkemyksiä toimillaan ruokkineet.

Kun puolustussuunnitelmia ennalta laaditaan, niiden pitää perustua varmuudelle. Heikkoja ja epävarmoja lenkkejä ei puolustussuunnitelmissa voida huomioida.

Yhdysvallat arvioi kylmän sodan aikana tarkkaan myös Suomen ja Ruotsin käyttäytymistä, mikäli Fennoskandiassa olisi syntynyt sotilaallinen konflikti. Sitoutumiselle, kumppanuudelle ja liittolaisuudelle pitää olla pitkäaikaisia referenssejä uskottavuuden ja luottamuksen varmistamiseksi.

                                                                                    ****

Kylmän sodan aikaan Yhdysvallat arvioi etenkin Suomen käyttäytymistä mahdollisessa sotilaallisessa konfliktissa sillä perusteella, miten maa on riippuvainen poliittisessa päätännässä Neuvostoliitosta. Miten Yhdysvaltojen vastapuoli – aikaisemmin Neuvostoliitto ja nyt Venäjä – kykenisi painostamaan sotilaallisen konfliktin uhatessa Suomea taloudellisesti tai muutoin. Yhdysvallat arvioi siis sotilaallisessa konfliktissa maan sitoutumista ja siltä pohjalta todennäköisintä käyttäytymistä.

Tarkistettu luettelo neuvostoliittolaisten omistamista tai valvomista liiketoimista Suomessa/Luettelo satelliittiyrityksistä, joilla on kauppaedustaja Suomessa -CIA-asiakirjassa (pdf-tuloste) vuodelta 1953 on nimetty numeroituna yhteensä 66 yritystä, jotka olivat CIA:n näkökulmasta Neuvostoliiton kontrolloimia Suomessa ja joilla osaltaan Neuvostoliitolla oli vaikutusmahdollisuus Suomessa. Listalla on tuttuja yritysnimiä, jotka tiedettiin yleisesti Neuvostoliiton ”satelliittiyrityksiksi” Suomessa (mm. Konela, Suomen Petrooli, Trustivapaa bensiini/nykyinen Teboil jne.).

Listalla on myös yritysnimiä, joita ei yhdistetty aikanaan Neuvostoliittoon (mm. Radioteollisuus, Varta, AEG Sähkö, Osram, Radioteollisuus, Tikkakoski, Bio-Arena jne.) samoin kuin monia asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä pääkaupunkiseudun alueella (Kullervonkatu 31, Mannerheimintie 110, Matinkatu 21 ja Sutelantie 9). Listalla on länsimaisia tuon ajan teknologiayrityksiä, joista Neuvostoliitto yritti saada teknologiatietoa Neuvostoliittoon omaksi edukseen.

Jäljempänä tässä luvussa olevat tekstilainaukset Neuvostoliiton kasvavat mahdollisuudet Suomen vakauden heikentämiseksi -CIA-asiakirjasta (pdf-tuloste) kertovat, kuinka Yhdysvallat oli 1950-luvun alussa huolissaan Suomen liukumisesta syvemmälle Neuvostoliiton etupiiriin talouden kautta.

Asiakirja on mielenkiintoista luettavaa, miten Neuvostoliitto otti Suomea tiukempaan ohjaukseen taloudellisin keinoin ns. idänkaupalla tilanteessa, jolloin Suomen taloudellinen kyvykkyys länsimarkkinoilla oli heikko. Tuo idänkauppa, joka Suomessa nähtiin – ja nähdään vielä nykyäänkin joissakin piireissä – suurena autuuden tuojana Suomelle.

“The Soviet potential for disrupting the Finnish economy and hence the country's stability has seriously increased. For many months Finland's economic situation has been deteriorating. This has been accompanied by a marked increase in Finnish trade with the orbit to the extent that the USSR has become Finland's principal market.”

“These developments have forced Finland to increase markedly its trade with the Soviet bloc.”

“On the other hand, the loss of Finland to the USSR through economic absorption would not only have a profound shock on the American public, but would also adversely affect the Western strategic position in Scandinavia.”

Vapaasti suomennettuna:

”Neuvostoliiton mahdollisuudet sekoittaa Suomen taloutta ja siten maan vakautta ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Monien kuukausien ajan Suomen taloudellinen tilanne on heikentynyt. Tästä huolimatta on seurannut Suomen kaupan kasvua kuitenkin niillä aloilla, joilla Neuvostoliitosta on tullut Suomen päämarkkina-alue.”

”Nämä tapahtumat [maailmankaupan hidastuminen ja Suomen korkeat tuotantokustannukset] ovat pakottaneet Suomen lisäämään huomattavasti kauppa itäblokin kanssa."

”Toisaalta Suomen menettäminen Neuvostoliitolle Suomen Neuvostoliitolta saamien taloudellisten etujen vuoksi ei vain aiheuttaisi suurta järkytystä Yhdysvaltain kansalle, vaan se vaikuttaisi myös haitallisesti länsimaiden strategiseen asemaan Skandinaviassa.”

Yhdysvallat näki kylmän sodan aikana Skandinavian turvallisuuden kannalta tärkeänä, ettei Suomi valuisi talouden kautta syvemmälle neuvostoblokkiin, mitä sittemmin valitettavasti kävi, vaikka sinänsä länsimaat Yhdysvaltain johdolla pitivät yllä ja kehittivät Suomen mahdollisuuksia läntiseen kaupankäyntiin Ruotsin vetämänä.

Suomi lumoontui helposta idänkaupasta ja sen tuomasta osittain näennäisestä vauraudesta. Suomi myi näin itänaapurilleen vaikutusmahdollisuutta puuttua Suomen asioihin, mitä Yhdysvallat CIA-raporttien perusteella piti sangen huolestuttavana.

                                                                                    ****

Kuten 1950-luvullakin, Nato ja Yhdysvallat joutuvat myös nyt arvioimaan, miten Suomi toimisi Itämeren mahdollisessa sotilaallisessa konfliktissa. Suomi ei ole etukäteen ilmoittanut käyttäytymistään ja tuskinpa tietää itsekkään. Ruotsi käyttäytyminen sen sijaan alkaa jo olla yleisessä tiedossa aivan viimeaikaisten tapahtumien perusteella. Tilanne näyttää huolestuttavalta siinä mielessä, ettei Suomi oikein tahdo pysyä Ruotsin perässä turvallisuusyhteistyön tiivistämisessä Yhdysvaltain kanssa. Suomen eduskunta on ollut lainsäädäntötyössä haluton turvallisuusyhteistyön tiivistämiseen ja Suomen turvallisuuspoliittisen aseman päivittämiseen.

Nato ja Yhdysvallat joutuvat pohtimaan Suomen käyttäytymistä arvioimalla Venäjän vaikutusmahdollisuuksia Suomeen ja Suomen sotilaallista sitoutumista länsimaihin. Kysymys on Baltian maista.

Kuinka suurta vaikutusvaltaa Venäjällä voi olla Suomen päätöksiin? Missä määrin Venäjä pystyy painostamaan sotilaallisilla, taloudellisilla tai energiaan liittyvillä asioilla Suomea? Missä määrin Venäjä pystyy vaikuttamaan sotilaallisen konfliktin uhatessa suomalaispoliitikkoihin?

Se, kuinka Suomen tasavallan presidentti hoitaa muista länsimaista poiketen suhteita Venäjään ja sen presidenttiin, on viite Suomen käyttäytymisestä. Viite on myös ydinvoimalan tilaaminen Venäjältä. Viite on myös Suomen reagointi ja käyttäytyminen, kun Venäjä alkoi laskea pakolaisia läpi itärajan.

Vastaavaa arviointia Natossa ja Yhdysvalloissa ei olisi tarpeen käydä, mikäli Suomi olisi Naton jäsenmaa.

Ratkaisevaa ei ole vain, kuinka Venäjä pystyy vaikuttamaan Suomen ulkopoliittiseen johtoon, vaan koko Suomen kansaan.

Suomi on jo osoittanut Yhdysvalloille ja Natolle, ettei se kykene tekemään sellaisia yksimielisiä päätöksiä, joita Nato ja Yhdysvallat toivoisi Suomen tekevän. Tämän tuli esille, kun Naton Itämeren puolustussuunnitelmaa laadittiin, jossa Suomen ja Ruotsin tiet erkanivat. Suomen päätöskyky ja päätösvaikeus niin hallituksessa kuin eduskunnassa ovat myös Venäjän tiedossa. Itämeren ympäristössä Venäjän on helpointa vaikuttaa Suomeen saadakseen Itämeren asiat sekaisin.

                                                                                    ****

The consequences of Sweden’s position to the NATO and the USSR (Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle), asiakirjapäiväys -, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste), alkuperäisteksti:

The consequences of Sweden’s position to the NATO and the USSR.

25. During Peacetime. The chief consequence of Sweden's "non-alliance” policy is that it hampers the development of adequate Scandinavian defenses and leaves Scandinavia highly vulnerable to Soviet attack. Sweden’s a non-adherence to NATO limits advance military planning and coordination, denies Sweden full access to NATO advice and assistance, and hampers NATO ability to press Sweden to strengthen its own defenses. On the other hand, Sweden’s growing military potential and determination to resist already constitute some deterrent to aggressive Soviet actions. Sweden's East-West trade controls already parallel those of the European NATO countries. Moreover, Soviet policy toward Finland is probably somewhat restrained by a desire not to force Sweden closer to the West. Swedish adherence to NATO would be considered by the USSR as a further step toward Western "encirclement” and would undoubtedly increase international tensions. Although it would almost certainly not be considered as a casus belli by the USSR, it might load the USSR to retaliate: against Finland, perhaps by reducing it to satellite status.

26. In event of war. The consequences of Sweden’s position during wartime would vary according to the military strength of the NATO powers and the resultant willingness of the USSR to undertake a Scandinavian campaign. If war came during the period of NATO weakness, and before Norway in particular was adequately defended, we believe that the USSR would make an early effort to secure the valuable base sites on the Norwegian coast. So long as the USSR considered that it could successfully occupy Norway without going through Sweden and that it could rely on Sweden’s remaining neutral, it would probably see distinct advantages in observing Swedish neutrality. The USSR could thus avoid: (a) the necessity of diverting large forces to cope with the Swedish defenses; (b) damage to Swedish industry and facilities as a result of the fighting; and (c) the necessity of garrisoning Sweden and of coping with Swedish guerrilla warfare.

27. If Sweden remained neutral while Norway was occupied, it would be almost wholly isolated and its considerable exports to the West cut off. Under these circumstances, it would probably be forced to yield progressively to Soviet pressures and to re-orient its trade toward the Soviet bloc. If the USSR would provide the necessary raw materials Sweden could be forced to make a valuable contribution to the Soviet war economy.

28. On the other hand, wartime Swedish neutrality, would deprive the USSR of the most direct avenues of attack against Norway, or, should it succeed in occupying Norway, of its most direct line of communication to its Norwegian bases. [Mustattu tekstiosuus] it would probably give refuge to fleeing Danish and Norwegian forces; and it might be used as a base for resistance activities in Norway, Denmark and Finland. For these reasons the USSR might well consider that an initial attack via Sweden was essential to the success of its Scandinavian campaign.

29. If Sweden were attacked, or if it declared war as a result of a Soviet attack on Norway, the USSR would be compelled to employ substantially larger forces and overall Scandinavian defense capabilities would be increased. During 1952 at least, it seems unlikely that the Swedish and NATO forces would be capable of more than a delaying action, although isolated parts of Norway might be held. Over a period of several years, however, Swedish and NATO defense capabilities might have developed to the point where the addition of Swedish forces to those of NATO would enable large areas of Scandinavia to be held against Soviet attack.

30. Once overall NATO defense capabilities had grown substantially, the USSR might not undertake an early Scandinavian campaign. Under these circumstances, Sweden could no longer be wholly isolated from the West, and would almost certainly remain neutral. By this time the USSR would probably look upon Swedish neutrality as advantageous, since a neutral Sweden would screen the Soviet Baltic flank and would prevent the NATO powers from making offensive use of Swedish bases.

                                                                                    ****

The consequences of Sweden’s position to the NATO and the USSR (Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle), asiakirjapäiväys -, julkaisupäivä 16.3.1999 (asiakirjatiedot, pdf-tuloste), vapaa suomennos:

Ruotsin aseman seuraukset Natolle ja Neuvostoliitolle

25. Rauhan aika. Ruotsin "liittotumattomuuspolitiikan" merkittävin seuraus on se, että se haittaa riittävän puolustuksen kehittymästä Skandinaviassa ja jättää Skandinavian sangen alttiiksi Neuvostoliiton hyökkäykselle. Ruotsin jääminen Naton ulkopuolelle rajoittaa sotilaallista suunnittelua ja yhteistoimintaa, estää Ruotsin pääsyn Naton sotilaalliseen neuvontatukeen ja avustamiseen, ja vaikeuttaa Naton mahdollisuuksia painostaa Ruotsia vahvistamaan omaa puolustustaan. Toisaalta Ruotsin kasvava sotilaallinen kyvykkyys ja määrätietoisuus muodostaa pelotetta Neuvostoliiton aggressiivista toimintaa vastaan. Ruotsin itä-länsi-kaupankäynnin kontrolli on jo yhdensuuntainen eurooppalaisten Nato-maiden kanssa. Lisäksi Neuvostoliiton harjoittama politiikka Suomessa on luultavasti hieman hillinnyt sitä ruotsalaistahtoa, joka muodostaisi pakkoa viedä Ruotsia lähemmäksi länttä. Neuvostoliitto näkee, että Ruotsin liittyminen Natoon olisi jälleen askel kohti länsimaista [Neuvostoliiton] "motitusta", ja toimi epäilemättä lisäisi kansainvälisitä jännitteitä. Vaikka Neuvostoliitto ei pitäisi todennäköisesti sitä [Ruotsin liittymistä Natoon] casus belli[1]-toimena, se saattaisi johtaa Neuvostoliiton kostotoimiin Suomea kohtaan, ​​mahdollisesti liitämällä Suomen satelliittimaakseen.

[1] Casus belli on latinankielinen ilmaus, joka tarkoittaa sananmukaisesti sodan aiheuttavaa tapahtumaa, kuvaannollisesti oikeutusta sotatoimille.

26. Sota-aika. Ruotsin aseman merkitys sota-aikana vaihtelisi riippuen Naton sotilaallisesta voimasta ja sen seurauksena Neuvostoliiton halukkuudesta aloittaa sotaretki Skandinaviaan. Jos sota syntyisi ajankohtana, jolloin Naton on vielä heikko ja ennen kuin erityisesti Norja olisi puolustettavissa riittävästi, uskomme, että Neuvostoliitto ryhtyisi aikaisessa vaiheessa toimiin varmistaakseen tärkeät tukikohta-asemat Norjan rannikolta. Niin kauan kuin Neuvostoliitto näkee, että se voisi onnistuneesti miehittää Norjan ilman vyörymistä [Suomen ja] Ruotsin läpi ja että se voisi luottaa Ruotsin jäljellä olevaan puolueettomuuteen, Neuvostoliitto todennäköisesti näkisi selviä etuja Ruotsin noudattamasta puolueettomuudesta. Neuvostoliitto voisi näin ollen välttää: (a) pakon suunnata suuria sotavoimia selviytyäkseen ruotsalaisten puolustuksesta; (b) taistelujen seurauksena ruotsalaiselle teollisuudelle ja laitoksille syntyvät vahingot; ja (c) pakon sijoittaa varuskuntia Ruotsiin ja vastata Ruotsin sissisodankäyntiin.

27. Jos Ruotsi pysyisi puolettomana Norjan olleessa [Neuvostoliiton] miehitettynä, olisi Ruotsi lähes täysin eristetty ja Ruotsin vienti länteen vähentyisi huomattavasti. Näissä olosuhteissa Ruotsi joutuisi todennäköisesti asteittain antamaan periksi Neuvostoliiton painostukselle ja suuntamaan kauppaa uudelleen neuvostoblokkiin. Jos Neuvostoliitto toimittaisi tarvittavat raaka-aineet Ruotsiin, Ruotsi voisi joutua antamaan merkittävän panoksen Neuvostoliiton sotatalouteen.

28. Toisaalta Ruotsin puolueettomuus sota-aikana estäisi Neuvostoliiton kaikkein suorimmat hyökkäysreitit Norjaan, tai, jos Neuvostoliitto onnistuisi miehittämään Norjan, [Ruotsin puolueettomuus sota-aikana estäisi] Neuvostoliiton suorimmat yhteydet Norjan tukikohta-asemiin. [Salattu tekstiosuus] luultavasti antaisi turvaa Tanskasta ja Norjasta paenneille joukoille; ja sitä voitaisiin käyttää vastarintaliikkeen pohjana Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Näistä syistä Neuvostoliitto voisi hyvinkin katsoa, että ensihyökkäys [Suomen ja] Ruotsin kautta olisi olennaisen tärkeää Skandinavian sotaretken menestyksen kannalta.

29. Jos Ruotsiin hyökätään tai jos se julistaisi sodan Neuvostoliiton Norjaan tapahtuneen hyökkäyksen seurauksena, Neuvostoliitto joutuisi käyttämään huomattavasti suurempia voimia ja koko Skandinavian puolustuskyky olisi kasvanut. Ainakin vuonna 1952 näyttää olevan todennäköistä, että Ruotsin ja Naton asevoimat voisivat tehdä vain [Neuvostoliiton kulkua] viivästyttäviä sotatoimia, vaikka Norjan yksittäisiä alueita voitaisiinkin pitää hallussa. Tulevien vuosien aikana Ruotsin ja Naton puolustuskyky kuitenkin kehittyisi siihen pisteeseen, jossa ruotsalaissotavoimat Naton sotavoimien lisänä voisivat pitää laajat alueet Skandinaviassa omassa hallussa Neuvostoliiton hyökkäyksessä.

30. Kun Naton puolustusvalmiudet ovat kasvaneet huomattavasti, Neuvostoliitto ei ehkä ryhdy ensi sotaretkeen Skandinaviaan. Näissä olosuhteissa Ruotsi ei enää olisi täysin eristetty länsimaista ja pysyisi lähes varmasti puolueettomana. Tuossa tilanteessa Neuvostoliitto todennäköisesti katsoisi Ruotsin puolueettomuuden olevan sille suotuisan, koska puolueeton Ruotsi suojaisi Neuvostoliiton Itämeren sivustaa ja estäisi Natoa tekemästä offensiiviseen toimintaan Ruotsin tukikohdista.