Suomen ei pidä ulkoistaa ulkopolitiikkaansa ”hyvät naapuruussuhteet” -termein

Presidentti Sauli Niinistö on nimennyt Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan neljä osadoktriinia, jotka muodostavat ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tämänhetkisen perustan. Niinistö lanseerasi nuo osadoktriinit ensimmäisen kerran vuoden 2014 lopulla sen jälkeen, kun Venäjä oli ottanut väkivalloin Krimin niemimaan haltuunsa (TPK 10.11.2014).

Nuo osadoktriinit on nimetty myös pilareiksi. Puhutaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan neljästä pilarista, jotka ovat:

• kansallinen puolustus ja turvallisuus

• länsi-integraatio ja kumppanuudet

• toimivat Venäjä-suhteet

• kansainvälinen järjestelmä ja laaja turvallisuus

”Suomen turvallisuusaseman näen kokonaisuutena, joka seisoo useamman pilarin varassa. Niitä ovat kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen integraatio, Venäjä-suhteet sekä kansainvälinen järjestelmä, erityisesti sen rakenne, sääntöpohjaisuus ja hallittavuus. Nämä pilarit elävät koko ajan – heikentyvät tai vahvistuvat kehityksen myötä. Ne ovat myös keskenään jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Mutta mitä useampia pilareita meillä on, mitä vahvempia ne kannaltamme ovat ja mitä paremmassa keskinäisessä tasapainossa, sitä vakaampi on Suomen asema.”, lausui presidentti Sauli Niinistö suurlähettiläspäivillä 23.8.2016 Suomen ulko-ja turvallisuuspolitiikan tämänhetkisistä perusteista (TPK 23.8.2016).

”Toimivat Venäjä-suhteet” tunnettiin aikaisemmin termillä ”hyvät naapuruussuhteet” tai ”ystävälliset naapuruussuhteet”. Noita termejä käytetään ahkerasti edelleen samaa asiaa tarkoittaen.

Neljän ulko- ja turvallisuuspoliittisen osadoktriinin muodostamassa kokonaisuudessa presidentti Niinistö on antanut toimissaan sangen suuren painoarvon ”toimivat Venäjä-suhteet” -osadoktriinille, mistä on seurannut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten toimintamahdollisuuksien kaventumista ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätäntävallan osittaista luisumista venäläisille.

”Hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termin juuret, joihin nykyinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen kolmas pilari siis perustuu, tulevat kaukaa 70 vuoden takaa. Vuosikymmenestä toiseen Suomi on pitänyt ”hyvät naapuruussuhteet Venäjään”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet Venäjään” -termiä ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa ohjenuorana muodossa tai toisessa.

Suomessa ei ole perusteellisesti mietitty eikä ymmärretty, mitä noiden määritteiden käytöstä on seurannut. Vielä vuoden 2014 jälkeenkin Venäjän muuttuessa yhä sotaisammaksi toimijaksi on toimittu kylmän sodan aikaisen historian mukaisesti sen enemmän avaamatta ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termin pohjimmaista merkitystä Suomelle ulkopolitiikkaa rajoittavana tekijänä.

                                                                                    ****

Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä (17/1948) – siis YYA-sopimus – kirjasi ”hyvät naapuruussuhteet” tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” Suomen ja Neuvostoliiton välillä seuraavasti:

”Suomen Tasavallan Presidentti ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton Korkeimman Neuvoston Puhemiehistö, pyrkien jatkuvasti kehittämään ystävällisiä suhteita Suomen ja SNTL:n välillä, vakuuttuneina siitä, että hyvien naapuruussuhteiden ja yhteistoiminnan lujittaminen Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä on molempien maiden elinetujen mukaista.”

44 vuotta myöhemmin Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista (63/1992) kirjasi ”hyvät naapuruussuhteet” tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” Suomen ja Venäjän välillä puolestaan seuraavasti:

”Suomen tasavalta ja Venäjän federaatio, joita jäljempänä kutsutaan sopimuspuoliksi, korostaen Euroopassa tapahtuneiden syvällisten historiallisten muutosten merkitystä, tarkoituksenaan kehittää ja lujittaa hyviä naapuruussuhteita ja kaikinpuolista yhteistyötä maittensa ja kansojensa välillä…”

Myös venäläispoliitikot ovat ahkerasti käyttäneet aina näihin päiviin saakka tuttua YYA-terminologiaa.

Ohessa esimerkkeinä pääministeri Dimitri Medvedevin ja presidentti Vladimir Putinin naapuruussuhdetervehdykset Suomelle. Medvedevin ja Putinin sanat ovat kuin suoraan kylmän sodan ajan syvimmästä suomettuneisuuden uskonopeista.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin onnitteluviesti 29.5.2015 (Venäjän hallitus 29.5.2015) juuri nimitetylle Suomen uudelle pääministerille Juha Sipilälle kuului näin:

”Россию и Финляндию связывают традиционно дружественные, добрососедские отношения. Хотел бы подтвердить готовность к активной совместной работе с Вами по дальнейшему развитию двустороннего взаимодействия в торгово-экономической, инвестиционной, научно-инновационной, культурной, гуманитарной и других областях.”

Vapaasti suomennettuna:

”Venäjää ja Suomea yhdistävät perinteisesti ystävälliset hyvät naapuruussuhteet. Haluan korostaa valmiuttamme aktiiviseen yhteistyöhön kanssanne, jotta kahdenkeskinen kanssakäyntimme kaupan, investointien, innovaatioiden, kulttuurin, humanitaarisuuden ja muiden alojen osalta kehittyisi edelleen.”

Presidentti Putin puolestaan onnitteli 23.5.2017 samaa kaavaa toistaen 100-vuotiasta Suomea seuraavin sanakääntein (Kreml 23.5.2017):

”Ваше представительное мероприятие проходит под знаком столетнего юбилея государственной независимости Финляндии. В течение прошедшего века отношения между нашими странами складывались порой непросто, однако в последние десятилетия они носят по-настоящему дружественный, добрососедский характер.”

Vapaasti suomennettuna:

”Edustajamme Suomen valtion itsenäisyyden satavuotisjuhlan on nimetty. Kuluneen vuosisadan aikana maittemme väliset suhteet ovat olleet joskus vaikeita, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat olleet todella ystävällisiä, niillä on ollut hyvien naapuruussuhteiden luonne.”

Venäjän suurlähetystö on puolestaan kirjannut hyvät naapuruussuhteet” tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -asian näin: ”Venäjän ja Suomen hyville naapuruussuhteille ovat luonteenomaisia intensiivinen poliittinen vuoropuhelu, vakaa kauppa sekä Luoteis-Venäjän alueiden välitön osallistuminen yhteistyöhön.” (Venäjän suurlähetystö Suomessa).

Suomalaispoliitikot ovat käyttäneet aina näihin päiviin saakka myös ahkeraan samaa YYA-terminologiaa venäläispoliitikkojen tapaan.

”Hyvät ja tiiviit naapuruussuhteet ovat jatkossakin ulkopolitiikkamme perusta. Venäjä on suurin yksittäinen kauppakumppanimme ja monipuoliset yhteydet maittemme välillä ovat ennätystasoa. Venäjän merkitys on Suomen kannalta suuri.”, totesi tuore tasavallan presidentti Niinistö 26.4.2012 puhuessaan ensimmäistä kertaa diplomaattipäivällisillä kuulijoinaan Helsinkiin sijoitetut suurlähettiläät (TPK 26.4.2012 ja HS Kuukausiliite 5.3.2016).

Samat sanat kuin mitä presidentti Niinistö lausui edellä mainitusti vuonna 2012, olisi voinut lausua presidentti Kekkonen kylmän sodan kiihkeimpään suomettumisaikaan miellyttämään itäystäviemme. Tahti EU-Suomessa ei ole muuttunut YYA-Suomesta.

”Pian itsenäisyytemme alussa ymmärsimme, että hyvät naapuruussuhteet ovat meille elintärkeitä.”, ulkoministeri Erkki Tuomioja lausui 25.8.2014 tarkoittaen suhteita Venäjään (UM 25.8.2014 ja Tuomioja-blogi 25.8.2014).

Vastaavia ilmaisuja – Suomen uskollisuusvakuutteluja Venäjälle siis – suomalaispoliitikkojen suusta kuultuna löytyy vuosien varrelta kymmenittäin näihin päiviin saakka. Suomalaispolittikkojen tyyli on edelleen täysin samaa kuin kylmän sodan aikaisilla 1950-, 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla.

                                                                                    ****

On selvää, että Suomen etujen mukaista on, että Suomella on hyvät ja ystävälliset suhteet naapureihinsa ja myös Venäjään. Asia on sinänsä itsestään selvä. En pyri missään nimessä tällä kirjoituksella viestittämään, ettei Suomella pitäisi olla hyviä suhteita Venäjään, päinvastoin.

Suomi on kuitenkin ainoa poikkeus niistä yhteistä rajaa Venäjään omaavista EU- ja Nato-maista, joka on kirjannut "ystävälliset naapuruussuhteet [Venäjään]" ulkopoliittiseksi osadoktriiniksi. Yksikään muu Venäjän läntinen EU:hun tai Natoon kuuluva rajanaapuri ei näin Suomen tapaan ole tehnyt. Vain Valko-Venäjä on Suomen ohella nimennyt viralliseksi ulkopoliittiseksi päämääräkseen hyvät suhteet Venäjään.

Valko-Venäjä ei ole länsimaa. Suomi sen sijaan pitää itseään länsimaana.

Miksi yksikään muu Venäjän läntinen EU:hun tai Natoon kuuluva rajanaapuri ei sitten ole näin tehnyt?

Nämä Venäjän läntiset Nato-naapurimaat Suomea lukuun ottamatta –  Norja, Viro, Latvia, Liettua ja Puola – eivät voisi tehdä tuollaista "ystävälliset naapuruussuhteet" määritystä, koska yksi heidän naapurimaista voi olla myös vihollistaho ja hyökkääjätaho jossakin tilanteessa. Tämä yksi heidän naapurimaa on Venäjä.

Norja, Viro, Latvia, Liettua ja Puola eivät halua antaa Venäjälle työkalua, jolla se voisi vääntää poliittisesti kriisi- tai konfliktitilanteissa. Vain Suomi on antanut Venäjälle työkalun, jolla se voi vääntää ja painostaa Suomea poliittisesti kriisi- tai konfliktitilanteissa.

Jos esimerkiksi Viro nyt linjaisi uudeksi ulkopoliittiseksi linjakseen, että ”Viron ja Venäjän pyrkimys on kehittää ja lujittaa hyviä naapuruussuhteita ja kaikinpuolista yhteistyötä maittensa ja kansojensa välillä”, varmasti monessa länsimaassa – myös Suomessa – oltaisiin huolissaan, onko Viro siirtymässä Venäjän etupiiriin ja vaikutusvaltaan.

Suomelle edellä kirjattu linjaus on totta vielä tänä päivänäkin.

Ruotsi tai Tanska voivat tehdä ”hyvät suhteet naapurimaihin” -määrityksen ulkopoliittisena doktriinina ihan hyvin, koska kaikki niiden rajanaapurimaat ovat joko EU- tai Nato-maita toisin kuin Suomella. Ruotsilla tai Tanskalla ei ole sellaisia rajanaapureita, joista nämä maat kokisivat uhkaa. Venäjän nämä maat kokevat toki uhkaksi, mutta Venäjä ei ole Ruotsin eikä Tanskan rajanaapurimaa.

Määritys "ystävälliset naapuruussuhteet" viralliselle doktriinitasolle voidaan siis tehdä vain silloin, kun on täydellinen varmuus, ettei rajanaapurimaa voi olla jossakin tilanteessa olla myös vihollismaa.

Myös EU ei voi enää kirjata ulkopoliittiseksi linjakseen hyviä suhteita Venäjään, vaikka hyviä suhteita pyriittisiinikin jatkossa kehittämään. EU ei voi suurvaltana rajoittaa omaehtoisesti toimintamahdollisuuksiaan sellaista maata kohtaan, joka pitää EU:ta vastustajanaan ja jopa vihollisenaan. Sama koskee Natoa ja Nato-maita suhteessa Venäjään.

Totta kai Venäjän läntiset rajanaapurimaat pyrkivät pitämään yllä asiallisia suhteita myös Venäjään, mutta asiaa ei määritellä doktriiniluonteisesti ulkopoliittiseksi päämääräksi. Suomi on ainutkertainen poikkeus, koska Valko-Venäjää ei voida lukea länsimaaksi.

                                                                                    ****

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskeisesti muodossa tai toisessa kuuluvien ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termien tai minkä tahansa synonyymitermien juuret ovat siis 6.4.1948 solmitussa YYA-sopimuksessa.

Nuo termit ovat harjoitettua politiikkaa ajalta, jolloin Suomi oli sotilaallisesti sidottu varsin rankalla sopimuksella Neuvostoliittoon.

On ymmärrettävää, että Suomea koskien ”hyvät naapuruussuhteet” ja ”ystävälliset naapuruussuhteet” -kirjaus oli vuonna 1948 solmitussa YYA-sopimuksessa ja ehkä vielä vuonna 1992 solmitussa Venäjän ja Suomen välisessä sopimuksessa, mutta että kirjaus edelleen on Suomen ulkopoliittinen osadoktriini "ystävälliset naapuruussuhteet [Venäjään]" -muodossa, ei ole enää ymmärrettävää eikä Suomen etujen mukaista, koska se rajoittaa ulkopoliittisia toimintamahdollisuuksiamme ja Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa.

Kirjaus ulkopoliittisena osadoktriinina siirtää päätäntävaltaa omasta ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme rajojemme ulkopuolelle Venäjälle, joka voi olla myös Suomen vihollistaho. Puolustusvoimamme on rakennettu vain Venäjän tekemän hyökkäyksen varalta, joten Venäjä voi olla Suomelle myös vihollistaho.

Oleellista on suuri tuo, voiko naapuri olla meille myös vihollistaho. Venäläiset ovat erityisen hanakoita ”hyvät naapuruussuhteet” ja ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termin käyttöön painottaakseen heidän poliittista vaikutusvaltaansa Suomea kohtaan.

”Добрососедские отношения” -termi (”hyvät naapuruussuhteet”-termi) on tullut Neuvostoliitosta ja se on neuvostoliittolaisten keksimiä. Termi ei siis ole suomalaisten keksimä eikä suomalaisten alullepanema, vaikka Suomi presidentti Niinistön johdolla on nyt sen ottanut jopa ulkopoliittiseksi osadoktriiniksi. Termi on Neuvostoliiton poliittisiin päämääriin tarkoitettu, ja Suomi nyt noita venäläispäämääriä omilla toimillaan edistää.

Suomalaispoliitikot vielä tänä päivänäkin mielellään harrastavat vapaaehtoisesti kremnologiaa ja kaipaavat sellaisia sanoja venäläispolitiikkojen suista, joissa vakuutellaan ”hyviä naapuruussuhteita” tai ”ystävällisiä naapuruussuhteita” osoittamaan, että suomalaiset ovat hyviä ”alamaisia”.

Suomi ulkoistaa ”hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termien ahkeralla käytöllä ulkopolitiikkaansa Venäjän hyville naapurisuhteille – toisin sanoen venäläisille.

Suomella on ollut tapana ulkoistaa ulkopolitiikkaansa myös 1300 kilometriä pitkälle itärajalleen, mikä ajatusrakennelma on myös alkuaan neuvostoliittolainen keksintö ja Neuvostoliiton poliittisiin päämääriin tarkoitettu.

Pikkuhiljaa suomalaispoliitikot ovat nyt oppineet jättää "1300 kilometriä yhteistä rajaa" -kannanotot pois puheistaan. ”Hyvät naapuruussuhteet”- tai ”ystävälliset naapuruussuhteet” -termillä Neuvostoliitto pyrki ja Venäjä pyrkii säilyttämään ulkopoliittisen aloitteentekoaseman. Noiden kahden määritelmän käytöllä Venäjä pyrkii osaltaan hallitsemaan Suomea ulkopoliittisesti.

Kyse on ulkopoliittisten asioiden hallinnasta: jos esimerkiksi tilanne Itämerellä kiristyisi ja Suomi joutuisi katsomaan Venäjää vihollistahona, Venäjä vetoaisi kriisitilanteen uhatessa Suomeen hyvien naapurisuhteiden säilyttämisellä ja pitkällä yhteisellä rajalla.

"Suomi on pitänyt toisen maailman sodan jälkeen hyviä naapuruussuhteita itänaapuriin ja kirjannut asian ulkopoliittiseksi päämääräksi. Eikö Suomi enää noudata tuota linjausta?" -lauseita varmasti kuultaisiin venäläispoliitikkojen suista, jos Itämeren ympäristössä turvallisuutenanne kiristyisi konfliktin partaalle.

Venäjällä olisi aloitteentekijän asema, koska Suomi on sille sen omasta tahdostaan Venäjälle antanut määrittelemällä yhden sellaisen asian doktriinitasolle, jota yksikään muu länsimaa ei ole tehnyt. Suomesta aina löytyy poliitikkoja, jatka ovat valmiita toimimaan Venäjän ulkopoliittisen agendan mukaisesti.

Kun "1300 kilometriä yhteistä rajaa" -termistä ollaan pikkuhiljaa päästy eroon, on seuraavaksi syytä päästä eroon vastaavasti ”hyvät naapuruussuhteet Venäjään” -termistä eri muodoissa ilmaistuna. Suomen on syytä päästä muiden EU- ja Nato-maiden tasolle eikä samaistua samanlaiseksi Venäjän rajanaapuriksi kuin Valko-Venäjä.