Murmanskin ja Pietarin turvallisuus ei ole kiinni Suomen Nato-jäsenyydestä

Sekä suomalaiset sotilasasiantuntijat että myös suomalaiset poliitikot ovat nähneet keskeisenä esteenä Suomen Nato-jäsenyydelle Venäjän suurimman sotilasvoimakeskittymän Murmanskin alueella ja Venäjän toiseksi suurimman väestökeskittymän Pietarin alueella.

Suomessa on pidetty aktiivisesti yllä kantaa, ettei Venäjä voi hyväksyä Suomea Naton jäsenmaaksi, koska Venäjän tärkeimmät sotilas- ja väestöalueet sijaitsevat aivan Suomen rajan läheisyydessä. Tuo suomalaiskannanotto on jo vanha. Jo pian toisen maailmasodan jälkeen Suomessa linjattiin ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi päämääräksi, ettei Pietarin – tuolloisen Leningradin –  tule olla uhattuna Suomen alueelta, jolloin Venäjällä – tuolloin Neuvostoliitolla – ei ole syytä uhata Suomea eikä Suomen kautta muodostu uhkaa myöskään Ruotsiin.

Tässä kirjoituksessa Murmanskin alueella tarkoitetaan Kuolan niemimaata. Murmanskin alue on venäjän kielellä Мурманская область (Мурманская область). Venäjän kielen область-sana suomennetaan usein oblasti-sanalla, joka tarkoittaa aluetta tai alueellista hallintoyksikköä. Pietarin alue on puolestaan venäjän kielellä Ленинградская область (Ленинградская область), sanatarkkana käännöksenä Leningradin alue.

Suomen Ulkoasiainministeriön tilaamassa Nato-selvityksessä (Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 4/2016) kirjataan Murmanskin ja Pietarin alueiden merkitys Venäjälle Suomen Nato-jäsenyysasiassa näin:

”Nato-jäsenyyden vaikutuksista Venäjän keskeisiin uhkakuviin maan luoteisosissa kuuluvat pääsyn turvaaminen Pietariin eli ’pohjoiseen pääkaupunkiin’ ja sen puolustaminen sekä maan pyrkimys suojella kaikin keinoin ydinpelotettaan ja pohjoista laivastoaan Murmanskin rannikolla, mukaan lukien Arkangelin telakat ja Plesetskin ohjuskeskus. Maan ilmapuolustus keskittyy pohjoisnavan yli tulevia uhkia vastaan. Venäjän kyky estää merialueen käyttö yltää kauas etelään Norjanmerellä. Maahyökkäyksen estäminen on uuden Arktisen prikaatin tehtävä, joka parhaillaan perustetaan Alakurttiin, Murmanskin eteläpuolelle, lähelle Suomen rajaa.”

Kaikki asiantuntijat eivät yhdy Nato-selvityksen näkemykseen, että Venäjän Arktisen prikaatin ensisijainen tehtävä olisi maahyökkäyksen estäminen. Asiaa ei ole nähty näin myöskään venäläisissä sotilaslähteissä.

                                                                                           ****

Suomessa on vahva poliittinen näkemys, että Suomi on ikään kuin vastuussa Venäjälle Murmanskin ja Pietarin alueiden turvallisuudesta, ja tuolla vastuulla on vaikutusta Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

On ajateltu ikään kuin itsestäänselvyytenä, että kun Venäjän kaksi tärkeää aluetta sijaitsee kiinni Suomen itärajassa, Suomella on suuri merkitys noiden alueiden turvallisuudelle fyysisen sijaintinsa vuoksi.

Murmanskin ja Pietarin aluetta käytetään Suomessa edelleen tarkemmin ajattelematta politiikanteon välineenä Suomen Nato-asiassa. Venäjä on pyrkinyt aktiivisesti edistämään mielikuvaa Suomen vastuusta Murmanskin ja Pietarin alueiden turvallisuudesta ja tässä päämäärässään Venäjä on onnistunut hyvin.

Noita suomalaisnäkemyksiä Murmanskin ja Pietarin alueista sotilaallisessa katsannossa ei ole avattu täsmällisempään analyysiin. Näkemykset on otettu annettuna ilman yksityiskohtaista tarkastelua. Myös suomalaiset sotilasasiantuntijat ovat ottaneet ne annettuna ikään kuin itsestäänselvänä mantrana.

Suomalaisten sotilasasiantuntijoiden olisi hyvä käsitellä asiaa sotasuunnitelmallisesta näkökulmasta ja palauttaa mieliin kylmän sodan aikainen tilanne, jolloin Suomi kuului Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin YYA-sopimuksen kautta. Olisiko Naton ja Yhdysvaltojen syytä tukeutua Suomeen nyt, kun ne eivät tukeutuneet kylmänkään sodan aikaan?

                                                                                           ****

Murmanskin alueen sotilastukikohdat ovat lähellä Suomen rajaa. Etäisyys lyhimmillään on hieman päälle 160 kilometriä. Myös Pietari on lähellä Suomen rajaa. Etäisyys lyhimmillään on noin 120 kilometriä.

Nato-maa Norja on kuitenkin lähempänä Murmanskia kuin Suomi. Etäisyys Murmanskista Norjan rajalle on lyhimmillään noin 100 kilometriä.

Myös Nato-maa Viro on kuitenkin lähempänä Pietaria kuin Suomi. Etäisyys Pietarista Viron rajalle on lyhimmillään noin 110 kilometriä.

Nato on siis jo nyt Murmanskin ja Pietarin läheisyydessä eikä Suomen Nato-jäsenyys toisi Natoa yhtään lähemmäksi Venäjää.

Lyhyt silmäys karttaan osoittaa, että Naton olisi yhtä helppo toimia Pietarin alueelle Virosta käsin kuin Suomesta käsin.

                                                                                           ****

Venäjän Pohjoisen laivaston päätukikohta on Murmanskissa. Päätukikohta on kotisatama yli 30 sukellusveneelle, joista kymmenen on strategisia ohjussukellusveneitä mannertenvälisine ydinkärkiohjuksineen ja risteilyohjuksineen. Myös Venäjän ainoa lentotukialus ja runsaasti muita sotalaivoja on sijoitettu Murmanskiin.

Venäjän on sijoittanut Murmanskin alueelle myös keskimatkan Tupolev Tu-22 -pommikoneita, jotka voidaan varustaa tarvittaessa ydinaseilla. Sen sijaan suurin osa ydinlatauksin varustetuista strategisista pommittajista (Tupolev Tu-95 ja Tu-160) on sijoitettu Murmanskin alueen ulkopuolelle Saratovin läheisyyteen (ilmavoimien 37. ilma-armeija, 37-я воздушная армия).

Murmanskin alueella on yhteensä 22 sotilaslentokenttää. Tällä vuosikymmenellä venäläispommikoneiden sekä myös muiden sotilaskoneiden lisääntyneet lennot läntiseen Eurooppaan ovat pääosin tapahtuneet Barentsin meren ja Pohjanmeren kautta Murmanskin alueelta ja usein kohtaamispaikka on ollut Pohjanmeri (lähde esim.  List of Close Military Encounters Between Russia and the West, March 2014-March 2015).

Venäjän on sijoittanut Murmanskin alueelle Barentsin meren merialue mukaan lukien yli 400 ydinasetta. Vuonna 2014 Venäjän pohjoisen laivastossa käyttöönotetut kaksi uutta sukellusvenettä on arvioitu vastaavan 192 ydinkärjen lisäyksestä Venäjän ydinasearsenaalissa.

Norjan puolustustutkimuslaitoksen (FFI) tutkija Kristian Åtlandin mukaan yli 80 prosenttia Venäjän merillä olevista strategisista ydinaseista on sijoitettu Kuolan niemimaalle Venäjän Pohjoisen laivaston hallintaan. Åtlandin mukaan Venäjän 518 merillä olevasta ydinaseesta 422 on nyt sijoitettu Murmanskin alueen Pohjoiseen laivastoon ja vain 96 ydinasetta on Tyynen valtameren laivastolla (Barents Observer 2.10.2014).

Venäjä on kasvattanut ja modernisoinut Murmanskin alueen ydinaseistusta kiihtyvästi tällä vuosikymmenellä, tämä käy ilmi myös Yhdysvaltain ulkoministeriön julkistamista START-sopimuksia koskevista tiedoista. Vuonna 2014 vuotta aiemmin kirjattuihin lukuihin verrattuna ovat Venäjän ydinkärkien määrät lisääntyneet Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan merkittävästi.

                                                                                           ****

Mannertenväliset ydinkärkiohjukset Murmanskin alueella ovat siis olleet ja ovat edelleen Venäjän suurin sotilaallinen uhka Yhdysvalloille. Ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan. Yhdysvallat on varautunut Murmanskin alueeseen sotilaallisesti.

Yhdysvallat otti käyttöänsä 1950-luvun puolivälissä ensimmäisen vastavoimastrategiansa (The U.S. Offset Strategy tai New Look) puolustuspoliittiseksi doktriinikseen. Tuon vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein.

Suomen lähialueilla Murmanskin alue ja Pietarin alue sekä myös Suomen rajaan liittyvä Alakurtti olivat jo vuonna 1956 Yhdysvaltain ydinaseiskun maalikohteita. Alakurtti tuskin lienee enää vähentyneen sotilaallisen merkityksensä vuoksi.

Ohessa jäljempänä ovat yhdysvaltalaisasiakirjoista peräisin olevat tarkat ydinasekohteiden kohdekoordinaatit itärajamme takana alle 200 kilometrin päässä rajasta. 43 sivua tiukkaa ydiniskukohdeluetteloa sisältävä tietolähde on The George Washington University (GW), The National Security Archive -yhdistys (NSA). Noilla yliopisto- ja yhdistyssivuilla kannattaa käydä vierailemassa, jos historian turvallisuuspolitiikka kiinnostaa laajemmin, sivuilta löytyy mielenkiintoista aineistoa.

The National Security Archive -yhdistyksen sivuilta löytyvän kohdelistan on laatinut kylmän sodan aikaiset Yhdysvaltain strategiset ilmavoimat (Strategic Air Command, SAC) vuonna 1956.

Jäljempänä olevassa listassa ydinasekohteiden sijaintikoordinaatit vastaavat numerokoodia seuraavasti: esimerkiksi 5545-3737= 55°45'N, 37°37'E (55 ° 45' N, 37 ° 37' E). 5545-3737 -tyyppiset numeroyhdistelmät löytyvät SAC-dokumenteista.

Suluissa latitudi-longitudi-muodossa olevat koordinaatit on haettavissa karttasovellutuksella, vaikkapa Google Maps -sivulta. Jos Google-hakusanaksi syöttää koordinaatit 55°45'N, 37°37'E -tyyppisessä muodossa, Google-hakuselain hakee automaattisesti kartalta koordinaattisijainnin.

Pietarin alueen ydinaseiskukohteet (12 kpl)

SAC-dokumentti (Declassified, Authority 21386 ja 15573), Leningrad (sivu 20/43):

Leningrad/Alexandrovskaya 5952–03013 (59°52'N, 30°13'E)

Leningrad civil 5948–03018 (59°48'N, 30°18'E)

Leningrad/Gorelovo 5946–03005 (59°46'N, 30°05'E)

Leningrad/Gorskaya 6002–03001 (60°02'N, 30°01'E)

Leningrad/Kamenka N. 6003–03011 (60°03'N, 30°11'E)

Leningrad/Kasinovo 6012–03020 (60°12'N, 30°20'E)

Leningrad/Kalomyagi 6000–03017 (60°00'N, 30°17'E)

Leningrad/Kudrovo 5954–03031 (59°54'N, 30°31'E)

Leningrad/Lesnoy 6003–03021 (60°03'N, 30°21'E)

Leningrad/Lesvasnovo 6005–03012 (60°05'N, 30°12'E)

Leningrad/Uclovo 6004–03042 (60°04'N, 30°42'E)

Leningrad/Yanino 5957–03034 (59°57'N, 30°34'E)

Pietarin alueen 12 ydinaseiskukohteesta 60°02'N, 30°01'E -karttapiste oli lähimpinä Suomen rajaa, etäisyys rajasta vain noin 130 kilometriä.

Murmanskin alueen ydinaseiskukohteet (3 kpl)

SAC-dokumentti (Declassified, Authority 21386 ja 15573), Murmansk (sivu 20/43):

Murmansk 6900–03307 (69°00'N, 33°07'E)

Murmansk N.E 6901–03318 (69°01'N, 33°17'E)

Murmansk/Vayenga 6902–03325 (69°02'N, 33°25'E)

Murmanskin alueen 3 ydinaseiskukohteesta 69°00'N, 33°07'E -karttapiste oli lähimpinä Suomen rajaa, etäisyys rajasta noin 160 kilometriä.

Alakurtin ydinaseiskukohteet (1 kpl)

SAC-dokumentti (Declassified, Authority 21386 ja 15573), Alakurtti (sivu 2/43):

Alakurtti 6658-03021 (66°58'N, 30°21'E)

Alakurtin 66°58'N, 30°21'E -ydinaseiskukohteesta oli matkaa Suomen rajalle vajaa 50 kilometriä.

Jos kylmän sodan aika olisi johtanut ydinsotaan, Suomikin olisi ollut alkuvaiheen keskeistä vaikutusaluetta itärajaamme liittyvien iskukohteiden vuoksi. Tuo on syytä muistaa myös jatkossa ydinaseiden suurvaltapolitiikassa, eikä siihen vaikuta Suomen ”hyvät naapuruussuhteet” Venäjään. Uhkakuvat ja niihin kohdistettavissa olevat vaikutusmahdollisuudet pitää siis osata mitoittaa Suomessakin oikeille tasoille.

                                                                                           ****

Edellä esitetyt 1950-luvun Yhdysvaltain ydinaseiskukohteet Suomen rajan tuntumassa Murmanskin ja Pietarin alueilla sekä Alakurtissa osoittavat, että kylmän sodan aikaan Yhdysvallat muodosti uhkan Neuvostoliitolle suoraan Murmanskin ja Pietarin alueille ilman, että siinä oli mukana esimerkiksi Nato-maa Norja.

Tuo perustilanne on säilynyt 1960-, 1970-, 1980-, 1990-luvuilta nykypäivään. Venäjän ydinasevoima sijoittuu Murmanskin alueelle ja se on Yhdysvaltain keskeisin ydinaseiskukohde tänä päivänäkin.

Suuressa mittakaavassa Venäjän kokemaan sotilaalliseen uhkaan ei Suomen Nato-jäsenyys suuremmin vaikuta sen enempää kuin Norjan tai Vironkaan Nato-jäsenyys. Venäjälle Murmanskin ja Pietarin alueiden ratkaisevan uhkakuvan muodostaa Yhdysvallat ilman paikallisia Nato-maita.

Oleellista on, ettei Nato toisi Suomeen Suomen ollessa Naton jäsenmaa sellaista sotilaallista voimaa, joka muuttaisi sotilaallista suurvaltatasapainoa haitallisesti nykyisestä Venäjän ja Naton välillä. Toisin sanoen alueelle ei tuotaisi sellaista sotavoimaa, joka rikkoisi Venäjän ydinasepelotetta. Norja on jo huomioinut tämän omassa Nato-jäsenyydessään.

Yhdysvallat ei ole koskaan tarvinnut Suomea Natoon eikä mihinkään muuhun Murmanskin ja Pietarin alueiden takia. Jos olisi tarvinnut, Suomi olisi varmuudella jo Naton jäsenmaa. Suomen Nato-jäsenyyttä ei pidä siis sotkea Murmanskin ja Pietarin alueille kohdistuviin Venäjän kokemiin uhkiin, joihin Venäjä on myös varautunut. Suomen Nato-jäsenyys ei muuta noiden alueiden todellista Venäjän kokemaa sotilaallista uhkakuvaa. Venäjä tietää tuon myös itse.

Yhdysvallat ja Nato eivät lähde horjuttamaan suurstrategista kuvaa Naton jäsenvaltioiden kautta niin, että sekä suurstrategia tuhoutuisi ja samalla Naton jäsenvaltioiden turvallisuus heikentyisi. Suomen, Viron tai Norjan suhteen tuo tarkoittaa, etteivät Nato ja Yhdysvallat tule uhkaamaan Murmanskin ja Pietarin aluetta Suomen, Norjan tai Viron kautta, koska se todennäköisesti johtaisi Venäjän voimakkaaseen vastareaktioon. Jos Murmanskin ja Pietarin alueille olisi jostakin syystä tarpeen tehdä isku, se ei tapahtuisi Pohjolan Nato-jäsenmaiden kautta.

Eurooppaan rakenteilla oleva ohjuspuolustusjärjestelmä, jonka osia on jo Romaniassa ja jonka osia tulee pian olemaan Puolassa, ei myöskään tule tarvitsemaan Suomea järjestelmäosien sijoituspaikaksi. Jos järjestelmää tarvitaan Skandinavian maa-alueille, olisi sijoituspaikka Norja. Pohjoisilla alueilla ohjuspuolustusjärjestelmää tullaan kuitenkin johtamaan todennäköisesti vain merialuksista käsin.

                                                                                           ****

Murmanskin ja Pietarin alueiden turvallisuuteen vetoaminen on ollut Venäjälle Suomen osalta tuloksellista.

Vetoaminen on osaltaan hillinnyt Suomen liittymishaluja Natoon. Venäjän luomat uhkakuvat ovat toimineet ja Venäjä on onnistunut päämäärässään. Suomessa ei ole tehty syvällisempää analyysia Murmanskin ja Pietarin alueiden turvallisuudesta eikä etenkään Venäjän ja Yhdysvaltain näkökulmasta laajemmassa turvallisuuskatsannossa.

Jos Yhdysvallat kokisi uhkaa Murmanskin sotilastukikohdista mannertenvälisillä ohjuksilla tapahtuvasta hyökkäyksestä, Yhdysvallat ei tarvitsisi vastaiskuun Suomea. Sama koskee Pietarin aluetta. Murmanskin alueelle iskettäisiin todennäköisesti ensisijaisesti ydinsukellusveneistä, ei Suomesta. Tuo kuuluu Yhdysvaltain suurstrategiaan.

Yksinkertaisesti: Murmanskin ja Pietarin alueille sotilaalliset iskut eivät tapahtuisi Suomesta, vaikka Suomi olisi Naton jäsenmaa. Tilanne, jossa iskut olivat edes harkinnassa, olisi lähellä maailmansotaa. Suomeen ei sijoitettaisi uhkatilanteessa sellaista sotavoimaa, joka sotkisi suurstrategiaa ja lietsoisi paikallista konventionaalisten aseiden yhteenottoa.

Sen sijaan on syytä otaksua vastaavasti kuten muuallakin Itämeren ympäristössä, että Venäjän A2/AD-toimiin Natossa varauduttaisiin ja Suomeen Nato-maana oltaisiin valmiit tuomaan puolustustoimenpiteenä esimerkiksi pitkän kantaman ilmapuolustusohjusjärjestelmä varmistamaan Suomen ilmatilan hallintaa venäläisohjuksien varalta. Vastaavat järjestelmät ovat tulossa myös Kaliningradin alueeseen liittyviin Nato-maihin, pysyvä järjestelmä Puolaan ja siirrettävissä olevana Baltian maiden turvaksi. Patriot-ilmapuolustusohjusjärjestelmän siirtoa Gotlantiin tullaan harjoitelmaan jo ensi syksyn Aurora 17 -sotaharjoituksessa.

Venäjä on haastanut onnistuneesti Yhdysvaltoja ja Natoa A2/AD-toimilla etenkin Ukrainassa, ja noihin Venäjän toimiin ollaan nyt varautumassa Euroopan itäisissä Nato-maissa sekä myös Ruotsissa.

Yhdysvallat ja Venäjä tietävät kummatkin kylmän sodan aikaisten kokemusten perusteella, kuinka toimia varmistaakseen oma ja liittolaisten turvallisuus aiheuttamatta tarpeetonta epävarmuutta vastapuolelle, mistä seuraisi vain kasvavaa sodan riskiä.

Uhkakuviot on opittu kylmän sodan aikaan ja samoja suurvaltatoimintaperiaatteita noudatetaan edelleen. Samoja periaatteita noudattaen Yhdysvaltain ja Naton sotilaallisen lisävoiman sijoitukset itäiseen Eurooppaan vuoden 2014 jälkeen ovat olleet hyvin maltillisia. Molemmat osapuolet tietävät, mikä on ydinaseiden käyttöuhan merkitys ja mikä on sen alapuolella konventionaalisten aseiden merkitys.

Suomessa ei osata tarkastella asioita niinkään suurvaltanäkökulmasta, vaan asioita tutkaillaan pääsääntöisesti suppeammista Suomi-lähtöisestä näkökulmasta, jolloin Suomen asemasta kriisi- ja sotatilanteessa ja Suomeen kohdistuvista uhista ei välttämättä synny totuudenmukaista kuvaa. Natolle ja etenkin Yhdysvaloille ei olisi strategisesti viisasta käyttää Suomea Venäjää vastaan, koska se rikkoisi harjoitetun suurstrategian.

Oleellista on, jos Suomi olisi puolustusliiton jäsen, miten puolustusliittorajan pinnassa konventionaalisten aseiden vaikutusalueella muutaman sadan kilometrin syvyydellä olevat keskeiset ydiniskukohteet vaikuttavat puolustussuunnitelmiin ja toimintamalleihin kriisi- ja sotatilanteessa.

Ydinaseiden käyttömahdollisuus vaikuttaa myös konventionaalisten aseiden käyttömahdollisuuteen. Noista käyttömahdollisuuksista on runsaasti kokemusta Yhdysvalloissa ja Venäjällä, muttei niinkään Suomessa.

Suomessa olisi syytä tehdä perusteellinen selvitys Murmanskin ja Pietarin alueiden turvallisuudesta Suomen, Venäjän, Naton ja Yhdysvaltain näkökulmasta tilanteissa, joissa Suomi on puolustusliiton jäsen tai ei ole. Tuollaista selvitystä ei ole tehty.