2400/R/320/17 ja 2400/R/324/17 – Esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toiminta herättää vakavia kysymyksiä

Kommentti: Tiedustelupomo Alafuzoffin juttu pölyttyi poliisin pöydällä kaksi vuotta – Vuotoepäily jäi selvittämättä (IL 9.2.2024).

Palaan vielä kertaalleen vanhaan aiheeseen kummastellakseni esitukinta- ja syyttäjäviranomaisten toimintaa joulukuussa 2017 alkaneessa ns. Viestikoekeskus-jutussa.

Keskusrikospoliisi esitutkintaviranomaisena ja Valtakunnansyyttäjän toimisto syyttäjäviranomaisena jakoivat Viestikoekeskus-jutun esitutkinnan alussa kahteen erilliseen haaraan, joista toista kutsun Helsingin Sanomien haaraksi (esitutkintapöytäkirja numerolla 2400/R/320/17) ja toista Alafuzoffin haaraksi (esitutkintapöytäkirja numerolla 2400/R/324/17).

Viestikoelaitos muuttui Viestikoekeskukseksi vuonna 2014. Viestikoekeskus lakkautettiin itsenäisenä yksikkönä vuoden 2019 alussa osana sotilastiedustelun organisaatiouudistusta.

Suomen Puolustusvoimien tiedustelupäällikön ja Euroopan unionin sotilastiedustelun päällikön, kontra-amiraali evp. Georgij Alafuzoffin tapaus ei ole Suomen syyttäjälaitokselle syyttäjäviranomaisena eikä myöskään Keskusrikospoliisille esitutkintaviranomaisena kunniallinen. Eikä sitä ole noille viranomaisille myöskään Helsingin Sanomien toimittajien tapaus.

Esitutkinta- ja syyteprosessit herättävät myös kysymyksen, millainen rooli Suomen Puolustusvoimilla rikosilmoitusten tekijänä mahdollisesti oli ohjata Viestikoekeskus-jutussa syytteitä Helsingin Sanomien toimittajia ja Alafuzoffia vastaan tutkintajärjestyksen ja tutkintojen aikataulutuksen suhteen.

Olen seurannut kolmessa blogikirjoituksessani Alafuzoffin ja Helsingin Sanomien toimittajien tapauksia alusta alkaen, kun Viestikoekeskus-juttu käynnistyi joulukuussa 2017:

• Turvaluokiteltujen tietojen vuotaja tulee Puolustusvoimien sisältä (US-blogi 20.12.2017)
• Puolustusvoimien tietovuoto – Onko syyteoikeus menossa tarkoituksella vanhaksi? (US-blogi 1.12.2022)
• KRP:n 2400/R/320/17-esitutkinta-aineisto ja Viestikoekeskus-asia Georgij Alafuzoffin suhteen (US-blogi 3.2.2023).

Minulla oli tieto heti Helsingin Sanomien juttujulkaisun (HS 16.12.2017) jälkeen, mistä jutussa oli pohjimmiltaan kysymys ja mistä tietovuoto oli alun perin tapahtunut. Kirjoitin ensimmäisen blogikirjoituksen neljä päivää Helsingin Sanomien jutun julkaisun jälkeen. Kirjoitus ei saanut tuolloin ollenkaan ymmärrystä, kun kaikkien syyttävät sormet osoittivat Helsingin Sanomien toimittajia niin suomalaisessa mediassa kuin myös sosiaalisen median keskustelupalstoilla.

Heti tuolloin apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen olisi pitänyt syyttäjäviranomaisena ja KRP:n esitukintaviranomaisena keskittyä rikostutkinnassa juurilähteeseen. Toisin sanoen siihen, mistä jutun selvittämisprosessi helpoimmin olisi avautunut: Puolustusvoimien sisältä.

Lähetin heti 17.12.2017 puolustushallinnon – en Puolustusvoimille vaan puolustusministeriöön – korkealle taholle sähköpostin, jossa oli hyvin selkeästi kerrottu, mistä jutun ratkaisu aukeaa. Jos sen mukaan olisi tutkinta aloitettu ja viety vuodesta 2017 alkaen määrätietoiseen loppuun ilman taukoja, paljon vähemmältä esitutkinta-, syyttäjä- ja oikeuslaitosten tarpeettomalta kuormittamiselta olisi säästytty. Myös oikeudenkäynti Helsingin Sanomien toimittajia vastaan olisi ollut paljon oikeudenmukaisempi, kun myös käräjäoikeuden penäämä tieto olisi ollut oikeudenkäynnissä mukana.

Suomessa niin syyttäjä- kuin myös esitutkintaviranomaisten olisi syytä perätä suhteitaan Puolustusvoimiin. Viestikoekeskus-jutun esitutkinta- ja syyttäjäviranomaistoiminnan perusteella noissa suhteissa on vähintäänkin jotain kysymyksiä herättävää, jos ei peräti mätää.

On olemassa Puolustusvoimia koskevia rikosepäilytapauksia, joiden perusteella voi kysyä, miksi syyttäjä ei ole vienyt erikoisepäilyä oikeuden päätettäväksi, vaan on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Tapauksissa, joissa mahdollinen tuomio olisi ollut Puolustusvoimien toiminnalle haasteellinen:

Oikeuspäätös syrjintätapauksessa – miksi syyttäjä ei syyttänyt Puolustusvoimia? (US-blogi 17.6.2019).

Luotan kyllä Suomen oikeuslaitoksen toimintaan myös Puolustusvoimia koskevissa oikeustapauksissa, mutta esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten toimia olisi syytä perata.

Ne ovat nimenomaan esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiset, joilla säädetään valtionhallinnon eri virastojen ja viranomaisten oikeudellista toimintaympäristöä, ei oikeuspäätöksillä. Siis viranomaisilla, jotka päättävät, mitä tutkitaan ja miten tutkitaan sekä viedäänkö tutkintojen tulokset oikeuden arvioitaviksi.

****

Helsingin hovioikeuden 9.2.2024 Georgij Alafuzoffille antama tuomiopäätöksen diaarinumero on SO 23/513. Keskusrikospoliisin esitutkintapöytäkirja numerolla 2400/R/324/17 on kirjattu aikavälille 22.12.2022-11.5.2023. Tuomiopäätös on 39 sivua. Esitutkintamateriaali liiteaineistoineen yhteensä 1 442 sivua (1 179 + 190 + 11 + 8 + 54 sivua). Nuo asiakirjat olivat minulla tämän blogikirjoituksen laadinnan pohjana.

Esitutkinnassa Alafuzoffia koskevat asianimikkeet olivat turvallisuussalaisuuden paljastaminen 1.12.2014-14.12.2014 (Rikoslaki 19.12.1889/39, 12 luvun 7 § (21.4.1995/578)), virkasalaisuuden rikkominen 1.12.2014-14.12.2014 (Rikoslaki 19.12.1889/39, 40 luvun 5 § (12.7.2002/604)) ja törkeä palvelusrikos 1.5.2005-8.4.2016 (Rikoslaki 19.12.1889/39, 45 luvun 2 § (16.6.2000/559)). Asianomistajana Puolustusvoimat, Pääesikunta.

KRP:n esitutkintapöytäkirja koskien viittä Helsingin Sanomien toimittajaa on puolestaan numerolla 2400/R/320/17. Esitutkintamateriaali liiteaineistoineen yhteensä 8 287 sivua (1 535 + 6 150 + 541 + 18 + 28 + 15 sivua). Esitutkintamateriaali on kirjattu aikavälille 14.9.2020-8.12.2022. Rikosnimikkeenä turvallisuussalaisuuden paljastaminen (Rikoslaki 19.12.1889/39, 12 luvun 7 § (21.4.1995/578)). Myös nuo asiakirjat ovat minulla. Helsingin käräjäoikeuden antoi tuomiopäätöksen asiassa 27.1.2023. Blogikirjoitukseni helmikuulta 2023 on kirjoitettu tuon aineiston perusteella (US-blogi 3.2.2023).

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe määräsi 22.12.2022 lopettamaan tutkinnan Georgij Alafuzoffin kahden rikosnimikkeen osalta (nro 22/20, asianro E 22/19, Syyttäjälaitos, Tiedote 22.12.2022). Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen rajoituspäätöksellä KRP lopetti esitutkinnan turvallisuussalaisuuden paljastamisen osalta (tapaus 1) sekä myös virkasalaisuuden rikkomisen osalta (tapaus 2) eikä siirtoa syyteharkintaan tapahtunut. Virkasalaisuuden rikkomisen osalta syyteoikeus oli vanhentunut viimeistään 14.12.2019. Syyteoikeus vanhentuu viidessä vuodessa, jos rikoksen kovin rangaistus on yli vuoden ja enintään kaksi vuotta vankeutta. Virkasalaisuuden rikkomisen tekoajaksi oli esitutkinnassa kirjattu 1.12.2014-14.12.2014.

Kysymys edelleen kuuluu, miksi 2400/R/324/17-esitutkintaa ei aikataulutettu Puolustusvoimien joulukuussa 2017 tekemien tutkintapyyntöjen pohjalta niin, että virkasalaisuuden rikkomisen osalta Alafuzoffia koskeva syyteoikeus ei olisi ehtinyt vanhentua 14.12.2019. Aikaa tutkinnalle oli kuitenkin ruhtinaalliset kaksi vuotta. KRP:llä oli tarkka käsitys Alafuzoffin roolista heti rikostutkinnan alussa, kun esimerkiksi kotietsintä Alafuzoffin kotiin tehtiin jo 15.3.2018 eli kolme kuukautta Puolustusvoimien rikosilmoituksen tekemisen jälkeen.

Tapaus 1:n osalta eli turvallisuussalaisuuden tahallisen paljastamisen osalta apulaisvaltakunnansyyttäjän päätös on ymmärrettävä, koska Alafuzoff ei tahallaan eikä tarkoituksellisesti luovuttanut salassa pidettäviä Puolustusvoimien asiakirjoja muistitikulla Helsingin Sanomien toimittajalle.

****

Pääesikunta teki Viestikoekeskus-asiassa tutkintapyynnöt 15.12.2017 ja 16.12.2017 sekä täydennyksen 18.12.2017, joissa on mm. pyydetty tutkimaan tietovuotoa. Nuo kolmena päivänä tehdyt rikosilmoitusasiakrjat muodostavat yhden tutkintapyynnön, asiakirjat päivämäärillä 16.12.2017 ja 18.12.2017 ovat ikään kuin täydennyksiä. Tuolla rikosilmoituksella KRP esitutkintaviranomaisena aloitti esitutkinnan edellä mainitusti turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta. Lisäksi myöhemmin KRP aloitti esitutkinnan palvelusrikoksesta (Rikoslaki 19.12.1889/39, 45 luvun 1 § (16.6.2000/559)), joka sittemmin on muutettu törkeäksi palvelusrikokseksi (Rikoslaki 19.12.1889/39, 45 luvun 2 § (16.6.2000/559)).

Pääesikunnan tekemä rikosilmoitus täydennyksineen löytyy esitutkinta-aineistosta (AN 227534). Esitutkinnan liite 1, L01-1 (15.12.2017 päivätty rikosilmoitus), L01-2 (16.12.2017 päivätty rikosilmoitustäydennys) ja L01-3 (18.12.2017 päivätty rikosilmoitustäydennys). Rikosilmoituskopiot löytyvät 1179-sivuisen 2400/R/324/17-esitutkintapöytäkirjan sivulta 208 (AN 227534, 15.12.2017), sivulta 211 (AN 227534, 16.12.2017) ja sivulta 214 (AN 227534, 18.12.2017). Rikosilmoituksen on allekirjoittanut Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen.

”Salassa pidettävät korkean suojaustason tiedot on todennäköisesti saatu puolustusvoimissa palvelevilta virkamiehiltä. Puolustusvoimissa palvelleiden rikoslain 45 luvun alaisten sotilaiden voidaan siten epäillä syyllistyneen rikoslain 40 luvun 5 §:n  tarkoittamaan virkasalaisuuden rikkomiseen tai tuottamukselliseen virkasalaisuuden rikkomiseen, mikäli he ovat virkavelvollisuutensa vastaisesti tahallisesti tai huolimattomuudestaan luovuttaneet toimittajalle Suomen ulkoisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen vuoksi salassa pidettäviä tietoja. Mainitut rikokset ovat myös sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuja sotilasrikoksia.

 Lisäksi puolustusvoimissa palvelleiden tai palvelevien virkamiesten voidaan epäillä syyllistyneen rikoslain 12 luvun 7 §:n tarkoittamaan turvallisuussalaisuuden paljastamiseen tai 12 luvun 8 §:ssä säädettyyn tuottamukselliseen turvallisuussalaisuuden paljastamiseen luovuttaessaan toimittajalle Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettäviä tietoja, joiden paljastuminen olisi omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle.”

Oheinen on lainaus rikosilmoituksesta päivämäärällä 15.12.2017 (liite 1, L01-1). Puolustusvoimien tutkintapyyntö koski siis jo heti alkaen etenkin juuri Puolustusvoimien sisältä tapahtunutta tietovuotoa, ei niinkään Helsingin Sanomien toimittajien Viestikoekeskus-julkaisua päivää myöhemmin päivämäärällä 16.12.2017.

Huomioikaa, että Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen kirjoittaa Puolustusvoimat pienellä, vaikka kyse on erisnimestä, Suomen Puolustusvoimista. No, sotilaille ei välttämättä suomen kieli ole aina niin tuttua.

Samat rikosilmoitusasiakirjat ovat myös Helsingin Sanomien toimittajia koskevassa 1535-sivuisessa 2400/R/320/17-esitutkintapöytäkirjassa liitteinä sivulla 392 (AN 227534, 15.12.2017), sivulla 396 (AN 227534, 16.12.2017) ja sivulla 399 (AN 227534, 18.12.2017). Rikosilmoituksia on siis tehty vain yksi, koskipa se sitten Puolustusvoimissa palvelevia/palvelleita virkamiehiä tai Helsingin Sanomien toimittajia.

Pääesikunta pyysi rikosilmoituksessaan 15.12.2017-18.12.2017 poliisia tutkimaan toki salassa pidettävien tietojen päätymistä median käyttöön, mutta rikosilmoituksen pääpaino on Puolustusvoimien sisältä tapahtuneessa vuodossa. Rikosnimikkeinä Pääesikunta esitti turvallisuussalaisuuden paljastamisen, tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastamisen (Rikoslaki 19.12.1889/39, 12 luvun 8 § (21.4.1995/578)), palvelusrikoksen ja törkeän palvelusrikoksen.

****

Huomioikaa, että ensimmäinen rikosilmoitusasiakirja on toimitettu KRP:lle päivää aikaisemmin perjantaina 15.12.2017 kuin mitä Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-juttu julkaistiin lauantaina 16.12.2017.

Puolustusvoimat oli saanut tarkat tiedot Helsingin Sanomien hallussa olevasta Word-muotoisesta aineistosta viimeistään jo toukokuussa 2017 ja aloittanut sisäiset selvitykset siitä, miten ja kenen toimesta Puolustusvoimien sisällä aineisto, josta ainakin osa ollut vain luonnosaineistoa eikä vielä virallisia salassa pidettäväksi määrättyjä asiakirjoja, oli päätynyt Helsingin Sanomille.

”Vuonna 2017 Halminen otti [tiedustelu-]upseerin mukaan häneen yhteyttä ja kertoi HS:n hallussa olevasta aineistosta. Toukokuussa [2017] Halminen esitteli upseerille kotonaan noin sentin paksuista A4-paperinippua.” (HS 19.10.2022).

Helsingin Sanomien toimittajia koskevassa 2400/R/320/17-esitutkinnassa tutkitun rikoksen alkamisajankohdaksi on kirjattu 10.2.2017. Puolustusvoimilla on ollut hyvissä ajoin vuoden 2017 alkupuolella etukäteen tieto Helsingin Sanomien haltuun päätyneistä asiakirjoista, mitä ne oikein ovat ja mistä.

Pidän todennäköisenä, että Puolustusvoimat on kyennyt selvittämään noiden Helsingin Sanomien haltuun päätyneiden Word-asiakirjojen historian Puolustusvoimissa hyvin paljon ennen rikosilmoituksen ajankohtaa joulukuussa 2017.

Puolustusvoimat on varmuudella tiennyt hyvin paljon ennen rikosilmoituksen ajankohtaa joulukuussa 2017, että joku on Puolustusvoimien sisällä luovuttanut salassa pidettävää tietoa Helsingin Sanomille. Tieto on ollut todistavasti viimeistään 10.2.2017. Puolustusvoimat on todennäköisesti tiennyt myös hyvissä ajoin ennen joulukuuta 2017, että tieto on kulkenut Georgij Alafuzoffin kautta. Tuohon viittaa se, miten nopeasti KRP kykeni kohdentamaan tutkinnan Alafuzoffiin suorittaen kotietsinnän jo 15.3.2018. Ilman tietoa Puolustusvoimilta KRP ei tuota kohdennusta olisi kyennyt tekemään.

Kysymys kuuluu, miksi Puolustusvoimat ei tehnyt rikosilmoitusta Puolustusvoimien sisältä tapahtuneesta salaisten asiakirjojen tietovuodosta heti, kun sillä oli vuoto tiedossa. Siis viimeistään 10.2.2017.

Miksi Puolustusvoimat tuolla toiminnallaan ikään kuin pyrki peittelemään tietotovuotoa ja lakaisemaan sen maton alle odottaen, ettei asiaan tarvitsisi palata, kunhan Helsingin Sanomat ei vain julkaisi asiaa koskevaa juttua.

On toki ymmärrettävää, että tuo tietovuoto tavalla, jolla se tapahtui, oli Puolustusvoimille hyvin nöyryyttävä osoittaen ettei Suomessa ainakaan saksalaisille kannata vouhottaa heikoista tietoturvakäytännöistä. Viittaan Saksan Ukraina-tietovuotoon Venäjälle nettikokouksessa käytetyn turvattoman yhteyden seurauksena.

Jos Puolustusvoimat olisi tehnyt rikosilmoituksen heti pian 10.2.2017 jälkeen, Helsingin Sanomat ei olisi koskaan julkaissut 16.12.2027 julkaistua juttua ja paljolta olisi säästytty. Säästyminen olisi ollut nimen Puolustusvoimien itsensä etu.

****

KRP jakoi siis Viestikoekeskus-asian esitukinnan Pääesikunnan rikosilmoituksen pohjalta kahteen haaraan, joista toinen on Helsingin Sanomien haara (esitutkintapöytäkirja numerolla 2400/R/320/17) ja toinen Alafuzoffin haara (esitutkintapöytäkirja numerolla 2400/R/324/17). Jo varsin varhaisessa vaiheessa KRP kohdisti esitutkinnan Alafuzoffiin. Poliisi teki kotietsinnän Alafuzoffiin kotiin jo kolmen kuukauden kuluttua 15.3.2018 rikosilmoituksen jättämisestä. Alafuzoffiin kohdistetut pakkokeinot KRP aloitti päivää aikaisemmin 14.3.2018.

Pääesikunta oli tehnyt rikosilmoituksen kaikilta osin 18.12.2017, niin KRP aloitti Alafuzoffiin kohdistetut pakkokeinot 14.3.2018 eli vajaan kolmen kuukauden (86 vuorokauden) kuluttua rikosilmoituksesta. Voidaan sanoa, että tuolta osin Alafuzoffiin kohdistuva rikostutkinta aloitettiin ripeästi eikä muita tekijäepäiltyjä KRP:llä ollut. KRP:llä oli siis vain yksi ja ainoa epäilty ja siten yksi ainoa tutkintalinja, johon kohdistaa koko tutkinnan painopiste. Alafuzoffin ensimmäinen kuulustelu tapahtui 16.3.2018 klo 12:00 alkaen.

Georgij Alafuzoff oli yksilöitynyt KRP:lle rikoksesta epäillyksi seuraavasti:

• 10.2.2017 Puolustusvoimille tehdyn asiakirjapyynnön ja sen sisältöanalyysin perusteella
• 14.12.2017 tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aholle kommentoitavaksi lähetetyn artikkeliluonnoksen ja sen sisältöanalyysin perusteella
• Helsingin Sanomien 16.12.2017 julkaiseman artikkelin ja sen sisältöanalyysin perusteella
• Georgij Alafuzoffia käsittelevän henkilöhaastatteluartikkelin sisältämien seikkojen perusteella, joka oli julkaistu Helsingin Sanomissa 14.12.2014
• 14.12.2014 artikkelin tietojen perusteella on kuulusteltu todistajana artikkelissa mainittu ”kapteeni” (Harri Saari), jolta on saatu selvitys haastattelutilanteen tapahtumankulusta yleensä sekä siitä, miten Alafuzoff todennäköisesti luovutti toimittajalle USB-muistitikun.

KRP kuulusteli Alafuzoffia seuraavasti:

• 16.3.2018 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 44)
• 26.3.2018 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 55)
• 31.5.2018 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 58)
• 10.6.2019 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 63)
• 13.10.2022 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 77)
• 14.10.2022 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 104)
• 23.11.2022 (1179-sivuisen esitutkintapöytäkirjan sivu 126).

Aikavälillä 16.3.2018-23.11.2022 siis seitsemän kuulustelua. Neljännen (10.6.2019) ja viidennen (13.10.2022) kuulustelun aikaväli on peräti 1 221 päivää eli 3,34 vuotta tai 40,10 kuukautta tai 174,43 viikkoa. Tunneissa aikaväli on 29 303 tuntia.

Miksi Alafuzoffin haaran esitutkinta ei edennyt mihinkään yli kolmeen vuoteen? Miksi rikosilmoituksen teosta 18.12.2017 kesti esitutkintapöytäkirjan valmistumiseen aikavälille 22.12.2022-11.5.2023 lyhimmillään peräti viisi vuotta. KRP ei voi perustella tuota suunnatonta ajankulua esimerkiksi kotietsintäaineiston teknisellä tutkinnalla.

Helsingin Sanomien haaran 2400-R-320-17-aineisto valmistui aikavälillä 14.9.2020-8.12.2022. Päivämäärä 14.9.2020 on lähes kaksi vuotta aikaisempi kuin Alafuzoffin haaran päivämäärä 22.12.2022. Helsingin Sanomien haaran esitutkinta-aineiston viimeinen päivämäärä on siis 8.12.2022, kun Alafuzoffin haaran ensimmäinen päivämäärä on 22.12.2022. Ikään kuin Alafuzoffin haara aloitettiin vasta kun Helsingin Sanomien haara oli saatu KRP:ssä pakettiin.

Miksi noin tapahtui? Pääesikunnan rikosilmoituksen painopiste oli kuitenkin Puolustusvoimien sisältä tapahtuneessa vuodossa ja siinä, miten aineisto on päätynyt Helsingin Sanomien haltuun, ei Helsingin Sanomien juttujulkaisussa. 15.12.2017 ja 18.12.2017 tehdyissä rikosilmoitusosuuksissa Puolustusvoimat Pääesikunnan muodossa viittaa vain Puolustusvoimien sisältä tapahtuneeseen vuotoon.

Helsingin Sanomien 16.12.2017 julkaiseman jutun osalta rikosilmoitukseen samalta päivältä on kirjattu:

”Helsingin Sanomissa julkaistiin 16.12.2017 artikkeli, jossa käsiteltiin sotilastiedustelua. Koska artikkeli sisälsi tietoja, jotka Suomen turvallisuuden ja maanpuolustuksen vuoksi on määrätty salassa pidettäviksi, puolustusvoimilla on syytä epäillä lehtiartikkelin julkaisijoiden sekä eräiden puolustusvoimissa palvelleiden virkamiesten syyllistyneen asiassa rikoslain 12 luvun 7 §:n tarkoittamaan turvallisuussalaisuuden paljastamiseen tai rikoslain 12 luvun 8 §:n tarkoittamaan tuottamukselliseen turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.”

Miksi siis KRP alkoi tutkia noita haaroja ikään kuin väärässä järjestyksessä, minkä seurauksena Alafuzoffin haaran juttu vanhentui turvallisuussalaisuuden paljastamisen osalta (tapaus 1) sekä myös virkasalaisuuden rikkomisen (tapaus 2) osalta eikä siirtoa esitutkinnasta syyteharkintaan tapahtunut. Turvallisuussalaisuuden tahallisesta paljastamisesta ei siis löytynyt näyttöä, mutta rikoksen tuottamuksellisen tekomuodon syyteoikeus oli vanhentunut viimeistään 14.12.2019.

Tuo KRP:n ja syyttäjälaitoksen toiminta vaikutti Helsingin Sanominen haaran oikeuskäsittelyyn Helsingin käräjäoikeudessa syytettyjen asemaa heikentävästi. Asiasta kuultiin myös käräjäoikeuden mielipide, kun Viestikoekeskus-oikeudenkäynnin tuomari Maritta Pakarinen ihmetteli tuon rikostutkinnan hidastelua:

”Myös käräjäoikeuden puheenjohtaja Maritta Pakarinen luonnehti tietovuototutkinnan keskeneräisyyttä poikkeukselliseksi. Hän varoitti oikeussalissa myös rikosepäilyjen mahdollisesti vanhentumisesta.” (HS 11.10.2022).

Käräjäoikeus lievensi toimittaja Halmisen rangaistusta oikeudenkäynnin viivästymisen takia. Viivästys oli tullut esitutkintavaiheessa, mikä on silloin valtion vastuulla (HS 27.1.2023).

****

Oliko kysymys esitutkintaviranomaisena Keskusrikospoliisin ja syyttäjäviranomaisena Valtakunnansyyttäjän toimiston eräänlaisesta poliittisesta päätöksestä, jotta Helsingin Sanomien haarassa ei puolustukselle syntyisi sellaista tietoa, jolla puolustus voisi paremmin puolustaa käräjäoikeudessa puolustettaviaan?

Mikä olisikaan ollut Helsingin Sanomien haaran oikeudenkäynnin lopputulos, mikäli Alafuzoffin haaran oikeudenkäynti olisi aloitettu ennen Helsingin Sanomien haaran oikeudenkäyntiä ja oikeuden päätös olisi ollut tiedossa.

On myös  syytä huomioida, mitä Helsingin hovioikeus kirjaa Alafuzoffia koskevassa SO 23/513 -päätöksessään 9.2.2024:

”Hovioikeus toteaa, että huolimatta asiaan liittyvästä laajasta turvallisuusluokitellusta oikeudenkäyntiaineistosta ja voimassa olevien tietoturvallisuusvaatimusten vaikutuksesta aineiston käsittelyn kestoon, asian käsittelyaika esitutkinnassa on ollut selvästi pidempi kuin asian laatuun ja laajuuteen nähden on ollut perusteltua. Erityisesti hovioikeus on kiinnittänyt huomiota siihen, että esitutkintaan on sisältynyt pitkä, noin kahden vuoden mittainen passiivinen jakso, jolloin asiassa ei ole tapahtunut merkityksellisiä toimenpiteitä. Viivästykseen ei ole ilmennyt perusteltua syytä, eikä sen syyksi voida hyväksyä pelkästään turvallisuusluokitellun tietoaineiston käsittelyyn liittyviä erityisvaatimuksia. Hovioikeus katsoo esitutkinnan viivästyneen valtion vastuulla olevasta syystä kahdella vuodella.

Viivytykseen ei ole hovioikeuden mielestä syntynyt ”perusteluta syytä”. Syyt ovat siis poliittisia.

Suomea pidetään oikeusvaltiona ja olemme helposti herkistelemässä vaikkapa Unkarille sormea. Jos katsoo rikostutkintojen ja oikeuskäsittelyjen yleisiä kestoaikoja Suomessa, eipä taida meillä olla paljon varaa heristellä sormiamme Unkarille. Jo Suomen oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen kannalta olisi esitutkintaviranomaisena Keskusrikospoliisin ja syyttäjäviranomaisena Valtakunnansyyttäjän toimiston syytä selvittää niin julkisesti kuin myös Helsingin hovioikeudelle:

Miksi Alafuzoffin haaran esitutkintaan on sisältynyt pitkä, Helsingin hovioikeuden kirjaamana noin kahden vuoden mittainen passiivinen jakso, jolloin asiassa ei ole tapahtunut merkityksellisiä toimenpiteitä?

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ja Puolustusvoimat valittivat Georgij Alafuzoffin rikosjutussa hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Enpä panisi pahakseni, jos korkein oikeus ei myöntäisi valituslupahakemukselle valituslupaa. Eipä taida löytyä ennakkopäätösperustetta, ei purkuperustetta eikä painava syy -perustetta.

Se on aivan KRP:n ja Valtakunnansyyttäjän toimiston syyttäjänviraston oma vika, etteivät hoitaneet niille kuuluvia asioita niin, että oikeusprosesseissa tuomioita jouduttiin lieventämään käsittelyaikojen vuoksi.

Helsingin hovioikeudelle kiitos siitä, että hovioikeus oli päätöksellään 20.9.2023 nro 1375 hylännyt ulkoministeriön pyynnön saada toimia asiassa asianomistajana ja tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä. Hovioikeus on samalla päätöksellä hylännyt puolustusministeriön pyynnön saada seurata pääkäsittelyä siltä osin kuin käsittely toimitetaan yleisön läsnä olematta.

Hovioikeus hylkäsi päätöksellään 22.9.2023 nro 1397 myös salassa pidettävän oikeudenkäyntiasiakirjan luovuttamista koskevan puolustusministeriön pyynnön sekä jättänyt tutkimatta puolustusministeriön vaatimuksen käsittelyn julkisuutta koskevan asian uudelleen käsittelystä.