Ukrainan ja Syyrian sodat eivät ratkaise Itämeren turvallisuutta
Presidentti Vladimir Putinin Suomen vierailun yhteydessä nousi esille taas kerran Itämeren turvallisuustilanne ja siihen vaikuttavat tekijät. Yleinen käsitys Suomessa on, että Ukrainan ja Syyrian sodan ratkaisut parantaisivat myös Itämeren turvallisuustilannetta.
Tuon laatuiset ajatukset eivät ole uusia.
”[Itämeren turvallisuustilanteeseen] on vain poliittinen ratkaisu, Minskin sopimuksen toteuttaminen ja sanktioiden poisto.” totesi ulkoministeri Timo Soini (uv.) vuosi sitten Porin Suomi Areena -keskustelussa (MTV3 13.7.2016). Samaa mieltä samassa keskustelussa olivat kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) sekä kansanedustaja ja presidenttiehdokas Matti Vanhanen (kesk.).
Nuo näkökannat ovat yleisiä suomalaispolitiikkojen keskuudessa.
Suomi Areena -keskustelussa mainittiin myös Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergin haastattelu Verkkouutisissa (Verkkouutiset 10.7.2016), jossa hän totesi, ettei liennytystä Itämeren turvallisuustilanteessa ole nähtävissä. ”Olen erittäin eri mieltä Puolustusvoimien komentajan kanssa.”, Heinäluoma totesi ykskantaan Suomi Areenalla (MTV3 13.7.2016).
Heinäluoman mukaan siis Itämeren turvallisuustilanne tulisi vuoden 2016 kesästä parantumaan. Millä perusteella, sitä Heinäluoma ei tarkasti maininnut.
Lindberg oli tässäkin asiassa tälläkin kertaa oikeassa: Itämeren turvallisuustilanne ei parantanut vaan edelleen huonontunut. Asiantuntijana hän tietää turvallisuustilanteeseen pohjimmiltaan vaikuttavat tekijät. Vuosi on osoittanut Lindbergin olemisen oikeassa liiankin hyvin.
****
Suomalaismedia ja suomalaispoliitikot korkeinta ulkopoliittista johtoa myöten ovat väärässä siinä, että Ukrainan tai Syyrian tilanteen ratkaisut muuttaisivat oleellisesti Itämeren turvallisuustilannetta. Itämeren turvallisuustilannetta ei muuta paremmaksi myöskään Suomen harjoittama ”aktiivinen vakauspolitiikka”, jonka presidentti Niinistö lanseerasi uudenvuoden puheessa 2015.
”Itämeren ympäristön yleiseen turvallisuustilanteeseen vaikuttaa kaksi tekijää: Ukrainan kriisi ja Syyrian sota, joissa molemmissa Venäjä on osallisena, presidentti toteaa.” uutisoi Maaseudun Tulevaisuus presidentti Niinistön kantoja Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisestä (Maaseudun Tulevaisuus 26.10.2016).
Toki Ukraina ja Syyria vaikuttavat Itämeren turvallisuuteen, mutta Itämeren turvallisuustilanteen pohjimmaiset vaikuttimet eivät ole Ukrainan kriisi eikä Syyrian sota. Syyrian sota kaikkein vähiten.
Suomessa ei ole luettu eikä kuunneltu tarkkaan Venäjän eikä etenkään presidentti Putinin kannanottoja, joita on esitetty jo ennen Krimin valloitusta 2014. Noissa kannanotoissa on selväsanaisesti kerrottu, mistä Venäjän osalta on kysymys. Mikä maailmanpolitiikan suuressa kuvassa on Venäjälle uhkana.
Presidentti Putinin vastaus toimittajan kysymykseen lehdistötilaisuudessa 19.12.2013 kertoi, mikä vaikuttaa Itämeren turvallisuustilanteeseen Venäjän näkökulmasta. Toimittajan kysymys koski ydinlatauksien kuljettamiseen kykenevien Iskander-ohjusten sijoittaminen Itämerelle Kaliningradiin (Bild 14.12.2013).
Ydinlatauksien kuljettamiseen kykenevien lyhyen kantaman ohjukset ovat erityinen uhkatekijä, johon Nato ja myös Ruotsi ovat reagoineet lisäämällä tiedustelua Itämerellä. Tiedustelua on aktivoitu jo ennen Krimin niemimaan valloitusta, kun Iskander-ohjusten sijoittaminen Itämerelle Kaliningradiin pysyvästi tai väliaikaisesti tuli tietoon vuonna 2013. Nato-maat ovat pikkuhiljaa tehostamassa myös ohjuspuolustusta Itämeren rannoilla, ensisijaisesti aluksi Puolassa.
Olen käsitellyt Itämeren tiedusteluasiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Itämeren kiristynyt turvallisuustilanne – Itämeri on jo nyt Nato-meri”, joka löytyy täältä.
Presidentti Putin kertoi joulukuun 2013 lehdistötilaisuudessa siis sen pohjimmaisen syyn, josta johtuu Venäjän sotilaallisen käyttäytymisen muutos: Eurooppaan rakennettava Yhdysvaltain strateginen ohjuspuolustusjärjestelmä, joka Putinin mukaan on uhka Venäjän ydinasepelotteelle.
Putinin lehdistötilaisuudessa lausuttu on kuunneltavissa ja katsottavissa mm. YouTubessa. 2 minuuttia ja 26 sekuntia kestävä nauha löytyy Google-hakusanalla ”YouTube, Putin-Iskander missiles in Kaliningrad 21.12.2013”.
Putin on toistanut saman viestin lukuisia kertoja eikä vuosi 2013 ollut ensimmäinen kerta. Venäjän ydinaseet ja strategisen ohjuspuolustuksen muodostama uhka ydinasepelotteelle on oleellisin turvallisuustekijä Venäjälle, koska se vaikutusmahdollisuudet maailmanpolitiikkaan ovat viime kädessä kiinni ydinaseista, ei taloudesta eikä konventionaalisista aseista.
****
Turvallisuuspolitiikan suomalaisasiantuntijat – mm. ulkopolitiikan tutkija Matti Pesu Tampereen yliopistolta – ovat kyllä ilmaisseet selkeästi, että Euroopan ja siinä sivussa myös Itämeren turvallisuutenanne heikentyi jo ennen Ukrainan kriisiä (MTV3 20.6.2016).
Yhdysvallat on haastanut Venäjän strategisella ohjuspuolustusjärjestelmällä sotilasteknisessä osaamisessa. Toistaiseksi Venäjä ei ole kyennyt vastaamaan Yhdysvaltain strategiseen ohjuspuolustusjärjestelmään sotilasteknisesti. Sen sijaan perinteisissä konventionaalisissa aseissa Venäjän sotilastekninen osaaminen on hyvällä tasolla, mikä on tullut esille Venäjän sotatoimissa Itä-Ukrainassa.
Neuvostoliitolle ja Venäjälle ovat olleet turvallisuuspolitiikassa vaikeita ne ajankohdat, jolloin Yhdysvallat on saamassa etumatkaa teknisellä paremmuudella aseteknologiassa niin, että maa ei olisi sotilaallisesti tasaveroinen ja sen sotavoima olisi lyötävissä.
Aikaisemmin hieman vastaavanlainen Yhdysvaltain ja silloisen Neuvostoliiton välejä kiristänyt tilanne oli 1980-luvun alkupuolella, jolloin Yhdysvallat sijoitti presidentti Ronald Reaganin johdolla silloin voimassa olleen Offset Strategyn puitteissa uuden sukupolven tutkaohjattuja keskimatkan Pershing II -ohjuksia sekä BGM-109G -risteilyohjuksia Eurooppaan Neuvostoliiton SS-20-ohjuksia vastaan.
Neuvostoliiton Eurooppaan jo 1970-luvun loppupuolella asettamat SS-20-ohjukset huolestuttivat Natoa ja Yhdysvaltoja, koska venäläisohjusten ydinkärjet uhkasivat kaikkia Länsi-Euroopan suurkaupunkeja ja ennen kaikkea iso-Britannian niitä lentotukikohtia, joita Yhdysvallat käytti ja käyttää edelleen.
Vastaavasti kuin Neuvostoliiton SS-20-ydinkärkiohjukset 1970-luvun jälkipuolelta olivat uhka Nato-maille lyhyen reagointiajan puitteissa (”short-notice attack”), ovat nyt uhka myös ydinlatauksia kuljettavat Iskander-ohjukset Kaliningradissa ja Krimin niemimaalla.
Vuoden 2009 Zapad-harjoituksen jälkeen ja etenkin syksyn 2013 jälkeen, jolloin Iskander-ohjuksia siirrettiin Kaliningradiin, Nato ja Yhdysvallat seuraavat tarkkaan, miten Venäjä käsittelee ja siirtelee Iskander-ohjuksia ja niihin käypiä ydinkärkiä. Asiaa seurataan myös tämän vuoden Zapad-harjoituksessa. Vuoden 2009 Zapad-harjoitukseen liittyivät ydinaseiden käyttöharjoitukset Puolaa vastaan, sen sijaan vuoden 2013 Zapad-harjoituksessa eivät ydinaseet olleet mukana aktiivisessa roolissa.
Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen Zapad-2009-sotaharjoitus pidettiin 8.9.-29.9.2009. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti harjoitusten aikana 17.9.2009, ettei Puolaan tulekaan strategisen ohjuspuolustuksen torjuntaohjustukikohtaa, vaan ohjusasemat tulevat laivoihin Mustallemerelle (The New York Times 17.9.2009). Venäjä kuitenkin harjoitteli sotaharjoituksessa ydinaseiskua Varsovaan ja ärsytti Puolan perinpohjaisesti (The Telegraph 1.11.2009). On selvää, että ydinaseiskuharjoittelu liittyi kaavailuihin sijoittaa ohjuspuolustuksen torjuntaohjustukikohta Puolaan.
Torjuntaohjustukikohta tulee nyt kuitenkin Puolaan Itämeren rannalle Redzikowoon vain 200 kilometrin päähän Kaliningradista (Military and Aerospace 10.8.2016). Tukikohta valmistuu ensi vuonna.
Venäjä siis uhittelee ja vastaa strategiseen ohjuspuolustusjärjestelmään erityisesti ydinaseuhittelulla, kun muuta teknistä keinoa ei ole. Nykyiseen tilanteeseen johtaneen kehityksen voidaan katsoa alkaneen vuodesta 2009.
Neuvostoliitto otti vakavasti myös presidentti Ronald Reaganin 23.3.1982 pitämän puheen Yhdysvaltojen pyrkimyksestä rakentaa avaruuteen sijoitettu ohjuspuolustusjärjestelmä (SDI, Strategic Defense Initiative). Tuolloin 1980-luvulla strateginen ohjuspuolustusjärjestelmä ei ollut totta toisin kuin nyt nykyinen alkaa olla.
1980-luvulla Neuvostoliiton huolenaiheita olivat siis SDI sekä Yhdysvaltain edistyksellisempi ohjusteknologia, joihin Neuvostoliitto ei olisi kyennyt vastaamaan teknisellä osaamisella. Edistyksellisempi ohjusteknologia oli totta, SDI ei.
Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991 talouden romahtaessa öljyn hinnan laskiessa kolmanteen osaan vuosikymmenessä. Raju kilpavarustelu ja Yhdysvaltain kolmannen Offset strategian toteuttaminen osaltaan edesauttoivat Neuvostoliiton kulkua kohti vararikkoa.
****
Kunkin maan asemaan ja painoarvoon maailmanpolitiikassa vaikuttavat taloudellinen ja sotilaallinen kyvykkyys. Ydinaseet muodostavat maalle asemaa maailmanpolitiikassa. Venäjä on ollut jo pitkän aikaa huolissaan asemastaan maailmanpolitiikassa.
Nyt siis pohjimmaisin, olennaisin ja perustavaa laatua olevin Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita kiristävä asia on Yhdysvaltain strateginen ohjuspuolustusjärjestelmä, jonka Venäjä otaksuu pahimmassa tapauksessa tekevän sen ydinasepelotteen pätemättömäksi.
Presidentti Putin sanoi asian selkeästi kertaalleen esimerkiksi lehdistötilaisuudessa 19.12.2013. Ydinaseiden vaikuttavuuden menetys merkitsisi Venäjälle asemansa menettämistä maailmanpolitiikassa. Toisin kuin Kiina, Venäjä ei voi ottaa osaansa maailmanpolitiikkaan taloudellisella voimalla. Talouden perusteella Venäjä ei olisi vaikkapa Brasiliaa kummempi maailmanpolitikassa.
Jopa Naton laajeneminen kohti Venäjän rajoja on tuolle uhkakuvalle alisteinen.
Venäjä on tällä hetkellä valmis toimimaan sotilaallisesti pitääkseen etenkin Ukrainan ja Valko-Venäjän Naton ja pitemmällä aikavälillä strateginen ohjuspuolustusjärjestelmän ulkopuolella. Vaikka Ukrainan asema ratkeaisi Venäjälle myönteisesti niin, ettei Nato laajenisi Ukrainaan, strateginen ohjuspuolustusjärjestelmä vaikuttasi edelleen Venäjän sotilaalliseen käyttäytymiseen niin Itämerellä kuin Mustallamerellä.
Huolestuttavaa on, Venäjä on valmis käyttämään myös ydinlatauksia lyhyen matkan ballistissa ohjuksissa, jotka edellyttävät lyhyttä reagointiaikaa. Puolustus on tehtävä esim. Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmillä. Pitkän kantaman ohjuspuolustusjärjestelmiä ollaankin rakentamassa myös Itämeren ympäristöön ja liittämään strategiseen ohjuspuolustusjärjestelmään.
Ukrainan sodan ratkaisu ja myös muiden jäätyneiden konfliktien pysyvä ratkaisu Venäjän kannalta edellyttäisi Yhdysvaltain kannan muutosta pysyvästi strategisen ohjuspuolustusjärjestelmän osalta.
Yhdysvallat ei tule muuttamaan kantaansa strategisesta ohjuspuolustusjärjestelmästä.
Tulitauon saaminen ja sotatoimien loppuminen Itä-Ukrainassa toki parantaisi turvallisuustilannetta myös Itämerellä, mutta geostrategian suurta kuvaa se ei muuttaisi.
1980-luvun toisinto edellyttäisi ratkaisuna Venäjän talouden romahtamista. Talouden heikko kunto lisää aina neuvotteluhalukkuutta.
Euroopan turvallisuustilanne ei tällä hetkellä tosiasiallisesti poikkea juurikaan kylmän sodan ajoista.
Puolet Ukrainasta sijaitsee suurin piirtein samalla pituuspiirillä Suomen kanssa eikä Krimillekään ole juuri sen pidempi matka kuin Brysseliin. Poliittinen maantiede vääristää suomalaisten mielikuvia.
Jo 1850-luvulla käytiin sotaa Mustalla Merellä ja taistelua Sevastopolin laivastoaseman herruudesta Venäjän ja länsivaltojen välillä. Laineet löivät silloin(kin) Itämerelle asti hyvin voimakkaina. Ranska ja Englanti tulittivat tykkilaivastoarmadallaan silloista vihollistaan Venäjää pitkin Pohjanlahden rannikkoa, Ahvenanmaata ja Viaporia.
Mustameri ja Itämeri ovat ne meret, jotka Euroopassa työntyvät Venäjän syliin eikä maatiede muutu vuosisatojen kuluessa.
Ilmoita asiaton viesti
Unohtamatta Jäämerta – joka on myös meidän lähimeremme- ja Pacificia, jossa Venäjäkin on läsnä.
Blogissa esitetty isokuva on lähes oikein, mutta siitä puuttuu pari olennaista actoria.
Euroopan Unioni ja Kiina.
Itämeren tilanne ei ole elementaarisessa kytkennössä vain Venäjän ja Naton muskelisiirtoihin, vaan keskeisiä toimijoita ovat todellakin EU ja Kiina.
Nyt USA on härpelöinnillään painamassa omien sisäpoliittisten argumenttiensa pohjalta lisäsanktioita Venäjälle, joka muutenkin alkaa olla heikossa hapessa.
Vetämätön EU, ja ennenkaikkea Saksa joutuu jatkossa puntaroimaan omaa asentoaan entistä egoistisemmassa valossa.
Sen on lyhyesti sanoen lopulta karistettava WW ll:n lasti harteiltaan ja palattava normaaliin, eli staatsräson-formuun.
Nopeuttaessaan osaltaan tätä prosessia Yhdysvallat lyö kiilaa itsensä ja EU:n sekä ennenkaikkea Saksan väliin, jopa tehokkaammin kuin Putin itse pystyy.
Saksan on otettava myös poliittisesti ja sotilaallisesti Eurooppalaisen suurvallan asento, se ei lopulta ole poliittinen valinta, vaan valtakuntien potentiaalien, siis voiman dynamiikka yksinkertaisesti ajaa sen hyödyntämään muskeleita joita sillä on;
taloudellisesti Saksa on jättiläinen Venäjän rinnalla, mutta invalidi Venäjän sotilasvoiman rinnalla.
Kestämätön tilanne, joka alkaa nopeasti tasapainottua 2020-luvulla kun Saksa väistämättömästi nykytilanteen mahdottomuuden seurauksena militarisoituu. Ja sen se tekee nopeasti, aivan kuun 1930-luvulla.
Olen jo aikaisemmin todennut, että Saksan on väistämättömyysfaktorien vuoksi pakkoraossa; sen on seuraavana euro- valtiona hankittava ydinase.
Näin nämä vain menevät!
Kiinan roolista lyhyesti;
Obama aloitti 2009 doktriinillaan (sotilaallisen painopisteen siirto Euroopasta Pacificille) Kiinan ajamisen Venäjän ja kolmansien maiden tarkoituksenmukaisuuskumppanuuteen. Mikä isona osana mannerlaattojen siirtymää aiheuttaa ja nopeuttaa Yhdysvallat-Keskisen maailman loppua ja uuden hegemoniakonstellaation nousun.
Trump on mm. järjettömällä kauppapolitiikallaan kiihdyttämässä näitä prosesseja.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta sitä ”isoa kuvaa” tarkasteltaessa tulee aina pitää mielessä Putinin ja hänen hallintonsa strategia, joka tähtää Venäjän etupiirin laajentamiseen takaisin siihen laajuuteen mikä Neuvostoliitolla oli. Tuohon etupiiriinhän kuului paitsi puolet Euroopasta ( ml. Itämeri ) , niin osuudet Afrikassa, Kauko-Idässä, Lähi-Idässa kuin myös Etelä- ja Väli-Ameriikassa. Lisäksi tulee muistaa, että Venäjällä on perinteisesti ollut tavoite päästä Intian valtameren rannikolle.
Putinhan on korostanut usein puheissaan Venäjän ja USA:n välistä keskusteluyhteyttä, jossa esimerkiksi EU:lla ei olisi kuin sivustaseuraajan rooli. Tällä hetkellähän Putin joutuu ottamaan EU:n kuitenkin huomioon.
Se on selvää, että EU:ssa Saksalla ja sen rinnalla Ranskalla tulee tulevaisuudessa olemaan kantava ja yhdistävä rooli. Se on myös Suomen hyväksyttävä, jollei sitten meillä haluta ehdoin tahdoin jäädä Euroopassa taas kerran yksin. Sen voi jokainen kuvitella mitä siitä Suomen yksinjäämisestä nopeasti seuraisi.
Saksan osalta tilannehan poikkeaa melkoisesti 20- ja 30 -luvusta. Saksassa taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne ei anna pohjaa kansallissosialistien tyyppisille yksipuoluepolitiikalle, jossa kansan mielenkiinto ja resurssit suunnattaisiin jonkun maan valtaamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Saksan osalta kyse ei ole tietenkään revansistisesta valloituspolitiikasta, vaan terveestä ja luonnollisesta itsepuolustuksesta ja itsenäisestä sotilaspolitiikasta, nyt kun se ei enää todellakaan voi yksipuolisesti tukeutua epämääräistyvien liittolaistensa tukeen ja ydinpelotteeseensa. Eli vanha totuus realisoituu: Oma apu, paras apu.
Etenkin kun taloudellinen kääpiö Venäjä ajaa kohden kaaosta, sapeleitaan kalistellen.
Saksa yksinkertaisesti tarvitsee oman vahvan armeijan, ja sen viimeisen nyrkin, eli ydinasepelotteen. Muutoin sen suurvalta-aseman kestämätön epäsymmetria jatkuu, ja tarjoaa Venäjälle ja muillekin kohtuuttoman painostusmahdollisuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä Veikon kanssa. Tosin Kiina vaikuttaa tahollaan eikä sen toiminnalla ole mitään käytännön merkitystä Itämerellä. Venäjä pullistelee Itämerellä vain siksi että se voi. Jopa Putin tietää että Kiina on jo ajat sitten ohittanut Venäjän niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin joten Kiinan kanssa kannattaa pitää matalaa profiilia. Halutessaan Kiina voi laittaa idässä Venäjän todella ahtaalle.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä ja kattava sekä perusteellinen analyysi taas Ari Pesoselta.
Sitä vaan ihmettelen, että Ari ei allekirjoita TP Niinistön linjauksia ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, vaan näkee hänen ”pehmoilevan” näissä idän suuntaan.
Itse kun olen viimeksi Niinistön puheita kuunnellut, niin tämän kesän SuomiAreenassa ja viimeksi Putinin ja Niinistön yhteisesiintymisessä sekä myöskin aikaisemmin, en kyllä tunnista mitään ”pehmo TP. Niinistöä” niistä puheista, päin vastoin.
Jos TP: Niinistöllä on kanttia lyödä kortteja pöytään, niin kuin ehkä hän on tehnyt ( sitähän me emme kaikkea tiedä, mutta ainakin yksi kortti taitaa hänellä olla vielä hihassa ) niin kenelläkäs muulla Suomessa eturivin poliitikolla, joka ovat ehdolla presidentiksi, sellaisia olisi ? Matti Vanhasella, demareiden naisehdokkailla, Halla-aholla, Simon Elolla, Sampo Terholla, Pekka Haavistolla, Merja Kyllösellä, Paavo Väyrysellä …. ?
Ari, kuka olisi parempi ja jämäkämpi johtaja Suomelle tiukan paikan tullen kuin Sauli Niinistö ?
Toisaalta, kyllähän meidän pitää valitsemiamme poliittisia johtajia aina kovistella siitä missä mennään ja missä on menty. Muutenhan he luulisivat, että nämä, esimerkiksi nämä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset asiat, eivät meitä taviksia kiinnostaisi. Ja jos ei kiinnostaisi, niin milläs perusteella me menisimme näistä asioista äänestämään mahdollisessa kansanäänestyksessä ?
Mutta toki tasavallan presidentin tulee voida luottaa tiukan paikan tullen myös siihen, että kansa on hänen takanaan. Tasavallan presidenttihän on koko kansan presidentti. Eli viimekädessä meidän jokaisen pitää katsoa peiliin, kun lähdemme linjaamaan maamme tulevaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Sauli Niinistö sanoi varsin pontevasti Itämeren sotaharjoituksista, että Suomi on mukana Ruotsin ja USA:n ym. yhteisharjoituksessa, eikä siinä ole myöskään kysymys sapelinkolistelusta. Myös talouspakotteista Niinistö sanoi olevan osin eri mieltä niiden syistä.
Olen kanssasi samaa mieltä, että Sauli Niinistö on hoitanut mallikkaasti presidentin virkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö pelaa äänestäjiä kosiskellen idänkortilla. Transponderipuheet vaikuttavat siltä, että jotain on keksittävä. Thorsvaldkaan ei ole vaihtoehto. Molemmat sopivat ystävällisesti vilkuttavien savonlinnalaisten kategoriaan (mikä huvitti itse Putiniakin).. Ei ole näköpiirissä vakavasti otettavaa visionääriä.
Ilmoita asiaton viesti
Pesoselta hyvä kirjoitus. Nähdäkseni hän ei allekirjoita TP:n näkemyksiä siksi, että Niinistön näkemykset ovat munattomia ja vääriä. Niinistö ei ole linjassaan jämäkkä vaan hän taiteilee ballerinamaisesti ohuella, Putinin asettamalla hirttoköydellä. Vanhan miehen spagaati ei yleensä voi päätyä kovin hyvin.
Niinistön vertaaminen näihin muihin poliittisiin pellervoihin presidenttipelissä on vähän kuin vertaisi 70-luvun Ladoja ja Mosseja keskenään. Presidentti ei muuten luota siihen että hänellä on kansa takanaan vaan hän kykkii itse kansan takana.
Tsaari Putin kävi Suomessa katsastamassa tiluksiaan tsaariedeltäjänsä tavoin eikä hänellä ollut mitään syytä onnitella itsenäistä Suomea. Putinhan kertoi että Suomi on kiva paikka kunhan se tekee niin kuin Venäjä käskee.
Ilmoita asiaton viesti
kunhan se tekee niin kuin Venäjä käskee.
Kyllä Suomi kuuluu USAn imperiumiin europan mukana.
Venäjän imperiumista meillä on hyvin pitkä kokemus ja USA imperiumista kokemusta jonkin vuoden.
Venäjä on arvaamaton ja USAlle riittää epäillys.
Aika näyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, ettei Ukrainan ja Syyrian sodat ja niiden mahdolliset
ratkaisut suoranaisesti vaikuta asevarusteluun ja Itämeren turvallisuustilanteeseen.
Mutta talouspakotteilla alkaa olla vaikutuksia. Venäjän talous ei nykymenolla kauan kestä , kuten vanhan Neuvostoliiton talous 1980-luvulla.
Miksi Putin oli jokseenkin kiihtynyt näistä USA:n lisäpakotteista ?
http://edition.cnn.com/2017/07/27/europe/putin-fin…
——
Presidentti Trumpin omallakin puolueella alkaa olla mitta täysi Venäjän sotkeutumisesta USA:n vaaleihin, siksi kovaa kieltä siellä käytettiin.
http://edition.cnn.com/2017/07/22/politics/congres…
Ilmoita asiaton viesti
Historiallisesti ottaen Post Cold War -maailma hakee uutta voimatasapainoa, jossa suurmuutoksia ovat
Saksan nousu tuhkasta,
Kiinan paluu maailmanvallaksi, toisen maailmansodan ansiottomasti maailmanpoliisiksi nostaman Yhdysvaltain superaseman heikkeneminen ja avautuminen kaaoksen partaalle sekä surunvuoden 1917 vallankumousvaiheen kanssa yhä kipuilevan Venäjän teutarointi taloudellisen perikadon ja supervalta (sotilasvoima) aseman palauttamishaaveiden aasin heinäkasojen välillä.
Historiallisen voimakenttäsiirtymäprosessin seurauksena maailma on jännittynyt, ja sellaisena pysyy.
”Tyyni Itämeri” – haaveilu näissä oloissa on pelkkää tilanteen lukutaidottomuutta tai parantumatonta naivismia, jolta herra meidät säästäköön.
Klassisen empiirisen historianäkemyksen mukaan tämänkaltainen tilanne (muuttuneet voimasuhteet, vanhan status quon epäsuhde potentiaaleihin nähden, uusien voimasuhteiden realisoituminen maailmanpolitiikkaan, niin talouden, voimapolitiikka, sotilaallisen vaikutusvallan ja globaalin hegemonian suhteen)
on ratkennut vain voimanponnistuksen eli sodan tuloksena.
Niin se taitaa mennä nytkin.
Ilmoita asiaton viesti
En heittäisi kirvestä vielä kaivoon. Eihän sitä kannattanut 60 -luvun alussakaan heittää kaivoon, vaikka III maailmansota ydinaseineen taisi olla melko lähellä.
Korean sodan aikana isäni oli kertomuksensa mukaan kysellyt maalla olevilta sukulaisilta evakoimispaikkaa meidän perheelle mahdollisen suursodan syttyessä. Sitä ei sitten kuitenkaan tarvittu sillä kertaa.
Suomen osalta näkisin, että nyt ja lähitulevaisuudessa meillä pitää olla selkeä ja määrätietoinen linja ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Siihen kuuluu myös se, että määritetään ”kenenkä kanssa aletaan” ja että meillä on myös jotakin konkreettista ( muuta kuin toiveita, julkilausumia, idealismeja ja mielikuvia ) millä voidaan asioihin omalta osaltamme vaikuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ari Pesonen mainitsi: Euroopan turvallisuustilanne ei tällä hetkellä tosiasiallisesti poikkea juurikaan kylmän sodan ajoista.
Rohkenisin olla pikkuisen, jopa ihan kokonaankin vastakkaista mieltä. Sotilastaustaiset ihmiset usein aliarvioivat sotilaallisen sektorin paljolti liturgisen ja retorisen kulttuuripalvelusluonteen.
Kylmä sota ajoittuu jaksoon, jolloin taloudet kaikkialla (itä, länsi, kehitysmaat) kasvoi jymäkkää 3%:n vauhtia. Luottamus parempaan tulevaisuuteen vallitsi, ja ainoat isommat uhkakuvat tuolloin olivat:
1) globaali ydinsota (yleisesti tiedostettu),
2) ympäristöongelmat (silloin vielä lähinnä intelligentsijan parissa) ja
3) väestöräjähdys (myös lähinnä intelligentsijan huoli).
On vaikea nähdä, mikä rooli ulkopoliittisella draamalla oli eri yhteiskunnissa, ehkä kyseessä oli lähinnä vasemmiston nousun hillitseminen lännessä, ja sisäinen puhtaanapito idässä (periaatteessa sama motiivi molemmilla).
Nyt tilanne on toinen. Käsillä ovat:
1) väestöräjähdys (enää intelligentsijan murto-osan huoli),
2) kasvun loppu (yleisesti mutta harhautuneesti tiedostettu),
3) resurssipula ja ympäristöongelmat (yleisesti tiedostettu, näennäisratkaisuja).
Jos mitataan pelkokertoimia, ei uusi lista toimi yhtä tehokkaasti kuin vanha. Teemat ovat liian mietoja. Toisaalta pelko on poliitikon toiseksi paras tuote katteettomien lupausten jälkeen. Siksi on lisättävä uusi kohta:
4) Venäjä
Ilmoita asiaton viesti
Mm. itäiseen Eurooppaan sijoitettu Naton ohjuspuolustus EPAA ei ilmeisesti pystyisi juurikaan vaikuttamaan Venäjän strategiseen ydinpelotteeseen? https://warontherocks.com/2014/08/dont-engage-russ…
Venäjän nähdäänkin paremminkin käyttävän ohjuspuolustusta verukkeena irtautumiseen keskimatkan ohjussopimuksesta sekä uhkakuvana Venäjän eristämisessä, millä taasen voidaan nostattaa nykyjohdon suosiota ja perustella rahankäyttöä armeijan vahvistamiseen?
Ilmoita asiaton viesti