Tiedustelulakien uudistus ja Turun terrori-isku

Tämä blogikirjoitus on julkaistu aikaisemmin keväällä 21.4.2017 pian Tukholman terrori-iskun jälkeen. Tukholman terrori-isku tapahtui 7.4.2017. Julkaisen nyt tuon blogikirjoituksen poikkeuksellisesti uudestaan Turun tapahtumien vuoksi.

Alun perin kirjoitus julkaistiin otsikolla ”Tuomioja ja Halonen – kansallisen turvallisuutemme suurimmat tuhoajat”. Kirjoitus löytyy täältä. Kirjoituksen pääasiallinen sisältö oli tiedustelulakien uudistamisen hitaudessa ulkomaantiedustelun näkökulmasta.

On luonnollisesti mahdotonta sanoa, olisiko uusien tiedustelulakien voimassaolo voinut estää Turun perjantaisen terrori-iskun, mutta tätä kysymystä ei joka tapauksessa olisi ollut tarpeellista edes esittää, jos poliitikot olisivat Suomessa hoitaneet tiedustelulakien uudistuksen ajallaan.

Kirjoitin 21.4.2017 muun muassa:

”Todella hitaita ovat suomalaispoliitikkojen kiireet. Tarvitaan jokin dramaattinen tapahtuma, ennen kuin poliitikot Suomessa toimivat, jos sittenkään. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan ihmisuhreja, ennen kuin suomalaispoliitikot saadaan toimimaan.

Jos Tukholmassa ei olisi tapahtunut terroritekoa, tuskin tiedustelulakiuudistus olisi saanut niin myönteisiä näkemyksiä, kun mitä tällä viikolla on nähty Vasemmistoliittoa ja hieman myös SDP:tä lukuun ottamatta.

Jos perustuslain muutosta ei tehdä yhden eduskunnan aikana 5/6-osan enemmistöllä ja maassa tapahtuisi kuolonuhreja vaativa terroriteko, tietäisi se perustuslakimuutosta vastustavien puolueiden kannatusalamäkeä riippumatta siitä, olisiko terroriteko ollut estettävissä lainmuutokseen perustuvalla tiedustelulla. Puheenjohtaja Li Andersson saisi potkut eturivissä.”

Nyt meillä on tapahtunut Turussa terrori-isku, joka on vaatinut myös kuolonuhreja.

Nyt kun vahinko siis on jo tapahtunut, olemme saaneet lukea poliitikkojen kannanottoja jälleen kerran seuraavasti:

”[Pääministeri] Sipilä haluaa tiedustelulakiin nopeasti muutoksen: Oikeudet verkkotiedusteluun ja Supon rooli muuttuisi” (MTV3 19.8.2017).

”Sipilä ja Risikko toivovat tiedustelulainsäädäntöä nopeasti voimaan – ’Suomi on muiden maiden tietojen varassa’" ja ”Suomi on tällä hetkellä muiden maiden tietojen varassa, Risikko varoitti hallituksen tiedotustilaisuudessa lauantaina.” (KSML 19.8.2017)

”[Ilkka] Kanerva sanoo, että tiedustelulainsäädännön uudistamisesta voisi olla arvaamaton apu ongelmatilanteiden kärjistymisen ennaltaehkäisyssä.” (Yle 20.8.2017).

Suomi on ”uudistanut” tiedustelulainsäädäntöä jo viiden vuoden ajan tuloksetta. Mitään ei ole saatu aikaan. Ei yhtään mitään. Puheet ovat puheita, kuitenkin vain teot ratkaisevat. Yhtään tehtyä tekoa ei poliitikoilla ole esittää.

Tiedustelulakien uudistamista kiireellisenä ovat vastustaneet vasemmistopuolueiden lisäksi vasemmistolaiset perustuslakiasiantuntijat, jotka vastustavat kaikkea, mikä Suomessa liikkuu ja myös, mikä Suomessa ei liiku:

”Tutkijat nihkeinä tiedustelulakien kiireelliselle säätämiselle – ’En näe Suomeen kohdistuvaa poikkeuksellista uhkaa tai kriisiä’" oli uutisotsikko Ylellä 20 päivää sitten (Yle 31.7.2017).

”Perustuslain muuttaminen eduskunnassa 5/6 enemmistön turvin, odottamatta uusia vaaleja ja vailla jykeviä perusteluja rapauttaisi perustuslakiamme, varoittavat valtiosääntöoikeuden tutkijat.” Jutussa haastateltavat ”perustuslakiasiantuntijat” olivat valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen Turun yliopistosta ja tohtorikoulutettava Niklas Vainio niin ikään Turun yliopistosta. Nuo samat henkilöt vastaustavat perustuslakivaliokunnassa asiantuntijalausunnoin kaikkia uudistuksia perustuslain vastaisina.

Ne puolueet ja poliitikot, joita erityisesti syytän tiedustelulainsäädännön viivästymisestä, on nimetty tuossa jäljempänä olevassa kirjoituksessa. Laitan mielelläni saman syytöksen osaltaan noille ”perustuslakiasiaintuntijoille”, joita löytyy erityisesti Turusta.

Yllättävää, on että kaikki tiedustelulakien uudistamista kiireellisessä järjestyksessä löytyvät Turusta puheenjohtaja Li Andersonin johdolla: ”Perusoikeuksista tulee jatkossakin säätää ainoastaan perusteellisella, yli vaalikausien ulottuvalla harkinnalla ja laajalla parlamentaarisella yhteisymmärryksellä.” (Yle 19.4.2017).

                                                                                           ****

21.4.2017 julkaistu kirjoitus kokonaisuudessaan:

Iltalehden toimittaja Olli Ainola nosti esiin ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja presidentti Tarja Halosen (sd.) merkityksen Suomen sotilastiedustelun romahtamiselle sen jälkeen, kun myös sotilastietoliikenne siirtyi vuosituhannen vaihteessa ilmasta kuituihin, eikä Suomessa kyetty uudistamaan tiedustelulainsäädäntöä muuttuneisiin olosuhteisiin Erkki Tuomiojan ja Tarja Halosen vastustuksesta.

Tuon 19.4.2017 julkaistun kirjoituksen otsikko on ”Miksi Suomen tiedustelu repsahti? Halonen ja Tuomioja romuttivat Venäjän sotilasliikenteen vahtimisen”, ja kirjoitus löytyy täältä.

Olli Ainolan mukaan Erkki Tuomioja ulkoministerinä (2000–2007 ja 2011–2015) ja Tarja Halonen presidenttinä (2000-2012) ovat olleet keskeiset vastustajatahot niissä siviili- ja sotilastiedustelua koskevissa lainsäädäntöhankkeissa, joissa kysymys on viranomaisten mahdollisuuksista hankkia tiedustelutietoa nykymaailmaan sopivin teknisin keinoin.

Ulkoisessa turvallisuudessa ulkoministerillä ja presidentillä on keskinen valta puolustusministerin lisäksi. Nämä kolme henkilöä pääministerin lisäksi päättävät Suomen turvallisuuden. Jos ulkoministeri ja presidentti yhdessä vastustavat jotain ulkoista turvallisuutta parantavaa hanketta, ei hanke valtionhallinnossa etene.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojalla ja presidentti Tarja Halosella on ollut keskeinen vaikutusvalta sille, etteivät Suomessa etenkään sotilastiedustelua koskevat uudistukset ole tällä vuosituhannella edenneet. Kyse on Venäjää koskevasta sotilastiedustelusta.

Tuomiojan ja Halosen lisäksi syytettyjen penkille asettaisin koko sosialidemokraattisen puoleen. Kansallisen turvallisuuden keskeisiä hankkeita on laiminlyöty SDP:n johdolla, mikä on myös monen poliitikon ja asiantuntijan suusta viime päivinä todettu kuitenkaan nimeämättä itse puoluetta ja sen poliitikkoja (A-studio, Talk 20.4.2017).

Siviili- ja sotilastiedustelussa kysymys on myös kyberturvallisuudesta, siis sähköisen ja tietoverkotetun yhteiskunnan turvallisuudesta. Kyberturvallisuudessa ulkomaisten vihamielisten toimijoiden varalta suomalaisviranomaisten on vaikea toimia täysipainoisesti, jollei heillä ole pääsymahdollisuutta myös Suomen rajojen ulkopuolisiin verkkoihin ja niissä kulkevaan tietoliikenteeseen.

Sota- ja kriisitilanteessa puolustusta ei voida hoitaa, jos ei ole olemassa sotavoimaa torjua hyökkäys. Tuo sama puolustuksen itsestäänselvyys pätee myös tietoverkkoihin ja kybermaailmaan. Vakoilun hallitseminen on keskeinen osa kunkin maan kansallista turvallisuutta, olipa kyse oman maan suorittamasta vakoilusta tai vieraan vallan vakoilun torjumisesta. Suomessa nuo asiat olivat laiminlyötyjä Tuomiojan ja Halosen aikakaudella.

                                                                                           ****

”Suomen huima visio: Maailman johtavaksi kybermaaksi kolmessa vuodessa!” oli huomiota herättävä uutisotsikko Ilta-Sanomien sivuilla tammikuussa 2013 (IS 24.1.2013). Kataisen hallitus, jossa ulkoministerinä toimi Erkki Tuomioja, oli samana päivänä julkaisut Suomen uuden kyberturvallisuusstrategian (Suomen kyberturvallisuusstrategia 24.1.2013).

Strategian jotkin lauseet ja virkkeet ovat mahtipontisia. ”Vuonna 2016 Suomi on maailmanlaajuinen edelläkävijä kyberuhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa.” on esimerkkilause mahtipontisuudesta asiakirjan sivulla kolme.

Asiakirjan strategisissa linjauksissa on kirjattu viidentenä kohtana: ”Puolustusvoimat luo kokonaisvaltaisen kyberpuolustuskyvyn lakisääteisissä tehtävissään.” ja tuo viides kohta jatkaa: ”Sotilaallinen kyberpuolustuskyky muodostuu tiedustelun, vaikuttamisen ja suojautumisen suorituskyvyistä. Suorituskyvyn varmistamiseksi kehitetään tiedustelu- ja vaikuttamiskykyä kybertoimintaympäristössä osana muun sotilaallisen voimankäytön kehittämistä. Edellä mainittujen tehtävien täyttämiseksi laaditaan puolustusministeriön johdolla puolustusvoimille tarvittava toimivaltuussäännöstö. Tunnistetut puutteet toimivaltuussäädöksissä korjataan lainsäädäntötoimenpitein.”

Mahtipontisia sanoja, mutta mikä onkaan tilanne nyt, yli neljä vuotta myöhemmin. Tilanne on nyt, että mitään ei ole oikeastaan toteutettu. Strategiaa ja strategiaan kirjattuja lainsäädäntömuutoksia ei ole toteutettu.

Kun vertaa tuota Suomen kyberturvallisuusstrategia -asiakirjaa puolustusministeriön vuonna 2015 julkaistuun tiedonhankintalakityöryhmän suomalaista tiedustelulainsäädäntöä käsittelevään mietintöön, kaikki kyberturvallisuusstrategiaan kirjattu on vielä täysin auki ja levällään.

Kyberturvallisuusstrategia on vielä täysin auki ja levällään, kuten lähes kaikki muutkin lainsäädäntöuudistamishankkeet Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden parantamiseen liittyen.  Levällään ovat lainsäädäntömuutokset niin kaksoiskansalaisuutta koskien kuin myös sotilaallisen avun antamisen ja saamisen mahdollistamiseksi, ja nuo vain kahtena kärkiesimerkkinä.

Suomessa on tapa hoitaa asioita ”virtuaalisesti” ilman todellista toimintaa ja asioiden viemistä loppuun. Tarvittavat lainsäädäntömuutokset kirjataan kyllä mietintöihin, selvityksiin ja strategioihin, mutta sen jälkeen asiat tyssähtävät, eikä niitä viedä eteenpäin. Vasta, kun on viimeinen pakko tai kun vahinko on jo tapahtunut, poliitikot ovat valmiita toimimaan, jos silloinkaan. 

                                                                                           ****

Suomen kyberturvallisuusstrategian julkistamistilaisuutta emännöi tammikuussa 2013 viestintäministeri Krista Kiuru (sd.).

”Suomi on jo nyt valovuoden edellä monia Euroopan maita, koska meillä yritykset ovat mukana yhteistyössä.”, hehkutti Kiuru Suomen ylivoimaista kyberturvallisuutta Euroopassa.

”Suomen valttina on kaksi poikkeuksellista tekijää: Suomen tietoverkot ovat tähänkin asti pysyneet poikkeuksellisen puhtaina ja yksityispuolen yritykset ovat tietoturvallisuustyössä vahvasti mukana julkishallinnon kanssa.”, julkistamistilaisuudessa myös kuultiin.

”Näiden vahvuuksien takia meillä on hyvät mahdollisuudet olla kolmessa vuodessa edelläkävijä tässä asiassa.” hehkutti julkistamistilaisuudessa kyberstrategiatyöryhmän puheenjohtaja, Sitran yliasiamies Mikko Kosonen puhuessaan Suomen kyberturvallisuudesta.

Suomen kyberturvallisuusstrategian julkistamistilaisuus pidettiin reilu vuosi ennen kuin Venäjä hyökkäsi Krimin niemimaalle ja Itä-Ukrainaan, ja kun kyberturvallisuus nousi todelliseen kansallisen turvallisuuden polttopisteeseen.

Kiurun mukaan Suomi oli siis jo vuonna 2013 valovuoden edellä myös Ruotsia, joka oli uudistanut signaalitiedustelun mahdollistavan lainsäädännön samoin kuin koko muun tiedustelutoimintaa säätelevän lainsäädännön jo vuosina 2007 ja 2008 (esim. Lag (2008:717) om signalspaning i försvarsunderrättelseverksamhet, Lag (2007:259) om behandling av personuppgifter i Försvarets radioanstalts försvarsunderrättelse- och utvecklingsverksamhet ja Förordning (2008:923) om signalspaning i försvarsunderrättelseverksamhet).

Sotilaspuolella signaalitiedustelun mahdollistava lainsäädäntö samoin kuin koko muu tiedustelutoimintaa säätelevä lainsäädäntö on oleellista myös maan kyberturvallisuudelle. En puhuisi mitään valtion kattavasta kyberturvallisuudesta, jos riittävä sotilastiedustelu verkossa ei ole mahdollista.

                                                                                           ****

Toisin kuin sosiaalidemokraatit viestintäministeri Krista Kiurun ja myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan suulla vakuuttelivat, Suomen kyberturvallisuus ei ollut vuoden 2013 alussa kunnossa eikä varsinkaan Euroopan kärkeä. Tosiasiallisesti Suomi oli jo vuonna 2013 kyberturvallisuuden takapajulaa, kuten se on edelleenkin.

Suomi sai pian tammikuun 2013 jälkeen tuta, missä kunnossa Suomen ulkoministeriön kyberturvallisuus oli. Kiitos ulkoministeriön kyberturvallisuuspuutteiden tuomisesta esiin kuuluu ruotsalaisille, jotka siis Kiurun mukaan olivat paljon Suomea jäljessä eurooppalaisessa kyberturvallisuudessa.

Erkki Tuomiojan kielteiset näkemykset sekä kyberturvallisuuden parantamiseksi että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden parantamiseksi kansallisella lainsäädännöllä tulevat hyvin esille hänen vuoden 2013 blogikirjoituksista (Kyberturvallisuusstrategia 19.1.2013, Vakoilu, tiedustelu ja urkinta 1.7.2013, Vakoilu, tiedustelu ja urkinta, osa 2 9.8.2013, Vakoilu, tiedustelu ja urkinta, osa 3 26.8.2013, Vakoilu, tiedustelu ja urkinta, osa 4 2.11.2013).

Tarja Halosen kielteiset näkemykset sekä kyberturvallisuuden parantamiseksi että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden parantamiseksi kansallisella lainsäädännöllä tulevat hyvin esille Ylen uutisjutusta ajankohtana, jolloin Venäjän suorittama Suomen ulkoministeriön verkkovakoilu oli tullut julkisuuteen. ”Presidentti ymmärtää poliisin ja armeijan halun lisätä verkkotiedostelua. Samaan aikaan hän kuitenkin kantaa huolta kansalaisten oikeuksista. Halosen mielestä valtuuksien laajentamista pitää lähestyä ’laajempana ja kokonaisvaltaisena kysymyksenä.’", Yle kirjoitti (Yle 11.11.2013).

Sosialidemokraattien piirissä niin ulkoministeri Tuomiojalle kuin viestintäministeri Kiurulle kuin myös presidentti Haloselle tuli pian Suomen kyberturvallissuustrategian julkistamistilaisuuden jälkeen karvas opetus, ettei Suomen kyberturvallisuudella vakoilun suhteen ole mitään arvoa, vaikka sitä kehuttiin Euroopan parhaaksi.

Tieto, että ulkovalta – tässä tapauksessa Venäjä Red October -haittaohjelmistolla – vakoilee Suomen ulkoministeriötä, tuli Ruotsista maaliskuussa 2013 vain reilun kuukauden Suomen kyberturvallissuustrategian julkistamistilaisuuden jälkeen. Tiedonsaannin ajankohta on mielenkiintoinen.

Ruotsissa vakoilutiedon alkuperäislähde oli puolustusvoimien radiolaitos (Försvarets radioanstalt, FRA). Ruotsisissa tieto, että venäläiset vakoilevat Suomen ulkoministeriötä, oli ollut tiedossa jo pidempään neljän vuoden ajan. Ilmeisesti juuri tuo Suomen kyberturvallissuustrategian julkistamistilaisuus sai Ruotsin toimimaan: niin omahyväinen, itseään kehuva ja mahtipontinen suomalainen julkistamistilaisuus oli.

Suomella oli oma lehmä ojassa. Suomi oli jo vuonna 2013 kaavailemassa merikaapelia Suomesta Saksaan päämääränä saada tietoliikennekeskuksia Suomeen, joille vahvimpana kilpailijana oli Ruotsi. 14.3.2013 Kiurun johtama viestintä- ja liikenneministeriö julkaisi Itämeren tietoliikennekaapeli -selvityksen, jossa kaapelihanketta ja sen kannattavuutta kovasti ylistettiin (LVM, Itämeren tietoliikennekaapeli 18.4.2013).

Ruotsi tiesi hyvin, miten kaukana jäljessä Suomi oli Euroopassa tietotuvallisuus- ja tiedonhankinta-asioissa, vaikka Suomessa oli täysin päinvastainen käsitys. Suojelupoliisin mukaan vakoilu oli jatkunut vuosia (Yle 2.7.2014), ruotsalaislähteiden mukaan siis neljä vuotta. Se, miksi Ruotsi saattoi vakoilun Suomen tietoon juuri kevättalvella 2013 eikä aikaisemmin, lienee ollut Suomen kyberturvallissuustrategian julkistamistilaisuus ja kaapelihanke. Ruotsalaisten oli parempi tiputtaa suomalaispoliitikot utopioista takaisin maanpinnalle.

Suojelupoliisi totesi jo kesällä 2014 ulkoministeriön verkkovakoilutapauksen esitutkinnan tuloksista: ”Suomessa ei ole viranomaista, joka voi puuttua ’poikkeavaan verkkoliikenteeseen.’" (Yle 2.7.2014).

Eikä Suomella ole vieläkään viranomaista, joka voi puuttua poikkeavaan verkkoliikenteeseen. Viime keskiviikkoisten kannanottojen perusteella, jos asia olisi kiinni Vasemmistoliitosta, Suomella ei olisi koskaan viranomaista, joka voisi puuttua poikkeavaan verkkoliikenteeseen lainsäädännöllisin toimenpitein.

                                                                                           ****

Todella hitaita ovat suomalaispoliitikkojen kiireet. Tarvitaan jokin dramaattinen tapahtuma, ennen kuin poliitikot Suomessa toimivat, jos sittenkään. Pahimmassa tapauksessa tarvitaan ihmisuhreja, ennen kuin suomalaispoliitikot saadaan toimimaan.

En ihmettele, miksi Suomi on taloudellisesti taantuva kansantalous, kun katsoo poliitikkoja ja heidän kykyään tehdä työtänsä. Tiedustelulakien uudistaminen jo vienyt jo neljä vuotta eikä valmista ole syntynyt. Sitten vielä ihmetellään, miksi ihmiset eivät äänestä, kun oikein mitään asiaa ei saada eteenpäin. Sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvien keskeisten lakihankkeiden takkuaminen on hyvä esimerkki poliitikkojen aikaansaamattomuudesta.

Jos Tukholmassa ei olisi tapahtunut terroritekoa, tuskin tiedustelulakiuudistus olisi saanut niin myönteisiä näkemyksiä, kun mitä tällä viikolla on nähty Vasemmistoliittoa ja hieman myös SDP:tä lukuun ottamatta.

Jos perustuslain muutosta ei tehdä yhden eduskunnan aikana 5/6-osan enemmistöllä ja maassa tapahtuisi kuolonuhreja vaativa terroriteko, tietäisi se perustuslakimuutosta vastustavien puolueiden kannatusalamäkeä riippumatta siitä, olisiko terroriteko ollut estettävissä lainmuutokseen perustuvalla tiedustelulla. Puheenjohtaja Li Andersson saisi potkut eturivissä.

Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen toi esille hyvin MTV3:n kymmenen uutisissa keskiviikkona 19.4.2017, miksi Suomella on juuri nyt erityinen kiire tiedustelulakien uudistamisessa (MTV3 19.4.2017).

Aikaisemmin Suomeen Euroopasta tuleva tietoliikenne kulki Ruotsin kautta. Maaliskuussa 2016 valmistui Itämeren pohjolalla Saksasta suoraan Suomeen kulkeva Sea Lion -meritietoliikennekaapeli, jonka jälkeen Suomeen tulee sellaista tietomassaa, jota Ruotsi ei ole käynyt läpi. Suomi on tavallaan tähän saakka ratsastanut Ruotsin tietoliikenneturvallisuudella ja luottanut, että Ruotsi kyllä informoi Suomea sitä koskevista tietoliikennepoikkeavuuksista.

Suomen on syytä myös muistaa ajaessaan voimalla Koillisväylän meritietoliikennekaapelia yhteistyössä Venäjän kanssa, että se tarjoaisi Venäjälle mahdollisuuden valvoa sitä läntistä tietoliikennettä, joka kulkisi Euroopan Aasian välillä Koillisväylän kautta. Läntiset maat tuskin lienevät tietoturvasyistä halukkaita lähtemään mukaan suomalais-venäläiseen Koillisväylän meritietoliikennekaapelihankkeeseen, ja tietoa kuljetetaan mieluummin Atlantin ja Luoteisväylän kautta.

Oma erityinen lukunsa Suomen turvallisuusasioissa on SDP. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja presidentti Tarja Halonen ovat aktiivisesti vastustaneet kaikkea sitä, mikä lisäisi Suomen turvallisuutta, etenkin Suomen sotilaallista turvallisuutta. He ovat Nato- ja Yhdysvallat-vihaajia kaiken muun ohella. SDP vastusti vuosi sitten äänekkäästi myös yhdysvaltalaisten osallistumista Suomessa käytäviin sotaharjoituksiin. Jossain muualla Tuomiojan ja Halosen kaltaisia henkilöitä syytettäisiin jo maanpetturuudesta, vähemmästäkin on syytetty.

Vastaavasti kuin tiedustelulakien uudistamisen on vaikeaa suomalaispoliitikoille Suomen turvallisuutta lisäävänä, on myös Suomen turvallisuutta lisäävä Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyysasiassakin ei tapahdu mitään ennen kuin Suomen tai sen naapurimaahan olisi hyökätty vastaavasti kuin naapurimaassamme Ruotsissa nyt tapahtui terrori-isku. Nato-jäsenyydessäkin Suomessa ollaan valmiita toimimaan vasta, kuin olisi liian myöhäistä.