Kriisissä liittokuntaan kuuluminen edellyttää poliittista päätöksentekokykyä
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n järjestämässä ensimmäisessä presidentinvaalitentissä 30.10.2017 (MTV3 30.10.2017 ja IS 30.10.2017) Sauli Niinistö totesi, että hätätilassa – siis sotilaallisessa kriisissä – syntyy aina uusia liittoutumia:
”Maailmanhistoriassa hätätilassa syntyy liittoutumia hakematta mitään [Nato-]jäsenyyksiä. Niitä vain syntyy, kun tilanne on tarpeeksi kriittinen.”
Saman asian toisti myös puolustusministeri Jussi Niinistö puolustusministerikokousten jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 7.11.2017. ”Jos rähinä alkaa, niin kyllä liittokuntia syntyy”, puolustusministeri totesi (HS 7.11.2017).
Niinistöjen samankaltaisten lausumien perusteella liittokunta-asiaa on mietitty ja käsitelty Suomen ulkopoliittisessa johdossa tarkasti. Näkemykseksi on muotoutunut, että Suomi ei sitoudu Ruotsin tapaan ennalta mihinkään Itämerta koskevaan turvallisuusratkaisuun, vaan katsoo, kuinka mahdollinen sotilaallinen kriisi saa alkunsa ja kehittyy.
Suomi ei siis ole valmis liittymään ennalta suunnitellusti läntiseen liittokuntaan, jonka muodostaisivat Nato-maat ja Ruotsi. Voidaan puhua Nato-liittokunnasta. Suomi jäisi varovaisesti odottamaan tilanteen muovautumista. Niinistöt eivät kuitenkaan varmuudella etukäteen tiedä, millaisia liittokuntia syntyisi ja miten, joten heidän ajattelunsa on hieman opportunistista. Yhdysvallat ei tiettävästi ole antanut Suomelle turvatakuita.
Niinistöjen liittoutuma- ja liittokuntapuheisiin on lisättävä myös Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin toteamus Ylen TV-uutisissa 6.11.2017:
”Yhdysvalloille tärkeintä on varmistua siitä, että Suomi kykenee hoitamaan oman tonttinsa. Niin kauan kuin Suomi pitää [koskemattomana] tämän koko [Suomen oman] alueen, Venäjä joutuu miettimään, missä ja miten käyttää joukkoja. Ei oikein tiedetä, ketä kaikkia vastaan loppujen lopuksi taisteltaisiin, jos hyökättäisiin Suomeen.” (Yle TV-uutiset 6.11.2017 ja Yle 6.11.2017).
Salonius-Pasternak viittaa siis Venäjän vastaiseen liittokuntaan Suomea avittavana voimana, jos Venäjä päättäisi hyökätä: Ei oikein tiedetä, ketä kaikkia [siis mitä liittokuntaa] vastaan loppujen lopuksi taisteltaisiin, jos hyökättäisiin Suomeen.”
Tutkija Salonius-Pasternak kuten Ulkopoliittisen instituutti kokonaisuudessaan tietää hyvin Suomen ulkopoliittisen johdon ajatuskuvion. Heitä on informoitu.
Kun täydennetään Salonius-Pasternakin 6.11.2017 Ylellä esittämä presidenttiehdokas Sauli Niinistön 30.10.2017 esittämään ja puolustusministeri Jussi Niinistön 7.11.2017 esittämään, voidaan Suomen ulkopoliittisen johdon ajatukset tiivistää oheiseen strategiaan:
Jos Venäjä luo Itämerellä sotilaalliseen kriisiin tähtäävää turvallisuusuhkaa ja pyrkii ottamaan haltuunsa sille kuulumattomia maa-, meri- tai ilma-alueita Itämeren ympäristössä, Suomi pyrkii pitämään alueensa koskemattoman yksin ja tarvittaessa liittymällä ilman Nato-jäsenyyttä Nato-liittokuntaan, joka toimittaa Suomeen aseistusta siinä määrin, että Suomen asettama tavoite koskemattomuudesta säilytetään. Suomi varmistaa, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta koukata Suomen kautta Baltiaan ottaen Suomenlahden pohjoisrannat haltuunsa, mikä vaikeuttaisi myös Nato-liittokunnan Viron puolustamista.
Ruotsilla on merkittävä asema Nato-liittokunnassa ainoana Naton ulkopuolisena maana. Liittokunnan sotilaalliset toimet yli Itämeren Baltiaan tapahtuisivat Ruotsista käsin. Baltian maita myös huollettaisiin Ruotsista käsin. Ruotsi toimisi Nato-maiden ja Yhdysvaltojen suorittamien sotatoimien alustana. Suomen tehtävä olisi varmistaa, ettei Nato-liittokunnan tarvitsi olla huolissaan Suomen alueen joutumisesta vihollistahon – siis Venäjän – haltuun.
Ainoa mahdollinen liittokunta, mitä Niinistöt puheillaan tarkoittivat, on siis Nato-maat Yhdysvaltain johtamana täydennettynä Ruotsilla. Liittokunnan runkoa ei voi Itämeren ympäristössä muodostaa kuin vain Nato-maat.
Suomi lähtee siis siitä, että Suomi tekee päätöksen osallistumisesta sotilaalliseen liittokuntaan vasta kriisin uhatessa tai ollessa käynnissä, ei ennalta. Tuo Suomen linjaus on ongelmallinen, eikä se ole nykyisten vallassa olevien puolustusstrategioiden mukainen. Suomen strategia on hieman vanhahtava ja siihen liittyy selkeitä ongelmia. Hyväksyisivätkö Nato-maat Suomen auttamisen ilman maan Nato-jäsenyyttä? Annettaisiinko edes Yhdysvaltojen auttaa?
****
Viralliseksi turvallisuuspoliittiseksi linjakseen Suomi ja Ruotsi ovat määritelleet sotilaallisen liittoumattomuuden. Toisin kuin Ruotsi, Suomi on lisäksi varannut itselleen mahdollisuuden liittyä Natoon.
Niiden suomalaisten, jotka vielä noiden liittoutumattomuustermien perään vannovat, olisi päivitettävä ajatuksensa vallitsevaan tilanteeseen ja ottaa vallitseva tilanne realiteettina. Kylmän sodan aikaista puolueettomuusasemaa Suomi ei enää koskaan saa, se on menetetty lopullisesti kuten menneen talven lumet.
Ruotsi on askel askeleelta muuttanut omaa turvallisuuspoliittista linjaansa kohti sotilaallista liittoutumista. Kylmän sodan aikaisen puolueettomuuden (neutralitet) jälkeen ovat tulleet käsitteiksi liittoutumaton (alliansfrihet) ja sen jälkeen sotilaallisesti liittoumaton (militär alliansfrihet). Suomen turvallisuuspoliittinen linja on muuttunut Ruotsia vastaavasti.
Ruotsia voidaan pitää jo sotilaallisesti liittoutuneena, mutta toistaiseksi Ruotsi ei ole muodostanut sitovia puolustusvelvoitteita puolustusliitto Naton kanssa. Sekä Ruotsi että Suomi nojautuvat turvallisuudessaan yhteistyöhön Yhdysvaltojen ja Naton kanssa. Tiiviistä puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa Ruotsilla on toimiva esimerkki kylmän sodan ajalta.
Mitä siis Suomi ja Ruotsi nyt ovat? Turvallisuuspoliittisia sekasikiöitäkö liittoutumisen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden risteyksenä ilman Nato-jäsenyyden tuomaa turvaa?
****
Itämeren turvallisuustilanteen kiristettyä Suomi ja Ruotsi ovat kuitenkin vielä virallisesti perustelleet sotilaallista liittoutumattomuuttaan Itämeren turvallisuutta vakauttavana tekijänä. Venäjän paineen alla Suomi on ollut kautta aikain ahkera turvallisuuspoliittisten käsitteiden tehtailija, ja tällä kertaa keksittiin uusi termi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjalle: aktiivinen vakauspolitiikka.
Presidentti Niinistö totesi uudenvuoden puheessaan 2015, että ”Suomen linja on aktiivista vakauspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on turvata Pohjois-Euroopan vakautta sekä toimia laajemman vastakkainasettelun lieventämiseksi” (TPK 1.1.2015).
Suomen ”aktiivisesta vakauspolitiikasta” huolimatta Itämeren turvallisuustilanne on edelleen epävakaa.
Itämeren maat ovat kokeneet asemansa uhatuksi Venäjän aggressiivisen käyttäytymisen johdosta. Etenkin Baltian maat ja Puola mutta myös Ruotsi ovat kokeneet asemansa uhatuksi. Suomen aktiivinen vakauspolitiikka ei ole ollut tuloksellista.
Vaikka kylmän sodan aikaan Itämeren ympäristössä oli sotavoimaa paljon nykyistä enemmän, oli Itämeren turvallisuustilanne kuitenkin stabiili. Jokainen maa tiesi paikkansa ja sen, mihin kuului. Itämeren mailla ei ollut turvallisuuspoliittista liikehdintää: Norja ja Tanska olivat Nato-maita, Ruotsi ”puolueeton” ja Suomi oli sotilaallisesti sidoksissa Neuvostoliittoon YYA-sopimuksen kautta. Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon.
Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto hyväksyivät tuon asetelman vallitsevana tilana, siis status quo -tilana. Itämeren turvallisuuspoliittinen tila oli vakaa.
Itämeren turvallisuustilanteessa ongelmallista on nyt se, että Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittiset asemat ovat koko ajan liikkeessä. Kummankaan maan turvallisuuspoliittinen asema ei ole nyt stabiili.
Kun kylmän sodan aikaan Itämerellä vallitsi status quo, nyt Itämeren alueella ei ole turvallisuuspolitiikassa sellaista vallitsevaa asioiden tilaa, jossa totuttuja turvallisuuspolitiikan toimintatapoja ei kenenkään tarvitsisi muuttaa. Nyt Suomen ja Ruotsin läntinen puolustusyhteistyö ei ole saavuttanut päätöspistettä vaan on jatkuvassa muutosten tilassa.
Mitä sitten pitäisi tehdä Itämeren turvavallisuutilanteen vakauttamiseksi pitkälle tulevaisuuteen?
Suomessa etenkin sosialidemokraatit kansanedustaja Erkki Tuomiojan johdolla ovat hakeneet ratkaisua Itämeren turvallisuustilanteeseen Ukrainan kriisistä. Sosiaalidemokraattinen näkemys on, että lännen ja Venäjän erimielisyydet ratkeaisivat itsestään Ukrainan kriisin ratkettua.
Itämeren turvallisuustilanteeseen on kuitenkin väärin hakea ratkaisua Ukrainan kriisistä. Ukrainan kriisin ratkaisu ei poista Venäjän ja lännen välisiä jännitteitä, jotka ovat syntyneet jo 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen alkupuolella. Ukrainan tapahtumat ja Krimin valtaus eivät ole syitä vaan seurauksia lännen ja Venäjän välisistä ristiriidoista.
Venäjä ei ole kyennyt pitämään taloudellisella houkuttelevuudellaan itsellensä myönteistä etupiiriä länsirajallaan. Venäjän naapurimaat ovat nähneet lännen taloudellisesti houkuttelevammaksi kuin Venäjän.
Itämeren turvavallisuutilanteen vakauttaminen edellyttää, etteivät Suomi ja Ruotsi hakisi enää uusia turvallisuutta parantavia ratkaisuja, vaan ne olisi saatu päätökseen. Nato-jäsenyys olisi lopullinen ratkaisu, jolloin Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen asema olisi lopullisena kaikilla tiedossa.
Suomen Nato-optiokaan ei ole vakauttava tilanne, se luo epävarmuutta ja epätietoisuutta. Suomen käyttäytymistä ei voi ennakoida. Haetaanko option puitteissa jäsenyyttä vai eikö haeta ja millä perusteilla?
****
Suomi ja Ruotsi eivät tällä hetkellä itsekään tiedä, mikä olisi heille turvallisuuden kannalta riittävää. Tietoa ei ole Venäjälläkään. Onko prosessin lopputuloksena maiden Nato-jäsenyys? On kohtuutonta Venäjääkin kohtaan, ettei se tiedä, millaiseen liittoutumiseen Suomi ja Ruotsi lopulta pyrkivät.
Kunkin alueen turvallisuuspoliittisessa vakaudessa on oleellista, että jokainen maa tietää toisten maiden toiminnan kriisissä. Tuo on nykyisin noudattavien puolustusstrategioiden perusasia. Syntyvät tilanteet pitäisi kyetä ennakoimaan, mikä luo vakautta. Epätietoisuus ja piilottelu eivät luo vakautta.
Venäjä tietää jo, miten Nato-maat toimivat puolustusliiton puitteissa. Venäjä on tietänyt Naton toiminnan ja 5. artiklan jo kohta 70 vuoden ajan. Venäjä tietää, että Nato-maiden korkein turvallisuus on ydinasepelote. Nato-maiden haastaminen olisi myös ydinasepelotteen haastamista.
Sen sijaan Venäjä ei tiedä, kuinka Suomi toimisi kriisissä. Suomi ei tiedä, liittyisikö se Niinistöjen lanseeraamaan Nato-liittokuntaan vai eikö se liittyisi. Kun sitä ei tiedä Suomi itsekään, ei sitä tiedä kukaan muukaan. Suomi noudattaa huonoa ja epävakautta synnyttävää puolustusstrategiaa.
Suomi on pyrkinyt nostamaan vastavoimansa – siis Venäjän – maahantunkeutumiskynnystä Nato-optiolla. Liittokunta-politiikka on periaatteiltaan samaa kuin optio-politiikka, ja molempiin liittyy sama päätöksenteko-ongelma.
Suomi liittyisi Natoon, jos Venäjä käyttäytyy Suomea kohtaan hyökkäävästi. Optiolla ei ole ollut eikä ole edelleenkään mitään uskottavuutta. Siihen ei usko suomalaiset, eivät venäläiset eikä kukaan mukaan. Nato-optio on Suomen täysin epäuskottavaa sanahelinää. Kuinka liittyä Natoon kansanäänestyksen kautta, kun vain viidennes kansasta kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä? Suomalaispoliitikot ovat kansanäänestysvaatimuksellaan itse tuhonneet vähäisimmänkin uskottavuuden Nato-optioon.
****
Myös suomalaispoliitikkojen keksimä uusi liittokunta-strategia on Suomelle ongelmallinen. Se luo Venäjälle mahdollisuuden vaikuttaa Suomen päätöksentekoon keskeisesti.
Suomen liittokunta-strategia edellyttäisi, että Suomi kykenisi tekemään paineen ja sotilaallisen uhan alla päätöksen liittymisestä Nato-liittokuntaan, vaikkei hakisikaan Nato-jäsenyyttä.
Liittokunta-strategia synnyttää Venäjälle mahdollisuuden vaikuttaa Suomen päätöksentekoon helposti ja sitä kautta koko Itämeren turvallisuuteen kriisissä.
Ei ole uskottavaa, että Suomi kykenisi tekemään päätöksen Nato-liittokuntaan liittymisestä Venäjän luoman paineen alla. Suomi ei kykenisi tekemään päätöstä edes Yhdysvalloista saatavalle sotilasavulle. Kyse on siis Suomen päätöskyvystä, kun myös Suomen oma turvallisuus olisi uhattuna. Suomella ei ole mitään näyttöä, että se kykenisi tekemään helposti turvallisuuspoliittisia päätöksiä edes täydellisen rauhan aikana.
Viime päivien poliittinen keskustelu monikansallisen sotaharjoituksen pitämisestä viestii Suomen heikosta päätöksentekokyvystä. Ei ole niin pientä asiaa, ettei se päätyisi Suomessa riitaan. Suomella oli aikanaan vaikeuksia tehdä päätöstä myös osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan. Kun Suomi ei oikein kykene tekemään päätöksiä edes vakaan rauhan aikana, niin kuin kriisin tai sodan uhatessa?
Myös Venäjän tietää, että Suomen poliittinen päätöksenteko on altis vaikuttamiselle. Jo sanallinen uhkaus lievemmästä päästä voi riittää suomalaispoliitikoille: ”Jos Suomi liittyy Nato-liittokuntaan, suuntaamme ydinaseemme myös Suomeen”.
Tällä hetkellä ei ole myöskään olemassa esimerkkinä tilanteesta historiasta, jonka perusteella läntiset kumppanimaamme voisivat luottaa Suomen päätöksentekokyvykkyyteen kriisin uhatessa. Heidän on vaikea luottaa Suomen turvallisuuspoliittiseen päätöksentekokykyyn, koska siitä Suomella ei ole näyttöä.
Nato-jäsenyys jäntevöittäisi poliittista päätöksentekokykyä kriisissä, koska jäsenyyden myötä turvatakuut olisivat perälautana ehkäisemässä epävarmuutta päätöksenteon seurauksista. Tuo tarkoittaa sitä, että olisi helpompi tehdä päätös, kun turvatakuut olisivat voimassa. Vaatii myös rohkeutta ja todellisia perusteita, jos haluaa kollegiossa päättää toisin kuin muut haluavat päättää. Kollegiota ei ihan pienistä erimielisyyksistä haasteta. Tuon Suomi on oppinut jo EU-kollegiosta.
Lopuksi kertauksena yleinen toteamus, mitä Suomessakin pitäisi sisäistää paremmin: ennakoitavuus luo vakautta.
Hyvä analyysi.
Mutta eikö Suomi jo ole hylännyt ”sotilaallisen liittoutumattomuuden” ja ole nykyjään ”sotilasliittoihin kuulumaton”? Minusta tuota edeltävää luonnehdintaa ei vuoteen tai pariin ole enää käytetty vaan jälkimmäinen on toistunut viime aikoina puheissa.
Minusta Nato-optio taitaa kuitenkin olla sellainen ässäjokeri hihassa, johon Suomessa aidosti uskotaan ja jonka kuvitellaan olevan todellinen pelote Venäjän suuntaan.
Suomen nykyinen tila on kuin humalaisella veneessä seisovalla enolla, jonka venettä Venäjä piruuttaan keikuttaa. Pelastusliivit ei enolle kelpaa ja pelastusrenkaaksi kelpaisi ulapalla kelluva oljenkorsi, jota kohden räpiköitäisiin mikäli paatti kaatuisi.
Suomen nykystrategia lähtee vastaamaan isoon konfliktiin. Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen Venäjä yllättyi Lännen yksituumaisuudesta. Krimin valloitus meni vielä läpi sormien ja vasta Itä-Ukrainaan hyökkääminen nostatti vastareaktion. Venäjä oppi tästä sen kynnyksen, jonka yli ei kannata käydä. Tai kääntäen: pieni aluevalloitus voidaan tehdä ilman että Länsi kävisi vastatoimiin. Ja tässä on se Suomen osalta todennäköisin riski.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin!
Suomi on tosiaankin varsinainen termitehtailija, kun kyse on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan määrittelystä. Kukaan ei tiedä, mikä on Suomen todellinen linja.
Osoittaa osaltaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon vaikeutta. Lopullisia päätöksiä pyritään siirtämään viimeiseen asti.
Tuo myös osoittaa, ettei Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja ole stabiili, vaan jatkuvassa muutoksessa. Kuka uskoo, että ”sotilasliittoon kuulumaton” olisi viimeinen linjamääritys?
Ei kukaan ja kaikkein vähiten Venäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö tuo siirtymä liittoutumattomuudesta sotilasliittoon kuulumattomuuteen ole kuitenkin Paasikiven-Kekkosen -linjaan peilattuna aika väkevä siirtymä?
Tuolla sanavalinnalla Suomi varaa itselleen vapauden sotilaalliseen liittoutumiseen – pl. Naton jäsenyys – kun ennen luvattiin jättäytyä yksin vaille kenenkään apuja. Eli kyllä tässä on otettu kukonaskel oikeaan suuntaan – ainakin ajatuksen tasolla.
Olisiko tämä ollut mahdollista SDP:n ollessa hallituksessa tai Kepun ollessa jonkun vanhakepulaisen pj:n johtamana? Meinaan että Tuomioja on kakonut ja Vanhanen jäänyt änkyttämään moista sanavalintaa puntaroidessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistöjen uusi uskomus liittokuntien syntymisestä kriiseissä on naurettava, sääliä herättävä eikä edes nykyhistoriassa varmaa. Näinkö Suomen ulkoturvallisuutta hoidetaan? Uskotaan että joku ehkä auttaa meitä kriisin tullen ja liittoutuu meidän kanssamme ilman ennakkosopimuksia? Jo nyt täällä uskotaan että Suomi muuttuu nappia painamalla Nato-valtioksi jos Venäjästä tulee meille välitön uhka.
Miten liittokunnat auttoivat Nato-kumppaneita Georgiaa tai Ukrainaa Venäjän hyökkäykseltä? Pieni solu terroristeja hyökkäsi Ranskassa ja miten auttoi EU? Antoiko merkittävää apua? Kuukausien pähkäilyjen jälkeen muutamat maat antoivat sympatiaa ja vähämerkityksellisiä juttuja siellä täällä, Suomikin taisi antaa kolme sotilasta Afrikkaan ja rahtikoneen lentotunteja Ranskalle erittäin pitkän miettimisen jälkeen. Suurin osa EU-maista unohti Ranskan avunpyynnön saman tien, ainakin jos mediaa on uskominen. Suomenkin osalta täällä ihmeteltiin pitkään kun meillä ei ollut lainsäädäntö kunnossa. Kysymys kuuluukin: jos hyökkääjä olisikin Venäjä, joka uhkaisi auttajia rajuilla vastatoimilla, moniko maa auttaisi Suomea ilman ennakkosopimuksia?
Suomen tahallinen jättäytyminen sotilasliittojen ulkopuolelle alkaa jo nyt haiskahtaa mädältä. Euroopassa eletään alati kasvavassa jännityksessä Venäjän kanssa ja Suomessa politikot tahallisella toiminnalla laiminlyövät ennakkosopimuksiin perustuvat auttamissitoutumiset kriisien varalta. Kun tilanne alkaa kärjistyä, poliitikkojen tahallista Suomen eristämistä voidaan jossain kohtaa tarkastella maanpetoksellisena toimintana. Suomelle ei voi tulla yllätyksenä se, että Nato sulkisi ennakkoilmoituksiinsa perustuen oven siinä vaiheessa, kun Venäjä alkaa uhata Suomea. Kysehän ei ole siitäkään, että USA auttaa meitä kriisissä vaan haluaako se auttaa. Kyse on uskon asiasta.
Itse olen pikku hiljaa alkanut laitella ylös poliitikkojen tekoja ja ilmeisiä laiminlyöntejä Suomen ulkoturvallisuusasioissa ja heidän perustelujaan niille. Jos Venäjä jossain vaiheessa aiheuttaa Suomelle vakavaa vahinkoa nykypoliitikkojen toiminnan takia, tulen tekemään kaikkeni, että nämä poliitikot saadaan syytteeseen maanpetoksellisesta toiminnasta. Maanpetosrikoksissahan syytä epäillä -kynnys täyttyy jo ennen kriisin puhkeamistakin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kannalta vaarallisin skenaario on se, että Venäjä päättäisi laajentua pohjoisessa valtaamalla (ainakin ensi vaiheessa) pelkästään Suomen. Se ei pakottaisi Natoa välittömiin vastatoimiin, ja jos Venäjä vakuuttaisi, ettei se hamua muita alueita, Suomea alettaisiin hiljalleen pitää samanlaisena ”peruuttamattomana” osana Venäjää, kuin Krimiä jo nyt yleisesti pidetään.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo presidenttiehdokas Niinistön lanseeraama liittoutuma- tai liittokunta-käsite on sellainen, että tulevissa ehdokastenteissä sitä on etenkin ehdokas Niinistön syytä tarkentaa. EVA:n tentissä asia tuli haastattelijalle – siis Apuselle – yllätyksenä, eikä hän siihen riittävästi tarttunut.
Toivottavasti tenttaajat Ylellä, Helsingin Sanomissa jne. tuon liittokunta-asian käyvät vielä kaikkien vaaliehdokkaiden kanssa huolella läpi. Ovat siis hereillä tässä asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen media on niin kesy, että jos aihe vaikuttaa närkästyttävän presidenttiä, lisäkysymyksiä ei uskalleta esittää, vaan tyydytään siihen, mitä saadaan. Hyvin usein esitetty kysymys jää kokonaan vaille selkeää vastausta. Surkea tilanne kerta kaikkiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Joka sanan luen näistä turpo-kirjoituksista, ja olen niin samaa mieltä.
Maallikkonäkemykseni on, että Venäjän pelko estää meillä tekemästä todellisia turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Ja ymmärtää sen siltä kannalta, että Venäjä on ilmoittanut selvästi, että ongelmia tulee mikäli Natoon yritetään liittyä. Mitä ne ongelmat ovat? Ydinaseet siis kohdistetaan suomeen. Todennäköisesti tänne on jo kohdistettu melkoinen muu ohjusarsenaali, jolla pistetään paikat päreiksi mennen tullen, mutta nyt siis konfliktissa näitä aseita varmasti käytettäisiin. Sen sanominen ääneen on pelottavaa, eikä varmasti politiikko halua olla se tyyppi jonka päätöksistä tällainen uhka sanotaan ääneen.
Myös monelaista kriisinpoikasta ennättää syntyä, sellaista joissa menetetään ihmishenkiä, sen parin vuoden aikana kun jäsenyyshakemus kestää. Ja jos ei kaikki Nato-maat hyväksy jäsenhakemusta, mitä sitten? Hakemuksen pitäisi siis mennä läpi pikavauhtia, olla valmisteltu niin hyvin että menee varmasti kaikkien puoltoäänillä lävitse. Ja se pitäisi tehdä kansalta salassa, jotta tämä luottavainen ja sinisilmäinen kansa ja media ei torpedoisi hakemusta. Iltapäivälehdet saavat kriisin aikaiseksi auton peräkontistakin, tästäpä vasta juttu repeäisi. Kyllä on tuskaa nämä tulevat presidentin vaalit, kun ainut suoraselkäinen Nato-ehdokas on entinen kommunisti ja siksi henkisesti vaikea äänestettävä.
Itse olen sitä mieltä, että suoraselkäisesti Natoon haettaisiin, oma armeija pidettäisiin vahvana ja varmistettaisiin Nato-sopimiuksella kalusto- ja tiedusteluapu, sekä vähän jotain tukea seljän taakse. Puolueettomuus on hyvä ja kaunis ajatus mutta harhaa tulevissa konflikteissa, jotka väistämättä seuraavat Venäjän viime vuosien kehityksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Hellulta hyvä kommentti.
Ilmoita asiaton viesti
Sauli Niinistö totesi: ”Maailmanhistoriassa hätätilassa syntyy liittoutumia hakematta mitään [Nato-]jäsenyyksiä. Niitä vain syntyy, kun tilanne on tarpeeksi kriittinen.”
En haluaisi uskoa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen johto ajattelee niin, että etukäteen tehdyt sopimukset ovat turhia, koska niitä kyllä syntyy tarvittaessa. Ehkä jokin valttikortti on olemassa mutta sitä ei haluta paljastaa. ”Nato-optio” on tuskin se valttikortti, ellei siitä ole sitovaa optiokirjaa.
Toisaalta on pakko kysyä, onko kansan vastustus ainoa syy siihen, ettei näistä liittoutumista voi sopia jo etukäteen, eikä jäätäisi sen varaan, että kyllä sitä apua varmaan sitten löytyy kun on tarve. Maailmanhistoria Suomen osalta 1930 luvulla ei tue tätä käsitystä. Silloin NL vastusti Suomen liittoutumista ja silloinkin kansa oli varustautumista vastaan ja valitettavasti poliitikot uskoivat kansaa eikä sotilasjohtoa (mm. Mannerheimiä).
Samoin kuin 1930 luvulla NL:n kanssa, Suomella oli hyökkäämättömyyssopimus. Nytkin Suomella on voimassa Venäjän kanssa 1992 solmittu ”hyökkäämättömyyssopimus”
Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välisistä suhteiden perusteista:
”…. Sopimuspuolten suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen….. ”
Voidaan myös täydellä syyllä kysyä onko Venäjä rikkonut tuota sopimusta kun se uhkaa ”toimenpiteillä”, mikäli Suomi liittyy länsimaisen puolustusliittoon.
Sodan jälkeen v.1948 Paasikivi päätti yksin YYA:sta, joka oli sopimustyyppi, joita Neuvostoliitto solmi Varsovan liittoon kuuluvien maiden ja Suomen kanssa. Käytännössä YYA oli sotilasliitto. Paasikivi teki siitä päätöksen yksin, koska uskoi, ettei kansan tukea sopimukselle olisi.
Vaikka Suomen ulkopoliittinen tilanne on nyt paljon vakaampi kuin 1948, nykyinen presidentti ei halua tehdä päätöstä, vaan haluaa kysyä neuvoa kansalta.
Naton säännöt eivät edellytä kansanäänestystä. Vain kaksi nykyistä jäsentä ovat äänestäneet jäsenyydestä.
Ilmoita asiaton viesti
Nato-optiosta puhuttaessa kannattaa muistaa että se on Suomen ulkopuolella tuntematon lanseeraus.
Salaisia Nato-auttamissopimuksia ei ole, koska Nato-valtion ennakkositoutumisvelvollisuus kuuluu demokraattisissa maissa yleensä parlamentin päätettäväksi ja kyse on avoimesta prosessista, jossa asiasta päätetään keskustelujen jälkeen. Natossa ennakkositoutuminen esimerkiksi Suomen auttamiseen vaatisi kaikkien 29 valtion yksimielisyyttä. En ole mediasta havainnut, että asiasta olisi edes keskusteltu saati missään päätetty. Myöskään Suomessa ei voida tehdä vastaavia salaisia sopimuksia vaan kyse voisi olla jopa törkeän luokan rikoksesta, jos toiminta tulisi ilmi.
Ilmoita asiaton viesti
Siis Nato-optio ei ole se valttikortti, voisiko olla jokin muu vai onko todella niin että valtiojohto uskoo hyvään tuuriin.
Mielestäni aika kelvotonta varautumista avun saamiseen kriisitilanteessa on: ”Maailmanhistoriassa hätätilassa syntyy liittoutumia hakematta mitään [Nato-]jäsenyyksiä. Niitä vain syntyy, kun tilanne on tarpeeksi kriittinen.”
Ilmoita asiaton viesti
Ei kriisitilanteeseen tarvitse varautua etukäteen vaan voi ihan hyvin turvautua niihin keinoihin, jotka mahdollisen vahingon sattuessa on käytettävissä. 1980-luvulla istuin kaverini Apinadatsunin kyytiin. Laitoin turvavyön kiinni, kaveri ei. Minä tiedustelin kaveriltani mitä hänelle tapahtuisi, jos ajamme nokkakolarin. Sain vastauksen: ”Ei mitään,mulla on niin vahvat ojentajat”.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi on kokeneempi kuin Suomi näiden läntisten puolustusyhteistyösuhteiden luomisessa. Ruotsilla ei ole koskaan ollut mitään Nato-optiota eikä myöskään mitään epämääräisiä loppuunharkitsemattomia liittokuntapuheita. Jos Ruotsi päättää hakea Naton täysjäsenyyttä, se jättää hakemuksen ilman mitään ennakko-optiota, ja se on yksinkertaisesti siinä. Vastaavasti on tapahtunut jo kertaalleen, kun Ruotsi haki EY-jäsenyyttä vuonna 1991.
Minä en tiedä mitään muuta maata kuin Suomi, joka olisi asettanut johonkin kansainväliseen järjestöön liittymisen tulevaksi mahdollisuudeksi. Suomi on tässä ainoa poikkeus. Yleensä järjestöihin liitytään tai ei liitytä, eikä ennakkomahdollisuuksista tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
Tuo Nato-optio oli muistaakseni presidentti Tarja Halosen keksintö tarkoituksena luoda Venäjälle uhkaa ja kynnysarvoa, toisaalta lepytellä Suomen Nato-kannattajia: ”Jos uhkaatte meitä, me liitymme Natoon”.
Dilemma suomalaispoliitikoilla on se, että samalla kun ne pyrkivät pitämään yllä mahdollisuutta liittyä Natoon, samalla he kuitenkin vetoavat, ettei Suomi voi liittyä Natoon, kun kansan suuri enemmistö vastustaa jäsenyyttä. Erityisesti SDP on pyrkinyt estämään Nato-jäsenyyden mahdollisuutta kansalaisten alhaisella jäsenyyskannatuksella. Suomalaispoliitikot eivät myöskään tee mitään, että kansan Nato-kannatus loisi edellytyksiä option toteumiselle.
Venäjä on hyvin perillä suomalaispoliitikkojen itsensä luomasta dilemmasta Nato-jäsenyyden suhteen.
Venäjä vetoaa siihen, että Nato-kannatus on Suomessa niin vähäistä, eikä siksi ole todellista vaaraa maan liittymisestä Natoon tai Nato-option tulemisesta uskottavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjälle tuo suomalaisten alhainen Nato-kannatus on myös kortti hihassa. Jos suomalaiset päättäjät jossain vaiheessa alkavat puhua Natosta myönteiseen sävyyn, Venäjä voi puuttua asiaan Natoa vastustavan Suomen kansan ja Suomessa asuvien venäläisten turvaamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kun katsoo Itämeren rantavaltioiden karttaa vuodelta 1990 ja vertaa sitä nykyiseen karttaan, ei tarvitse ihmetellä, miksi Venäjä on kiinnostunut siitä, ovatko Suomi ja Ruotsi sotilaallisesti liittoutuneita vai evät.
Jos kaikki Itämeren rantavaltiot olisivat Natossa, Venäjän kannalta se vähentäisi oleellisesti Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä. Vastaavasti tukikohtien hankkiminen Suomenlahden pohjoisrannalta ja Ruotsin itärannikolta lisäisivät oleellisesti Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä.
Suomalaisia venäjäfriikkejä voin lohduttaa, että Suomen ja Ruotsin liittoutuminen läntiseen puolustusliittoon ei merkitse sitä, että kun Itämerestä tulisi ”Naton sisämeri”, venäläisiltä estetään kauppamerenkulku Itämerellä, Tanskan salmista ja Kielin kanavasta RAUHAN AIKANA. Bosporin salmestakin venäläiset voivat kulkea vapaasti.
Uskon, että Venäjä pystyy ratkaisevasti vaikuttamaan rauhan säilymiseen Itämerellä.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos Venäjä luo Itämerellä sotilaalliseen kriisiin tähtäävää turvallisuusuhkaa ja pyrkii ottamaan haltuunsa sille kuulumattomia maa-, meri- tai ilma-alueita Itämeren ympäristössä, Suomi pyrkii pitämään alueensa koskemattoman yksin ja tarvittaessa liittymällä ilman Nato-jäsenyyttä Nato-liittokuntaan, joka toimittaa Suomeen aseistusta siinä määrin, että Suomen asettama tavoite koskemattomuudesta säilytetään. ”
Jos liittokunta päättää Suomea auttaa, kaipa silloin aseistuksen lisäksi tai mukana voidaan toimittaa myös joukkoja? Ei kai tähän liity mitään sen korkeampaa poliittista kynnystä kuin avun lähettämiseen tai vastaanottamiseen yleisesti.
Esimerkiksi Patriotin kaltainen it-ohjusjärjestelmä ei tule käyttövalmiiksi vain lähettämällä rahtitavarana paikalle kalusto ja sen manuaalit, vaan kyllä sen käytön perusteellisessa koulutuksessa oppinut henkilöstö on järjestelmän tärkein komponentti.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tietävät ettei Natolla ole panssareita eikä Patriotin kaltaista it-ohjusjärjestelmää. Mitä hyötyä sellaisesta on Suomelle tai haittaa Venäjälle.
Nato on vain toimitalo Brysselissä, missä päämiehet käyvät keskusteluja ja kahvittelevat keskenään. Kovin harmaata ja harmitonta on Naton toiminta.
Järkevät ihmiset tietävät, ettei mitään sotaa ole tulossa. Kaikki p.jauhaminen sellaisesta on käytännössä turvaa spekulaatiota. Jos olisi aito uhka olemassa, se olisi tiedossa ja Suomi olisi jo Naton jäsen. Tosiasia on, että Nato ei ole uhka Venäjälle, mikä Kremlissä tiedetään kyllä. Nato ei voita Venäjää, vaikka kuinka täällä palstoilla sellaista kuvaa yritettäisiin luoda.
Nyt sitten pitää kysyä, mitä haittaa Suomen Nato-jäsenyydestä Venäjälle olisi, kun huomioidaan sen itsekin olleen valmis sen jäseneksi liittymään. Ei mitään haittaa. Ainoa syy olla liittymättä jäseneksi, on pelko Venäjän kateudesta. Venäjälle parempi olisi, jos Suomi olisi vaikuttamassa Naton toimintaan. Piste.
Ilmoita asiaton viesti
Jos viedään keskustelu koskemaan sensori- ja asejärjestelmien omistuspohjaa, niin tietääkseni Natolla on suorassa omistuksessaan ja hallinnassaan ainoastaan AWACS -valvonta- ja taistelunjohtokoneita, joissa on jäsenmaiden monikansallinen miehistö.
Muilta osin sensori- ja asejärjestelmät ovat Naton jäsenmaiden puolustusvoimissa, kuten kaikki joukotkin – suoraan Naton käskyvallassa niitä ei ole, mutta yhteisoperaatioita suunnitellaan ja johdetaan puolustusliiton organisaation käytäntöjen mukaan. Ja silloin arsenaalissa on kyllä täysi paletti kaikkia nykyajan järjestelmiä tiedustelusatelliiteista, ydinaseista, sota-aluksista, panssarivaunuista, it-ohjuksista alkaen aina yksittäisen jalkaväkisotilaan henkilökohtaisiin varusteisiin saakka.
”Järkevät ihmiset tietävät, ettei mitään sotaa ole tulossa. Kaikki p.jauhaminen sellaisesta on käytännössä turvaa spekulaatiota. Jos olisi aito uhka olemassa, se olisi tiedossa ja Suomi olisi jo Naton jäsen.”
Puolustusliiton jäsenmaat varautuvat yhteiseen puolustautumiseen monien erilaisten uhkakuvien toteutumisen varalle, sota mukaan lukien. Mistä järkevätkään ihmiset voivat tietää jotakin sellaista, joka riippuu täysin toisesta osapuolesta? Moniko järkevä ihminen olisi uskonut v. 2013 väitettä siitä, että lähitulevaisuudessa Venäjä kaappaa hallintaansa Krimin ja tekee Itä-Ukrainaan jäätyneen konfliktin?
”Nato ei voita Venäjää, vaikka kuinka täällä palstoilla sellaista kuvaa yritettäisiin luoda.” – Mitä tässä tarkoitat voittamisella? Onko esim. hyökkäämisen tekeminen kannattamattomaksi voittamista?
Ilmoita asiaton viesti
”Mitä tässä tarkoitat voittamisella? Onko esim. hyökkäämisen tekeminen kannattamattomaksi voittamista?”
Käymätöntä sotaa ei voi voittaa ja käytävän sodan Nato häviäisi siinä missä Venäjä. Yksinkertainen looginen johtopäätös on, ettei Nato ole todellinen uhka Venäjälle, eikä päin vastoin.
Toisen alueella vihollisluonteista sotilaallista toimintaa vastapuolta vastaan ei tulla näkemään. Nato ja Venäjä eivät tule käymään sotaa. Toki Suomen alueella voidaan käydä sijaissotaa, jolloin kumppanimme pommittaisivat Suomea siinä missä Venäjä.
Krimin ja itä-Ukrainan suhteen kaikkien järkevien ihmisten olisi pitänyt pitää sitä mahdollisena. NL piti piiriinsä kuuluvat maat ruodussa sotilaallisin metodein.
Itä-Ukrainassa ei ole jäätynyt konflikti, vaan kytevä konflikti. Sammuminen on riippuvainen Nord Stream II käyttöön ottamisesta. Venäjä kiristää EU:lta sen itä-Ukrainan vastaan ja päin vastoin. Aiheesta on sopimus, mikä on järjestelyn alla.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt liikutaan jo semantiikan l. sanojen merkitysopin alueella.
Sun Tzun mukaan sotataidon korkein taso ei ole kaikkien taisteluiden voittamista, vaan sodan voittamista ilman ensimmäistäkään taistelua. Pelotteen käsite on mielestäni täysin validi, samoin sen äärimmäisenä takaajana MAD, Mutual Assured Destruction.
Aatteellisen konkurssin tehnyt ja ylimitoitettuun sotatalouteensa luhistunut Neuvostoliitto erään tulkinnan mukaan hävisi kylmän sodan, läntisen liittouman selvittyä siitä voittajana (ilman varsinaista sodankäyntiä).
”Krimin ja itä-Ukrainan suhteen kaikkien järkevien ihmisten olisi pitänyt pitää sitä mahdollisena.” – OK. Kerrotko siis, missä ja milloin seuraavat aseelliset konfliktit puhkeavat?
Mitä Suomeen tulee, olen samaa mieltä: jos valtioalueemme tai sen osan hallussapidosta tulee sodan aihe, sekä Venäjällä että Natolla on silloin omat etunsa pelissä eivätkä ne halua päästää vastapuoltaan herruuteen täällä, vaan käyttävät aseellista voimaansa sen estämiseksi. Ja Natolla (mm. sen jäsenmaiden Patriot-järjestelmineen) on pelote, joka on korkeampi kuin Venäjän hyökkäyskynnys, joten sen jäseneksi liittyminen myötävaikuttaisi Suomen elämiseen rauhassa, kunhan samalla myös pidämme huolen oman puolustuskykymme riittävästä tasosta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen varma sinun olevan Venäjän trolli, sillä mikään muu propaganda ei enempää voisi olla Putinin mieleen. Todistat sitä mielikuvaan, että Nato on tarkoitettu uhkaamaan Venäjää ja jäsenyys vain johtaa jännitteen kasvamiseen maiden välille. Voisimmeko olla tästä yksimielisiä. Piste.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki Aukee. Nytkö vasta huomaat, että Nato on tarkoitettu pelotteeksi (uhkaksi) Venäjälle, etteivät edes ajattelisi hyökätä Naton jäsenmaan kimppuun. Tämä on koko puolustusliiton idea.
Ilman liittoa, Venäjän olisi helppo napsia yksi naapuri kerrallaan ja palauttaa NL:n aikaiset rajat. Ei liittoutuminen lisää jännitettä, päinvastoin. Jännitettä ei synny kun puolustuksen voima on moninkertainen hyökkääjän voimaan verrattuna.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kyllä ollut Naton kannalla, mutta Kremlin propagandan mukaan länsi on julistanut sodan Venäjälle, vaikka se itse ei ole tehnyt mitään. Tätä viestiä Medvedev syötti medialle tänään.
Näin ollen, kaikki mikä tukee Kremlin tarinaa, on Kremlille mieleistä. Uudessa Suomessa vaikuttavat ns. Nato-kannattajat tekevät työtä Kremlin pussiin vahvistamalla kuvaa Venäjästä suurena saatanana, pahimman vihollisen ollessa USA ja Nato.
Mielestäni pitäisi puhua siitä, mikä on totta, ettei Nato ole Venäjän vihollinen, eikä ole hyökkäämässä tai uhkaamassa ketään. Täällä yritetään levittää kuvaa Natosta juuri sellaisena, kuin Kremlissä toivotaan.
Kas kun ongelma on suomalaisten väärä kuva Natosta, mikä olisi oikaistava. Kyllä suomalaiset tietävät itä-Ukrainan, Georgian, Krimin ja Syyrian tilanteesta ja kuka oli tapahtumien takana.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki Aukee. Peukutin kommenttiasi koska siinä oli tämä: ” Kas kun ongelma on suomalaisten väärä kuva Natosta, mikä olisi oikaistava”.
Tämä on aivan totta. Valtaosa suomalaisista ei tiedä Naton toimintaperiaatteista mitään. Kerrotaan, että Nato eli USA hyökkää kaikkialle maailmassa ja Suomen pojat joutuisivat taistelemaan USA sotia. Uskotaan, kun niin jatkuvasti vakuutetaan. Kenellekään ei tule mieleen tarkistaa, onko tuo väite totta.
Aikanaan Natsisaksan propagandaministeri Joseph Goebbels antoi ohjeen: ”Kun valehtelet, valehtele niin paljon, ettei kukaan usko sitä valheeksi.” Suomen poikien tulo sinkkiarkuissa USA:n sodista on Goebbelsin ohjeen mukainen niin suuri valhe, että tyhmempi kansanosa jopa uskoo siihen.
Suurimpia valheita on myös se, että Nato suunnittelee hyökkäystä Venäjälle. Tästä väitteestä puuttuu tarkoitus: ”Mitä Nato tekisi Venäjällä?” Vitsinä: Natohan on luvannut, ettei laajene Venäjälle. Mutta kun noin vitsinä kirjoitin, tuli heti mieleen, olisiko Karjalan Tasavallan mahdollista pyrkiä Naton jäseneksi? Ei tarvitse vastata.
PS:
Tämä ns ”Naton kannattajan kommentti tuskin menee Kremlin pussiin” vai mitä Heikki?
Ilmoita asiaton viesti