Venäjän ja lännen suhteiden pysyvä ratkaisu on vanhoissa neuvostotasavalloissa

Abhasia ja Etelä-Ossetia Georgiassa, Vuoristo-Karabah Azerbaidžanissa, Transnistria Moldovassa ja tuoreimpana Donetsin allas Ukrainassa. Nuo ovat viisi Euroopan olemassa olevaa jäätynyttä konfliktia, joissa kysymys on länsimaiden ja Venäjän välisistä suhteista. Donetsin altaan sijaan puhutaan nykyisin Itä-Ukrainan jäätyneestä konfliktista.

Vaikka alkujaan edellä mainituissa jäätyneissä konflikteissa Itä-Ukrainaa lukuun ottamatta kysymys ei suoranaisesti ollut Venäjän ja länsimaiden välisistä suhteista, nyt kysymys on.

Georgia, Azerbaidžan, Moldova, Ukraina sekä myös Armenia ovat tällä hetkellä maita, joihin liittyy jäätyneiden konfliktien vuoksi Euroopan turvallisuutta syvästi epävakauttavia tekijöitä. Vain Venäjän uskollisin liittolainen Valko-Venäjä on säästynyt ilman Venäjän luomaa jäätynyttä konfliktia. Nuo kuusi valtiota ovat olleet myös EU:n itäisen kumppanuuden maat vuodesta 2009. Viidessä itäisen kumppanuuden maassa kuudesta on siis tällä hetkellä jäätynyt konflikti.

Venäjän ja Euroopan länsimaiden suhteet ovat huonontuneet jo kymmenen vuoden ajan Georgian sodasta lähtien vuodesta 2008. Miten tässä näin on päässyt tapahtumaan, vaikka Euroopan länsimaat olivat vielä muutama vuosi sitten ennen Krimin niemimaan valtausta ja Ukrainan sotaa määrittelemässä Venäjää jopa strategiseksi kumppanikseen?

Uskallan väittää, että Venäjän ja länsimaiden suhteiden pysyvän ratkaisun avain on vanhoissa neuvostotasavalloissa. Ellei vanhojen neuvostotasavaltojen turvallisuuspoliittista asemaa kyetä määrittelemään pysyvällä ratkaisulla, eivät Euroopan länsimaiden ja Venäjän väliset suhteet tule paranemaan.

Päinvastoin, Euroopan länsimaiden ja Venäjän väliset suhteet tulevat vain huonontumaan, ellei sitten Venäjä kykene parantamaan taloudellista kyvykkyyttään ja houkuttelevuuttaan tuiki tarpeellisilla taloudellisilla ja poliittisilla uudistuksilla, joilla pysytään maailman vauhdissa.

Ikävä kyllä, Venäjä tuskin tuohon kykenee. Ei ole kyennyt ennenkään.

                                                                                         ****

Noilla jäätyneiden konfliktien alueilla ovat pitkät historialliset juuret aina keisarillisen Venäjän romahdukseen saakka vuonna 1917. Keisarillisen Venäjän taantuminen uudistusten puutteessa poliittisesti, taloudellisesti, sotilaallisesti ja hallinnollisesti johti venäläisimperiumin romahdukseen. Keisarillista Venäjää ei romahduttanut suinkaan ensimmäinen maailmasota.

Aina kun Venäjä on romahtanut itseaiheutettuna ja omista syistä, se on menettänyt hallitsemiaan maa-alueita. Taloudellisen kyvykkyyden heikkous on aina lopullisin ratkaisija eri maiden romahduksille, se on ikään kuin luonnonlaki.

Keisarillisen Venäjän romahduksen jälkeen nykyään EU:hun kuuluvat Suomi, Viro, Latvia ja Liettua sekä myös Puola erkaantuivat Venäjästä. Suomea lukuun ottamatta maat kuuluvat nykyisin myös Natoon.

Myös Georgia, Azerbaidžan ja Armenia erosivat Venäjästä Venäjän keisarikunnan vuoden 1917 hajoamisessa. Nämä kolme keisarillista provinssia erosivat Venäjästä ja muodostivat 22.4.1918 oman liittovaltionsa nimeltään Transkaukasian demokraattinen federatiivinen tasavalta (ЗДФР) , jota johti Georgia. Sota Osmanien valtakunnan – siis nykyisen Turkin –  kanssa sekä Georgian itsenäistyminen 26.5.1918 johtivat kuitenkin liittovaltion hajoamiseen vain kaksi päivää myöhemmin 28.5.1918.

Georgia oli jo tuolloin näistä kolmesta länsimielisin tukeutuen keskusvalta-Saksaan kuten itsenäistyvä Suomikin. Georgia on edelleenkin noista kolmesta valtiosta länsimielisin. Georgia haki Nato-jäsenyyttä vuonna 2008, kun vuonna 2003 presidentiksi valittu Mihail Saakašvili voitti presidentinvaalit uudestaan vuonna 2008 ja kun peräti 70 prosenttia Georgian kansasta kannatti maan Nato-jäsenyyttä. Länsimielisyys oli siis kotoisin kansasta.

Neuvosto-Venäjä onnistui kuitenkin valtaamaan kaikki kolme Kaukasuksen tasavaltaa. Maaliskuussa 1922 alueesta tehtiin Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta (ЗСФСР)  ja siten osa Neuvostoliittoa. Vuonna 1936 (5.12.1936) Transkaukasian sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta jaettiin taas Neuvostoliiton uuden perustuslain pohjalta kolmeksi erilliseksi Azerbaidžanin, Georgian ja Armenian sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi (Аз. ССР, Грузинская ССР ja Армянская ССР).

Kyse oli kolmen eripuraisen alueen yhteishallinnon jakamisesta kolmeksi erilliseksi neuvostotasavallaksi, kun Hitlerin Saksa loi Neuvostoliitolle painetta neuvostotasavaltojen yhtenäisyyteen vastustaa fasismia. Vuoden 1936 Neuvostoliiton uuteen perustuslakiin oli kirjattu mm. kaikille neuvostokansalaisille yhdenvertaiset oikeudet, millä pyrittiin lisäämään Neuvostoliiton yhtenäisyyttä kansojen sulatusuunissa ulkoisen uhan varalta.

                                                                                         ****

Myös Transnistrian alueen jäätyneen konfliktin pohjimmaiset syntyhetket nyky-Moldovassa ovat keisarillisen Venäjän romahduksessa ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Venäjä menetti romahduksensa seurauksena sodassa Venäjän Bessarabian (Бессарабская губерния) – siis nykyisen Moldovan – Romanialle.

Venäjä oli ottanut alueen haltuunsa voimansa päivinä jo vuonna 1812. Ajankohta oli sama, jolloin myös Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuonna 1809.

Vastaavasti kuin Suomessa, niin myös nykyisen Moldovan alueella Venäjän hallinnassa olevien alueiden rajat ovat seilanneet vuosisatojen aikana idästä länteen ja lännestä itään.

Vastaavasti kuin Suomi 6.12.2017, Viro 24.2.1918, Latvia 18.11.1918, Liettua 16.2.1918, Puola 11.11.1918 ja Georgia 26.5.1918, Bessarabia julistautui itsenäiseksi Venäjästä Moldovan demokraattiseksi tasavallaksi (МДР) 2.12.1917. Irtautumiskahinoissa Bessarabian sosialistinen neuvostotasavalta (Бессарабская ССР) julistettiin perustetuksi toukokuussa 1919, mutta valkoisen armeijan (Белая армия) venäläiset joukot purkivat sen jo syyskuussa. Länsivallat vahvistivat Bessarabian Romanialle vuoden 1920 Pariisin sopimuksessa, mutta Neuvosto-Venäjä ei tuota ratkaisua hyväksynyt.

Se, mikä heikolle Neuvosto-Venäjälle onnistui vielä Kaukasiassa Mustanmeren itälaidalla, ei onnistunut enää Moldovassa Mustanmeren länsilaidalla.

                                                                                         ****

Ukrainan ja Valko-Venäjän historia vanhoina neuvostotasavaltoina poikkeavat hieman noista edellä luetelluista seitsemästä keisarillisesta Venäjästä irrottautuneesta valtioista, joiden mukana yhtenä oli siis Suomi.

Etenkin Ukrainassa, mutta myös Valko-Venäjässä kyse on myös Venäjän ja länsimaiden välialueen valtioista, joissa Venäjän ja Venäjän länsipuolella olevien eurooppalaisten suurvaltojen asema on vaihtunut voimasuhteiden muutoksissa jo vuosisatojen ajan.

Venäjän väliaikainen hallitus joutui myöntämään myös Ukrainalle heinäkuussa 1917 autonomian. Kiovaan perustettu keskushallinto (Универсалы Центральной рады) kieltäytyi tunnustamasta neuvostovaltaa ja julisti Ukrainan kansantasavallan perustetuksi 22.1.1918. Tarkoitus oli liittoutua sen tulevan Venäjän kanssa, joka ei olisi sosialismiin perustuva Neuvosto-Venäjä.

Valkoinen ja punainen olivat itäisen Euroopan vastakkaisia tunnusvärejä tuohon aikaan. Venäjällä Venäjän valkoinen armeija punaisten bolševikkien vastavoimana edusti sitä, minkä Ukrainaan perustettu keskushallinto uskoi voittavan.

Samoihin aikoihin Itä-Ukrainan Harkovassa ensimmäinen yleisukrainalainen neuvostojen kokous (Первый Всеукраинский съезд Советов) julisti Ukrainan neuvostotasavallaksi. Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta (УНРС) perustettiin jo 25.12.1917. Harkovasta johdettu suuntaus itään voitti Kiovasta johdetun läntisen suuntauksen ja maasta tuli neuvostotasavalta. Länsiosansa Ukraina menetti Riian rauhassa 18.3.1921 Puolalle, kun verrataan alueita Ukrainan nykyrajoihin.

Ukrainassa oli siis jo sata vuotta sitten suuntaukset itään ja länteen päin. Satavuotta sitten Harkovan itä voitti Kiovan lännen. Vuonna 2014 kävi toisin päin. Venäjä ei onnistunut tällä kertaa Harkovassa, sen sijaan Venäjä on toistaiseksi onnistunut etelämpänä Donetskissa ja Luhanskissa.

                                                                                         ****

Saksan 1917 alkaneen miehityksen aikana perustettiin lyhytaikainen Valko-Venäjän kansallinen tasavalta (Белорусская народная республика) päivämäärällä 25.3.1918. Valtio lakkasi olemasta kuitenkin jo joulukuussa 1918, kun Neuvosto-Venäjän puna-armeija valtasi maan. Bolševikit halusivat pitää tiukasti Valko-Venäjän kiinni Venäjässä, ja Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta (БССР) julistettiin perustetuksi 1.1.1919. Maan itäisimmät osat liitettiin Venäjään, länsiosat maa menetti sodassa Puolalle.

Valko-Venäjä oli jo sata vuotta sitten Venäjälle läheisin. Valko-Venäjän itsenäistymisprosessi ei saanut riittävää tarmoa ja toisaalta bolševikit pitivät maan kiinni Venäjässä sotilaallisin voimin.

Rauhansopimukset Venäjästä irrottautuneiden uusien valtioiden ja Venäjän välillä solmittiin vuosina 1920 ja 1921. Suomen osalta Tarton rauhansopimus allekirjoitettiin 14.10.1920 ja Viron osalta 2.2.1920. Latvian ja Neuvosto-Venäjän välinen rauhansopimus solmittiin 11.8.1920 ja Liettuan osalta Moskovan rauhansopimus 12.7.1920. Puolan toinen tasavalta ja Neuvosto-Venäjä sopivat Riian rauhan 18.3.1921. Rauhassa määriteltiin myös Neuvosto-Ukrainan ja Puolan välinen raja. Puola sai Ukrainan läntisimmän osan.

Lopullinen johtopäätös Venäjän romahduksesta vuonna 1917:

Luhistunut Venäjä menetti läntisimmät alueensa, joissa Venäjän hallinta ei tätä ennenkään ole ollut pysyvää. Heikko Venäjä kykeni vaivoin pitämään Ukrainan ja Valko-Venäjän, mutta menetti tuolla raja-alueen eteläisemmällä osuudella alueita Puolalle ja Romanialle. Pohjoisemmassa syntyi neljä uutta valtiota, jotka olivat Liettua, Latvia, Viro ja Suomi. Venäjä siis kykeni pitämään syvemmällä Itä-Euroopassa olevat venäjänkieliset alueet mutta menetti läntisimmät alueensa.

                                                                                         ****

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa tapahtuneesta keisarisen Venäjän luhistumisen seurauksena syntyneistä valtioista Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat vakiinnuttaneet asemansa EU:n ja Naton jäsenvaltioina, tosin Suomi ei ole Naton jäsenmaa eikä Suomen turvallisuuspoliittinen asema ole siksi vielä lopullisesti valmis.

Maat, jotka ovat vielä Suomeakin huonommin vakiinnuttaneet turvallisuuspoliittista asemansa Euroopassa, ovat Ukraina, Georgia ja Moldova sekä myös Armenia, Azerbaidžan sekä Valko-Venäjä. Kyse on kuudesta vanhasta neuvostotasavallasta, jotka eivät kuulu EU:hun eivätkä Natoon. Suomi sentään kuuluu EU:hun.

En pidä Valko-Venäjänkään asemaa vakaana Venäjän liittolaisena, josta viimeisin esimerkki oli syksyinen Zapad-sotaharjoitus, jossa harjoiteltiin värivallankumouksen nujertamista terrorismin vastaisena toimena. Vakaassa valtiossa ei ole pelkoa värivallankumouksesta, ja siksi myös itse Venäjän vakaudelle on syytä asettaa pienoinen kysymysmerkki. Vakaassa valtiossa ei pitäisi olla pelkoa minkään sortin vallankumouksista.

Ensimmäinen maailmansodan lopulla Venäjästä irrottaneissa maissa oli ristivetoa Saksan ja Venäjän uuden bolševikkihallinnon vaikutusvallan välillä, niin myös Suomessa. Saksa vai bolševikki-Venäjä? Tilanne maailmansodan hävinneen keskusvalta-Saksan ja uudeksi valtioksi syntyneen Neuvosto-Venäjän välisellä alueella aaltoilivat aina 1920-luvun alkuun.

Muodikas sosialismin aate oli uudelle Neuvosto-Venäjälle tuore väline vaikuttaa Venäjästä irtautumassa oleviin maihin. Venäjästä irtautumiset sotineen olivat monin paikoin verisiä, kuten Suomessakin sisällissotana Saksan ja Venäjän uuden bolševikkihallinnon tukiessa eri osapuolia saadakseen omaa parempaa asemaa välissä olevassa naapurustossa maailmasodan loppumetreillä.

Uusi Neuvosto-Venäjä oli 1920-luvun alussa niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti heikko. Uudella valtiolla ei ollut rahkeita estää keisarillisen Venäjän luhistumisen ja ensimmäisen maailmansodan seurauksena alueellisia menetyksiään, mikä jäi kytemään uuteen kommunistisen valtion johtoon vahvana revanssihenkenä. Menetetyt alueet pitää saada takaisin, oli revanssihengen päämäärä jo ennen kuin maalla oli mitään voimavaroja päämäärän toteutukseen.

                                                                                         ****

Keisarillisesta Venäjästä irtautuneet valtiot olivat turvallisuuden suhteen ongelmallisia maailmansotien välisenä aikana mahdollistaen lopulta noiden valtioiden etupiirijaon Saksan ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1939. Voidaan puhua ongelmia aiheuttaneista harmaan alueen heikon puolustuskyvyn omaavista valtioista, joihin kuuluivat eritoten Suomi, Baltian maat ja Puola.

Ensimmäisessä maailmasodassa Venäjästä irtautuneiden maiden suuri virhe oli siis se, etteivät ne huolehtineet sotilaallisesta kyvykkyydestään tai liittoutumisestaan asemansa edellyttämällä tavalla Saksan ja Neuvostoliiton välissä. Kuvaavia esimerkkejä ovat Suomen ja Baltian maiden kyvyttömyys turvallisuutta kasvattavaan yhteistyöhön sekä maaliskuussa 1922 solmitun Varsovan sopimuksen kariutuminen, jota Puola ajoi Suomen, Baltian maiden ja Puolan puolustusyhteistyön ja puolustuskyvyn kasvattamiseksi.

Keisarillisesta Venäjästä irtautuneiden valtioiden on syytä katsoa hieman myös peliin, kun arvostelevat edelleen Molotov-Ribbentrop-sopimusta ja kauhistelevat suurvaltojen pienten maiden yli sopimisesta. Mikä antoikaan pohjimmaiset perusteet Saksan ja Venäjän etupiirijaolle? Välissä olevien maiden heikko puolustuskyky, jonka sekä Saksa että Venäjä tiesivät. No, silloin ei tosin ollut Natoa, mihin pienet maat olisivat voineet liittyä asemansa turvatakseen.

Venäjä Neuvostoliiton muodossa ja Stalinin johtamana yritti Saksan kanssa sopimalla saada takaisin ne alueet, jotka se oli menettänyt ensimmäisessä maailmasodassa keisarillisen Venäjän romahtaessa. Hitler ymmärsi hyvin Venäjän suuren halun saada menettämänsä alueet takaisin ja käytti tuota Stalinin halua taitavasti hyväkseen.

Venäjän revanssihenki ja mieltymys vuoden 1914 rajoihin tuli täysin tyydytetyksi toisessa maailmasodassa, jolloin Viro, Latvia ja Liettua sekä myös Venäjän Bessarabia Romaniasta irrotettuna liitettiin Neuvostoliittoon sosialistisina neuvostotasavaltoina.

Venäjän Bessarabiasta muodostettiin Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta yhtenä viidestätoista Venäjän neuvostotasavallasta, Baltian maat nimettiin Viron, Latvian ja Liettuan sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi. Puolasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltio ja myös Suomi liitettiin Neuvostoliiton sotilaalliseen etupiiriin YYA-sopimuksen kautta.

Venäjä Neuvostoliiton muodossa oli saanut kaiken sen korkoineen, mitä oli menettänyt ensimmäisessä maailmansodassa. Venäjä Neuvostoliiton väliaikaisella nimellä oli alueellisesti tyydyttänyt itsensä sotilaallisella voimalla, ei taloudellisella voimalla.

Sotilaallisella voimalla tyydytetty on kuitenkin aina väliaikaista. Se voi olla pitkäaikaista, mutta aina se on vain väliaikaista. Neuvostoliitto on hyvä esimerkki väliaikaisuudesta, joka tosin kesti peräti seitsemän vuosikymmentä.

                                                                                         ****

Venäjällä tuntuu oleva edelleen samaa romahduksen jälkeistä aluekytöä 1980- ja 1990-luvun taitteessa tapahtuneen uuden romahduksen jälkeen kuin mitä sillä oli keisarillisen Venäjän romahtaessa. Vuonna 2017 Neuvostoliitto ja Stalin elävät uudestaan vahvana venäläismielissä muistoina toisen maailmansodan jälkeisen ajan alueellisesta suuruudesta.

Kun nyt katsotaan turvallisuustilannetta Euroopassa uuden vuosituhannen toisen vuosikymmenen saavuttaessa loppuaan, meidän on syytä katsoa tilannetta sata vuotta sitten. Samat pohjimmaiset Euroopan turvallisuuden perustaan vaikuttavat asiat ovat edelleen olemassa Venäjän suhteen.

Kyse on niistä maa-alueista, jotka Venäjä menetti kommunismin syntymisen myötä kymmenen vuosikymmentä sitten. Kyse on myös niistä maa-alueista uudelleen, jotka Venäjä menetti Neuvostoliiton muodossa kommunismin kuolemisen myötä vajaa kolme vuosikymmentä sitten.

Monella asialla on Euroopassa todellakin pitkät historian juuret, jotka tulisi tiedostaa nykyhetken eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa analysoidessa. Esimerkkinä tiedostamattomuudesta on EU:n kyvyttömyys ymmärtää, jäsentää ja ratkaista Visegrád-ryhmän maiden nykykantoja historiaperspektiivissä EU:n ja Naton itärajalla. Maantieteellisesti hyvin yhtenäinen Visegrád-ryhmä muodostuu Puolasta, Unkarista, Tšekistä ja Slovakiasta.

On muistettava, että jos Venäjä ei olisi siirtynyt sata vuotta sitten kommunismiin, Euroopan kartta olisi ollut ensimmäisen maailmasodan jäljiltä sangen toisenlainen.

Nyt elettäessä uuden vuosituhannen toista vuosikymmentä sotilaallisen yhteenoton mahdollisuus on olemassa vastaavasti kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, koska Euroopan harmaan alueen maiden määrä on jälleen suuri Euroopassa. Yhteenoton madollisuutta on vaikea hallita ja sen yleensä alkaa vahingosta. On muistettava, että yhteenotto ja sota ovat jo verisintä totta Ukrainassa.

Vaikka kylmän sodan aikaa muistellaan pelolla, se oli Euroopassa rauhan aikaa. Ihmisiä ei kuollut sodissa kuten nyt Euroopassa kuolee joka päivä. Kukaan ei halua tuota aikaa takaisin, mutta yksi turvallisuuden perusteisiin vaikuttava seikka tuosta ajasta olisi syytä muistaa.

Kylmän sodan aikaan harmaan alueen maiden määrä blokkien välissä oli vähäinen: Ruotsi, Itävalta ja Jugoslavia. Myös noiden maiden asemat tiedettiin ja hyväksyttiin molemmilla puolilla. Esimerkiksi Ruotsi oli sotilaallisesti vahva ja kykeni uskottavasti puolustamaan puolueettomuusasemaansa Yhdysvaltain tuella.

On myös muistettava, että sotilaallisessa katsannossa Suomi kuului YYA-sopimuksen kautta itäblokkiin. En ole koskaan ottanut ulkomaiden tapaan Suomen puheita kylmänsodan aikaisesta puolueettomuudesta kovinkaan vakavasti.

                                                                                         ****

Me emme nyt oikein tiedä Venäjän ja Nato-maiden välissä olevien maiden lopullista turvallisuuspoliittista asemaa emmekä etenkään vanhojen neuvostotasavaltojen asemaa. Venäjä haluaa pitää etenkin vanhat neuvostotasavallat sekä myös Suomen sotilaallisesti etupiirissään, mutta neuvostotasavalloissa on halukkuutta siirtyä länteen kuten viimeisempänä esimerkkinä Ukraina neljä vuotta sitten.

Konkreettisesti Venäjälle sotilaallinen etupiiri tarkoittaa sitä, ettei maa ole Naton jäsenmaa. Se on riittävä määrite etupiiriin kuulumisesta vähimmillään.

Onko noille vanhoille neuvostotasavalloille EU- ja Nato-jäsenyys todennäköistä vai liukuminen takaisin Venäjän etupiiriin? Ovatko Suomi ja Ruotsi liittymässä Natoon?

Kuka tietää noihin kysymyksiin tällä hetkellä varman vastauksen? Ei kukaan.

Suomen on kuitenkin syytä muistaa maailmansotien väliseltä ajalta, mihin heikko sotilaallinen kyvykkyys varmistamatta sotilaallista apua ja liittoutumista voivat johtaa. Ajat ovat nyt toiset, mutta turvallisuuspolitiikan pohjimmaiset perusteet eivät. Turvallisuuspolitiikan pohjimmaiset perusteet muuttuvat todella hitaasti.

Historiaoleminen neuvostotasavaltana tuntuu olevan Venäjälle tietynlainen nykyinen punainen raja puuttua itsenäisten valtioiden päätäntään. Venäjä on valmis pitämään etupiiriään Itä-Euroopan vanhoissa neuvostotasavalloissa myös sotilaallisesti tai ainakin uhkailemalla sotavoiman käytöllä.

Venäjä käyttää hyväkseen näiden vanhojen neuvostotasavaltojen sisällä olevia kansalaisuus-, uskonto- ja kulttuurirajoja, jotka ovat syntyneet vuosisatojen aikana. Venäjä käytti näitä rajoja hyväkseen jo sata vuotta sitten keisarillisen Venäjän luhistuessa. Silloin rajana käytettiin myös sosialismia kapitalismista muttei laajemmin onnistuen.

Venäjä käyttää nyt häikäilemättä hyväkseen myös Saksaa, joka edelleen tuntee suurta syyllisyyttä toisen maailmansodan tapahtumista. Siihen Saksalla ei olisi mitään syytä enää. Saksan pitäisi kyetä näkemään ne Euroopan kansalaiset, jotka nyt ovat kuolleet Venäjän sotatoimissa vanhoissa neuvostotasavalloissa. Toimiiko Saksa nyt Euroopan turvallisuuden kannalta ihan oikein ja järkevästi paapoessaan Venäjää?

                                                                                         ****

Euroopan pitäisi kyetä ratkaisemaan harmaan vyöhykkeen maiden lopullinen asema, mitä se ei ole kyennyt.

Tuo on keskeisin Euroopan turvallisuutta heikentävä tekijä, joka on laaja-alainen ja joka on kestänyt pitkään vailla edistystä ja pysyvää ratkaisua. Monessa kohtaa tilanne EU:n ja Naton muodostaman lännen ja Venäjän välisellä harmaalla alueella on todellakin jäätynyt. Alueellisesti tilanne on epävakaa myös Itämeren ympäristössä, jossa Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon.

Odotellaanko läntisessä Euroopassa Venäjän romahtamista taas kerran tekemättä mitään?  

Odotus on jo käynyt kalliiksi. Ukrainassa on kuollut Venäjän sotatoimissa jo yli 10 000 ihmistä. Sitä ennen jäätyneissä konflikteissa on kuollut yhteensä varovaisimmankin arvion mukaan yli 35 000 ihmistä. Taloudelliset menetykset ovat mittavia puhumattakaan itäisen Euroopan ihmisille synnytetystä kärsimyksestä.

Sotatoimissa kuolleiden eurooppalaisten ihmisten määrällä mitattuna kylmän sodan jälkeistä Eurooppaa ei voi pitää ainakaan sivistyksen maanosana.

Torstaina 28.12.2017 tuli uusin uutisen siitä, etteivät Euroopassa turvallisuusasiat ole kohdallaan. ”Unicef arvioi, että Euroopassa Itä-Ukrainan taistelujen takia yli 220 000 lasta on välittömässä vaarassa joutua miinan tai muiden räjähteiden uhriksi.”, uutisoi Yle (Yle 28.12.2017). Jos tuollaista sattuisi muualla, eurooppalaiset sormet olisivat heristelemässä, mutta kun se tapahtuu omassa Euroopassa, ollaan ihan hiljaa tekemättä mitään.

EU:n ja Naton muodostaman lännen ja Venäjän välissä olevien harmaan alueen maiden turvallisuusasema tulisi kyetä ratkaisemaan kestävällä tavalla. Määrittelen noiden maiden ryhmään myös sekä Suomen että Ruotsin, ja ennen kaikkea Suomen, joka on aikanaan kuulunut Venäjään.

Maiden asema voi perustua vain niiden omaan päätökseen siitä, minne ne haluavat kuulua ja miten ne haluavat asemansa ratkaista. Joka tapauksessa tällä hetkellä näiden harmaan alueen maiden turvallisuusasema ei ole vakaa. Maat ovat synnyttäneet ja synnyttävät turvallisuushuolia koko Eurooppaan, mutta noita huolia eivät aiheuta itse nuo maat itse vaan muut.

Syyllistää pitää sekä Venäjää että EU:hun ja Natoon kuuluvia länsimaita. Niin pitkään kuin Euroopassa on yksikin Venäjän ylläpitämä jäätynyt konflikti, Euroopan turvallisuus ei ole vakaassa tilassa.

Läntisen Euroopan turvallisuuspoliittisessa ajattelussa on sitä perusvikaa, että vanhat EU- ja Nato-jäsenyyden ulkopuoliset neuvostotasavallat katsotaan edelleen ikään kuin Venäjään tai vähintään Venäjän etupiiriin kuuluvaksi ja että Venäjä vastaa niistä. Vanhojen neuvostotasavaltojen asiat eivät kuuluisi ikään kuin EU:lle ja Natolle. Ajatus on typerä. Tuo typerä ajatus kantaa etenkin Suomessa ja etenkin Suomen sosialidemokraateissa.

                                                                                         ****

EU:n kylmäkiskoisuus vanhoja neuvostotasavaltoja kohtaan tuli hyvin esille, kun Brysselissä pidettiin EU:n itäisen kumppanuuden huippukokous 24.11.2017. Kokous oli todella tyly kumppanuuden kuudelle vanhalle neuvostotasavallalle, jotka ovat siis Ukraina, Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Moldova ja Valko-Venäjä.

Kuudesta maasta viisi on jäätyneen konfliktin kourissa, kun Vuoristo-Karabah koskee myös Armeniaa. Maille ei annettu pienintäkään vihjausta tulevista jäsenyysnäkymistä EU:ssa. Äärimmäisen typerää ja omien turvallisuusetujen vastaista politiikkaa EU:lta.

Pitäisikö Moldovan mieluummin olla EU-jäsenmaa kuin Turkin? Pitäisikö Ukrainan mieluummin olla EU-jäsenmaa kuin Turkin? Kuuluvatko eurooppalaiset Moldova ja Ukraina paremmin EU:hun kuin aasialainen Turkki?

Moldovasta pitäisi tulla EU-jäsenmaa. Ukrainasta pitäisi tulla EU-jäsenmaa. Eurooppalaiset Moldova ja Ukraina kuuluvat paremmin EU:hun kuin aasialainen Turkki.

EU ei ole hylännyt Turkkia tulevana jäsenmaana, vaikka maa ei ole enää edes mikään demokratia. Jäsenyysneuvotteluja ei ole keskeytetty eikä myöskään lopetettu, vaikka neuvotteluja ei tällä hetkellä käydä. Moldova ja Ukraina sen sijaan ovat demokratioita, mutta jäsenyysneuvotteluja ei käydä eikä niiden aloittamisesta ole annettu mitään lupauksia.

Miten näin omituisesti EU:lle on oikein pääsyt käymään?

Kysymys on Venäjästä. Venäjä määrää EU:n tahdin, mitä se saa ottaa jäsenikseen itäisessä Euroopassa. Venäjä ei halua enää lisää vanhoja neuvostotasavaltoja EU:n jäseniksi ja siksi EU ei ole myöskään ottamassa enää vanhoja neuvostotasavaltoja jäsenekseen. Noin 144 miljoonan asukkaan ja 1 400 miljardin euron bruttokansantuotteen Venäjä vie ja noin 743 miljoonan asukkaan ja noin 14 600 miljardin euron bruttokansantuotteen EU vikisee.

                                                                                         ****

Jotta Eurooppaan turvallisuus saataisiin pysyvämmin ratkaistua, Venäjän olisi hyväksyttävä oma asemansa ja sen tämänhetkinen taloudellinen kyvykkyys houkutella naapurivaltioita liittolaisekseen. 

Venäjälle pitää tehdä selväksi: jos haluatte houkutella maita etupiiriksenne, teidän on tehtävä se rauhanomaisesti ensisijaisesti taloudellisin keinoin, ei sotilaallisesti eikä sotilaallisesti uhkailemalla.

Venäjän taloudellinen kyvykkyys ratkaisee lopulta ennemmin tai myöhemmin Venäjän läntisen vaikutusalueen rajan. Toisen maailmasodan jäljiltä Venäjän – tuolloin siis Neuvostoliiton – läntisen vaikutusalueen rajan määräsi Venäjän sotilaallinen voima. Enää tuo ei tule toistumaan ja lopulta vain taloudellinen voima ratkaisee.

Venäjän huoli turvallisuudestaan taloudellisen kyvykkyyden heikentyessä ja asukasmäärän pienentyessä on ymmärrettävää. Venäjän huolille on annettava riittävä sija ja arvo.

Olisi kuitenkin Venäjän omien etujen mukaista hyväksyä tosiasiat. Olisi Venäjän etujen mukaista antaa jokaisen valtion päättää oman suuntautumisensa ja lopettaa viivytystaistelu, joka vain kurjistaa Venäjää entisestään.

Venäjälle on tosiasia, että se tarvitsee EU:ta pysyäkseen edes jossakin taloudellisessa voimassa. Ehkä Venäjän pohjimmainen etu ei olisikaan yrittää hajottaa EU:ta ja estää niitä entisiä neuvostotasavaltoja suuntaamasta EU:hun ja Natoon, jotka niin haluavat.

On selvää, että Itä-Euroopan tilanteen pysyvä ratkaisu saisi aikaan myös Venäjän ja EU:n välisten taloussuhteiden uudelleenjärjestelyt, jotka hyödyttäisivät Venäjää paljon enemmän kuin nykyinen viivytykseen perustuvan tilanteen ylläpito.

Venäjällä on aina halukkuutta vetää itsensä pohjimmaisen pohjan kautta sukelluksiin, kuten se on jo tehnyt kahdesti viimeisen vuosisadan aina vuosina 1917 ja 1991. Kysymys on Venäjän haluttomuudesta uudistuksiin ajoissa, mikä on venäläinen kansanluonne. Sitten menetetään alueita ja seuraavaksi 10-20 vuoden sisällä paukkuvat aseet alueiden takaisin saamiseksi. Samaa kansanluonteen vikaa uudistuskyvyttömyydessä on hieman meissä suomalaisissakin, mutta meillä ei sentään pauku aseet.

Nykyisellä kehityskululla Euroopan turvallisuus tulee vain heikkenemään entisestää, kuten se on tehnyt jo vuodesta 2008.

Koiviston sanoin ohjeeksi Länsi-Euroopalle: tarttis tehrä jotain.

Paasikiven sanoin ohjeeksi Venäjälle: kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.