Suomen Puolustusvoimien Venäjä-ryhmä on Venäjälle mieluinen hybridivaikuttaja

Maanpuolustuskorkeakoulu (MPKK) on Suomen Puolustusvoimien alainen korkeakoulu, jossa koulutetaan Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen upseerit kadeteista kenraaleiksi. Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävä on myös harjoittaa ja edistää sotatieteellistä tutkimusta Suomessa. Korkeakoulu on Puolustusvoimien komentajan alainen korkeimman asteen sotilaallinen koulutuslaitos. Puolustusvoimien komentaja on tällä hetkellä kenraali Jarmo Lindberg, jonka alaisuudessa myös Maanpuolustuskorkeakoulu siis toimii.

Maanpuolustuskorkeakoulun yhteyteen perustettiin hiljattain Venäjä-ryhmä (MPKK, Venäjä-ryhmä), joka aloitti toimintansa viime vuoden alussa. Ryhmän toimintaan liittyi elokuussa 2017 myös aloittava Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteisen Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori. Ryhmä ei siis ole enää pelkästään Puolustusvoimien henkilökunnasta koostuva.

Venäjä-ryhmän tehtävänä on MPKK:n nettisivujen mukaan ”Venäjän asevoimiin ja sotataitoon kohdistuva tutkimus, aihepiirin opetus ja osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun tiedotusvälineissä ja seminaareissa”. Edelleen MPKK:n nettisivujen mukaan ”Venäjä-ryhmän keskeisiä tutkimusaiheita ovat Venäjän sotilaspolitiikka, asevoimat ja venäläinen sotataito”.

Puolustusvoimien uusi Venäjä-ryhmä on nelihenkinen. Ryhmää vetää everstiluutnaatti Petteri Lalu. Ryhmään kuuluvat Lalun lisäksi Moskovan puolustusasiamies, everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa, everstiluutnantti Pentti Forsström ja apulaisprofessori Katri Pynnöniemi. Katri Pynnöniemi hoitaa Maan­puolustus­korkea­koulun ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa yhteistä Venäjän turvallisuuspolitiikan professuuria (Helsingin yliopisto 16.5.2017).

                                                                                       ****

Maanpuolustuskorkeakoulu Puolustusvoimien alaisena laitoksena tekee siis Venäjä-ryhmässä yhteistyötä Helsingin yliopiston (Helsingin yliopisto) kanssa.

Tuossa ei sinänsä ole mitään erityistä, mutta siinä sen sijaan on, että Helsingin yliopiston alla MPKK:n yhteistyöorganisaatio on Aleksanteri-instituutti (Aleksanteri-instituutti) yhteisen Venäjän turvallisuuspolitiikan professuurin muodossa, jota hoitaa siis apulaisprofessori Katri Pynnöniemi.

Katri Pynnöniemi on Ulkopoliittisen instituutin (UPI) entinen tutkija. Hänen ansioluettelo vuodelta 2013 on luettavissa täältä. Pynnöniemi väitteli tohtoriksi vuonna 2008 aiheen Venäjä (”Uusi tie, uusi elämä, uusi Venäjä: kansainväliset liikennekäytävät Venäjän maantieteen ja politiikan välissä”, väitöskirja). 

Maanpuolustuskorkeakoulun uudella yhteistyökumppanilla Aleksanteri-instituutilla on tietty historiamaine, jota se ei ole kyennyt karistamaan pois. Itse asiassa se ei ole edes halunnut karistaa. Tuo maine on ylitse vuotava Venäjän poliittisten toimien ymmärrys. Olivatpa Venäjän poliittiset toimet kuinka sotaisia tahansa, Aleksanteri-instituutista aina niille löytyy ymmärtäjä.

”Teki Putin mitä vain, Aleksanteri-instituutista löytyy aina ymmärtäjä” oli Suomen Kuvalehden otsikko 9.7.2016 (SK 9.7.2016).

Olen käsitellyt aikaisemmin Aleksanteri-instituuttia hyvin kriittisesti kirjoituksessa otsikolla ”Aleksanteri-instituutin Markku Kivisen olisi jo aika siirtyä sivuun” (US-blogi 7.9.2016).

”Aleksanteri-instituutin johtajanimitys kuohuttaa – Markku Kangaspuro valittiin ilman julkista hakua” on tuorein uutisotsikko Helsingin Sanomissa heti vuoden 2017 joulun jälkeen (HS 28.12.2017).

”Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Aleksanteri-instituutti on valinnut uuden johtajansa kaikessa hiljaisuudessa, ilman julkista hakua. Aleksanteri-instituutin johtoon on nimitetty marraskuun lopulla instituutin kakkosmies eli tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro. Kangaspuro aloittaa johtajana ensi huhtikuussa ja seuraa tehtävässä yli 20 vuotta instituuttia johtanutta Markku Kivistä. Kivinen jatkaa instituutin tutkimusjohtajana eläköitymiseensä asti.”, Helsingin Sanomat kirjoitti jutussaan.

Markku Kangaspuro on ristiriitoja synnyttävä poliittista agendaa edustava henkilö. Hänet tiedetään vasemmistolaisena henkilönä, mikä sinänsä ei toki ole ristiriitoja aiheuttava asia. Sen sijaan hänen näkemyksensä Venäjästä ja eritoten Natosta ovat ristiriitoja aiheuttava. Natoa koskevilla kannanotoillaan hän ei ole kunniaksi Helsingin yliopistolle.

Markku Kangaspuro toimii Suomen Rauhanpuolustajat ry:n puheenjohtajana, ja hän on julkisesti ilmoittanut vastustavansa Suomen Nato-jäsenyyttä (IS 20.3.2014). Kangaspuro vuodatti Nato-inhoaan Ilta-Sanomien haastattelussa seuraavasti pian Venäjän Krimin valtauksen jälkeen: ”Jos haluaisimme luoda jännitystä näillekin rajoille, siitä vaan Natoon, ei nyt meitä uhkaa mikään. Parasta meille on säilyttää liittoutumattomuutemme.”

                                                                                       ****

Puolustusvoimat tekee siis tiivistä tutkimus- ja informaatiovaikuttamistyötä Venäjä-myönteisen ja Nato-kielteisen Aleksanteri-instituutin kanssa, kun ja jos instituutti yhtyy uuden johtajansa mielipiteisiin vastaavasti kuin se on yhtynyt nykyisen johtajan Markku Kivisen Venäjä-näkemyksiin.

Julkisten kannanottojen perusteella Puolustusvoimien ja Aleksanteri-instituutin yhteisen Venäjä-ryhmän ensiaskeleita ja ensiesiintymistä on syytä hämmästellä, kun Suomi ei sentään vielä ole missään liitossa Venäjän kanssa.

Venäjä-ryhmän ensiesiintyminen julkisuuteen tapahtui 12.12.2017 Helsingin Sanomien julkaisemassa kirjoituksessa otsikolla ”Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjuskohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalaissotilaita?” (HS 12.12.2017).

Kirjoituksessa haastateltiin Venäjä-ryhmää, ja haastattelun sotilaalliset pääaiheet liittyivät Venäjän Zapad-harjoitukseen ja Venäjän muodostamaan ohjusuhkaan. Haastattelussa käsiteltiin toki myös muita aiheita.

Tuo Venäjä-ryhmän haastattelu noissa aiheissa oli minulle karmivaa luettavaa. Ollaanko taas palaamassa kylmän sodan aikaisiin kannanottoihin myös Puolustusvoimissa? Mistä johtuu Venäjä-ryhmän kannanottojen kritiikitön Venäjä-mielisyys sotilaallisissa kysymyksissä, mitä muualta läntisen Euroopan puolustusvoimista ei ole kuulunut. Onko Suomen Puolustusvoimatkin jo suomettumassa Aleksanteri-instituutin tapaan?

                                                                                       ****

Otetaanpa kaksi Venäjä-ryhmän Helsingin Sanomien haastattelussa esittämää kannanottoa analysoitavaksi esimerkkeinä: syksyisen Zapad-harjoituksen luonne ja laajuus sekä venäläisohjukset.

”Zapadin aikana tehdyt toimet olivat [Venäjälle] puolustuksellisia. Siellä ei harjoiteltu Baltian maiden tai Suwałkin käytävän valtaamista”, totesi Moskovan puolustusasiamies, everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa.

”МИД: учения «Запад-2017» носят исключительно оборонительный характер” oli uutisotsikko venäläisen RT-uutiskanavan sivuilla elokuussa (RT 25.8.2017). Vapaasti suomennettuna: ”[Venäjän] ulkoministeriö: ’Zapad-2017’-harjoitus on yksinomaan luonteeltaan puolustava”. Pihlajamaan kannanotto on yhtä kuin Venäjän ulkoministeriön lehdistötiedotteeseen kirjattu (МИД России 25.8.2017). Lännessä jo tuolloin elokuussa epäiltiin tulevien sotaharjoitusten puolustuksellisuutta.

Lännessä sekä viralliset sotilaslähteet Naton ja Yhdysvaltain johdolla että lehdistö ovat nähneet Zapad-asiat aivan toisin kuin Suomen Puolustusvoimat ja etenkin sen Venäjä-ryhmä. Esimerkkejä läntisten puolustushallinnon, johtavien sotilasasiantuntijoiden ja tiedotusvälineiden Venäjä-ryhmästä poikkevista kannanotoista löytyy pilvin pimein (esim. The New York Times 1.10.2017 , Real Clear Defense.6.10.2017 jne.).

Ongelma Pihlajamäelle ja ilmeisesti koko Venäjä-ryhmälle on (toivottavasti ei sentään Suomen Puolustusvoimille laajemmin), etteivät he ymmärrä Venäjän toimintalogiikkaa sotaharjoituksissa vastaavasti kuin muualla lännessä asia ymmärretään.

”Meidän näkemyksemme mukaan se, minkä venäläiset ilmoittivat Zapad-harjoitukseksi, oli suurin piirtein sen vahvuinen ja tapahtui niillä alueilla kuin he ilmoittivatkin.”, Pihlajamaa jatkoi. Niin varmaan olikin, jos lasketaan vain ne sotilaat, jotka harjoittelivat Valko-Venäjällä sekä läheisellä alueella ja mitä Venäjä esitti Wienin vuoden 1990 dokumentin puitteissa.

Wienin dokumentissa 1990 (Vienna Document 1990) esimerkiksi raja harjoituksiin osallistuvien sotilasjoukkojen määränä on 13 000 sotilashenkilöä (”troops, including support troops”) ja panssarivaunujen määränä 300 panssarivaunua (”battle tanks”). Zapad-harjoituksessa Valko-Venäjä oli tarkka Wienin dokumentin noudattamisesta, eikä noita määriä todennäköistä ylitetty Valko-Venäjään liittyvässä harjoitusosuudessa mukaan lukien Venäjään liittyvät lähialueet. Valko-Venäjä ei halunnut ärsyttää länsimaita.

Venäjälle ei suikaan ollut ensimmäinen kerta, kun sotaharjoitustoimia jaetaan niin, että nimellisesti Wienin dokumentin vaatimukset alitetaan eikä ennakkoilmoitusta tarvita dokumentin vaatimuksista esim. tarkkailijoiden suhteen. Jos 13 000 sotilaan raja ei ylity, ei muilla sopimusvaltioilla ole niitä virallisia valvontamahdollisuuksia, mitä sotilasmäärärajan ylitys mahdollistaisi.

Venäjä haluaa joko jättää harjoitukset vaille Wienin dokumentissa mainittuja valvontamahdollisuuksia tai sitten harjoitusten jakamisella osasotaharjoituksiin keskitetään valvontamahdollisuudet vain tiettyyn osaharjoikseen eikä laajemmalle. Tuo on Venäjältä tietoista politiikkaa.

Sotaharjoituksia ja sotaharjoitustoimia pitää kuitenkin arvioida etenkin Venäjän tapauksessa, miten osaharjoitustoimet tukevat harjoitustoimille asettuja strategisia päämääriä ja mikä on niiden yhteinen aikaperspektiivi. Venäjän harjoituksia ei pidä tuijottaa alueellisena toimena ja jollakin pienemmällä alueella olevina sotilasmäärinä. Aikaperspektiivi on ratkaisevampi.

Zapad-harjoituksessa on syytä pitää kaikkia niitä harjoitustoimia Valko-Venäjältä ja Huippuvuorilta aina Pohjanmeren kautta Saksan ja Hollannin rannikolle saakka yhtenä harjoituksena. Venäjä harjoitteli osaharjoituksia yhtenä kokonaisharjoituksena Zapad-harjoituksen ajankohtana ja hieman sitä ennen. Osaharjoitukset olivat johdettuja koordinoidusti yhdessä sotilasjohdossa. Osaharjoituksilla oli myös yhteinen strateginen tavoite.

Tuo edellä mainittu on yhteinen näkemys länsimaissa Yhdysvaltojen Pentagonista Natoon (Nato official statement, 26.10.2017). Vain Puolustusvoimien Venäjä-ryhmä ja virallinen Suomi ainoana länsimaana näkevät Zapad-harjoituksen laajuuden täysin yks yhteen niin kuin Venäjä. Luotan kyllä tässä asiassa enemmän Natoon ja sen 29 jäsenmaan yhteiskannanottoon (Nato 2.11.2017: ”Allies made clear that the scale and geographical scope of exercise ZAPAD 2017 significantly exceeded what Russia had previously announced) kuin Puolustusvoimien Venäjä-ryhmään ja Venäjän ulkoministeriöön, jotka ovat määritelleet Zapadin laajuuden yhtenevin sanakääntein.

                                                                                       ****

Zapad-harjoituksiin osallistuneiden sotilaiden lukumäärän lisäksi toinen vaikea asia Venäjä-ryhmälle oli Iskander-ohjukset ja venäläisohjukset ylipäätään. Iskander-ohjukset kuten myös muut venäläisohjukset ovat Suomelle vaikea asia, joka halutaan vaieta kuoliaaksi. Liian vaikea asia, jotta sitä voitaisiin Suomessa työstää ylipäätään.

Iskander-ohjus on hyökkäysase, ei puolustusase. Puolustusharjoituksissa ei laukaista hyökkäysohjuksia.

”Zapadista myös puuttui eräitä elementtejä, joita siinä olisi voinut olla. Tällainen oli esimerkiksi Iskander-ohjusten vienti Kaliningradiin.”, totesi Aleksanteri-instituutin professori Katri Pynnöniemi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Mikä olikaan tuon Iskander-kannanoton pohjimmainen idea tässä yhteydessä?

Miksi kummassa Venäjän olisi pitänyt harjoitella jälleen kerran Iskander-ohjusten siirtoa Kaliningradiin, kun se on tehnyt sen jo kahdesti. Venäjä harjoitteli Iskander-ohjusten siirtoa ensikerran jo syksyn 2013 Zapad-harjoituksessa (Bild 14.12.2013). Toisen kerran ohjusten siirtoa Kaliningradiin harjoiteltiin viime vuoden syksyllä (ERR 7.10.2016).

Jostakin kumman syystä Venäjä-ryhmältä jäi huomiotta täysin se Venäjän uusi ohjustoiminta, jota se harjoitteli ensikertaa viime syksyisessä Zapad-harjoituksessa hyvin laaja-alaisesti.

Petteri Lalu toteaa venäläisohjuksista lisää haastattelussa: ”Meillä muutokset eivät ole niin rajuja kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa Iskanderien tulo merkitsee sitä, että he ovat yhtäkkiä ballististen ohjusten laukaisuvyöhykkeellä. Me olemme eläneet sen totuuden kanssa jo kymmeniä vuosia, että olemme mahdollisella tulialueella, jos joku sitä nappulaa painaa. Iskander-kohut joskus hymyilyttävät suomalaisia sotilaita. Syynä on se, että ohjuksia on ollut Lugassa jo vuodesta 2011. Sitä ennen siellä oli Totška-ohjuksia, jotka nekin ylsivät Suomen alueelle.”

Länsimaiden sotilashallinnot näkivät Venäjän ohjuskäytön Zapad-harjoituksessa täysin päinvastoin kuin Puolustusvoimien Venäjä-ryhmä. Länsilähteet ovat mielestäni luotettavampia, koska heillä on Yhdysvaltain johdolla koko Euroopan kattava tilannekuva Venäjän sotilaallisesta ohjustoiminnasta. Suomella ei ole tätä tilannekuvaa.

Vaikuttaa peräti siltä, että Suomi ei tiedä oman tilannekuvansa perusteella edes niitä ohjuslaukaisuja, joita Venäjä teki Zapad-harjoituksen yhteydessä ihan Suomen rajan läheisyydessä. Venäjä laukaisi Leningradin alueelta myös yhden Iskander-ohjuksen, siis hyökkäysohjuksen. Olisiko Pynnöniemen ollut syytä mainita tuo ohjuslaukaisu?

Hyvä esimerkki on The New York Times -lehden lehtijuttu (The New York Times 1.10.2017) otsikolla ”Vast Exercise Demonstrated Russia’s Growing Military Prowess” (vapaasti suomennettuna: ”Voimasotasotaharjoitus osoitti Venäjän kasvanutta sotilasvoimaa”). Jutussa lainattiin Yhdysvaltain puolustusministeriön alaisen pohjoisen asevoimien sotatoimialueen päämajan (Northern Command, USNORTHCOM) kenraali Lori J. Robinsonia seuraavasti:

“’[Russia had] ability to hold targets at risk at ranges that we’re not used to, apparently referring to Moscow’s arsenal of medium- and long-range missiles. She [Lori J. Robinson] did not elaborate, adding only that her command would conduct a “deep-dive” review of the exercise this week.”

Vapaasti suomennettuna:

“’[Venäjällä oli] kyky saavuttaa hyökkäyskohteita sellaisilla alueilla, joihin emme ole tottuneet.’, viitaten todennäköisesti Moskovan keski- ja pitkän kantaman ohjusten arsenaaliin. Hän [Lori J. Robinson] ei tarkentanut sanomaansa, mutta lisäsi, että hänen sotatoimialueen päämaja suorittaa ’ääriperusteellisen’ tarkastelun tämän viikon [Zapad-]harjoituksesta.”

Venäjä harjoitteli ensi kertaa tämän vuoden Zapad-sotaharjoituksessa Iskander-M-ohjuksen laukaisua lähellämme Leningradin alueella (Министерство обороны РФ 18.9.2017). Venäläiset ja läntiset uutissivustot uutisoivat Iskander-M-ohjuksen laukaisusta Zapad-harjoitukseen liittyen samalla päivämäärällä myös Venäjän Astrahanin alueen (Астраханская область) Kapustin Jarin (Капустин Яр) koelaukaisualueelta Kazakstanin maalialueelle (Tass 18.9.2017).

Iskander-ohjuksen laukaisua Leningradin alueella (Ленинградская область) Zapadin yhteydessä on syytä pitää totena Venäjän puolustusministeriön ilmoittamana huomioiden laukaisun kuvasarja, vaikka alkujaan puolustusministeriön sivuilla ohjus oli nimetty Iskander-K-ohjukseksi.

Suomen Puolustusvoimat ei ole osoittanut, että se olisi ylläpitämänsä reaaliaikaisen tilannekuvan kautta saanut tiedon ohjuslaukaisusta lähialueellamme.

Venäjä harjoitteli myös pommittajilla ohjus- ja risteilyohjuslaukaisuja Nato-maita sekä ilmeisesti myös Suomea ja Ruotsia vastaan (Bild 19.12.2017). Pommikoneiden harjoituksia oli myös Itämerellä.

Oliko Puolustusvoimien Venäjä-ryhmän nimenomainen tarkoitus Kaliningradin Iskander-kannanotoilla häivyttää aivan lähialueillamme tapahtunut ohjuslaukaisu? Etteivät Iskander-ohjukset ole meille ongelma, mutta ehkä Kaliningradissa ovat vaikkapa Ruotsille.

                                                                                       ****

Suomessa on niukasti uutisoitu niistä Zapad-sotaharjoitustoimista, joita Venäjä harjoitteli aivan Suomen rajan pinnassa. Ikään kuin Puolustusvoimilla olisi ollut tiedotussulku.

Ehkäpä tiedotussulku olikin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon määrittelemänä? Suomi kun osallistui samaan aikaan Ruotsin Aurora 17 -sotaharjoitukseen.

Oliko halukkuutta välttää tietoja, joiden perusteella kansalaiset olisivat ajatelleet Venäjän ja Suomen olevan sotaharjoituksissa vastakkaisilla puolilla, kun Suomi harjoitteli länsiliittoutumassa ja kun Venäjä harjoitteli Suomen rajan tuntumassa?

Venäjä lennätti pommittajiaan Suomen rajojen tuntumassa Itämeren merialueilla ja Barentsinmerellä. Asiaan liittyvä norjalaisen AldriMer-sotilassivuston juttu Nato-lähteisiin perustuen jatkolinkkeineen on syytä käydä lukemassa otsikolla ”Russian forces exercised attack on Svalbard” (vapaasti suomennettuna: ”Venäläiset sotavoimat harjoittelivat hyökkäystä Huippuvuorille”, AldriMer.no 18.10.2017).

Norjalaissivusto kirjoittaa:

“Ballistic missiles capable of carrying nuclear warheads were fired from both from land, from one of the nuclear ballistic submarines of the Northern Fleet, as well as from the battle cruiser «Pyotr Velikyi» in the Barents Sea. Six Russian Tupolev TU-95 og TU-22m3 bomber planes also trained how to carry out nuclear attacks in the Barents Sea, in the Norwegian sea and in the Baltic Sea.”

Vapaasti suomennettuna:

“Ydinkärkiä kuljettamaan kykenevistä ballistisista ohjuksista kaksi laukaistiin maalta, yksi pohjoisen laivaston ydinsukellusveneestä ja Barentsinmerellä olleesta Pjotr Veliki-taisteluristeilijältä [Пётр Великий]. Kuusi venäläistä Tupolev TU-95 [Туполев ТУ-95] ja TU-22M3 [Туполев ту-22М3] -pommittajaa myös harjoittelivat ydinasehyökkäystä Barentsinmerellä, Norjanmerellä ja Itämerellä.”

Huolestuttavaa norjalaissivuston kirjoituksessa Suomenkin kannalta on, että venäläiset lienevät onnistuneet sekoittamaan Norjan tiedustelu- ja havainnointijärjestelmiä niin, ettei Norja saanut riittävää ennakkovaroitusta Venäjän hyökkäysharjoituksesta Huippuvuorille.

Norjalaissivusto kirjoittaa:

“The events in the north has also lead to several crisis meetings between NATO and Norwegian military authorities. The Norwegian Intelligence Service (NIS) was able to provide no or little warning of the simulated Russian attack, carried out by Russian bomber jets and an extensive naval fleet.

Many of the operational orders to the Russian military forces before «Zapad 2017» seems to have been communicated through ground based communication systems, making it more difficult for NIS and other western intelligence services to intercept the messages. The NIS spy ship MS «Marjata» was also unavailable or at reduced capacity. The same has long also been the case for the Norwegian P-3C Orion maritime patrol aircrafts (MPA) from the 333 Squadron, based at Andøya air base in the north of Norway, causing a significant dive in Norway’s anti submarine warfare (ASW) capacity.”

Vapaasti suomennettuna:

”Pohjoisten alueiden tapahtumat johtivat useisiin kriisitapaamisiin Naton ja Norjan sotilasviranomaisten välillä. Norjan tiedustelupalvelu (NIS) ei kyennyt antamaan varoitusta tai vain vähäisen varoituksen  Venäjän simuloidusta hyökkäyksestä, jota suorittivat venäläiset pommikoneet ja laaja laivasto.

Monet Venäjän sotavoimien operatiivisista käskyistä ennen Zapad 2017-harjoitusta näyttävät olevan annettu maapohjaisten viestintäjärjestelmien kautta, mikä vaikeuttaa NIS:n ja muiden länsimaisten tiedustelupalvelujen viestisieppausta. NIS:n tiedustelulaiva MS Marjata [MS Marjata] ei myöskään ollut käytettävissä tai vain rajoitetusti käytettävissä. Sama pätee myös Norjan pohjoispuolella sijaitsevaan Andøyan lentotukikohtaan [Andøya flystasjon] sijoitettuun Norjan merialueen [Lockheed] P-3C Orion -tiedusteluilma-aluksien (MPA) 333-laivueeseen [333_skvadron] aiheuttaen merkittävän puutteen Norjan sukellusvenetorjunnalle (ASW).”

Norja on ollut jo pitempään huolestunut Venäjän varustautumisesta pohjoisessa. Norja pelkää, että Venäjän hyökkäyssukellusvenelaivasto pystyy puhkaisemaan pohjoiset huoltoreitit. Kyse on Grönlannin, Islannin ja Iso-Britannian välillä olevasta niin kutsutusta GIUK-aukosta, mikä lyhenne on em. maiden etukirjaimet englannin kielellä (GIUK gap). Norjalaisilla on huoli, että Venäjä kykenisi uhkaamaan Naton merikuljetuksia Pohjois-Amerikasta Pohjois-Eurooppaan. Venäjän toimet Zapad-harjoituksen yhteydessä Barentsinmerellä ja Huippuvuorilla lisäsivät norjalaishuolia entisestään.

Nato ja Yhdysvallat ovat jo reagoineet pohjoisilla alueilla: Yhdysvallat on tuonut noin 300 sotilasta Norjaan Trondheimin lähelle (Reuters 16.1.2017) ja Yhdysvallat on jo aloittanut uudelleen valvontalennot Islannin Keflavikin sotilastukikohdasta (The Barents Observer 10.2.2016). Norja on tilannut Yhdysvalloista viisi uutta P-8 Poseidon merivalvontakonetta valvomaan venäläissukellusveneitä (Regjeringen 4.4.2017).

Suomikin joutuu kiinnittämään huomioita Pohjois-Suomen turvallisuuteen Zapad-harjoituksen jälkeen. Arktisten alueiden sotilaallinen turvallisuus on heikkenemässä. Jännitteet ovat jo tulleet Arktiselle alueelle ihan lähellemme.

Kun Norjassa olevien yhdysvaltalaisjoukkojen komentaja kenraali Robert Neller totesi joulun alla ”I hope I'm wrong, but there's a war coming." (Military.com 21.12.2017 ja The Washington Post 23.12.2017), pidin lausahdusta vitsinä. Nellerillä oli lausuntoa antaessaan hyvin tiedossa Venäjän Zapad-toimet ja myös muut viimeiset epävakauttavat toimet kehityskulkuineen alueella. Yhdysvaltain USNORTHCOM:n kenraali Lori J. Robinson lienee myös jo informoinut Nelleriä Zapad-harjoituksen tarkastelun tuloksista.

Tosiasia on, että turvallisuusasiat Skandinavian niemimaan ympärillä ovat huonontuneet joka ilmansuunnassa eikä niistä Suomikaan tule jäämään sivuun.

                                                                                       ****

Palataanpa edellisen luvun ”syrjähypystä” otsikon mukaiseen aiheeseen Suomen Puolustusvoimien Venäjä-ryhmästä.

Venäjä-ryhmän ensimmäinen julkinen ulostulo Helsingin Sanomissa 12.12.2017 oli siis kauhea. Ryhmän viesti Zapad-sotaharjoituksesta ja Venäjän muodostamasta ohjusuhasta oli kerrassaan erikoinen. En usko ryhmän ammattitaidottomuuteen vaan poliittiseen ohjaukseen, jotta suomalaiset eivät kokisi huolta.

Venäjä varmasti kiittää suomalaisen Venäjä-ryhmän kannanottoja.

Zapad-harjoitukset ovat joka kerta viestittäneet jotain uutta, niin viime vuonnakin. Mielestäni viime syksyn harjoituksiin liittyi kaksi piirrettä, jotka ovat hyvin hyökkäyksellisiä länsimaita kohtaan ja myös Suomea kohtaan.

Venäjä harjoitteli laajaa ohjushyökkäystä länttä vastaan. Harjoitukseen eivät kuuluneet vain maasta laukaistavat hyökkäykselliset ohjukset (kahden Iskander-ohjuksen laukaisu läntisessä ja eteläisessä sotilaspiirissä) vaan ennen kaikkea ilmavoimien pommittajiin sekä laivastojen aluksiin sijoitut ohjukset ja niiden laukaisusimulointi laajemmalle ja syvemmälle länteen kuin kertaakaan aikaisemmin.

Venäjän harjoitusaluetta olivat meille läheisen Itämeren lisäksi Barentsinmeri ja Norjanmeri Pohjanmeri mukaan lukien. Harjoituksilta ei säästynyt edes Hollannin rannikko. Kuvaava Venäjän muodostamasta ohjusuhasta on korkean yhdysvaltalaiskenraalin Lori J. Robinsonin toteamus syys-lokakuun vaihteessa.

Venäjä harjoitteli Zapad-sotaharjoituksessa aktiivisesti myös ilma-alusten ja ohjusten torjuntaa S-300- ja S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmillä.

Oliko Ruotsin Aurora 17 -sotaharjoituksella eteläisellä Itämerellä vaikusta siihen, että Venäjä ”koukkasi” Norjanmeren ja Pohjanmeren kautta keskemmälle Eurooppaan?

Toinen uusi piirre oli Venäjän kyvykkyys yllätykseen Barentsinmerellä. Norjan ja Naton tiedustelu ei toiminut parhaalla teholla. Venäjä jo on siirtänyt ja tulee todennäköisesti siirtämään sotilastietoliikennettä yhä enemmän suljettuun kaapeliverkkoon, jota on vaikea – jos mahdoton – tiedustella. Olen käsitellyt tuota asiaa aikaisemmin blogikirjoituksessa otsikolla ”Suomen avoin tieto puolustusinfrastruktuurista tekee työn helpoksi Venäjälle” (US-blogi 9.12.2017).

Tulevaisuudessa Suomi ei voi siis enää luottaa, että se saisi käytössään olevilla tiedusteluvälineillä ennakkotietoa esimerkiksi Venäjän mahdollisesta ohjushyökkäyksestä. Uusi tiedustelulakikaan ei tuo ratkaisua suljettujen sotilasverkkojen tiedusteluun. Tuo edellyttää reagointikynnysajan lyhentämistä entisestään.

Suomi joutuu myös siirtämään omaa sotilaallista tietoliikennettä suljettuun turvaverkkoon (TUVE), kun nyt vielä kriittistäkin sotilaallista tietoliikennettä kuljetetaan ilmateitse. Sotilaallisena puolustuksena joudutaan kiinnittämään erityistä huomiota tietoliikenneverkkojen toimivuuteen.

Länsimaihin verrattuna Venäjälle turvassa olevat tietoliikenneverkot ovat helpompia, kun sen maa-alueet ovat yhtenä kokonaisuutena, kun taas läntistä tietoliikennettä joudutaan kuljettamaan merenpohjissa, jotka ovat haavoittua venäläissabotaaseille. ”Venäjän sukellusveneet pörräävät merenalaisten kaapeleiden ympärillä – Nato hermostui” oli uutisotsikko Iltalehdessä jouluna (Iltalehti 23.12.2017). Venäläissukellusveneet olivat tutkimassa kaapeleita Pohjois-Atlantilla, kuinkas muuten.

Kun Venäjälle on Itämeri entisestään sulkeutumassa reittinä Keski-Eurooppaan, se on tekemässä uutta sotilaallista kulkureittiä Kuolan niemimaalta Barentsinmeren, Norjanmeren ja Pohjanmeren kautta keskiseen Eurooppaan. Tuo on Venäjän varustelutoimien iso kuva tällä alueella.

Venäjä on jo aloittanut Kuolan niemimaan ja Vienanmeren alueen lisävarustelun ja varustelu tulee vain jatkumaan heikentäen myös Suomen turvallisuutta. Tuo on myös Venäjän varustelutoimien toinen iso kuva. Suomen on mietittävä mahdollista Nato-jäsenyyttä ja sen ajankohtaa tuon varustautumisen pohjalta. Venäjän siirtäessä yhä enemmän sotavoimaa alueelle, sitä vaikeammaksi Suomen Nato-jäsennys voi käydä.

Toivottavasti Suomen sotilaallinen päätöksenteko ja varautuminen eivät perustu ainakaan Venäjä-ryhmän kannanottoihin. Tässäkin kirjoituksessa olisi Venäjä-ryhmällekin aineksia, joihin sen olisi syytä keskittyä.