Niinistön ja Haaviston vaalitenttikannat itärajan turvallisuudesta puistattavat

Gallupien kärjessä olevat presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto esittivät Ylen henkilökohtaisissa vaalitenteissä Suomen itärajaa ja Suomen Nato-jäsenyyttä koskevia kannanottoja, joita on syytä käydä hieman tarkemmin läpi ennen varsinaista vaalipäivää. Sauli Niinistön henkilökohtainen vaalitentti oli maanantaina 15.1.2018 (Yle Areena 15.1.2018, Niinistö) ja Pekka Haaviston tiistaina 16.1.2018 (Yle Areena 16.1.2018, Haavisto).

Ehdokkaat lausuivat kutakuinkin seuraavasti Suomen itärajan turvallisuudesta.

Sauli Niinistö (haastattelun kohdasta 49.43 eteenpäin):

”Siinä tilanteessa, jos Suomi liittyisi Natoon, niin Venäjän ja Naton keskinäinen maaraja tuplaantuisi osapuilleen. Elikkä ainakin 50 prosentin mahdollisuus noin siinä sitten noin ihan kilometreissä laskettuna olisi [Venäjän hyökkäykselle Nato-maahan].”

”Kilometritkö tässä ratkaisevat?”, toimittaja Seija Vaaherkumpu kysyi jatkona.

”Ei, mutta onhan Suomella, Suomen raja on vähän erilainen kuin muut. Hyvin harvaan asuttu. Se muuttaisi tilannetta sillä tavalla, eli se saattaisi olla myöskin vaikeammin puolustettavissa kuin sitten hyvin rakennettu ympäristö ja selkeä ympäristö siinä mielessä.”

Pekka Haavisto (haastattelun kohdasta 44.43 eteenpäin):

”Jos hakisimme Nato-jäsenyyttä, hyvin luontainen ratkaisu Venäjältä olisi lisätä Naton rajalle – eli siis Suomen ja Venäjän väliselle rajalle – omaa aseistustaan. Meille tulisi tilanne, jossa meidän pitäisi reagoida tähän, olisi suuri kansalaisten paine ja myös varmaankin Naton paine lisätä sitten aseistusta meidän puolellamme. Tulisimme varustelukierteeseen, jota olemme pyrkineet välttämään omalla puolellamme.”

Aikaisemmasta vaiheessa (kohta 42.30) Haavisto totesi Yhdysvaltain asemasta Itämeren ympäristössä Suomen ja Ruotsin turvallisuuden apuna: ”En usko kuitenkaan, että Yhdysvallat voi ikään kuin Suomen turvallisuutta taata tai sitä roolia tehdä.”

Haastattelussa ilmoitetusti Haaviston mukaan Suomeen kohdistuvassa kriisissä ja sodassa Suomen apu on EU ja Lissabonin sopimuksen 42.7-artikla. Haavisto nimesi erikseen Saksan ja Ranskan uskottavimpina avun takaajina kuin Yhdysvallat. Haavisto vertasi selkeästi haastattelussa Saksaa ja Ranskaa Yhdysvaltoihin, ja Saksa ja Ranska ovat Haavistolle uskottavammat avustajat kuin Yhdysvallat.

Niinistön ja Haaviston kommentit olivat varmaan karmeaa kuultavaa niille, joilla on edes hieman ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntemusta. Niinistön ja Haaviston kommentit olivat suorastaan kylmääviä epäjohdonmukaisuudeltaan.

Molempien presidenttiehdokkaiden ajatusmaailmaa kuvastaa Venäjän pelko ja Suomen itärajan heikon sotilaallisen turvallisuuden pelko. Niinistön ja Haaviston ainoa kriteeri Suomen Nato-jäsenyydelle on Venäjä, ei esimerkiksi kuuluminen yhtenä päättäjätahona kaikkiin niihin läntisiin järjestöihin, joilla on vaikutusta Suomen asioihin.

Haastattelujen perusteella sekä Niinistön että Haaviston Venäjän pelko on syvälle juurtunutta ja perustavaa laatua olevaa. Jokaista Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista aikomusta, kannanottoa ja toimea he arvioivat ”mitähän Venäjä tästä ajattelee” -tyylillä.

”Mitähän Venäjä tästä ajattelee”, kun emme päästäneet venäläistä koululaivaa Zapad-sotaharjoituksen aikaan syyskuussa 2017 Ahvenanmaalle Maarianhaminaan?

”Mitähän Venäjä tästä ajattelee”, kun emme päästäneet EU:n joidenkin jäsenmaiden pyynnöstä venäläispoliitikkoja Helsinkiin juhlimaan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Etykin 40-vuotisjuhlaa heinäkuussa 2015.

Presidenttiehdokkaat Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto sekä myös ehdokas Matti Vanhanen ovat Ylen presidenttiehdokashaastettujen perusteella valmiita antamaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisista päätösvaltaa Venäjälle.

Erityisesti päätösvallan antamiselle Venäjälle on valmiutta Sauli Niinistöllä, ja olen kirjoittanut tuosta tarkemmin aikaisemmassa blogikirjoituksessa otsikolla ”Presidenttiehdokas Niinistö: Venäjä päättää Suomen Nato-asian – ei Suomi itse” (US-blogi 16.12.2017). Niinistö on määrittelyt tarkasti ne asiat, joilla Venäjä pystyy pitämään Suomen Nato-jäsenyyden ulkopuolella. Suomen Nato-jäsenyydestä on Venäjälle siis annettu tosiasiallisesti päätäntäoikeus. Venäjän toimet ratkaisevat Suomen Nato-jäsenyyden.

                                                                                      ****

Noita kolmea edellä mainittua presidenttiehdokasta yhdistää se, että he ovat olleet poliittisella mandaatilla valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeimmassa johdossa päättäjinä ministereinä ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (UTVA) jäseninä tai presidenttinä.

Presidenttiehdokas Haavisto on ollut ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsen Kataisen hallituksessa 13.3.2014-24.6.2014 välisen ajan ja Stubbin hallituksessa 24.6.2014-26.9.2014 välisen ajan. Myös presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on ollut valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeimmassa johdossa ministerinä ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenenä (UTVA).

Mielenkiintoista on myös näiden neljän henkilön yhtäaikaiset jäsenyydet ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jonka kokouksiin myös presidentti osallistuu (TP + UTVA):

• Vanhanen II -hallitus 19.4.2007-22.6.2010: Matti Vanhanen (pääministeri) ja Paavo Väyrynen (ulkomaankauppa- ja kehitysministeri).
• Katainen I -hallitus 13.3.2014 -24.6.2014: Pekka Haavisto (kehitysministeri) ja Sauli Niinistö (presidentti).
• Stubb I -hallitus 24.6.2014-26.9.2014: Pekka Haavisto (kehitysministeri) ja Sauli Niinistö (presidentti).

Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ovat siis yhdessä olleet päättämissä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa korkeimmalla tasolla 13.3.2014-26.9.2014 välisen ajan.

Eipä ihme, että Suomen Nato-jäsenyydestä ja Suomen itärajasta ajatellaan yks yhteen.

Sen sijaan neljä muuta presidenttiehdokasta eivät ole olleet valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeimmissa tehtävissä. Ei Nils Torvalds, ei Laura Huhtasaari, ei Tuula Haatainen eikä Merja Kyllönenkään ollessaan ministerinä Kataisen hallituksessa 22.6.2011-4.4.2014 välisen ajan.

Ehdokkaan Nato-kanta ja suhtautuminen Venäjään ei sinänsä perustu siihen, kuinka korkeassa asemassa ehdokas on ollut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekijänä, mutta tiettyihin perusteisiin se on selkeästi vaikuttanut, kuten edellä olevat samankaltaiset lainaukset presidenttiehdokas Haaviston ja Niinistön ehdokashaastatteluista osoittavat.

Uskallan väittää, että Niinistön, Haaviston, Vanhasen ja Väyrysen Venäjä- ja Nato-kantojen sekä Venäjän pelko on syötetty niissä valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeimmissa tehtävissä, joita he ovat hoitaneet. Kyse on Venäjän pelosta, mutta minkä sen on synnyttänyt? Onko Venäjällä ollut erityistä vaikutusvaltaa Suomen korkeimpaan ulko- ja turvallisuuspoliittiseen johtoon?

Kirjoitin jo vuoden 2015 alussa blogikirjoituksen otsikolla ”Kuinka Putin on oikein saanut presidentti Niinistön niin pelokkaaksi?” (US-blogi 25.1.2015). Kirjoitin tuolloin muun muassa, että ”Puhuttaessa Venäjästä pelko on ollut nähtävissä jopa presidentin kasvoilta” ja tuo on edelleen totta. Saman ovat huomanneet myös muut. Kolumnisti Yrjö Rautio kirjoitti Helsingin Sanomissa Niinistön Venäjä-pelokkuudesta kirjoituksen otsikolla ”Pelästyttivätkö Putinin puheet Niinistön varovaiselle Nato-kannalle?” (HS 17.10.2014).

Onko Venäjä pelotellut Suomea? Onko Venäjä pelotellut presidentti Niinistöä ja niitä, jotka osallistuvat etenkin kollegiomuotoiseen TP + UTVA -päätöksentekoon, siis korkeimpaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon? Kollegiomuotoista päätöksentekoa on pidettävä uudistuksia hidastavana. Kollegiomuotoisessa päätöksenteossa yhdellä johtohenkilöllä voi olla tosiasiallinen päätösvalta, jota muut eivät uskalla haastaa, vaikka halukkuutta olisikin.

                                                                                      ****

Pidän hyvin todennäköisenä, että Venäjä on kahdenvälisissä tapaamisissa ”tehnyt selväksi” Suomen korkeimmalle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle johdolle sanallisesti uhkaillen sen, mitä seuraisi, jos Suomi liittyisi Natoon.

Samat ”selväksi tekemisen” sanalliset uhkaamiset Venäjä on tehnyt kaikille niille maille, jotka ovat liittyneet Natoon vuonna 1999 ja sen jälkeen. Uhkailu alkoi Puolan Nato-jäsenyyshankkeesta. Sanamuodoiltaan samanlaista uhkailua on esitetty kaikille 1999 jälkeen Natoon liittyneille.

Nuo tutut vuodesta toiseen toistetut venäläiskannanotot ovat luettavissa Pravdan vuoden 1999 kirjoituksesta otsikolla ”Почему расширение НАТО представляет угрозу для России. МЕМОРАНДУМ” (vapaasti suomennettuna: ”Miksi Naton laajentuminen uhkaa Venäjää. MUISTIO”) (Pravda 15.3.1999).

Puola, Tšekki ja Unkari liittyivät Natoon 12.3.1999, kun Pravdan muistio julkaistiin kolme päivää myöhemmin 15.3.1999. Pravdan muistion teksti lienee alun perin laadittu Venäjän ulkoministeriössä, koska samaa virttä olemme saaneet kuunnella jo kohta 19 vuoden ajan melkeinpä sanasta sanaan Venäjän ulkoministeriön kannanotoissa. Kirjoitus on syytä käydä lukemassa konekäännöksenä niidenkin, jotka eivät osaa venäjän kieltä.

Tuon vuoden 1999 uhkailuvirren ensikuulemisen jälkeen Natoon on liittynyt 13 uutta jäsenmaata Euroopasta, kun mukaan lasketaan vuoden 1999 uudet jäsenet. Näistä maista yhteenkään Venäjä ei ole hyökännyt eikä tehnyt muutakaan sotilaallisesti konkreettisia. Uudet Nato-maat ovat saaneet olla yllättävän rauhassa.

Venäjä tekee kaikkensa, ettei maa liittyisi Natoon, mutta liittymisen myötä jäsenyys otetaan tosiasiana.

Venäjän puheet ovat puheita, vain teot ratkaisevat. Sama koskee myös Kiinaa ja Yhdysvaltoja. Suurvaltoja arvioitaessa vain teot ratkaisevat. Venäjän puheisiin ja tekoihin liittyvä mielenkiintoinen tuore kirjoitus löytyy Interfax-sivustolta, jolle venäläinen diplomaatti ja entinen varaulkoministeri Aleksei Meškov antoi haastattelun otsikolla ”Алексей Мешков: Россия по–прежнему не рассматривает НАТО как противника и угрозу” (vapaasti suomennettuna: ”Aleksei Meškov: Venäjä ei vieläkään pidä Natoa vastustajana ja uhkana”) (Interfax 8.6.2016). Tuokin kirjoitus kannattaa käydä lukemassa vaikkapa konekäännöksenä.

Venäjääkin pitää siis arvioida aina ensisijaisesti tekojen perusteella, ei sanojen perusteella. Venäjä on toki lisännyt sotilaallista varustautumista ja uhkaavaa sotilaallista harjoittelua huolestuttaen myös Nato-maita, mutta monien Venäjän toimien pohjimmainen päämäärä on ollut mielipidevaikuttaminen uhkailemalla.

                                                                                      ****

Presidenttiehdokas Niinistön sanat Suomen itärajasta kertovat totuutta Suomen puolustuskyvystä. Niinistö sanat paljastavat, ettei Suomella ei ole todellista puolustuskykyä vastata Venäjän sotilasvoimaan itärajalla.

Suomessa pidetään yllä hyvän puolustuskyvyn imagoa. Sitä pitävät yllä poliitikot ja sitä pidetään yllä yleisellä asevelvollisuudella. Kansa on ottanut Suomen hyvän puolustuskyvyn todesta eikä puolustuskyvyn arvostelijoita katsota hyvällä.

Presidenttiehdokas Niinistölle asettava kysymys kuuluukin: olisiko Suomen itäraja paremmin turvattu sotilaallisessa kriisissä tai sodassa Suomen ollessa Naton jäsenmaa vai Suomen ei ollessa Naton jäsenmaa. Nostaisiko vai laskisiko Nato-jäsenyys Venäjän hyökkäyskynnystä Suomeen yli itärajan?

Sekä Niinistön että Haaviston mielestä Nato-jäsenyyden myötä Venäjän hyökkäyskynnys laskisi, kun minun mielestä kynnys nousuisi. Nato-jäsenyys lisää vihollistahon hyökkäyskynnystä, ei laske.

Se, miksi Suomi alistuu helposti Venäjän tahtoon, on maan heikko todellinen puolustuskyky etenkin pitkällä itärajalla. Venäjä tietää tuon pohjimmaisen totuuden ja testaa vaikutusmahdollisuuksiaan Suomen päätäntään aina silloin tällöin, mistä yhtenä esimerkkinä itärajan pakolaisasia parin vuoden takaa. Vieläkö Suomi ymmärtää Venäjän yskän ja toimii niin kuin Venäjä toivoo Suomen toimivan.

Kun muut riittämättömän puolustuskyvyn omaavat maat itäisessä Euroopassa liittyivät Natoon heti, kun siihen tarjottiin mahdollisuus, niin Suomi on katsonut edukseen toisenlaisen ratkaisun. Valittu ratkaisu rajoittaa Suomen itsenäistä päätöksentekoa vastaavasti kuin kylmän sodan aikaankin.

Venäjä tietää Suomen puolustuskyvyn heikkouden pitää huolta laajasta harvaanasutusta maa-alueesta. Harvaanasuttuun maahan on helppo tunkeutua. Venäjä tietää myös, että miinakielto on oleellisesti heikentänyt etenkin juuri itärajan viereisiä laajojen harvaanasuttujen maa-alueiden turvallisuutta. Miinat on hyvä puolustus harvaanasutulle maalle, joka haluaa suojata asumattomankin alueensa valloittamiseen pyrkivältä. On selvää, ettei näin laajaa maata voi puolustaa yksin vain 2,8 miljardin euron puolustusbudjetilla ja vain 1,2-1,3 prosentin osuudella bruttokansantuotteesta.

En voisi ikinä äänestää presidentiksi Sauli Niinistöä, Pekka Haavistoa tai Matti Vanhasta. Kaikki ovat kuin samasta puusta veistettyä ilman mitään mielipide-eroa. Heitä yhdistää jäsenyydet TP + UTVA:ssa, jossa ajatukset lienee muovattu ajan myötä yhteneviksi Venäjän myötävaikutuksella.