Sotilaallisen kauttakulun salliminen on Suomen ensimmäinen koe EU-puolustuksessa

Yhdysvaltain Eurooppa-joukkojen (USAREUR) maavoimien komentaja Ben Hodges nosti sotajoukkojen siirtoon liittyvät ongelmat esille ensi kerran lehtihaastattelussa marraskuussa 2015 (Defence Matters 18.11.2015). Sen jälkeen asiaa on pidetty yllä monessa yhteydessä (esim. Reuters 21.7.2017) ja viimeksi Yhdysvaltain merivoimien kenraali Joe Dunford Naton päämajassa Brysselissä (U.S. DoD 15.1.2018).

Yhdysvallat on jo ryhtynyt konkreettisin toimiin selvittääkseen sotavoiman siirtomahdollisuuksia ja Yhdysvaltojen joukkojen ylläpidon tarvitsemaa logistiikkaa eri Euroopan maissa. Selvitys koskee kaikkia Euroopan maita. Yhdysvallat selvittää myös sotavoiman valtiorajojen ylityksiin tarvitsemia lupia. Selvitystyö tehdään Yhdysvaltain puolustusvoimien logistiikkalaitoksella (The Defense Logistics Agency, DLA) IBex-ohjelman puitteissa (Industrial Base Extension).

Olen kirjoittanut aikaisemmin Euroopan sotavoimasiirtoja käsittelevän blogikirjoituksen otsikolla ”EU-puolustuksen ensimmäinen koetinkivi on varmistaa sotavoimasiirrot Euroopassa” (US-blogi 24.9.2017):

”Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis tapasi Hollannin virkaveljensä Jeanine Hennis-Plasschaertin Pentagonissa 15.8.2017 (The Netherlands Embassy in the United States 15.8.2017). Yksi keskeinen asia tapaamisessa oli puolustuksen Schengen-alueen muodostaminen Eurooppaan. Asia on siis erittäin tärkeä Yhdysvalloille, mutta tärkeä se on myös Hollannille. Jos Hollannista ja puolustusministeri Jeanine Hennis-Plasschaertista olisi kiinni, Euroopassa olisi jo puolustuksen Schengen-alue (Defensie, Hennis wil 'militair Schengengebied' 29.6.2017). Hollanti on esimerkillinen, kun puhutaan Euroopan puolustuksen yhdistämisestä niin Naton kuin EU:n puitteissa.”

EU:n pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) puolustuksessa on kirjattu aikanaan jo Lissabonin perussopimukseen. Englanninkielinen termi puolustusyhteistyölle on Permanent Structured Cooperation (PESCO).

Hollannin esimerkillisyys palkittiin, kun EU:n puolustusyhteistyön ensimmäiset 17 konkreettista yhteistyöhankkeesta kirjattiin PRY:n projektilistaan 11.12.2017 (First collaborative PESCO projects).

Hollanti vetää PRY:ssä Sotilaallinen liikkuvuus -hanketta (Military Mobility). Hankkeen tehtävä määritellään englannin kielellä näin:

“It aims to guarantee the unhindered movement of military personnel and assets within the borders of the EU. This entails avoiding long bureaucratic procedures to move through or over EU Member States, be it via rail, road, air or sea.

The project should help to reduce barriers such as legal hurdles to crossborder movement, lingering bureaucratic requirements (such as passport checks at some border crossings) and infrastructure problems, like roads and bridges that cannot accommodate large military vehicles.”

Vapaasti suomennettuna:                                           

“Sen tarkoituksena on taata sotilashenkilöstön ja -voiman esteettömät liikkeet EU:n valtiorajojen sisällä. Tämä merkitsee sitä, että vältetään pitkät byrokraattiset menettelyt EU:n jäsenvaltioiden kautta tai yli joko rautateitse, maanteitse, ilmateitse tai meritse tapahtuvissa siirroissa.

Hankkeen avulla olisi voitava vähentää esteitä, kuten oikeudellisia esteitä rajanylityksessä, hallinnollisia vaatimuksia (esimerkiksi passintarkastuksia joillakin rajanylityspaikoilla) ja infrastruktuurin liittyviä ongelmia, kuten teihin ja siltoihin liittyvät ongelmat, jotka eivät kestä suuria sotilasajoneuvoja.”

Sotilaallinen liikkuvuus -hanke lähtee konkreettisesti käyntiin maaliskuun 1. päivänä, jolloin on projektiryhmän aloituskokous Hollannin koollekutsumana. Hollannin ajatus on saada aikaan toimintasuunnitelma maaliskuun loppuun mennessä yhteistyössä EDA:n (European Defence Agency), EEAS:n (European External Action Service) ja Euroopan komission (European Commission) kanssa.

Yksi ilmoitettu painopiste Hollannilla on EU-Nato-yhteistyö sotilaallisessa liikkuvuudessa, joka käytännössä tarkoittaa Nato-maiden asevoimiin liittyvää liikkuvuuskartoittamista ja dekonfliktointa EU-alueella (”…including the EU-NATO cooperation on military mobility. In practical terms this means a lot of mapping and deconflicting”). Dekonfliktointi tarkoittaa toimia, joilla pyritään estämään sotavoiman yhteentörmäyksiä koordinoimalla niiden liikkeitä.

EU:n 28 jäsenmaasta 22 jäsenmaata kuuluu Natoon. Tosiasia on, että EU-Nato-yhteistyön (EU-NATO cooperation) EU:ssa pystyvät määrittelemään ja myös määrittelevät Nato-maat, eivät Naton ulkopuoliset maat. Nato johtaa jäsenmaittensa voimalla EU:n puolustusyhteistyön kehittämistä.

Suomi on mukana tuossa Hollannin johtamassa hankkeessa. Tiettävästi Suomi on mukana ainoana maana, joka ei kuulu Natoon. On helppo arvata, että Hollannin johtama Sotilaallinen liikkuvuus -hanke tullaan määrittelemään Naton lähtökohdista ja hyvä niin. Suomi on taas askeleen lähempänä Natoa tällä kertaa EU:n kautta.

Toivottavasti Suomi ei vain ryhdy hankalaksi ja vesittämään työryhmän tavoitteita, kun Suomessa asiasta tulee varmasti olemaan erilaisia poliittisia mielipiteitä. Toivottavasti Suomi ymmärtää täysin Euroopan yhteisen hyvän.

                                                                                     ****

Suomi uudisti viime kesänä puolustusvoimaa koskevaa lainsäädäntöä (Laki puolustusvoimista annetun lain muuttamisesta, 427/2017). Puolustusvoimat sai uuden tehtävän, joka on ”osallistuminen Euroopan union[in] toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklaan tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan perustuvaan apuun, aluevalvontayhteistyöhön tai muuhun kansainvälisen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan”.

Laissa on kirjoitusvirhe (unionin -sanan sijaan on kirjattu union), joten sattuu sitä paremmissakin piireissä eikä vain minulla.

427/2017-lakiin on kirjattu kansainvälisen avun antaminen ja pyytäminen, mutta tärkeä asia on jäänyt miettimättä, johon lainsäätäjä joutuu palamaan PRY:n yhteydessä, kun sotavoiman liikkuvuusasia etenee päätöksiin ja sitoumuksiin EU:ssa. Lainsäädäntö joudutaan taas avaamaan ja kirjamaan kauttakulkuun liittyvät asiat omiksi asioiksi lakipykäliin.

Sotilaallinen kauttakulku on raskaan luokan ulko- ja turvallisuuspoliittinen asia, jossa mitataan heti aluksi, mihin Suomi on todella valmis EU:n puolustusyhteistyössä. Kauttakulussa mitataan Suomea, suostuuko Suomi Nato-maiden esittämiin sotavoiman liikkuvuusasioihin vai ryhtyykö se heti aluksi vänkäämään vastaan.

Onko Suomi valmis muiden EU:ssa olevien Nato-maiden tapaan sotavoiman kauttakulkuun Suomen hallinnassa maa- ja vesialueen sekä ilmatilan läpi kolmanteen maahan? Salliiko Suomi nyt sotavoiman kauttakulun EU:n PRY-hankkeen määrittelemänä, kun halukkuutta ei ollut pari vuotta sitten siinä yhteydessä, kun Nato-laati puolustussuunnitelmaa Itämeren ympäristöön?

Onneksi EU:n puolustusyhteistyö ei ole enää siinä mukana oleville vapaaehtoista, vaan jäsenmaan täytyy sitoutua täysin suorituskykyjen kehittämiseen ja siis myös kauttakulkuun (Yle 14.3.2017). Olisi varsin erikoista, jos Suomessa kauttakulku olisi erillisen poliittisen päätöksen varassa, kuten on kansainvälisen avunantaminen ja -saaminen laissa säädetty. Tuollainen vaihtoehto ei enää käy EU-puolustusyhteistyössä, jossa mukana olemisen säännöt tulevat olemaan kovemmat kuin Natossa.

Sallisiko Suomi esimerkiksi sotilaallisessa kriisissä sotavoiman kauttakulun EU-Ruotsista EU-Suomen kautta EU-Viroon EU-lähtökohdista, kun Suomi ei kuulu Natoon? Kykeneekö Suomi näkemään EU:n Nato-maat samoin kuin ne maat, jotka eivät kuulu Natoon?

Jos Itämeri olisi Kaliningradin kohdalta Venäjän katkaisema, yksi keskeinen sotavoiman läntinen kulkureitti olisi Göteborgin satamasta rautateitse Gävleen ja siitä laivalla Poriin ja edelleen rautateitse Helsinkiin. Helsingistä sotavoima siirrettäisiin yli kapean Suomenlahden Baltiaan. Tuo luonnollisesti edellyttäisi Ruotsin lähtemistä mukaan EU-puolustusyhteistyöhön. Suomelle tuollainen sotavoiman siirto saattaisi tuottaa vaikeuksia, koska Venäjä varmasti pyrkisi sen sotilaallisesti estämään.

Suomi ei voi siis ajatella, etteikö Suomenkin kautta tapahtuisi sotavoiman kauttakulkua ja vaikkapa ohjusten ylilentoa, koska Suomi sijaitsee pussinpohjalla kiinni Venäjän rajassa. Kauttakulkuun liittyviä EU-maita ympärillämme ovat Ruotsi ja Baltian maat. Sotavoimia voidaan joutua liikuttamaan näiden EU-maiden välillä ilman, että kyse on Suomen avunsaannista tai avunantamisesta, jotka on kirjattu puolustusvoimista annettuun lainmuutokseen.

Suomi ei siis voisi enää asettaa EU:n puolustusyhteistyön tiivistyessä EU:n Nato-maita eri kastiin erilleen EU:sta. Hyvä niin. Kun kyse Suomelle on ollut Venäjästä, tähän saakka Suomi on käsitellyt EU:n Nato-maita kuin spitaalisia.

Mahdollisessa sotilaallisessa kriisissä tai sodassa Suomen on ajateltava EU:n Nato-maita ensisijaisesti EU-maina, jotka nyt sattuvat kuulumaan myös Natoon. Tuon ajatusmaailman omaksuminen vaatii todella monelta suomalaispoliitikolta ajatusten uudelleen muovaamista. Pitää myös ymmärtää, että EU:n puolustusyhteistyön kehittämien tapahtuu Nato-maiden määrittelemänä ja Suomen on siihen vain sopeuduttava.

Kun Suomi ei kuulu Natoon, EU:n puolustusyhteistyössä Suomi saattaa turvallisuuden suhteen itsensä huonompaa asemaan kuin Nato-maat, joilla on perussopimuksen kautta kunnon turvatakuut.

Mielenkiintoisia tulevat olemaan presidentti Niinistön näkemykset, joka presidentinvaalitenteissä näki Suomen liittymiseen Natoon melkeinpä mahdottomaksi Suomen itärajan takia. Jos Suomen kautta kulkisi sotavoimaa Norjasta ja Ruotsista Viroon ja Baltian maihin, eroaisiko tilanne Venäjän kannalta mitenkään siitä, että Suomi kuuluisi Natoon.

Ei eroaisi.

Suomen Nato-jäsenyyskammo on välillä hyvin koomista.