Pysyvä ratkaisu EU:n rajavalvonta- ja turvapaikkapolitiikkaongelmiin

”Frontex auttaa EU-maita ja Schengen-maita valvomaan ulkorajojaan. Se myös tukee rajavalvonnan yhdenmukaistamista eri puolilla EU:ta. Se edistää rajaviranomaisten välistä yhteistyötä kaikissa EU-maissa ja antaa teknistä tukea ja asiantuntija-apua.”

”Kukin EU-maa, joka sijaitsee EU:n ulkorajalla, on yksin vastuussa valvonnasta rajallaan. Frontex voi kuitenkin antaa teknistä apua EU-maille, joihin kohdistuu erityisen suuri muuttopaine.”

Nuo Euroopan unionin suomenkielisillä kotisivuilla olevat lainaukset kertovat Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin tämänhetkisistä tehtävistä (EU, Frontex).

Frontexille on säädetty asetuksilla EU:ssa useita vastuualueita, muttei kokonaisvastuuta EU:n ulkorajojen valvonnasta, josta siis vastaa kukin jäsenmaa omien rajojensa osalta (2016/1624 sekä myös 1052/2013, 656/2014, 2016/399 ja 2008/115/EY, taustatietona EY 2007/2004, EY 863/2007, 1168/2011 ja 2016/1624).

”Euroopan turvapaikkapolitiikka on kroonisesti kriisissä ja kriisissä on nyt uusi vaihe – samalla setvitään parin viime vuoden suuria virheitä” oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa muutama päivä sitten (HS 10.6.2018).

Tuo Helsingin Sanomien otsikko kuvaa hyvin, miten EU on ollut kyvytön ratkaisemaan rajavalvonta- ja turvapaikkapolitiikkaansa pakolaiskriisissä. Setvintää on taas kerran luvassa kuun lopulla pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Ratkaisukyvyttömyyden seurauksena populistiset maahanmuuttonäkemykset ovat saaneet kasvavaa jalansijaa EU:ssa, nyt viimeksi tänä ja viime vuonna Saksassa, Itävallassa ja Italiassa. Ruotsissa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva Ruotsidemokraatit on ensi syksyn parlamenttivaalien suurin voittaja. EU:n maahanmuuttopolitiikan ongelmat heijastuvat koko unionin toimintaan hetkellä, jolloin unioniin pitäisi olla kaikkein yhtenäisin ulkoisten haasteiden paineessa.

Jos EU ei nyt kykene viimein ratkaisemaan maahanmuuttopolitiikkansa ongelmia, koko EU lamaantuu, ei vain EU:n maahanmuuttopolitiikka. Kahden viime vuoden aikana tilanne jäsenmaissa on pikkuhiljaa kulkenut kohti hallitsematonta kaaosta.

Tuorein ikävä EU-pakolaisepisodiesimerkki löytyy Italian, Maltan ja Espanjan välillä. Lopulta Espanja tarjoutui ottamaan vastaan 629 siirtolaista ja turvapaikanhakijaa Välimeren yli kuljettavan Aquarius-laivan, jota Malta ja Italia eivät huolineet satamiinsa (HS 10.6.2018).

EU-maat ovat siis jo alkaneet riidellä kovin ottein keskenään.

Aquarius-laivan kohtelulla Italian tuore sisäministeri Matteo Salvini näytti, mitä uuden oikeistohallituksen agendalle vahvasti kuuluva turvapaikkapolitiikan kiristäminen käytännössä merkitsee. Muut EU-maat joutuvat nyt maksamaan hintaa sille, etteivät ole osoittaneet riittävää ymmärrystä Italialle, joka on EU-maista eniten joutunut ottamaan vastaan Afrikan puolelta Välimeren yli saapuvia pakolaisia.

Jatkossa Frontexilla tulee olla keskeinen rooli EU:n rajavalvonnassa ja sitä kautta pakolais- ja siirtolaisasian saamisessa hallintaan. Frontexin tulisi olla se viranomaistoimija, josta kaiken pitäisi lähteä liikenteeseen. Frontexin lisäksi tarvitaan EU:n sisällä toki myös muiden EU-viranomaisinstituutioiden radikaaleja uudelleen määrittelyjä.

Mutta aluksi hieman lisää Frontexista ja kaikkein aluksi hieman Suomesta ja Frontexista. Suomelle, jolla on yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, Frontex olisi tärkeä toimija sen uudessa roolissa.

                                                                                         ****

”Käännän tämän toisin päin niin, että tämän ilmiön aikana ja sen jälkeisessä tilannearviossa ja siihen liittyvien rikostapausten esitutkinnassa ilmeni yhä vähemmän sellaisia tekijöitä, joiden perusteella olisi voitu päätellä, että se oli spontaania siirtolaisuutta.”

Noin lausui Suomen rajavartiolaitoksen uusi päällikkö kenraalimajuri Ilkka Laitinen Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 10.6.2018). Ilkka Laitinen aloittaa uuden virkansa syyskuun alussa.

Laitinen lausui diplomaattisesti sen, mikä meillä kaikilla on ollut jo tiedossa, mutta mitä vielä suomalaispoliitikot eivät ole tohtineet julkisesti myöntää. Talven 2015-16 pakolaistulva Venäjältä pohjoisen itärajan yli Suomeen oli Venäjän tarkasti harkitsema poliittinen operaatio.

Venäjä yllätti Suomen housut kintuissa. Venäjä tietää ja tuntee Suomen heikkoudet. Suomi ei ollut varautunut, että Venäjän vastainen itäraja alkaisi vuotaa pakolaisia, koska Suomen mielestä Venäjän kanssa solmittu vanha rajasopimus estäisi paperittomien tai ilman viisumia olevien ihmisten pääsyn Suomeen.

Tapaus osoittaa, että Venäjällä on kyllä tarvittaessa kyvykkyys tehdä solmimansa sopimukset pätemättömiksi. Niihin ei siis voi täysin luottaa. Suomi luotti vanhaan rajasopimukseen eikä uskonut Venäjän haastavan sitä, mutta Venäjäpä haastoikin.

Suomen rajavalvonta ei olisi kyennyt patoamaan pakolaistulvaa, jos Venäjä olisi avannut hanat apposen auki. Jo vähäinen 1 700 pakolaisen määrä tuotti Suomelle tuskaa saaden maata sekaisin.

Aikaansaamallaan pakolaisepisodilla Venäjällä oli halu viestittää jotain Suomelle Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen. Mitä Venäjä halusi viestittää? Oliko Suomen Nato-kanta herkässä vaiheessa?

Kirjoitin aikanaan itärajan pakolaisepisodin ja Suomen Nato-asioiden linkittymisestä blogikirjoituksen otsikolla ”Itärajan pakolaiskriisissä kysymys oli Suomen Nato-jäsenyydestä” (US-blogi 3.4.3016).

                                                                                         ****

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan ydin Suomen Venäjä-suhteissa on ollut, ettei EU saa olla Suomi-Venäjä-suhteiden välissä. Linjan ydin on ollut, ettei Suomi varsinkaan ongelmatapauksissa hoida suhteitaan Venäjään EU:n avustamana eikä EU:n johdolla. Suomi torjui talven 2015-16 pakolaistulvan ratkaisut EU:n kautta, vaikka niitä ponnekkaasti esitettiin.

Europarlamentaarikko Heidi Hautala kritisoi uuden määräaikaisen rajasopimuksen Venäjän kanssa solminutta Suomea oikein perustein.

”Tämä neuvottelutilanne on ollut todella erikoinen. Se on ollut alun perinkin virhe, että ollaan lähdetty kahdenvälisesti [ilman EU:ta] neuvottelemaan.”

”Kotimaisessa keskustelussa on tullut tavaksi hokea, että meillä on erityissuhde Venäjän kanssa ja meidän pitää hoitaa sitä kahdenvälisesti. Sanotaan, että olisi parempi, jos saisimme sopia kahdenvälisesti kaupasta Venäjän kanssa ja toivotaan, että ei olisi pakotteita. Toki keskustella saa, mutta on vaarallista ajatella, että suhteiden hoitaminen suoraan Moskovan kanssa olisi mikään ratkaisu, päinvastoin, siinä joutuu tilanteeseen, että mitä seuraavaksi.”

Noin totesi Heidi Hautala Iltalehden sivuilla Suomen tyylistä hoitaa itärajan ongelmia yksin ilman EU:n leveämpiä harteita (IL 12.4.2016). Venäjä vei ja Suomi vain vikisi, koska Suomi halusi välttämättä vikistä.

Heidi Hautalan sanat ovat viisaita sanoja, joihin yhdyn täysin.

Suomen poliittinen linjaus yrittää hoitaa Venäjään liittyvät ongelmat kahden kesken on vaikea perustella johdonmukaisesti. Suomen tulisi ymmärtää, etteivät reilun viiden miljoonan asukkaan Suomella riitä rahkeet olla tasavertainen neuvottelukumppani Venäjän kanssa. Suomella pitäisi olla neuvotteluasemaa tasapainottavaa voimaa taustallaan.

Venäjä ja Suomi ovat neuvottelukumppaneina epäsuhtaisia ja silti Suomi yrittää pitää itsellensä tuon kyseenalaisen neuvotteluasetelman jostakin kumman syystä kerta toisensa jälkeen. Kahdenkeskisissä neuvotteluissa ilman taustavoimaa Suomella on suuri vaara joutua alistumaan yksipuolisesti Venäjän esityksiin, tosin tuostahan Suomella on jo pitkää historiaa kylmän sodan ajoilta.

Suomessa eivät kaikki poliitikot ole edelleenkään ymmärtäneet, että Venäjä tietää Suomen yrittävän hoitaa Venäjän kanssa kahdenkeskisiä asioita vain kaksistaan. Venäjä siis tietää ja tuntee Suomen strategian, mikä helpottaa Venäjän toimintaa. Venäjä näytti tämän mahdollisuutensa Suomelle talven 2015-16 pakolaiskriisin yhteydessä.

Suomen neuvotteluasema suhteessa Venäjään olisi parempi, jos sillä olisi kantojensa tueksi taustalla EU ja Nato. Suomella pitäisi olla neuvotteluissa venäläisajatuksiin vaikuttavaa taustavoimaa, jolla se voisi tarvittaessa vääntää. Yleensä riittää, että takana on voimaa eikä sitä tarvitse useinkaan käyttää.

Miksi kummassa Suomi on kieltänyt EU:n Suomii-Venäjä-suhteissa?

Kyse on presidentin vallasta ja Suomen perinteisestä presidentti-instituutiosta, vaikka presidentin valta-asemaa onkin heikennetty perustuslaissa jo kahteen otteeseen.

Suomi-Venäjä-suhteiden pitämisellä tiukasti vain presidentin näpeissä nykyinenkin presidentti hakee oikeutusta Kekkos-ajan tapaan olemassaololleen ja vallalleen, joita muuten ei enää olisi. Presidentin valta linkittyy siis Venäjään ja siksi Suomen presidentit ovat olleet Venäjästä niin mustasukkaisia. Luodaan kuvaa, ettei kukaan muu osaisi hoitaa Venäjä-suhteita. Tuo uppoa edelleenkin hyvin Suomen kansaan ja tuota presidenttikuvaa Venäjäkin pyrkii edistämään Suomessa, koska se on Venäjän etu. Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi presidentin aseman heikkenemistä.

                                                                                         ****

”Analyysi: EU:n turvapaikkapolitiikka on rikki, eikä Suomea kiinnosta osallistua remonttiin” oli uutisotsikko Ylen sivuilla jo vuosi sitten (Yle 25.7.2017). Turvapaikkapolitiikan ongelmat ovat EU:lle ylitsepääsemättömän vaikea asia eikä ole näköpiirissä, että yhteinen ratkaisu jäsenmaiden välille löytyisi. Vanhat asiat pitäisi nollata ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Suomi ei ole ollut edistämässä yhteistä ratkaisua.

Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen on ehdottanut, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille ja lähtömaihinsa palauttamista odottaville rakennettaisiin kokoamisleirejä tai säilytyskeskuksia EU:n ulkopuolelle (HS 6.6.2018). Nyt Saksa, Tanska, Itävalta ja Hollanti suunnittelevat yhdessä EU:n ulkopuolelle perustettavaa pakolaisleiriä, jonne unionin jäsenmaat voisivat palauttaa kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat (Aamulehti 7.6.2018).

Euroopan ulkopuolelle perustettavista pakolaisleireistä puhuttiin EU:ssa jo reilu vuosi sitten.

Unkari, Puola, Tšekki, Italia ja Itävalta ovat keskenään hakemassa liittolaisuutta yhteiselle turvapaikkapolitiikalle. Itävallassa ja Italiassa uudet hallitukset ovat populistien ja maahanmuuttovastaisten muodostamia, mikä on helpottanut EU:n nykyiseen turvapaikkapolitiikkaan kriittisesti suhtautuvien maiden yhdentymistä yhä suurempana joukkona.

Unkari, Puola, Tšekki ovat kieltäytyneet ottamasta pakolaisia maahan EU:n sisäisiä siirtoja koskevan sopimuksen mukaisesti. Viimeisempänä esimerkkinä Unkarissa Viktor Orbánin hallitus on antanut uuden lakipaketin, joka kriminalisoi turvapaikanhakijoiden auttamisen ja estää käytännössä turvapaikan hakemisen Unkarissa (HS 29.5.2018).

EU:n turvapaikkapolitiikka on tosiaankin täysin rikki.

Johtopäätös:

Kun EU ei ole kyennyt vuosien saatossa löytämään yhdessä ratkaisuja pakolais- ja siirtolaisongelmaan, eri EU-maat ovat alkaneet liittoutua pienimmissä ryhmissä hajottaen tässäkin asiassa EU:n yhtenäisyyttä. Tähän hajotukseen ei ole tarvittu Venäjää, sen EU-maat ovat osanneet tehdä keskenäänkin.

Eri EU-jäsenmaiden pyrkimys hakea kumppaneita pienempiin yhtenäisiin ryhmiin on ymmärrettävää. Vastaavaa EU:n osablokkiutumista pienempiin ryhmiin on nähtävissä myös jo EU:n puolustusyhteistyössä, josta kirjoitin aikaisemmin (US-blogi 8.5.2018).

                                                                                         ****

EU:n on määrä käsitellä unionin muuttoliikettä ja turvapaikkapolitiikkaongelmia taas kerran kesäkuun lopun Eurooppa-neuvoston kokouksessa Brysselissä 28.–29.6.2018 (esityslista). Kokous on tärkeä ja näkisin sen viimeisenä mahdollisuutena tehdä yhteisiä päätöksiä ennen kuin EU hajoaa maahanmuutto- ja pakolaiskysymyksissä täysin eri kuppikuntiin.

Neuvotteluelementtejä Eurooppa-neuvoston kokouksessa ovat mm. Dublin-järjestelmän 4. vaihe, Eurodac-järjestelmä ja EU:n turva­paikkavirasto. Säännöt turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamiselle pitäisi myös lyödä lukkoon.

Dublinin yleissopimuksessa määrätään, mikä jäsenvaltio käsittelee turvapaikkahakemuksen. Yleissopimus solmittiin vuonna 1990 ja se tuli voimaan vuonna 1997. Dublin II -asetuksella (Dublin II -asetus, 343/2003) korvattiin vuonna 2003  tuo vuoden 1990 Dublinin yleissopimus ja tuossa vuoden 2003 asetuksessa vahvistettiin turvapaikkahakemuskäsittelyn toimivalta. Sopimusta päivitettiin taas kertaalleen Dublin III -asetuksella (604/2013) vuonna 2013. Nyt pitäisi päättää neljännestä päivityksestä (COM (2016) 270, 2016/0133).

Vastaanottodirektiivi (2013/33/EU, COM (2016) 465, U 37/2016 vp) käsittelee puolestaan mm. kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vaatimuksista.

Eurodac (Eurodac-järjestelmä, 2725/2000) on puolestaan järjestelmä turvapaikanhakijoiden sormenjälkien vertailemista varten.

Euroopan unionin tuleva turvapaikkavirasto (European Union Agency for Asylum, EUAA) on vielä tällä hetkellä muodossa Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (European Asylum Support Office, EASO) eikä EUAA:lla ei vielä ole kotisivujakaan (EUAA Briefing). Euroopan unionin tulevan turvapaikkaviraston pyrkimys on parantaa yhteisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa nykyisen Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) työn pohjalta. Toimijoita olisivat kuitenkin edelleen yksittäiset EU-maat eikä täysivaltaisen turvapaikka-asioita käsittelevän viraston luominen ole edennyt tuloksellisesti EU-maiden erimielisyyksien vuoksi.

Yrityksistä huolimatta turvapaikanhakijoiden edelleen liikkuminen EU:n sisällä on ongelmallista eivätkä vastaanotto-olosuhteet EU:n alueella ole yhdenmukaisia. Ongelmia ei saada ratkaistuksi niin kauan, kun kukin jäsenmaa hoitaa näitä yksin ensisijaisesti omista lähtökohdista eivätkä EU-maat kykene toimimaan kollektiivisesti.

Komissioin hyvätkin ehdotukset ovat jääneet toteutumatta. EU-jäsenmailla tulisi olla enemmän valmiuksia siirtää toimivaltaa EU:lle. Jotta jäsenmaat uskaltaisivat siirtää toimivaltaa EU:lle, pitäisi olla kokonaispaketti päätettäväksi. Osauudistuksiin hivuttautumalla jäsenmaat suhtautuvat ymmärrettävästi epäillen, kun lopullisesta tuloksesta ei ole tietoa.

Käsillä olevat nykymuotoiset ehdotukset eivät todennäköisesti saa Eurooppa-neuvostoa yksimielisiin ratkaisuihin. Miksi nyt, kun ei aikaisemminkaan? Maat ovat aivan liian erimielisiä eikä erilaisia tavoitteita ole kyetty saattamaan yhteen. EU on edelleen liian hajanainen päätöksentekoon. EU:n muuttoliikettä ja turvapaikkapolitiikkaongelmia koskevat ongelmat jäävät Brysselin kokouksessa taas kerran ilman uskottavaa ratkaisua.

Kuinka EU:n ja Schengen-alueen ulkorajojen valvonta ja turvapaikkapolitiikka tulisi sitten ratkaista niin, että kaikki osapuolet voisivat ratkaisun hyväksyä ja se olisi periaatteiltaan toimiva pitkälle tulevaisuuteen ilman jatkuvia poliittisia riitoja?

EU:n yhtenäisyys on kaikki kaikessa. Sen eteen jokaisen kannattaa antaa hieman periksi.

Esitän ehdotukseni kolmessa seuraavassa kappaleessa. Ratkaisun avain on, että sen voi hyväksyä niin maahanmuuttokriittisin kuin myös maahanmuuttomyönteisin EU-maa.

                                                                                         ****

Ehdotus koskee ensinnäkin raja- ja merivartiovirasto Frontexia, josta pitäisi tulla EU:n ja Schengen-alueen virallinen rajavalvoja ulkorajoille. Rajavalvonnan toimivalta tulisi siirtää Frontexille.

EU- ja Schengen-maiden tulisi luopua omista rajavartiolaitostehtävistään tälle uudelle virastolle, jossa kaikki EU:n ja Schengen-alueen maat olisivat mukana eivätkä luonnollisestikaan vain ne maat, joilla on ulkorajaa. Lentoliikenteessähän kaikki maat ovat ulkorajamaita. Schengen-maista Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi eivät kuulu EU:hun

Tähän saakka kukin EU-maa, joka sijaitsee EU:n ulkorajalla, on yksin vastuussa valvonnasta omalla rajallaan ja samalla siis EU:n ulkorajalla. Frontex ei siis ole virallinen toimija vastaavasti kuin kunkin maan oma rajavartiolaitos. Koska EU ei ole valtio, niin Frontexin juridinen toimivalta-asema jouduttaisiin miettimään uudestaan, mutta se on kuitenkin lähinnä tekninen ratkaisu, jos poliittinen yksimielisyys olisi mahdollista saavuttaa. Ratkaisumalleja Frontexin juridiselle asemalle olisi useita.

Frontexissa käytännöt, toimintatavat, turvapaikkahakemusten vastaanotto ja kaikki muu ulkorajoilla olisi yhtenäistä Suomen Raja-Joosepin rajanylityspaikasta Espanjan Ceutan rajanylityspaikkaan Afrikassa. Ulkorajoilla suhteessa maahantulijoihin EU olisi kuin yksi valtio. Frontexilla olisi luonnollisesti koko EU:ta koskevat tietokannat käytössään mukaan lukien vaikkapa Eurodac-järjestelmä.

Normaalitilanteessa kunkin maan rajavartijat hoitaisivat rajavalvontatehtävänsä kuten nytkin, mutta Frontexin alaisuudessa. Sen sijaan, jos jollekin ulkoraja-alueelle kohdistuisi pakolaistulva tai muu vastaava sellainen tilanne, etteivät maan omat rajavartijat kykenisi enää hoitamaan rajavalvontatehtävänsä, siirtäisi Frontex rajavalvontaa EU:n muista maista siinä laajuudessa, mitä ulkorajan valvonta edellyttäisi.

Frontexille siis siirtyisivät kaikki ne tehtävät, jotka esimerkiksi Suomen Rajavartiolaitoksella on. Normaalioloissa näitä tehtäviä hoitaisivat edelleen suomalaiset rajavartijat, mutta poikkeustilanteissa heillä olisi velvollisuus mennä valvomaan vaikkapa Viron tai Kreikan ulkorajaa.

Henkilöstöä siis siirrettäisiin sinne, missä kulloinkin tarvetta on. Talven 2015-16 itärajan pakolaistulvan kaltaisessa tilanteessa Frontex olisi siirtänyt Suomen itärajalle sen verran rajavartijavoimaa, kuin mitä tilanne olisi vaatinut huomioiden myös Venäjän provokatiiviset päämäärät Suomea kohtaan.

Frontex olisi myös viranomainen, jolla olisi reaaliaikainen tieto Euroopan laajuisesti kaikista rajan ylittäneistä ja rajalla turvapaikkahakemuksen jättäneistä. Frontexin vastuulla olisi, ettei EU:n ulkorajaa kukaan ylitä luvatta sisään eikä ulos.

Frontex on kuitenkin vain osaratkaisu – mutta ehdoton – pakolais- ja siirtolaiskysymyksen saamiseksi hallintaan EU:n alueella.

                                                                                         ****

Saksa, Tanska, Itävalta ja Hollanti suunnittelevat nyt siis EU:n ulkopuolelle perustettavaa pakolaisleiriä, jonne unionin jäsenmaat voisivat palauttaa kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat. Ensimmäisenä julkisuuteen pakolaisleirit lanseerasi Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen.

EU:n ei pidä perustaa mitään pakolaisleirejä tai pakolaiskeskuksia noilla nimillä.

Leiri-sanalla on niin huono kaiku pakolaisiin liitettynä, että sanaa ei pitäisi käyttää missään yhteydessä. Myös vastaanottokeskus-sanalla on huono maine, kun puhutaan suomen kielestä.

Turvapaikkakeskus saattaisi olla jo hyväksyttävä määrite.

EU:n jäsenmaiden tulisi järjestää koko turvapaikkapolitiikka ja turvapaikanhakijoiden prosessointi keskitetysti EU:n puitteissa, ei EU:n kunkin jäsenmaan puitteissa erikseen.

EU:n puitteissa järjestettävän prosessin tulisi käsittää koko viranomaisprosessi turvapaikanhakijoiden ensirekisteröinnistä ja turvapaikkahakemusten käsittelystä turvapaikan saaneiden toimittamiseen siihen EU-maahan, jolle vastaanotto on langetettu. Prosessin tulisi käsittää myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden asuttaminen turvapaikkakeskukseen ennen palauttamista takaisinottomaahan.

Turvapaikanhakijan sijainti olisi valvotussa turvapaikkakeskuksessa, kunnes hänen kohtalonsa olisi ratkaistu. Pääseminen ”kadoksiin” EU:n sisälle ei olisi mahdollista. Turvapaikanhakijan turvallisuus olisi myös taatumpi kuin olla luvattomana pitkin Eurooppaa uhkana tulla hyväksikäytetyksi niin työmarkkinoilla kuin mahdollisesti myös muutoin.

EU:n toimija viranomaisena olisi Euroopan unionin turvapaikkavirasto (European Union Agency for Asylum, EUAA). Turvapaikkapäätöksen valituskanava olisi EU:n oikeuselimiin, mikäli turvapaikanhakijoita ei olisi ”nimetty” EU-maille siinä suhteessa, mikä on kunkin EU-maan painoarvo vaikkapa bruttokansantuotteella tai väkiluvulla määriteltynä.

Suomen painoarvo bruttokansantuotteella mitattuna olisi noin 1,5 prosenttia (224 mrd./15 300 mrd.= ~1,5 prosenttia) ja väkiluvulla mitattuna noin 1,1 prosenttia (5,5 miljoonaa/508 miljoonaa= ~1,1 prosenttia). Suomen osuus olisi siis karkeasti 1,0-1,5 prosenttia koko EU:n osuudesta.

                                                                                         ****

Frontexin tulisi olla se rajaviranomainen koko Euroopassa ja Schengenin alueella, joka suorittasi turvapaikkaa hakevien ensirekisteröinnin. Tämän jälkeen kaikki hakijat ja ilman maahantuloasiakirjoja saapuvat siirtolaiset sijoitettaisiin heti eri turvapaikkakeskuksiin, jotka olisivat yhtä kuin vaikkapa Suomessa olevat nykyiset vastaanottokeskukset tai Lars Løkke Rasmussenin tarkoittamat pakolaisleirit.

Turvapaikkakeskuksessa pakolaisasioita hoitaisi päävastuullisena Euroopan unionin turvapaikkavirasto EUAA. Siitä käytännöstä luovuttaisiin, jossa turvapaikanhakijoiden on haettava turvapaikkaa ensimmäisestä valtiosta, johon he saapuvat, ellei heillä ole perhettä muualla. Se ensimmäinen valtio olisi siis jatkossa oikeustoimijana EU tai EU-maiden eräänlainen kollegio erikseen määrättävällä periaatteella, mikäli lainsäädännön muuttaminen tuottaisi ongelmia.

Turvapaikanhakija asetettaisiin siis heti ensirekisteröinnin jälkeen turvapaikkakeskukseen, jossa hänen turvapaikkahakemus käsitellään. Jos hakemus saa kielteisen päätöksen, jää hakija turvapaikkakeskukseen, josta hänet palautetaan takaisinottomaahan. Jos hakijalle myönnetään turvapaikka, sijoitetaan turvapaikan saanut johonkin EU-maahan erikseen määrättävällä periaatteella. Tuossa periaatteessa kukin maa vastaa turvapaikan saajien sijoittamisesta omalla painoarvollaan, Suomi siis noin 1,0-1,5 prosentin osuudella.

Kun turvapaikkaa haetaan vaikkapa Lapin Raja-Joosepin rajavartioasemalla, niin sitä ei siis haeta Suomesta vaan EU:sta ja ehkäpä myös Schengen-maista kollektiivisesti niin, että turvapaikanhakija ei tiedä tulevaa sijoitusmaataan, jos hän on oikeutettu turvapaikkaan ja turvapaikka myönnetään. EU:n ulkopuolisilla Schengen-mailla saataisi olla halukkuutta lähteä mukaan tällaiseen järjestelmään.

EU:lla tulisi olla lukuisia turvapaikkakeskuksia, joiden kapasiteetti olisi jopa satojatuhansia ihmisiä, mikäli siirtolais- ja pakolaisvirrat sitä edellyttäisivät. Keskuksien tulisi olla hyvin rakennettuja ollen turvallisia asuinpaikkoja palveluineen ja ajanvietemahdollisuuksineen eikä mitään telttaleirejä.

Turvapaikkakeskuksia voisi olla EU-maissa tai EU-maiden ulkopuolella, mutta oleellista olisi, että keskukset olisivat EU-maiden valtiollista aluetta, joissa noudatettaisiin EU-maiden lainsäädäntöä.

Jos keskus olisi vaikkapa Turkissa tai Marokossa, olisi se kuitenkin EU-maiden hallitsemaa aluetta, jossa ei päde Turkin tai Marokon lainsäädäntö. Kyse on siis tavallaan vastaavasta, kuin mitä kunkin maan suurlähetystö on alueena toisessa valtiossa.

Prosessi, jossa EU-jäsenmaat päättivät maksaa Turkille miljardikorjaukset Turkin maaperälle ja Turkin hallintaan perustetuista pakolaisleireistä, oli irvokas. Turkin kanssa solmittu pakolaisten luovutussopimus oli siis irvokas. Vastaavaan ei EU:n ei pidä enää koskaan alentua. Harkitsemattomalla toiminnallaan EU on mahdollistanut Turkille myös uhkauksen purkaa luovutussopimus. Vastaavan uhkailutilanteeseen ei suurvallan pidä enää koskaan alistua.

Turvapaikkakeskuksista EU luonnollisesti maksaisi vuokraa sijaintimaalle ja pitäisi muutenkin huolta keskuksista kaikin puolin. Kukin EU-maa vastaisi omalla suhteellisella osuudellaan – siis painoarvollaan – koko tästä prosessoinnista.

Turvapaikkakeskuksiin olisi ehkä luotava oma EU-lainsäädäntö, koska EU-maat kollegiaalisesti tuskin suostuisivat, että alueella noudatettaisiin esimerkiksi jonkin maan rikoslakia eikä alue olisi jonkin yksittäisen EU-maan aluetta. Turvapaikkakeskuksien siviilitoimintaa ohjaisi lainsäädäntö vastaavasti kuin muunkin yhteiskunnan toimintaa ohjaa lainsäädäntö.

                                                                                         ****

EU:n yhteisellä turvapaikkakeskuksien turvapaikanhakumenettelyllä EU siis kontrolloisi täysin maahanmuuttoprosessia alusta loppuun.

Olisi todennäköistä, että turvapaikanhakijoiden määrä vähenisi, kun hakijalla ei ole ennakkotietoa, mihin maahan joutuisi, jos turvapaikka heltiäisi. Haluttiin Saksaan, mutta jouduttiinkin Unkariin. Toisaalta turvapaikkakeskuksien sijoittamisella epähoukutteleville alueille voitaisiin osaltaan leikata aineellista etua havittelevien turvapaikanhakijoiden ja luvattomien siirtolaisten määrää.

Jos esimerkiksi Italiaan saapuisi Välimeren yli kerrallaan 10 000 pakolaiseksi pyrkivää ja turvapaikanhakijaa tai siirtolaista vailla virallisia matkustusasiakirjoja, Frontex ensirekisteröisi nämä ihmiset ja siirtäisi heidät vaikkapa Marokossa sijaitsevaan EU:n turvapaikkakeskukseen, jossa alkaisi turvapaikkahakemusten käsitelty EUAA:n vetämänä vastaavasti kuin vaikkapa Suomen maahanmuuttovirastossa.

EU:ssa yhteisesti sovitut hakemuskäsittelyn kriteerit luonnollisesti täyttäisivät kaikki kansainväliset sopimukset. Tämän jälkeen turvapaikan saaneet hakijat siirrettäisiin tulevaan sijoitusmaahan. Kielteisen päätöksen saaneet samoin kuin matkustusasiakirjattomat siirtolaiset palautettaisiin takaisinottomaahan suoraan turvapaikkakeskuksesta.

Jos 10 000 turvapaikanhakijasta 4 000 saisi turvapaikan ja Suomelle määrätty sijoitusosuus olisi turvapaikan saaneista vaikkapa 1,0-1,5 prosenttia, Suomeen siirrettäisiin 40-60 turvapaikan saanutta.

Päätöksiä turvapaikkakeskuksia tekisivät EU-maiden EUAA-virkamiehet, joista 1,0-1,5 prosenttia olisi suomalaisia. Jos joku maa ei haluaisi ottaa maaperälleen sille kuuluvaa osuutta turvapaikan saaneesta, se voisi ostaa sijoituksen toisesta EU-maasta näiden maiden keskenään sopimilla ehdoilla, käytännössä siis rahakorvauksella.

Kyse ei luonnollisesti ole mistään ihmiskaupasta. Unkarinkaan ei siis tarvitsi ottaa yhtään turvapaikan saanutta, mutta se joutuisi sopimaan rahallisella korvauksella jonkun toisen EU:n maan kanssa Unkarin vastuulle kuuluvien turvapaikan saaneiden kuluista.

Tämä ehdotus olisi pari vuotta sitten saanut täystyrmäyksen epäinhimillisenä, mutta nyt se olisi nykyeurooppalaisessa poliittisessa ilmapiirissä paras mahdollinen turva todellista turvaa tarvitseville.

EU:n rajavalvonta- ja turvapaikkapolitiikkaongelmat ovat ratkaistavissa koko EU:n kollektiivisuudella ja siirtämällä vastuuta jäsenmailta EU:lle.