Venäjän tehokas ase – ennen se oli rauhanliike, nyt oikeistopopulistit
Elokuva Mieletön elokuu, 22.6.2018 klo 20.45, TV 1.
”Komedia kylmän sodan Helsingistä vuonna 1962. Kansainvälinen nuorisofestivaali aiheuttaa mellakoita ja naiset menettävät sydämensä ulkomaalaisille miehille. N: Kati Outinen, Laura Birn. O: Taru Mäkelä. Suomi 2013. (U) 1 h 39 min.”
Edellä mainittu TV 1:ssä juhannusaattona esitetty elokuva antoi minulle kipinän kirjoittaa tämän pitkän blogikirjoituksen. Elokuva ensiesitys televisiossa oli 3.1.2016 (Yle Areena 3.1.2016).
Tämä kirjoitus edellyttää lukijalta suurta kärsivällisyyttä. Blogikirjoitus on tarkoitettu luettavaksi kirjoituksen teemaan syvästi vihkiytyneille – siis niille, joita kiinnostaa itäisen naapurinne kyseenalaiset toimintatavat länsimaissa niin historiassa kuin tänä päivänä.
Itäisen naapurimme toimintatavat noudattavat edelleen samaa peruskaavaa kuin kylmän sodan aikaan. Mikään ei ole muuttunut.
Tuo Mieletön elokuu -elokuva on vain aasinsilta kirjoitukseni aiheeseen. Aasinsilta siihen, millaisia keinoja entinen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovatkaan keksineet edistääkseen omia päämääriä länsimaissa. Miten tavallisia ihmisiä eikä vain pelkästään poliitikkoja tai silmäätekeviä on käytetty hyväksi.
”Rauha ja ystävyys”, ”rauha ja ystävyys”, ”rauha ja ystävyys” -huudot toistuvat Mieletön elokuu -elokuvassa noin kahdeksan minuutin kohdalla, kun nuorisofestivaalilaiset vyöryivät banderolleineen pitkin Helsinkiä.
Helsingin kymmenpäiväisen nuorisofestivaalin (Yle 8.9.2006) järjestäjinä toimivat Demokraattisen nuorison maailmanliitto (DNML) sekä Prahassa päämajaansa pitänyt International Union of Students (IUS). Kyseisten järjestöjen taustalla oli Neuvostoliitto liittolaisineen.
Vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1973 Agit Prop lauloi Rauha, ystävyys, solidaarisuus -kappaletta jatkaen vuoden 1962 kansainvälisen nuorisofestivaalin teemaa sanasta sanaan. Tuo Agit Propin esitys löytyy vaikkapa YouTubesta tuolla laulun nimen hakusanalla. Kannattaa käydä kuuntelemassa, että pääsee mukaan itäisen ystävämme rauhanaatteen tunnelmaan.
Noina kylmän sodan vuosina ja vuosikymmeninä Neuvostoliitolla riitti lännessä ja lännen tuntumassa rauhanaatteen agitaattoreita ihan ilmaiseksi aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Kolme vuosikymmentä aikaisemmin 1950-luvun alussa Neuvostoliitto myös tiesi, mikä vetosi sodan kokeneiden tunteeseen, kun toisen maailmansota oli vielä tuoreessa muistissa.
Rauhanliike ennen
Maailman rauhanneuvosto – World Peace Council (WPC) – on omien sanojensa mukaa anti-imperialistinen, riippumaton ja liittoutumaton rauhanliike. Siis riippumaton ja liittoutumaton.
WPC perustettiin vuoden 1950 marraskuussa, mutta liikkeen synnyinprosessi sai alkunsa jo vuonna 1948 Puolassa pidetyssä Älymystön rauhankongressissa rauhan puolustamiseksi (Мировой Конгресс Интеллектуалов в защиту Мира, Światowy Kongres Intelektualistów w Obronie Pokoju). Ajankohta on melko tarkalleen sama, jolloin myös Naton perustamisprosessi alkoi.
Puolan rauhankongressilla ei tosiasiallisesti ollut mitään tekemistä rauhanliikkeen kanssa.
Raadollisesti rauhankongressi oli osa Neuvostoliiton ja Stalinin alkavaa tavoitetta hidastaa Yhdysvaltain johtamaa ydinaseohjelmaa länsimaissa vaikuttamalla maailman yleiseen mielipiteeseen edistämällä kommunistisia voimia rauhankannattajina ja vastaavasti kuvaamalla lännen toimia uhkana rauhalle.
Tuolloin vuonna 1948 sai alkunsa myös nykyisessä muodossa Neuvostoliiton määrittelemänä käsite ”amerikkalainen imperialismi”, joka edelleen pitää puoliaan täällä Suomessa vielä 70 vuoden jälkeen.
WPC:stä muodostui Neuvostoliiton tärkein sodanjälkeinen näyteikkunajärjestö ja politiikantekoväline, jolla pyrittiin vaikuttamaan länsimaissa asuvien ihmisten mielipiteeseen tavoilla, jotka ihmiset kokivat tärkeäksi tuolloin. WPC oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälinen osaston ja Neuvostoliiton rauhan komitean suorassa ohjauksessa.
WPC:n ensimmäinen päämaja oli Pariisissa, mistä se karkotettiin ns. viidennen kolonnan edustajana, kun Ranskalle selvisi rauhanneuvoston todellinen luonne. Pariisin jälkeen WPC:n päämajalle ei enää löytynyt tilaa Nato-maissa, ja Neuvostoliitto joutui etsimään uutta päämajasijaintia blokkien väliseltä alueelta.
Itävallassa vuosina 1954-1968 ollessaan neuvosto joutui vuonna 1957 muuttamaan nimeään International Institute for Peace -järjestöksi tullakseen jotenkin toiminnalleen mahdolliseksi Itävallassa. Vuodesta 1968 vuoteen 1991 WPC:n päämaja oli Helsingissä ja sen jälkeen Kreikassa.
Jos Neuvostoliiton kylmän sodan alkuvaiheen rauhankampanja kiinnostaa enemmän, esitän luettavaksi Vladimir Dobrenkon laatiman tutkielman otsikolla ”Conspiracy of Peace: The Cold War, the International Peace Movement, and the Soviet Peace Campaign, 1946-1956”, joka löytyy täältä.
****
Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhanliikkeen välineeksi suurvaltapolitiikkaan heti toisen maailmansodan jälkeen? Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhan käsitteen kaikessa mahdollisessa välineeksi suurvaltapolitiikkaan, josta yhtenä esimerkkinä olivat nuorisofestivaalit vaikkapa Helsingin tapaan vuonna 1962?
Rauhalla ja pyyteettömällä rauhatahtoisuudella ei ollut mitään tekemistä Neuvostoliiton tavoitteissa, kyse oli puhtaasta turvallisuus-, puolustus- ja suurvaltastrategiasta. Jo vuoden 1948 Puolan rauhankongressissa kyse oli ydinaseista ja niihin liittyen Naton perustamisesta. Toisen maailmansodan tiimoilta Yhdysvalloilla oli jo ydinase, mitä Neuvostoliitolla ei vielä ollut.
Naton perustamisen myötä länsi pyrki luomaan vastavoimaa Neuvostoliiton konventionaalisten aseiden ylivoimalle Euroopassa. Neuvostoliitto olisi kyennyt tuolla ylivoimalla valtaamaan koko Euroopan ilman suurempia menetyksiä aina Atlantin rannikolle saakka.
Läntisen Euroopan puolustaminen perustui Natossa toisen maailmasodan jälkeen siis ydinaseisiin.
Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa 29. elokuuta 1949 ollen reilun puolivuosikymmentä Yhdysvaltoja jäljessä. Puolivuosikymmentä ydinaseiden kaltaisissa joukkotuhoaseissa on pitkä aika. Stalin ja Neuvostoliitto olivat hieman hädissään.
Offset strategy on nimitys yhdysvaltalaiselle turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle strategialle, joita Yhdysvallat on luonut toisen maailmansodan jälkeen sekä itsensä että liittolaistensa turvaksi. Osuvin suomalainen käännös Offset strategy -sanalle lienee vastavoimastrategia.
Ensimmäisen strategian loi kenraali Dwight David Eisenhower 1950-luvun puolivälissä ja tuon vastavoimastrategian kausi kesti 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Alun perin strategian nimi oli New Look, historian valossa käytetään nykyisin nimenä myös Offset Strategy (The U.S. Offset Strategy).
Neuvostoliiton konventionaalinen armeija oli siis vahva toisen maailmasodan jäljiltä. Vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein.
Ensimmäinen vastavoimastrategia olikin hyvin toimiva strategia siihen saakka, kunnes Neuvostoliitto teki suuria panostuksia taktiseen ja strategiseen ydinasearsenaaliinsa ja ylitti lännen ydinasekapasiteetin kuvan 1 mukaisesti 1970-luvun jälkipuolella. Kuva 1 kertoo myös Yhdysvaltain ydinaseiden ylivoiman toisen sodan jälkeen, joka perustui siis Eisenhowerin johdolla luotuun ensimmäiseen vastavoimastrategiaan.
Ymmärrettävästi rauhanaatteella oli laajaa kantapintaa Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Lännessä ihmiset eivät vielä 1940- ja 1950-lukujen taitteessa täysin ymmärtäneet muuttunutta tilannetta, jossa Neuvostoliitto olisi lännen vihollinen.
Neuvostoliitto otti yhdeksi keskeisemmäksi toimintastrategiakseen pyrkimyksen vaikuttaa eurooppalaisten ihmisten rauhantahtoisuuteen perustamalla rauhanaatteen liikkeitä eri muodoissa. Muotoja ja liikkeitä rauhan ja solidaarisuuden teemoilla Neuvostoliitolla riitti.
Kun nyt 2010-luvulla puhutaan Venäjän hybridivaikuttamisesta, ei mitään uutta ole tapahtunut. Neuvostoliitolle ja nykyisin Venäjälle mielipidevaikuttaminen vastustajien joukossa on tuttua puuhaa. Nyt poikkeuksellista on se, että toisin kuin kylmän sodan aikaan, Venäjä on onnistunut tällä vuosikymmenellä tavoitteissaan lähes täysin.
****
Neuvostoliitolla oli ja Venäjä edelleen on suuri kyky löytää lännestä ns. hyödyllisiä idiootteja ajamaan etujaan. 1950-luvulla WPC värväsi johtoasemiin vasemmistolaisia rauhanaktivisteja, jotka eivät välttämättä oivaltaneet liittyneensä järjestöön, jota Neuvostoliitto käytti vain välineenä ajamaan raadollisia suurvaltapoliittisia päämääriään.
Neuvostoliitto onnistui valjastamaan runsaasti eurooppalaisia kuuluisuuksia ajamaan pyyteellisiä etujaan WPC-rauhanliikkeen kautta.
Yksi esimerkki WPC:hen ”värvätyistä” on ranskalainen Jean Frédéric Joliot-Curie, josta tuli Maailman rauhanneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja. Nuorempana Joliot-Curie toimi nobelisti Marie Curien assistenttina. Hänen tieteellinen uransa koski atomin ytimen tutkimusta, kuinkas muuten. Joliot-Curie sai vaimonsa Irène Joliot-Curien kanssa kemian Nobelin vuonna 1935.
Muita kylmän sodan aikaisia Neuvostoliiton palvelukseen rauhanliikkeen kautta valjastaneita suuruuksia olivat muun muassa yhdysvaltalainen sosiologi ja kansalaisoikeusliikkeen johtajia W. E. B. Du Bois, yhdysvaltalainen näyttelijä, urheilija, kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti Paul Robeson, yhdysvaltalainen kirjailija Howard Fast, espanjalainen kuvataiteilija Pablo Picasso, ranskalainen historioitsija, runoilija ja kirjailija Louis Aragon, brasilialainen kirjailija Jorge Amado, chileläinen Nobel-palkittu runoilija Pablo Neruda, unkarilainen marxilainen filosofi ja kirjallisuuskriitikko György Lukacs, italialainen taidemaalari Renato Guttuso, ranskalainen filosofi ja kirjailija Jean-Paul Sartre, meksikolainen taidemaalari ja graafikko Diego Rivera ja syyrialainen vallankumousjohtaja Muhammad al-Ashmar.
Neuvostoliiton hybridivaikuttamisen kyvykkyydestä jo tuolloin kertoo Pablo Picasson tapaus. Picasson kuuluisa kyyhkynen (La Colombe -litografia) valittiin aluksi Pariisissa vuonna 1949 pidetyn Rauhankannattajien maailmankongressin (World Congress of Partisans for Peace) tunnukseksi ja myöhemmin Picasson kyyhkynen hyväksyttiin koko WPC:n symboliksi.
Kuva 2 on otettu vuonna 1952 Itä-Berliinissä pidetyssä WPC:n kongressissa, jossa Picasson kyyhkysen alapuolisessa bannerissa luki ”Deutschland muss ein Land des Friedens sein“. Vapaasti suomennettuna: "Saksan on oltava rauhan maa".
Neuvostoliitto tyrkytti siis rauhaa ihan joka paikkaan.
Jaetusta Saksasta ”rauhan maana” oli tulossa Neuvostoliiton seuraava ongelma. Berliinin saarto oli jo ollut 24.6.1948-12.5.1949 välisenä aikana, ja Saksan tilanne kärjistyi Berlinin muurin rakentamiseen vuonna 1961. Ponnisteluilla rauhaan vedoten Neuvostoliitto ei kyennyt ratkaisemaan Saksan kysymystä luomansa rauhanliikeagendan ja WPC:n avulla.
Tuorein WPC:n esimerkki Venäjän poliittisten etujen ajamisesta tältä kesältä on ”WPC against NATO Summit 2018” -tapahtumat, joiden iskulause on ”Yes to peace, no to Nato” (WPC 6.7.-7.7.2018). Kuvassa 3 esitetty WPC:n Naton vastainen juliste kertoo paljon järjestöstä, joka näyttää edelleenkin perustavan toimintaansa kylmän sodan aikaisiin menetelmiin.
****
Rauhanaatteella ja rauhanliikkeellä ratsastaminen osoittaa entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän kyvykkyyttä löytää lännessä tapoja, jotka vetoavat päättäjiin, merkkihenkilöihin sekä myös tavallisiin ihmisiin.
WPC:n pääsihteeriksi vuonna 1977 valitun intialaisen Romesh Chandran ”Neuvostoliiton ulkopolitiikan päämäärinä ovat saada aikaan pysyvä rauha ja rauhanomainen rinnakkaiselo erilaisten yhteiskuntajärjestelmien omaavien maiden kesken” -sanojen perusta kantaa edelleen hyvin etenkin Suomessa.
Chandran rakentamat rauhankampanjat oli suunnattu pelkästään länttä vastaan. Rauhanomainen rinnakkaiselo -termi on meille liiankin tuttu, jonka käyttöä ei presidentti Urho Kekkonenkaan kavahtanut.
Olisi pitänyt kavahtaa.
Venäjä osaa edelleen muodostaa monimutkaisia kuvioita ja valjastaa länsimaissa vaikutusvaltaisia ihmisiä mukaansa täyttämään Venäjän intressejä. Monet WPC:n piirissä keksityt vanhat iskulauseet ja iskusanat toistettuna ovat iskostuneet ihmismieliin pysyvästi ja ne vaikuttavat takaraivossa edelleen.
WPC:n rahoitus kokonaisuudessaan tuli käytännössä Neuvostoliitolta. 1970-luvun lopulla Neuvostoliitto antoi järjestölle noin 50 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä oli tuohon aikaan iso rahasumma. Rahaa kierrätettiin WPC:n päämajan kautta, siis vuosina 1968-1991 Helsingin kautta ja osaltaan – mutta vain osaltaan – Neuvostoliitto sijoitti päämajan maahan, josta rahan liikkeet länteen olivat helpommin mahdollisia.
Neuvostoliiton rahavirroille otollisia kanavia WPC:n kautta länteen olivat mm. Sosialistinen internationaali (SI), joka oli sosiaalidemokraattisten puolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö ja jossa myös Suomen SDP oli mukana. WPC:n kautta Neuvostoliiton rahavirroille Suomeen oli esimerkiksi SDP:n Kansainvälinen solidaarisuussäätiö (nykyinen Solidaarisuus).
SDP:n Nato-vastaisuudella ja Yhdysvaltojen vastustamisella on siis vanhat juuret pitkälle kylmän sodan aikaan. Noista WPC:n rahavirroista löytyisi vielä paljon tutkittavaa Suomenkin osalta.
Suomessa WPC:hen kuului aikaisemmin myös vuonna 1949 perustettu Suomen rauhanpuolustajat ry (Suomen Rauhanpuolustajat), joka ei ollut sidoksissa SDP:hen. Sen sijaan SKDL oli Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista.
Jos haluaa peilata Venäjän nykyisiä vaikutustapoja ja vaikutuskyvykkyyttä lännessä, kannattaa tutustua tarkasti siihen laajaan kudelmaan, jonka Neuvostoliitto loi kylmän sodan jälkeen ja joka kesti voimissaan pitkälle 1980-luvulle aina Reaganin ja Gorbatšovin aikoihin saakka. Aineistoa on runsaasti, jonka tunteminen on suureksi eduksi Venäjän nykyajan monimutkaisten toimintamallien ymmärtämiseksi.
Pari lukemisen arvoista kirjaa on vuonna 1991 julkaistu Richard F. Staarin Foreign Policies of the Soviet Union -kirja ja vuonna 2001 julkaistu Andrew G. Bonen Russell and the Communist-Aligned Peace Movement in the Mid-1950s -kirja.
****
Vietnamin sodan jälkeen WPC sai uutta nostetta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun maailmanpoliittinen tilanne kiristyi. Vaikka Vietnamin sodan vastaisen rauhanliikkeen enemmistöllä ei ollut mitään tekemistä WPC:n kanssa, Vietnamin sotaan liittyvä rauhanliike loi kuitenkin Neuvostoliiton päämääriä tukevaa kansaismielipidettä Eurooppaan.
Vuodesta 1976 Neuvostoliitto alkoi sijoittaa Eurooppaan SS-20 keskipitkän matkan ydinohjuksia. Nuo ohjukset käänsivät kuvan 1 mukaisesti Neuvostoliiton ydinaseiden lukumäärän Yhdysvaltoja suuremmaksi.
Yhdysvallat oli kuitenkin aloittanut toisen vastavoimastrategian (The Second U.S. Offset Strategy) kehittämisen jo ennen 1970-luvun puoliväliä, kun Neuvostoliiton ydinaseiden määrän kehityssuunta ja sen muodostama uhka Euroopalle oli tiedossa.
Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden huoli 1970-luvun alkupuolelta oli ollut, miten pitää yllä turvallisuutta turvautumatta ydinaseisiin, kun Neuvostoliitto oli saavuttamassa Yhdysvaltain ydinase-etumatkan. Neuvostoliiton ydinasemäärä ja tuhovoima ylitti siis Yhdysvaltain ydinasemäärän ja tuhovoiman vuosien 1977-78 ajankohtana.
Vuonna 1979 Nato ja Yhdysvallat tekivät päätöksen sijoittaa Eurooppaan uuden sukupolven tutkaohjatut Pershing II -ohjukset sekä BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset.
Pershing II -ohjukset tulivat Saksaan vuonna 1983 ja BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset kuuteen eri sijaintipaikkaan Euroopassa niin ikään vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 1984 lähtien Euroopassa oli ilmasta maahan laukaistavia tuolloin uudentyyppisiä laserohjattuja AGM-114 Hellfire -panssarintorjuntaohjuksia.
Noina 1980-luvun alun vuosina uudet risteilyohjukset tulivat tutuksi käsitteeksi koko Euroopassa. Puheissa olivat myös euro-ohjukset. Parhaillaan uusintana esitettävä Deutchland 83 -saksalaissarja kuvaa hyvin vallinnutta kireää ydinaseiden luomaa turvallisuustilannetta Euroopassa 1980-luvun alkupuolella (Yle Areena, Deutchland 83).
****
WPC kampanjoi voimakkaasti uusien yhdysvaltalaisohjuksien sijoittamista vastaan. 1980-luvun alussa Euroopassa oli laajoja ydinohjuksia vastustavia mielenosoituksia ja ohjusvastainen toiminta oli kiivasta. WPC järjesti mielenosoituksia nimenomaan yhdysvaltalaisohjuksia vastaan, ei neuvostoliittolaisohjuksia vastaan. Se siitä järjestön riippumattomuudesta ja liittoutumattomuudesta.
WPC rahoitti 1980-luvun alkupuolella eurooppalaista rauhanliikettä, joka pääosin tietämättään tuki Neuvostoliiton päämääriä ydinasekysymyksissä.
Syyskuussa 1981 Tanskan viranomaiset karkottivat Neuvostoliiton suurlähetystön toisen sihteerin ja KGB:n toimihenkilön Vladimir Merkulovin. Tanskalaisviranomaisten mukaan Merkulov antoi rahaa tanskalaiselle Arne Herløv Petersenille hämärässä tarkoituksessa (U.S. Department of State, Foreign Affairs Note, 3-1983). Petersen johti tuolloin kööpenhaminalaista rauhan ja turvallisuuden yhteyskomiteaa (Liaison Committee for Peace and Security), joka toimi yhteistyössä WPC:n kanssa ja tavallaan WPC:n alaisuudessa. Vladimir Merkulovin antamilla rahoilla kööpenhaminalaisen rauhankomitean oli määrä rahoittaa sanomalehtikampanjaa, jossa vaaditaan pohjoismaisen ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista.
Pohjolan ydinaseeton vyöhyke oli ollut Neuvostoliiton pitkäaikainen toive ja tavoite.
Oheinen on vain yksi esimerkki, kuinka Neuvostoliitto toimi lännessä ajaakseen etujaan rauhanliikkeen kautta toisesta maailmansodassa pitkälle hajoamiseensa saakka. Salaisia rahavirtoja Venäjä käyttää edelleen.
Tuskinpa kaikki ydinaseita vastustavat mielenosoittajat tuolloin tajusivat, mikä merkitys läntisillä ydinaseilla oli myös heidän turvallisuudelleen. Monien mieli on muuttunut tuon jälkeen päinvastaiseksi, esimerkkinä Naton nykyinen pääsihteeri Jens Stoltenberg, joka oli 1960-luvulla Rød Ungdom -järjestön ahkera Vietnamin sodan, ydinaseiden ja Naton vastustaja.
Oikeistopopulismi nyt
Helsingin Sanomissa oli viime vuoden helmikuussa Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Saska Saarikosken kirjoitus otsikolla ”Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta” (HS 23.2.2017).
Kirjoitus kannattaa käydä kertaamassa nyt ja tulevaisuudessa vielä uudelleen ymmärtääkseen yhä enemmän Venäjän tämän vuosikymmenen toimia ja ennen kaikkea sitä, miten Venäjä taitavasti osaa käyttää hyväkseen länsimaihin syntyviä suuntauksia ja teemoja sekä niitä kannattavia poliitikkoja.
Saska Saarikoski kirjoitti: ”Länsimaiden vasemmistolaiset tukivat aikanaan Neuvostoliiton diktatuuria, nyt oikeistopopulistit tukevat Venäjän diktatuuria. Moskovassa tiedetään, että lännessä riittää hyödyllisiä idiootteja.”
Juuri tuosta kysymys oli ennen kylmän sodan aikaan. Juuri tuosta kysymys on edelleen nyt: hyödyllisistä idiooteista, joita tuntuu lännessä aina vain riittävän.
Kerroin edellä lähes neljä vuosikymmentä kestäneen esimerkin, kuinka Neuvostoliitto käytti rauhanliikettä ajamaan etujaan lännessä. Kylmän sodan aikaan näitä hyödyllisiä idiootteja oli älymystössä ja korkeasti koulutettujen keskuudessa eikä niinkään poliitikkojen keskuudessa kommunismiin ja sosialismiin vetoa tuntevia vasemmistopoliitikkoja lukuun ottamatta.
Nyt tilanne kääntynyt päinvastaiseksi.
Venäjän pitkäaikainen ulkoministeri Sergei Lavrov lausui vuoden 2017 Münchenin turvallisuuskonferenssissa Venäjän kannan länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen: ”Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä”.
Lavrov tarkoitti lännen liberaalia maailmanjärjestystä, jonka Venäjä on kokenut samalla tavalla eduilleen uhkana kuin Neuvostoliitto Yhdysvaltain ydinaseita heti toisen maailmansodan jälkeen ja 1980-luvun alussa ja johon se valjasti yhdeksi toimintavälineekseen rauhanliikkeen.
Vielä tuolloin vuoden 2017 talvella Lavrovin sanoja ei juurikaan noteerattu lännessä. Ehkäpä viimeistään nyt noteerataan, kun maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka kurittaa läntistä Eurooppaa ja haastaa Euroopan kautta vähäpätöisenä asiana jopa lännen maailmanjärjestystä.
****
Venäjä on aina perustunut autoritääriseen yhden johtajatahon järjestelmään. Niin tsaarin aika, niin kommunismin aika Neuvostoliiton ilmentymänä, niin Putinin aika. Venäjällä ei tule koskaan olemaan muun muotoista aatejärjestelmää, ei koskaan.
Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti toukokuun 7. päivänä vuonna 2000, ja sitä ennen hän oli ollut virkaa tekevä presidentti vuoden 1999 viimeisestä päivästä lukien.
Valtaan noustuaan Putin sai voimakkaasti tukea venäläisiltä neo-eurasianisteilta, joiden kärkihahmo oli Moskovan valtionyliopiston professori Aleksandr Dugin (Александр Дугин).
Dugin kirjoitti vuonna 1997 kirjan nimellä Geopolitiikan perusteet, Venäjän geopoliittinen tulevaisuus (Основы Геополитики, Геополитическое будущее России).
Kirja on melko ikävää luettavaa eikä sitä jaksa oikein kokonaan lukea, mutta siitä on kaivettavissa Putinin toteuttamien Venäjän toimien 2000-luvun ideologinen perusta, joka perustuu pitkälti imperialismiin ja Venäjän halukkuuteen laajentaa intressipiiriään.
Putinin aikakaudella keskeisin pilari Venäjän ideologisessa perustelussa mm. vahvistaa otetta rajanaapurimaissa pohjautuu jo 1920-luvulla alkunsa saaneisiin eurasianismiin (евразийство) ja neo-eurasianismiin (неоевразийство). Nykyajan tunnetuin venäläinen neo-eurasianisti on juuri Aleksandr Dugin.
Venäjän imperialistiset pyrkimykset ja halukkuus laajentaa intressipiiriään on vain toinen puoli Venäjän geopolitiikkaa ja maailmanpolitiikkaa. Toinen puoli on pyrkimys hajottaa Venäjän vastavoimia ja mieluummin vieläpä sisältäpäin ikään kuin virus.
****
Oikeistoradikalismia, uuskonservatismia ja oikeistopopulismia on läntisessä maailmassa ollut aina muodossa tai toisessa, enemmän tai vähemmän.
Lännessä vahvistuneilla oikean laidan oikeistoaatteilla populistisessa muodossa on yllättäen yhteyttä Duginin ajatuksiin, vaikka yhteyttä ei ole luotu tietoisesti. Duginin teoria näyttää vain kohtaavan käytännön.
Toisen maailmansodan jälkeen oikeistopopulismi eri muodoissa ei ole koskaan ollut lännessä niin vahva ja vaikuttava kuin nyt. Osittain tähän löytyy vastaus Venäjältä, joka on haistanut hyvin vaikutusmahdollisuudet toimintaan lännen sisällä vastaavasti kuten Neuvostoliitto oli haistanut rauhanliikkeen vaikutusmahdollisuudeksi toimintaan lännen sisällä.
Läntisten maiden oikeistopopulismin perusta ei siis kuitenkaan ole lähtenyt Venäjältä, mutta Venäjä on edesauttanut syntynyttä tilaisuutta edistääkseen päämääriään maailmanpolitiikassa sekoittamalla ja hajottamalla länttä vähäisin voimavaroin. Hajotukseen tarvittavia voimavaroja ja välineitä Venäjä on saanut lännestä itsessään. Venäjän ei ole tarvinnut tehdä kummoisia investointeja suureen aikaansaannokseen. Pelkkä venäläinen katalyytti on riittänyt lännen sekoittamiseen.
Aleksandr Dugin tunnetaan melko hyvin lännen tietyissä piireissä, muttei täysin.
Duginin vahva noususuhdanne muutama vuosi sitten Venäjän ulkopuolella mm. Itä-Euroopan ns. ”epäliberaalin demokratian” teoreetikoiden ja lännen uustraditionalistien piirissä ei kuitenkaan perustu geopolitiikkaan tai eurasianismin muotoisiin ajatuksiin vaan ns. Neljänteen poliittiseen teoriaan (The Fourth Political Theory, Четвертая политическая теория), jonka Dugin julkaisi vuonna 2009.
Duginin kirja neljännestä poliittisesta teoriasta löytyy venäjänkielisenä täältä.
Duginin neljännen poliittisen teorian päämäärä on korvata ja yhdistää liberaali demokratia, marxismi ja fasismi. Neljäs teoria hyökkää erityisesti liberalismia vastaan, koska liberalismi on jo voittanut fasismin ja marxismin. Fasismi oli voitettu kuusivuotisessa toisessa maailmansodassa ja marxismi 45-vuotisessa kylmässä sodassa.
Neljäs poliittinen teoria näkee individualismiin perustuvan liberalismin viholliseksi. Duginin näkemyksen mukaan menetettyään haastajansa liberalismi – tai liberaali demokratia – menettää myös aktiivisen roolinsa poliittisena voimana ja jähmettyy ”postliberalismiksi”, joka on haastettavissa uudella yhteiskunnallisella aatesuuntauksella.
Liberaalidemokratiaan kohdistuva haaste on nyt meneillään.
Eteneminen liberalismista neljänteen poliittiseen teoriaan ei kuitenkaan ole Duginin mukaan helppoa, koska teoria on käytännössä vastakohta kaikenlaiselle liberalismille. Koska vallankumouksia ei enää nykymaailmassa tapahdu, eteneminen on hidasta askel askeleelta.
Neljännessä poliittisessa teoriassa kylmän sodan jälkeinen kahden ideologisen leirin sijaan maailma jakautuu historian, kulttuuriperinnön, uskonnon, kielen tai kansallisuuden määrittämiin piireihin, jotka eivät ole liberalismia ja individualismia. Kehityksessä voi syntyä valtiollisesti epäyhtenäisiä, mutta yhteisiä arvoja ja intressejä omaavia etupiirejä.
Oleelliset sanat edellisessä kappaleessa ovat epäyhtenäisyys ja etupiiri. Epäyhtenäisyyttä voi olla valtion sisällä ja liittokunnissa eivätkä etupiirit muodostaisi yhteistä rajaa, siis blokkia. Etupiirien muodostuminen luo siis hajaannusta ja siihen myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov viittasi viime vuonna Münchenissä: ”Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä”.
Yle Areenasta reilun vuoden takaa löytyvä Duginia käsittelevä radiojuttu otsikolla "Alexander Dugin: Liberalismi on tullut hulluksi" kertoo hyvin neljännestä poliittisesta teoriasta (Yle Areena 24.4.2017):
"Dugin kertoo edustavansa 'neljättä poliittista teoriaa' – eli käytännössä hän haluaisi katkaista läntisen liberalismin voittokulun. Tilalle traditionalistinen Dugin tarjoaa konservatiivisia arvoja ja uskonnon maineenpalautusta. Duginin näkemyksen mukaan läntinen liberalismi on tullut hulluksi ja tätä hulluutta edustavat niin rajat auki -politiikka kuin sukupuolivähemmistöjen oikeudetkin."
****
Neljännessä poliittisessa teoriassa 2000-luvun maailma olisi siis moninapainen. Maailma olisi sitä, mitä Venäjä on pitkään halunnut edistääkseen asemaansa maailmanpolitiikassa.
Lännessä on yllättävän paljon myötämieltä Duginin ajatuslogiikalle, vaikka Duginin teoria ei olekaan ollut lähtökohta. Kehityskulku on tapahtunut ilman tietoa Duginista, mutta Venäjä on tietoisesti edesauttanut toimillaan asioiden kehittymistä kohti hajaannusta.
Tällä hetkellä eniten meidän on syytä olla huolissaan Yhdysvalloista. Presidentti Donald Trump on käytännön toiminnassaan jo toteuttanut Duginin teoriaa osoittaessaan myötämieltä autoritääristä johtamismallia kohtaan sekä myös Venäjää kohtaan. Euroopassa Donald Trump on löytänyt läheisimmän hengenheimolaisen Puolasta, jonne hän olisi tuoreimpana kiitollisen myötämielisyyden esimerkkinä siirtämässä yhdysvaltalaisia sotajoukkoja Saksasta ikään kuin kiitoksena.
Euroopan oikeistopopulistiset puolueet ja oikeistopopulistisesti ajattelevat poliitikot ovat alttiimpia neljännen poliittisen teorian vaikutuksille, vaikkeivat nämä tahot tietäisikään mitään koko teoriasta. Visegrád-maat ovat Duginin neljännen teorian ajatusten ensimmäiset ja tukevimmat kannattajat tietämättään teoriasta mitään.
Oleellista tässä on, että Venäjä sen sijaan tietää Duginin teorian ja osaa siksi käyttää syntynyttä tilannetta lännessä hyväkseen. Hyväksikäyttö on periaatteiltaan samaa kuin rauhanliike kylmän sodan aikaan. Viljellään ajatuksia, jotka saavat länsimaiden kansalaisissa ja poliitikoissa vastakaikua.
Kun puhutaan Venäjästä, ideologia on vain väline venäläiselle vallalle ja venäläiseen vallanhankintaan. Niin oli ennen kommunismi niin kotimaassa kuin myös maailmalla ja on niin nyt se uusi ideologia niin kotimaassa kuin myös maailmalla, jonka eteen Venäjä tekee kovasti työtä.
Kyse Venäjälle on hajottamisesta ja sitä kautta hallitsemisesta. Hajottamisesta hyvä esimerkki on Viktor Orbánin yksinvaltaisesti johtama Visegrád-maa Unkari. Unkari on jopa valmis haastamaan EU:n veto-oikeudellaan Venäjän etuja puolustaessaan. Venäjä kykenee tarvittaessa tekemään Orbánin johtaman Unkarin avulla EU:n toimintakyvyttömäksi.
Kehitys monessa länsimaassa on nyt mennyt Duginin neljännen teorian mukaisesti. Liberaali demokratia on haastettu lännen sisällä Venäjän ja Kiinan harjoittamalla autoritarismilla.
Esimerkiksi pakolaiskysymyserimielisyydet, maahanmuuttoerimielisyydet, erimielisyydet oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineiden asemasta sekä erimielisyydet suhtautumisessa Venäjään ovat vain ilmentymiä eivätkä vielä välttämättä osoita suurtakaan erimielisyyttä ideologian perusteissa. Sen sijaan ideologisesti ratkaisevaa pitemmällä aikavälillä on, onko EU löysä kansallisvaltioiden liitto – jos sitäkään – vai kohti maailmanpolitiikan vaikuttajaksi pyrkivä monoliittinen yhteenliittymä yhtenevine kantoineen.
Hajotetaanko läntiset liittoutumat ja instituutiot, joka olisi Venäjän etu. Läntisten liittoutumien ja instituutioiden hajoaminen tai rapautuminen olisi Venäjälle todellinen jättipotti. Duginin ajatuksista mitään tietämättään Trump toimii jo nyt hajottaen juuri näitä läntisiä liittoutumia ja instituutioita. Trump jakaa Duginin teorian mukaisesti maailmaa uusiin etupiireihin, joiden perusta ei ole samanlaisten maiden muodostamat blokit.
Venäjä ei ole kyennyt luomaan Euraasian unionilla eikä BRICS-maiden liittoutumalla Venäjän johdettavissa olevaa maailmaanpolitiikan hallintaan kykenevää yhteenliittymää, joten ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt pyrkiä hajottamaan muut maailmapolitiikan hallintaan kykenevät yhteenliittymät.
****
Vielä vuonna 2010 Euroopan maista vain kahdessa nationalistipuolueet olivat hallituksessa: Sveitsin kansanpuolue Sveitsissä ja Pohjoisen liitto Italiassa. Tanskan kansanpuolue on ollut Tanskan hallituksen tukipuolue vuodesta 2001. Muukalaisvihamieliset puolueet olivat kuitenkin edustettuina noin joka toisen EU-maan sekä Sveitsin ja Norjan parlamenteissa.
Nyt tilanne on muuttunut. Kevään 2018 Italian parlamenttivaaleissa yli puolet kansasta kannatti populistisia puolueita. Syksyn 2017 parlamenttivaaleissa Itävallan kansanpuolue ÖVP voitti vaalit nationalistisella ja maahanmuuttovastaisella ohjelmalla ja muodosti Itävallan vapauspuolueen kanssa äärioikeistolaismieliseksi mielletyn koalitiohallituksen. Itävalta on ensimmäinen Länsi-Euroopan maa, jossa äärioikeisto nousi hallitukseen.
Putin kiitti Itävaltaa ja teki maahan presidenttikautensa ensimmäisen EU-vierailun 5.6.2018.
Venäjä on nyt haistanut taas kerran ne keinot, joilla toimia vastapuolen sisällä ajaakseen omia etuja. Kylmän sodan aikaan yhtenä keinona oli vetoaminen ihmisten rauhantunteeseen, nyt vetoaminen tunteisiin, jotka ovat voimistaneet oikeistopopulistisia suuntauksia ja joita Venäjän on sekä rahoittanut että auttanut menestymään muutoin.
Tukea Venäjältä ovat saaneet varmuudella ainakin Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue ja Saksan Vaihtoehto Saksalle. Venäjä on myös vaaleissa auttanut menestymään kyseenalaisilla toimilla niitä voimia, jotka Venäjän mielestä parhaiten kykenisivät haastamaan Duginin neljännen poliittisen teorian mukaisesti liberaalia ideologiaan ja individualismia. Venäjä on sekaantunut varmuudella Yhdysvaltain vuoden 2017 presidentinvaaleihin.
Venäjän nykyiset toimet eivät nyt ole niin läpinäkyviä kuin kylmän sodan aikaan. Venäjän toimien pohjimmaisista päämääristä on vaikeampi ottaa nyt selvää. Venäjä osaa aina olla pitkäjännitteinen ja kärsivällinen.
Missään nimessä oikeistopopulistia liikkeitä ei pidä nyt syyllistää vastaavasti kuten ei niitäkään, jotka tukivat neuvostoliitolaislähtöistä rauhanliikettä kylmän sodan aikaan. Pitää vaan ymmärtää maailmapolitiikan kuviot laajemmin ja mitkä ovat Venäjän sekä myös Kiinan päämäärät noissa kuvioissa.
Arvostelua on sen sijaan syytä esittää liberaalia ideologiaa kohtaan, jonka kehityksessä on havaittavissa piirteitä, joista Dugin kirjoitti vuonna 2009. Ideologia haastetaan nyt ja sen on kyettävä vastaamaan.
Yhdysvallat harjoittaa nyt omalta kannaltaan huonoa maailmanpolitiikkaa. Suorastaan järjetöntä maailmanpolitiikkaa. Yhdysvallat ei selviä enää maailmanpolitiikan haasteista yksin, vaan tarvitsee Euroopan avukseen. Euroopan on myös syytä kantaa oma vastuunsa eikä pitää yllä turvallisuuttaan muiden kustannuksella.
On helppo kirjoittaa yksityiskohtaisesti Neuvostoliiton rauhanliikkeen historiasta, mutta vielä ei ole helppo kirjoittaa niistä toimista, mitä Venäjä tekee nyt lännessä vastaavasti. Harva meistä tiesi esimerkiksi 1980-luvun alussa Euroopan ydinaseiden suhteen, mistä oli kysymys ja mikä oli Neuvostoliiton agenda.
Me tiedämme nyt Venäjälle myönteisten toimijoiden rahoituksen ja puuttumiset vaaleihin sekä yleisen hybridiagitaation, mutta herkulliset yksityiskohtaiset faktat dokumentteineen ja samalla kokonaiskuva ovat vielä jäsentymättömiä. Asia on kuitenkin syytä jo nyt tiedostaa, eikä odottaa vuosikymmenten päästä historiankirjoitusta nyt tapahtuneesta.
On vanha totuus, että ihmisiä on paljon helpompi huijata, kuin saada heidät uskomaan se että heitä on huijattu.
Kylmän sodan aikaan NL:lla oli ehkä selvästi enemmän soft poweria kuin Venäjällä nyt, koska NL esittäytyi työväen ja kaiken kansan yhteistyön ja tasa-arvon onnelana. Tuo viesti ymmärrettävästi vetosi myös suureen joukkoon länsimaalaisia. Nyky-Venäjän soft power perustuu tuohon isänmaallisuuden, täyden suvereenisuuden ja konservatismin valheeseen, mikä puhuttelee jonkinlaista osuutta Lännen asukkaista.
Nähdäkseni NL:n aikainen idioottien joukko ainakin itse luuli olevansa ”hyvän” asialla ja puolella. Tämän päivän oikeistonatsionalistit ovat pelkästään liberaalidemokratiaa vastaan. Heillä on Venäjän kanssa yhteinen vihollinen.
Todetaan taas kerran, että USAn vaikutusvallan väheneminen ja Venäjän vallan kasvaminen eivät millään tavoin paranna suomalaisten asemaa maailmassa. Sorto painostus vain lisääntyvät – ja Suomen suvereniteetti kapenee.
Ilmoita asiaton viesti
En voi hyväksyä sitä, että nykykeskustelussa oikeistopopulisteksi määritellään yleisesti lähes kaikki kansallismieliset EU:n vastustajat. Se, että on kansallismielinen, eikä varauksettomasti fanita EU:ta, joka on lähes joka suhteessa epäonnistunut kyhäelmä, ei tietenkään tarkoita sitä, että olisi jollakin tavalla venäjämielinen.
”Venäjä on aina perustunut autoritääriseen yhden johtajatahon järjestelmään. Niin tsaarin aika, niin kommunismin aika Neuvostoliiton ilmentymänä, niin Putinin aika. Venäjällä ei tule koskaan olemaan muun muotoista aatejärjestelmää, ei koskaan”
Tämä on tärkeä havainto. Venäjä ei tule koskaan olemaan Suomelle pitkällä aikavälillä ystävällinen ja luotettava naapuri. Totalitaarisissa valtioissa johtoon nousee säännöllisin väliajoin henkilö, jolle moraali, etiikka tms. seikat eivät merkitse mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ”hyödyllinen idiootti” tarkoita sitä, että henkilö ymmärtäisi toimivansa vastapuolen eduksi ja omia etujaan vastaan. Muutenhan teitä kutsuttaisiin vain ”hyödyllisiksi”.
Rakensit muuten jonkinlaisen olkiukon, harva sitä ”varauksetta fanittaa EU:ta”.
Ilmoita asiaton viesti
En suinkaan kannata EU:sta eroamista Suomen nykyisessä tilanteessa. Vaikka EU on epäonnistunut kyhäelmä, se on silti Venäjälle ainakin jonkinlainen pidäke.
Jos Suomella olisi ollut järkeä liittyä Natoon, riskejä olisi paljon vähemmän, ja silloin EU -erokin voisi olla ajateltavissa oleva vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en vetäisi yhtäläisyyksiä esimerkiksi oikeistopopulismin ja maahanmuuttopolitiikan välille. Venäjä on vain taitava käyttämään lännessä syntyviä mielipiteiden suuntauksia edukseen ja se pitää meidän tiedostaa.
Perusongelma nyt on, etteivät edes välineet ole meillä kunnossa pakolaispolitiikan hallitsemiseksi. Ei kannata puhua politiikasta mitään, jos edes välineet politiikan tekemiseksi eivät ole kunnossa.
Tosiasiallisesti esimerkiksi Italia ei ole saanut muuttamaan EU:n pakolaispolitiikkaa minnekään, politiikka on edelleen samaa. Italiankin toimet ovat menneet vouhkaamiseksi kuten Saksankin. Minäkään en ole tyytyväinen EU:n pakolaispolitiikkaan, mutta tarkastelen asiaa ensisijaisesti sitä kautta, että yhtenäisyys säilyisi eikä Venäjä pääse lyömään kiilaa tässäkin asiassa, mikä johtaisi vain ojasta allikkoon.
Minulle on yksi lysti, tuleeko EU:n alueelle 500 vai 600 tuhatta turvapaikan hakijaa ja Suomeen 5 tai 6 tuhatta turvapaikan saajaa vuodessa. Noilla vähäisillä lukuvaihteluilla ei kannata haastaa riitaa isompien asioiden puristuksessa. Asioiden oikea mittakaava olisi hyvä aina huomata.
Ilmoita asiaton viesti
Hajota ja hallitse on metodi, jota jo muinaiset roomalaiset käyttivät.
Ilmoita asiaton viesti
Hajoita ja hallitse sopii vahvalle imperiumille kuten Yhdysvalloille. Näen että Venäjä on lähinnä alueellinen mahti joka on kaikkein eniten puolustusasemissa. Maan tavoitteena on ensisijaisesti turvata rajansa joka on vaikeaa pienellä väkiluvulla. Tosin naapurit saavat aina ollla varpaillaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ketä vastaan Venäjä ”puolustusasemissa” turvaa rajaansa? Mikä hyökkäyksellinen instanssi uhkaa Venäjää tänään?
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvallat
Ilmoita asiaton viesti
Esittääkö Trump sen uhkauksen kahdenkeskisessä keskustelussa suoraan Putinille?
Ilmoita asiaton viesti
Milloin Yhdysvallat on suunnitellut hyökkäystä Venäjälle?
Ilmoita asiaton viesti
Abdullah Nassir: miksi ”omien rajojensa turvaaminen” sai Venäjän kaappaamaan valtioaluetta rajanaapuriltaan Ukrainalta?
Miksi USA ei hyökännyt Neuvostoliittoon silloin, kun sillä oli vielä ydinasemonopoli maailmassa?
Miksi USA ei hyökännyt Venäjälle silloin, kun Venäjä oli sekasorron tilassa Neuvostoliiton romahdettua? Miksi USA auttoi markkinatalouden perustamista Venäjälle?
Mitä Yhdysvallat tavoittelisi hyökkäämällä Venäjälle?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on nimenomaan imperiumi, joka on vähitellen laajentunut pienestä Moskovan ruhtinaskunnasta suuremmaksi.
Neuvostoliitosta voitiin hyvällä syyllä sanoa, että sillä oli siirtomaansa jäljellä. Nykyään Venäjä haluaa nuo entiset neuvostotasavallat valtansa alle.
Venäjä alistaa ja assimiloi alueellaan asuvia pieniä kansoja kuin siirtomaaherrat konsanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Muistan hämärästi lapsuudestani, kun minulle kerrottiin, että ”kommunistit ovat lyöneet enoltani silmän mustaksi”. Myöhemmin kävi ilmi, etä hän oli tehnyt yhden miehen galluppia Helsingissä nuorisofestivaalien aikana ja kysynyt kadun ihmisiltä heidän mielipidettään tällaisista ”ryssän pippaloista”. Oli erehtynyt kysymään joltain väärältä ihmiseltä. Poliisi oli vienyt hänetkin kuulusteluun ja torunut, että ”miksi menit kerjäämään ongelmia?”
Vuoden 1973 Itä-Saksan festivaaleja ennen Suomen radio alkoi soittaa Nuorten Sävellahjaa myöten taajaan jotain silloisten agitaattoribändien laulua, jossa kehuttiin ”nuoren yhteistyötä” ja eräs riimi kuului: ”Kuinka Neuvostoliitoa auttaa voimme, kun maailman rauhaa rakentaa se, kuinka jenkkiarmeijan sortumaan saamme ja kansan murhan loppumaan …”
Oi niitä aikoja!
Ilmoita asiaton viesti
Välikevennys: Tosikkoina tunnetuilla Suomen taistolaisilla oli oma sisäpiirihuumorinsa, josta esimerkkinä kuulin mainitusta laulusta kahden eri säkeistön sekoituksen: Miten Neuvostoliittoa autamme, missä nääntyy niin moni ihminen?”
Ilmoita asiaton viesti
Kun nyt mentiin kevennyksiin kerron minäkin yhden. Taisto Sinisalo oli ottanut kapakassa vähän liikaa ja vaati tarjoilijalta vielä lisää. Tarjoilija heltyi mutta sanoi: ”Tää on viimeinen Taisto”.
Ilmoita asiaton viesti
Lukiolaisina lähdimme Turkuun trollaamaan jotain koulujen ”rauhankokousta.” Uskalsin kysyä ”täysistunnossa,” miksi piti vastustaa vain Pershingejä eikä myös Brezhnevin ohjuksia. Joukko pitkätukkia harjasi minut kysymykseni johdosta perusteellisesti. Hämärässä nuoruudessani tuo on niitä harvoja hetkiä, joista olen ylpeä.
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi jos kokee, että EU on vahingollinen itselleen, pitäisikö tämän antaa vain jatkua, mikäli Venäjä pääsisi hyötymään EU:n vastustuksesta? Näkisin, että tästä on paljon kyse tässä. Venäjä ja ilmeisesti myös USA hyötyvät, jos EU kaatuu. Näin olettaisin tapahtuvan siksi, että maa-maata vastaan neuvoteltaessa USA tai Venäjä on aina se suurempi osapuoli.
Niitä, jotka esimerkiksi Suomessa vastustavat EU:ta siksi, että haluaisvat tukea Venäjää jotenkin, on tosi vähän. Ylipäätään niitä, jotka pyrkivät toimimaan pääosin Venäjän eduksi, on hyvin vähän.
Tältä kannalta katsottuna aloittaja pyrkii koplaamaan ja leimaamaan tarkoitushakuisesti kansallismielisiä toimijoita.
Ilmoita asiaton viesti
Voi olla, että suurin osa EU-vastaisista voimista Suomessa ei tietoisesti halua tukea Venäjää, mutta käytännössä he niin tekevät kuitenkin. Suomi on tapellut tuhat vuotta itää vastaan ja vasta 90-luvun puolivälissä saimme ensimmäisen selkeän sateenvarjon, joka yhdistää meitä vankasti länteen. Euro siihen päälle oli kuin piste iille.
Suomen hallitus oli täysin oikeassa, kun ennen kansanäänestystä korosti asian turvallisuuspoliittista ulottuvuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa nyt kuitenkin erottaa EU-vastaisuus ja EU:n arvostelu toisistaan. EU:sta eroaminen ei ole nyt järkevä ajatus. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että EU on osoittautunut lähes joka asiassa epäonnistuneeksi organisaatioksi, joka muistuttaa koko ajan enemmän kopiota Neuvostoliiton totalitaarisesta järjestelmästä.
Ilmoita asiaton viesti
”joka muistuttaa koko ajan enemmän kopiota Neuvostoliiton totalitaarisesta järjestelmästä.”
Sanoisin, että joka noin väittää ei tunne EU:ta eikä varsinkaan entistä Neuvostoliittoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitus on muuten ansiokas ja perusteellinen mutta joissain asioissa olen eri mieltä. Oikeistopopulistiset voimat nousevat kuin sienet sateella EU-alueen omien olosuhteiden takia. Venäjän ei tarvitse heittää montaa ruplaa kyseisten voimien tukemiseen vaikka haluisikin. Brysselin kommunistiarmeija joka kutsuu itseään komissaareiksi ja mepeiksi ovat itse luoneet olosuhteet populismille lännessä. Muistan vielä Erkon petoksen EU-äänestyksessä, Kreikan tukemisen meidän rahoilla ja monet typerät direktiivit jotka haittaavat kansalaisten elämää.
Ilmoita asiaton viesti
”monet typerät direktiivit jotka haittaavat kansalaisten elämää”
Minä puolestani muistan, että 1980-luvulla naristiin siitä, että eduskunta säätää päivittäin lakeja, jotka rajoittavat kansalaisten elämää, eduskunta säätää liikaa lakeja. Jos Suomi nyt eroaisi EU:sta niin narina jatkuisi ja eduskunta säätäisi lakeja, joiden järkevyyttä arvosteltaisiin aivan kuten 1980-luvulla.
Onko sinulla tietoa kuinka monta kommunistipuolueita edustavaa henkilöä on tällä hetkellä EU-Parlamentissa meppinä/komissaareina? Onko heitä armeijan verran vai jääkö lähinnä pataljoonan kokoiseksi porukaksi?
Ilmoita asiaton viesti
On aina parempi että typeriä lakeja säätävät poliitikot ovat mahdollisimman lähellä että heihin on mahdollisuus vaikuttaa.
Jo eronnut Barroso oli maolainen kommunisti ja on niitä muitakin.
Ei tarvitse olla kommunistipuolueessa riittää kun toteuttaa marxismin oppeja.
Ilmoita asiaton viesti
Onko näitä marxisteja armeijan verran? Osaatko kertoa lukumäärän tai prosenttiosuuden?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös ne suuret ikäluokat ole merkitävältä osin jonkinlaisia hippejä ja kommunisteja. Joskus omien sanojensa mukaan ”entisiä”, mutta uskoo ken haluaa. Ja he istuvat siellä vallan huipulla, yliopistojen johtoviroissa sekä mediatalojen pöytien päissä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoin tätä väitettä: ”Brysselin kommunistiarmeija joka kutsuu itseään komissaareiksi ja mepeiksi ovat itse luoneet olosuhteet populismille lännessä” Halusin saada tälle väitteelle edes jonkinlaisen perusteluksi kelpaavan tiedon. Ei onnistunut nähtävästi. Yksi henkilö, Barroso on mainittu, onkohan hän se armeija?
Nyt fokuksena (#40) onkin sitten tietty ikäluokka yliopistoissa ja mediataloissa eikä Brysselin mepeissä ja komissaareissa. Miksei saman tien joku tietty porukka Kyyjärven Essolla? Tai kuunatsit?
Ilmoita asiaton viesti
No tuo oli minun virhe. Minulla ei ole mitään käsitystä mistään Brysselin porukasta, mutta mikäli siellä on tuon ikäluokan ihmisiä, niin hieman maasta riippuen ”jäljet pelottavat”.
Kuunatsit ovat aivan hyvä pohtimisen aihe myös, varsinkin kun ollaan näissä salaliittoteorioissa, jossa joku ohjailee kulissien takana kokonaisen maanosan tai abstraktin ylikansallisen ”yhteisön” sisäisiä toimia, mutta todisteita on hankala tarjota, pitää vaan luottaa jonkin instituution tai henkilön sanaan siitä. Että vastaus riippuu siitä, miltä osapuolelta kysyy.
Entiset natsit, entiset kommunistit, kuka sen tietää varmasti kuka niistä on entinen?
Ilmoita asiaton viesti
”Entiset natsit, entiset kommunistit, kuka sen tietää varmasti kuka niistä on entinen?”
Tämä kannattaa pitää mielessä. Kyllä entisen kommunistin sanomiset kannattaa aina miettiä tältä kannalta. Kuuntelin tässä keväällä YLE-Areenasta, kuinka entinen lappilainen korpikommunisti vakuutti, että ei 1970-luvulla kukaan koskaan heidän eduskuntaryhmässään maininnut vallankumousta. Kaikki pohjasi kuulemma parlamentaariseen uudistusten ja aloitteiden tekoon. Loppuosa ohjelmasta sai minun korvissani tietenkin oman sävynsä tällaisesta kommentista.
Ilmoita asiaton viesti
# 12
Kuulisin mielelläni esimerkkejä sellaisista direktiiveistä jotka tässä kansalaisen elämää haittaavat.
Tiedän kyllä paljonkin sellaisia säädöksiä mutta ne eivät ole direktiivejä vaan ihan sääntö-Suomen omaa tuotosta. Omien poliitikkojemme päättämiä ja virkamiesten tulkitsemia.
Unionin ansiota tosin kotimaiset poliitikot eivät voi enää niin pahasti kyykyttää suomalaisia kuin ennen. Nyt on sellaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia joita ennen ei ollut. Se onkin sellainen asia joita aikoja ennen unionia eläneet osaavat arvostaa korkealle. Sen rinnalla joku maahanmuutto on merkityksetön tekijä.
Eihän unioni valmis ole ja sitä kehitetään jatkossakin. Nyt sillä on liian vähän valtaa puuttua sellaisten kansallisten hallintojen toimiin jotka tähtäävät omien kansalaistensa oikeuksien heikentämiseen ja moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan keventämiseen. Juuri siihen mikä on oikeistopulistien tavoite.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ,korostan kuten kirjoituksessanikin yritin korostaa, että Venäjä lukee hyvin lännessä syntyviä ajatuksia ja käyttää hyväkseen generoimalla niitä ajatuksia, joista olisi Venäjälle etua ajaa omaa agendaa. Jos jokin asia ei kanna, Venäjä ei lähde työntämään pakolla.
Samaa perusajatusta Venäjä on käyttänyt myös laajentumispyrkimyksissään esimerkiksi Ukrainassa. Venäjä on ottanut haltuunsa Ukrainassa vain niitä alueita, joissa sillä on ollut kannatusta ja hyväksyntää: Itä-Ukraina ja Krim. Venäjä yritti laajentua muuallekin Ukrainaan mutta onnistumatta. Odessan provokaatio epäonnistui eivätkä kansalaiset Odessassa lähteneet mukaan. Ajatus laajemmasta Novorassiasta ei kantanut Ukrainan kansalaisten keskuudessa Venäjälle hedelmää. Venäjä ei lähtenyt yrittämään pakolla tuolloin, mutta Venäjä ei toki ole unohtanut saada Ukraina takaisin hallintaansa, prosessi on edelleen menossa.
Tuo siis lyhyesti esitettynä, miten Venäjä toimii periaatteiltaan myös lännessä.
Lännessä ei pidä missään nimessä syyttää kylmän sodan aikaisia toimijoita, jotka kokivat mieltymystä Neuvostoliiton esittämiin maailmankatsomuksiin kuten ihmisiä ei pidä syyttää niistä mieltymyksistä nyt, joita Venäjä ehkä käyttää hyväkseen.
Kunhan nyt vain tiedetään, mistä on kysymys ja osataan valita toimintatavat sen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Liberalismillä ei ole tarjota sellaista polttoainetta, joka saisi ihmisen uhraamaan itsensä aatteensa puolesta. Tästä syystä liberalismin antama maailmankatsomus ei tule kestämään sitä vahvemmin sitouttavien uskontojen ja intressien paineessa. Sen koheesiovoima tulee romahtamaan Duginista huolimatta ja tämä selittää huomioimasi ilmiön jossa ”Duginin teoria näyttää vain kohtaavan käytännön… …vaikkeivat nämä tahot tietäisikään mitään koko teoriasta.” Toki Dugin on visionäärinä tajunnut tämän teoriaa luodessaan, sillä vain sellaiset teoriat menestyvät joilla on realistiset edellytykset menestyä.
Ilmoita asiaton viesti
Median mukaan länsi on nykyään oikeistopopulistinen ja etenkin USA. Onko molemmilla nykyään sama tehokas ase?
Ilmoita asiaton viesti
Journalistisen median mukaan länsimaissa on liikkeitä, jotka ovat oikeistopopulistisia. Länsidemokratiat sinällään eivät ole oikeistopopulistisia journalistisen median mukaan, koska silloin ne maat eivät enää olisi länsidemokratioita. Populisteja on päässyt muutamissa Euroopan maissa esim. Italiassa ja Unkarissa vallan kahvaan ja ne ovatkin liukumassa pois länsidemokratioiden joukosta, etenkin jos populistit näissä maissa pysyvät vallassa. Media ei todellakaan katso, että esim. Pohjoismaat, Baltian maat ja esim. Saksa olisivat ”oikeistopopulistinen”.
USA ei todellakaan ole oikeistopopulistinen valtio, vielä. Trump edustaa äänekästä ja räävitöntä oikeistopopulistien vähemmistöä, Hillary sai presidentinvaalissa enemmän ääniä kuin Trump. Nähtäväksi jää kuinka USA:n poliittinen järjestelmä kestää populistien hyökkäyksen Trumpin johdolla maataan vastaan. Tämä kesä ja aika tämän vuoden loppuun on merkittävää aikaa koko maailman kannalta. Avoimia kysymyksiä on mm. miten Trump toteuttaa esimiehensä Helsingin ensi viikon käskynjaossa saamiaan määräyksiä, ja pysyykö Trump virassaan tarpeeksi kauan saadakseen aikaan todellisen kaaoksen.
Ilmoita asiaton viesti
Länsidemokratiat ovat journalistisen median mukaan oikeistopopulistisia, mutta eivät sinällään???
Ilmoita asiaton viesti
Mihin perustat tuon näkemyksen?
Ilmoita asiaton viesti
Teidän näkemyksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Voidaanko siis kaikki puheet rauhasta ja asevastaisuudesta leimata venäjämieliseksi tai ainakin Venäjää tukevaksi toiminnaksi?
Mikäli ei..niin minkälaista olisi se oikeanlainen puhe rauhasta ja oikeanlainen asevastaisuus?
Ilmoita asiaton viesti
”minkälaista olisi se oikeanlainen puhe rauhasta ja oikeanlainen asevastaisuus?”
Pohjois-Atlantin Puolustusliittoon liittyminen olisi Suomen kohdalla merkittävä panostus rauhan ja asevastaisuuden saralla.
Ilmoita asiaton viesti
Noin vähän epäilinkin ja kiitos tästä näkökulman rehellisestä esilletuomisesta.
Kuitenkin puheet rauhasta asetta osoittaen ei oikein vakuuta minua.
NATO:n liittymisen yksi perustelu on saada halvemmalla aseita joten hyvin huonosti se toimii asevstaisuuden saralla samalm muistaen ettei asevelvollisuudesta olla luopumassa. Sekään ei oikein vakuuta minua.
Ilmoita asiaton viesti
# 33
Valtioiden, varsinkin kielteisesti toisiinsa suhtautuvien välisissä suhteissa aseet ja sotilaallinen voima toimii parhaiten silloin kun niitä ei tarvi käyttää. Pelko seurauksista estää sen. Ns ’Fleet in being’ -ilmiö eli 5. artikla on ollut eurooppalaisen rauhan ja hyvinvoinnin tae jo vuosikymmenet.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta ei vuosisatoja. Varustautuminen rauhaan on aina tuottanut myös uudet sodat..kaikkialla.
Ilmoita asiaton viesti
Lue Naton peruskirjan ensimmäinen artikla, siinä se on präntätty. Ei siinä puhuta Venäjästä mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Jaaha..palataanko taas siihen,että olenko väittänyt jotain ?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa silti lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi kannattaisi haaskata aikaani sellaiseen jonka toiminta tai idea ei vakuuta minua?
Ilmoita asiaton viesti
On olemassa mahdollisuus, vaikkakin sinun kohdallasi häviävän pieni, että oppisit jotain kun luet yleissivistävää tekstiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja sitten alkoi se trollaaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Pyrit kai sitten pitämään kiinni tietämättömyystasostasi. Tämä on populistikellokkaille myönteinen asia.
Ilmoita asiaton viesti
Trolli vain jatkaa..
Ilmoita asiaton viesti
Miksi haaskaat aikaasi kirjoittamalla tänne mielipiteistäsi, joita et koskaan aio muuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Samoinhan sinäkin teet ja kaikki muut.
Joten suotta trollaamaan sen enempää alat.
Ilmoita asiaton viesti
En sentään ole tunnustanut ettenkö muuttaisi mielipiteitäni, jos paremmalle näkökulmalle on pätevät perusteet. Esim. USA:n nykypolitiikan suhteen olen muuttanut käsitystäni mutta kukaan ei vielä ole antanut aihetta muuttaa käsitystäni Syyrian, Pohjois-Korean ja Venäjän politiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Väitinkö jossakin jälleen jotakin?
Ne ihmiset ovat erittäin harvassa jotka kykenee vaihtamaan mielipidettään jostai ideologisesta asiasta faktojen osoittaessa toisin kuin on kuvitellut.
Nytkin tilanne on sellainen etten ole edes kertonut ideologiaani..te vain tykkäätte olettaa ja rakentaa olkiukkoja mitä mätkiä. Toiset vain osaa häkellyttää itsensä enemmän ja toiset vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
En väitä mitään. Kerroin vain omista periaatteistani.
”Nytkin tilanne on sellainen etten ole edes kertonut ideologiaani.”
Jollakin tavalla se on kommenteistasi tullut selväksi.
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään ole väittänyt mitään itsestäni.
Joskus jopa saa pelottavia piirteitä nuo oletukset mitä heittelette tuosta vaan toisista ja koette olevanne aivan hemmetin älykkäitä sitä tehdessänne. Jopa niin älykkäiltä,että voitte alkaa heittämään juttua toisen älykkyydestä kuten tämä yksi trolli on ottanut tavakseen. Kaikki tämä ilman minkäänlaista itsekritiikkiä tietenkin,vaikka hetken keskustelun jälkeen selviääkin,että itse syyllistytte kaikkeen pahemmin kuin syyttämänne. Näistä kun huomauttaa,niin helvetti on irti.
Tätä samaa on tapahtunut usein ihmisen historiassa ja kun sille porukalle annetaan valtaa,niin jälki on karmaisevaa.
Eli siis ehkä kannattaisi vain tyytyä lukemaan se mitä joku kirjoittaa ja jos jää epäselväksi,niin kysyy lisää. Unohtaa ne olettamiset.
Ilmoita asiaton viesti
Kai sentään pidät hyvänä ja tavoittelemisen arvoisena sitä, että valtiot sitoutuvat, kuten Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjassa on määrätty, sopimaan kansainväliset erimielisyydet, joissa ne saattavat olla osallisina, rauhanomaisin keinoin sillä tavoin, etteivät kansainvälinen rauha, turvallisuus ja oikeus vaarannu, ja pidättäytymään kansainvälisissä suhteissaan kaikesta voimankäytöllä uhkailusta tai voiman käytöstä, joka voisi jollain tavoin olla ristiriidassa Yhdistyneitten Kansakuntien tarkoituksia vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoja tavoittelemisen arvoisia asioita..minkä tekemättä jättämisestä ei tule sanktioita.
Siksi se ei vakuuta.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko sitä mieltä, että YK:n tavoitteet ovat turhia kun ei ole sanktioita?
Ilmoita asiaton viesti
Koko hommahan palautuu siihen,että mitä painoarvoa sillä on. Mitä tapahtuu,jos joku jäsenistä rikkoo tuota peruskirjaa?
Ilmoita asiaton viesti
Jos tarkoitat Naton peruskirjaa, miten voit kysyä sellaisesta asiakirjasta, jota et tunne etkä halua edes tutustua.
Oletko tutustunut YK:n peruskirjaan?
Voi myös kysyä että mitä tapahtuu jos joku rikkoo YK:n peruskirjaa, valtioiden itsemääräämisoikeutta ja etenkin ihmisoikeuksia?
Ilmoita asiaton viesti
Et siis aijo vastata mitä silloin tapahtuu?
Tottakai voin kysyä,koska periaatteet voi silti tarkastaa ilman sen syvempää perehtymistä vai eikö voi?
Onko jokin sinun ja tovereidesi määrittelemä pykälä jälleen estämässä toimimasta näin?
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni vastasin. Sekä Naton että YK:n peruskirjat ovat tavoitejulistuksia, joissa ei ole määrätty sanktiota, jos tavoitteisiin ei päästä.
Vain yhden kerran jäsenvaltio on erotettu ja se tapahtui kun Kansainliitto erotti NL:n kun se hyökkäsi Suomeen.
Esim. Naton kohdalla on puolustusmenojen suositus 2%/BKT mutta vain 4 jäsenmaata toteuttaa tuon suosituksen.
Hienoa jos olet tutustunut Naton periaatteisiin. Se riittää hyvin ymmärtämään, että Nato on puolustusliitto eikä sen periaatteisiin kuulu aloittaa hyökkäyssotaa toisin kuin tälläkin palstalla trollit jatkuvasti väittävät.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin NATO on rauhan kannalta hyvin yhdentekevä,jos kerran jäsen saa toimia vastoin sen peruskirjaa.
Trollit tai ei..fakta on,että NATO on hyökännyt ja sen asian käsittely saattaa vielä pulpahtaa pintaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Nato on aloittanut hyökkäyssodan, se on rikkonut omia periaatteitaan, eikö niin?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä..mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Sitähän tässä kyselin.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys oli retoorinen. Nato ei ole aloittanut yhtään sotaa, joten periaatteita ei ole rikottu. Jos olen väärässä, kerro mitkä sodat Nato on aloittanut.
Ilmoita asiaton viesti
Matti, totuuden nimissä on sanottava, että NATO itse asiassa aloitti Kosovo-operaation ja Belgradin pommitukset 90-luvulla.
Tietysti se tapahtui humanitäärisistä syistä, koska Kosovossa oli käynnissä Serbien aiehuttama kansanmurha, mutta kuitenkin. Sinänsä hyvä esimerkki siitä, että NATO on saanut aikaiseksi myös positiivisia tuloksia sotavoimiensa kautta.
Ilmoita asiaton viesti
OK, mutta jotakin kahinaa siellä oli. Tuskin Nato aloitti Kosovon sodan, ehkä paremmin voi sanoa että lopetti.
Olen sitä mieltä, että Naton ei pitäisi osallistua YK:n rauhanturvatehtäviin. Nato on jäsentensä puolustusliitto eikä kahina Kosovossa tai Afganistanissa mitenkään uhkaa jäsenten turvallisuutta. Osallistumalla ei ole saatu muuta kuin ”bad williä”.
YK:n pitäisi rekrytoida rauhanturvaajat jäsentensä puitteissa.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt vaihdoit hyökkäyksen sodan aloittamiseen.. miksiköhän niin?
Ilmoita asiaton viesti
Siksi, että sodan aloittaminen on eri asia kuin hyökkääminen maahantunkeutujaa vastaan. En ole vaihtanut terminologiaa, olen koko ajan puhunut sodan aloittamisesta, mikä ei ole Naton periaatteiden mukaista, kuten tiedät, kun olet periaatteisiin tutustunut.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäli joku liittoutunut sotajoukko hyökkää jonnekin sitä ei voi eikä pidä kutsua puolustusliitoksi.
Voit tietty kevyesti heitellä ”kai siellä joku kahakka oli” ja oikeuttaa sillä mitä tahansa,mutta se toiminta on vastoin omia ”tavoitteita”.
Siksi NATO ei vakuuta omalla toiminnallaan rauhantekijänä joka siis oli aiheen tässä keskustelussa.
Toisinsanottuna..teillä ei ilmeisesti ole siis mitään vakuuttavia pyrkimyksia edes rauhaan vaan jonkinlaiseen kauhun tasapainoon jota voi keitellä kuin painekattilaa ilman minkäänlaista venttiiliä? NATO helpottaa hankkimaan edullisemmin aseita joita voi ja käytetäänkin sitten hyökkäämiseen. Sekin on absurdia..rauhan nimissä varusteltiin hyökkäämään.
Samalla tahdotte vielä mustamaalata kaikki muut tahot jotka puhuvat rauhasta tai koittavat sen eteen tehdä edes jotakin.
Mikäli asiaa tarkistelisi joku täysin objektiivisesti,niin ei tilanne kovin hyvältä näyttäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten olen aiemmin todennut, Naton ei pitäisi hoitaa YK:n tehtäviä. Nato ei omalla päätöksellään ole aloittanut sotaa missään. Jos olen väärässä, kerro minkä kahinan Nato on aloittanut. Mukaan on mennyt YK:n mandaatilla, mutta kuten sanoin, se on mielestäni ollut virhe.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Kosovo ollut YK:n tehtävä.
Ilmoita asiaton viesti
Wiki sanoo:
”Hyökkäyssota on sota, jota käydään ilman laillista syytä. Kansainvälisen oikeuden mukaan sotaa saa käydä vain puolustukseksi tai YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä.
Hyökkäyssodan suunnittelu on
yksi Lontoon sopimuksessa määrittellyistä sotarikoksista.”
Ja NATO on syyllistynyt juuri tuohon.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä pystyt sanomaan mihin Nato on aloittanut hyökkäyssodan.
Ilmoita asiaton viesti
Kuikka kertoi jo
Ilmoita asiaton viesti
Koska Natossa päätökset tehdään konsensus-periaatteella ja sodankäynnin aloittaminen on räikeästi Naton perussopimuksen vastaista, ihmettelen miten naapurimaamme Norja on mennyt hyväksymään sodan aloittamisen Serbiaa vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Norjan sitä ole tarvinnut välttämättä hyväksyä. Konsensus ei tarkoita yksimielisyyttä.
Sinänsä yhdentekevää asian kannalta.
Kerrohan nyt..muutatko mielipidettä NATO:sta faktojen valossa?