Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus – mitä onkaan sovittu?
Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa.
Venäjän puolustusministeriössä noita johtokunnan tai kollegion (коллегия) kokouksia pidetään säännönmukaisesti. Yksi toistuva sana noissa kokouksissa on ylitse muiden. Se sana on Nato. Eikä ikinä positiivisessa sävyssä. Nato on noissa kokouksissa yleinen kirosana ja sylkykuppi. Suorastaan varsinainen kokoushengenkohottaja kollektiivisesti.
Venäjän puolustusministeriön kokous ja erityisesti kokouksen Suomea ja Ruotsia koskeva osuus uutisoitiin laajasti kautta koko venäläismedian heti kokouksen jälkeen tiistaina illansuussa (esim. Kommersant 24.7.2018, Tvzvezda 24.7.2018, MK 24.7.2018, Tass 24.7.2018 ja Interfax 24.7.2018 ja Ria Novosti 24.7.2018).
Suomessa tätä todellakin tarttumisen arvoista asiaa ei ole juurikaan uutisoitu Yleä lukuun ottamatta (Yle 25.7.2018-1 ja Yle 25.7.2018-2). Esimerkiksi Helsingin Sanomien Reutersilta lainattu juttu aiheesta oli varsin vähäinen (HS 24.7.2018), mutta yli 300 kommentilla runsaasti kommentoitu ja siis lukijoita kiinnostava. Ilta-Sanomatkin heräsi vasta tänään illansuussa (IS 25.7.2018).
Kysymys uutisoinnin tarpeesta ei tällä kertaa liity Venäjän tavanomaiseen noissa kokouksissa esittämään agendaan Naton muka Venäjälle muodostamasta uhasta, vaan puolustusministeri Sergei Šoigun toteamista yksityiskohdista Suomeen ja Ruotsiin liittyen.
Olen kuunnellut ja lukenut Šoigun kokouksessa sen kertoman, mikä on Venäjän puolustusministeriön julkinen kannanotto ja julkisuuteen tarkoitettu huomioiden se, mitä Venäjä todellakin on tarkoittanut julkisuuteen synnyttämään keskustelua.
****
Yksi kappale Šoigun pitkässä vuodatuksessa kiinnitti erityisesti huomioni:
"Вызывает беспокойство втягивание в натовские структуры Финляндии и Швеции. В мае подписан договор, предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием. Взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран."
Vapaasti suomennettuna:
"Suomen ja Ruotsin sitoutuminen Naton rakenteisiin on huolestuttavaa. Toukokuussa maat allekirjoittivat sopimuksen, jossa tarjotaan täydellinen osallistumismahdollisuus liittoutuman [= Naton] harjoituksiin ja mahdollisuus käyttää Naton komento- ja valvontajärjestelmiä [Suomen ja Ruotsin] joukkoja ja aseistusta varten. Vastineeksi Nato saa vapaa pääsyn näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.”
Tuo edellä Sergei Šoigun esittämä näkemys merkitsisi Suomen ja Ruotsin sitoutumisen viemistä Natossa aivan uudelle tasolle. Suomen ja Ruotsi pääsisivät ensi kertaa käsiksi Naton sisällä siihen, jossa näille maille on ollut vain märkä unikuva. Toisaalta Nato pääsisi sisälle Suomen ja Ruotsin hallinnoimille alueille, mikä tähän saakka on ollut Natolle vain märkä unikuva.
Nuo Šoigun sanat merkitsisivät käytännössä, että Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäsenmaita 5. artiklan tuomaa turvaa lukuun ottamatta.
Puhuuko Šoigu totta? Onko Suomi ja Ruotsi näin sopineet?
****
Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat puolustusyhteistyötä tiivistävän kolmenvälisen aiejulistuksen 8.5.2018 Washingtonissa. Tilaisuus oli kunniakas ja sellainen, etteivät Suomi ja Ruotsi ole vastaavaa kokeneet arvonantona Yhdysvaltain taholta. Kyseessä oli jotain poikkeuksellista ja ainutlaatuista. Kyse oli suuresta asiasta.
Oliko Yhdysvallat vain Natoa helpompi sopimustausta Suomelle ja Ruotsille, kun tiedetään Venäjän näkemykset Natosta? Venäjän Nato-kannat tietäen, oliko Suomelle ja Ruotsille on helpompi sopia asioista Yhdysvaltain kanssa kuin Naton kanssa?
Tuo kolmesivuinen sopimus allekirjoitettuna ja julkistettuna on luettavissa täältä. Sopimuksen ovat siis solmineet Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat, ei Nato. Nato ei ole Yhdysvallat.
Julkistetun sopimuksen kirjaukset eivät osoita mitään silmiin pistävää.
Šoigu kuitenkin viittasi Natoon, kun puhui Suomesta ja Ruotsista sekä toukokuisesta sopimuksesta.
Mistä onkaan kysymys? Onko toukokuussa sovittu jostain sellaisesta, joka koskisi myös Natoa? Oleellista Šoigun sanoissa on ”vastineeksi Nato sai esteettömän pääsyn näiden maiden [= Suomen ja Ruotsin] ilmatilaan ja aluevesille." (”взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран.”) ja ”ne [Suomi ja Ruotsi] voivat osallistua täysimääräisesti liittouman harjoituksiin ja heillä on mahdollisuus käyttää [Naton] komento- ja valvontajärjestelmiä joukkoja ja aseistusta varten” (”предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием”).
****
Venäjä tietää tarkalleen, mitä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kesken on sovittu toukokuussa. Venäjän tiedustelu on toiminut ilmeisen hyvin ja sovitun sisältö on hyvin ainakin venäläisille tiedossa. Meidän tiedossa ei ole kuitenkaan kuin vain se, kuin mitä aluksi Ruotsin hallitus on aluksi julkaissut (Trilateral Statement of Intent) ja mitä Suomen hallitus on Ruotsia perässä hiihtäen seurannut julkaisulla Ruotsin jälkeen (Trilateral Statement of Intent).
Olisiko syytä nyt Suomen ja Ruotsin julkaista kaikki, mitä sovittu on, ettei se ole vain sopijien ja venäläisten tiedossa? On ikävää lukea asioita venäläismedioiden kautta. On ikävää lukea asioita niiden venäläismedioiden kautta, joiden pohjimmainen tieto on venäläistiedustelun hankkimaa.
Kysymys on siis, onko Suomi ja Ruotsi sopinut Naton kanssa maittensa ilmatilan ja aluevesien käytöstä Natolle ja onko vastineeksi Suomella ja Ruotsilla pääsymahdollisuus niihin Naton toimintoihin, joihin tähän saakka ei ole ollut? Onko solmittu jotain salaista, jota ei ole saatettu poliittisten päättäjien tietoisuuteen etenkään täällä Suomessa?
Kun aikanaan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välistä aiejulistusta tai aiesopimusta valmisteltiin, Suomen eduskunta pidettiin pimennossa. Todennäköisesti jo tuolloin Venäjä tiesi enemmän sopimuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä kuin Suomen eduskunta.
Helsingin Sanomat kirjoitti toukokuussa seuraavasti (HS 7.5.2018):
”Eduskuntaa informoitiin kaikessa hiljaisuudessa valmistellusta sopimuksesta 19. huhtikuuta. Tutkijan mielestä aiejulistus on merkittävämpi asiakirja kuin päältä katsoen näyttää.”
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen totesi puolestaan Helsingin Sanomissa seuraavaa:
”Sen [aiesopimuksen] lisäarvo on siinä, että se on poliittisen tason rohkaisu kaikissa kolmessa maassa käydä keskusteluja myös alemmilla virkamies- ja sotilastasoilla. Voisi kuvitella, että erityisesti sotilasteknologian puolella tällaisella rohkaisulla saattaa olla merkitystä.”
Jos aiesopimus olisi vai se, mitä Vanhanen ilmoittaa, tuskin Venäjä olisi jaksanut avata suutaan Šoigun sanomisilla.
Asiaa ei siis käsitelty eduskunnassa erityisesti ja tuskinpa eduskunnassa oli edes hajua siitä, mistä on kysymys ja mistä on sovittu.
Ilta-Sanomien otsikko kertoo myös hyvin, mistä on kysymys (IS 9.5.2018):
”Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimuksen vaiettu valmistelu nostatti äläkän: ’Jäsenten suut laitetaan kiinni’”
Kysymys nyt kuuluukin: onko sovittu jotain sellaista, kuten Venäjän puolustusministeriö ilmoitti puolustusministerinsä suulla, että Natolla on mahdollisuus ja oikeus käyttää Suomen ja Ruotsin ilmatilaa ja aluevesiä?
Nato-jäsenyyden kannattajana minulle tuo ei olisi mitään sellaista, mitä en hyväksyisi, mutta asioiden oikea laita ja sovittu on hyvä kaikkien tietää.
Jos sopimusten taustalla ei ole NATO, niin miksi siitä pitäisi julkaista puolustuspuheenvuoroja eri natottajen julkaisemina?
Minusta olisi rehellisempää kertoa kansalaisille suoraan, että kaiken tämän takana on ”vaivihkaa kansalaisten mielipiteestä huolimatta liittää Suomi NATOON!”
Mitä ihmettä te natottajat tällä valehtelulla ja kansalaisten ”hämäämisellä” voitatte? Ette mitään! Se paljastuu joka tapauksessa myöhemmin.
Avoin keskustelu ilman mörköjä olisi se oikea tie, olipa lopputulos mikä tahansa. Verhotuilla valheilla on lyhyet jäljet.
Ilmoita asiaton viesti
Menepä Lavikainen trollaamaan vaikka kommarien kesäkokoukseen, tai ilmoita faktat millä perusteella Nato olisi ko. sitomattoman aiesopimuksen osapuoli. Eikö yhtään hävetä?
Ilmoita asiaton viesti
Voit jatkaa hevosten trollaamista,koska kommentissa ei väitetty naton olevan osapuoli vaan esitettiin kysymys.
Siihen et tietenkään osannut vastata joka pitäisi olla sinulle häpäisy.
Ilmoita asiaton viesti
Joillekin se NATO tuntuu olevan jatkuvasti se punainen vaate, vaikka EU:ssakn on enemmistö NATO-maita ja 90% EU:n kansalaisista asuu NATO-maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ja toinen sanonta kuuluu, että Suomi on ”rähmällään länteen”. Toisin sanoen ei millään pystytä mieltämään sitä, että Suomi olisi samalla tavalla OSA LÄNTTÄ kuin vaikkapa, Tanska, Norja, Islanti, Hollanti ja muut pienet NATO-maat.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä meinaat.. ettei saa esittää kysymyksiä natosta? Seuraavaksi pillitätte täällä ettei natosta ’oikeasti’ keskustella koskaan. No ei varmaan,koska te kannattajat tahdotte tiukasti säädellä miten ja mitä siitä voidaan keskustella.
Kun sitten olette hiljentänyt kysyjät trollijahdilla,niin nauttikaa nyt keskustelutasosta.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä kukaan ole natokeskustelua hiljentämässä. Tosiasia on kuitenkin se, että jos ei nykyistä laajentumishaluista, uhittelevaa ja vastatoimilla puolustustaan vahvistavaa haluavaa maata uhkailevaa Venäjää olisi, eipä koko NATO:a edes tarvittaisi. Tällä hetkellä vain NATO on ainoa realistinen vastavoima Venäjälle. Ei luulisi olevan kovin monimutkainen asia tajuttavaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä sanoo vastaavansa yhdysvaltojen imperialismiin joka tapahtuu myös naton kautta. Itseasiassa koko heidän strategiansa on sidottu siihen kuten olemme saaneet kuulla ja lukea.
Eli Venäjä omasta mielestään tekee kaiken puolustaakseen itseään aivan kuten kaikki muutkin maailmassa toimii. Se perssilmäisyys silti on siinä,että näkee vain Venäjän toimivan niin ja sokeutuu muiden kohdalla.
Näin ollen vastatoimi kiihdyttää vastatoimia ja vastatoimet kiihdyttää lisää vastatoimia. Milloin mielestäsi on aika viheltää pilliin? Näet sellaista hetkeä en itse usko tulevan missä toinen osapuoli sanoo,että ”ok. Te voititte,me antaudutaan”
Ilmoita asiaton viesti
Mitä imperialismia USA on nATO:n kohdistanut itse Venäjään, jotta se katsoo oikeudeksi siltä puolustautua, Heino? Sanopa yksikin esimerkki.
Ilmoita asiaton viesti
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/3802…
Ilmoita asiaton viesti
Taidat Heino olla oikeasti erikoinen? Mielestäni Lavikainen vihjaa koko kommentissaan Naton olevan sopimusten osapuoli joten voin pyytää häneltä faktoja vihjauksen perusteiksi. Huomasitko muuten että käytin sanaa ”mielestäni”, eli oikeuttani olla jotain mieltä? Mitä tulee tuohon häpäisyyn, se miten asiat sinun mielestäsi pitäisivät olla, eivät välttämättä ole sitä oikeassa elämässä.
Hevosten trollaamisesta: Mitä Heino vyötärönympäryksellesi kuuluu? Pystytkö antamaan vinkkiä miten pääsen näin 110 kiloisena eroon noista kesän alussa esiin tulleista vatsalihaksista?
Ilmoita asiaton viesti
”Jos sopimusten taustalla ei ole NATO, niin miksi siitä pitäisi julkaista puolustuspuheenvuoroja eri natottajen julkaisemina?”
Minun mielestäni tässä kysytään ihan selvä kysymys,jos jättää sen näennäisviisauden vähemmälle eli olettaa mitä toinen tarkoittaa ja sen sijaan kukee mitä toinen kirjoittaa.
Teillä trolleilla on pinttymä tuon olettamisen suhteen,mutta se on vain olkiukkoilua.
”Huomasitko muuten että käytin sanaa ”mielestäni”, eli oikeuttani olla jotain mieltä?”
Oletko huomannut,että te trollit olette poistaneet keskusteluista jo oikeuden olla jotain mieltä ja nyt kuuluu vain nojautua todennettaviin faktoihin mitkä on teidän hyväksymistänne lähteistä peräisin.
” Mitä tulee tuohon häpäisyyn, se miten asiat sinun mielestäsi pitäisivät olla, eivät välttämättä ole sitä oikeassa elämässä.”
Toivottavasti ymmärrät tämän myös itse.
Vyötärönympärys voi aina hyvin,mutta jää mietityttämään miksi ihmeessä olet kiinnostunut toisen ruumiin mitoista,suunnitteletko jotain arkkua tms.?
Se on jännä kyllä..sinulle vain ilmestyy vatsalihaksia. Kaikille niitä ei vain ilmesty vaan joutuu oikein tekemään jotakin. Ehkä sinulla hormoonit vain laukkaa?
Ilmoita asiaton viesti
Yleensäkin hormoonien käyttäjät potee itsetuntonsa kanssa alemmuusongelmia. Tosi tilanteessakin majurit tulee ajoneuvolla perässä, kun siirtymä on yli 3 kilometriä tai liikaa kantamuksia. Almpi arvoiset raivaavat tietä 🙂
Noh, hieman karrikoituna, mutta keskusteluahan ei tällaisten kanssa voi edes toivoa. Ei edes tämän hedelmättömämpää.
Ilmoita asiaton viesti
Ne tahot, jotka tietävät, mitä emme tiedä, kantavat myös vastuun.
Ilmoita asiaton viesti
Ei! Ne tahot eivät kanna mistään vastuuta. Olisi lohduttavaa nähdä edes yksi esimerkki. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitään. Donald pitää vain vähän intoilijoita lämpimänä.
Ilmoita asiaton viesti
NATO-jäsenyyden kannattajana ymmärrän kyllä vastustajien näkemyksen Suomen ja Ruotsin NATO-yhteistyön syvyydestä ja luonteesta. Sitä pyritään ilman muuta vähättelemään, jotta matalaprofiilisesti voidaan hivuttautua asiassa eteenpäin.
Molemmat maat kutsutaan mukaan NATO:n huippukokoukseen, NATO-joukot amerikkalaisine miehistöineen ja kalustoineen harjoittelevat maiden alueella ja toki tuo ”aiesopimus” nimestään huolimatta sisältää suoranaisia sitoumuksia, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta hyvä niin! Nordekhanke kariutui aikoinaan Suomen vetäydyttyä pois Neuvostoliiton painostuksen vuoksi, mutta hankkeen rauniot alkoivat heti kukoistaa niin hedelmällisesti, että kymmenen vuoden sisällä oli suurin osa tavoitteista pala palalta saavutettu kuitenkin, ilman erityista sopimusta.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa tulppa aukeni, kun päästiin eroon Erkki Tuomiojasta ulkoministeriön hallinnassa.
Tuomioja tulppasi viime hallituksessa kaikki ne puolustusintegraation tiivistämiset, joita puolustusministeriö yritti viedä eteenpäin Carl Haglundin johdolla. Yksi asia oli mm. puolustusyhteistyön tiivistäminen Pohjoismaiden kesken.
Olen ollut nyt tyytyväinen nykyisen ulkoministeriön ja puolustusministeriön toimiin läntisessä puolustusintegraatiossa. Soinin ja Niinistön panostuksilla asiat ovat menneet nykyhallituksessa hyvin eteenpäin, kun SDP on oppositiossa.
Jos SDP:n linja ei muutu, toivottavasti puolue on oppositiossa lopun ikää.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten Liisa Jaakonsaari ulkoministeriksi.
Ilmoita asiaton viesti
Jaakonsaari kyllä kelpaisi minullekin. Olisi voinut olla mukana myös presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
No joo. Jaakonsaari on ihan ok mutta kerran kun hän oikein vaahtosi Naton puolesta, kehotin häntä ajamaan asiaa sen sijaan että länkyttää siitä. Eipä tapahtunut juuri mitään tekojen osalta ja taisi hiljentyä myös sanomisiensa kanssa. Jaakonsaari hakkaa Tuomiojan ja Halosen milloin vain mutta eihän se rima tuon tuhoporukan jäljiltä kovin korkealla ole.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt oli kuitenkin oikeastaan puhe siitä, että jos demarit menevät hallitukseen (ja haluavat ulkoministerin pallin) niin sitten mieluiten Jaakonsaari.
Ilmoita asiaton viesti
Ne lesbokuvernööri Kate Borownin Oregonin Kansalliskaartin eläkeläishörhöjen ja romukoneiden ilmavoimat eivät olleet NATO-joukkoja, vaikka niitä sellaisina markkinoitiin. (Mitään ”vaataonta väkeähän” ne toki eivät ole, ihan päinvastoin…) Olen noin 100% varma, että sen farssin olivat järjestäneet Halonen, Tuomioja, Hillary ja Kate Brown jonkin rinkien kautta.
Kansalliskartin osastoja voidaan liittää USA:n armeijan vahvuuteen vain sodan aikana presidentin ja kuvernöörin (kunkin kansalliskaartin ylipäällikön) yhteisellä päätöksellä, eikä silloinkan ole varmaa, että niitä liitettäisiin NATO-joukkoihin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_kansall…
Ilmoita asiaton viesti
”…ja toki tuo ”aiesopimus” nimestään huolimatta sisältää suoranaisia sitoumuksia, ei siitä mihinkään pääse.”
Hetkinen!
Aiesopimuksen lopussa lukee yksiselitteisesti:
Status
This Trilateral Statement of Intent is not a legally binding commitment between the United States, Finland, and Sweden under international or national law.
Th is Trilateral Statement of Intent does not substitute for or invalidate any existing defense agreements, arrangements, or Memoranda of Understanding between the United States, Finland, and Sweden.
The U.S. DoD and the MODs of Finland and Sweden intend to modify this Statement of Intent as defense cooperation develops. The implementation of this Statement of Intent is intended to be reviewed regularly.
* * *
Kyllä länsimaisessa oikeuskäytännössä on tapana ilmaista suoraan tekstissä, jos kerran annetaan laillisesti sitovia sitoumuksia, ja tässä nimen omaan eksplisiittisesti lukee, ettei sellaisesta ole kyse.
Yhteistyön kehittyessä toki aiesopimusta pyritään syventämään, mutta mustana valkoisella laillisesti sitovassa vaiheessa ei toukokuisen perusteella olla. Sellaista politiikkaa toki voidaan tehdä kuten kulloinkin halutaan, oli aiesopimus tai ei, mutta valtiosopimusta turvatakuista meillä ei ole Yhdysvaltain kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa puolustusministeriö on kääntänyt statement-sanan julistukseksi. Puolustusministeriö käyttää noista asiakirjoista aiejulistus-termiä.
Tämä on varmasti tarkasti harkittua politiikkaa, ettei esimerkiksi Venäjä pääsisi syyttämään Suomea vaikkapa sotilaallisesta liittoutumisesta.
Toisaalta, kun presidentti Niinistö otti esille Suomen puolueettomuusteeman Trump-Putin-tapaamisen yhteydessä, hän vetosi näihin ”aiejulistuksiin” sopimuksina ja siihen, että niiden perusteella Suomi ei ole puolueeton. Niinistö siis tulkitsi asiakirjat sopimuksiksi, koska se tuntui tukevan hänen kantaansa siitä, ettei Suomi ole puolueeton.
Suomen kanta siis on varsin vaihteleva kysyjästä, esittäjästä ja asiasta riippuen.
Nuo ”sopimukset” ovat siis ”vaihtelevia” ja synnyttävät sen vuoksi epäselvyyttä Suomen linjasta.
Ilmoita asiaton viesti
” Nuo ”sopimukset” ovat siis ”vaihtelevia” ja synnyttävät sen vuoksi epäselvyyttä Suomen linjasta. ”
On huomatta kyllä. Myöskin idässä ja lännessä. Suomessa on sellainen harhakäsitys, että vastapuolet tulkitsevat sopimusta meille sopivammalla tavalla kaikissa tilanteissa. Siksi Suomi haluaa sopimuksia ja niihin epäselviä klausuuleja, mitä voidaan tulkita kulloinkin miten halutaan tilanteiden vaihdellessa. Jos selkeyteen päädytään, kumotaan vaikutus toteamalla ettei sopimus sido osapuolia.
Kyllä se niin menee, että eri osapuolet tulkitsevat sopimusta tilanteen eteen tullessa Suomelle haitallisimmalla tavalla. Se toimintaperiaate koskee kaikkia tahoja, joille sopimuksella on vaikutuksia, eli tässä tapauksessa Nato-maita ja Venäjää. Suomessa kansalaiset/päättäjät voivatkin varautua siihen, että Venäjä tulkitsee Suomen osaksi Natoa ja aloittaa siksi vihollisuudet, mutta juuri silloin Nato-mailta ei apua tule tarpeeksi, riittävän nopeasti ja sellaista apua mitä tarvittaisiin. Ontot klausuulit eivät tarjoa turvaa, vaan kasvattavat riskiä.
Mielestäni Suomessa poliitikot ovat oppineet uskomaan sopimuskikkailulla Suomen saavuttavan etuja geopoliittisen sijaintinsa vuoksi. Asia ei ole enää niin. Ei ainakaan tässä asiassa.
Suomen kansallinen etu on, että Naton apu varmistetaan sitovin klausuulein läntisiin rakenteisiin hivuttauduttaessa. Ei tarvitse tehdä sitä salaa Venäjää suututtamatta. Suomi ei tule itänaapurin toimesta miehitetyksi hakemuksensa vuoksi, kuten kylmän sodan aikana olisi tapahtunut.
Ilmoita asiaton viesti
Eilisessä Dagens Nyterissä kerrotaan että Steve Bannon on europassa auttamassa äärioikeistolaisia järjestöjä ja tapasi Ruotsidemokraatien Kent Ekerothin.
Käynnin tarkoitukseksi sanottiin tavoita EUn hajoittaminen.
Venäjäähän tässä on odotettu hajoavan mutta vielä Europpa.
Ilmoita asiaton viesti
Aiesopimuksen perusteella ei ole sovittu mitään USA:n, Ruotsin saati Naton oikeudesta käyttää Suomen alueita mihinkään toimintaan. Nimensä mukaisesti kyse on aiesopimuksesta ja sen ovat allekirjoittaneet Suomi, Ruotsi ja USA. Kuten lopputekstit kertovat, pöytäkirja ei sido osapuolia mihinkään eikä luo muitakaan velvoitteita aiempiin sopimuksiin tai pöytäkirjoihin nähden.
Yhteistyökuviona aiesopimus on kolmen maan välillä hyvä ja rakentava mutta Venäjän väitteet Natosta ko. sopimukseen perustuen ovat sille tyypillistä roskaa. Nato ei ole edes tämän sitomattoman sopimuksen osapuoli. Ruotsin vaalit ovat lähellä ja Ruotsin Nato-kuvio voi ratketa hyvinkin pian. Venäjän pitää muistuttaa perinteisin uhkauksin säestettynä Suomea ja Ruotsia siitä että ne eivät saa missään nimessä käyttää suvereenia oikeuttaan ja liittyä haluamiinsa laillisiin järjestöihin.
Suomea ja Ruotsia on uhattu viime vuosien aikana useita kertoja Nato-jäsenyydestä ja jopa itse Putinin toimesta. Nyt sävy on koventunut koska ruotsalaisten enemmistö on kallistunut viime aikoina yhä selvemmin Naton puolelle. Jopa tulevien vaalien todennäköisin vaalivoittaja Ruotsidemokraatit voi keikauttaa Ruotsin Natoon, mikäli se on kannattajakunnasta kiinni. Venäjähän on jo voinut saada Ruotsidemokraattien johdolta epävirallista viestiä siitä että heidän on pakko kääntyä Nato-kannalle tai tulee kenkää puolueen johdosta.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä melskataan nyt tuosta toukokuisesta aiesopimuksesta/aiejulistuksesta samaan tyyliin kuin aikanaan isäntämaasopimuksesta. Venäjä taitaa katsoa noita kahta sopimusta vaikutuksiltaan ilmeisen samantyyppisenä.
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan että Venäjä vielä koventaa puheitaan Suomen osalta ennen syksyä. Ruotsin osalta Venäjä menetti pelin Ukrainaan hyökättyään ja Nato-kannatus on vuodesta 2014 ollut Ruotsissa nousussa. Ruotsissa ei ole unohdettu Venäjän touhuja, Suomessa ne on jo menneen talven lumia.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän puheiden kovuus on suoraan verrannollinen Ruotsin parlamenttivaalien 9.9.2018 lähestymiseen. Noissa vaaleissa arvioidaan Ruotsin ottavan merkittävästi kantaa Nato-jäsenyyteensä, minkä puolestaan odotetaan heijastuvan Suomeen tavalla tai toisella.
Ilmoita asiaton viesti
”Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa”.
Kyseessä ei ole kritisointi, vaan uhkailu, jota Venäjä (onneksi) ei pysty toteuttamaan.
RUS-SHOIGU UHKAILEE SUOMEA, MUTTA ”RAATTEEN TIE” KESTÄÄ Niin kesti myös KOLLAA (muun muassa Uosikkisen Make) ja Taipaleella isäni serkku, komppanian päällikkö, jonka kaista oli ainoa, josta maahantunkeutuja ei päässyt läpi!)
Venäjän puolustusministeri uhkasi Suomea ”vastatoimilla” – Tutkijat radiossa: Itärajalle ilmeisesti lisää Venäjän joukkoja
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/254730-venajan-pu…
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu nosti tiistaina Moskovassa pitämässään puheessa esille Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen toukokuussa tekemän sopimuksen puolustusyhteistyöstä. Shoigun tulkinnan mukaan mahdollistaa Suomen ja Ruotsin täyden osallistumisen Naton sotilasharjoituksiin. Vastavuoroisesta Nato saa Shoigun mukaan rajoittamattoman pääsyn Suomen ja Ruotsin ilmatilaan sekä aluevesille.
Puolustusministeri Shoigu katsoo, että tämä pakottaa Venäjän vastatoimiin.
Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa ja asejärjestelmäasiantuntija Arto Pulkki arvioivat Ylen Ykkösaamussa, että Venäjä lisännee joukkojaan Suomen vastaisella rajalla.
KYLLÄ NE RUS-JOUKOT PYSYVÄT RAJAN TAKANA
Kyllä ne joukot pysyvät siellä Suomen rajan itäpuolella, koska tämä myös ”veli venäläisen” muistista löytyvä kauhukuva:
https://yle.fi/uutiset/3-5453792
The Frozen Hell for Russians. Neukkujen ”eliitti”divisioona löysi ihan kivan hautapaikan Raatteen tiellä.
RAATTEEN TIE – Sijaitsee Kainuun korpiseudulla
– Yksi talvisodan tärkeimmistä käännekohdista
– Mm. taitavan mottitaktiikan, talvivarustuksen ja hiihtotaidon ansiosta suomalaiset pääsivät neuvostoliittolaisten niskan päälle.
– Suomalaisten murskaavan voiton ansiosta Raatteen tiestä tuli osa kansallista mytologiaa.
Nykyisin homma hoidetaan tarvittaessa jo ennakoivalla ohjusiskulla, niin että maahantunkeutumista yrittävät joukot löytävät hautansa Suomen rajan itäpuolelta!
Ilmoita asiaton viesti
Eli hyökkäyksellä mikä kerrotaan olevan ennakoivaa puolustusta.
Ilmoita asiaton viesti