Hakkaraisen sauna edellyttää oikeusratkaisua, jos eduskunta katsoo sen asunnoksi

Suomen Kuvalehti julkaisi keväällä 1982 artikkelin otsikolla ”Paavo Väyrysen oudot päivärahat”. Tuon lehtijutun mukaan kansanedustaja Paavo Väyrynen (kesk.) nosti kansanedustajien kahden asuinpaikan kuluihin myönnettyä päivärahaa väärin perustein. Lehti katsoi, että Väyrynen asui pysyvästi Helsingissä eikä Keminmaalla, jonne Väyrynen oli kuitenkin tehnyt henkikirjoituksensa (SK 23.4.2007, SK 20/1982).

Väyrysellä oli Keminmaalla ilmoittamanaan asuntona lähinnä kesäasumiseen soveltuva jalasmökki, jossa asumista kahden aikuisen ja kolmen lapsen perheelle voi jokainen arvioida kuvan 1 perusteella.

Suomen Kuvalehden jutusta alkoi jalasmökkijupakka, jonka ydin oli kansanedustajien vanhentunut päivärahakäytäntö. Vanhentunut päivärahakäytäntö loi kansanedustajille mahdollisuuden kikkailla asuinpaikallavalinnalla perusteettomien korvausten saamiselle.

Turkulainen asianajaja Reino Koponen kanteli oikeuskanslerille Väyrysen päiväraha- ja henkikirjoitusasiasta. Koponen syytti Väyrystä 10.6.1982 Suomen Kuvalehden jutussa petoksesta, koska tämä oli ilmoittanut väärän asuinpaikan. Asiasta on kirjoittanut laajemmin mm. Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kirjassaan nimeltä ”Valtataistelu: Mauno Koivisto murskaa Suomen porvarit”.

Väyrysen lisäksi päiväraha-asiassa oikeuskanslerille kanneltiin kansanedustaja Jacob Södermanista (sd.), Jermu Laineesta (sd.), Seppo Tikasta (sd.) ja Lasse Lehtisestä (sd.). SDP:n kansanedustajat näyttivät siis tuolloin 1980-luvun alkupuolella olevan hyvin tietoisia, miten päivärahoja nostetaan.

Mitä vasemmalle mentiin, sitä vaatimattomampaa kansanedustajan kakkosasuminen oli. SKDL:n kansanedustaja V.J. Rytkönen oli ilmoittanut kotiosoitteekseen Kuopiossa postilokeron.

Oikeuskansleri teki päätökset kanteluista perjantaina 14.1.1983. Oikeuskanslerin tekemien päätösten jälkeen eduskunnan kansliatoimikunta teki Johannes Virolaisen (kesk.) johdolla 18.1.1983 päätöksen keskeyttää Paavo Väyrysen ja Lasse Lehtisen päivärahamaksun vuoden alusta. Lisäksi heidän tuli palauttaa väärin perustein maksetut päivärahat takaisin eduskunnalle. Summat olivat Väyrysen osalta noin 30 000 markkaa ja Lehtisen osalta noin 65 000 markkaa.

Eduskunnan kansliatoimikunta oli todennut vielä 5.10.1982 oikeuskansleri Kortteelle lähettämässään kirjeessä, ettei ole perusteita evätä päivärahoja Väyryseltä. Eduskunnan kansliatoimikunnan näkemyksen sai muuttamaan vasta oikeuskanslerin tammikuinen päätös.

Korkein hallinto-oikeus vahvisti 15.2.1983 Paavo Väyrysen kotipaikaksi Helsingin. Lapin lääninoikeus oli hylännyt 9.11.1982 Väyrysen valituksen koskien Helsingin henkikirjoittajan kotipaikkapäätöstä ja oli vahvistanut Väyrysten henkikirjoituspaikaksi Helsingin.

Väyrysen jalasmökkijupakka osoitti, ettei eduskunta olisi ollut valmis ilman suomalaisen oikeuslaitosjärjestelmän ja laillisuusvalvontajärjestelmän tekemiä päätöksiä omaehtoisesti käsittelemään päivärahaväärinkäytöksiä puhtaasti juridisin perustein.

                                                                                   ****

Väyrysen jalasmökkijupakka ei ollut ensimmäinen, jossa kansanedustajat ovat yrittäneet saada edukseen korvauksia, joihin he eivät ehkä ole olleet oikeutettuja.

Oikeuskansleri Risto Leskinen oli tutkinut jo 1970-luvun alkupuolella kansanedustaja Olavi Tupamäen kotipaikan ja kotipaikan perusteella saadut päivärahat vuosilta 1973-1975. Tupamäki sai Leskiseltä vapauttavan päätöksen, mutta päätös ei ollut yksimielinen. Oikeusministeriön kansliapäällikkö V. 0. Hakulinen jätti Tupamäen vapauttaneeseen päätökseen eriävän mielipiteen.

Oikeuskanslerin oikeamielisyydellä on aina ollut suuri merkitys tämänlaatuisten eduskuntaa ja kansanedustajia koskevien asioiden juridisessa käsitellyssä. Kyse on siitä, mikä painoarvo on lainopilla ja mikä painoarvo on poliittisilla näkemyksillä.

Paavo Väyrynen ja Lasse Lehtinen olisivat todennäköisesti saaneet pitää päivärahansa, jos maan oikeuskansleri ei olisi vaihtunut syksyllä 1982, jolloin Kai Korte astui oikeuskanslerin virkaan Risto Leskisen eläköitymisen jälkeen. Kortteen oikeamielisyys ja ”rötösherrajahti” ei saanut poliitikoilta kiitosta eikä etenkään presidentti Koivistolta. Koivisto harkitsi jopa Kortteen erottamista niillä toimilla ja sillä arvovallalla, jotka presidentillä olivat käytettävissä tuolloin.

Tuolloin 1980-luvun alkupuolella eläneille kansalaisille ”jalasmökki- ja rötösherrajahti” ovat vieläkin tuttuja termejä. Suomi opetteli tuolloin uutta Kekkosen jälkeisen ajan kulttuuria.

”Jalasmökki- ja rötösherrajahti” pudottivat Lasse Lehtisen eduskunnasta vuoden 1983 vaaleissa. Myös Johannes Virolainen putosi eduskunnasta samoissa vaaleissa.

Tuore oikeuskansleri Korte lähti aktiivisesti selvittämään kansanedustajien päivärahakysymystä. Väyrysen jalasmökkijupakan ollessa kuumillaan, Korte lähetti 27.11.1982 eduskunnan puhemiehelle kirjeen, jossa hän pyysi selvitystä siitä, millä perusteella päivärahoja oli maksettu. Toimi herätti tuolloin eduskunnassa ärtymystä, mutta ilman Korteen aktiivisia toimia väärinkäytöksiin houkuttelevaa päivärahakäytäntöä tuskin olisi saatu tuolloin päätökseen.

Eduskunnan kansliatoimikunta oli siis todennut vielä 5.10.1982 oikeuskanslerille lähettämässään kirjeessä, ettei ole perusteita evätä päivärahoja Väyryseltä. Tuo kansliatoimikunnan päätös oli poliittinen, joka kuitenkin vaihtui nopeasti päinvastaiseen reilun kolmen kuukauden jälkeen oikeuskanslerin annettua 14.1.1983 langettavan päätöksen. Kansliatoimikunnan päätöksen poliittisuudesta ilman juridisia perusteita kertoo nimenomaan päätöksen muuttuminen päinvastaiseksi reilussa kolmessa kuukaudessa, vaikka juridiset tosiasiat päätöksen taustalla eivät olleet muuttuneet.

                                                                                   ****

Vaikka 1980-luvun kansaedustajien päivärahakorvauksista on jo luovuttu kulukorvausten hyväksi, järjestelmä edelleen mahdollistaa väärinkäytöksiin. Järjestelmä jopa houkuttelee väärinkäytöksiin. Lainsäädännössä ei sinänsä ole vikaa, mutta käytännöissä ja valvonnassa on. Osalle kansanedustajille on syntynyt toimintatapoja, joita käytäntö ja riittämätön valvonta ovat edesauttaneet.

Tuorein esimerkki on kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) ja kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) saunatilavuokrausjupakka. Kansanedustaja Ville Vähämäen osalta myös varastotilavuokrausjupakka.

Onko vastaavia tapauksia myös enemmän, jotka eivät vain ole tulleet vielä julki?

Jos tällä kertaa asian ratkaisu jää eduskunnassa vain joko eduskunnan kansliatoimikunnalle tai kansliatoimikunnan alaiselle hallinto- ja palveluosastolle, tuskin mikään muuttuu eikä jupakka saa oikeudellista ratkaisua, joka kestäisi lähemmän juridisen tarkastelun.

Hakkaraisen ja Vähämäen saunatilajupakka edellyttäisi Kai Korteen kaltaista laillisuusvalvojaa ylimmällä tasolla, mikä varmistaisi asian käsittelyn juridisesti oikein. Hakkaraisen ja Vähämäen saunanvuokrauskuviot on nyt selvitettävä perinpohjaisesti, mitä on vaadittu Suomessa laajasti.

”Itse olen sitä mieltä, että olipa lopputulos mikä tahansa, niin jo yleisen edun nimissä olisi kyllä selvitettävä tämä asia. Ihan yleisen yhteiskuntamoraalin nimissä.”, totesi muun muassa rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Ilta-Sanomissa (IS 4.8.2018).

Tolvanen toteaa samassa jutussa aivan oikein, että on selvitettävä myös vuokranantajan tekojen laillisuus:

”Jos tästä nyt aloitettaisiin tutkinta sen selvittämiseksi, onko tässä syyllistynyt vuokralainen petokseen hakiessaan eduskunnalta taloudellista etua, niin kyllä siinä samalla väkisinkin joutuu vuokranantajankin roolin selvittämään ja myöskin kuulemaan.”

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio (sd.) onkin ilmoittanut, että eduskunta aikoo nyt selvittää, voiko saunatiloissa asuva kansanedustaja saada vuokrahuoneistostaan korotettua kulukorvausta (IS 30.7.2018 ja IS 4.8.2018).

Pertti Rauhio on puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti. Aikaisemmin 1990-luvulla hän on työskennellyt sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän palveluksessa sekä useamman sosiaalidemokraattisen ministerin erityisavustajana tai poliittisena valtiosihteerinä. Rauhio on naimisissa kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd.) kanssa.

Avitan nyt tässä blogikirjoituksessa eduskuntaa ja sen hallinto- ja palveluosastoa, kansliatoimikuntaa, hallintojohtaja Pertti Rauhio ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavolaa tuossa saunatilaselvityksessä.

Tämän blogikirjoituksen seuraavissa luvuissa on esitetty juridiset perusteet, mitkä tulisi täyttyä, että kansanedustajalle korotettua kulukorvausta voidaan maksaa asunnon puolesta. Tämän blogikirjoituksen seuraavissa luvuissa on esitetty myös juridiset perusteet, miksi väärin perustein maksetut kulukorvaukset tulee periä takaisin. Esitän myös perusteet, miksi Hakkaraisen ja Vähämäen saunatilajupakassa tulee saada oikeudellinen harkinta mahdollisissa väärinkäytöksissä niin vuokralaisen kuin vuokranantajan suhteen.

Jos eduskunnan itsensä tekemä selvitys ei ole juridisesti perusteltavissa eikä vastaa oikeuskäytäntöä ja lisäksi myös kansalaisten oikeustajua, olen valmis viemään asian oikeuskäsittelyyn joko rikosilmoitusten kautta tai kantelulla oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle riippuen siitä, ketä ja mitä tahoa kanteluasia koskee. Siis vastaavasti kuin mitä turkulainen asianajaja Reino Koponen teki vuonna 1982 kannellessaan oikeuskanslerille Väyrysen jalasmökkijupakassa.

                                                                                   ****

Laki edustajanpalkkiosta (30.4.1947/328) määrittelee lainsäädännössä myös kansanedustajien kulukorvauksia. Alkuperäinen laki on sodan jälkeiseltä ajalta vuodelta 1947, mutta kulukorvausasia on muutettu nykymuodossaan lakiin vuonna 2000:

"Jos edustajalla on muussa kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä olevan asunnon lisäksi edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla, suoritetaan kulukorvausta 55 prosentin mukaan laskettuna. Uudenmaan vaalipiiristä valitun edustajan kulukorvaus lasketaan kuitenkin 40 prosentin mukaan, jos hänen asuntonsa on yleistä kulkutietä käyttäen kauempana kuin 30 kilometrin matkan päässä eduskuntatalosta (9.6.2000/528)."

Tuo lainkohta on kirjoitettu yksiselitteisesti eikä edellytä erityistä laintulkintaa.

Lainkohta siis edellyttää, että kansaedustajalla tulee olla ”omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla”. Tärkeä sana on omistus- tai vuokra-asunto ja tuossa sanassa sen loppu on kaikkein tärkein: asunto. Lisäksi kansaedustajan tulee tarvita asuntoa edustajantoimen hoitamista varten, ei vaikkapa lomailuun.

Toinen asia tuossa on maininta ”edustajalla on omistus- tai vuokra–asunto”.

Milloin kansaedustajalla voidaan siis katsoa olevan omistus- tai vuokra-asunnon?

Tuo kriteeri ei täyty, jos kansanedustaja ei ole joko vuokralla vuokrasopimuksen kautta tai jos ei omista riittävää osaa asunnosta niin, että voidaan puhua omistusasunnosta. Vuokrasopimus tehdään yleensä kirjallisesti, mutta toki suullinenkin sopimus on pätevä. Äitinsä luona asuva peräkamarin kansanedustaja ei siis voi saada korotettua kulukorvausta, jos ei maksa vuokraa eikä omista yhtään tai riittävää osaa äitinsä asunnosta.

Edustajanpalkkiolaki edellyttää siis omistus- tai vuokra-asunnon olemista. Kansanedustajalla ei ole omistus- tai vuokra-asuntoa, jos hän ei hallitse sitä tai sen riittävää osaa. Kyse on riittävästä hallintaoikeudesta ja sen tuomasta päätösvallasta, joka saadaan vuokrasopimuksella tai omistuksella ja joka pitää lähtökohtaisesti olla vähintään puolet riittävän hallintaoikeuden saamiseksi. Alivuokralaissopimus puolestaan osoittaa, että alivuokralainen hallitsee sitä tilaa, mikä hänen käyttöön on alivuokralaissopimuksella vuokrattu, vaikka alivuokrasopimuksella olisikin vuokrattu vähäisempi osuus huoneistosta.

Seuraavaksi on selvittävä, mikä on juridisesti määriteltynä asunto. Kansanedustajan pitää asua asunnossa eikä postilokerossa. Lainsäädännössä asunto on yhtä kuin asuinhuoneisto. On tiedettävä, milloin tila voidaan nimetä asunnoksi. Voiko sauna tai varasto olla asunto?

Lainsäädännön mukaan asunto voi olla rakennus tai sen osa (huoneisto), jota käytetään asumiseen (Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta, 31.3.1995/481). Huoneiston käyttötarkoitus määräytyy sen mukaan, mikä on huoneiston pääasiallinen käyttö. Luonnollisesti käytön ja käyttötarkoituksen pitää olla laillista ja täyttää lainsäädännön asettamat vaatimukset. Käyttötarkoitusta ei voi määritellä huoneiston omistaja tai haltija oman mielensä mukaan.

Asuinhuoneiston määritelmä on muodostettu suomalaisessa lainsäädännössä tuosta edellä mainitun asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (31.3.1995/481) 1 §:stä eli lain soveltamisalasäännöksestä. Tuossa laissa huoneistoksi kuitenkin on määritelty vain huoneenvuokrauksen lähtökohdasta. Huoneisto-käsite on kirjattu myös maankäyttö- ja rakennuslakiin (5.2.1999/132), mutta sen määritelmää ei ole tarkennettu itse lakitekstissä. Sen sijaan maankäyttö- ja rakennuslaki määrittelee asuintilat ja asettaa asuintiloille vaatimuksia.

Esimerkiksi:

”Asuin-, majoitus- ja työtilat

Rakennus on suunniteltava ja rakennettava ja rakennuksen muutos- ja korjaustyöt tehtävä sekä rakennuksen käyttötarkoituksen muutos toteutettava siten, että rakennus täyttää siihen yleisesti ennakoitavissa oleva kuormitus ja rakennuksen käyttötarkoitus huomioon ottaen 117 a–117 g §:ssä tarkoitetut olennaiset tekniset vaatimukset (21.12.2012/958).

                                                                                   ****

Rakennuslainsäädännössä erittäin tärkeä sana on käyttötarkoitus. Kuka tahansa ei voi määritellä käyttötarkoitusta miten tahansa, vaan käyttötarkoituksen määrittäminen on rakentamiseen liittyvä lupapohjainen prosessi, joka asettaa vaatimuksia rakennukselle, rakenteille ja rakentamiselle sekä ennen kaikkea rakennuksen omistajille ja käyttäjille.

Edustajanpalkkiolaissa (30.4.1947/328) mainittu omistus- tai vuokra-asunto tarkoittaa, että rakennuksen tai huoneiston pääasiallisen käyttötarkoituksen on oltava asuminen. Se ei voi olla käyttötarkoitukseltaan siis esimerkiksi varasto tai toimisto eikä etenkään postilokero, missä SKDL:n kansanedustaja V.J. Rytkönen asui 1980-luvun alkupuolella.

Rakennuksen, huoneiston ja tilan käyttötarkoitus määritellään rakennusluvassa lupaa haettaessa. Asunto-osakeyhtiöissä lisäksi käyttötarkoitus määritellään yhtiöjärjestyksessä. Käyttötarkoituksen määrittelee ja vahvistaa siis muu taho kuin esimerkiksi huoneiston haltija asunto-osakeyhtiön osakeomistuksen perusteella. Asunto-osakeyhtiössä huoneiston haltija ei voi edes hakea käyttötarkoituksen muutosta vaan sen voi tehdä vain asunto-osakeyhtiö tai yhtiön valtuuttama taho.

Rakennuslupahakemuksessa rakennuksen pääasiallinen käyttötarkoitus on merkittävä RH1- rakennushankeilmoituskaavakkeeseen (RH1). Jos kyse on asunto-osakeyhtiöstä tai rakennuksesta, jossa on useita huoneistoja, on täytettävä myös RH2-huoneistotietokaavake, jossa on mm. huoneistotunniste ja huonetyypit (RH2). RH1-kaavakkeella ilmoitetaan siis asuinhuoneistotiedot uudesta, yhden asuinhuoneiston rakennuksesta ja muulloin käytetään lisäksi asuinhuoneistotietojen ilmoittamiseen RH2-kaavaketta.

Väestörekisterikeskuksen RH2-huoneistotietokaavakkeen mukaan asuinhuoneisto on keittiöllä, keittokomerolla tai keittotilalla varustettu asumiseen käytettävä huone tai huoneryhmä, joka on rakennusteknisesti erotettu muista huoneistoista ja jonka huoneistoala on vähintään 20 neliömetriä. Asuinhuoneistoon tulee olla oma sisäänkäynti suoraan ulkoa, porraskäytävästä tai muusta vastaavasta tilasta.

Asuinhuoneistoon ei voi kulkea toisen huoneiston läpi ollakseen asuinhuoneisto.

Rakennuslupahakemuksessa siis määritellään rakennuksen sekä myös sen huoneistojen käyttötarkoitus. Jos myöhemmin käyttötarkoitusta muutetaan, on se rakennus- tai toimenpideluvan alainen toimenpide. Rakennuslupahakemuskaavakkeissa on merkintä ”Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennainen muutos”, joka tällöin ruksataan. Esimerkiksi saunatilojen muutos asuinhuoneistoksi on käyttötarkoituksen olennainen muutos ja edellyttää rakennuslupaprosessia.

Asuinhuoneistossa esimerkiksi vaatehuoneen muutamineen märkätilaksi vaatii jo lupaprosessin.

                                                                                   ****

Asunto-osakeyhtiössä rakennuksen käyttötarkoitus kirjataan myös yhtiöjärjestykseen (Asunto-osakeyhtiölaki, 22.12.2009/1599) ja isännöitsijätodistukseen (Valtioneuvoston asetus osakehuoneistojen pinta-alan mittaustavasta ja isännöitsijäntodistuksesta, 12.5.2010/365).

Asunto-osakeyhtiölaki kirjaa käyttötarkoituksesta seuraavasti (13 §, Yhtiöjärjestyksen sisältö):

”Asunto-osakeyhtiöllä on yhtiöjärjestys, jossa on aina mainittava:

4)  jokaisen osakehuoneiston sijainti kiinteistöllä tai rakennuksessa, sen numero tai kirjaintunnus, rakennusalalla yleisesti hyväksyttyjä mittaustapoja noudattaen laskettu pinta-ala sekä käyttötarkoitus ja huoneiston huoneiden lukumäärä”

Valtioneuvoston asetus osakehuoneistojen pinta-alan mittaustavasta ja isännöitsijäntodistuksesta kirjaa käyttötarkoituksesta puolestaan seuraavasti (13 §, Yhtiöjärjestyksen sisältö):

”Osakehuoneistosta isännöitsijäntodistukseen on merkittävä:

1) huoneiston yhtiöjärjestyksen mukainen käyttötarkoitus ja siitä mahdollisesti poikkeava voimassa olevan rakennusluvan mukainen käyttötarkoitus

3) yhtiöjärjestyksen mukainen ja mahdollinen osakkeenomistajan ilmoittama huoneiden lukumäärä tarvittaessa eriteltynä;”

”siitä mahdollisesti poikkeava voimassa olevan rakennusluvan mukainen käyttötarkoitus” -lauseosa tarkoittaa, että jos rakennusluvalla on saatu huoneistolle käyttötarkoituksen muutos, jota ei ole viety yhtiöjärjestykseen, muutos pitää silti kirjata isännöitsijäntodistukseen.

On huomioitava, että ”osakkeenomistajan ilmoittama huoneiden lukumäärä” ei siis ole missään tapauksessa riittävä isännöitsijäntodistukseen, vaan isännöitsijäntodistuksessa pitää lain mukaan aina olla ilmoitettuna ”yhtiöjärjestyksen mukainen huoneiden lukumäärä”.

Kun vastuullinen vuokranantaja tekee vuokrasopimusta, vuokrauskohteeksi on kirjattu sama teksti kuin mikä on yhtiöjärjestyksessä ja/tai isännöitsijätodistuksessa.

                                                                                   ****

Miten sitten rakennuksen tai huoneiston käyttötarkoitus määritellään ja kuka sen määrittelee? Kuinka se voidaan muuttaa?

Käyttötarkoituksen vahvistaa siis rakennusvalvontaviranomainen ja se on merkitty yhtiöjärjestykseen, jos kyse on asunto-osakeyhtiöstä. Varastoa ei saa käyttää asumiseen kuten ei myöskään saunatiloja. Kyseinen asia on kirjottu selvästi suomalaiseen lainsäädäntöön ja sillä on mm. rakennusten terveellisyyteen ja turvallisuuteen perustuva pohja. Noista kirjauksista ei voi poiketa edes eduskunta eikä varsinkaan eduskunnan kansliatoimikunta ja sen hallinto- ja palveluosasto hallintoeliminä.

Otetaan esimerkki ja maankäyttö- ja rakennuslakiin kirjatusta rakennuksen terveellisyydestä ja turvallisuudesta, joka liittyy siihen, että rakennusta tai sen osaa käytetään rakennusluvassa määriteltyyn käyttötarkoitukseen:

Asuinhuoneiston on lainsäädännön edellyttämänä muodostettava oma palo-osastonsa, jossa huoneiston muista rakennuksen tiloista eristävät rakenteet on palomitoitettava. Yleensä mitoitus edellyttää, että 60 minuuttia kestävä huoneistopalo ei leviä huoneiston ulkopuolelle. Huoneiston ovelle porraskäytävään tai porrashuoneeseen on asetettu palonkestovaatimuksia, jotta mahdollinen palo huoneistosta ei pääse leviämään porraskäytävään tai porrashuoneeseen. Huoneistoa ympäröivien väliseinä- ja välipohjarakenteiden läpi menevät putki- ja johtovaraukset on mitoitettava myös palolle. Huoneistoa ympäröivien rakenteiden on täytettävä myös asetetut ääneneristyvaatimukset.

Kansanedustaja Hakkaraisen ja kansanedustaja Vähämäen poliisijohtaja Pastersteinilta vuokraama saunatila ei mitä suuremmalla todennäköisyydellä täytä asuinhuoneistolle asetettuja rakenteellisia vaatimuksia eikä käyttötarkoituksenmuutoslupaa olisi irronnut rakennusvalvonnasta ilman rakenteellisia korjauksia. Tuon ajan rakennuksessa, jossa Pastersteinin omistama sauna on, saunaosastoa ei todennäköisesti ole erottu tuon ajan rakentamistavan mukaisesti kellarikäytävästä palo-ovella eikä väliseinien lävistysvarauksia ole itsestään selvästi tiivistetty paloluokan edellyttämään tasoon. Yleensä tuon ajan rakentamisessa saunaosasto on samaa paloaluetta kuin muu kellarikerros aina porrashuoneeseen saakka.

Vuokranantaja on ottanut erittäin suuren turvallisuusriskin, jos on vuokrannut tilan toiseen käyttötarkoitukseen kuin mitä rakennuslupa ja kuin mitä yhtiöjärjestys sallii vuokratiloja käytettävän. Entäpä, jos tuossa asuinhuoneistona käytetyssä saunatilassa olisi syttynyt asumisen johdosta tulipalo, joka olisi levinnyt rakennukseen ja kuolonuhreja olisi syntynyt?

                                                                                   ****

Sekä kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) että kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) ovat mielestäni syyllistyneet kulukorvausten nostamiseen ilman edustajanpalkkiota koskevan lain (30.4.1947/328) mukaisia perusteita.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on nostanut ajankohdasta 9/2013 alkaen korotettua kulukorvausta yhteensä 59 kuukauden ajan toistaiseksi nykyajankohtaan saakka, vaikka hänellä ei ole ollut siihen lain mukaisia perusteita. Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen poliisijohtaja Dennis Pastersteinilta puoliksi kansanedustaja Ville Vähämäen kanssa vuokraama (vuokrasopimuspäiväys 4.9.2013) saunatila ajankohdasta 9/2013 alkaen ei ole ollut lain määrittelemä asunto.

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisella ei siis ole ollut ajankohdasta 9/2013 alkaen tähän ajankohtaan (7/2018) saakka 59 kuukauden aikana lain tarkoittamaa omistus- tai vuokra-asuntoa Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla niillä perusteilla, jotka edellä tässä blogikirjoituksessa on luetteloitu. Lakiin perustuvia perusteita korotetulle kulukorvaukselle ei siis ole olemassa. Veroton korotettu kulukorvaus on 493,40 euroa kuukaudessa.

Kansanedustaja Ville Vähämäki on nostanut ajanjaksolla 6/2011-11/2015 korotettua kulukorvausta yhteensä 54 kuukauden ajan, vaikka hänellä ei ole ollut siihen lain mukaisia perusteita. Kansanedustaja Ville Vähämäen Taka-Töölöstä vuokraama (vuokrasopimusajankohta toukokuu 2011) varastotila ajanjaksolla 6/2011-8/2013 ei ole ollut lain määrittelemä asunto. Kansanedustaja Ville Vähämäen poliisijohtaja Dennis Pastersteinilta puoliksi kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kanssa vuokraama (vuokrasopimuspäiväys 4.9.2013) saunatila ajanjaksolla 9/2013-11/2015 ei ole ollut lain määrittelemä asunto.

Kansanedustaja Ville Vähämäellä ei siis ole ollut ajanjaksolla 6/2011-11/2015 yhteensä 54 kuukauden aikana lain tarkoittamaa omistus- tai vuokra-asuntoa Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla niillä perusteilla, jotka edellä tässä blogikirjoituksessa on luetteloitu. Lakiin perustuvia perusteita korotetulle kulukorvaukselle ei siis ole olemassa. Veroton korotettu kulukorvaus on 493,40 euroa kuukaudessa.

Perusteettomasti saadut kulukorvaukset on eduskunnan perittävä kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselta ja kansanedustaja Ville Vähämäeltä takaisin vastaavasti kuin kansanedustaja Paavo Väyryseltä (kesk.) ja kansanedustaja Lasse Lehtiseltä (sd.) perittiin 1980-luvun alkupuolella. Perintä on syytä tehdä ilman, että kantelu oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle ja viranomaispäätös jommaltakummalta taholta on tarpeen.

Korostan, että takaisinperintä on siis tehtävä niillä samoilla perusteilla, millä takaisperintä suoritettiin myös Paavo Väyryseltä ja Lasse Lehtiseltä.

Mikäli eduskunnan hallinto ei väärin perustein maksettuja kulukorvauksia oma-aloitteisesti ole valmis perimään, olen henkilökohtaisesti valmis saattamaan asian viranomaiskäsittelyyn joko kantelulla tai rikosoikeudellisella menettelyllä. Rikosoikeudellinen menettely koskisi myös eduskunnan hallinto- ja palveluosastoa siltä osin, kuin se ei ole hoitanut virkavelvollisuuksiaan asiakäsittelyssä ja asiakäsittelyn mukaisessa takaisinperinnässä.

Eduskunnan hallinnon huolimattomuus tehtäviensä hoidossa kertoo seuraava kansanedustaja Ville Vähämäen Facebook-kirjaus 2.8.2018 (Facebook 2.8.2018):

”Sopimuksen [vuokrasopimus Taka-Töölössä olevasta varastotilasta] tekemisen jälkeen lähdin henkilökohtaisesti viemään sopimuspaperia eduskunnan hallinto-osastolle. Eduskunnan talouspäällikkö, nyt jo eläköitynyt kirstunvartija, silmäili sopimusta läpi huolellisesti. En muista täsmällisiä sanamuotoja, mutta hän totesi asian olevan kunnossa ja lisäsi sen, että heitä ei sinänsä kiinnosta minkälaisissa tiloissa edustajat majoittuvat, kunhan vuokrasopimukset ja kuitit maksuista toimitetaan. Vuokrasopimuksen kopio meni mappiin.”

Eduskunnan hallinto ei siis ollut halukas selvittämään, täyttääkö kansanedustajan hakemus korotetusta kulukorvauksesta lakiin kirjatut vaatimukset. Eduskunnan hallinto siis sallisi kansanedustajan asuvan vaikkapa saunassa tai varastossa Ville Vähämäen Facebook-kirjauksen mukaan.

Ei ole riittävää valvontaa, että vain vuokrasopimuksen toimitus eduskunnan hallinnolle olisi riittävä toimenpide esimerkiksi korotun kulukorvauksen saamiselle. Asiakirjan ja sen merkintöjen oikeellisuus on ehdottomasta tarkastettava.

Kansanedustajat ovat nostaneet tai yrittäneet nostaa aika ajoin perusteettomasti päivärahoja tai kulukorvauksia keinoilla, jotka eivät ole täyttäneet lainsäädännön kirjauksia. Tuo toimintatapa on nyt saatava viimein loppumaan. Kulukorvauksia säätelevä lainsäädäntö on tällä hetkellä sinänsä riittävässä kunnossa, mutta kulukorvausten maksamisen perusteiden tarkastaminen ei ole kunnossa. Eduskunnan hallinto ei ole hoitanut hyvin tehtäviänsä.

Eduskunnan hallinto- ja palveluosasto on maksanut kansanedustajille korvauksia, vaikka lainmukaiset edellytykset eivät ole täyttyneet tässä blogikirjoituksessa esitetyillä perusteilla. Hallinto- ja palveluosasto ei ole tehnyt riittäviä oikeellisuustarkastuksia. Hallinto- ja palveluosaston on varmistettava uusilla käytännöillä ja kansanedustajille asetetuilla uusilla asiakirjavaatimuksilla ennaltaehkäisevästi, ettei kansanedustajille synny mahdollisuutta hakea perusteetta kulukorvauksia ja syyllistyä samalla mahdollisiin lainrikkomuksiin.

                                                                                   ****

”Eduskunnan hallinto- ja palveluosastolle toimitettujen vuokrasopimusten mukaan vuokrattu kohde on ’kellarihuoneisto’, vaikka yhtiöjärjestyksen mukaan kyseessä on kellarissa sijaitseva sauna. Kohde vuokrattiin Vähämäelle ja Hakkaraiselle yhtiöjärjestyksen mukaisesti saunana, mutta Vähämäen aloitteesta vuokrasopimukseen kirjattiin ’kellarihuoneisto’, millä viitataan asuinhuoneistoon, tässä tapauksessa yksiöön.” (IL 2.8.2018).

”Vähämäki on myöntänyt ehdottaneensa vuokrasopimuksen muuttamista niin, että sopimuksessa lukenut ’saunalaitos’ muutetaan ’kellarihuoneistoksi’, koska hän tiesi, ettei eduskunnan hallinto-osasto olisi hyväksynyt saunaa kakkosasunnoksi.” (IL 7.8.2018).

”Olen nähnyt julkisen vuokrailmoituksen ja mennyt sen perusteella katsomaan kyseistä tilaa. En muista tarkalleen ilmoituksen sanamuotoja, mutta en olisi koskaan mennyt katsomaan tilaa, jonka ilmoituksessa olisi puhuttu vain ’saunasta’. Miksi ihmeessä vuokraisin saunan? Yritän etsiä vanhoista puhelimistani kuvaa kyseisestä ilmoituksesta, otan yleensä näistä vastaisen varalle kuvakaappauksen.” (Ville Vähämäki, Facebook 2.8.2018).

”Tämän jälkeen sain sopimusvedoksen sähköpostiini. Hämmästyin, kun sopimuksessa luki 62 m2 saunalaitos. Tällöin lähetin sopimuksen lähettäneelle henkilölle viestin, jossa totesin, että tämä ei taida mennä läpi eduskunnan hallinto-osastolta, olisi parempi, jos muuttaisi sopimuksen vastaamaan sitä mitä olin ilmoituksessa ymmärtänyt tulleeni katsomaan ja näytössä nähnyt. Esitin itse muotoilua, jonka ymmärsin olevan asunnon pohjaa vastaava – olinhan tullut katsomaan jotain muuta tilaa kuin saunalaitosta. Jälkikäteen ajatellen tässä kohtaa olisi pitänyt nostaa kädet pystyyn ja jatkaa huoneiston etsimistä. Tein kuitenkin sopimuksen, ja se on nähtävästi osoittautunut virheeksi – joskin vaikuttaa siltä, että lainvastaista tämä ei ole ollut, selvittäminen jääköön kuitenkin ammattilaisille.” (Ville Vähämäki, Facebook 2.8.2018).

”Poliisin Liikenneturvakeskuksen johtajana työskentelevä ylikomisario Dennis Pasterstein sanoo, että saunatilassa ei saa virallisesti asua, sillä sitä ei ole tarkoitettu asuinkäyttöön.” (Vihdin Uutiset 30.7.2018).

”Pasterstein sanoo ensin, että sanamuotoa muutettiin nimenomaan vuokralaisten toiveesta, mutta tarkentaa jälkikäteen, ettei ole varma asiasta.” (HS 30.7.2018).

Oheiset lehtijuttulainaukset ja Facebook-viestit kertovat, että saunatilan vuokrasopimuksen laadintaa saattaa liittyä piirteitä, jotka viranomaisten on syytä selvittää taustana väärin perustein maksetut kulukorvaukset. Onko ylikomisario Dennis Pastersteinin osakkein hallinnassa olevan saunatilan vuokrasopimuksen laadinnassa syyllistytty toimiin, joilla on ollut tarkoitus harhauttaa eduskuntaa maksamaan korotettua kulukorvausta perusteettomasti.

Onko vuokranantajalla ollut tiedossa, että suostumalla vuokralaisen esittämiin vuokrasopimuksen kirjauskorjauksiin, hän mahdollistaa väärin perustein myönnetyn kulukorvausten saannin vuokralaiselle tuon vuokrasopimuksen perusteella?

Oleellista siis on, onko vuokranantaja suostunut vuokralaisen esittämiin kirjauksiin ja onko hänellä samalla ollut tieto, että noiden kirjausten avulla vuokralliselle syntyy mahdollisuus hakea kulukorvauksia ilman lainmukaisia perusteita.

Onko vuokrasopimuksella vuokranantaja syyllistynyt esimerkiksi rikoslain (19.12.1889/39) mukaiseen avustuspetokseen, mikäli vuokranantaja on suostunut vuokralaisen esityksestä solmimaan virheellistä tietoa sisältävän vuokrasopimuksen, jonka perusteella vuokralainen on voinut hakea korvauksia ilman todellisia perusteita (36 luku 24.8.1990/769 Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä, 1 § 24.8.1990/769, Petos):

”Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa dataa syöttämällä, muuttamalla, tuhoamalla tai poistamalla taikka tietojärjestelmän toimintaan muuten puuttumalla saa aikaan tietojenkäsittelyn lopputuloksen vääristymisen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.

Yritys on rangaistava.”

Onko vuokrasopimuksen kirjaukset, jotka sekä vuokranantaja että vuokranantaja ovat yhdessä muotoilleet ja hyväksyneet ja jotka eivät vastaa todellisuutta eikä juridisia asiakirjoja esimerkiksi tilan käyttötarkoituksen ja huonelukumäärän suhteen (vuokrattava tila ei ole asunto eikä asuinhuoneisto ja vuokrahuoneiden määrä ei vastaa yhtiöjärjestystä ja/tai isännöitsijätodistusta) ollut keskeinen tekijä, jonka perusteella eduskunta on maksanut vuokralaiselle korotettua päivärahaa ilman riittäviä perusteita ja vastoin edustajanpalkkiolain (30.4.1947/328) kirjauksia?