Venäjä rakensi uudet ydinasevarastot kiinni Suomen ja Norjan rajaan

Suomessa monet ajattelevat, etteivät ydinaseet kosketa meitä. Ne ovat suurvalta-aseita, jotka koskevat vain suurvaltoja emmekä voi niihin juurikaan vaikuttaa.

Suomessa ei ole ydinaseita, joten tuskinpa tänne Venäjäkään ydinasein hyökkää, on monen mielipide. Ydinaseiden muodostama sotilaallinen pelote on Suomessa asia, josta ei parane keskustella. Sama poliittinen kulttuuri on myös Ruotsissa, muttei esimerkiksi Nato-maa Norjassa.

Tuo ydinaseisiin liittyvä edellä kuvattu ajatusmaailma on Suomen ja Ruotsin kohdalla väärä. Väitän, että se on täysin väärä kylmän sodan jälkeisessä nykymaailmassa. Suomi ja Ruotsi eivät ole eivätkä elä ydinaseettomassa lintukodossa.

Sotilasstrategissa Venäjä erottelee laajuuden suhteen kolme eri konfliktiryhmää. Nämä ryhmät ovat paikallinen konflikti, alueellinen konflikti ja laajamittainen konflikti. Venäjän sotilasstrategia jakautuu siis laajuuskäsityksessä kolmeen osaan.

Ydinaseet kuuluvat Venäjän jokaiseen kolmeen konfliktiryhmään, siis jo paikalliseen konfliktiin. Suomessa johtavana ajatusmallina on vielä vallalla Neuvostoliiton ja Naton harjoittama kylmänsodan aikainen konfliktimalli, jossa ydinaseet kuuluivat vain laajamittaiseen konfliktiin, maailmanlaajuiseen ydinsotaan, jota torjuttiin ydinaseiden kauhun tasapainolla.

Kauhun tasapainoa ei enää ole olemassa. Sitä ei ole haluttu enää olevan olemassa. Ennen kaikkea Venäjä ei ole sitä enää halunnut olevan olemassa.

Tuo vanhentuneesta ydinsota-ajatusmallista pitäisi Suomessa päästä eroon. Ajatusmalli vääristää Suomen sotilaallista varautumista. Myös Nato-maiden piirissä on maita, jotka katselevat ydinaseiden nykyaikaa vielä kylmän sodan aikaisin silmin.

Venäjän sotilasstrategissa ydinaseet kuuluvat siis todellakin kaikkeen kolmeen konfliktiryhmään: paikalliseen konfliktiin, alueelliseen konfliktiin ja laajamittaiseen konfliktiin.

Esimerkki paikallisesta konfliktista on Itä-Ukrainan sota ja Krimin niemimaan valloitus. En määrittele noita tapahtumia alueelliseksi sodaksi vaan paikalliseksi. Sen sijaan Syyrian sota on alueellinen sota. Venäjä luokittelee kyseiset konfliktit vastaavasti.

Kuinka sitten Venäjä käytti ydinaseitaan hyväkseen Itä-Ukrainan sodassa ja Krimin niemimaan valloituksessa? Eihän niitä ole käytetty!

Ydinaseiden päätehtävä sotilasstrategiassa on estää ja voittaa potentiaaliset viholliset käyttämättä ydinaseita. Ydinaseiden tehtävä on siis muodostaa uhkaa.

Krimin niemimaan valloituksessa Venäjä tiesi, että konventionaalisissa aseissa se ei pärjäisi Nato-maille eikä etenkään Yhdysvalloille.

Venäjä teki Natolle ja Nato-maille selväksi heti maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna 2014 Krimin valloituksen ollessa käynnissä, että Venäjä on tarvittaessa valmis käyttämään ydinaseita, jos Nato puuttuu asiaan.

Naton ulkoministerit kokoustivat sunnuntaina 2.3.2014 hammasta purren puoli päivää todetakseen, ettei Nato voi puuttua sotilaallisesti Krimin tilanteeseen. Venäjän A2/AD-strategia (anti-access and area denial) toimi täydellisesti teorian mukaan. Venään kykeni ydinaseuhkalla pitämään Naton konfliktin ulkopuolella.  Sotilaallisten toimien sijaan länsi iski Venäjää vastaan taloudellisilla toimilla, talouspakotteilla siis.

Venäjän ydinasestrategiassa ydinaseilla on myös rooli estää konfliktin laajeneminen sen alkuvaiheessa. Venäjä on valmis käyttämään ydinaseita tai valmis uhkaamaan niiden käytöllä jo konfliktin alkuvaiheessa. On olemassa englanninkielinen termi “the escalate to de-escalate”. 

Kylmän sodan aikaan verrattuna Venäjä on laskenut ydinaseiden käytön mahdollisuuden konfliktissa alhaiselle tasolle. Tällä Venäjän harjoittamalla ydinasepolitiikalla on erityistä merkitystä maille, jotka eivät kuulu Euroopassa Natoon ja sitä kautta ydinasesuojan piiriin. Näitä maita ovat mm. Ukraina, Suomi ja Ruotsi.

Suomessa ja Ruotsissa on synnytetty harhakuvitelmaa, että tiivis yhteistyö konventionaalisissa aseissa Naton kanssa lisäisi maiden turvallisuutta. Lisää kyllä, mutta ei ratkaisevassa merkityksessä suhteessa Venäjän päätöskykyyn tehdä interventio ja ottaa vaikkapa Ahvenanmaa haltuun strategisena haitantekona.

Venäjän logiikka on siis: ”Otimme tämän pienen kaistaleen teiltä haltuumme ja jos yritätte vastarintaa tai vallata takaisin aluetta, olemme valmiit käyttämään ydinaseita teitä vastaan. Piste.”

Venäjä vastustaa Suomen, Ruotsin ja Ukrainan Nato-jäsenyyttä henkeen ja vereen juuri sen takia, että maat pääsisivät Nato-jäsenyydellä ydinaseasesuojan alle. Tuo on se pohjimmainen peruskysymys Venäjälle maiden Nato-jäsenyyksissä. Toinen pohjimmainen peruskysymys Venäjälle Suomen Nato-jäsenyydessä on kuuluminen Yhdysvaltain johtamaan liittoutumaan ja yhteiseen sotilasjohtoon kollektiivisesti muiden Nato-maiden kanssa.

Ydinaseasesuojan alla olevalle maalle ei voi tehdä sitä, mitä suojan ulkopuolella olevalle maalle voi tehdä. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat käytännössä Nato-maita ja voidaan puhua jo 29+2-Natosta, Venäjä voi tehdä edelleen sekä Suomelle että Ruotsille ”Ukrainat”: Venäjä voi tehdä aseellisen konfliktin jommankumman tai molempien maiden alueelle ja viestittää Nato-maille selväksi, että jos Nato tulee väliin, Venäjä on valmis käyttämään ydinaseita. Tuon tyyppisen Venäjän ilmoituksen jälkeen sotilaallinen auttamishalukkuus Suomea tai Ruotsia kohtaan olisi vähäistä. EU-puolustuksen perään haikailijoiden on syytä myös muistaa, ettei EU ole mikään ydinasevoima.

Ydinaseiden käytöllä presidentti Putin on pelotellut Suomen ja presidentti Niinistön henkihieveriin niin, ettei Suomi Niinistön johdolla edes harkitse Nato-jäsenyyttä tällä hetkellä. Ydinaseet ovat siis tehokkaita uhkausvälineitä.

Olen lukuisissa kirjoituksissa esittänyt, että Euroopan harmaan alueen maat ovat turvallisuusriskejä. Kolme keskeisintä turvallisuusriskimaata ovat Suomi, Ruotsi ja Ukraina, jotka ovat kiinni Venäjässä. Nämä maat eivät kykene vaikka kuinka suurella konventionaalisella aseiden määrällä estämään Venäjää luomaan paikallista konfliktia Itä-Ukrainan sotaa vastaavasti, jolloin Venäjä pääsisi uhkaamaan Naton auttavaa väliintuloa ydinaseilla.

Itä-Ukrainan sota toimii niin kuin Venäjä on sen suunnitellut toimivan: Nato ei puutu sotilaallisesti, kun Venäjä on tehnyt Natolle selväksi ydinaseiden käytön mahdollisuuden. Suomi ja Ruotsi eivät ole tosiasiallisesti Ukrainaa kummemmassa asemassa niin kauan kun ne eivät Naton ydinasesuojan alla. Tämän takia Venäjälle Naton täysjäsenyys on ratkaiseva tekijä, eivät Suomen ja Ruotsin solmimat poliittista tahtotilaa osoittavat puolustusyhteistyösopimukset Nato-maiden kanssa.

                                                                                 ****

Tässä blogikirjotuksessa jatko on tarkoitettu niille, joita sotilasasiat ja ennen kaikkea Venäjän sotilaalliset varustelutoimet kiinnostavat ammattinsa tai harrastuksensa puolesta.

Jatkokirjoitus liittyy ydinaseisiin ja Venäjän sotilaallisiin toimiin Pohjois-Atlantilla sekä arktisella alueella. Venäjä on nyt 2010-luvulla laajentanut voimakkaasti sotilaallisia toimia Pohjois-Atlantilla uudelleen kylmän sodan jälkeen. Venäjä on nyt 2010-luvulla aloittanut sotilaallisen varustautumisen myös arktisella alueella. Venäjä on kiihdyttänyt ydinasevarusteluaan.

Noilla Venäjän toimilla Pohjois-Atlantilla ja arktisella alueella on suuri merkitys myös Suomen turvallisuuteen. Paljon suurempi kuin Ukrainan tapahtumilla. Tämä pitäisi Suomessa ymmärtää. Ei olla vielä alkuunkaan ymmärretty. Uhkakuvia ei osata asettaa oikeaan tärkeysjärjestykseen. Höpötellään tosimielellä venäläisten kiinteistöostoista Turun saaristossa suurimpana mahdollisena uhkakuvana.

Norjassa, koko Skandinaviassa ja myös Suomen alueella 25.10.-23.11.2018 pidettävä Naton Trident Juncture 2018 (TRJE18) -suursotaharjoitus on osaltaan Naton vastaus Venäjälle sen pohjoisen varustelutoimissa, mutta vain osaltaan. Suomessa ja Ruotsissa ei ehkä ole osattu ajatella laajempaa kuviota, mihin harjoitus liittyy, ja hyvä niin. Jos Suomessa olisi kyetty hahmottamaan laajempi kuvio, tuskin olisimme lähteneet mukaan harjoitukseen.

Tämän blogikirjoituksen jatko on uuvuttavan pitkä ja melko yksityiskohtainen. Lukeminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, jotka eivät synny ilman todellisesta mielenkiintoa kirjoituksen käsittelemään asiaan. Näitä henkilöitä ei ole montakaan kymmentä Suomessa.

Jatkokirjoituksen yksi avainmäärite on bastion defense concept. Määritteelle ei ole suomenkielistä vastinetta. Kyse on merivoimien strategiasta. Kyse on Venäjän merivoimien strategiasta. Bastion-sanaa ei pidä sotkea Venäjän Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmään, joita Venäjä parhaillaan rakentaa rannikoilleen. Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmä voi olla osa ja yleensä onkin osa em. Venäjän merivoimien strategiaa.

Bastion-rannikko-ohjuspuolustusjärjestelmiä (К-300 Бастион) Venäjällä on kahta eri tyyppiä, joista K-300P Bastion-P (К-300П "Бастион-П") on liikuttelevia pyöräalustoja käyttävä ohjusjärjestelmä ja K-300S Bastion-S (К-300С "Бастион-С") ohjussiiloja käyttävä ohjusjärjestelmä.

Käytän jatkossa bastion defense concept -merivoimastrategiasta lyhennettä BDC-strategia, joka on täysin vain minun oma keksimä suomenkielinen määrite. Bastion on puolestaan alue, jolla valtio BDC-strategiaansa harjoittaa. Bastion-alue ei suinkaan koostu vain valtion – tässä tapauksessa Venäjän – aluevesistä vaan myös kansainvälisistä vesistä.

BDC-strategiassa kyse on alueella toimivan merivoiman pyrkimys hallita merialuetta täysin tai vähintään osittain. Hallintaan pyritään sotilaallisin keinoin pinta-aluksilla, sukellusveneillä, lentoaluksilla, sensoreilla, rannikkopuolustusjärjestelmillä jne.

Ulkopuolisten sotavoimien pääsy Bastion-alueelle pyritään estämään tarpeen vaatiessa ja niin päätettäessä kaikin mahdollisin ”laillisin” keinon tekemällä vastapuolen olo mahdollisemman hankalaksi häirinnällä ja muutoin. Kyse on siis siitä, kenellä on avaimet ja voimavarat merialueen hallintaan. Häirinnästä hyvä esimerkki on venäishävittäjien uhittelut Yhdysvaltojen sota-aluksia kohtaan Itämerellä ja Mustallamerellä.

Bastion-alue ja BDC-strategia merivoimiin liittyen sai alkunsa jo 1960-luvulla Neuvostoliiton toimista, joista enemmän seuraavassa luvussa.

Nyt 2010-luvulla Venäjän Pohjois-Atlantin ja Jäämeren Bastion-alueet on esitetty kuvassa 1 (lähde Norjan hallitus, Unified Effort, Norvegian security and defence policy 16.7.2015).

Kuvassa tummemmalla harmaalla alueella Venäjä pyrkii alueen täydelliseen sotilaalliseen kontrolliin (ambition to control) ja vaaleammalla harmaalla alueella Venäjällä on pyrkimys estää sotilaallinen pääsy alueelle tai alueella olo (ambition to denial). Vaaleampi harmaa alue on aluetta, jolla Venäjä pyrkisi tämän kirjoituksen ensimmäisessä luvussa jaotellusti laajassa alueellisessa konfliktissa tai laajamittaisessa konfliktissa estämään esimerkiksi yhteydet Pohjois-Amerikasta Skandinaviaan ja pohjoisen Eurooppaan.

Venäjä pyrkii aina – siis myös rauhan aikana – varmistamaan, että sen Muurmanskin alueelle sijoitut sukellusveneet pääsevät kulkemaan maailman merille vapaasti. Venäjä pyrkii pitämään merivoimillensa ja ilmavoimillensa Norjanmeren ja Pohjanmeren kautta kulkuyhteyden aina Hollannin rannikolle saakka.

Tummempaan harmaan Bastion-alueeseen kuuluvat Norjan ja Suomen pohjoisimmat osat. Alueet, jotka tällä hetkellä ovat sotilaallisia tyhjiöitä. Norjalla ja Suomella ei ole alueella sotavoimaa käytännössä ollenkaan.

On huomattava, että esimerkiksi Skandinaviaa koskevan konfliktin Venäjä laskee alueelliseksi, ei laajamittaiseksi.

                                                                                 ****

Palataan historiassa lyhyesti ja pintapuolisesti 50 vuoden taakse 1960-luvun jälkipuolelle. Neuvostoliiton BDC-strategia ja Bastion-alue pohjoiseen syntyivät tuolloin.

Neuvostoliitto oli tehnyt poliittisen päätöksen, että Neuvostoliitosta pitää tulla merien suurvalta. Haaveena oli merivoimien ylivalta, joka käyttää laivastoa ja ennen kaikkea sukellusveneitä Neuvostoliiton maailmanlaajuisen strategian keskeisenä elementtinä.

Neuvostoliitto kehitti ja rakensi 1960-luvun jälkipuolella Naton koodaamana Yankee-luokan (Налим, проект 667A ja Навага, проект 667АУ) ja ensimmäiset Delta-luokan (Мурена, проект 667Б) strategiset ballistisilla ohjuksilla varustetut ohjussukellusveneet vastauksena Yhdysvaltain George Washington -luokan (SSBN-598) Polaris-ohjuksilla (UGM-27 Polaris) varustetuille sukellusveneille.

Kyseessä oli ensimmäisistä todellista Neuvostoliiton ydinkärjellisistä ballistista SLBM-ohjuksista ydinpelotteena. Yhdysvallat oli Polaris-ohjuksilla ollut muutaman vuoden Neuvostoliittoa edellä. Ensimmäinen Polaris otettiin käyttöön vuonna 1961.

Sotilaallisesti ratkaiseva sysäys Neuvostoliiton toiminnalle Delta-luokan 667B-sukellusveneprojektissa oli Polaris-ohjusten lisäksi Yhdysvaltojen rakentama SOSUS-sensorilinja (Sound Surveillance System) Grönlannin, Islannin Iso-Britannian välille (ns. GIUK-käytävä). Neuvostoliitto oli pitkään tietämätön hyvin salassa pidetystä sensorilinjasta, jonka alkuversion Yhdysvallat rakensi jo 1950-luvun alkupuolella.

Sensorilinjan avulla Yhdysvallat siis tiesi, milloin neuvostoliittolaissukellusveneet ylittivät GIUK-käytävän Atlantille. Neuvostoliiton uuden ballistisen R29-ydinohjuksen (Р-29) 7 700 kilometrin kantomatkan ansiosta sukellusveneet voivat jäädä Neuvostoliiton rannikkovesille Barentsin- ja Norjanmerille, joita Neuvostoliitto alkoi kehittää Bastion-alueiksi uudella merivoimien strategialla.

Murmanskin alueesta tuli Neuvostoliiton sotilaallisen meristrategian keskuspaikka. Murmanskin etuja olivat sukellusveneliikenteen mahdollistavat riittävän syvät kalliovuonot, joiden ansiosta sukellusvenesatamat voitiin rakentaa mantereen suojiin.

Yhdysvallat on nyt kylmän sodan jälkeen uudistamassa rapistuneita vedenalaisia sensoriverkkoja ja muuta vedenalaista sukellusveneiden havainnointikykyä huomioiden Venäjän uudelleen alkanut ja kasvava sotilaallinen aktiivisuus merten syvyyksissä (The Diplomat 4.11.2016). Ensimmäiset Natoa huolestuttaneet ”kaapeliyhteenotot” merten syvyyksissä ovat jo tapahtuneet (Independent 23.11.2017 ja Business Insider 24.12.2017).

Nato ei aluksi 1960-luvulla reagoinut Neuvostoliiton uuteen BDC-strategiaan. Asiaa ei otettu vakavasti. Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden poliittiset päättäjät eivät noteeranneet Neuvostoliiton luoman uuden uhkan merkittävyyttä Naton ammattisotilaiden huomautuksista huolimatta. Neuvostoliitto sai melko vapaasti varustaa Kuolan niemimaan ympäristön merialueita Bastion-alueeksi niin, että uudet strategiset ballistisilla ohjuksilla varustetut ohjussukellusveneet saivat varsin vapaan oleskelun hyvillä laukaisupaikoilla.

Skandinavian niemimaalla oli suuri merkitys läpi koko kylmän sodan vuosien ja etenkin kylmän sodan alkuaikoina, koska Yhdysvaltain ydinasein varustetut pommittajat kulkivat ja oli suunniteltu kulkemaan Skandinavian niemimaan pohjoisosien yli Neuvostoliiton keskiosiin. Itse asiassa koneet saattoivat lentää – ja lensivätkin – myös Suomen Lapin yli.

Yhdysvallat oli sijoittanut lentotukialuksia Norjanmerelle ja Pohjanmerelle suojelemaan näitä ydinpommittajia. Skandinavian niemimaan suuri sotilaallinen merkitys Yhdysvalloille aina 1960-luvun alkupuolelle selviää hyvin myös jonkin aikaa sitten avautuneen CIA-arkiston monesta Skandinaviaa koskevasta dokumentista (CIA Library). Olen käsitellyt joitain Ruotsia ja Suomea koskevia CIA-dokumentteja kirjoituksessa otsikolla ”CIA-asiakirja: Yhdysvallat pelkäsi Suomen luisuvan itäblokin satelliitiksi” (US-blogi 23.5.2017).

Ajan myötä pitkäkantoiset ballistiset ydinohjukset korvasivat ydinpommittajalennot ja Skandinavian merkitys väheni, mutta oli edelleen vahvana läpi koko kylmän sodan. Ruotsi oli liitetty Yhdysvaltain johtamaan Nato-rintamaan turvamaan Norjan ja Tanskan selustaa. Kautta koko kylmän sodan ajan Yhdysvaltain keskeinen huoli Pohjolassa oli Neuvostoliiton maainterventio Suomen ja Ruotsin Lapin läpi aina Skandinavian niemimaan eteläkärkeen saakka.

Eurooppalainen Nato heräsi hitaasti Neuvostoliiton muodostamaan uuteen mereltä puhaltavaan uhkaan. Mielessä ensisijaisena uhkana oli Neuvostoliiton panssarivyörytys läpi Keski-Euroopan. 1960-luvun puolivälissä Naton neuvoa antavissa ryhmässä (Atlantic Policy Advisory Group, APAG) määriteltiin Naton pohjoiselle sivustalle (the northern flank) – siis Skandinavialle – kolme sotilaallista tarkoitusta:

• ehkäistä ja kontrolloida Neuvostoliiton laivaston pääsyä pohjoisesta lauhkeille vesille

• toimia perustana vastatoimille ja vastahyökkäykselle mukaan lukien sukellusvenetorjunta

• toimia sijaintinsa puolesta havaitsijana ja varoittajana Neuvostoliiton mahdollisista hyökkäystoimista

Nato ei kuitenkaan reagoinut poliittisella tasolla vielä vuosiin Neuvostoliiton ballistisilla ohjuksilla varustettuihin ohjussukellusveneisiin. Muutos Natossa tapahtui vasta vuonna 1967, kun Neuvostoliitolla oli jo ensimmäiset Yankee-luokan sukellusveneet valmistumassa (К-137 "Ленинец" 6.11.1967).  No, noistakin ajoista Nato pääsi ryvettymättä yli.

Edellä kirjoitettu on huomioitava myös, kun Neuvostoliitto alkoi puhua 1960-luvulla Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä. Neuvostoliitto sai taitavasti Suomen ja Kekkosen ydinaseriisunnan agitaattoriksi, vaikka Suomessa oli tuolloin myös käsityksiä, että tuolla tavoin toimiessaan Suomi kykeni välttämään YYA-sopimuksen konsultaatiot. Nuo käsitykset olivat vääriä eivätkä kestä yksityiskohtaisempaa tarkastelua.

Murmanskin alueen sotilaallisen merkityksen kasvaessa, Neuvostoliiton mielenkiinto myös Suomen Lappia kohtaan vahvistui 1960-luvun jälkipuolella: ”Kekkonen tarjosi suuria osia Lapista Neuvostoliitolle” (Yle 13.9.2017).

Lapin menetys olisi ollut Suomen sotilaalliselle turvallisuudelle katastrofaalinen.

Puhuttaessa Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä, kyse Neuvostoliitolle oli osaltaan – ja suurelta osaltaan – Murmanskin alueesta, joka oli saanut uusien sukellusveneiden ja ballististen ydinohjusten myötä uuden merkityksen.

Osaltaan kyse oli myös Norjasta, jonka kalliouumeniin varastoitiin runsaasti asevarustusta mukaan lukien ohjuksia. Kyseiset ohjukset olivat varustettavassa myös ydinkärjillä. Neuvostoliittoa ärsytti 1960-luvulla Bodøn kallioluoliin varastoidut yhdysvaltalaiset lyhyen kantaman MGR-1 Honest John -ohjukset, jotka olivat varustettavissa pienillä ydinlatauksilla (NRK, Anlegg 96, 15.2.2015). Neuvostoliito ei kokenut Murmanskin aluetta turvatuksi ja ydinaseeton Pohjola oli yksi toimintaväline.

                                                                                 ****

“NATO will need to respond effectively to Russia's return to the North Atlantic”

Vapaasti suomennettuna:

”Naton on reagoitava tehokkaasti Venäjän paluuseen Pohjois-Atlantille”

Oheinen oli otsikko The Royal United Services Institute (RUSI) -tutkimuslaitoksen sivuilla maaliskuussa 2017 (RUSI 6.3.2017). Kirjoitus hyvä ja kannattaa käydä lukemassa (kirjoitus ei kuitenkaan ole vapaasti luettavissa).

Nato on nyt vähän samassa tilanteessa kuin 1960-luvulla pohjoisen sivustan suhteen. Venäjän toimet pohjoisessa ja arktisella alueella ovat huolestuttavia kuten 1960-luvulla.

Mittavien varustelutoimien lisäksi Venäjä on tehnyt provokatiivisia sotilaallisia toimia erityisesti Norjaa vastaan, jotka ovat saaneet myös Yhdysvalat huolestumaan.

“Russian submarines are prowling the Atlantic, testing our defences, confronting our command of the seas, and preparing the complex underwater battlespace to give them an edge in any future conflict.” (U.S. Naval Institute 6-2016).

Noin varoitti Venäjästä Yhdysvaltain laivaston Välimerellä olevan 6. laivaston entinen komentaja James G. Foggo III. Vapaasti suomennettuna: ”Venäjän sukellusveneet hiiviskelevät Atlantilla, testaavat puolustustamme, uhmaavat merten määräysvaltaa ja valmistelevat monimutkaista vedenalaista taistelutilaa antamaan heille selkänojaa tulevissa konflikteissa."

Kirjoitus kannattaa käydä lukemassa, jotta saa käsitystä Venäjän sukellusvenetoiminnalla kasvattamasta uhkasta.

“Russia has quietly but significantly increased its submarine presence throughout the North Atlantic, leading to a return of Cold War levels of tension.” (Business Insider 3.2.2016).

Noin varoitti Venäjästä Naton vara-amiraali Clive Johnstone. Vapaasti suomennettuna: ”Venäjä on hiljaisesti, mutta merkittävästi lisännyt sukellusvenetoimintaa koko Pohjois-Atlantin alueella, minkä seurauksena sotilaallinen jännitys on noussut kylmän sodan tasolle.”

“There is now more reported activity from Russian submarines than we've seen since the days of the Cold War” (Business Insider 11.2.2016).

Noin varoitti Venäjästä puolestaan Naton amiraali Jeremy Bender. Vapaasti suomennettuna: ”Venäjän sukellusveneiden toimista on raportoitu enemmän kuin kylmän sodan aikaan.”

Muutama esimerkki lehtiotsikkoina Venäjän Bastion-alueella tai Norjaa vastaan tekemistä sotilaallisista toimista viime aikoina pohjoisilla merillä:

”Russian forces exercised attack on Svalbard” (vapaasti suomennettuna: ”Venäläiset sotavoimat harjoittelivat hyökkäystä Huippuvuorille”) (AldriMer.no 18.10.2017).

”Russland: Svalbard kan utløse krig” (vapaasti suomennettuna: ”Venäjä: Huippuvuoret voi laukaista sodan”) (AldriMer.no 4.10.2017).

“Norway says Russia's mock attack on Vardø radar troubles stability in the north” (vapaasti suomennettuna: ”Norja sanoo, että Venäjän hyökkäysharjoitus Vardøn tutkaa vastaan järkyttää pohjoisen alueen vakautta”) (The Barents Observer 13.3.2018).

”Russian submarines are prowling around vital undersea cables. It’s making NATO nervous.” (vapaasti suomennettuna: “Venäläiset sukellusveneet hiiviskelevät tärkeiden merenalaisten kaapeleiden ympärillä. Se tekee Naton hermostuneeksi.”) (The Washington Post 2.12.2017).

”RAF jets scramble to intercept Russian bombers over North Sea as Nato reports dozens of planes in European airspace” (vapaasti suomennettuna: ”RAF-hävittäjät kiirehtivät pysäyttämään Venäjän pommikoneita Pohjanmeren yllä, kun Nato raportoi kymmeniä [venäläisiä] lentokoneita Euroopan ilmatilassa”) (Daily Mail 30.10.2014).

”Russian military instructors plan to land on Svalbard” (vapaasti suomennettuna: ”Venäjän sotilaskouluttajat suunnittelivat maihinlaskeutumista Huippuvuorille”) (The Barents Observer 7.4.2016).

”Former defense chief sees a serious Russian threat against Norway’s Finnmark region” (vapaasti suomennettuna: ”Entinen puolustusjohtaja näkee Venäjän vakavan uhkan Norjan Finnmarkin alueelle”) (The Barents Observer 19.9.2018). 

Vastaavia otsikkoja löytyy viime vuosilta pilvin pimein.

Kuvassa 2 on esitetty venäläisen Tupolev Tu-16 strategisen yliäänipommittajan tavanomainen lento Norjanmeren ja Pohjanmeren kautta Norjan rannikkoa myötäillen Venäjän Bastion-alueelta aina Hollannin rannikolle saakka. Kyseinen kuvassa 2 esitetty lento tapahtui 15.1.2018.

Tupolev Tu-16 -pommittajien nimetty kotilentokenttä on Murmanskin Olenogorskissa 68°09'08.8"N 33°27'35.6"E (68.152440, 33.459882), Google-map-1,  joka on myös mm Kuolan niemimaalle sijoitettujen Tupolev Tu-22 -pommittajien kotikenttä. Olenogorskin sotilaslentokentän ydinasevarasto noin 20 kilometrin päässä oleva Bolšoe Ramozeron ydinasevarasto, josta enemmän seuraavissa luvuissa. Merivoimien hallussa oleva Olenogorskin lentokenttä on nimenomaan tarkoitettu raskaille pommittajille jo kylmän sodan ajoista lähtien, koska sen kiitorata on edelleen Kuolan niemimaan lentokentistä pisin, 3,5 kilometriä.

Jos pommittajat varustetaan ydinasein, uusien varastojen valmistuttua lastaus voi tapahtua myös Severomorsk-1-lentotukikohdasta (Североморск-1), 69°01'52.1"N 33°25'18.6"E (69.031134, 33.421832), Google-map-2.  Kyseiseen kenttään liittyvä Okolnaja Guban uusi ydinasevarasto on muutaman kilometrin päässä. Okolnaja Guba on puolestaan kiinni Štšukozeron asevarastoalueessa.

Merivoimien hallinnoimaan Severomorsk-1-lentotukikohtaan liittyvät ydinasevarastot ovat samoja kuin sukellusveneille ja niistä enemmän seuraavissa luvuissa. Kuvaan 2 merkityn pommittajalennon lähtökenttä oli tällä kertaa Severomorsk-1. Severomorskissa on yhteensä kolme sotilaslentokenttää (Severomorsk-1, Severomorsk-2 ja Severomorsk-3).

Vuoden 2017 syksyllä Venäjän Zapad-sotaharjoituksen yhteydessä Venäjän suorittama hyökkäysharjoitus demilitarisoidulle Huippuvuorille oli kylmää suihkua Norjalle. Se oli kylmää suihkua myös koko arktisen alueen sotilaalliselle vakaudelle.

Yhdysvallat ja Norja ovat jo osaltaan reagoineet Venäjän kasvavaan sotilaalliseen uhkaan Pohjois-Atlantilla. Osa toimista on saatettu julkisuuteen, muttei kaikkea:

”Hundreds of U.S. Marines land in Norway, irking Russia” (vapaasti suomennettuna: “Sadat Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat laskeutuivat Norjaan harmittaen Venäjää”) (Reuters 16.1.2017).

”U.S. military returns to Iceland” (vapaasti suomennettuna: “Yhdysvaltain sotavoima palaa Islantiin”) (The Barents Observer 10.2.2016).

“Norway has ordered five Boeing P-8A Poseidon” (vapaasti suomennettuna: “Norja tilasi viisi Boeing P-8A Poseidon -tiedustelukonetta) (Regjeringen 4.4.2017).

”Norjalle uusi huippututka vahtimaan Venäjän liikkeitä” (Yle 31.3.2016). Norja ja Nato saivat tutkauusinnan päätökseen Vardøssa tämän vuoden alkupuolella (NRK Finnmark 13.2.2018) ja Venäjä simuloi hyökkäystä tuliterää tutkaa vastaan tutkan tuhoamiseksi heti sen valmistumisen jälkeen (The Barents Observer 13.3.2018). Venäjä lienee maalittanut myös Suomen puolella Lapissa olevat kiinteät kaukovalvontatutkat.

Kun arvioidaan Venäjän muodostamaa kasvavaa uhkaa pohjoisessa ja arktisella alueella, kyse on ensiksi ydinaseista, toiseksi ydinaseista ja kolmanneksi ydinaseista.

Venäjä kasvattaa ydinasearsenaalia voimalla. Uuden START-sopimuksen mukaan sekä Yhdysvaltojen että Venäjän olisi pitänyt rajoittaa käyttöön otettujen strategisten ydinkärkien määrää 1550:een 5.2.2018 mennessä. Vuodesta 2015 Venäjä on lisännyt käyttöönotettujen ydinkärkien lukumäärää. Keväällä 2017 lukumäärä oli jo 215 ydinkärkeä START-sopimuksen enimmäisrajan yläpuolella. Venäjä on kasvattanut ja kasvattaa edelleen ydinaseistustaan erityisesti Kuolan niemimaalla.

Venäjän muuttuneen ydinasekäyttäytymisen seurauksena myös Yhdysvallat on muuttanut ydinasestrategiaansa. Uusi strategia satasivuisena asiakirjana julkaistiin viime helmikuussa (Nuclear Posture Review 2018). Strategiassa erityisesti pienellä latauksella varustettujen taktisten ydinaseiden käyttö on määritelty uudelleen ja käyttökynnystä on alennettu.

Kohtalokasta ovat Venäjän täysin hallinnassa olevat merialueet Bastion-alueena, jotka on esitetty kuvassa 1 tummempana harmaana sekä myös Venäjän osittain hallinnassa olevat alueet, jotka on merkitty kuvassa 1 vaaleampana harmaana. Näillä alueilla Venäjän sukellusveneillä on melko vapaa oleskelu lyhyellä iskuetäisyydellä Keski-Euroopan kaupungeista.

Seuraavissa luvuissa käsittelen melko yksityiskohtaisesti Venäjän Murmanskin alueella olevat kaikki Pohjoisen laivaston ydinasevarastot mukaan lukien uudet ja vielä rakenteilla olevat varastot.

                                                                                 ****

Venäjän Pohjoisen laivaston käytössä on kaksi kolmasosaa Venäjän merialueen ydinaseista, loput ovat Tyynenmeren laivastossa.

Venäjän pohjoinen laivasto kokonaisuudessaan vuoden 2018 alun tilanteen mukaan sisältäen pinta-alukset ja sukellusveneet sekä myös joukko-osastot on luetteloitu blogikirjoituksessa otsikolla ”Venäjän sotilaallinen varustautuminen arktisella alueella on uhka myös Suomelle”. Yksityiskohtaiset luettelot ovat kirjoituksen lopun ”Blogikirjoitukseen liitetyt teknisluonteiset luettelot” -väliotsikon alla (US-blogi 15.1.2018).

Läntisten tietolähteiden mukaan Venäjällä on Kuolan niemimaalla viisi paikkaa, jonne se on varastoinut ydinohjuksia Pohjoisen laivaston (Северного Флота, Сф ВМФ России) käyttöön. Monelle alueelle on varastoitu myös mm. konventionaalisia ohjuksia.

Joissakin lähteisissä on nimetty vain neljä paikkaa, mutta tällöin vierekkäiset Okolnaja Guba ja Štšukozero on käsitelty yhtenä varastointipaikkana, joka on sinänsä oikein, koska vain toiseen paikkaan liittyy kallioon louhittu ydinaseluola.

Vanha kylmän sodan aikaan suljettuna sotilaskaupunkina tunnettu Zaozjorsk (Заозёрск, Zaozyorsk) on ollut myös vanha ydinaseiden säilytyspaikka 1960-luvulta lähtien, mutta ei tiettävästi enää muutoin kuin alueella sijaitsevan Zapadnaja Litsan suhteen. Zaozjorsk tunnetaan historiassa myös nimellä Severomorsk-7 (Североморск-7) ja Murmansk-150 (Мурманск-150). Monet Kuolan niemimaan ydinasesäilytyspaikat tunnetaan myös muilla nimillä, joten karttakoordinaatit ovat ratkaisevia.

Nuo viisi paikkaa ovat:

• Gadžijevo (Гаджиево, Gadzhiyevo), 69°15'02.5"N 33°21'26.5"E (69.250688, 33.357366), Google-map-3

• Okolnaja Guba (Окольанья Губа, Okolnaya Bay), 69°05'29.5"N 33°29'44.7"E (69.091535, 33.495739), Google-map-4

• Štšukozero (Шукозеро, Shcukozero), 69°06'58.8"N 33°31'29.0"E (69.116342, 33.524709), Google-map-5
• Bolšoe Ramozero (Большое Рамозеро, Bolshoya Ramozero), 68°14'34.8"N 33°52'01.6"E (68.243008, 33.867102), Google-map-6A sekä 68°15'30.1"N 33°50'36.6"E (68.258363, 33.843499), Google-map-6B

• Zapadnaja Litsa (Западная Лица, Nerpicha), 69°25'25.6"N 32°21'30.1"E (69.423781, 32.35835), Google-map-7

Oheisten paikkojen sijainnit on esitetty kuvassa 3.

Tarkasti ottaen englanninkielinen nimi Nerpicha (Западная Лица Zapadnaja Litsa, Google-map-7), käsitti itse asiassa kaikkiaan viisi  eri meritukikohtaa, jotka ovat varsinainen Zapadnaja Litsa (Западная Лица, Zapadnaya Litsa, Google-map-7A), Vidjajevo (Видяево, Vidyayevo, Google-map-7B), Gadžijevo (Гаджиево, Gadzhievo, Google-map-7C), Severomorsk (Североморск, Severomorsk, Google-map-7D) ja Gremiha (Гремиха, Gremikha, entinen Йоканьга, Jokanga, Google-map-7E).

Nimet ovat hankalia, koska ne ovat muuttuneet historian saatossa ja samoilla paikoilla voi olla monta eri nimeä. Kylmän sodan aikaan suljetuilla sotilaskaupungeilla oli vielä omat nimensä.  Kaupunkipiirikunnan ja kaupungin samannimisyys osaltaan voi aiheuttaa myös sekaannusta.

Nerpicha on tässä yhteydessä yhtä kuin suomenkielinen Zapadnaja Litsa (Западная Лица), koska ydinohjusvarasto on siellä 69°25'25.6"N 32°21'30.1"E -karttapisteessä ja koska tukikohta on Venäjän Pohjoisen laivaston tärkein sukellusvenetukikohta Zaozjerskin (Заозёрск, 69°24'15.5"N 32°26'59.6"E, 69.4043, 32.4499, Google-map-8) vanhan suljettuna sotilasalueena tunnetun kaupunkipiirikunnan alueella. Западная Лица -tukihohdan sukelluvenesatamien kooodinaatit ovat 69°26'14.6"N 32°25'17.0"E (69.437386, 32.421389), Google-map-9  ja 69°26'02.1"N 32°21'36.1"E (69.433927, 32.360019), Google-map-10. Zapadnaja Litsan ydinasevarasto oli olemassa kylmän sodan aikaan Bolšoe Ramozeroa vastaavasti. Vanhan sotilaskaupunki Zaozjorskin alueella ydinaseet ovat siis tällä hetkellä Zapadnaja Litsassa.

Bolšoe Ramozero on puolestaan ainoa sisämaan ydinasevarastopaikka ja oli olemassa jo kylmän sodan aikaan. Paikka koostuu kahdesta erillisestä alueesta 6A- ja 6B-karttalinkkien mukaisesti, joissa toisessa (68°15'30.1"N 33°50'36.6"E) on kaksi erillistä sisäänkäyntiä maan alle ympäristöstä eristetyn alueen päissä. Kallion sisällä Bolšoe Ramozero lienee yhtenäinen ydinaseiden säilytyspaikka.

Bolšoe Ramozero palvelee lähinnä Olenogorskin sotilaslentokenttää ja siellä olevia Tupolev-pommittajia, jotka kiertelevät Norjanmeren ja Pohjanmeren kautta aina Keski-Euroopan porteilla. Lentävästä pommittajasta ei voi päätellä, onko sen risteilyohjukset varustettu konventionaalisilla kärjillä vai ydinkärjillä. Sotilastiedustelun on tehtävä analyysi mahdollista pommittajan ydinaseista satelliittitietojen pohjalta jo lähtökentällä, kun pommittajaa lastataan.

Gadžijevo on noin 180 kilometrin päässä Suomen rajasta ja noin 100 kilometrin päässä Norjan rajasta. Okolnaja Guba on noin 175 kilometrin päässä Suomen rajasta ja noin 105 kilometrin päässä Norjan rajasta. Štšukozero on noin 180 kilometrin päässä Suomen rajasta ja noin 110 kilometrin päässä Norjan rajasta. Bolšoe Ramozero on noin 180 kilometrin päässä Suomen rajasta ja noin 170 kilometrin päässä Norjan rajasta. Zapadnaja Litsa on noin 115 kilometrin päässä Suomen rajasta ja vain noin 55 kilometrin päässä Norjan rajasta.

Venäjän myös uudet sukellusveneiden ydinasevarastot ovat kiinni Suomen ja Norjan rajoissa. Kun puhutaan ydinaseista, reilu sata kilometriä on lyhyt matka. Suomen ja Norjan sekä myös Ruotsin on syytä olla huolissaan huomioiden Venäjän uudet linjaukset ydinaseiden käytössä. Valtiorajaan liittyvät ydinasevarastot ovat aina sotilaallinen turvallisuusriski naapurivaltioille. Ihan aina.

Varastoja Kuolan niemimaalla on aina ollut kylmän sodan ajoista alkaen, mutta nyt Venäjä lisää merellä käytettäviä ydinaseita varastoiden niitä yhä enemmän Kuolan niemimaalle. Varastoalueilla on satelliittikuvien perustella säilötty runsaasti myös konventionaalista ohjusvarustusta. Laajat varastoalueet ovat monikäyttöisiä, mihin viittaavat monet valitut rakenneratkaisut sekä kulkuyhteysratkaisut.

                                                                                 ****

Venäjällä on meneillään vuonna 2010 alkanut asejärjestelmien kehittämisohjelma. Ohjelma on latinallisin kirjaimin lyhenteenä GPV-2020 (Государственная программа вооружений, ГПВ-2020).

Laivastossa ohjelman kärkihanke on ballistisilla ydinohjuksilla varustettujen Borei-luokan (Борей, проект 955) ydinsukellusveneiden kehittäminen. Kyse on neljännen sukupolven ballististen ohjussukellusveneiden luokasta. Kahdeksasta suunnitellusta uudesta Borei-luokan veneestä on valmiina kolme ja viisi rakenteilla. Kahdeksasta ydinsukellusveneestä viisi tulee Tyynenmeren laivastolle ja kolme Pohjoiselle laivastolle.

Kolmen uuden Borei-luokan ydinsukellusveneen kotisatama on Gadžijevo. Joissakin lähteissä Okolnaja Guba nimettynä kotisatamaksi on väärä tieto, mutta ydinsukellusveneet voivat käyttää myös Okolnaja Gubaa satamanaan. Gadžijevossa tulevat olemaan kaikki kolme vuosina 2012-14 valmistuneet alukset: К-535 Юрий Долгорукий (aikaisempi nimi К-535 Санкт-Петербург), К-550 Александр Невский ja К-551 Владимир Мономах (Russian ships.info). Alusten tämän hetken todellisesta operatiivisesta käytöstä ei ole varmuutta, mutta luotettavana pidetyn Russian ships -sivuston mukaan Aleksander Nevskin (К-550 Александр Невский) ja Vladimir Monomahin (К-551 Владимир Мономах) käyttöönotto olisi tapahtunut jo 23.12.2013 ja 10.12.2014.

Borei-luokan ydinsukellusveneen tärkein ydinase on Bulava-ohjukset (Д-30 / Р-30 / 3М-30 Булава). Ohjus on järeä 16 tonnia painava ja 11,5 metriä pitkä ballistinen ydinohjus 9 500 kilometrin kantomatkalla. Izvestijan mukaan Kuolan niemimaalle tullaan varastoimaan yhteensä 200 Bulava-ohjusta (Известия 11.12.2013). Jo valmistuneet kolme sukellusvenettä voivat kantaa kerrallaan 16 ohjusta, uudet sukellusveneet 20 ohjusta. Ydinkärkiä 16 ohjuksessa on yhteensä 96 kappaletta. 200 ohjuksessa on siis yhteensä 1200 ydinkärkeä. Tuhovoimaa löytyy.

Raskaiden ja pitkien ohjusten siirto sukellusveneisiin edellyttävät sukellusvenesatamissa kunnon nostureita, joita Venäjä on nyt rakentanut tai uudistanut. Uusia tai uusittuja raskaalla nosturilla varustettuja satamalaitureita on Severomorskin vierellä Zapadnaja Litsan ydinasekallioluolaan liittyen koordinaattipisteessä 69°05'32.1"N 33°27'17.2"E (69.092262, 33.454783), Google-map-11 ja Gadžijevon ydinasekallioluolaan liittyen koordinaattipisteessä 69°15'39.3"N 33°20'32.6"E (69.260916, 33.342386), Google-map-12.  Google-map-12:ssa on juuri sukellusvene nosturin alla satelliittikuvan ottohetkellä. Sukellusveneen ohjuslaukaisusolujen (”cell”) 16 säiliötä (”canister”) ovat nähtävissä. Kuvan sukellusveneessä on siis 16 ohjuslaukaisuputkea.

Toinen ballistisilla ydinohjuksilla varustettu ydinsukellusvenetyyppi, jonka kotisatamana on niin ikään Gadžijevo, on Tula tai Delta-IV Naton koodaamana (К-114 Тула, проект 667БДРМ). Tula-luokan sukellusveneet ovat vanhoja, malli on kehitetty jo 1970-luvulla. Pohjoisella laivastolla on yhteensä kahdeksan Tula-luokan sukellusvenettä.

Gadžijevossa toimii 31. sukellusvenedivisioona (31-я дивизия подводных лодок), jonka edellä mainitut alukset on tarkemmin luetteloitu kirjoituksessa otsikolla ”Venäjän sotilaallinen varustautuminen arktisella alueella on uhka myös Suomelle”, kirjoituksen lopun ”Blogikirjoitukseen liitetyt teknisluonteiset luettelot” -väliotsikon alla (US-blogi 15.1.2018).

                                                                                 ****

Pohjoisen laivaston viisi ydinasevarastoa ovat siis Gadžijevossa, Okolnaja Gubassa, Štšukozerossa, Bolšoe Ramozerossa ja Zapadnaja Litsassa. Tai oikeastaan neljä, jos Okolnaja Guba ja Štšukozero käsitetään yhdeksi varastopaikaksi.

Tarkastellaan aluksi vanhempia Bolšoe Ramozeron ja Zapadnaja Litsan varastoja sen jälkeen tarkemmin kahta tai kolmea uusinta juuri valmistunutta tai valmistumassa olevaa varastoaluetta, jotka ovat Gadžijevo sekä Okolnaja Guba ja Štšukozero.

Bolšoe Ramozerossa oleva vanhempi ydinasevarasto on esitetty kuvassa 4. Itseasiassa ydinasevarasto – tai paremminkin sen maanpäälliset osat – on kahdella erillisellä alueella ja suurempi alue on pitkulainen päissä olevilla käynneillä. Kuvassa 5 on esitetty yksi maanpäällinen osa kolmesta sekä rakennelmat, miten alue on erotettu ympäristöstä. Laajempi alue on erotettu maamuotoilulla ja kahdella korkealla aidalla, itse yhteys ydinaseluolaan maan alle on myös erottu muusta alueesta aitauksella.

On muistettava, että koko alue on avonaista sotilasaluetta. Jos ei erikseen tiedä, että maan alla on ydinasevarasto, ei sitä voi pelkästään satelliittikuvista päätellä ilman ennakkotietoa.

Olenogorskin sotilaslentokenttä on noin 20 kilometrin päässä ydinasevarastosta ja tuolle kentälle on sijoitettu mm. Kuolan Tupolev Tu-22 -pommittajat, jotka voidaan ladata ydinasein. Noita Tupolev-pommittajiin liitettäviä ydinaseita on käsitelty tarkemmin blogikirjoituksessa otsikolla ”Yhdysvaltojen ydinaseet luovat turvaa myös Suomelle” (US-Blogi 9.2.2017). Pommittajien ydinaseita lienee varastoitu juuri tuonne Bolšoe Ramozeron varastoon.

Zapadnaja Litsan ydinasevarasto on esitetty kuvassa 6. Varasto on louhittu kallioon ja maanpäälliset osat ovat varsin huomaamattomia. Jos ei tiedä, että maan alla kallioon louhittuna on ydinasevarasto, ei sitä voi pelkästään satelliittikuvista päätellä ilman ennakkotietoa. Zapadnaja Litsan ydinasevarasto palvelee alussatamia, jotka on esitetty kuvassa 7. Kuvanottohetkellä satamalaitureissa on neljä sukellusvenettä, joista yksi on tunnistettava ja on Oscar II -luokan sukellusvene (Антей,  проект 949А).

Štšukozero ja Okolnaja Guba ovat vierekkäisiä varastoalueita Severomorskin vierellä. Kahden erillisen varastoalueet – etenkin Štšukozero – ovat laajoja ja ne on esitetty kuvassa 8 ja 9. Štšukozeron ja Okolnaja Guban keskinäinen välimatka on vain pari kilometriä ja ovat käytännössä liitettyjä. Štšukozero varastoalue on laajin rakenteilla olevista.

Štšukozeron ja Okolnaja Guban varastoalueet palvelevat Severomorskin satamalaiturien sukellusveneitä ja pinta-aluksia kuvan 10 mukaisesti. Kuvanottohetkellä satamassa on vain yksi sukellusvene. Kuvassa 11 on esitetty Okolnaja Guban varastoalueella taivasalla olevia ohjuksia – ilmatorjuntaohjuksia sekä muita konventionaalisia ohjuksia -, joita Venäjällä on tapana pinota kuin halkoja taivasalle.

Itse ydinohjukset ovat kallion sisällä luolissa, joiden kaksi suuaukkoa on kuvan 8 oikeassa alakulmassa (punaiset nuolet). Kallioon johtavia suuaukkoja on useita. Kalliovarastoaukoista ohjusten uuteen tai uudistettuun lastauslaituriin on alle kilometrin matka (Google-map-11). Todennäköisesti 11-12 metriä pitkät ja raskaat Bulava-ohjukset nostetaan kallioluolista kuvassa 8 esitettyjen lastaustaskujen kautta, mihin viittaa alueen aitajärjestelmät vartiotorneineen tai -mastoineen.

Gadžijevon ydinasevarastoja on esitetty kuvassa 12. Kuvassa osa asevarastoista on valmiita, osa rakennustyön alla. Kuvassa on 13 on esitetty yksittäinen kaksi valmistunutta varastoa. The Barants Observer -sivuston mukaan betoniseinien paksuus on suuruusluokaltaan noin yhden metrin luokkaa, varaston kattopintaan ulottuva maavalli suojaa maanpäällisiä osia. Rakentamistapa viittaa konventionaalisinten aseiden ammus- ja ohjusvarastoissa maavalleineen. Alue on aidattu kuten edellä mainitut muut alueet.

Kuvassa 14 on esitetty sisäänkäynnit kallioluoliin, joissa ydinaseet säilytetään. Sisäänkäynnit kallioluoliin aidataan aina erikseen. Kuvassa 15 on esitetty Gadžijevon alussatamat, joita varastoalue palvelee. Kuvanottohetkellä satamalaitureissa on seitsemän sukellusvenettä.  Varastoista satamalaitureihin ja ohjusten lastauslaituriin on noin kilometrin matka (Google-map-12).

Kuvassa 16 on esitetty, miten ydinaseita sisältävät alueet on aidattu nyt uusilla rakenteilla olevilla alueilla. Aitaus ei vaikuta meistä kummoiselta, mutta on muistettava, mistä sotilasalueesta on kokonaisuudessaan kysymys. Uusissa alueissa aitaus käsittää 2-3 erillistä aitaa välialueineen ja lisäksi aitavyöhykkeeseen liittyvän maastomuotoilun. Ydinasevarastojen suuaukot on erotettu muusta varastoalueesta erillisellä aitarakennelmalla. Vartiotorneja tai -mastoja on käytetty siellä, missä on sisäänmenot ydinaseita sisältäviin varastoihin. Kuvan 17 vartiotornit tai -mastot ovat Okolnaja Guban varastoalueelta.

                                                                                 ****

Venäjällä ohjusmuotoiset sukellusveneisiin, pinta-aluksiin, pommittajien risteilyohjuksiin tai maavoimien pyörällä liikkuviin ohjausjärjestelmien ohjuksiin modifioidut ydinaseet eivät ole varastoituna niin kuin me lännessä uskomme tai näemme ydinaseita säilytettävän. Varastot voivat sijaita hyvinkin lähellä asutusta. Useimmat varastot ovat laajoja ja niiden alueille on varastoitu myös konventionaalista aseistusta, etenkin ohjuksia. Itse ydinaseet on aina kuitenkin sijoitettu louhittuihin kallioluoliin.

Nyt uusissa vuonna 2013 aloitetussa rakentamisessa varastoalueet on erotettu ympäristöstä kahdella tai kolmella erillisellä aitarakennelmalla ja siihen liittyvällä maastomuokkauksella, mutta käynti ydinaseiden kallioluolaan on vielä eristetty erikseen vastaavalla aitarakennelmalla. Kallioluolan suuaukon aitarakennelmaan on liitetty vartiotorneja tai -mastoja.

Lähtökohta: uusien ydinaseita sisältävien maanalaisten varastojen aitarakennelmat on Venäjällä varustettu vartiotorneilla tai -mastoilla, konventionaalisia aseita sisältävien varastojen ei.

Kuolan niemimaa on yksi tapaus Suomen ja Norjan rajassa kiinni olevana ydinasevarastona, mutta Suomelle ja Baltian maille toinen tapaus on Laukaa tai Ylä-Laukaa, venäläisittäin Луга. Laukaan tapaus on mielenkiintoinen.

Kirjoitin Venäjän Laukaaseen rakentamista uusista maanalaista asevarastoita blogikirjoituksen keväällä otsikolla ”Venäjän lähialueittemme Iskander-ohjustukikohdat esittelyssä” (US-blogi 3.4.2018).

Kirjoituksessa käsiteltiin massiivisia maanalaisia varastorakennelmia, jotka Venäjä rakensi Laukaaseen samaan aikaan kuin Kuolan uusia ydinasevarastoja aloitettiin rakentaa muutama vuosi sitten. Varastot liittyvät osaltaan Iskander-ohjuksiin, mutta kysymys kuuluu, onko 20 hehtaarin varastoissa myös Iskander-ohjusten ydinkärkiä? Alueen koordinaattipiste on 58°44'40.8"N 29°47'35.8"E (58.744663, 29.793264), Google-map-13.

Kysymykseen ei ole vielä varmaa ja varmennettua vastausta kuten Kuolan osalta, mutta vahvistamattomien tietojen perusteella Venäjä säilöö ydinkärkiä myös Laukaassa. Väitän siis, että Laukaaseen on sijoitettu Iskander-ohjusten ydinkärkiä. 58°44'40.8"N 29°47'35.8"E-karttapisteessä rakentamisen periaatteet ovat samat kuin Kuolan uusissa ydinasevarastoissa. Venäjä ei aseta vartiotorneja tai -mastoja kuin ydinaseita sisältäviin varastoalueisiin.

Iskander-ohjusten ydinkärjet ovat sellaisia, joilla Venäjä voisi vakavasti uhata Suomea, joka ei ole ydinasesuojan alla vastaavasti kuin Baltian maat. Suomi ei tällä hetkellä pysty vastamaan tuollaiseen uhkaan.

Laukaasta Iskander-ohjuspeitto yltää pitkälle Suomeen. Etäisyys Suomen rajalle on lyhimmillään hieman päälle 200 kilometriä ja lentoaika voidaan laskea vielä minuuteissa.

Venäjä ei tarvitse Suomen Nato-jäsenyyttä uhatakseen Suomea ydinaseilla. Venäjä uhkaa jo nyt, vaikka Suomi ei ole Naton jäsen. Arvioisin kuitenkin, että taktisesti ovela presidentti Vladimir Putin viestittänyt selvästi presidentti Sauli Niinistölle, että jos Suomi liittyy Natoon, Laukaan Iskander-ohjukset mahdollisine ydinkärkineen suunnataan myös Suomeen ikään kuin niitä ei jo olisi suunnattu. Tuo on saanut Niinistön pelokkaaksi, mikä on usein näkynyt hänen kasvoiltaan.

Jos joku ajattelee, ettei Venäjä voi uhata Suomea ydinaseilla vain Suomen ollessa Naton jäsenmaa, hän on täysin väärässä. Asia on juuri päinvastoin. Ydinasevalta käyttäytyy ydinasevaltaa vastaan toisin kuin ei-ydinasevaltaa vastaan. Nato-maat ovat siis Yhdysvaltain, Ranskan ja Iso-Britannian hallussa olevien ydinaseiden ydinasesuojan alla, Suomi ei ole.

Laukaan raskaasti eristetty varastoalue on esitetty kuvassa 18. Alueen perusteelliset rakennelmat ja suojaukset on esitetty kuvassa 19. Aitaus, maavallitus ja vartiotornit. Perusteellisemmat kuin Kuolan niemimaalla ymmärrettävistä syistä. Alue on nimittäin kiinni Laukaan siviiliasutuksessa.

Kun Suomessa monet vannoutuneet pasifistit – kuten vaikkapa Erkki Tuomioja – puhuvat ydinaseista ja YK:n ydinasekieltosopimuksesta, miksi he eivät ole ollenkaan huolissaan Venäjän Suomen rajassa kiinni olevissa ydinaseista?