Venäjän ydinaseet – yksi asia Nato-lähentymisessä Suomelta on jäänyt huomiotta

“Until 7 November, Rovaniemi Air Base will be the home base for the exercising units showcasing Finland’s capabilities both as a Host Nation providing support to deployed units and as a Partner operating alongside Allies during exercises and real-world operations.”

Kyseinen Trident Juncture- sotaharjoitukseen liittyvä lainaus löytyy Naton kotisivuilta (Nato, Allied Air Command 30.10.2018).

Vapaasti suomennettuna:

”Marraskuun 7. päivään saakka Rovaniemen lentotukikohta on harjoittelevien yksikköjen kotitukikohta osoittaen Suomen kykyä toimia sekä isäntämaana harjoitteleville [Rovaniemelle sijoitetuille] yksiköille sekä liittokunnan [= Naton] rinnalla kumppanina harjoitusten ja todellisten (sota]toimien aikana.”

Tuo lause kuvaa oikeastaan kaiken, mistä on kysymys Suomi-Nato-suhteissa Naton näkemänä ja missä tällä hetkellä Suomi-Nato-liittosuhteessa ollaan. Tilanne ei ole Suomen kannalta tyydyttävä, vaan meidän olisi vaadittava lisää ja myös saatava lisää liittosuhteelta.

Meidän ei tule toimia Nato-suhteessa vain Venäjän uhan kohteena, vaan meidän tulee saada myös varma sataprosenttinen sotilaallinen turva. On ennen kaikkea Suomen etu, että väliaika sotilaallisesta liittoutumattomuudesta liittoutumiseen olisi lyhyt. Välivaihe ja siihen liittyvä epävarmuus on jäätävä lyhytaikaiseksi.

Väliaikaa voidaan kuvata harmaalla ajalla vastaavasti kuin myös niitä maita voidaan kuvata harmaaksi vyöhykkeeksi, jotka eivät kuulu joko Venäjän tai Naton liittokuntaan.

Turvallisuuspolitiikassa harmaa ei ole hyvä väri.

                                                                                           ****

”27. Российская Федерация оставляет за собой право применить ядерное оружие в ответ на применение против нее и (или) ее союзников ядерного и других видов оружия массового поражения, а также в случае агрессии против Российской Федерации с применением обычного оружия, когда под угрозу поставлено само существование государства.

Решение о применении ядерного оружия принимается Президентом Российской Федерации.”

Oheinen tekstipätkä on lainaus Venäjän voimassa olevasta sotilasdoktriinista (Военная доктрина Российской Федерации, Федеральный выпуск № 6570), sen 27. kohta. Venäjänkielisenä tuo doktriini on luettavissa täältä.

Vapaasti suomennettuna:

”27. kohta. Venäjän federaatio pidättää itsellään vastatoimena oikeuden käyttää ydinaseita ydinaineiden ja muiden joukkotuhoaseiden käyttäjää vastaan ja/tai sen liittolaista vastaan ja myös tapauksissa, jolloin Venäjän federaatiota vastaan hyökätään tavanomaisten aseiden avulla ja kun valtion olemassaolo on uhattuna.

Ydinaseiden käytöstä päättää Venäjän federaation presidentti.”

Lännessä tuo sotilasdoktriinin 27. kohta tulkitaan ja myös Venäjä itse on tulkinnut tuon kohdan niin, että se mahdollistaa ydinaseilla uhkaamisen tai niiden ensikäytön myös Natoon kuulumatonta liittolaisrajamaata (”и (или) ее союзников”) vastaan, jos sen alueella on Naton joukkoja ja asejärjestelmiä tilanteessa, missä Venäjän valtio kokee joutuvansa hyökkäyksen uhan alle ja valtion olemassaolo on uhattuna.

Venäjä pidättää siis itsellään oikeuden käyttää ydinaseita myös sellaisia valtioita vastaan, jotka eivät ole Naton täysivaltaisia jäseniä ja joilla ei ole ydinaseita. Ratkaisevaa Venäjälle on, onko Natolla sotilaallista voimaa Naton joukkoina ja asejärjestelminä siinä maassa, jonka Venäjä katsoo mahdolliseksi uhaksi olemassaololleen.

Tuo sotilasdoktriinikirjaus ei ole missään nimessä uusi ja se oli jo edellisessäkin sotilasdoktriinissa vuodelta 2010. Venäjän ydinasekäytön periaatteet teki tuolloin yksiselitteisen selväksi puolustusministeri Nikolai Makarov (Риа Новости 21.12.2009).

Kylmän sodan jälkeinen Venäjän ensimmäinen sotilasdoktriini astui voimaan vuonna 1993 (Об основных положениях Военной доктрины Российской Федерации 1993 года, Указ Президента Российской Федерации № 1833). Venäjänkielisenä tuo doktriini on luettavissa täältä.

Vielä tuolloin ydinaseita ei pidetty sodankäynnin keinona eikä myöskään niillä uhkailua pidetty poliittisena keinona. Vuoden 1993 doktriinissa Natoa ei mainita sanallakaan. Nyt strategia on muuttunut. Venäjä on valmis käyttämään ydinaseita ja myös uhkailemaan niiden käytöllä.

Muutos tapahtui vuoden 2000 doktriinissa. Nato on mainittu strategiassa useassa kohdassa. Muutoksen taustalla oli Naton laajentuminen ja Jugoslavian tapahtumat, joiden seurauksena Venäjä menetti vaikutusvaltaansa puskurivyöhykkeeksi katsomallaan alueella. Tärkeimpänä ulkoisena uhkana ("основная внешняя угроза") Venäjän näki rajojensa lähellä olevien valtioiden sotilaalliset voimat. Kyse oli siis Nato-maista. Vuoden 2010 doktriinissa Naton uudet jäsenmaat kirjattiin ensikertaa suoraan uhaksi Venäjälle (Военная доктрина Российской Федерации, N 146).

Tähdennän, että ydinaseet ovat Venäjälle nyt myös poliittinen keino poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

Venäjä idea kylmän sodan jälkeen oli saada kommunismin ikeestä vapautuneista Itä-Euroopan maista Suomen ja Itävallan tapaisia puolueettomia maita, joissa Venäjällä olisi ollut riittävästi vaikutusvaltaa. Kyse olisi ollut laajasta puskurivyöhykkeestä EU/Nato-maiden ja Venäjän välissä. Tuo Venäjän ajatus ei toteutunut ja luojalle kiitos, ettei toteutunut. Olisimme nyt varsinaisessa turvattomuusikeen Euroopassa, kun Venäjä on kyennyt kasvattaman sotilaallista voimaansa.

Naton ja EU:n nopea laajentuminen olivat Euroopan turvallisuudelle suureksi hyväksi. Vahinko, ettei prosessia saatu päätökseen ajallaan, mistä on nyt seurannut turvallisuuspoliittista levottomuutta ja Venäjän sotatoimia.

                                                                                           ****

Venäjä korostaa, että ydinaseet ovat tärkeä tekijä sekä laajamittaisten että alueellisten sotien tai sotilaallisten konfliktien ehkäisemisessä. Venäjä ei lue pois ydinaseiden käyttöä laajuudeltaan missä sotilaallisessa konfliktissa, olipa kyse paikallisesta (”локальная война”), alueellisesta (”региональная воина”) tai laajamittaisesta (”крупномасштабная война”) sodasta tai sotilaallisesta konfliktista. Sodat on siis jaettu voimassa olevassa sotilasdoktriinissa alueelliselta laajuudeltaan kolmeen ryhmään.

Venäläiset kirjaavat tämän ydinaseoppinsa ydinasekäytön muotoilun seuraavalla lauseella:

”Данная формулировка подразумевает принцип ’оборонительного ядерного сдерживания’, не предполагая нанесения ’превентивного’ или ’упреждающего’ ядерного удара.”

Vapaasti suomennettuna:

”Tämä muotoilu merkitsee ’puolustava ydinasepelottelu’ -periaatetta ilman, että se tarkoittaisi ’ennaltaehkäisevää’ tai ’ennakoivaa’ ydiniskua.”

Puolustava ydinasepelottelu on termi, joka etenkin Suomessa ja Ruotsissa on syytä miettiä tarkasti. Mitä se tarkoittaa Suomen ja Ruotsin osalta, jotka eivät ole ydinasevaltoja ja joiden turvana ei ole ydinaseita.

Venäjän kynnys uhkailla ydinaseilla on siis alhainen. Meidän on vaikea päätellä, milloin uhkailu on syytä ottaa täysin vakavasti ja milloin uhkailu on syytä ottaa vain kohtuudella vakavasti. Jos konventionaaliset aseet ovat jo käytössä, silloin ydinaseuhkailu on syytä ottaa täysin vakavasti.

Niin Suomessa kuin Ruotsissa on syytä omaksua ajatus ja laatia suunnitelmat sille varalle, että Venäjä voi uhkailla ydinaseilla jo vähäisessä sotilaallisessa konfliktissa. Miten Suomi ja Ruotsi reagoivat, jos Venäjä uhkaa ydinaseiden käytöllä?

                                                                                           ****

Suomi ja Ruotsi ovat nyt lähentyneet Natoa vauhdilla. Se on hyvä asia, jota kannatan. Lähentymien ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sen me kaikki tiedämme. Suomi ja Ruotsi eivät olleet kiinnostuneita Nato-jäsenyydestä muun itäisen Euroopan tapaan ajankohtana, jolloin liittyminen olisi ollut helpompaa. Vasta Venäjän toiminta Ukrainassa sai maat havahtumaan.

Venäjä arvioi kylmäverisesti niitä sotilaallisia uhkia, joita siihen kohdistuu tai voi kohdistua lähialueittensa poliittisen kehityskulun seurauksena. Venäjälle kyse on sen naapurimaiden – puskurivyöhykkeen – EU- ja Nato-jäsenyyksistä.

Suomen ja Ruotsin osalta sotilaallisen uhan katsannossa Venäjälle oleellisia ovat olleet Suomen ja Ruotsin solmimat isäntämaasopimukset sekä kolmikantainen Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain solmima puolustusaiejulistus viime toukokuussa. Tuo toukokuinen julistus on paljon enemmän kuin mitä nimestä voi päätellä. Venäjä on liittänyt toukokuisen aiejulistuksen ja Trident Juncture -sotaharjoituksen toisiinsa, vaikka julistus ei koske Natoa.

Venäjälle Nato on yhtä kuin Yhdysvallat aivan vastaavasti kuin mitä Venäjän johtama Kollektiivinen turvallisuusjärjestö (ОДКБ) on meille yhtä kuin Venäjä.

Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat isäntämaasopimuksen 4. syyskuuta 2014 ja Ruotsi hyväksyi sopimuksen parlamentissa 25. toukokuuta 2016. Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kolmenvälinen aiejulistus allekirjoitettiin 8. toukokuuta 2018.

Sotilaallisesti tarkasteluna Venäjä katsoo nyt, että Suomi ja Ruotsi ovat Nato-maita. Venäjä katsoo, että sotilaallisessa konfliktissa Suomeen ja Ruotsiin voi asettua Nato-joukkoja ja Naton sotilaallista voimaa, joka uhkaa Venäjän sotilasdoktriinin 27. kohdan mukaisella tavalla Venäjää oikeuttaen Venäjän myös ydinaseiden käyttöön.

Ratkaiseva viimeisin näyttö Venäjälle tuli nyt Trident Juncture – sotaharjoituksen yhteydessä. Nato-harjoituksessa Naton lentokalustoa sijoitettiin Rovaniemelle ja Suomen ja Ruotsin ilmatilat olivat Nato-harjoituksen käytössä. Sotilasteknisesti Suomessa on toki harjoiteltu vastaavasti aikaisemminkin, mutta ei yhden Nato-maan turvaamista perussopimuksen 5. artiklan pohjalta. Tuo on Venäjälle se oleellinen asia.

Venäjä on tehnyt tänä vuonna kahteen otteeseen selväksi sekä Suomelle että Ruotsille, mitä se ajattelee maiden sotilaallisesta lähentymisestä Natoon. Olen käsitellyt noita tapahtumia tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ” Trident Juncturen lopputulos – Venäjä laskee nyt Suomen ja Ruotsin Nato-maiksi” (US-blogi 27.10.2018). Venäjälle Suomi ja Ruotsi siis todellakin ovat sotilaallisesti tarkasteluna Nato-maita.

Miten Suomen ja Ruotsin tulisi nyt edetä, koska maiden turvallisuustilanne ei ole tyydyttävä. Suomen ja Ruotsin ilmoitukseen sotilaallisesti liittoutumattomina maina ei enää usko kukaan, ja kaikkein vähiten tuollaiseen julistukseen uskotaan Venäjällä. Suomalais- ja ruotsalaispoliitikkojen olisi syytä osoittaa edes hieman häveliäisyyttä. Viittaan tällä pääministeri Juha Sipilän ja pääministeri Stefan Löfvenin epäuskottaviin liittoutumattomuuskannanottoihin Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Oslossa (MTV-uutiset 2.11.2018).

                                                                                           ****

Oleellisinta pohjimmaisena sotilaallisena uhkana Suomelle ja Ruotsille on Venäjän ydinaseuhka, ei konventionaalisten aseiden uhka. Kirjoitan siis pohjimmaisesta ja vakavimmasta uhasta, kun kirjoitan ydinaseista.

Uhat pitää osata mitoittaa oikein vakavuudeltaan. Suomessa ei pidä uhrata liikaa aikaa Saariston Helmen tapaisten höpötysten jälkipuintiin. Turvallisuusuhkavyyhteä pitää aina lähteä purkamaan ylhäältä päin, vakavimmat uhat pitää ratkaista ensiksi. Totta kai uhan toteutumisen todennäköisyys on myös ratkaisevaa.

Suomi on pyrkinyt varmistamaan avunsaantia kriisi- ja sotatilanteessa Natolta ja Nato-mailta. Asiassa on edetty hyvin.

Suomen ja Ruotsin ongelma juuri nyt on, että mailla ei ole taskussa sellaista sopimusta, joka saisi Venäjän tarkastelemaan asiaa toisin. Mailta puuttuu Naton perussopimuksen turva.

Suomen ja Ruotsin ei ole syytä olla Naton suhteen liian sinisilmäisiä. Nato koostuu 29 jäsenmaasta, joista jokainen miettii ensi sijassa omaa turvallisuuttaan ja päätökset kussakin sotilaallisessa konfliktitilanteessa tehdään oman turvallisuuden pohjalta. Naton jäsenmaiden turvallisuusajattelua sitoo perussopimus ja sen 5. artikla, mutta ei Naton ulkopuoliset Suomi eikä Ruotsi. Suomea eikä Ruotsia autetaan, jos se on liittokunnan etu. Suomea ja Ruotsia ei auteta, jos se ei ole liittokunnan etu.

Venäjä tietää hyvin tilanteet ja tietää myös, miten voi vaikuttaa asiaan. Sitä mukaa kun Suomi ja Ruotsi ovat edistyneet sotilaallisen turvallisuuden kasvattamisessa Naton avulla, sitä mukaa Venäjäkin nousee uudelle tasolle. Ollaan lähellä tasoa, jolloin puhutaan myös ydinaseista välineenä vaikuttaa sotilaallisiin konflikteihin.

Korostan edelleen Venäjän käyttämää puolustava ydinasepelottelu -termiä (оборонительного ядерного сдерживания), jota Venäjä käyttää. Kykenevätkö Suomi ja Ruotsi ilman Nato-jäsenyyttä hallitsemaan tämän termin takana olevan Venäjän sotilasstrategian?

Venäjä tietää Suomen ja Ruotsin tällä hetkellä harjoittaman Natoon perustuvan strategian heikkoudet ja osaa kyllä lyödä strategian tarvittaessa palasiksi. Ruotsinkin ajattelee vielä kylmän sodan aikakautta, jolloin se oli tavallaan Nato-turvattu ilman jäsenyyttä ja että sama toimisi nyt kuten kylmän sodan aikaan. Ei toimi, koska ydinaseiden käyttöstrategiat ovat muuttuneet. Samaa strategiaa Ruotsikaan ei voi enää kopioida kylmän sodan ajasta.

Ydinaseet ja konventionaaliset aseet ovat kaksi aivan eri ryhmää eikä niitä pidä verrata keskenään. Sama kuin verrattaisiin jousipyssyä panssarivaunuun. Venäjä on ydinasevalta, mutta Suomi ja Ruotsi eivät ole. Venäjä on ydinasevalta, mutta Nato-maat ovat myös. Nato-maat ovat kollektiivisen ydinasesateenvarjon alla riippumatta onko kunkin jäsenmaan alueella ydinaseita.

"And let me be clear, NATO's goal is a world without nuclear weapons, but as long as they exist NATO will remain a nuclear alliance. A world where Russia, China and North Korea have nuclear weapons, but NATO does not, is not a safer world."

Noin lausui Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg viime kevättalvella Münchenin turvallisuuskonferenssissa (Nato 16.2.2018).

Vapaasti suomennettuna:

”Ilmoitan selkeästi, että Naton päämäärä on ydinaseeton maailma, mutta niin kauan kuin ydinaseita on olemassa, Nato pysyy ydinaseliittokuntana. Maailma, jossa Venäjällä, Kiinalla ja Pohjois-Korealla on ydinaseita, mutta Natolla ei ole, ei ole turvallisempi maailma.”

Naton turvallisuus perustuu siis ydinaseisiin, Suomen ja Ruotsin turvallisuus ei perustu ydinaseisiin.

Ydinaseiden merkitys on syytä ymmärtää myös Suomessa ja Ruotsissa, kun ratkotaan Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria.

                                                                                           ****

Venäjä uhkasi jo vuonna 2014 Krimin valloituksen yhteydessä diplomaattikanavia pitkin Natoa ydinaseiden käytöllä, mikäli maat puuttuisivat sotilaallisesti tilanteeseen. Uhkaus toimi. Nato ei puuttunut tilanteeseen sotilaallisesti eikä Ukraina saanut sotilaallista apua Natolta.

Nato-liittokunta katsoi, ettei Ukrainan sotilaallinen auttaminen ollut liittokunnan jäsenmaiden etu, koska jäsenmaiden turvallisuus ei ollut välittömässä vaarassa. Liittokunta siis katsoo aina asioita oman edun näkökulmasta, liittokunnan ulkopuoliset ovat aina ulkopuolisia. Ukraina oli menettänyt ydinaseiden tuoman turvan vuoden 1994 Budapestin sopimuksessa, jossa Ukraina luopui Neuvostoliiton aikaisista ydinaseista myöhemmässä katsannossa Venäjän eduksi.

Otetaan lopuksi yksi esimerkki, kuinka Venäjä voisi toimia saadakseen ydinaseilla haluamansa sotilaallisen lopputuloksen konfliktissa. Kyse on Venäjän puolustava ydinasepelottelu -strategiasta.

Sotilaallinen tilanne Venäjän ja Nato-maiden välillä Itämeren ympäristössä on kiristynyt erinäisistä syistä. Sotilaallisen yhteenoton todennäköisyys on kasvanut, mutta ei siinä määrin, että Nato-maat olisivat alkaneet vielä koota sotilaallista voimaa Itämeren ympäristöön.

Venäjän sotilaallisen toiminnan yksi peruskivi on nopeus ja yllättäminen.

Venäjä tekee sotilaallisen intervention sekä Gotlantiin että Ahvenanmaalle onnistuen saamaan vuorokaudessa hallintaansa koko Gotlannin ja Ahvenanmaasta Eckerön, Kökarin ja Föglön saariryhmät. Suomi ja Ruotsi eivät pysyneet Venäjän vauhdissa. Sotilaallinen tiedustelu petti eikä Venäjän toimista saatu ennakkovihiä. Suomi ja Ruotsi viivästyivät sotilaallisessa vastauksessa vajaalla vuorokaudella.

Nato-maat lupasivat auttaa sotilaallisesti Suomea ja Ruotsia, johon Venäjä reagoi harjoittelemalla Itämeren ympäristössä perinteisellä kärjillä varustetuilla Iskander-K-risteilyohjuksilla maalta käsin sekä Kalibr-risteilyohjuksilla mereltä käsin.

Ohjusharjoittelun yhteydessä Venäjä varoitti selväsanaisesti Nato-maita sekä Suomea ja Ruotsia, että jos Nato-maat puuttuvat tilanteeseen, risteilyohjusten tavanomaiset kärjet vaihdetaan alhaisen tuhovoiman ydinkärkiin. Niin päätettäessä Baltian maiden pääkaupungit sekä Tukholma ja Helsinki olisivat ydiniskun kohteena alle kymmenen minuutin sisällä.

Venäjä varoitti Natoa vielä erikseen, että Suomen ja Ruotsin auttamien merkitsee myös Baltian Nato-maiden joutumista ydiniskukohteiksi, mutta muutoin Venäjä ei uhkaisi Nato-maita, jos Nato ei puutu Suomen ja Ruotsin tilanteeseen.

Tuo ilmoitus oli riittävä monelle Nato-maalle. Suomelle ja Ruotsille ei anneta kuin vain solidaarisuutta osoittavaa sotilaallista apua, minkä Venäjä tulkitsee ymmärrettäväksi Natolta. Venäjä ei reagoi Naton antamaan nimelliseen sotilaalliseen apuun sotilaallisesti.

Nato luopuu Suomen ja Ruotsin auttamisesta ja hyväksyy, että Venäjä hallitsee valtaamillaan sillanpääasemilla ja ydinaseilla Suomen ja Ruotsin sotilaallista käyttäytymistä sekä myös poliittista päätöksentekoa.

Uhkailu ydinaseiden käytöllä johti Venäjän haluamaan päämäärään. Suomen ja Ruotsin poliittinen johto hätääntyy eikä tällaista asioiden kehityskulkua oltu mietitty miltään osin ennalta, kaikkein vähiten poliittisen päätöksenteon osalta. Ydinaseiden käytön mahdollisuutta ei oltu käsitelty Suomen ulkopoliittisessa johdossa. Hallitus ja eduskunta toteavat, että on parempi taipua Venäjän painostuksessa. Emme halua Helsinkiä ydiniskukohteeksi.

Näillä toimilla Venäjä osasi käyttää Natoon kuulumattomia Suomea ja Ruotsia hyväkseen niin, että Itämeren turvallisuustilanteen kehitys tyydytti Venäjää. Venäjä oli onnistunut Natoon kuulumattomien maiden ja ydinaseiden avulla saamaan sotilaallisen tilanteen Itämerellä mieleisekseen. Puolustava ydinasepelottelu -strategia toimi täydellisesti.

Suomen ja Ruotsin turvallisuusetu nyt olisi, että liittoutumisprosessi viedään päätökseen mahdollisimman nopeasti. Ydinaseet ovat ratkaiseva asia. Olemme prosessissa Venäjän näkemänä jo niin pitkällä, että käännös ja lähtöruutuun palaaminen ei enää ole mahdollista. Suomen ja Ruotsin ei tule kuulua harmaaseen alueeseen niin ajallisesti kuin alueellisesti.