Perussuomalaiset ja Suomen Nato-jäsenyys

Eduskuntavaalit ovat menossa. Ennakkoäänestys on käynnissä. Tuloksen tiedämme reilun viikon päästä.

Epävarmoja äänestäjiä on tälläkin kertaa paljon kuten aina. Ketä äänestää vai äänestänkö ketään? Äänestänkö nyt kuten ennenkin vai vaikutanko paremmin muuttamalla äänestyskäyttäytymistäni?

Tällä kertaa valinta on minulle vaikea liikkuvana äänestäjänä. Edellisessä vaaleissa ratkaisujani johdatti Suomen Nato-jäsenyysasia. Se johdattaa nytkin kirkkaimpana. Ääneni tulee olla Suomen Nato-jäsenyyttä edistävä, jos Nato-jäsenyyttä yleensäkään Suomessa kukaan äänestäjä voi millään tavoin edistää.

SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton muodostama vihervasemmisto ei ole ääneni veroinen eivätkä vihervasemmistolaiset kyllä ääntäni kaipaakaan. Tunne on siis molemminpuolinen.

                                                                                      ****

”Kokoomuslaiset pääministerit Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ärsyttivät presidentti Sauli Niinistöä.” (Yle 3.10.2018).

Kyseisessä Ylen jutussa, joka käsitteli Tuomo Yli-Huttulan Presidentti ja porvarivalta -kirjaa, oli kirjattuna myös:

”Presidentti Sauli Niinistö on tullut presidenttivuosinaan parhaiten toimeen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) kanssa.

– Olin Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana tiiviimmin ulkoministerin kanssa tekemisissä – välillä jopa päivittäin. Olen nyt enemmän tekemisissä pääministerin kanssa, Niinistö potkaisee tuoreessa kirjassa kokoomuspääministereitä Jyrki Kataista ja Alexander Stubbia sekä ulkoministeri Timo Soinia (sin.).”

Presidentti Niinistön itsepäinen toiminta on ollut ajoittain sangen koomista:

”Uutuuskirja: Sauli Niinistö vieroksui Alexander Stubbia ja Carl Haglundia – taskuliinatkin ärsyttivät: ’Minä en tuollaista laittaisi ikinä’” (Iltalehti 13.8.2018).

Oheinen Iltalehden juttu käsitteli Martti Mörttisen ja Nurmen Mäntyniemen herra -kirjaa:

”Suomen ulkopoliittisessa johdossa käytiin syksyllä 2014 valtataistelua, jossa olivat vastakkain tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) sekä pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja puolustusministeri Carl Haglund (r.).

Niinistö ja Tuomioja saivat tukea keskustalaisilta poliitikoilta ja Stubb ja Haglund puolestaan oppositioon siirtyneiden vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä.”

Yllättävää oli, että Vihreiden Ville Niinistö tuki vuonna 2014 Nato-myönteisiä Alexander Stubbia ja Carl Haglundia.

”Uutuuskirja: Presidentti Niinistö läksytti puolustusministeri Niinistöä: ’Työpaikkakiusaamiselta se tuntui’” (Ilta-Sanomat 7.3.2019).

Oheinen Ilta-Sanomien juttu käsitteli Jari Korkin Puolustuksen paluu – Jussi Niinistön vartiovuoro -kirjaa ja muun muassa puolustusministeri Niinistön tuntoja 6.10.2017 pidetyssä TP-UTVA-kokouksessa:

”Kunnon runtua ja välillä intensiivistä tuijottamista, jolla Sale ehkä yritti saada minut taipumaan tai murtumaan.

Muistuu mieleeni tarinat siitä, miten hän eduskunnan puhemiehenä itketti naisalaisiaan. Vaan minäpä en vollottanut, kunhan tuijotin takaisin.

Pääministeri kärsi selvästi konfliktista ja yritti tasoitella, ulkoministeri ja valtiovarainministeri Orpo olivat viisaasti vaiti – enimmäkseen. Virkamiehiltä ei kysytty mitään, tämä oli vain minun rökittämistä.”

Johtopäätös:

Presidentti Niinistö ei tule sellaisten henkilöiden kanssa toimeen, jotka todella kannattavat ja ajavat Suomen Nato-jäsenyyttä ja joilla on sellainen poliittinen päätöksentekoasema ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, josta he todellakin kykenevät Nato-jäsenyysasiaa ajamaan.

Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava pääministeri, ulkoministeri tai puolustusministeri on presidentti Niinistön ilmeinen kauhukuva. Jyrki Katainen, Aleksander Stubb, Timo Soini, Carl Haglund ja Jussi Niinistö ovat olleet presidentti Niinistön kauhukuvia.

Kuinka monesti presidentti Niinistö onkaan ottanut yhteen pääministeri Kataisen ja Stubbin, ulkoministeri Soinin tai puolustusministeri Haglundin ja Niinistön kanssa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. TP-UTVA:ssa siis. Tiukkaa tuijottamista, äksyisiä kommentteja ja kehon levottomuutta on Niinistöllä varmasti riittänyt noiden Nato-miesten seurassa.

                                                                                      ****

Presidentti Niinistö on ollut valmis Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavien ministerien ”käsittelyssä” jopa sellaisiin toimiin, joissa tavallisella työpaikalla kyse olisi lainvastaisesta työpaikkakiusaamisesta.

Presidentti Niinistö on tukeutunut nimittämissään hallituksissa niihin ministereihin, jotka vastustavat Suomen Nato-jäsenyyttä: ulkoministeri Erkki Tuomiojaan ja pääministeri Juha Sipilään.

Presidentti Niinistön suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen on yhtä kielteinen kuin presidentti Halosen suhtautuminen oli.

Oli onni, että vuonna 2015 hallitusta muodostettaessa Kokoomuksen puheenjohtaja oli Aleksander Stubb eikä Petteri Orpo. Presidentti Niinistöllä olisi ollut Orpon kautta suurempi painoarvo hallituksen ohjelmaan ja niihin käytännön toimiin, joilla esimerkiksi varmistettiin Yhdysvaltain osallistumismahdollisuus Suomessa pidettäviin sotaharjoituksiin.

Kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja Orpo on toisin kuin Katainen ja Stubb presidentti Niinistö täydellisessä liekanarussa. Katainen ja Alexander Stubb olivat Kokoomuksessa vielä vakuuttavia Suomen Nato-jäsenyyden kannattajia ja uskalsivat haastaa Niinistöä.

Orpo on Nato-asiassa presidentti Niinistön myötä- ja vastakarvaan silitettävissä oleva puudeli, joka ei saa Niinistöön tukeutuen mitään aikaan Nato-asiassa. Ei kerrassaan mitään. Orpo on turvallisuuspoliittinen imbesilli ja hän on antanut valtakirjansa Nato-vastaiselle presidentti Niinistölle.

Tällä kertaa Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavalle myös Kokoomus on siis täysin poissuljettu äänestysvaihtoehto. Presidentti Niinistön pauloissa olevalla Orpon Kokoomuksella ei ole kerta kaikkiaan mitään jakoa äänestyspäätöksessä.

Orposta ei ole pääministeriksi ja toivottavasti hänestä ei myöskään koskaan tule pääministeriä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja EU-politiikan etujen nimissä. Kokoomuksella ei voi olla mitään roolia Suomen Nato-jäsenyyden edistämisessä niin kauan kuin Orpo on puheenjohtaja ja niin kauan kuin Kokoomus Orpon kautta tukeutuu presidentti Niinistön Nato-jäsenyysvastaisuuteen.

Orpon pääministeriys merkitsisi, että Nato-jäsenyyttä vastustava presidentti Niinistö tunkeutuisi syvemmälle myös Suomen EU-politiikkaan.

Kokoomus on siis täysin mahdoton vaihtoehto. Kokoomuksen äänestäminen olisi kuin äänen antaminen Nato-vastustajiin tukeutuvalle presidentti Niinistölle tai Vasemmistoliitolle.

Ei kiitos Kokoomukselle!

                                                                                      ****

Meneillään olevat eduskuntavaalit ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikan länsimyönteisyyttä kannattavalle vaikeat.

Entäpä RKP? RKP:n Nato-kanta on kertaluokkaa uskottavampi kuin Kokoomuksen. Kertaluokkaa uskottavampi, vaikka puolueen joukossa on paljon myös Nato-jäsenyyttä vastustavia ehdokkaita. RKP:n linja ei ole sidottu presidentti Niinistön Nato-vastaiseen ja Venäjä-myönteiseen linjaan niin kuin Kokoomuksella on Orpon johdolla.

Nato-jäsenyyttä ja turvallisuuspolitiikan tiivistä länsisuuntausta kannattavalle on tärkeää, ettei vihervasemmisto Venäjä-myönteisyyksineen pääse valtaan. Olisi torjuttava vihervasemmiston valtaannousua ja etenkin SDP:n pääsyä pääministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin tehtäviin.

SDP pääministeripuolueena, jolla olisi ehkä myös puolustusministerin salkku, olisi presidentti Niinistön Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittinen katastrofi. Erkki Tuomioja ulkoministerinä olisi puolestaan katastrofien katastrofi. Niinistö-Tuomioja-parivaljakko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa taas kertaalleen olisi katastrofien katastrofien katastrofi. Tuon vaihtoehdon toteutuessa muuttaminen Nato-maa Viroon olisi vakavasti harkittava vaihtoehto.

Olisiko Perussuomalaisista vastavoimaksi vihervasemmistolle vai onko vaihtoehto RKP?

Taitaa olla parempi tyytyä siihen, ettei vain vihervasemmisto voittaisi vaaleja. Mutta onko Perussuomalaiset Nato-myönteisiä RKP:n tapaan vai Venäjä-myönteisiä vihervasemmiston tapaan?

                                                                                      ****

Vihervasemmisto on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhtä kuin länsi- ja Nato-vastaisuutta. Vihervasemmisto on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhtä kuin Venäjä-myötäisiä. Tuo Venäjä-myötäisyys tarkoittaa sitä, ettei Vihervasemmisto ole valmis käsittelemään Venäjää etujemme mukaisesti.

Kun länsimyönteisyyttä pyritään osoittamaan EU-myönteisyydellä, tuo on vain puoli totuutta. Jos et kannata myös Nato-jäsenyyttä, et ole erityisen länsimielinen ja länsimielisyytesi on valikoivaa. Ohessa Vihervasemmiston pari esimerkkiä valikoivaisuudesta.

”Nyt tässä tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen presidentin epävarmuustekijät kansainvälisessä politiikassa vaikuttavat, en ole yhtään vakuuttunut siitä, että meitä edes hyväksyttäisiin Natoon, jos me hakisimme.” (Iltalehti 3.4.2019).

Noilla sanoilla laukoi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muutama päivä sitten.

Kyse oli MTV:n uutisten pääministeritentissä (MTV3 2.4.2019)  ja ns. Nato-optiosta. SDP:n puheenjohtaja Rinteen mielestä Suomea ei hyväksyttäisi välttämättä Naton jäsenmaaksi, jos hakemus jätettäisiin. Suomen mahdollisuudella liittyä Natoon ei siis olisi  Rinteen mielestä perusteita.

”Kun pyydettiin tarjouksia, niin varmaan pyydettiin sellaisilta mailta, jotka kaikki olivat mukana Pariisin [ilmasto-] sopimuksessa. Mutta jos kävisi niin, että joku näistä maista irtautuu Pariisin sopimuksesta, niin onko se oikein, että hävittäjät ostettaisiin sellaisesta maasta? Minusta sitä täytyisi pohtia.” (Kauppalehti 26.3.2019).

Vihervasemmiston turvallisuuspolitiikassa Yhdysvalloilla ei siis olisi mahdollisuutta toimittaa Suomelle Super Hornet- ja F-35-hävittäjiä.

Nuo kannanotot esimerkkeinä siitä vihervasemmiston turvallisuuspolitiikasta, jossa Suomen turvallisuuden länsi-integraatio ja Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ovat äärimmäisin mahdollinen kirosana.

Kaivellaan kuitenkin vielä varmemmaksi vakuudeksi parilla vanhalla kannanotolla, miten vihervasemmisto näkee Suomen turvallisuusintegraation länteen. On syytä kaivella noita vanhoja kannanottoja näin vaalien ollessa käynnissä.

Otetaan esimerkki kuluneella hallituskaudella Suomen tiivistyneestä sotilasharjoittelusta länsimaiden kanssa ja vihervasemmiston asenteesta tiivistyneestä puolustusyhteistyöstä SDP:n johdolla:

Erkki Tuomioja Demokraatti-lehdessä 11.2.2016: ”Emme osallistu sellaiseen kansainväliseen harjoitustoimintaan, joka muuttuneessa tilanteessa on saanut toisen luonteen ja voidaan tulkita toisella lailla ja näyttää siltä, että Suomi olisi jollain tavoin muuttanut perustavaa turvallisuuspoliittista linjaansa.”

Antti Rinne MTV3:n nettikolumnissa 21.2.2016: ”Olennaista on, ettei Suomi käynnistä mitään sellaista uutta yhteistoimintaa, joka voisi antaa väärän viestin Suomen turvallisuuspoliittisen linjan muuttumisesta.”

Kyse oli Yhdysvaltain osallistumisesta Suomessa pidettäviin sotilasharjoituksiin. Vihervasemmisto SDP:n johdolla elää vielä kylmän sodan aikaa ja pitkälti vihamielisyyttä tiivistyvää läntistä puolustusyhteistyötä kohtaan. Erityinen kirosana on Yhdysvallat. Erityinen kirosana Yhdysvallat on Erkki Tuomiojalle.

Suomen Nato-jäsenyyttä kannattavan on syytä äänestään näissä eduskuntavaaleissa niin, ettei vihervasemmisto – siis SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto – menestyisi. Päämääräksi pitää ilmeisemmin asettaa näiden läntistä puolustusyhteistyötä torppaavien voimien torjuminen.

                                                                                      ****

Palataan peruskysymykseen. Mitä Suomen Nato-jäsenyyttä ja tiiviimpää läntistä puolustusyhteistyötä kannattava voisi nyt äänestää?

”Halla-aho: Olen kannattanut 20 vuotta Suomen Nato-jäsenyyttä” oli uutisotsikko  Verkkouutisissa vuonna 2014 (Verkkouutiset 17.4.2014). Venäjä oli juuri valloittanut Krimin ja osoittanut taitavuutta, johon länsi ei kyennyt vastaamaan.

Jussi Halla-aho on ollut tähän saakka vankka Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja. Hänen kantansa Natoon ja Suomen Nato-jäsenyyteen ovat olleet vaalikoneissa hyvin myönteisiä pitkäaikaisesti. ”Halla-aho haluaisi Suomen liittyvän Natoon” oli lehtiotsikko Iltalehdessä vielä 19.2.2017 (IL 19.2.2017):

”Henkilökohtaisesti kannatan Nato-jäsenyyttä ja olen aina kannattanut sitä.” Halla-aho lausui Iltalehdelle.

Kun Iltalehden toimittaja Kreeta Karvala kysyi haastattelussa Halla-aholta, ajaisiko hän Perussuomalaisten puheenjohtajana Suomen liittymistä Natoon, Halla-aho vastasi:

”Kyllä voisin tuoda asian keskusteluun perussuomalaisten sisällä, koska tästä ei ole käyty oikeastaan minkäänlaista keskustelua perussuomalaisissa.” ja jatkoi Suomen Nato-jäsenyydestä: ”En tiedä, pääsisikö Suomi tällä hetkellä Naton jäseneksi, mutta uskon, että Suomi ei pääsisi Naton jäseneksi silloin kun kriisi on päällä.”

"En minä lähde kaivamaan itselleni kuoppaa politiikassa ajamalla sellaista asiaa, joka ei voi toteutua. Suomen olisi ollut järkevää liittyä Natoon 25 vuotta sitten.", totesi Perussuomalaisten tuolloinen puheenjohtajaehdokas Jussi Halla-aho Brysselissä keväällä 207 Suomen Nato-jäsenyydestä (HS 14.3.2017).

Oheiset olivat kannanottoja ennen Halla-ahon puheenjohtajuutta. Halla-ahon Nato-kannat laimentuivat, kun hän asettui puheenjohtajaehdokkaaksi. Perussuomalaisten kannattajakunta ei perinteisesti ole ollut kallellaan Natoon, vaikka heidän nykyinen ja entinen puheenjohtaja ovat olleet Suomen poliitikkojen vankkumattomimpia Nato-jäsenyyskannattajia. Soini ja Halla-aho ovat olleet Nato-jäsenyyskannattajien kärkijoukkoa.

Halla-aho on siis Nato-mies. Tuo on hyvä asia.

Perussuomalaiset eivät ole kuitenkaan yhä kuin Halla-aho, vaikka toivottavaa olisikin. ”Presidenttiehdokas Huhtasaari Natosta eri mieltä kuin pomonsa Halla-aho” -otsikko Uuden Suomen sivuilla vahvistaa puolueen puheenjohtajan ja jäsenistön erilaisia Nato-näkemyksiä (Uusi Suomi.19.12.2017).

Kun Halla-aho on siis henkeen ja vereen Nato-mies, niin puolue ei ole vielä. Halla-aho on joutunut edelleen laimentamaan Nato-kantojansa puolueensa eteen näissä vaaleissa. Jos puolue voittaa vaalit, hänellä on enemmän mahdollisuuksia muuttaa puolueen näkemyksiä Natoon, jos hän vain haluaa käyttää mahdollisuuksiaan.

Ikävää, että Perussuomalaisissa on myös sellaisia Kreml-agitaattoreita kuin esimerkiksi Tom Packalén, Laura Huhtasaari ja  Juho Eerola. Olen käsitellyt Packalénin omintakeisia Venäjä-kannanottoja kirjoituksessa otsikolla ”Kansanedustaja Packalén, joko nyt uskot Venäjän syyllisyyteen hermomyrkkyiskussa” (US-blogi 6.9.2018).

Perussuomalaisille on ollut eduksi, että Halla-aho on kyennyt pitämään Huhtasaaren hiljaisena näissä vaaleissa. Halla-ahon on kyettävä kitkemään pois myös muut  puolueen riveistä lausutut Venäjä- ja Putin-myönteiset kannanotot. Venäjä ja Vladimir Putin on syytä vaihtaa presidentti Donald Trumpiin, ulkoministeri Michael Pompeoon, Yhdysvaltoihin ja myös Natoon.

                                                                                      ****

Kokoomuksesta ja Keskustasta ei ole SDP:n haastajaksi näissä vaaleissa. Ohjelmat eivät eroa pohjimmaisilta perusteiltaan. Vain hienosäätöä.

Orpon johtaman Kokoomus ei ole uskottava äänestysvaihtoehto näissä vaaleissa Nato-jäsenyyttä kannattavalle. Luojan kiitos, että edellisen hallituksen hallitusohjelmaa oli muovaamassa Nato-myönteinen Aleksander Stubb ja ohjelmaa toteuttivat Nato-myönteinen ulkoministeri Soini sekä ajan myötä Nato-myönteisyyteen kasvanut puolustusministeri Niinistö.

Kokoomuksessa alle 15 prosentin kannatus tietäisi Orpon lyhyen tähdenlennon päättymistä. Kannatusromahdus olisi Kokoomuksen etujen mukaista. Ehkäpä seuraava puheenjohtaja uskaltaisi irtautua presidentti Niinistön liekanarusta kohti aitoa Nato-jäsenyyden kannatusta.

Tällainen henkilö voisi olla esimerkiksi Elina Lepomäki, joka ei pelkää haasteita eikä haastamista. Antti Häkkäsellä puolestaan harkintakyky petti pahasti, kun hän lähti tukemaan Orpo rinnallaan omintakeista kuntiin perustuvaa sotea varsin omintakeisilla kannanotoilla.

Liberaalin Suomen Nato-jäsenyyttä ja tiiviimpää läntistä puolustusyhteistyötä kannattavan varmin vaihtoehto on RKP, mutta tuo varmuus on vain suhteellista verrattaessa muihin puolueisiin.

Nato-jäsenyyttä kannattavan ensisijainen päämäärä on kuitenkin pyrkiä suitsimaan Suomen Nato-jäsenyyteen ja läntisen puolustusyhteistyön tiivistämiseen kielteisesti suhtautuvan vihervasemmiston eteenpäinmenoa. On pyrittävä estämään Natoon ja puolustuksen länsi-integraatioon kielteiset suhtautuvien puolueiden – siis vihervasemmiston – ja presidentti Niinistön yhteistyö tasolle, joka meillä oli ennen vuotta 2015.

Varmin vaihtoehto suitsia vihervasemmistoa taitaa olla Perussuomalaiset Nato-kannoista riippumatta.

Jokainen Perussuomalaisten kannatusprosentin kymmenyksen nousu on yhtä paljon pois SDP:n kannatuksesta. Perussuomalaisten tulee voittaa näissä valeissa SDP.