Perussuomalaiset – kaappauksien ja ristiriitojen jatkuva puolue

Luovutetun Karjalan Jaakkimasta kotoisin ollut Veikko Vennamo perusti Suomen Maaseudun Puoluetta ja Perussuomalaisia edeltäneen Suomen Pientalonpoikien Puolueen 1950-luvun lopulla.

Perussuomalaiset viettää tänä vuonna oikeastaan siis syntymänsä 60-vuotisjuhlia. Suomen Pientalonpoikien Puolueen perustava kokous pidettiin Pieksämäellä 9.2.1959.

Veikko Vennamon juuret olivat Maalaisliitossa. Kekkosen voitettua vuoden 1956 vaalit Veikko Vennamo alkoi pian riitautua juuripuolueensa kanssa.

Riidoissa kyse oli kaikesta mahdollisesta, mutta ulkopoliittisesti kyse oli Suomen suhteista kommunistiseen itänaapuriimme. Vennamon linja oli eri kuin Kekkosen linja. Vennamon ajatusmaailma oli kommunismin vastainen. Oli ollut kommunismin vastainen jo nuoruusvuosista.

Kekkonen oli luonteeltaan itsepäinen ja periksiantamaton mies. Vennamo oli luonteeltaan itsepäinen ja periksiantamaton mies. Kaksi itsepäistä eivät tule toimeen keskenään. Periksi antaminen piiruakaan ei tule kysymykseen.

Kun keskustalaiset muuttivat vuonna 1965 puolueensa nimen Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi, myös Vennamo muutti puolueensa nimen. Suomen Pientalonpoikien Puolueesta tuli Suomen Maaseudun Puolue (SMP).

                                                                                          ****

Kylmän sodan aikana etenkin 1960- ja 1970-luvut ovat Suomelle häpeällistä aikaa.

Häpeälliseksi nuo ajat tekevät Suomen epäterveet suhteet Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto sai Suomesta suomalaisten suurella myötävaikutuksella poliittisen vaikuttamisen yliotteen. Suomen ulkopoliittisen linjan arvostelulle ei ollut tilaa. Toisinajattelijat tuupattiin marginaaliin.

Kannamme edelleenkin noina kylmän sodan aikoina syntynyttä painolastia idänsuhteissamme. Sen huomaa presidentti Niinistön tavasta toimia ulkopolitiikan ohella myös sisäpolitiikassa.

Suomettuminen on hyvä termi kuvaamaan Suomea monessa. Erittäin hyvä ja kuvaava termi edelleen monessa.

Helsingin Sanomissa oli lauantaina 8.2.1969 sivulla 10 juttu otsikolla ”Pravda arvosteli Sdp:n ja oikeiston edustajia”.

Juttu on luettavissa Helsingin Sanomien Aikakoneesta (HS Aikakone), joka tosin edellyttää digilehtitilausta. Jutusta on kuvakaappaus tämän kirjoituksena kuvana 1. Jos olet kirjautuneena aikakoneeseen, löytyy juttu HS-näköislehti 8.2.1969, s. 10-11 -linkistä. Ilman kirjautumista sivu ei aukene.

Helsingin Sanomien juttu perustuu Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean äänenkannattaja Pravdan 7.2.1969 julkaisemaan juttuun, joka on suomennettu 8.2.1969-päivän lehdessä kokonaisisuudessaan.

"Kaiken tämän takana häämöttää tietty poliittinen linja, jonka inspiroijia ovat äärimmäiset oikeistopiirit, jotka ovat tiiviisti yhdessä lännen monopolipääomiin. Nämä piirit poliittisesta realiteetista ja Suomen kansan eduista välittämättä, pyrkivät kaikin tavoin murtamaan ajan koken läpäisseen Suomen nykyisin ulkopoliittisen linjan, joka perustuu ystävyyteen Neuvostoliiton kanssa ja saattamaan Suomen uudestaan länsivaltojen imperialistisen politiikan vanaveteen."

Niinpä huomio kiinnittyy siihen, että sellaiset hillittömät suomalais-neuvostoliittolaisen ystävyyden vastustajat kuten T. Junnila, G. Ehrnrooth ja V. Vennamo, ovat selvästi aktivoineet toimintaansa tähän suuntaan. He esittävät mm. eduskunnassa avoimia kehotuksia tarkistaa Suomen ulkopolitiikkaa, pyrkivät tuottamaan suoranaista vahinkoa neuvostoliittolais-suomalaisille suhteille kaikilla aloilla."

Kokoomuksen Tuure Junnilaa, RKP:n George C. Ehrnroothia ja SMP:n Veikko Vennamoa ei voinut syyttää ainakaan epäterveestä Venäjä-myönteisyydestä tai kommunismimyönteisyydestä.

George C. Ehrnrooth kuului vielä vuonna 1969 RKP:hen, mutta siirtyi myöhemmin 70-luvulla Perustuslailliseen kansanpuolueeseen.

Pravda arvosteli noita kolmea herraa myös monessa muussa kirjoituksessa. Suomessa SKDL ja varsinkin puolueen taistolaissiipi leimasivat Junnilan, Ehrnroothin ja Vennamon heidän Neuvostoliitto-arvostelunsa vuoksi äärioikeistolaiseksi. Samaa leimaa antoivat heille myös muut puolueet.

Nämä kolme herraa tulivat tunnetuksi Urho Kekkosen ulkopoliittisen linjan, kommunismin ja Neuvostoliiton arvostelijoina.

Heidät leimattiin siis Pravdan opastuksella ”äärimmäisten oikeistopiirien” edustajiksi. Nykyisin käytettäisiin äärimmäinen oikeistopiiri -termin tilalla oikeistopopulisti-termiä tai äärioikeisto-termiä.

Kun Suomen kylmänsodan ajan historiaa katsotaan nyt jälkiviisaasti, nuo kolme herraa olivat oikeassa. Noina aikoina ei ollut helppoa olla oikeassa ja eri mieltä. Ei todellakaan. Nostan heille hattua ja kumarran syvään rohkeudesta.

                                                                                          ****

Nyt Perussuomalaiset ovat kääntäneet puolueensa vanhaa ulkopolitiikkaa 180 astetta. Puolueelle idästä on tullut länsi ja lännestä itä. Neuvostoliitto-vastaisuudesta on tullut Venäjä-mielisyys. Länsimielisyydestä on tullut EU-vastaisuus. Tuo olisi ollut täysin mahdotonta Vennamon aikana.

Mitenkähän Veikko Vennamo kommentoisi nyt vaikkapa perussuomalaisen eurovaaliehdokas Olli Kotron Venäjä-kannanottoja?

Vennamon aikaan Kotron kannanotoille ei puolueessa olisi ollut minkäänlaista tilaa. Jussi Halla-ahon puolueessa tuollaiselle kannanotoille löytyy paljon ja itse asiassa ihan rajattomasti tilaa. Samoin Laura Huhtasaaren, Tom Packalénin ja Juho Eerolan Venäjä-myönteisille kannanotoille.

Kannanotot ovat kannanottoja, mutta Vennamon johtamassa puolueessa kannanottojen lisäksi itse kyseisille herroille ja leidille ei olisi löytynyt tilaa. Tuskin siis olisivat edes puolueen riveissä. Kotrolla ei olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta puolueessa. Jussi Halla-ahon puolueessa tuollaisille herroille ja tuollaiselle leidille on löytynyt hyvin tilaa.

Laura Huhtasaarelle löytyi tilaa jopa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi asti. Totean Huhtasaaresta ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana: käsittämätöntä, kerrassaan käsittämätöntä. Puolue ei selvästikään ole Jussi Halla-ahon hallinnassa.

                                                                                          ****

Perussuomalaiset ja sen edeltäjä SMP ovat olleet hajaannuksen puolue. Puolue on hajotettu jo kahdesti.

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa SMP sai todellisen suurvoiton ja 18 kansanedustajaa. Puolue säilytti edustajamäärän vuoden 1972 hajotusvaaleissa. Puolue kuitenkin hajosi, kun 12 kansanedustajaa erosi ja perustivat uuden puolueen. Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (SKYP) merkittiin puoluerekisteriin 29. joulukuuta 1972.

Puolue hajosi hallitsemattomaan kasvuun. Vuoden 1966 vaaleissa Suomen Pientalonpoikien Puolueella oli vain yksi edustaja, Vennamo itse. Neljän vuoden päästä tuli 17 edustajaa lisää.

Toinen puolueen hajoaminen tapahtui vuonna 2017, kun Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja valittiin tehtäväänsä. Puolueesta lähteneiden kansanedustajien muodostama Sininen tulevaisuus -puolueen  tulevaisuus oli vieläkin karumpi kuin SKYP:n. Puolue kuoli käytännössä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Ei kahta ilman kolmatta. Perussuomalaiset tulee hajaantumaan vielä. Puolueen ovat hajottaneet kahdesti sellaiset kokemattomat kansanvoimat, joille on tarjottu helppo mahdollisuus liittyä puolueeseen ja joilla on ollut kansaa kosiskeleva yhden asian agenda. Nopean vaalivoiton tuomaa poliittista kokemattomuutta ei ole kyetty puolueessa hallitsemaan. Puolueen puheenjohtaja tai hänen linjansa on avoimesti haastettu ja syrjäytetty. Soini selkeästi ja lopullisesti 2017. Vennamo selkeästi, mutta ei lopullisesti 1972.

Halla-ahon onni on se, ettei Suomessa ratsasteta Venäjä-myönteisyydellä. Venäjä-mielisyys ei räjäytä vaaleissa jytkyjä eikä tsunameja, mutta riittiä kyllä hajottamaan puolueen.

                                                                                          ****

Jussi Halla-ahon ura Perussuomalaisissa alkoi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Halla-aho keräsi Helsingin vaalipiirissä Perussuomalaisten sitoutumattomana ehdokkaana 2 215 ääntä. Halla-aho oli suosituin perussuomalainen Helsingissä, mutta puolue jäi ilman kansanedustajapaikkaa.

Vuonna 2009 Halla-aho mieli europarlamenttiin. Soini kuitenkin esti Halla-ahon ehdokkuuden ja varmisti näin omaa asemaansa ehdokkaana. Soini myös pääsi europarlamenttiin. Uskallan väittää, että prosessista jäi paljon Halla-aholle hampaankoloon.

Maahanmuuttovastaiset aktiivit aloittivat Juha Mäki-Ketelän johdolla nimienkeruun Halla-ahon pääsemiseksi eurovaaleihin, mutta Halla-aho kieltäytyi valitsijayhdistyksen tarjoamasta ehdokkuudesta.

Voittaakseen vuoden 2011 eduskuntavaalit Timo Soini havitteli riveihinsä ehdokkaiksi henkilöitä, jotka olivat vaatineet Suomen maahanmuuttopolitiikan tiukentamista. Soini halusi estää potentiaalisen kannatuksen valumista Juha Mäki-Ketelän ja kumppanien  perustamaan ja 8.10.2010 puoluerekisteriin merkittyyn Muutos 2011 -puolueeseen. Puolue tunnetaan myös lyhyemmällä nimellä Muutos.

Halla-aho ei ollut vielä vuoden 2011 vaalien lähestyessä Perussuomalaisten jäsen ja harkitsi ehdokkuutta myös Muutos 2011 -puolueessa. Hän oli kuitenkin siis kieltäytynyt eurovaaliehdokkuudesta Juha Mäki-Ketelälle, joka hieman myöhemmin  perusti vuonna 2010 tuon Muutos 2011 -puolueen.

”Minulle syntyi mielikuva, että perussuomalaisissa oltiin huolissaan Muutos 2011 -puolueesta ja nähtiin se, että minulla on kannatuspotentiaalia siellä, ja pelättiin sitä, että lähden mukaan hankkeeseen. Perussuomalaisten puolelta tuli aloite, että lähtisin heidän ehdokkaakseen.” on Halla-aho todennut osallistumistaan vuoden 2011 vaaleihin (Perussuomalaisten hajoamisen historia, Into 2017).

Soinin ajatusmaailma oli, että Muutos 2011 -puoleen Perussuomalaisille haitalliseksi muodostuva mahdollinen menestys estettäisiin erityisesti Halla-aholla.

”Siinä oli konkreettinen riski, että Muutos 2011 -hankkeesta tulee jotain ja että ne ihmiset, jotka alustavasti olivat lähteneet perussuomalaisten toimintaan mukaan, olisivat joukolla poistuneet siitä. Sitähän emme saa koskaan tietää, miten perussuomalaisille olisi käynyt, mutta sen vahvan vaikutelman sain, että tästä nimenomaan oltiin puolueessa huolissaan. Timo kyllä ymmärsi sen, että [maahanmuutto] on poliittisesti merkittävä ja perussuomalaisille tärkeä, jos puolue haluaa etsiä suuntia, joissa kannatusta on saatavilla.” on Halla-aho todennut (Perussuomalaisten hajoamisen historia, Into 2017).

Kyse oli siis maahanmuuttovastaisten äänestäjien äänien keräämisestä puolueelle. Samat piirit onnistuivat saamaan puolueen täydelliseen hallintaan kesän 2017 puoluekokouksessa. Vallansiirto tapahtui toki laillisessa järjestyksessä, mutta osoitti, ettei puolue ole aina – jos koskaan – puheenjohtajansa hallinnassa.

                                                                                          ****

Me kaikki tiedämme, että Halla-ahon omat Venäjä-näkemykset eivät ole Venäjä-myönteisiä. Hän myös näkee Suomen Nato-jäsenyyden oikein ja kannattaa sinänsä Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta ei voi Nato-jäsenyysvastaisen puolueen puheenjohtajana pitää Nato-asiaa esillä. Nato-asia on mennyt Halla-aholla epäuskottavaksi selittelyksi.

SMP:n jälkeisen Perussuomalaiset-puolueen ottivat hallintaan maahanmuuttovastaiset voimat vuonna 2017. Hidas prosessi kesti askel askeleelta koko 2010-luvun alkupuolen. Puoleen puheenjohtaja Timo Soini syrjäytettiin, kun hänen kaavailema uusi puoluejohto ei toteutunut.

Jussi Halla-aho ei ole Soinia kummoisempi, kun puhutaan puoleen hallitsemisesta. Halla-aho on itse asiassa sen luontoinen, ettei hän kykene pitämään koossa mahdollisesti hajoamaan pyrkiviä puoluejoukkoja edes Soinin veroisesti.

Halla-aho ei hallitse nyt puoleen Venäjä-myönteisiä edustajia. Soini ei hallinnut puoleen maahanmuuttovastaisia edustajia. Vennamo ei hallinnut puoleen maaseudun vähäväkisten kansanrivien edustajia.

Halla-aho ei hallitse Venäjä-myönteistä Olli Kotroa. Halla-aho ei hallitse Venäjä-myönteistä Laura Huhtasaarta. Soinin aikana Kotrolla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaaksi. Vielä vähemmän Vennamon aikaan.

On vain ajan kysymys, kun milloin puolueessa taas valta vaihtuu.

Hyvää tässä on se, että Suomen kansan keskuudessa ei koskaan ole ratsastettu Neuvostoliitto- ja Venäjä-myötäisyydessä lukuun ottamatta lyhyitä pakkoajanjaksoja suomalaisten kommunistien puristuksella heti sotien jälkeen.

Suomalaiset tietävät idästä puhaltavat jäätävät tuulet, eikä niille ja niiden edustajille anneta tilaa.

Hyvä esimerkki Venäjä-myönteisten hylkäämisestä on Perussuomalaisten Tom Packalén. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa hän sai 5 089 ääntä, vuoden 2019 vaaleissa enää 2 028 ääntä. Ilman Halla-ahoa hänestä ei olisi tullut enää kansanedustajaa.

Tom Packalénin Venäjä-kannanotot olivat ihan mahdottomia edellisellä eduskuntavaalikaudella. Olen käsitellyt niitä aikaisemmin kirjoituksessa otsikolla ”Kansanedustaja Packalén, joko nyt uskot Venäjän syyllisyyteen hermomyrkkyiskussa” (US-blogi 6.9.2018).

Huomenna näemme, miten Venäjä-myönteiset perussuomalaiset eurovaaliehdokkaat pärjäävät vaaleissa.

Eduskuntavaalien kannatusluvut tulevat olemaan puolueelle utopiaa. Se on selvä. Perussuomalaiset veikkasivat Halla-ahon johdolla ja Huhtasaaren, Kotron sekä kumppaneiden avittamana väärää Venäjä-hevosta.

Suomessa ratsastetaan suomalaisella Suomenhevosella eikä kuuna päivänä millään venäläisellä Vladimirintyöhevosella.

Soini tunsi ja tuntee myös venäläiset hevoset, Halla-aho ei.