Halla-aho veikkasi väärää hevosta ja hävisi
”Se yllättää minua itse asiassa jonkin verran, että suomalainen puolue näyttää liittoutuvan italialaisten ja ranskalaisten Venäjän-ystävien kanssa. Sitä on vaikea ymmärtää. Olen pettynyt.” (HS 9.5.2019).
Noin lausui Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkerson Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän oli sangen pettynyt Perussuomalaisten toimintaan eurovaalien alla. Todella pettynyt.
Ruotsidemokraatit ja Perussuomalaiset kuuluvat vielä tällä vaalikaudella EU-parlamentissa samaan ECR-ryhmään. Alkavan kauden ratkaisut ovat vielä auki.
Perussuomalaiset liittoutui italialaisen oikeistopopulistisen Lega-puolueen kanssa, jota johtaa Italian sisäministeri Matteo Salvini. Salvini on populistien populisti. Oikea emäpopulisti. Perussuomalaisten sanomisten perusteella liittoutuminen on oikea termi. Viittaan Huhtasaaren sanomisiin, joista jäljempänä enemmän tässä kirjoituksessa.
Salvinin johtaman liittouman tarkoitus on koota ja luoda EU-parlamenttiin uusi oikeistopopulistinen ryhmä italialaisten johdolla. Mukana on myös Ranskan kansallinen liittouma Marine Le Penin johdolla.
Pidän yllättävänä, että Ranskassa ei taideta tietää italialaismeiningin pohjimmaista ideaa. Suomen tavoin Ranskassakaan ei taideta tunnistaa, mikä ketunhäntä Salvinilla on kainalossa. Sama ketunhäntä oli aikanaan kainalossa myös kreikkalaisella pääministerinäkin istuneella Aléxis Tsíprasilla, joka liehitteli myös Salvinin tapaan venäläisiä ja suhmuroi kaikella muulla epämääräisellä saadakseen EU:sta vain lisää vastikkeetonta rahaa Kreikan velkakriisissä.
Suomalaisäänestäjille syntyi sekä Halla-ahon että Huhtasaaren puheista selkeä käsitys, että Perusuomalaiset ovat hyvin sitoutuneita italialaiseen Matteo Salviniin ja hänen kaavailemaan oikeistopopulistiseen liittoumaan. Käsitystä vahvistivat vielä eurovaaliehdokas Olli Kotron Venäjä-myönteiset kannanotot.
****
Salvinin hengenheimolaiset ja liittolaiskandidaatit saapuivat Milanoon 17. ja 18.5.2019.
”Me aiomme koota kansallismielisen ryhmän, joka keskittyy kristillisten arvojen palauttamiseen, kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden palauttamiseen ja haitallisen maahanmuuton torjumiseen”, Huhtasaari totesi Milanon kokouksesta etukäteen (HS 9.5.2019).
Ryhmän koonti on liittoutumista. EU-parlamentissa yhteinen ryhmä on liittoutumista.
Pohjoismaista Milanoon matkasivat Perussuomalaisten edustaja Suomesta, Tanskan kansanpuolueen edustaja Tanskasta ja lisäksi Ekren edustaja Virosta. Ruotsidemokraattien edustaja ei osallistunut Milanoon kokoukseen. Ruotsidemokraatit ovat toistaiseksi sanoneet tiukasti ei italialaisjohtoiselle ryhmittymälle.
Ruotsidemokraatteja on ärsyttänyt italialaisten ja ranskalaisten oikeistopopulistien Venäjä-myönteisyys, joka ei ruotsalaisille käy päinsä. Perussuomalaiset arvostelivat kovinkin sanoin Ruotsidemokraatteja puolueen ratkaisusta.
”Se yllättää minua itse asiassa jonkin verran, että suomalainen puolue näyttää liittoutuvan italialaisten ja ranskalaisten Venäjän-ystävien kanssa. Sitä on vaikea ymmärtää.”, Ruotsidemokraattien johtaja Jimmie Åkesson totesi siis Helsingin Sanomille (HS 9.5.2019 ja HS 18.5.2019).
”Ruotsidemokraatit tekee sisäpolitiikkaa ja tuntuu, että kun mitään muuta ole keksitty, on otettu tällainen lyömäase kuin Venäjä. Toivon, että he tulevat järkiinsä ja haluavat puolustaa kansallista ja itsenäistä Eurooppaa.”, Huhtasaari vastasi (HS 18.5.2019).
****
Nyt on tulosten laskun aika. Oliko Perussuomalaiset vai Ruotsidemokraatit oikeassa?
Vetosiko europarlamenttivaaleissa äänestäjiin pohjoismainen Venäjä-kriittinen ja tiukan talouspidon linja, jota Ruotsidemokraatit kannattavat vai italialainen Venäjä-myönteinen löperön talouspolitiikan linja, johon Perussuomalaiset ovat kovalla otteella liittoutumassa.
Pohjolan kansat antoivat selkeän viestin. Pohjoismaisessa oikeistopopulismissa pidetään enemmän Ruotsidemokraattien linjasta kuin Perussuomalaisten linjasta. Ruotsidemokraatit päihitti yksinään kannatuskehityksessään niin Perussuomalaiset, Tanskan kansanpuolueen kuin Viron Ekren. Näyttö on selvä.
Perussuomalaisten ääniosuus oli vuoden 2014 EU-vaaleissa oli 12,9 prosenttia (222 457 ääntä) nyt vuoden 2019 vaaleissa 13,8 prosenttia (252 990 ääntä). Perussuomalaiset eivät kyenneet lähelläkään eduskuntavaalien kannatukseen. Paikkaluku säilyi kahdessa eikä puolue kyennyt saamaan toivomiansa lisäpaikkoja eikä toivomaansa lisäkannatusta. Jytkyt ja tsunamit jäivät haaveeksi.
Tanskassa Tanskan kansanpuolue romahti täysin. Tanskan kansanpuolueen ääniosuus oli vuoden 2014 EU-vaaleissa oli 26,6 prosenttia ja puolue oli Tanskan suurin EU-parlamenttipuolue. Vuoden 2019 vaaleissa Tanskan kansanpuolue sai enää 10,7 prosenttia äänistä. Puolueen paikkamäärä putosi neljästä yhteen.
Perussuomalaisten Salviniin liittoutumassa oleva Tanskan veljespuolue romahti siis täysin menettäen 15,9 prosenttiyksikköä ja 60 prosenttia äänistään ja peräti kolme paikkaa.
Virossa Salvinin liittolaisen Ekren ääniosuus oli vuoden 2014 EU-vaaleissa oli 4,0 prosenttia eikä puolue saanut yhtään edustajaa EU-parlamenttiin. Vuoden 2019 vaaleissa Ekre sai 12,7 prosenttia äänistä ja puolue lähes kolminkertaisti ääniosuutensa. Puolue sai tuolla äänipotilla yhden edustajan EU-parlamenttiin ja paikkamäärä kasvoi siis yhdellä edustajalla.
Ruotsissa omillaan ilman minkään sortin salvineja vaalit käynyt Ruotsidemokraatit puolitoistakertaisti kannatuksensa edellisistä vaaleista. Ruotsidemokraattien ääniosuus oli vuoden 2014 EU-vaaleissa oli 9,7 prosenttia ollen vasta Ruotsin viidenneksi suurin EU-parlamenttipuolue. Vuoden 2019 vaaleissa Ruotsidemokraatit sai 15,4 prosenttia äänistä ja kasvatti äänipottiaan yli puolella. Puolueen paikkamäärä kasvoi kahdesta kolmeen.
****
Salvinin saldo Suomen Perussuomalaisissa, Tanskassa Tanskan kansanpuolueessa ja Virossa Ekressä oli miinus kaksi parlamenttipaikkaa. Salviinin liittolaiset menettivät siis yhteensä kaksi paikkaa Suomessa, Tanskassa ja Virossa. Salvinin pohjoismaiset liittolaiset kokivat vaalitappion.
Ruotsissa Ruotsidemokraatit kasvattivat vastaavasti edustajamääräänsä yksinään yhdellä.
Ruotsidemokraatit tekivät oikean ratkaisun, kun olivat lähtemättä mukaan italialaisten huteraan kelkkaan. Täällä Pohjolassa kuin nyt vain äänestäjät oikein luota italialaiseen taloudenpitoon eikä Venäjä-mielisyyteen.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tässä kirjoituksessa mainitut puolueet lopulta oikein ryhmittyvät EU-parlamentissa.
Perussuomalaisilta vaati suurta typeryyttä lähteä niin näyttävästi italialaisten kelkkaan Olli Kotron vauhdittaessa vaaliteemana italialaisten lanseeraamaa Venäjä-mielisyyttä. Halla-aho teki strategisen virheen ja hyvä kun teki, kun olen Nato- ja EU-mielinen ja näen Venäjän realistisesti oman turvallisuutemme vuoksi.
Jos joku pitää Halla-ahoa fiksuna ja vielä enemmän jonkin sortin strategikkona, niin minä en ainakaan pidä. EU-vaaleissa Perussuomalaisilla ei ollut strategian häivääkään. Jytkyn ja tsunamin haalivat kokoon näissä vaaleissa Vihreät, joka tulee kaksinkertaistamaan paikkamääränsä, kun Iso-Britannia eroaa EU:sta.
Taas kerran nähtiin kuinka isänmaallisia ja kansallismielisiä Perussuomalaiset muka ovat Venäjä-mielisinä ja liittoutumalla italialaisten spagetinpurijoiden ja pitsanvääntäjien kanssa. Hyvä, kun suomalaiset äänestäjät näkivät, etteivät he ole isänmaallisia eivätkä kansallismielisiä.
Hyvä kirjoitus. Kannattaa muutenkin seurata eu-parlamenttiedustajien äänestyskäyttäytymistä ja sitten mielessään miettiä ajetaanko siellä Suomen ja Unionin etua vai nurkkapatriotismia jossa kansallisilla kalifeilla olisi olikeus kohdella alamaisiaan ihan miten tahansa, kuten Unkarin ikävä esimerkki osoittaa.
Demokratian voitto oli että mantereellamme kansalaiset lopultakin näyttivät sisäistäneen merkityksemme, vaikka täällä läheisyys ek-vaaleihin varmaan aiheutti väsymystä.
https://www.votewatch.eu/
Ilmoita asiaton viesti
”kuten Unkarin ikävä esimerkki osoittaa.”
Tai Espanian.
Ilmoita asiaton viesti
Espanjan esimerkit ovat maan sisäinen asia eivätkä kuulu unionille kun taas Unkari kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti
Haistan sarkasmin 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho teki virheen mutta jos ja kun hän on älykäs, osannee korjata sen. Persujen Venäjä-nuolijat ja rasistit kannattaisi heittää puolueesta hevon kuuseen, jos persut meinaavat ajaa Suomen etua eikä Venäjän.
Ilmoita asiaton viesti
Soinilla ja Halla-aholla on sama ongelma: puolueessa on porukkaa, joka ”kannattaisi” heittää hevon kuuseen, paitsi ettei kannata, koska puolue kutistuisi radikaalisti.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä persuissa tämä tiedetään ja jos asia on noin, paha juttu persujen kannalta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitäs sitten tehdään jos Suomen ja Venäjän edut ovat jossakin asiassa yhtenevät, ammutaan omaan jalkaan vai? Minusta tämä ryssäkortti on samaa luokkaa kuin rasistikortti. Mietitäänpä esim kok Pietikäistä, onko millään tavalla Suomen asialla? Entä mitkä puolueet ovat ensimmäisenä leikkaamassa Suomen puolustuksesta?
Ilmoita asiaton viesti
Et taida ymmärtää asioita? Venäjä-nuolenta on eri asia kuin ajaa asioita Suomen puolesta. Totta kai on juttuja jotka ovat hyviä molempien kannalta katsottuna.
Ei se Venäjäkään silti aja omia intressejään Suomen etu edellä vaan oma etu. Venäjän nykyhallinto on korruption raiskaama porukka ja jonka johtamistapa on roistovaltion johtamista. Suomalaisilla ei pitäisi olla kahta sanaa siitä, kumman etua kannattaa ajaa.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho on älykäs, mutta mihin hän älyään käyttää, se on vaikeampi kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Hei. Kiitos Pasi. ”Puhut”, niin kivan lennokkaasti, että sait sormeni,- sydämeni ”syyhyämään”. Ymmärrän vain joulukuusen. Taidettiinpa joskus hakeakkin metsästä. Sehän kävisi ehkä hevon kuusesta. Tuo venäläisten, rakkaiden, rajanaapureiden rakastaminen on vähän kuin ”kivi kengässä” ja kuitenkin; se on ja kirjoitettu fakta: mikä palkka teille on tuleva, jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat. Niinhän pakanatkin tekevät; vaan meitä pyydetään rakastamaan myös niitä, ketkä meitä vihaavat. En tällä sanonnalla ole sitämieltä, että venäläiset meitä vihaavat; vaan sitä, jos olemme vielä viisisormisia; olisimme vähän varovaisia; sormillamme osoittelussa. Kiitos. Siunaten. Lasse.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni enemmistö sekä PS:n äänestäjistä että koko Suomen kansasta haluaa pysyä siedettävissä väleissä Venäjän kanssa, toiset enemmän, toiset vähemmän. Koettakaa kestää se, kun kerran demokratiassa ollaan. Mistä lähtien Ruotsidemokraatit saavat määrätä mitä PS tekee? Miksikä esikuvaksi se nyt yhtäkkiä on nostettu?
Ilmoita asiaton viesti
Juu ja siedettäviin väleihin Venäjän kanssa ei kuulu myötakarvaan silittely silloin kun Venäjä valtaa naapurimaita tai likvidoi toimittajia ja kriitikoita.
Ilmoita asiaton viesti
Milloin vallannut naapurimaita?
Ilmoita asiaton viesti
Aina voi toki räpytellä silmiään ja kysellä (kuvittelemiaan) näppäryyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Milloin vallannut naapurimaita?”
Vastauksesta tulisi liian pitkä, jos koko Venäjän historia tähän liitettäisiin. Mutta viime aikoina yritys on ollut kova esimerkiksi Gerogiassa ja Ukrainassa, joista molemmista on jo osia vallattukin. Valko-Venäjän kohdalla heiluu miekka niskan yllä ja kaikkihan tiedämme Tshetshenian sodat viiem vuosikymmenien aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän se Krim ole Sepolle tuttu (ainakin uutisista) Ja tuolta voi ihallla viime vuoden puolelta miten Venläiset joukot ovat ryhmittyneet Ukrainanan rajalla
https://www.news.com.au/technology/innovation/mili…
Ja on ukrainassa venäläisten äitien poikia kadonnut melkoinen joukko kuten tiedät. Varusmieheksi joutuminen venäjällä voi johtaa siihen että katoaa….Tai joutuu ”lomalla” Ukrainaan sotimaan
https://www.bbc.com/news/world-europe-28968526
Ei tässä mitään Seppo! Jatketaan YYA hengessä!
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. On välillä oksettavaa lukea miten suomalaisten pitää hyväksyä lähes kaikki mitä Venäjä tekee maailmalla. Välit pidetään kunnossa vaikka Venäjä ajaisi tankeilla rajan yli.
Ilmoita asiaton viesti
EU:n keskeisin voimavara on varsin hyvässä tikissä oleva, monipuolinen ja tehokkaasti verkostoitunut elinkeinoelämä. Jostain syystä talouteen ja elinkeinoelämän kehittämiseen liittyvät kysymykset tuppaavat jäämään vaalien tiimellyksessä liian vähälle huomiolle.
Hyvä talous ja riittävä omavaraisuus EU:n alueella ovat jatkossakin yhä tärkeämpi turvallisuuden tukipilari. Köyhät valtiot tai liittoutumat eivät pysty käyttämään mm. ”sanktioasetta”, joka on tehokas kansainvälisiä pelisääntöjä rikkovia vastaan. Tästäkin näkökulmasta Salvinin kelkkaan lähteminen tuntuu tosi oudolta, eikä ainakaan isänmaalliselta.
Populistien, kuten Salvinin, Le Penin, Strachen, Wildersin, Faragen yms. moottorina on mielestäni henkilökohtainen vallanhimo. Oman maan talous ei kiinnosta kuin kiihkopuheiden tarpeellisena elementtinä. Valitettavasti perussuomalaiset näyttävät olevan Salvinin ja Le Penin talutusnuorassa. Unohtavat (tai eivät edes tiedä), miten riippuvainen Suomi on vientinsä kautta Euroopan unioniin ja sen kauppasopimuksiin EU:n ulkopuolelle. Olinko lukevinani jostain, että Huhtasaari olisi ehdottanut Salvinin ryhmän nimeksi peräti ”Patriootit”. Onhan se tietysti lähellä sanaa ”Idiootit”.
Alla esimerkki miten Saksan kauppa-ja teollisuuskamari esittää toiveita.
https://www.dihk.de/themenfelder/international/new…
Ilmoita asiaton viesti
https://www.verkkouutiset.fi/te-menolisayksia-tulo…
On se kiva, että näitä isäMMaallisia voimia riittää, joita suomen talous kiinnostaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä Huhtasaari ei huomannut aiemmin keksimääni termiä russiootit.
Russiootit ovat joko venäläisiä patriootteja (russian patriot) tai Venäjän hyödyllisiä idiootteja (Russias useful idiot).
Huhtasaaren käyttämänä patriootti olisi jopa hauska ilmaisu ellei sillä halvennettaisi suomalaisia veteraaneja.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö täällä Puheenvuorossa enää muuta tehdä kuin haukuta ja perata perussuomalaisia?
Missä Kokoomuksen rehdit natojäsenyyskannat? Tainnut jäädä unholaan koko touhu. Sivujuonteeksi jolla kalastellaan jokunen ääni hyväuskoisilta.
Peili. Ikävä keksintö.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho laski tänään, että yhdeksän puolueen ryhmään tulisi runsaat 70 meppiä. Toivottavasti muutama porukka menee vielä mukaan. Jos näitä nuivia olisi vaikka 110, muiden eli vakavasti otettavien enemmistön saisi S&D:stä, ALDE:sta ja Vihreistä keneltäkään muulta kysymättä. Toivon toki silti, että EPP:ltä ja Vasemmistolta kysytään.
Ilmoita asiaton viesti
PerusSuomalaisten vaalimenestykseen vaikutti se, että kansalaisten enemmistö vain ei ole kiinnostunut eu vaaleista. He jäivät yksinkertaisesti kotiin.
Kuvitellusta venäjämielisyydestä tehtiin vain yksi uusi lyömäase.
Todellista venäjämielisyyttä löytyy demareista, vasemmistoliitosta, vihreistä ja kepusta. Tietenkin myös perussuomalaisista. Yle pyrkii tahollaan kaikin keinoin lisäämään usa vastaisuutta. Nämä linjat näkee helposti suhteessa maanpuolustukseen, hävittäjähankintoihin, närkästymisestä yhteisistä sotaharjoituksista läntisten maiden kanssa. Puhumattakaan energiariippuvuuden lisäämisestä venjäjän kanssa. Esimerkiksi naton heikentäminen eu puolustuksen kautta on selvä esimerkki tällaisesta venäjän pussiin pelaamisesta. Nato on se todellinen länsimaisten demokratioiden puolustusjärjestely. Myös tietenkin naton jäsenyyden hylkääminen on eräs näistä venäjän vahvoista tavoitteista ja sen mukaan on menty suomessa.
Jos viime päivinä on kuunnellut yle puheen politiikkaan liittyviä radio-ohjelmia, niin niissä kyllä näkyy ja kuuluu ylen politiikka. Näkee mikä puolue tai mitkä liikkeet ovat ylen ja kaikkien muiden puolueiden vihollisia. Ei yle ole mikään koko kansan tiedoitusväline. Kyllä se on aktiivinen politiikan tekijä. Oikeudenmukaista olisi siirtyä vapaaehtoiseen ylen rahoittamiseen.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3648610/Tuomioja…
https://vasemmisto.fi/suomen-irtauduttava-naton-yh…
Näistä kaikista aiheista kyllä löytyy linkkejä, kun viitsii etsiä. Mutta heippa töihin.
Muistaakseni Eero Heinäluoma on oikein saanut kunniamerkin Eeron väsymmättömästä nöyristelystä venäjän hyväksi. Näin ihan ulkomuistista. Jos olin väärässä, niin pyydän anteeksi.
Oikea mielipide näyttää ainakin suomen mediassa pudistavan sielun luita myöten.
Ilmoita asiaton viesti
Eero Heinäluoma Paula Lehtomäen keralla on saanut Putinilta Ystävyden kunniamerkin.
Nyt vaan päivystävät sosialisti ja kepulit selittämään!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005413364.html
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä esimerkkejä Venäjän hyödyllisistä idiooteista.
Ilmoita asiaton viesti
Huhtasaari ja Kotro ovat myös Venäjän hyödyllisiä idiootteja. Euraasian unioni on presidentti Vladimir Putinin vastahanke Euroopan unionille. Siihen kuuluvat jäseninä Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia.
Eurasia Daily uutisoi runsaasti myös Etelä-Ossetiasta, Abhasiasta, Transnistriasta ja Itä-Ukrainaista – eli Georgialle, Moldovalle ja Ukrainalle kuuluvista alueista, jotka ovat ajautuneet Venäjän yhä kasvavan voimankäytön piiriin.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin.
Ilmoita asiaton viesti
Muistamme myös pääministeri Vanhasen lausunnon ”Venäjällä on öö.. umnn.. mämnn.. krst krst.. omanlainen demokratiansa.”
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Venäjällä ”demokratia”, ”ekologinen” ja ”lojaali” tarkoittavat ihan eri asioita kuin meillä.
Ilmoita asiaton viesti
Yhdellä prosentilla.
Kannatustaan nostivat myös demarit ja vihreät.
Muut puolueet mennittivät kannatustaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti Kepun ja SDP:n venäjämielisyys on parempaa lajia kuin PS:n ns. venäjämielisyys.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä se on. Puolueet eivät ole oikeistopuolueita. Äänestäjää
ei siinä mielessä huijata. Persut huijasivat kiitospaitaväkeä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kauan kun olen asunut Suomessa (siis Kekkosen ajasta lähtien) on käytetty venäjäkortti.
Venäjäkortti käytetiin puolustaessaan EU:n jäsenyyttä.
Venäjäkortti vedettiin siinä vaiheessa kun tehtiin lisäydinvoimapäätös, tämä viimeinen on eritäin kyseenalainen, ensin korostetiin energia omavaraisuuta ja sitten koko ydinvoimala puuhataan venäjältä.
Itse veikkaan, että niistä neljästä ydinvoimalasta yksikään rakennetaan, vaan niiden verukkeella vahvistetaan kantaverkko jotka suomalaiset kuluttajat maksavat kohonneina siirtomaksuilla.
Itse vahvistetulla kantaverkolla voidaan siirtää erinomaista ja edullista ydinsähkö Venäjältä Saksaan.
Rahalla ja pääomalla ei ole isänmaata, muuten ydinvoimapäätös tekivät 2011 aivan muut puolueet kun persut.
Ilmoita asiaton viesti
Näissä asioissa pitäisi ymmärtää tapahtumat ennen ja jälkeen Krimin.
Krimin valtauksen jälkeen Putinilla on ollut vain vähän ystäviä muissa puolueissa ja suhtautumisessa.
Nyt sitten on Salvinin ja Le Penin perässä persut liittymässä venäjämieliseen ryhmään.
Siinä se pikkuriikkinen ero.
Ilmoita asiaton viesti
Putin ja Venäjä on ovat aivan samanlaisia ennen ja jälkeen Krimin valtauksen.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä näiden punaviherkepulivassareiden touhussa ole mikään muuttunut. Venäjää palvellaan edelleen tietoisesti tai tiedostamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Lehtomäen ja Heinäluoman kunniamerkit saatu ilmeisesti vuonna 2017.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005411836.html
Ilmoita asiaton viesti
Eikä tuosta Krimistä on sovittu kullisien takana, te saatte Krim jos ette puutuu Maidanin vallansiirtoon.
Pakoteet ja vastapakoteet ovat julkista teatteria, ei niillä tavoitella mitään konkreetista.
Ei noista salaisista lisäpöytäkirjoista juuri ole ennenkään kerrottu julkisuudessa.
Krimistä oli hyötyä Putinille sisäpoliittisesti, ja lännessä saatiin taas kiihdytetty sotamateriaalin kauppa, talouskasvu saatiin vihdoin käyntiin.
Valkovenäjältä poistetiin pakoteet ja Ukrainalaiset saivat viisumivapauden.
Siis kaikki voittivat.
Ilmoita asiaton viesti
Luulisi tekstistä selvinneen, mitä häviötä blogisti tarkoitti. Jo ennen vaaleja oli hyvin esillä, mitkä vaihtoehdot ps-pj:lla oli valittavanaan, ja tuloksen nyt ollessa selvillä näyttää ainakin kannatuksen maksimoimisen mielessä vahvasti siltä, että väärä kortti tuli vedettyä.
Voihan toki olla, että pj teki valintansa jokin pidemmän tähtäimen strategia mielessään, tiedostaen sen todennäköiset seuraukset vaaleissa realisoitavissa olevalle kannatukselle. Minun ainakin on sellaista hyvin vaikea näillä tiedoin käsittää, enkä voi olla yhtymättä länsinaapurin veljespuolueen pj:n asiasta HS:n haastattelussa esittämiin näkemyksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Jussi Halla-aho teki virheen, kun perusti koko EU-vaalikampanjansa Laura Huhtasaareen. Huhtasaaren nimittäminen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajaksi oli osa tätä kampanjaa. Samoin yhteistyö italialaisten pitsanvääntäjien kanssa oli osa tätä kampanjaa.
Huhtasaaresta piti tulla samalainen ääniharava EU-vaaleissa kuin Halla-ahosta tuli eduskuntavaaleissa. Eipä tullut.
Huhtasaaren kääkättävä tyyli on sellainen, että ihan joka mies ei tuollaista voi äänestää, jos samanlainen kääkättäjä on jo kotona. Huhtasaaren vänkääminen ja inttäminen on rasittavaa kuunneltavaa. Todella rasittavaa. Television ääni on laitettava kiinni, ei sitä jaksa kuunnella.
Suomessa ei siis oikein sulatella Perussuomalaisten läheistä yhteistyötä eteläeurooppalaisten puolueiden kanssa. Korostan siis sanaa Etelä-Eurooppa. Eteläeurooppalaisten maiden, joiden talous on kuralla ja rapakunnossa. Suomessa ei katsota hyvällä yhteistyötä kreikkalaisten musakanpaistajien kanssa eikä italialaisten pitsanvääntäjien kanssa. Viiteryhmät ja yhteistyökumppanit suomalaispuolueiden pitäisi hakea lähempää meitä itseämme eikä Välimereltä. Viikinki-meinikiä siis enemmän.
Suomalaiset saivat tarpeekseen noista Etelä-Euroopan hemmoista ja hommista, kun Kreikkaan syydettiin EU-rahaa Suomestakin miljardeittain Kreikan velkakriisissä. Siinä suomalaista Leijona-mieleltä kyllä koeteltiin rankasti.
No hyvä sentään, että Halla-aho ja Huhtasaari pysyivät vielä tällä kertaa Euroopan puolella Italian pitsanvääntäjissä eivätkä lähteneet onkimaan kannatusta Välimeren takaa kaiken maailman taatelintallaajista. Ehkäpä seuraavissa vaaleissa pyrkivät jo sinne?
Perussuomalaissa ei kyllä tämän episodin jälkeen ole mitään isänmaallisuutta. Ei yhtään mitään. Voivat puolestani muuttaa Italiaan, Kreikaan tai Ranskaan omiensa luokse – pois siis Suomesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Huhtasaaren kääkättävä tyyli on sellainen, että ihan joka mies ei tuollaista voi äänestää, jos samanlainen kääkättäjä on jo kotona. Huhtasaaren vänkääminen ja inttäminen on rasittavaa kuunneltavaa. Todella rasittavaa. Television ääni on laitettava kiinni, ei sitä jaksa kuunnella.”
Komppaan. Miehisestä näkökulmasta tuo kääkättävä tyyli on todella rasittavaa, miltähän se mahtaa kuulostaa naisellisesta näkökulmasta? Ihan normaali ja tuttukin poliittinen retoriikka, jota muuten voi normaalina sietää, muuttuu tuon kääkätyksen takia jotenkin erilaiseksi ja entistä vastenmielisemmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomalaiset saivat tarpeekseen noista Etelä-Euroopan hemmoista ja hommista, kun Kreikkaan syydettiin EU-rahaa Suomestakin miljardeittain Kreikan velkakriisissä. Siinä suomalaista Leijona-mieleltä kyllä koeteltiin rankasti.”
Onpas kummallinen vertauskuva, kun huomioidaan se, että myös EPP ja S&D eu-ryhmiin kuuluu mm. kreikkalaisten puolueiden meppejä. Miksipä sitten PS:n mepit eivät voisi kuulua samaan kansallismielisten ryhmään eteläisten maiden meppien kanssa.
Kyllä taitaa paistaa läpi kirjoittajan jonkinasteinen eristämispolitiikka nimenomaan PS:n kohdalla. Missä se suvaistevaisuus ja eu-arvot ovat? Eikö kaikkien jäsenmaiden meppien kanssa pidä tulla toimeen? Ja ihan riippumatta siitä mihin eu-ryhmään kuuluvat?
Ilmoita asiaton viesti
Eikös kansallismielisillä tulisi olla jokaisella oma kansallinen ryhmänsä, kun kerran kammoavat yhdistymistä saati unionia?
Onko vallankumos syönyt kansallimielisten eväät, kun ovat yhdistyneet, seuraavaksi voivat sitten yhdistyä EU:hun.
Ilmoita asiaton viesti
Ari, sinulla näyttääisi olevan vääränlainen käsitys PS:n ajamasta unioni-politiikasta. Käsitykseni mukaan PS ajaa niitä jäsenneksi ryhdyttäessä kerrottuja poliittisia asioita eli vapaa kauppaa, turvallisuutta. Nythän unioni on ottanut yhä enemmän valtaa itselleen ja tämä juurikin sinunlaisten eu-myönteisten liittovaltiota ajavien taholta. Miksi et hyväksy sitä, että maassamme on paljon henkilöitä, jotka haluavat säilyttää oman päätösvallan muilta kuin vapaa kaupan ja turvallisuuteen liittyvien asioiden kohdalla? Näitä muita asioita ajavien on aivan samaoilla perusteilla oikeus muodostaa omien lähtökohtien mukaan oma tai omia ryhmiään kuten tähänkin saakka ovat menetelleet.
Haluat näköjään ainäkin eristää jotkut henkilöt omista aatemaailmastasi. Minua ei häiritse yhtään mitkä puolueet istuvat missäkin eu-ryhmissä. Ovat sitten itä-Euroopan tai eteläisistä jäsenmaista. Haluavat ajaa omista lähtökohdista olevaa politiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti onkin väärä käsitys, kun olen luullut, että kansallismmieliset haluavat tehdän kansallismielistä politiikkaa, eikä liittoutua kenenkään kanssa. Nyt he sitten suostuvat liittoutumaan. Eikö olisi helpompi ollut hyväksyä liittoutuminen jo heti alkuunsa?
Ilmoita asiaton viesti
”Huhtasaaren kääkättävä tyyli on sellainen, että ihan joka mies ei tuollaista voi äänestää, jos samanlainen kääkättäjä on jo kotona. Huhtasaaren vänkääminen ja inttäminen on rasittavaa kuunneltavaa.”
Erikseen tällaisia huomioita ja ”perusteluja” karsastan. Samoin perustein kun nähdäkseni voitaisiin ottaa tikunnokkaan (ja epäilemättä otetaan) moni muukin naispoliitikko kuten Anna-Maija Henriksson tai Li Andersson.
Sen verran sietokykyä muita ihmisiä kohtaan itsestä ainakin löytyy, että pyrin aina laittamaan sanojan viestin ja asiasisällön mahdollisten artikulaatio-ongelmien edelle, oli sitten kyse änkyttämisestä tai muusta.
Ilmoita asiaton viesti
Rahat Kreikkaan meni kättelyssä Saksan pankeille. Ei Kreikka oikeastaan niistä rahoista hyötynyt. Euroopan ongelmana on euro – Sama valuutta ei sovi koko Eurooppaan koska taloutemme ovat erilaiset. Euroopan päättäjät ovat tehneet paljon virheitä ja se näkyy protestipuolueiden nousuna. Näen edessäni kahtiajakautuneen Euroopan jossa populistiset Vihreät ja nationalistit ovat vastakkain. Kaksi äärilaitaa. Euroopan tulevaisuus näyttää pelottavalta, kaikki usko parempaan tulevaisuuteen on kadonnut – Ihmiset pelkäävät, varsinkin Euroopan nuoriso – Toiset pelkäävät ilmastonmuutosta ja toiset terroristeja. Ei hyvältä näytä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja Kreikan pankkeja ei muka pelastettu.Ja tästä ei seurannut, että kreikkalaisia pankkeja rahoittaneet Sveitsin pankit ottivat omansa.
Ilmoita asiaton viesti
Pesonenkin on näköjään saanut duunia uudesta hybridiosaamis (vaikuttamis) keskuksesta.
Niin lennokasta on tajunnanvirta tällä erää.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201709012200365274
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tiivistys Kotrotapauksesta.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/voihan-venaja…
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se nii että kiitospaitakansa vihdoin huomasi mihin heidän ääniään käytetään. Vaikka media näissä vaaleissa puffasi persuja viimesen päälle jäi kiitospaitakansa kotiin.
Ilmoita asiaton viesti
MInä olen ihemetellyt tätä Perussuomalaisten Venäjämyönteisyyttä monta vuotta. Ja kuten Ari tässä kirjoitti liittoutuminen joidenkin ”Etelän vetelien” kanssa katkaisee nousukiidon ennemmin tai myöhemmin. Näillä Etelän pojilla kun on tapana mokata ennemmin tai ennemmin. Ruotsidemokraatit sysimustasta historiastaan huolimatta ovat ainakin poiliittisesti paljon fiksumpia. Noh ehkä juuri siksi.
Kuinka moni ruotsalainen haluaa äänestää Venjän lakeijaa? Hyvin harva.
Kuinka moni suomalainen haluaa äänestää Venäjän lakeijaa? Mielko moni.
Ja se tässä huolestuttaakin. Venäjä on tänään paljon vaarallisempi kuin se oli Neuvostoliiton aikana. Silti meillä puhutaan kuin 1980 luvulla. Olli Kotro on hyvä esimerkki vanhan kunnon Paavon ohella.
Suomesta puuttuu aito isänmaallinen puolue jolla olisi selvä kanta esim. Suomen turvallisuudesta ja sen varmistamisesta (jos ei Nato niin mikä muu sitten? ) tavalla tai toisella. Perustuslaillista oikeistopuoluetta tulee joskus ikävä. Sen kaikista puutteista huolimatta sillä oli sentään selvä linja.
Ilmoita asiaton viesti
Alapa kehittää puoluetta niin eiköhän siihen saada jäseniä. Luulisi olevan helppo saada Suomen ulkoturvallisuudesta oikeasti kiinnostuneita mukaan. En millään jaksa uskoa että esimerkiksi järkevästi ajattelevat ihmiset haluavat puolustaa Suomea yksin tiukassa paikassa, tai tapattaa lapsiaan sen takia että yksin on kivempi olla.
Jos on paljon kiinnostuneita, sen jälkeen on helppo ottaa ohjelmaan sisäpolitiikkaa. Rasisteille porttikielto ja kommunisteille samoin. Heillä ei ole mitään käyttöä Suomen asiaa ajavien puolueessa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitus on niin pitkä etten jaksanut sitä kokonaan lukea, sillä arvaan loput kirjoituksen sisällöstä ja sen tarkoitusperistä.
Omana kanatanani esitän PS:n mahdollisesta liittymisestä kansallismielisten eu-parlamenttiryhmään vain ja ainoastaan eu-politiikkaa käsitteleviltä osin ja etenkin niiltä osin mitä kukin meppi voi ajaa oman kansallisvaltion asiaa. Yällöin ei pidä ottaa ja nostaa esille esim.Italian lähempiä välejä Venäjän kanssa. Italia luonnollisesti tekee myös ulkopolitiikassaan omaa kansallista politiikkaa. Aivan samoin kuin Suomi omaa ulkopolitiikkaansa omista hyväksymistään lähtökohdistaan.
En itse ymmärrä laisinkaan, että jotkut tahot yrittävät kaikin keinoin vetää tähänkin eu-ryhmään kuulumisessa venäjä-mielisyydellä ratsastamisen esiin. Eikö samalla tavoin muutkin eu-ryhmät ole hakemassa yhteisiä näkökantoja eu-politiikassa jotta voivat ajaa omia asioitaan päätöksiin. Varmasti noilla kullakin ryhmällä on eri maiden meppejä joiden arvot poikkeavat toisistaan, joskus jopa merkittävässä määrin. On puhuttu, että EPP,S&D ryhmät hakisivat tulevassa parlamentissa yhteistyötä jopa vihreiden kanssa, mahdollisesti liberaalien. Voikin kysyä mitä eroa on sillä, jos kansallismieliset yrittävät muodostaa oman ryhmän, vaikka olisivatkin joissakin käsiteltävistä asioista eri mieltä, kunhan vain muutama asiakokonaisuus yhdistää (maahanmuutto, kansallisvaltioiden oma päätösvalta, kauppapolitiikka).
Ulospäin näyttäytyy kirjoituksessakin esille tuotu eristämispolitiikka epämiellyttävältä. Tosin sehän kyllä pohjautuu suuresti eu-mielisten käsitykseen ja hyväksyntään. Ne arvot! Mitäs ne eu-arvot todellisuudessa ovatkaan? Eritämispolitiikkaa enbemmän kuin hyväksyntää ja jokaisen jäsenmaan etujen ajamista. Miksi ylipäänsä on jäsenmaiksi hyväksytty maita joiden kanssa yhteistyön hankaluudet oli käsittääkseni selvillä tuolloin? Kyllä nyt pitää vain tulla toimeen , kun on toimeen ryhdytty tai sitten puretaan koko yhteisö.
Ilmoita asiaton viesti
On aivan eri asia Sirpa, jos unionisti toimii unionistin tavoin, kuin että kansallismielinen yhdistää voimiaan unionistin tavoin. Siinähän kansallismielinen silloin puree omaa kättään, haukkuu unionia omasta unionistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ari, entäs ne unionin arvot? ”Euroopan unionin perusarvoja ovat ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Nämä arvot yhdistävät jäsenvaltioita eikä unioniin voi kuulua yhtään maata, joka ei tunnusta näitä arvoja.”
Miten onkaan tasa-arvon kanssa, kun olet eritämässä kansallismielisten ajaman politiikan? Ovatko kansallismieliset tasa-arvottomia ykksilöitä? Entäs kun arvomääritelmässä sanotaan unioniin ei voi kuulua maa, joka ei tunnusta näitä arvoja? Koskee siis koko jäsenmaata. Entäs kun maassa on eu-mielisiä että eu-kriittisiä, pitääkö maa eristää ja laittaa ulos unionista? Näin ollen unioniin jäisi tuskin yhtään maata.
https://ec.europa.eu/finland/tags/eun-arvot_fi
Ilmoita asiaton viesti
Jos joku ryhmä julistaa ja osoittaa
että sen tarkoitus on hajoittaa niin tottakai muut alkavat katsoa luottavaisesti toisiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toistamiseen syytät minua eristämisestä. Enhän minä eristä, vaan ihmettelen miksi kansallismielisille kelpaakin nyt liittotuminen???
Ilmoita asiaton viesti
Höh, Ari, oletko seurannut yleensäkään missä eu-ryhmässä PS mepit ovat istuneet viimeiset viisi vuotta? Ovat olleet ”liittoutuneet” ECR-ryhmään kuuluvien eri maiden puoluemeppien kanssa. Kas kun ryhmään on kuuluttava tietty jäsenmaiden mepeistä kosstuva määrä jotta se parlamentti avustus (eduskuntaamme vastaava puolueraha) tulee käyttöön. Myös ryhmän koolla on vaikutusvaltaa asioita ajettaessa. Et sinä Ari niin tyhmä ole kuin kommentissasi yrität esittää. 😉
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi #39 oli niin pitkä, etten jaksanut lukea. Kerron kuitenkin Lissabonin sopimuksen arvot:
”Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Nämä ovat jäsenvaltioille yhteisiä arvoja yhteiskunnassa, jolle on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu sekä naisten ja miesten tasa-arvo.”
Kukaanhan ei ole erottamassa unionista ketään. Kommentissa #60 pääsit kuitenkin asiaan eli rahaan. Muut maat eivät voi ikuisesti jatkaa Puolan, Unkarin, Italian tai minkään muunkaan jäsenen tolkutonta rahallista tukemista, jos kaikki iltalypsetty raha menee unionin arvojen vastustamiseen.
Puoluetuen hyväksyminen tietysti osoittaa, että nationalistikin voi kehittyä.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedän, mutta onko taistelu liittoutumista vastaan uskottavaa, kun avustuksien perässä juostaan ja liittoudutaan kuitenkin?
Jos ajatellaan EU:n olevan jääkiekkojoukkue, niin aika omituista olisi jos osa pelaajista pelaisi Venäjän tai jonkun muun joukkueen hyväksi kuin omansa ja olisi vielä ylpeitä siitä, että tekevät hallaa omalle joukkueelleen.
Ilmoita asiaton viesti
”Onkohan Pesosen hätä vähän ennenaikainen?”
Kyllä turvallisuus- ja talouspolitikkaan (jotka kulkevat käsi kädessä) kannattaa ja pitää suhtautua mieluummin proaktiivisesti kuin asenteella ”tämä jää nähtäväksi”.
Ilmoita asiaton viesti
Siis kun ajattelee Laura Huhtasaarta ja Teuvo Hakkaraista, niin heidän kapasitteettinsa huomioiden, on aivan sama mihin ryhmään he liittyvät.
Joka tapauksessa sen ryhmän taso laskee välittömästi, jos se on edes Salvinin ryhmän tapauksessa mahdollista. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaiset tekevät omaa politiikkaansa ja päätöksentekoa ei määrää äänisaaliin maksimointi. Mutta siitä huolimatta uskoisin, että asemoituminen Euroopan oikeistoon lisää jatkossa persujen äänisaalista. Persuille kärjistävä politiikka on välttämättömyys. Muuten käy kuten Sinisille, jotka alkoivat harrastamaan konsensus-politiikkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Käytät artikkelissasi ja kommenteissasi hämmästyttävän halventavia ilmauksia italialaisiin viitatessasi. ”Spagetinpurijat”, ”pitsanvääntäjät”. Eikös yleensä perussuomalaiset ole se taho, jota syytetään toisten kansojen ja kulttuurien halventamisesta? Minusta on varsin outoa käyttää moisia ilmaisuja, vaikka muuten tarkoitus on selvästi kritisoida perussuomalaisia. Vai jäikö minulta nyt taas jotain syvällisempää tajuamatta?
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy sanoa että olen kommentistasi yllättynyt. Mistä lähtien sinä olet ollut poliittisen korrektiuden asialla?
Ilmoita asiaton viesti
En mistään. Ilmaisut ovat mielestäni hauskoja, mutta ihmettelin, että miten Pesonen on päätynyt käyttämään niitä. Saa hän niitä käyttää minun puolestani, mutta ajattelin vain, että niistä olisi hänen uskottavuudelleen enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Asiantuntemusalueellaan Pesonen kirjoittaa analyyttisesti ja objektiivisesti, mutta siirtyessään muille alueille kieli muuttuu värikkäämmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen yrittänyt ottaa Laura Huhtasaaresta ja Jussi Halla-ahosta mallia päästäkseni heidän tasolle ja kyetäkseni analysoimaan perussuomalaista ajatusmaailmaa paremmin.
Tuore Huhtasaaren kommentti Helsingin Sanomissa, joka kuvastaa perussuomalaista ajatusmaailmaa ja kielenkäyttöä (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006122549.html):
”Huhtasaaren johtopäätös on se, että tulos oli oikeastaan aika hyvä. Hän sanoo, että vaalitappion kärsineistä sosiaalidemokraateista ja keskustaoikeistosta siirtyi EU-myönteisiä äänestäjiä ’EU-kiimaisiin ryhmiin’, eli vihreisiin ja liberaaleihin.”
Kuulunkohan minä tuohon EU-kiimaiseen ryhmään?
Vielä pitää minun parantaa, että pääsisin samalle tasolle.
Ilmoita asiaton viesti
Taisit kyllä eräässä hiljattaisessa blogissa kutsua luovutetun Karjalan takaisin saamisesta unelmoivia ”karjalakiimaisiksi” – mukaan lukien Kekkonen.
Ilmoita asiaton viesti
Kiima-sanan käyttö on käsiteltiin Kekkonen-Karjala-blogin yhteydessä. Nyt on vuorossa ”Spagetinpurijat” ja ”pitsanvääntäjät”. Ne vastaavat perussuomalaisessa retoriikassa mainintoja ”vuohipaimenista” ja ”kamelin kesyttäjistä”. Eli myös tältä osin Pesonen on onnistunut tavoittamaan perussuomalaisten tason.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä kutakuinkin. Tuli jo mieleen, onko Huhtasaari lukenut minun kirjoituksiani ja ottanut mallia. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä se on jopa kopioinut niitä ja liittänyt pari riviä omaa tekstiään sekaan ja julkaissut omina juttuinaan. Sitähän se teki silloin kun sai vielä kirjoittaa tänne.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ruvetaan mekin puhumaan haittanationalisteista ja Putinin perseennuolijoista. Huhtasaari on tyhmä ämmä ja Hakkarainen känniääliö. Saat mitä tilaat.
Ilmoita asiaton viesti
Misogyniasta puhumattakaan. Samoin, kuin oikea mielipide suojaa ja puhdistaa, niin väärän mielipiteen omaavien kimppuun saa tässä maailman onnellisimmassa maassa käydä kaikin keinoin.
Ilmoita asiaton viesti
Katsos Jp, kun se persujen täälläkin jo vuosia viljelemä keskustelutyyli alkaa vihdoin tarttua meihin vihervassaripunakommarihomosuvakkinais/miesoletettuihinkin 😀
Ilmoita asiaton viesti
Persut olisivat varmaan halunneet että aate tarttuisi sillä keskustelutyylillä mitä he ovat harrastaneet. Mutta tämä taktiikka ei ole purrut, ei ainakaan kaikkien osalta.
Sen aatteen sijaan jotain muuta on tarttunut, nimittäin se keskustelutyyli, ja persut tuntevat sen nyt omissa nahoissaan miltä se tuntuu. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä sinä vastaat ihan itse omista öyhötyksistäsi. Miellään käyt henkilöön. Ehkä tuo asenne liittyy ammattisi. Minäkin vastaan omistani.
Ilmoita asiaton viesti
”Miellään käyt henkilöön.”
Persut kokevat mielellään puolueensa ja politikkojensa arvostelun hyökkäyksenä heidän omaa henkilökohtaista persoonaansa vastaan.
Se on valitettavaa että näin on,
mutta minkäs minä sille mahdan.
Säästääkseni persujen itsetuntoa minun pitäisi luopua puolueen ja sen politikkojen arvostekusta, ja kaikkien muidenkin pitäisi näin menetellä.
Se nyt ei oikein passaa, kun kaikki muut puolueet ovat jokatapauksessa persujen alituisen räksytyksen ja höykytyksen kohde.
Ilmoita asiaton viesti
Missähän maailmankaikkeudessa taas liidät?
Jatka ihan kuinka huvittaa. Mitä minulle siitä luennoit?
Jos käyt henkilöön, niin käy. Mutta itse siitä vastaat.
Ilmoita asiaton viesti
”Missähän maailmankaikkeudessa taas liidät?”
Ihan siinä samassa kuin sinäkin.
”Jatka ihan kuinka huvittaa.”
Niin olisin muutenkin tehnyt
mutta kiitos kuitenkin siitä että annat luvan. 🙂
”Mitä minulle siitä luennoit?”
Suomalainen ei vastaa jos kystään
ja vastaa vaikka ei kysytä.
Mutta sinä kysyit ja minä vastasin.
”Jos käyt henkilöön, niin käy. Mutta itse siitä vastaat.”
En käy ja jos vahingossa käyn niin pyydän anteeksi.
Siitä en ota vastuuta jos joku persu loukkaantuu siitä kun kritisoin Hakkaraista, Huhtasaarta ja Halla-ahoa.
Ilmoita asiaton viesti
En mä ole loukkaantunut jutuistasi mitenkään. Piiskaat taas jotain mielikuvituksesi tuotetta. En ymmärrä edes mistä kiihkoilet. Näräselle vastasin, että omat öyhötykset on huonoa pistää muiden syyksi. Mutta hyvät jatkot sinnekin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus. Perussuomalaisten ”kansallismielisyys” on vähän kuin maatuskanukke: Huhtasaaren sisältä paljastuu Putin (ja sen sisältä Stalin).
Ilmoita asiaton viesti
”Hajota ja hallitse” latinaksi ”Divide et impera” on tuttu käsite politiikassa. Tätä käsitettä Vladimir Putin hyödyntää kaiken aikaa ja käyttää siinä hyödykseen vallanhimoisia poliitikkoja EU:n alueella.
Vuoden 2017 ”hallankumouksen” tuloksena Perussuomalaiset saatiin pikku hiljaa tähän mukaan. Näytöt siitä ovat selvät julkisuudessa. Kevään eduskuntavaalien jälkeen ”vaihde” laitettiin sitten ”kakkoselle” Perussuomalaisissa.
Huhtasaari ajaa Suomen eroa EU:sta ja eurosta politiikassaan ja toteutuessaan tämä sataisi itänaapurin ”laariin.” Se johtaisi poliittiseen ja taloudelliseen perikatoon Suomessa. Huhtasaaren saamasta äänimäärästä päätellen tämän ymmärtäminen on ollut ”hakusessa” monelle suomalaiselle äänestäjälle. Tässä ”ei nähdä metsää puilta” ja ei osata katsoa ”nenää pitemmälle.”
Edesmenneellä isälläni oli sanonta ”ihminen, joka tekee vilppiä pienessä asiassa, tekee helposti vilppiä myös suuressa asiassa.” Viittaan tässä taannoiseen plagiointikohuun, joka ei tuntunut äänestäjiä hetkauttavan. Vaalithan toimivat myös eräänlaisena moraalin ilmapuntarina.
Huhtasaaren ihannoima Salvini näyttäisi olevan ”itänaapurin miehiä” ja tätä vahvistavat julkisuudessa olleet tiedot hänen puolueensa saamasta rahoituksesta itänaapurista.
Ilmoita asiaton viesti
Italia on Eu:n 4. Suurin nettomaksaja. Huomattavasti suurempi kuin Suomi, ja suurempi kuin esim. Ruotsi ja Hollanti. Ei hassummin ”spagetinpurijoilta” ja ”pitsanvääntäjiltä”. Hyvä olisi, jos tosiasioiden määrä EU-kommentoinnissa hieman lisääntyisi.
Ilmoita asiaton viesti
Hei. Kiitos Ari. Noinhan se menee: Jussin edeltäjä; meitä,vielä useampia rakastava naulittiin, sinun ja minun tähden ristille. Ja sanoi vielä; niin he teitäkin tulevat vainoamaan, niinkuin ovat minuakin vainonneet. Kiitos. Siunaten, Lasse.
Ilmoita asiaton viesti
Rinnastatko oikeasti Jussin ja Jeesuksen? Aikamoista rienausta.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin molempien opetuslapset kutsuivat kai Mestariksi. Saman verran molempien jutut lienevät kytköksissa reaalimaailman faktoihin.
Ilmoita asiaton viesti