Jutta Urpilaisesta tulee Suomen seuraava komissaari tai ulkoministeri

Uuden hallituksen ministeriarvuuttelu on kovasti käynnissä. Listan saamme ihan pian. Myös Suomen uuden komissaarin nimeä on arvuuteltu. Tuleva pääministeri Antti Rinne on nyt paljon vartijana nimityksiä jaettaessa. Komissaariksi tulee Rinteen ilmoittamana nainen. Jutta Urpilaista ja Miapetra Kumpula-Natria on arvuuteltu.

Alma-mielipidekyselyssä Jutta Urpilainen oli suosituin komissaariehdokas päihittäen Eero Heinäluoman ja Miapetra Kumpula-Natrin (IL 24.5.2019). Tuolla ei tosin ole mitään merkitystä Rinteen valinnassa.

Kirjoitin viime syksynä blogikirjoituksen otsikolla ”SDP:n turvallisuuspolitiikan muutostyöryhmä – Tuomiojan vai Urpilaisen linja?” (US-blogi 15.9.2018). SDP oli uudistamassa puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kyseessä oli SDP:n hallitusohjelmatavoitteet ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Työryhmä jäseniä olivat tuolloin tiedettyinä kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansanedustaja Jutta Urpilainen ryhmän puheenjohtajina. Tosiasiassa kyse oli puolueen kahden eri linjan kamppailusta. Tuomiojan linjan ja Urpalaisen linjan.

Nuo kaksi erilaista linjaa ovat meille tutut eikä niiden sisältöä ole syytä tässä kirjoituksessa enää avata. Tuomiojan Venäjä- ja Nato-linjaukset ovat meille tuttuja. Vastaavasti ovat meille tuttua Urpilaisen katseet kohti länttä. Näkisin Urpilaisessa SDP:n sisällä hieman Liisan Jaakonsaaren hengenheimolaisuutta, mutta vain hieman.

Joka tapauksessa Urpilainen on oikeistodemari.

Tuomiojasta ei tule enää koskaan ulkoministeriä Suomeen. Hänen Venäjä-myönteiset puolueettomuuslinjauksensa ovat pikkuhiljaa syrjäytymässä myös SDP:ssä. SDP on pääsemässä viimein eroon Tarja Halosen aikakauden viimeisistä muistoista.

Urpilaisen linja voitti SDP:ssä. SDP on nyt hyväksymässä viimein sen länsi-integraatioon perustuvan puolustus- ja ulkopolitiikan, jonka viime vaalikaudella Sipilän hallitus aloitti. Sataharjoitukset Nato-maiden kanssa Suomessa tulevat jatkumaan myös Rinteen hallituksen aikana.

                                                                                           ****

Jutta Urpilainen tulee olemaan joko Suomen seuraava komissaari tai ulkoministeri. Ulkoministeri, jos Vihreät eivät saa haluamaansa ulkoministeripestiä Pekka Haavistolle. Todennäköisesti Vihreät saavat sen, vaikka siitä ei vielä olla tihkuttu julkisuuteen. Tällöin Urpilaisesta tulee komissaari.

Tavallaan tällöin komissaarin virka olisi ikään kuin palkkio, eikä sinänsä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa niin paljon tekemisissä.

Urpilaisen adoptiopoikakin on jo siinä iässä, että äiti voi ottaa haastavia tehtäviä vastaan.

Tässä jaossa Miapetra Kumpula-Natrille ei ole sijaa. Hän tulee pysymään EU-parlamentissa riviparlamentaarikkona.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu