Rinteen hallituksen Suomen ulkopoliittisen aseman määrittely on Venäjän mieleen

Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta 6. huhtikuuta 1948, 1 artikla:

”Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.” (Finlex 17/1948, 6.4.1948).

Sopimus Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista 27. heinäkuuta 1992, 4 artikla:

”Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.

Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.

Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.” (Finlex 63/1992, 27.7.1992).

Venäjän arkistoista tuo vuoden 1992 sopimus löytyy mm. täältä.

Rinteen hallituksen hallitusohjelma 3. kesäkuuta 2019:

”Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä tavoitteena on estää joutuminen sotilaalliseen konfliktiin. Suomi harjoittaa aktiivista vakauspolitiikkaa sotilaallisten uhkien ehkäisemiseksi ja jännitteiden vähentämiseksi. Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.” (Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 3.6.2019).

Oheinen Antti Rinteen (sd.) hallitusohjelmaan kirjattu Suomen ulkopoliittisen aseman määrittely on kuin kylmän sodan ajan kumpujen yöstä. Kumpujen yöstä, jonka juuret ovat vuoden 1948 YYA-sopimuksessa ja jolle Suomi antoi myötämielellä vielä jatkon vuonna 1992 naapuruussopimuksessa. Neljän vuoden tauon jälkeen tuo kumpujen öiden kumina on jälleen elvytetty uuteen kukoistukseen Rinteen hallituksen hallitusohjelmaan.

Mistä oikein on kysymys? Miksi oikein ”vihamieliset tarkoitukset” -termi on otettu käyttöön Suomen alueen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa määrittelyssä?

Miksi Suomi on neljän vuoden länsisuuntauksen jälkeen reivaamassa linjaansa taas kohti Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittisia päämääriä? Niitä päämääriä, joita Venäjällä on ollut Suomea kohtaan jo vuosisatojen ajan.

                                                                                           ****

”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.”, on siis kirjattu Rinteen hallitusohjelmaan.

Vielä muutaman päivän ulkoministerinä istuva Timo Soini (sin.) kysyi aiheellisesti:

”Kenelle tämä lause on kirjoitettu?” (Timo Soini -ploki 2.6.2019, ”Ummehtunutta ulkopolitiikkaa tiedossa”).

Tuo hallitusohjelman ”vihamielisiin tarkoituksiin” -kirjaus on lähtöisin Erkki Tuomioajasta (sd.).

Yksikään muu maa Euroopassa ei tuollaisia kirjoittele hallitusohjelmiinsa eikä muuallekaan maan ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin. Suomi on tässä asiassa oman tiensä yksinkulkija.

Sanapari ”vihamieliset tarkoitukset” perustuu siis jo YYA-sopimuksen kirjaukseen ”aseellinen hyökkäys”. Venäjä on määrittelyt molemmat termit ja vetää niiden välille yhtäläisyysmerkin.

”Vihamieliset tarkoitukset” -sanapari on venäjän kielellä враждебные цели. Venäjä käyttää tuota sanaparia silloin, kun venäläisjoukkoja tai Venäjän liittolaisia vastaan on kohdistunut aseellisia toimia. Sanapari on tullut meille viimeksi tutuksi Syyrian sodasta, kun Israel on suorittanut sotatoimia Syyrian alueella. Venäjä ja Syyria ovat nimenneet nämä Israelin puolustustoimet vihamielisessä tarkoituksessa tehdyiksi.

Suomessa on syytä kavahtaa, kun ja jos venäläiset käyttävät vihamielinen-sanaa (враждебный). Vanhana esimerkkinä ulkoministeri V. M. Molotovin Suomea koskeva puhe 29.11.1939 (Известия № 276 (7046) от 30 ноября 1939 г).

Suomelle sanapari on siis erityisen tuttu ajalta ennen talvisotaa, jolloin Neuvostoliitto syytti Suomea vihamielisistä tarkoituksista ja vihamielisistä toimista.

Tuomioja on pihalla historiasta kuin lumiukko, kun ottanut ”vihamieliset tarkoitukset” -sanaparin aktiiviseen käyttöön kuvaamaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Ja Venäjä varmasti kiittää Tuomiojaa!

Tuolla hallitusohjelmakirjauksella Tuomioja on saanut viimein sen, mitä hän on ollut neljä Suomen länsimyönteistä vuotta paitsi. Venäjä-mielinen entinen ulkoministeri Tuomioja haluaa näyttää vielä kaapin paikkaa länsimieliselle ulkoministeri Soinille.

Kyse on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusteista. Tuolla vähäiseltä vaikuttavalta hallitusohjelmakirjauksella on tosiasiallisesti todella suuri merkitys. Kysymys ei ole vain kahdesta sanasta.

Kirjaus on aikanaan keksitty ja nyt tehty SDP:n ja Vasemmistoliiton voimin, johon Keskustan ulko- ja turvallisuuspolitiikan vanhoilliset ovat mielellään eduskunnassa yhtyneet. Suomen yli 70-vuotiaiden ulkopoliittisten vanhusten ajama YYA-henki on noussut kuolleista neljän vuoden jälkeen. Tarkoitan yli 70-vuotiailla presidentti Sauli Niinistöä ja kansanedustaja Erkki Tuomiojaa. Keskustan Seppo Kääriäinen on sen sijaan jo älynnyt jäädä eläkkeelle.

Niinistön kanta näyttää muuttuvan hallitusten tahdissa. Se siitä hänen Suomen ulkopolitiikan vetämisestä.

                                                                                           ****

Kerrataanpa hieman, mihin olemme nyt Sipilän hallituksen jälkeen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa palaamassa. Näistä ulkopoliittisista linjariidoista kirjoitti ansiokkaasti useassa eri kirjoituksessa Iltalehden edesmennyt toimittaja Olli Ainola. Hänen juttunsa parin vuoden ajalta ovat jälleen konkretisoituneet hallitusvaihdoksen myötä.

Pohjimmiltaan kyse näissä Suomen ulkopoliittisissa linjariidoissa on Baltian maista. Baltian maat ovat joskus kuuluneet Neuvostoliittoon, mutta ovat nykyisin EU:n jäsenmaita kuten Suomikin. Suomelle tuottaisi suuria vaikeuksia tilanne, jossa Baltian maat joutuisivat Venäjän sotatoimien kohteeksi ja Baltian maita puolustaakseen EU-maat joutuisivat kohdistamaan ”vihamielisiä tarkoituksia” Venäjää vastaan. Suomelle tuottaa ongelmia jo se tulkinta, onko EU:hun kuuluva Nato-maa ensisijaisesti Pohjois-Atlantin liittoon kuuluva vai Euroopan unioniin kuuluva maa.

On selvää, että Suomen kautta Baltian maihin virtaavalla millä tahansa avulla, olipa kysymys vaikkapa oliiviöljystä, olisi Venäjän mielestä ”vihamielinen tarkoitus” sitä kohtaan. Kyse Venäjälle on siitä, millä puolella mikin maa seisoo.

                                                                                           ****

Menemättä tarkemmin Suomen ja Neuvostoliiton välisiin YYA-sopimusneuvotteluihin, saamme kiittää Ruotsia ja etenkin ruotsalaisdiplomaatti Rolf Sohlmania siitä, ettei Stalinin Neuvostoliitto sanellut Suomelle muuta kuin mitä YYA-sopimukseen saneli.

Ruotsi teki Neuvostoliitolle selväksi, että mikäli Suomen asemaa ei määritellä Ruotsin turvallisuuspoliittiset vaateet huomioiden, Ruotsi liittyy perusteilla olevaan Pohjois-Atlantin puolustusliittoon.

Käsittelin Ruotsin vaikutuksen Suomen YYA-sopimukseen aikanaan melko tarkasti kolme vuotta sitten blogikirjoituksessa otsikolla ”Liittoutumisessa Natoon ja Yhdysvaltoihin Suomi ei saa jäädä Ruotsin taakse” (US-blogi 5.3.2016). En lähde nyt toistamaan tuota kirjoitusta.

Kun Suomi neuvotteli Neuvostoliiton hajotessa sopimusta Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista 1990-luvun alussa, tilanne oli toinen kuin heti sotien jälkeen YYA-sopimusta neuvoteltaessa. Itänaapurillamme ei enää ollut mahdollisuutta sanella yksin ystävyyssopimuksen sisältöä. Itse asiassa koko sopimus olisi voitu jättää myös solmimatta. Pakkoa sen solmimiseen Suomella ei enää ollut.

Hajoavan Neuvostoliiton tilanne oli niin heikko, YYA-sopimuksesta irtautuminen olisi voitu hoitaa vastaavasti kuin mitä Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista irtautuminen hoidettiin. Neuvostoliitto toki laati myös muiden Euroopan maiden kanssa vastaavanlaisia ystävyyssopimuksia, jotka eivät kuitenkaan astuneet voimaan Neuvostoliiton hajottua. Nuo 1990-luvun alun eri maiden sopimukset Venäjän kanssa ovat menettäneet merkitystä eikä niitä kaikkia enää edes löydy eri maiden sopimusluetteloista.

Pohjaa Suomen ja hajoamassa olevan Neuvostoliiton – siis Venäjän – välisille sopimussuhteille luotiin kesäkuussa 1991 presidentti Mauno Koiviston ja Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsinin tapaamisessa. Tuolloin kaavailussa oli vain Suomen ja Venäjän sopimussuhteiden luominen, eikä Suomen ulkopoliittinen johto vielä tuolloin tehnyt aloitetta YYA-sopimuksen korvaamisesta. Sopimus oli Suomelle edelleen pyhä.

Koivisto ja Suomi olivat sangen varovaisia. Kylmän sodan kylmät muistikuvat olivat vielä kirkkaina mielissä eikä uutta tilanteen vaatimaa ajattelua uskallettu ottaa käyttöön.

Kannat Suomessa muuttuivat Moskovan elokuun 1991 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Kuukauden kuluessa vallankaappauksesta Suomi teki aloitteen myös YYA-sopimuksen korvaamisesta, koska se katsottiin olevan myös esteen Suomen EY-jäsenyydelle.

Kun uutta Venäjää ei vielä ollut olemassa eikä vanhaa Neuvostoliittoa ollut vielä kuopattu, syntyivät kaksiraiteiset sopimusneuvottelut, joissa Suomen ja Venäjän välille kaavailtu sopimus oli alisteinen Suomen ja Neuvostoliiton väliselle sopimukselle.

Sopimukset laadittiin pitkälti samansisältöisiksi, joskin Suomen ja Venäjän sopimukseen sisällytettiin myös yksityiskohtaisempia yhteistyötä käsitteleviä kirjauksia. Koivistolla oli siis pitkään käsitys, että YYA-sopimus olisi korvattavissa Neuvostoliiton kanssa tehtävällä sopimuksella ja Neuvostoliitto pysyisi siis vielä voimissaan.

Suomen ja Neuvostoliiton välien sopimus parafoitiin 9.12.1991, joka sittemmin pian raukesi Neuvostoliiton hajoamiseen. Rauennut sopimus oli nimeltään Suomen ja SNTL:n välisen naapuruus- ja yhteistyösopimus (HNY-sopimus).

Neuvostoliiton elämä tuli täyteen päivämäärällä 25.12.1991, minkä seurauksena Suomen ja Neuvostoliiton jo parafoima sopimus ja Suomen ja Venäjän välillä aiemmin neuvoteltu sopimus yhdistettiin sopimukseksi suhteiden perusteista.

Neuvotteluja 1990-luvun alussa käytiin vielä melko vahvassa kylmän sodan ajan hengessä, jossa jokaista sanaa ja kirjausta käytiin tarkasti läpi. Neuvostoliiton pääneuvottelija oli Suomen syöjänä tunnettu Juri Derjabin. Derjabin säilytti neuvotteluissa vanhan kylmän sodan aikaisen linjansa, koska sillä yleensä saatiin Suomesta halutut tulokset itärajan yli Moskovaan.

Neuvostoliiton kanssa käydyissä neuvotteluissa Venäjä ehdotti Suomelle sopimukseen ns. hyökkäyksen avustamiskieltoa, joka oli muotoiltu luonnokseen koskemaan "minkäänlaista sotilaallista tai muuta tukea". Suomi puolestaan ehdotti tuon kohdan kirjoitettavaksi muotoon: ”[toinen sopimuspuoli] pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.” Suomi oli valmis ottamaan ”velvoite”-sanan mukaan.

Neuvostoliiton vaatimus tämän jälkeen Suomelle oli, ettei hyökkääjille saa antaa minkäänlaista apua. Suomi piti vaatimusta tulkinnanvaraisena. Venäjä ehdotti vaihtoehtona avun kieltoa hyökkäykselle eikä hyökkääjälle, minkä Suomi torjui.

Lopputuloksena kirjaus siis oli:

”Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta vastaan…”

ja:

”Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.”

sekä:

”…pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.”

Neuvottelun käänteistä on hyvä kuvaelma ulkoasiainministeriön laatimassa asiakirjassa otsikolla ”Suomen ja Venäjän perussopimus, Turvallisuuspoliittisten määräysten tausta” päivämäärällä 3.2.1992 ja tuon asiakirjan ”Kahdenväliset turvallisuustakeet” -luvussa. Asiakirjan etusivu on esitetty kuvassa 1. Asiakirja ei ole enää salainen 25 vuoden jälkeen ja on saatavissa ulkoministeriöstä.

Suomi olisi saanut sopimukseen vielä miedommatkin kirjaukset, jos olisi vain osannut ja uskaltanut vaatia. Ei osannut eikä uskaltanut. Suomen neuvotteluvastapuoli oli todella heikoissa kantimissa. Suomi olisi saanut pois myös ”eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen”- ja ”pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle” -kirjaukset. Viite tämän jälkeen olisivat olleet vain ETYK-asiakirjat.

Venäjä varmasti nyt kiittää, että tuon ystävyyssopimuksen kirjaus on se, mikä se on.

                                                                                           ****

”Suomi pitää huolta, että sen maaperää ei käytetä sotilaalliseen tarkoitukseen. Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan sotilaallisiin hyökkäyksiin tai vihamielisiin tarkoituksiin. Näin esimerkiksi, jos Venäjä haluaisi käyttää meitä Ruotsia tai Baltiaa vastaan.” (IL 20.6.2016).

Noin linjasi Erkki Tuomioja presidentti Niinistön Kultaranta-keskusteluissa kesällä 2016. Iltalehden jutun otsikko on kuvaava: ”Erkki Tuomioja linjasi: ’Suomi ei salli kenenkään käyttää aluettaan sotilaallisiin hyökkäyksiin’".

Tuomiojan linja on siis se, mitä Suomen ja Venäjän väliseen vuoden 1991 ystävyyssopimukseen on kirjattu, ja jonka juuret ovat vuoden 1948 YYA-sopimuksessa. Tuomiojan linja on tosiasiallisesti se, mikä on ollut Neuvostoliiton tai Venäjän päämääränä vielä kauempaa vuosisatojen takaa.

Miksi tuollaista asiaa pitää Suomen esittää ja kirjata, mitä yksikään muu maa Euroopassa ei esitä eikä kirjaa? Ulkoministeri Soini kysyy aivan oikein: kenelle nuo kannanotot ovat oikein tarkoitettuja?

Tuomioja on tehnyt paljon määrätietoista työtä saadakseen haluamansa kirjaukset Suomen viralliseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Venäjä kiittää nyt Tuomiojaa. Kirjaus on kirjattu Rinteen hallituksen hallitusohjelmaan, jossa muka-Nato-jäsenyyttä-kannattavana istuu myös RKP.

Jos Tuomioja olisi Venäjän kansalainen, Venäjän hyväksi tehdystä työstä Putin varmasti palkitsisi Tuomiojan Venäjän federaation sankarin arvonimellä (Герой Российской Федерации). Arvonimi on korkein, mitä Venäjällä voi saada. Tuomioja on toimillaan ajanut todella ansiokkaasti Venäjän etuja.

                                                                                           ****

Tuomioja teki ahkerasti työtä eliminoidakseen Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja samalla itse asiassa myös puolustuspoliittisen selonteon länsimyönteisiä kirjauksia.

Hallitusohjelmakirjauksen myötä Tuomioja on nyt voittanut kamppailut. Kamppailuvoitosta kertoo hyvin myös presidentti Niinistön muuttuneet kannat viime syksynä. Niinistöstä tuli julkinen tuomiojalainen maanpuolustuskurssin avajaisissa marraskuun 5. päivänä 2018.

Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selontekoluonnos meni eduskunnan käsittelyyn kesällä 2016 päivämäärällä 17.6.2016. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mietintö valmistui päivämäärällä 22.11.2016 (Valiokunnan mietintö UaVM 9/2016 vp).

Tuota Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelytietohistoriaa eduskunnassa voi käydä tutkailemassa täältä.

Ulkoasianvaliokunnan mietinnön sivulle 8 on kirjattu Tuomiojan lähtökohdista teksti: ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.”

Sipilän hallituksen selontekoluonnoksessa ei tuota kirjausta ollut missään. Luonnoksen oli hyväksynyt myös presidentti Niinistö ennen eduskuntaan lähettämistä. Tuomioja onnistui siis ujuttamaan kirjauksen ulkoasianvaliokunnan mietintöön.

Loppumuotoinen Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko löytyy täältä. Jokaisen on syytä kuitenkin huomioida, mikä merkitys on itse hyväksytyllä selontekotekstillä ja mikä merkitys on hyväksytyllä muistiotekstillä.

                                                                                           ****

Seuraavana oli vuorossa puolustuspoliittinen selosteko, jonka Sipilän hallitus antoi eduskunnalle päivämäärällä 16.2.2017.

Selontekoluonnoksen UaVM 9/2016 vp -mietintöön kirjattu ”Suomen alueen käytön kieltämisestä vihamielisessä tarkoituksessa muita valtioita vastaan” -kirjaus oli neutralisoitu puolustusselonteon sivulle 14 viedyllä "ei rajoita Suomen mahdollisuuksia antaa ja ottaa vastaan kansainvälistä apua tai tiivistää puolustusyhteistyötä" -kirjauksella (Valtioneuvoston puolustusselonteko 5/2017).

Hallituksessa ei siis katsottu Tuomiojan sooloilua ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä hyvällä, mikä huomioitiin eduskunnalle annetutussa puolustusselonteossa.

Valtioneuvoston puolustuspoliittisen selonteon käsittelytietohistoriaa eduskunnassa voi voi käydä tutkailemassa täältä, josta on luettavissa myös puolustusvaliokunnan mietintö (PuVM 4/2017 vp) sekä ulkoasiainvaliokunnan mietintö (UaVL 6/2017 vp) selonteosta.

Noista erimielisyyksistä hallituksen ja tuomiojalaisten kesken kirjoitti ensi kerran keväällä 2017 Iltalehden toimittaja Olli Ainola (IL 6.5.2017). Ainolan kirjoitus ärsytti pahoin sekä presidentti Niinistön (Tasavallan presidentti 6.5.2017) että kansanedustaja Erkki Tuomiojan (Tuomioja.org-blogi 6.5.2017).

Niinistön ja Tuomiojan kärjekäs ja nopea reagointi kirjoituksen julkaisupäivänä osoitti jo sinänsä Ainolan osuneen täysin oikeaan: Suomessa oli kaksi ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, jotka olivat Tuomiojan linja ja hallituksen linja.

                                                                                           ****

Palataan vielä Tuomiojan toimintaan ulkoasianvaliokunnassa, kun valiokunta oli käsittelemässä Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa syksyllä 2016.

Tarkastellaan ulkoasiainvaliokunnan UaVP 93/2016 vp -pöytäkirjaa päivämäärällä 22.11.2016, jolloin myös selonteon mietintö valmistui. Pöytäkirjaan on kirjattu valiokuntajäsenten viimeiset muutosesitykset mietintöön. Muutosesityksiä hyväksytysti teki ylivoimaisesti eniten Tuomioja (Kpl 9, 16, 22, 26, 28, 30, 31, 34, 35, 35b, 40, 43, 59, 60, 67, 70, 73, 74, 75 ja 79).

Tuomioja mm. vaati lisättäväksi seuraavan tekstin: ”Vaikka Itämeren alueella on esiintynyt Venäjän ja Naton kasvavaa voimannäyttöä, ei alueella ole sellaisia vain täällä esiintyviä ristiriitoja, jotka voisivat johtaa voimankäyttöön.” (Kpl 30).

Tuomioja siis vähätteli sotilaallisen voimankäytön mahdollisuutta Itämerellä. Tuomiojan kanta oli sama, mitä Venäjä oli viestittänyt Itämeren sotilaallisesta tilanteesta. Nato-maiden kanta oli eri. Erityisesti Yhdysvaltojen kanta oli eri, jonka sota-alukset olivat joutuneet jatkuvasti venäläishävittäjien häirinnän kohteeksi.

Kpl 74:n muutosesitys on puolestaan kirjattu oheisesti:

”Kpl 74, muokattiin yksimielisesti ed. Tuomiojan ehdotuksesta kappaleen 3. virke muotoon ’osallistua Naton operaatioihin ja yhteiseen puolustukseen’ sekä vaihtaa ed. Heinäluoman ehdotuksesta sana ’turvatakuita’ sanaksi ’avunantovelvoitetta’ ja poistaa ed. Anttilan ehdotuksesta 4. virkkeen sana ’kuitenkin’.”

Lopullisessa ulkoasiavaliokunnan muistiossa Kpl 74:ää koskea luku on kirjattu:

”Ulkoasiainvaliokunta korostaa, että merkittävyydestään huolimatta Nato-kumppanuusyhteistyön kansallisen puolustuksen näkökulmasta tuoma lisäarvo Suomelle on vain täydentävää. Sen, kuten muunkin kansainvälisen yhteistyön avulla vahvistetaan kansallista puolustuskykyä. On selvää, että kumppanuusyhteistyö ei sisällä Washingtonin sopimuksen 5. artiklan mukaista avunantovelvoitetta, velvoitteita osallistua Naton operaatioihin ja yhteiseen puolustukseen tai Suomen alueen antamista liittokunnan käyttöön. Selonteossa todetaan, että kumppanuusyhteistyön kauttasaavutettu yhteensopivuus varmistaa osaltaan sitä, että mahdolliselle sotilaalliselle liittoutumiselle ei muodostu käytännön estettä. Naton kanssa tehtävä kumppanuusyhteistyö parantaa Suomen valmiuksia myös EU:ssa ja Pohjoismaiden kanssa tehtävässä puolustusyhteistyössä, koska Naton standardit, toimintamallit ja suorituskykyvaatimukset muodostavat yleisen perustan eurooppalaiselle puolustusyhteistyölle.”

On selvää, mihin ulkoasianvaliokunnan jäsenet Tuomioja ja Heinäluoma hyväksytyillä muutosesityksillä pyrkivät. Naton turvatakuu-sanaa ei saanut mainita ja Suomen osallistuminen samoihin operaatioihin Nato-maiden kanssa on muistion pohjalta kielletty.

Turvatakuu-sana vaihtaminen avunantovelvoite-sanaan oli asian kääntämistä päälaelleen. Suomella ei ole Naton turvatakuita eikä puolestaan Suomella ole avunantovelvoitetta Natolle.

Myös yhteispuolustus Nato-maiden kanssa olisi Suomelta kielletty, jos ulkoasianvaliokunnan muistion kanssa elettäisiin.

Venäjä varmasti kiittää Tuomiojaa siitä työstä, mitä Tuomioja jatkuvasti tekee Suomessa Venäjän etuja ajaakseen. Tuomiojan toiminta Venäjän etujen mukaisesti ei ole satunnaista, vaan systemaattista pienistä asioista lähtien.

                                                                                           ****

Presidentti Niinistö muutti linjaansa tuomiojalaiseksi viime syksynä. Niinistö lienee jo silloin tehnyt johtopäätöksen, että tuleva hallitus on demarijohtoinen ja puolustuksen länsimyönteisyyden nelivuotiskausi on ohi.

”Eduskunnan kannan mukaisesti pidämme huolen omasta alueestamme, emmekä anna muiden käyttää sitä vihamielisiin tarkoituksiin kolmansia osapuolia kohtaan.” (Tasavallan presidentti 5.11.2018).

Demarien haluama ”vihamieliset tarkoitukset” -termi oli siis Niinistön puheessa, jonka hän piti maanpuolustuskurssin avajaisissa 5.11.2018.

Toisaalta on syytä tosin myös huomata, että Niinistö käytti termiä ”kolmansia osapuolia kohtaan”. Jos Nato-maat ja Nato ovat yksi osapuoli ja Venäjä on toinen osapuoli, kuka on kolmas? Vai tarkoittiko Niinistö, että Nato on yksi osapuoli, Suomi toinen osapuoli ja Venäjä kolmas? Suomi olisi siis eri osapuoli kuin EU- ja Nato-maat, joita EU:ssakin on 22 kappaletta. Nato-maita Euroopassa onkin sitten jo 27 kappaletta.

                                                                                           ****

Kyse koko tässä Suomen omintakeisessa ja hieman lapsellisessa ”vihamieliset tarkoitukset” -revohkassa on toisaalta yhden miehen päähänpinttymästä, toisaalta Suomen suhteista Baltiaan. Kyse on Suomen osallistumisesta EU-maana etenkin EU-maa Viron puolustamiseen sotilaallisin keinoin.

Suomelle ovat vaikeita maat, jotka ovat EU:n jäsenmaita Suomen tapaan, mutta jotka ovat lisäksi Nato-maita. Ikään kuin näiden maiden Nato-jäsenyys sallisi Suomen toiminnan näitä maita kohtaan eri tavoin kuin EU-maita kohtaan. Suomelle Nato-maat ovat ikään kuin merkittyjä Daavidin tähdellä.

Venäjällä ja Neuvostoliitolla on ollut aina pyrkimys varmistaa, ettei sitä vastaan hyökätä eikä sitä vastaan käytetä sotilaallista voimaa Suomen kautta. Tuota pyrkimystä ei keksitty YYA-sopimuksessa, vaan se on vuosisatainen.

Suomikin tietää, etteivät Nato-maat hyökkää Suomen kautta Venäjälle, mutta kyse on nimenomaan Baltiasta, jossa Venäjän mahdollisessa hyökkäyksessä käytäisiin sotaa Venäjää vastaan sellaisilla Nato-maiden aseilla, joita mahdollisesti olisi kuljetettu myös Suomen kautta.

Tuon Venäjä haluaa estää ja hyvin onkin onnistunut. Suomi Tuomiojan keksimillä ”vihamieliset tarkoitukset” -termeillä osoittaa nyt Venäjän alamaisuutta vastaavasti kuin osoitti kylmän sodan aikaan ”rauhanomainen rinnakkaiselo”- tai rauhanomainen rinnakkaisolo” -termeillä. On aina muistettava, missä käytettävät termit on keksitty ja minkä kuvan ne antavat ulkopuolisille. En käyttäisi alkuunkaan termejä, joiden syntyjäljet johtavat Venäjälle.

Rinteen hallituksen hallitusohjelman myötä viesti Suomi Venäjän alamaisena on mennyt jälleen kerran selkeänä maailmalle. Kahdella sanalla väärässä paikassa on todella suuri merkitys. ”Vihamieliset tarkoitukset” -termiä on nyt alettu työntää ihan joka paikaan vastaavasti ”rauhanomainen rinnakkaiselo” -termiä suomettuneisuuden kultakaudella.

                                                                                           ****

Lopuksi vielä palaan Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan näkemyksiin hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittista linjauksista. Liikkumatilan korostus on Aaltolan mielestä hyvin tärkeä ja tilanteen niin vaatiessa Nato-jäsenyys on Aaltolan mukaan Suomelle mahdollisuus. Hallitusohjelmakirjaus heijastaa Aaltolan mielestä sitä, miten suomalainen yleinen ajattelutapa on viime vuosina kehittynyt (IS 2.6.2019).

En voi yhtyä Aaltolan näkemyksiin ollenkaan enkä alkukaan. Aaltolan näkemykset ovat omintakeisia eivätkä kestä syvempää analyyttista tarkastelua.

Vakaata ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on se, että kunkin maan toiminta on muille osapuolille ennalta tiedossa. Jos Itämeren alueelle syntyisi sotilaallinen kriisi, niin Venäjä kuin myöskään Nato eivät tietäisi Suomen nykyistä toimintaa kriisissä. Suomen mahdollisia toimia leimaisi epävarmuus eikä niin suurta ennalta ehkäisevää vaikutusta olisi, kuin jos Suomen toimet tiedettäisiin ennalta.

Epävarmuus Suomen toimista tarkoittaa myös sitä, että Venäjä tulkitsee mahdolliseksi vaikuttaa Suomen kantoihin painostamalla. Ja Venäjähän todella osaa painostaa Suomea menestyksekkäästi, siitä meillä on liikaakin näyttöä. Historiassa Suomi on ollut hyvin altis venäläiselle painostukselle eikä mikään ole muuttunut. Paljon ei tarvita, kun täällä ollaan taas hyvin nöyrää Venäjän intresseille.

Suomen liikkumatila voi merkitä myös avun saannin estymistä EU- ja Nato-mailta. Venäjällä on kyvykkyys uhkailla EU- ja Nato-maita vaikkapa ydinaseilla: ”Jos autatte sotilaallisesti Suomea, olemme valmiit kohdistamaan teitä vastaan vaikkapa ydinaseiskuja.”

Nato-maat ovat ydinasesuojan alla, Suomi ei ole.