Oikeuspäätös syrjintätapauksessa – miksi syyttäjä ei syyttänyt Puolustusvoimia?
Helsingin käräjäoikeus antoi tänään päätöksensä ns. Puolustusvoimien kaksoiskansalaisuussyrjintätapauksessa.
Käräjäoikeuden päätös koski Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaista, joka oli hakenut töitä Vekaranjärven varuskuntaravintolasta ja jolta oli evätty työpaikka kaksoiskansalaisuuden perusteella.
Asianomistajan työntekijärekrytointia varuskuntaravintolaan hoitanut henkilöstövuokrausfirman palveluesimies kertoi oikeudessa, että hän oli ”tavallinen työntekijä”, joka oli toiminut vain saamiensa ohjeiden mukaan. Palveluesimies oli kertonut, että ohje kaksoiskansalaisten kohteluun oli tullut Puolustusvoimilta, Vekaranjärven varuskunnan turvallisuusupseerilta (Yle 17.6.2019).
Päätöksessään käräjäoikeus katsoi, että kaksoiskansalaisten kelpaamattomuudesta oli annettu ohje ja että rekrytointiyrityksen työntekijä vain noudatti ohjetta. Tuon ohjeen antaja oli käräjäoikeuden mukaan Puolustusvoimat.
”Asiassa ei ole voitu kohtuudella olettaa, että [henkilöstövuokrausfirman palveluesimies] olisi kyseenalaistanut hänelle annetun ja myös Puolustusvoimista tulleen kaksoiskansalaisten työnhakijoiden epäämistä koskevan ohjeen lainmukaisuuden”, käräjäoikeus totesi varuskuntaravintolan työntekijärekrytointia hoitaneen palveluesimiehen syyttömyydestä (HS 17.6.2019).
”Toisin kuin edellä kerrotuissa syyttämättäjättämispäätöksissä, Leijona Catering Oy:lle hakeneiden kaksoiskansalaisten epäämisestä oli annettu ohje ja että [palveluesimies] oli ainoastaan noudattanut tätä tiedossaan ollutta ohjetta”, käräjäoikeus toteaa.
Käräjäoikeus kumosi rekrytointia hoitaneen Kairest Oy:n palveluesimiehen syrjintäsyytteen, koska tämä toimi saamiensa ohjeiden mukaan. Käräjäoikeus totea päätöksessään melko suoraan, että ohjeet ovat siis tulleet Puolustusvoimilta.
Helsingin käräjäoikeuden päätös mielenkiintoinen. Todella mielenkiintoinen. Päätöksessä itseasiassa todetaan ohjeen antajana syyllinen, jota ei ole edes syytetty: Puolustusvoimat.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti ohjeet on antanut Vekaranjärven varuskunnan turvallisuusupseeri, joka on Puolustusvoimien virkavastuulla toimiva virkamies. Mies edustaa siis Puolustusvoimia lainsäädännöllisenä toimijana.
En kiinnitä erityistä huomiota Vekaranjärven varuskunnan turvallisuusupseeriin. Puolustusvoimien komentorakenne on hierarkkinen. Puolustusvoimissa alainen ei tee mitään, jos esimies ei käske. Turvallisuusupseerikaan ei tee mitään, mitä hänen esimiehensä ei käske. Hierarkiassa melko alhaalla oleva turvallisuusupseeri ei tällaisia ohjeita itse todellasikaan keksi.
Yle on jo jutussaan (Yle 17.6.2019) todennut, että valtakunnansyyttäjänviraston olisi pakko miettiä, tulisiko asiassa käynnistää selvitys siitä, kuka on kaksoiskansalaisuutta syrjivän ohjeistuksen ja Suomen lainsäädännön vastaisen toiminnan takana Puolustusvoimissa.
Niin, Puolustusvoimat on syytä tutkia, mutta syytä on tutkia myös itse syyttäjälaitos.
Toimiko itse syyttäjälaitos sillä huolellisuudella, mitä lainsäädäntö edellyttää?
****
Puolustusvoimien laatima lainvastainen ohje on siis käräjäoikein perusteella enemmän kuin todennäköinen.
Käräjäoikeuden päätöksen perusteella Keskusrikospoliisi on tehnyt työnsä heikosti. Poikkeuksellisen heikosti, koska tällaista vastaavaa suorastaan omaehtoista käräjäoikeuden ripitystä ei minun mieleeni tule historiasta koskien poliisiviranomaisen tutkintaa ja syyttäjälaitoksen syyteharkintaa. Käräjäoikeus suorastaa syyttää Puolustusvoimia siitä, mistä syyttäjä ei ole edes esittänyt syytettä ja mitä poliisiviranomainen ei ole suorittanut tutkintaa riittävällä huolellisuudella.
Onko Keskusrikospoliisi suorittanut tutkinnan Puolustusvoimien osalta sillä huolellisuudella kuin mitä siltä edellytetään?
Keskusrikospoliisi ei todellakaan ole suorittanut tutkintaa riittävällä huolellisuudella.
Herää kysymys, onko Puolustusvoimat Keskusrikospoliisille jokin ”erikoistapaus”, jota tutkitaan toisin perustein kuin muita mahdollisiin rikoksiin syyllistyneitä?
Se, mihin minä kiinnitän erityisen huomion käräjäoikeuden päätöksessä, on syyttäjän toiminta. Miksi syyttäjä ei syyttänyt Puolustusvoimia siitä, mistä Helsingin käräjäoikeus suorastaan syyttää Puolustusvoimia päätöksessään: lain vastaisen ohjeen antamisesta kaksoiskansalaisten palkkaamisesta Puolustusvoimien työtehtäviin, Puolustusvoimien hallinnassa olevilla alueilla tapahtuviin työtehtäviin tai Puolustusvoimia lähellä olevien yhteistyökumppaneiden työtehtäviin niin, että työnantaja syyllistyy Puolustusvoimien takia lainvastaiseen toimintaan.
Olen ilmaissut näkemykseni jo aikaisemmin, missä määrin kaksoiskansalaisia olisi syytä olla Puolustusvoimien palveluksessa turvallisuusnäkökohdat huomioiden. Laillisuus menee kuitenkin kaiken yli. Puolustusvoimat eivät ole laillisuuden eikä rikostutkinnan rajojen ulkopuolella.
Puolustusvoimat ei voi toimia vastoin lakia eikä vastoin lain kirjainta. Tämän tänään annetun käräjäoikeuden päätöksen kerta ei ole ensimmäinen. Viime aikoina Puolustusvoimat on toiminut lain rajoilla ja ylittäen ne oikein urakalla.
Laillisuusasiat eivät ole selviä edes Puolustusvoimien sisällä. Puolustusvoimien pääesikunnan oikeudellinen osasto ei saa tietoja Puolustusvoimien sisältä Ilmavoimista kuin äärimmäisin keinoin.
Viittaan Puolustusvoimissa Ilmavoimien Lemmenjoen majan harjoitustapahtumiin, joita Ilmavoimat ei ole halunnut avata edes Puolustusvoimien pääesikunnan oikeudelliselle osastolle (HS 16.6.2019).
Todella sekaisin tuntuu siis olevan Puolustusvoimien laillisuusasiat. Toivottavasti uusi Puolustusvoimien komentaja saa niistä jotain selvää, kun nykyinen eroava ei niistä saanut selvyyttä eikä hänellä näyttänyt olevan suurtakaan halukuutta selvittää näitä laillisuusasioita.
Puolustusvoimien on noudatettava lainsäädäntöä kirjaimellisesti. Edes Puolustusvoimille ei sallita omia lakivirityksiä. Puolustusvoimien on siirryttävä tässä asiassa viimein nykyaikaan, vaikka se näyttää synnyttävän tuskaa.
Näiden viimeaikaisten puolustusvoimien laillisuusasioiden epämääräisyyden taustalla on myös Puolustusvoimien hyvä veli -verkosto, josta Puolustusvoimilla ei ole suurtakaan halukkuutta päästä omaehtoisesti eroon. Viittaan esimerkiksi Jarmo Huhtasen kirjoitukseen otsikolla ”Puolustusvoimain komentajaa koskeva esitutkinta nostaa taas esiin epäilyjä sotilaiden hyvä veli -verkostoista” (HS 4.5.2019).
Tähän on edes ”hyödyllisten” vaikea ilmaista eriävää mielipidettä.
Ilmoita asiaton viesti
En ole viitsinyt tutustua tapaukseen sen ihmeemmin mutta itse kiinnitin huomiota siihen ettei missään vaiheessa todistettu puolustusvoimilla olleen ohjetta syrjimisestä. Siitäkin huolimatta että YLE on näyttävästi tätä väittänyt.
Jos puolustusvoimien yksittäinen työntekijä antaa ohjeen syrjinnästä, kyse on lähtökohtaisesti työntekijän asiasta, ei puolustusvoimien. Henkilö on ollut todennäköisesti asemassa että hän on voinut antaa ohjeita ilman että sitä on tarvinnut kysellä ylemmiltä.
Mediassa jäi lisäksi epäselväksi, oliko koko ohjetta annettu vai jäikö sekin todistamatta. On eri asia väittää ohjeita annetun kuin todistaa se. YLE on lähtenyt asiassa ristiretkelle ja vouhkaa ilman todisteita.
Jos yksittäinen kaupan kassa peräkylässä väittää että hänelle on annettu ohje olla myymättä limsaa blondeille, onko kauppa syyllistynyt rikokseen? Tai koko kauppaketju Suomessa?
YLE on joutunut noloon asemaan kun mitään ohjetta ei puolustusvoimista ole löytynyt. YLE vouhkasi asiasta laajasti mutta toistaiseksi näyttö on tässä. Yle on toistaiseksi levittänyt asiasta shittiä. Käräjäoikeuden maininta puolustusvoimista tulleesta ohjeesta on erikoinen jos asialle ei löytynyt muuta kuin pelkkä vastaajan väite.
Ilmoita asiaton viesti
Höh?
Nimenomaan Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan ohje on ollut ja tuo kirjioitukseni perustuu nimenomaan tuohon käräjäoikeuden päätökseen.
Mitä helvettiä sinä sekoilet?
Ilmoita asiaton viesti
Lue nyt ensin kommenttini ennen kuin alat vaahtoamaan.
Kerrotko mihin perustuu käräjäoikeuden tai jopa Ylen havainto ohjeesta? Vastaan puolestasi: vastaajan väitteeseen yksittäisen upseerin hänelle kertomasta.
Ei kannata meuhkata puolustusvoimien ohjeesta ennen kuin sellainen on todettu muutenkin kuin mustatuntuu-että-se-on-olemassa. Yksittäinen upseeri on saattanut antaa ohjeen palkkaamisesta mutta se on eri asia kuin puolustusvoimilla oleva ohje. Tosin kun tätä upseerilta saatua ohjettakaan ei ole näytetty, en itse viitsi puhua puolustusvoimilta olevasta ja siltä saadusta ohjeesta.
Itse olisin rakentanut vastaajan puolustuksen täsmälleen samoin, eli ei uutta tässäkään.
Ilmoita asiaton viesti
Vai tuollainen on lakimiehen asenne käräjäoiden päätökseensä kirjatun asian suhteen.
Varsinainen lakimies meillä siinä.
”Asiassa ei ole voitu kohtuudella olettaa, että [henkilöstövuokrausfirman palveluesimies] olisi kyseenalaistanut hänelle annetun ja myös Puolustusvoimista tulleen kaksoiskansalaisten työnhakijoiden epäämistä koskevan ohjeen lainmukaisuuden”, käräjäoikeus totesi päätöksessään.
”Toisin kuin edellä kerrotuissa syyttämättäjättämispäätöksissä, Leijona Catering Oy:lle hakeneiden kaksoiskansalaisten epäämisestä oli annettu ohje ja että [palveluesimies] oli ainoastaan noudattanut tätä tiedossaan ollutta ohjetta”, käräjäoikeus totesi päätöksessään.
Oikeudella ei sentään ole tapana kirjata päätöksiinsä ihan mitä sattuu perusteetta, vai onko sinun mielestä, Pasi Majuri?
Kaikenlaisa vouhkaajia sitä löytyykin.
Ilmoita asiaton viesti
Turha kitistä minulle asiasta. Käräjäoikeuden perustelusta näet että se perustuu oletukseen.
En tiedä kuinka monta juttua olet ajanut oikeudessa mutta itse tiedän että perustelut ovat usein todella surkeita ja tässä tapauksessa siis perustelun pohja lepää oletuksella. Olen siitä ikävä lakimies että en usko läheskään kaikkea mitä käräjäoikeudet perustelevat ja päättävät. Muutoksenhaut monta kertaa osoittavat että pieleen meni käräjillä tuomio, päätökset ja perustelut.
Tuon tuomion jälkeen en itse lähtisi meuhkaamaan puolustusvoimien ohjeista. Tämä on mielipiteeni. Se että vastaajan syyte kaatui, oli ihan ok.
Ilmoita asiaton viesti
Valtakunnansyyttäjävirasto alkanee asiaa selvittää käräjäoikeuden päätöksen perusteella. Jokainen on syytön niin kauan kuin oikeus mahdollisesti syylliseksi toteaa.
Hain siis kirjotuksellani siis valtakunnansyyttäjäviraston selvitystä syyyttäjälaitoksen toiminnasta asiassa ja sinä pelle otit Puolustusvoimat tähän mukaan kommentillasi, jota toistaiseksi kukaan ei ole syyttänyt vaan esittänyt asiaa vain selvitettäväksi. Nähtäväksi jää, mitä valtakunnansyyttäjävirastossa mietitään.
Vaikka oikeuden perustelut eivät sinua tyydytä, ne aina saavat lainvoiman ennemmin tai myöhemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Majurille puhun niin kuin Majuri puhuu muille. Me molemmat kestämme sen hyvin, ja toivottavasti sinäkin kestät minun ja Majurin välisen keskustelun. Jos et kestä, älä lue kirjoitukseni kommentteja minun ja Majurin välillä. Tämä on meidän keskustelukulttuuri.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä mitä Pesonen ajaa takaa tuolla nimittelyllä mutta hän on täällä ainoita joka voi ylipäätään nimitellä minua. En siis loukkaantunut nimittelystä.
Ilmoita asiaton viesti
Meille on viimeisen 10v aikana ilmestynyt ammattikuntia, joita laki ei koske samalla tavalla kuin taviksia. Poliisit, juristit, kapiaiset ja korkeassa asemassa olevia virkamiehiä. Talousrikokset ja niiden ympärillä pyörivät juristit ovat luku sinänsä. Niin vankiloissa on satoja, jotka ovat sitä mieltä että ovat syyttömiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ohessa on vielä lainauksia, jotka ovat käräjäoikeuden eilisestä 11-sivuisesta päätöksestä, asiakirjanumero R 18/4790. Syytetyn sukunimi on korvattu vastaajalla, joka siis vapautettiin syytteistä käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeuden päätös perustuu lähes kaikilta osin Puolustusvoimien ohjeeseen, joka koskee kaksoiskansalaisuuden omaavia työnhakijoita.
Käräjäoikeuden mukaan tälläinen ohje on ollut siis olemassa. Onko se kirjallinen tai suullinen, on juridisesti toissijaista.
Ilman tuota käräjäoikeuden toteamaa Puolustusvoimien ohjetta vastaaja olisi todennäköisesti tuomittu.
Tuomioon on kirjattu Puolustusvoimien ohjeesta:
”Mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus pitää [vastaajan] kertomusta siitä, että hän oli toiminut hänelle annettujen ohjeiden mukaan, uskottavana ja katsoo, toisin kuin edellä kerrotuissa syyttämättäjättämispäätöksissä, että Leijona Catering Oy:lle hakeneiden kaksoiskansalaisten epäämisestä oli annettu ohje ja että [vastaaja] oli ainoastaan noudattanut tätä tiedossaan ollutta ohjetta.”
Ja:
”Kun vielä otetaan huomioon se, että kysymyksessä on ollut nimenomaan Leijona Catering Oy:n Vekaranjärven varuskunnassa sijainnut työpaikka, käräjäoikeus katsoo olevan selvää, ettei [vastaaja] ollut kyseenalaistanut ohjeen lainmukaisuutta.”
Ja:
”Asiassa ei ole voitu kohtuudella olettaa, että [vastaaja] erityisesti
hänen rekrytointiin liittyvän kouluttamattomuutensa ja vähäinen kokemuksensa huomioin ottaen olisi kyseenalaistanut hänelle annetun ja myös puolustusvoimista tulleen kaksoiskansalaisten työnhakijoiden epäämistä koskevan ohjeen lainmukaisuuden. Näin ollen käräjäoikeus hylkää syytteen.”
Olen tehnyt tänään valtakunnansyyttäjänvirastoon kolmisivuisen asiaa koskevan selvityspyynnön tuosta käräjäoikeuden tuomioon kirjatusta Puolustusvoimien ohjeesta.
En siis syytä ketään mistään, mutta syyttäjälaitoksen on asia selvitettävä. Kyse käräjäoikeuden tuomioon kirjatussa ohjeessa voi olla lain kirjaamasta syrjinnästä, muttei kuitenkaan työsyrjinnästä Puolustusvoimien osalta.
Asia on siis selvitettävä, jotta saadaan varmuus. Nähtäväksi jää, mikä on valtakunnansyyttäjänviraston kanta.
Ilmoita asiaton viesti
Sanon alkuun etten ole armeijaa käynyt. Sen verran kuitenkin otan asiaan kantaa sanomalla tai paremminkin kysymällä, eikös tämä tapahtunut ole tapahtunut Vekarajärvellä eli armeijan harjoitusalueella, koskien siellä olevaa ”kenttäruokailun” järjestämistä henkilökuntineen? Onko pantava painoa sille, että kyseessä on sotilasalue?
Toisekseen ei kai ole oikeudenkäynnissäkään nimetty upseeria, joka ko. ohjeituksen kaksoiskansalaisuuden palkkaamisen estämiseen antanut? On vain vastaajan sana oikeuden päätöksessä otettu perusteeksi uskottavana ohjeistuksena. Eikö tämä ole epätavallinen oikeuden perustelu? Käsitykseni mukaan oikeus ei voisi edes perustella ohjeistuksen olleen olemassa, jos sitä ei ole todettu olevan. Tällaista ohjetusta ei kai ole löydetty muutoin kuin vastaajan kertomana suullisesti saatuna yhden upseerin ohjeistuksena.
Itse pidän käräjäoikeuden päätöksessä olevia perusteluja ohjeiden olemassa olosta kestämättömänä. Tosin minulla ei ole mitään päätösvaltaa asiaan vai voin esittää mielipiteeni.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei ole mielestäni itse oikeusprosessista vaan tutkinnasta, kun tuo ohjeituksen kaksoiskansalaisuuden palkkaamiseen estämiseen antanut upseeri oli tullut esille käsitykseni mukaan on tutkinnan aikana eikä vasta oikeusprosessissa.
Olisiko tutkintaa siis pitänyt laajentaa jo tuolloin?
Lausuit:
”Itse pidän käräjäoikeuden päätöksessä olevia perusteluja ohjeiden olemassa olosta kestämättömänä.”
Käräjäoikeuden päätös ei siis ole lainvoimainen. Syyttäjä syytti vastaajaa, joka vapautettiin syytteistä ja siis syyttäjän tahto ei toteutunut käräjäoikeudessa.
Aikooko syyttäjä valittaa tuomiosta hovioikeuteen, sitä varmaan kihlakunnansyyttäjä Sinikka Paasivirta miettii esimiestensä kanssa ja ehkäpä myös valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.
Jos syyttäjä tyytyy käräjäoikeuden päätökseen, sen on melkeinpä pakko alkaa tutkia laissa syyttäjälaitokselle määrättyjen tehtävien velvoittamana käräjäoikeuden päätökseen kirjattua Puolustusvoimien piirissä ollutta ohjetta, joka koskee kaksoiskansalaisuuden omaavia työnhakijoita.
Jos syyttäjä valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, tilanne on melkein päinvastainen.
Käräjäoikeuden päätös oli mielestäni hyvin taitavasti laadittu, kun tuo ohje oli otettu noin keskeiseen rooliin. Valitusaika on 30 päivää, mutta sitä ennen on seitsemän päivän kuluessa ilmoitettava tyytymättömyyttä asian ratkaisseelle käräjäoikeudelle. Seitsemän päivän päästä olemme asiassa viisaampia eli heti Juhannuksen jälkeen.
Puolustusvoimien osalta kyse ei olisi ollut rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaisesta työsyrjinnästä vaan rikoslain 11 luvun 11 §:n mukaisesta syrjinnästä.
Puolustusvoimat ei ole tapauksessa rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaisesti työnantaja tai tämän edustaja.
Tuli mieleen, oliko alkujaan tapausta tutkittu vain työsyrjintänä ja siksi Puolustusvoimat jäi tutkinna ulkopuoelle eikä sitteen ”älytty” tutkia Puolustusvoimien roolia syrjintarikoksen tekijänä.
No, asia selvinnee pitkälti jo vajaan viikon päästä, kun käräjäoikeuden päätöksestä on kulunut seitsemän päivää.
Ilmoita asiaton viesti
Esität oman asiassa ”Aikooko syyttäjä valittaa tuomiosta hovioikeuteen, sitä varmaan kihlakunnansyyttäjä Sinikka Paasivirta miettii esimiestensä kanssa ja ehkäpä myös valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.”
Onko edellytyksiä saada muuttumaan päätös hovissa, kun ei ole tutkintaa suoritettu Puolustusvoimissa? Vai onko? Jos on pelkästään Puolustusvoimien vakuutus ettei mainittua ohjetta ole, niin itse katson ettei valituksella tule olemaan muutosmahdollisuutta.
Katsotaan mitä tulee tapahtumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tässä oikeusprosessissa ei Puolustusvoimat ollut syytettyjen penkillä eikä asianomistajana eikä edes todistajana.
Kuten totesin ja sinä taas ilmeisesti ymmärsit aivan päinvastoin, valitus hovioikeuteen mahdollistasi prosessin, ETTEI Puolustusvoimien mahdollista ohjetta olisi olemassa ja tällöin myös vastaaja voisi saada tuomion.
Jos taas hovioikeuteen EI valiteta, jää käräjäoikeuden päätös voimaan ja silloin myös käräjäoikeuden kirjaus ohjeen olemassaolosta, joka syyttäjälaitoksen olisi syytä tutkia.
Toivon siis, että käräjäoikeuden päätös olisi lopullinen.
Kuten blogikirjoitukseen kirjasin, mielestäni käräjäoikeuden perustelut olivat poikkeukselliset ja käräjäoikeus kyllä niillä viestitti syyttäjälaitokselle oman viestinsä.
Jos siis käräjäoikeuden päätös on lopullinen ja lainvoimainen, kyllä mielestäni syyttäjälaitoksen on omaehtoisesti selvitettävä mahdollisen Puolustusvoimien ohjeen olemassaolo, koska se ei olisi lainmukainen ainakaan minun mielestäni.
Tuo olis siis uusi tutkinta- ja oikeusprosessi eikä enää tähän työsyrjintätapaukseen liittyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Ok. Ymmärrän nyt mitä ajat takaa siinä, jos käräjäoikeuden päätös jää voimaan. Eikö kuitenkin ole niin, että vastaajan hyväksi on luettava hänen saaneen ohjeistuksen eli muun todistelun puuttuessa päätös eli näytön arviointi on katsottava vastaajan eduksi.
”Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(2) artiklan mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Tämä niin sanottu syyttömyysolettama on myös yksi perustuslain 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksista (HE 309/1993 vp s. 74).”
https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/2013005…
En mitenkään voi uskoa, että vastaajasta voidaan saada syyllistä, jollei voida kiistatta todistaa Puolustusvoimilla olleen käytössä mainttu ohjeistus.
Ilmoita asiaton viesti
”En mitenkään voi uskoa, että vastaajasta voidaan saada syyllistä, jollei voida kiistatta todistaa Puolustusvoimilla olleen käytössä mainttu ohjeistus.”
Asia on taas päinvastoin. Vastaaja voidaan helpommin saada syylliseksi, jos Puolustusvoimien ohjetta EI ole.
Niin, käräjäoikeuden päätös siis on, että vastaaja on syytön, koska Puolustusvoimilla OLI tuo ohje, jota vastaaja vain noudatti. Kukaan ei vastaajaa – siis tuota yksityishenkilöä – halua tuomituksi, tuskin edes asianomistaja. En minä aikankaan halua hänelle tuomiota ja toistaiseksi oikeus on ollut samaa mieltä.
Sinun ehkä kannattaisi täydä tämä oikeusprosessi tarkemmin läpi ajatuksella ja lukea oikeuden päätös myös. Huomaa, ettet ole perhtynyt asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hei. Kiitos Ari. Pidin kirjoituksestasi. Meillähän on yleinen käytäntö; että, kun saadaan yksi ihminen ”ristille”, niin kaikki on: OK. Puolustusvoimat on vaikea; saada ”laulamaan”,-Herraltamme saatuja ”rukouslauluja” loppuun, joku henki tekee ”toppuun”. Puolustusvoimat pitäisi; uudestisyntyä ylhäältä. Upseerinkaan ei tarvitsisi pelätä ja vainota tällaista pientä ihmistä. Hekihän se on joka meidät ihmiset jakaa: ”Kuka ”herra”, siellä sydämen sohvalla makaa”. Kiitos, Siunaten, Lasse.
Ilmoita asiaton viesti
Hei. Kiitos. Kirjoitusvirheen johdosta: Sydämessämme: Henkihän se on joka meidät ihmiset jakaa: ”vuohiin ja lampaisiin”, vain heistä toiset, joutuvat useammin, toistemme ”hampaisiin”. Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset, taitavat olla vainotuin,- ja liekö,- surmatuinkin ihmisryhmä maapallolla. Kiitos, Siunaten, Lasse.
Ilmoita asiaton viesti