Venäjän paikallisvaalimellakat ja Ukrainan parlamenttivaalit

Venäjällä pidetään seuraavat alue- ja paikallisvaalit syyskuun 8. päivänä.

Suomessa on kirjoitettu noista vaaleista joko aluevaaleina tai paikallisvaaleina, mutta Venäjällä terminä käytetään alue- ja paikallisvaalit (региональные и местные выборы), jota termiä minäkin käytän tässä blogikirjoituksessa.

Joka vuosi pidettävät alue- ja paikallisvaalit eivät koske koko Venäjää, vaan joka vuosi on omat alueensa. Vaalit pidetään aina syyskuun 8. päivänä. Vaalikausi äänestyksillä valittaville tahoille on yleensä viis vuotta. Venäjän kielellä vaalit on nimetty myös yhden äänestyspäivän vaaleiksi (единый день голосования).

Kuvassa 1 on esitetty ne alueet, joita tämän vuoden vaalit koskevat ja kuvassa 2 on esitetty Venäjän aluejako. Tämänkertaisissa vaaleissa valitaan mm. liittovaltion aluehallinon johtajia – kuten kuvernöörejä – ja duuman varajäseniä. Meille mielenkiintoisimmat ovat ehkä Pietarin ja Murmanskin alueen kuvernöörien valinnat (выборы губернатора Санкт-Петербурга и выборы губернатора Мурманской области), Pietarin kunnallisvaalit (муниципальные выборы в Санкт-Петербурге) sekä Moskovan kaupunginvaltuuston vaali (выборы в Московскую городскую думу).

Lännessä on syytä aina muistaa, ettei Venäjän alue- ja paikallisvaaleissa ratkaista maan politiikan linjaa eikä myöskään sen tekoa.

Lännessä Venäjää ei yleensä ajatella Yhdysvaltain tai Saksan kaltaisena liittovaltiona. Venäjän kieltä hallitsevat saavat hyvän käsityksen Venäjän federaation – siis Venäjän liittovaltion – hallinnollisista alueista liittovaltiokaupunkeineen Wikipedia-sivuilta (Википедия, Субъекты Российской Федерации). Myös Venäjän alue- ja paikallisvaaleista saa hyvän käsityksen Wikipedia-sivuilta (Википедия, Единый день голосования 8 сентября 2019 года).

                                                                                      ****

Jos Venäjän oppositiovoimat haluavat valtaa itselleen, on paras aloittaa alue- ja paikallisvaaleista, ei presidentinvaaleista eikä myöskään duuman vaaleista. Venäjän kaltaisessa autoritäärisessä regiimissä valtaa vallanpitäjiltä voidaan saada vain ottamalla pieni siivu kerrallaan haltuun askel askeleelta ja pala palalta.

Toinen vaihtoehto vallanvaihtoon on vallankumous, mutta se edellyttäisi käytännössä Venäjän luhistumista Neuvostoliiton tapaan.

Mielenosoitukset ovat aina kuuluneet Venäjän vaaleihin. Enemmän tai vähemmän me olemme nähneet mielenosoituksia jokaisten vaalien yhteydessä.

Nyt viimeaikaisten uutisten perusteella kysymys kuuluu, milloin mielenosoitukset Venäjällä ovat merkityksellisiä ja viestivät mahdollisesta riittävästä muutoksesta äänestäjien keskuudessa. Kysymys myös kuuluu, milloin meidän täällä lännessä on syytä arvioida muodossa tai toisessa tapahtuvaa Venäjän nykyisen hallintomallin ja sen vallanpitäjien mahdollista muutosta.

Syksyn alue- ja paikallisvaalien ehdokasasettelu on nyt saanut venäläiset laajoin joukoin kaduille osoittamaan mieltä. Moskovan mielenosoituksissa 20.7.2019 kadulla arviotiin olevan jopa yli 20 000 osallistujaa, mikä on venäläisittäin jo melko suuri määrä. Mielenosoitukset ovat olleet laajimpia juuri Moskovassa. Mielenosoittajat vaativat kuvan 3 mukaisesti vapautta valitaan vaaliuurnilla.

Mielenosoittajien vaatimus tällä kertaa on ollut, että myös opposition ehdokkaiden on päästävä alue- ja paikallisvaaleihin ehdokkaiksi. Regiimin vaaliviranomaisten mukaan oppositioehdokkaat eivät olisi onnistuneet keräämään esimerkiksi riittävää määrä aitoja kannattajakortteja tai kannattajakortteja olisi kopioitu.

Mielenosoitukset tulevat jatkumaan. Muuttuuko regiimin suhtautuminen mielenosoituksiin, nähdään muutaman viikon sisällä.

                                                                                      ****

Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paananen on kuvannut hyvin näitä vaaliehdokasasettelun väärinkäytöksiä kirjoituksessaan otsikolla ”Vale-ehdokkaita, väkivaltaa ja ulostetta – Näin Venäjä sulki opposition tähdet ulos aluevaaleista” (IS 16.7.2019). Kannattaa käydä lukemassa. En toista tässä blogikirjoituksessa tuossa Arjan kirjoituksessa esitettyä siitä, miten varsin kyseenalaisin keinoin opposition edustajia ei ole päästetty vaaliehdokkaiksi.

Venäjällä valtaa ja regiimiä ylläpitävä Vladimir Putinin ja Dmitri Medvedevin johtama Yhtenäinen Venäjä -puolue (Единая Россия) haluaa pitää myös alueelliset korkeimman tason päättäjät tiukasti puolueen käsissä. Vastaehdokkaita, joita kansalaiset haluaisivat ehdokkaiksi ja äänestää, ei haluta päästää vaaleihin. Linja on tiukka ja ehdoton.

Jollaiselle lienee selvää, ettei Venäjällä ole todellista demokratiaa. Demokratian perusajatus on, että hallintovallan – siis regiimin – edustajat nousevat kansan joukosta kansan vapaasta tahdosta.

Yhtenäinen Venäjä -puolueen ehdokkaiden häviämisellä opposition ehdokkaalle jo jollakin alueella jonakin poliittisena päättäjänä saattaisi olla arvaamattomat seuraukset. Ei vallan menetyksenä, vaan esimerkkinä valtaapitävän regiimin heikkoudesta ja heikentymisestä.

Mäkeä alas vierivällä lumipallolla on tapana isota ja lisätä tuhovoimaa vauhdin ja painon kasvaessa. Muutospalloa ei Venäjällä sallita laitettavan vierimään eikä Pandoran lipasta sallita avattavan edes vähän raolleen.

                                                                                      ****

Jeltsinin kahden presidenttikauden jälkeen venäläiset halusivat vakautta ja ennen kaikkea taloudellista vakautta. Elämälle piti olla edes jotain ennustettavuutta.

Vakautta ja ennustettavuutta tarjosi Vladimir Putin, jolle venäläiset sallivat luoda maahan omanlaisensa autoritäärisen hallintomallin sekä oligarkkijohtoisen markkinataloutta muistuttavan talousmallin, jossa oleellinen tekijä on korruptio.

Korruptio on lahjontaa. Perusteettoman vastikkeen annattamista ilman vastinetta. Vastikkeen annattamista ilman tuottavuutta kasvattavaa kilpailua. Korruptio rapauttaa aina taloutta ja lopulta koko talouden.

Putinin Venäjällä on ollut ikään kuin solmittu solmimaton yhteiskuntasopimus kansalaisten ja regiimin välillä. Tuo yhteiskuntasopimus on perustunut kansalaisten kasvavaan taloudelliseen hyvinvointiin. Kansalle on riittänyt talouden ja myös muutoin arkipäivän vakaat olot, demokratian hienouksista ei ole ollut niin suurta väliä.

Tätä Putinin luomaa hallintomallia on nyt kestänyt pian kaksi vuosikymmentä. Regiimi toimi niin kauan, kun Venäjälle virtasi hiilivetyenergian korkean hinnan tuomaa rahaa aina vuosiin 2008 ja 2014 saakka. Sen jälkeen talouskasvu on tyrehtynyt vastaavasti kuin myös täällä Suomessa. Reservirahastokin on jo syöty.

Putin astui presidentin virkaan 31.12.1999, aluksi tosin virkaatekevänä. Tarkastellaanpa hieman pintaa raapaisten Venäjän talouskehitystä Putinin aikakaudella vuodesta 2000 tähän päivään.

Kuvassa 4 on esitetty Venäjän bruttokansantuotteen kehitystä Jeltsinin ajasta aina Putinin aikaan vuoteen 2018 saakka.

Venäjän talous kääntyi kasvu-uralle jo Jeltsinin kaudella vuonna 1998 ilman Putinia. Bruttokansantuote kasvoi vuodesta 1998 vuoteen 2008 arvosta 813 031 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria arvoon 1 553 000 miljoonaa (World Bank-01). Noista luvuista on laskettavissa vuotoiseksi keskimääräiseksi kasvuksi 8,1 prosenttia.

Kasvuprosentti vastasi lukuna sitä, mitä kehittyvälle taloudelle kasvun pitääkin olla.

Vuonna 2018 Venäjän bruttokansantuote oli 1 772 000 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, joten vuoden 2008 talouskriisistä nykyhetkeen vuotuinen talouden kasvuvauhti on hidastunut bruttokansantuotteen kasvulla mitattuna 1,3 prosenttiin.

1,3 prosenttia ei ole luku eikä mikään. Huomioiden inflaatio ja muut tekijät, kasvua ei oikeastaan ole ollut. Kansalaiset ovat nähneet talouskasvun puutteen oman elintasonsa kehityksessä. Vuonna 2015 Venäjän inflaatio oli 15,5 prosenttia (CPI inflation Russia 2015), jota korkeammat inflaatioluvut Putinin kaudella on lyöty tiskiin vain vuosina 2000-2002 luvuilla 21,0, 21,6 ja 15,8 prosenttia (CPI inflation Russia 2000, CPI inflation Russia 2001 ja CPI inflation Russia 2002).

Vuodesta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan, vuotuinen bruttokansantuotteen kasvu on hidastunut edelleen kymmenyksen 1,2 prosenttiin. Vuonna 2014 Venäjän bruttokansantuote oli 1 691 000 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja vuonna 2018 siis 1 772 000 miljoonaa dollaria.

Jos bruttokansantuotetta arvioitaisiin maan omassa valuutassa, olisi luvut siedettävämmän näköiset valuutan ulkoisen arvon alenemisen seurauksena. Tarkastelu on syytä kuitenkin suorittaa niin, mikä kuvaa taloudellista kehitystä kansalaisten näkökulmasta valuutan ulkoisen arvon heikkeneminen huomioiden. Kyse kansalaisille on etenkin elintasoa laskevasta hintojen noususta.

Vuodesta 2000 tähän päivään Venäjän rupla on menettänyt yli puolet arvostaan Yhdysvaltain dollareissa. Kun 1.1.2000 dollarilla sai vain 28,13 ruplaa, nyt 25.7.2019 dollarilla saa jo yli kaksi kertaa enemmän, 63,09 ruplaa. Ruplan suurin romahdus tapahtui vuonna 2014, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja kun läntiset talouspakotteet astuivat voimaan. Kaikki tuo siis Putinin hallintokaudella.

                                                                                      ****

Putinin aloitus vuodesta 2000 oli hänelle helppo hänestä riippumatta, vaikka ruplan ostovoima aleni edelleen viidenneksen vuosivauhtia. Korkean inflaation vakauttaminen alemmalle tasolle on luettava Putinin talousregiimin ansioksi.

Maailmantalous auttoi Venäjääkin aina vuoteen 2008 saakka, mutta tuolla ajanjaksolla Venäjälläkään moniin myönteisiin asioihin ei kannata etsiä pohjimmaista vastausta maan poliittisista päätöksistä. Putinin todellisia taloustaitoja on alettu mitata vasta vuodesta 2008 ja 2014. Me täällä lännessä emme sinänsä ole mitään Putinin taloustaitojen mittaajia, mutta Venäjän kansa on.

Putinin kauden ensimmäisellä vuosikymmenellä Venäjä tahkosi kovia talouskasvulukuja hiilivetyenergian kallistumisella. Tuo talouskasvu alkoi siis jo Jeltsinin kaudella Putinista ja Jeltsinistä riippumatta.

Edellisessä luvussa kuvatut talouden pohjimmaiset perusluvut ovat olleet Putinille viime vuosina kylmää kyytiä. Reilun prosentin luvut vuotuisen kasvun lukuina ovat kylmää kyytiä. Venäjäkään ei ole kyennyt uudistamaan talouttaan maailmantalouden edellyttämään tahtiin 10 vuodessa vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Venäjääkin vaivaa uudistuskyvyttömyys.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Venäjän on nimetty ns. kehittyväksi taloudeksi. Venäjä ei ole mikään Kiina eikä lähellekään. Kun kehittyviä talouksia nimetään, olisi hyvä ollut hieman katsoa, mistä maan talous tiettynä ajankohtana tekee kasvuaan.

Kehittyvän talouden kasvu ei saa tulla varallisuuden – Venäjän tapauksessa ennen kaikkea hiilivetyenergian – myynnistä ilman talousrakenteiden uudistamista käyttämättömien resurssien ottamiseksi tehokkaampaan käyttöön. BRICS-maiden yhteenliittymä, johon Venäjä kuuluu ns. kehittyvänä taloutena, on poliittinen. Tuohon yhteenliittymään Venäjän ei tulisi kuulua ainakaan kehittyvän talouden mittareilla mitattuna.

Venäjä tietää taloutensa tilanteen. Venäjä pyrkii kaikin mahdollisin keinoin pääsemään eroon länsimaiden pakotteista ja normalisoimaan talousyhteytensä länteen. Tavoitteissaan Venäjä pyrkii käyttämään hyväkseen Euroopan unionin populistivoimia ja Venäjään myönteisesti suhtautuvia Euroopan unionin jäsenmaita.

                                                                                      ****

Venäläiset eivät enää ole olleet tyytyväisiä Venäjän talouden kasvuun ja vakauteen. Tyytymättömyys on kasvanut pikkuhiljaa vuoden 2014 jälkeen. Korostan: pikkuhiljaa, ei räjähtämällä. Venäläisten mitta ei ole tapana tulla täyteen erityisen nopeasti. Venäläiset ovat sopeutuvaisia.

Venäläiset ovat tottuneet uudistusten hitauteen ja myös siihen, etteivät ne aina toteudu. Myös ukrainalaisilla on ollut pitkä pinna uudistusten suhteen.

Suomalaisetkaan eivät tee venäläisten ja ukrainalaisten tavoin poikkeusta poliittiseen aikaansaamattomuuteen: esimerkkeinä jo vuodesta 2011 kestänyt soteuudistus ilman onnistumista ja tekemättömät rakenteelliset talousuudistukset vuodesta 2008.

Jätehuoltoon liittyvät ongelmat ympäri Venäjää sekä eläkeuudistus ovat olleet eräänlaisia lähtölaukauksia huomaamaan, että tarvitaan myös kansalaisten mielipiteen huomioimista poliittisessa päätöksenteossa. Poliittisten päättäjien tulee olla kansan valitsemia toteuttamaan kansan tahtoa. Korruptio oligarkkijohtoisessa talousjärjestelmässä on erityisongelma niin Venäjällä kuin Ukrainassa.

Vanhaan verrattuna mielenosoittajia Venäjällä on nyt ollut nuoriso.

Käyn säännöllisesti ja tiheään Venäjällä. Satuin olemaan Pietarissa 9.9.2018, jolloin Pietarinkin kadulla osoitettiin mieltä. Seurasin mellakoita hieman sivustalla, tahaton pidätys saattaisi tuoda ongelmia viisumiasioissa.

Mielenosoittajat olivat silmiinpistävän nuoria, eivät Neuvostoliiton aikaan syntyneitä ikivalittajia eivätkä iän tuomaan valitushalukkuuden innoittumia. Jos nuoret mellakoivat ja osoittavat mieltään, se on minkä tahansa maan syytä ottaa vakavasti, mistä onkaan kysymys.

Tuonkin syyskyisen päivän mielenosoituksissa mukana oli Venäjän johtava oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi.

                                                                                      ****

”Putinin suosio romahti viikossa – kansa ei hyväksy eläkeiän nostoa jalkapallohuuman varjoissa” oli uutisotsikko Aamulehdessä vuosi sitten kesällä (AL 7.7.2018).

Putinin suosio on ollut korkeimmillaan lähes 90 prosenttia eri mittauksissa. Tuoreimmassa kesäkuisessa mittauksessa kannatus on tippunut 31,7 prosenttiin ja alimmalle sitten vuoden 2006, kun presidentin kannatusta mitataan kansalaisten luottamuksella presidenttiin (Yle 31.5.2019, MTV-uutiset 1.6.2019).

Kun regiimin johtajan kannatusluvut laskevat, muutetaan mittaustapaa, kuten nytkin Kreml esitti kritisoiden samalla VTsIOM-tutkimuslaitosta (ВЦИОМ) mittaustuloksista.

Näkemykseni on, että yhä laajempi osa kansaa ei enää ole tyytyväinen vanhaan Putinin aikakauden alun solmimattomaan yhteiskuntasopimukseen. Tämä osaltaan näkyy Putinin alentuneessa kansansuosiassa.

Aika on pikkuhiljaa ajamassa tuon vanhan sopimuksen ohitse. Putinin regiimi ei kykene pitämään enää omaa osuuttaan sopimuksesta, kun talouskasvu on hidastunut ja kansalaisten elintason kehityksessä on ollut haasteita.

Venäjän nuoremmat mielenosoittajasukupolvet, joita minäkin olen nähnyt mielenosoituksissa Pietarissa, ovat syntyneet 80-luvun jälkipuolella ja 90-luvulla. Ovat siis kaksi- ja kolmekymppisiä – ja jopa nuorempia.

He eivät tunne Neuvostoliittoa eivätkä henkilökohtaisesti 1990-luvun oloja Neuvostoliiton romahdettua. Vladimir Putinin valtakauden alussa syntyneet ovat ensi vuonna jo parikymppisiä. 

Heitä ei kiinnosta Putinin solmimaton yhteiskuntasopimus ja se hallintomalli, millä perusteella Putin on pyrkinyt vakauttamaan maata Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisen vuosikymmenen epävakaudesta.

Kyse on aina pohjimmiltaan taloudesta. Demokratian puutteet ollaan valmiimpia hyväksymään, jos talous vain tuo kansalle korkeampaa elintasoa.

Putinin aikakauden hallintomalli uusien sukupolvien myötä vaatii uutta oikeutusta. Vaikka vallankumouksiakin on nähty, muutokset ovat Venäjällä kuitenkin hitaita. Kuuliaisen Venäjän kansan pinna on todellakin pitkä, mutta kun se ylittyy, se todellakin ylittyy tarvittaessa hyvinkin vähäpätöisestä sytykkeestä. Ylittyminen edelleenkin edellyttää elämisen perusasioiden mahdottomuutta kohtuudella.

                                                                                      ****

Venäläiset osoittavat mielellään mieltään arjen epäkohdista. Pieniä mielenosoituksia on vähän väliä siellä sun täällä. Venäjällä luvan saanti mielenosoitukselle riippuu asiasta ja luvan pyytäjästä. Mielenosoituslupia voimassa olevan poliittisen vallan ja hallintomallin, kansallisen turvallisuuden sekä vastaavien suurten poliittisten linjojen arvostelulle on vaikeaa saada. Eläkeuudistus ja jätehuolto eivät olleet tällaisia kysymyksiä.

Putinin hallinto pelkää Ukrainan Maidanin kaltaista värivallankumousta. Putinin hallinto on tehnyt paljon ennakkovalmisteluja eliminoidakseen mahdollisuuksia värivallankumoukselle. Putin muistaa myös hyvin, mitä tapahtui Neuvostoliiton hajotessa ja eri neuvostokansojen vapautuessa ikeestä.

Putinin hallinto on tehnyt paljon toimia, jota koskevat sitä nuorisoa, jolle ei ole syntynyt huolestuttavaa esimerkkiä Neuvostoliiton ajan ja sen jälkeisen vuosikymmenen epävakaudesta. Noille sukupolville länsimainen maailmankuva on tuttu, kiitos matkustelun, internetin ja kielenopiskelun.

Ei länsimainen maailmankuva ole vierasta Kiinankaan nuorisolle, mutta Kiinalla talous toimii paremmin luoden vaurautta, kun Venäjällä ei näin ole.

Autoritäärinen hallintojärjestelmä ja hidas talouskasvu ei ole hyvä yhdistelmä. Ennemmin tai myöhemmin hallintomallin edustajien on pidettävä malliaan yllä rajoituksin ja pakkotoimin. Talouskasvu ja taloudellinen hyvinvointi antaa paljon anteeksi.

                                                                                      ****

Putinin hallintojärjestelmän valvonta- ja rajoitustoimissa kyse on internetistä. Kyse on internetin erilaisista viestinvälitysalustoista ja noilla alustoilla toimijoista. Venäjän internettiä ja siellä toimiviin sivustoihin, jotka hallintojärjestelmän vallanpitäjät kokevat monessa mielessä uhaksi, on kohdistettu toimia jo pitkän aikaa.

Internet ja sen viestinvälitysalustat eivät ole Venäjän nuoremmille ikäpolville vain henkilökohtaisia viestintäkanavia vaan myös yleisiä tiedonvälityskanavia korvaten valtiollisen television uutislähetykset.

Eräänlainen lähtölaukaus oli Maidanin tapahtumat Kiovassa vuodenvaihteessa 2013-14. Olen käsitellyt tarkemmin noita Venäjän internetin viestivälitysalustoihin kohdistamia toimia blogikirjoituksessa otsikolla ”Facebook ja VKontakte ovat nyky-Venäjän välineitä vaikuttaa ihmismieliin” (US-blogi 22.11.2017).

Niitä lainsäädäntötoimia, joita Venäjä on tehnyt tietoliikenteensä kontrolloimiseksi, olen käsitellyt hieman blogikirjoituksessa otsikolla ”Kiinalainen verkkovakoilu APT10-hakkeriryhmällä ja läntiset pilvipalvelut” (US-blogi 10.7.2019).

Venäjä on rajoittanut sananvapautta internetissä useilla eri lailla, jotka regiimi on nimennyt terrorisminvastaisiksi laiksi. Tuomioita kirjoittelusta sosiaalisen median sivustoilla on jo annettu. Tuomituksi tulemisen pelossa poliittisesti aktiiveja on jomuuttanut ulkomaille.

Venäjän maastamuutto kääntyi jyrkkään kasvuun jo vuonna 2011, siis jo muutaman vuoden kuluttua vuoden 2008 tapahtumista, kun talouskasvu ensikerran sakkasi. Vuonna 2014 maastamuutto löi Putinin ajan ennätyksen, kun vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana jo yli 200 000 ihmistä oli muuttanut ulkomaille (Yle 29.3.2015).

Sama kehitys on jatkunut. Nyt muuttajia ja muuttohalukkaita ovat nuoret ja koulutetut ihmiset. Ilta-Sanomien uutisotsikko ”Venäjää uhkaa aivovuoto: 15-29-vuotiaista peräti 44 % haluaisi muuttaa pois Venäjältä” on kuvaava (IS 5.4.2019).

Mittakaavaa tarkasteltaessa poliittinen liikehdintä on Venäjällä vielä vähäistä eikä muodosta riskiä nykyiselle hallintojärjestelmälle ja sen vallanpitäjille. Erityinen valvonnan kohteita ovat olleet ne nuoret, jotka ovat osoittaneet sellaista poliittista aktivismia, joka ei tue nykyisen hallintojärjestelmän valtaapitäviä – Putinia siis.

Vaikka nuorten liikehdintä on vielä Venäjällä vähäistä, ovat regiimin nuoriin sukupolviin kohdistuvat toimet ovat olleet ylimitoitettuja kääntyen tarkoitustaan vastaan. Yksi esimerkki on osan hallintokoneistosta suhtautuminen rap-musiikkiin, jonka kielenkäyttö ja liittyvät huumeet uhkaavat muka hajottaa koko kansakunnan (HS 16.12.2018 ja HS 29.12.2018).

Venäläisen hallintokoneiston rap-musiikkiepisodi kaikkine käänteineen on hyvä esimerkki siitä, miten osa Putinin hallintokoneistosta toimii otaksuen tietävänsä, miten heidän johtajansa toivoo hallintokoneiston toimivan.

Tuoreimmat uutiset osittavat, että hallintojärjestelmän vallanpitäjät ovat valmiita käyttämään uhakseen kokemia Venäjän kansalaisia kohtaan myös aivan äärimmäisiä keinoja. Viimeisin esimerkki on johtava oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi, jonka epäilleen joutuneen myrkytyksen kohteeksi (esim. Yle 29.7.2019, HS 29.7.2019, Коммерсантъ 29.7.2019 ja Ведомости 29.7.2019).

Aleksei Navalnyin ei ole sallittu osallistua ehdokkaana syksyn alue- ja paikallisvaaleihin. Navalnyissa kyse on siitä, mitä edellä tässä blogikirjoituksessa kerroin vertauksena mäkeä alas vierivään lumipalloon. Jos Navalnyi olisi ehdokkaana ja saisi äänivyöryn, olisi se tikku Putinin regiimin ihossa, joka alkaisi pian märkiä.

Venäjän keskusvaalilautakunta ei sallinut Navalnyin asettua ehdolle myöskään viime vuoden presidentinvaaleissa. Kyse oli silloinkin samasta kuin nyt.

                                                                                      ****

Venäjällä ja Ukrainalla on ollut ja on edelleen erityis- ja erikoislaatuinen suhde. Ukrainalla on pyrkimys eroon tuosta suhteesta. Suomi on ollut suhteessa Venäjään vähän kuin Ukraina. Venäjä-suhteissaan Suomi on ikään kuin pikku-Ukraina.

Tuo Venäjä-Ukraina-suhde ei ole koskaan ollut noiden maiden ihmisten luonteenlaatujen pohjalta jännitteetön, ei Neuvostoliitonkaan aikaan. Myös Venäjällä ja Georgialla on ollut erikoislaatuinen suhde, kuten myös Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

Kyse on nyt siitä, miten Venäjä kykenee pitämään nämä maat hallinnassaan tilanteessa, jossa Venäjä ei kykene enää tarjoamaan riitettäviä taloudellisia houkuttimia. Ystävyyshintainen halpa hiilivetyenergia ei ole ollut riittävä pitämään Ukrainaa Venäjän haluamassa kontrollissa. Valko-Venäjänkin kanssa Venäjällä on ongelmia.

Suuri kuva: Neuvostoliiton vanhat Venäjän rajaan lännessä liittyvät neuvostotasavallat näkevät lännen houkuttelevammaksi kuin talouskituliaan Venäjän.

Venäjä on joutunut turvautumaan sotatoimiin sekä Ukrainaa että Georgiaa vastaan ja luomaan jäätyneen alueelliset konfliktit – Itä-Ukrainaan itse asiassa varsin kuuman sodan – pitääkseen nämä maat riittävässä kontrollissaan.

Venäjän johtama Euraasian unioni ei ole tarjonnut Ukrainalle ja Georgialle niitä taloudellisia mahdollisuuksia, mitä nämä maat näkevät Euroopan unionin tarjoavana. Ukraina ja Georgia eivät olekaan Euraasian unionin jäseniä vastoin kuin Venäjän niin toivoisi. Venäjän hiipuva talousvoima ja kärjekäs poliittinen toiminta jatkuvine pakoteuhkineen ei vain yksinkertaisesti Venäjän naapurimaita enää houkuttele.

Kun olen kysellyt venäläisiltä ja ukrainaisilta tutuiltani, mitä he ovat mieltä Euraasian talousunionista (ЕАЭС), he tuskin tietävät koko järjestöä. Euroopan unionin sen sijaan he kaikki tietävät.

Osa etenkin itäukrainalaisista näkee Venäjän taloudellisesti vahvempana kuin Ukrainan, mitä Venäjä onkin. Venäjä on houkutellut ukrainalaisia muuttamaan Venäjälle ja monet ovatkin jättäneet kotimaansa. Venäjän passilainsäädännön muutokset Venäjä on toteuttanut tosiasiallisesti Ukrainaan silmällä pitäen, ei esimerkiksi Valko-Venäjää silmällä pitäen.

Kuvio siis on: Venäjältä muuttaa nuoria ihmisiä länsimaihin ja Ukrainan venäjänkielisiltä alueilta nuoria ihmisiä Venäjälle. Kyse on talouden houkuttelevuudesta elintason kohottajana portaalta ylemmälle.

                                                                                      ****

Ukrainassa on nyt tapahtumassa vallanvaihto vanhasta uuteen. Prosessi käynnistyi Maidanin tapahtumista ja on nyt saavuttanut pisteen presidentin- ja parlamenttivaalien myötä, jossa täysin uudet poliittiset voimat hallitsevat maata enemmistöllä.

Tapahtuuko Ukrainassa todellinen politiikanteon muutos, nähdään muutaman vuoden sisällä. Pääseekö Ukraina pikkuhiljaa irti taloutta vaivaavasta oligarkkijohtoisesta järjestelmästä, jää nähtäväksi.

Euroopan unionin on syytä tukea ja auttaa kaikin mahdollisin keinoin Ukrainaa muutoksessa.

Ukrainassa vallanvaihdon loivat nuoret ikäpolvet, joilla ei ole kokomusta Neuvostoliitosta ja sen autuudesta. He olivat itse asiassa enemmistössä jo Maidanilla.

Vastaavasti myös Georgissa osoittavat mieltään juuri parhaillaan nuoret ikäpolvet, joilla ei ole kokomusta Neuvostoliitosta ja sen autuudesta. Georgian tapahtumista georgialaisnuorten johdolla on hyvin uutisoinut Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen Tibilistä. Venäjä on vastannut Georgian tapahtumiin lentoliikenteen kielloilla ja muilla talouteen liittyvillä rajoitustoimilla, kuinkas muutoin.

Valtioiden vallanmuutosprosessit ovat hitaita ilman maan romahtamista tai ilman vallankumousta. Venezuela on hyvä esimerkki. Ennemmin tai myöhemmin valta vaihtuu, mikäli vanha valta ei kykene tuomaan kansalaisille juuri sitä, mitä kansa haluaa.

Venäjällä Putinin regiimin fokus on siis uusissa nuorissa sukupolvissa. Etteivät nämä sukupolvet irtaudu omille teilleen regiimistä. Vanhempi kansa on vielä kohtuullisen hyvin nykyregiimin hallinnassa.

En usko, että Putinilla on enää mahdollista jatkaa vuoden 2024 jälkeen ilman merkittävää kansalaisiin kohdistuvaa pakkovaltaa. Putinin aika on menossa ohi kuten vastaavasti läntisessä Euroopassa perinteisten oikeisto- ja vasemmistopuolueiden, joiden veronalennuksiin tai työntekijöiden oikeuksiin tukeutuvat vanhakantaiset ohjelmat eivät enää kansalaisia kiinnosta vastaavasti kuin oikeistopopulististen ja vihreiden ohjelmat.

Kyse on siis uudistumishalukkuudesta ja uudistumiskyvykkyydestä.

Venäjän kohdalla kyse on taloudesta ja siitä, kykeneekö Venäjä kasvattamaan taloutta kansalaisten haluamalla tavalla ja niin, ettei elintasoero Kiinaan ja Euroopan unioniin ainakaan kasvaisi.

Jos Ukraina onnistuu nykyisen presidentti Volodymyr Zelenskyin ja Kansan palvelija -puolueensa johdolla uudistamaan ja vapauttamaan oligarkkijohtoisen ja korruptiosta kärsivän talouden, sama tie on edessä myös niin Venäjällä kuin Valko-Venäjälläkin.

Taloudellinen kyvykkyys on lopulta joka maalle kaiken ratkaisevaa.

Kaikille maailman poliitikoille hyvä neuvo: jos haluatte pysyä kauan vallassa, tehkää jatkuvasti uudistuksia älkääkä jääkö laakereille hetkeksikään lepäämään.