Burevestnik ja Vienanmeren säteilyonnettomuus

”STUK: Itämeren ympäristön radioaktiiviset säteilyarvot hiukan kohonneet – ’Tässä vaiheessa ei uskalleta sanoa, että olisi Venäjältä peräisin’” (Yle 27.6.2020).

”Ruotsin SEP63-asema havaitsemat kolme isotooppia (Cs-134, Cs-137 ja Ru-103) liittyvät ydinfissioon ja ovat korkeammat kuin tavanomaiset tasot (mutta eivät ole haitallisia ihmisten terveydelle). Mahdollinen lähdealue 72 tuntia edeltävässä havainnassa näkyy oranssina kartalla.” totesi englanninkielisen kannanoton suomennettuna Ydinkoekieltosopimusjärjestön (CTBTO) pääsihteeri Lassina Zerpo Twitterissä  (Twitter, Lassina Zerpo 22. ja 23.6.2020).

”Itämeren ympäristössä mitattiin viime viikolla pieniä kohonneita säteilyarvoja – Venäjän mukaan sen ydinvoimalat toimivat moitteettomasti” (Yle 29.6.2020).

”STUKin mittauksissa ei uutta tietoa Itämeren kohonneista säteilyarvoista – koostumus viittaa ydinvoimalan polttoaineisiin” (Yle 29.6.2020).

”Säteilyturvakeskus: Viime viikolla Suomessa havaittu säteily tuli idästä” (HS 29.6.2020).

”Kun ilman kulkeutumista näytteenottopaikalle mallinnetaan taakse päin, alue, jolta hiukkaset olisivat voineet tulla, kasvaa [idän suunta] kuitenkin aika isoksi”, STUK:n laboratorionjohtaja Aleksi Mattila totesi Helsingin Sanomien jutussa.

”Itämeren kohonneiden säteilyarvojen lähdettä ei ole vieläkään paikallistettu – Venäläisasiantuntija uskoo sen olevan todennäköisesti Venäjällä” (Yle 3.7.2020).

Kyseistä säteilylähdettä ei saatu selvitettyä. Mistä päin Venäjää kuluneena kesänä Suomesta kerätyistä ilmatäytteistä todettu lievästi kohonnut säteily oli peräisin.

Tämä havaittu säteilypäästö ja sen lähde ei mahdollisesti liity tämän kirjoituksen aiheeseen, mutta jatkossa on syytä ottaa huomioon, että idästä päin tulevien radioaktiivisten päästöjen lähde voi olla myös jokin muu kuin tiedossa oleva ydinvoimala tai muu rauhanomainen viranomaisluvallinen kaupallinen ydinvoimatuotanto.

Venäjä on nyt ylittänyt taas kerran sotilaallisessa toiminnassaan yhden uuden rajapyykin. Kyse on toimista, joilla rikotaan ydinkoekieltosopimusta, vaikka itse koeydinpommia ei räjäytetäkään.

****

9М729 Burevestnik (9М729 «Буревестник») ja 9М730 Burevestnik (9М730 «Буревестник»).

Venäjä on kehittänyt ydinvoiman käyttämistä ohjusten polttoaineena jo vuodesta 2001. Ainakin Venäjän  omien sanomiensa mukaan. Tuskin ihan vuodesta 2001 alkaen sentään, mutta pitkään kuitenkin.

Lähtölaukaus ydinvoiman käyttämiseen ohjusten voimanlähteenä oli Yhdysvaltojen vetäytyminen vuonna 1971 solmitusta ballististen ohjusten torjuntaa koskevasta ABM-sopimuksesta päivämäärällä 13. kesäkuuta 2002. Yhdysvallat irtisanoi sopimuksen jo vuonna 2001 päivämäärällä 13.12.2001.

Venäjän ja Neuvostoliiton ikuisuusongelma venäläisten mielestä on ollut, ettei heillä ole ollut ohjuksia sukellusveneohjuksia lukuun ottamatta Yhdysvaltain lähettyvillä, kun Yhdysvalloilla puolestaan on ollut ohjuksia Neuvostoliiton ja Venäjän lähettyvillä.

Ohjussijoitteluyritys Kuubaan epäonnistui pahoin vuonna 1962. Nyt Venäjä kehittelee vaihtoehtoa, jossa ohjuksella olisi ääretön kantama ja suunniteltujen risteilyominaisuuksien puolesta olisi vaikeasti havaittava. Samaa kehittelyä venäläiset harrastivat jo Neuvostoliiton aikaan.

Maaliskuun 22. päivänä 2018 projektikoodilla 9М730 risteilyohjus sai nykyisen nimensä – siis Burevestnik – Venäjän puolustusministeriön verkkosivustolla avoimen äänestyksen tulosten perusteella. Burevestnik-nimi on siis Venäjän kansan valitsema tuolle ohjukselle. Jos tuosta ohjuksesta hakee vanhempaa tietoa kuin vuodesta 2018, hakusanana ei kannata käyttää Burevestnik-sanaa. 9М730-projektitunnus on sen sijaan jo hieman parempi.

On siis kaksi venäläistä laajaa huomiota lännessä saanutta risteilyohjusta, joiden ohjusrakettimoottorien projektinumerointi heittää vain yhdellä: 9М729 ja 9М730.

Mikä onkaan noiden ohjusrakettimoottorien ero?

Yhdysvallat irtisanoi INF-sopimuksen 9М729-ohjuksen perusteella. Yhdysvallat ilmoitti aikomuksensa ​​vetäytyä sopimuksesta 20. päivänä lokakuuta 2018 ja sopimus päättyi 2. elokuuta 2019. Käsittelin tuota tapahtumaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”INF-sopimus – Venäjän ydinkärki-Iskanderien on syytä huolettaa myös Suomea” (US-blogi 22.10.2018).

Molempien ohjusten perustat ovat OKB Novatorin (АО «ОКБ «Новатор») kehittämiä ja ne ovat samantyyppisiä perustuen pitkälti samaan tekniikkaan ja koostuen samoista osista ikään kuin Lego-palikkoina.

Rakettimoottoreilla on kuitenkin yksi keskeinen ero: 9М730:n energialähteenä on tarkoitus käyttää ydinvoimaa.

Kyse on ydinpommia kuljettavasta ja matalalla lentävästä risteilyohjuksesta, jonka kantama olisi melkein rajoittamaton. Tuohon Venäjä kehitystyöllään pyrkii.

****

Käsitelen tässä kirjoituksessa melko perusteellisesti  9М730-ohjusrakettia ja siihen liittyvää ydinonnettomuutta, joka tapahtui 8. elokuuta 2019 Nenoksassa (Нёнокса, Google-map-01, 64°39’04.8″N 39°10’22.7″E) lähellä Severodvinskiä (Северодвинск) Vienanmeren rannalla. Joissakin latinalaisin aakkosin nimettynä kyseisestä paikasta käytetään myös Nonoksa-nimeä. Elokuun 8. päivän onnettomuus uutisoitiin vuosi sitten laajasti niin Suomessa kuin koko läntisessä maailmassa.

Putinin mainitsi kyseisen ohjuksen ensikerran julkisesti puheessaan liittovaltion edustajakokoukselle maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2018 (Президент России 1.3.2018):

”Одно из них – создание малогабаритной сверхмощной ядерной энергетической установки, которая размещается в корпусе крылатой ракеты типа нашей новейшей ракеты Х-101 воздушного базирования или американского «Томагавка», но при этом обеспечивает в десятки раз – в десятки раз! – большую дальность полёта, которая является практически неограниченной. 

 В конце 2017 года на Центральном полигоне Российской Федерации состоялся успешный пуск новейшей российской крылатой ракеты с ядерной энергоустановкой. В ходе полёта энергоустановка вышла на заданную мощность, обеспечила необходимый уровень тяги.”

Vapaasti suomennettuna:

”Yksi niistä on pienikokoisen erittäin voimakkaan ydinvoimalähteen luominen risteilyohjukseen, joka on sijoitettu ilma-aluksesta laukaistavaan Kh-101-risteilyohjukseen tai amerikkalaiseen Tomahawkiin, mutta tarjoaa samalla kymmeniä kertoja – kymmeniä kertoja! – pitkiä lentomatkoja ollen käytännössä lähes rajaton.

Vuoden 2017 lopulla Venäjän uusin ydinvoimalla toimiva risteilyohjus laukaistiin onnistuneesti Venäjän federaation keskusharjoitusalueella. Lennon aikana ohjuksen voimalähde saavutti määritetyn tehon tarvittavalla työntövoimalla mitattuna.”

Putinin mainitsema työntövoima on oleellinen ohjuksien ja avaruusrakettien toiminnalle. Mistä saadaan riittävälle työntövoimalle räjähtävä ja riittävän pitkäkestoinen tiivis energia.

Venäjän federaation keskusharjoitusalueella (Центральный полигон Российской Федерации) Putin tarkoitti jo vuonna 1954 perustettua sotilaallisen ydinvoiman testauspaikkaa Novaja Zemljassa. Testausalueen koko on 90 200 neliökilometriä. Neuvostoliiton aikaan vuosina 1954–91 tuolla harjoittelualueella tehtiin yhteensä 132 ydinkoeräjäytystä.

Alueella suoritettiin myös maailman suurimman vetypommin räjäytys 30.10.1961. Tsaari-pommi tai Tsar-Bomba (Царь-бомба), 58,6 megatonnia, Suhoi Nosin (Сухой Нос) päällä 73°51’00.0″N 54°30’00.0″E-koordinaatissa. Venäjä on nyt 20.8.2020 julkaissut uutta kuvanauhaa tuosta räjäytyksestä yli 40 minuuttia (YouTube, Росатом 20.8.2020).

Putinin mainitsema Kh-101-risteilyohjus (Х-101/Х-102) on Venäjän risteilyohjusten perusta Kh-55-risteilyohjusken pohjalta (X-55/X-55SM/X-65/X-555). Kh-101 on risteilyohjus tavanomaisella räjähdekärjellä, Kh-102:n kärki on noin 250 kilotonnin ydinpommi.

Olisiko Burevestnik onnistuessa vain ilma-alukseen asennettava, jää nähtäväksi. Kaikki koelaukaisut toistaiseksi on tehty maankamaralla olevilta laukaisualustoilta. Tomahawkista on sukellusveneistä tai laivoista laukaistava ohjustyyppi, ilma-aluksesta laukaistavaa tyyppiä ei koskaan otettu tuotantoon.

****

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu (United States Intelligence Community) ja myös muut Yhdysvaltain hallituslähteet ovat jakaneet melko avuliaasti tietoa Venäjän 9М730 Burevestnik -ohjuskehittelyhankkeesta. Tietoa on annettu etenkin CNBC-mediakanavan kautta. Tiedustelutiedon jakaminen julkisuuteen on palvellut Yhdysvaltain etua.

Burevestnik-ohjushanketta koskeva ensimmäinen testi suoritettiin kesäkuussa 2016 Kapustin Jarin ohjusten ja rakettien koe- ja laukaisualueella. Yhdysvaltain tiedustelupalveluorganisaatio alkoi seurata ohjustestejä kesäkuussa 2016. Elokuussa 2018 tilanne oli se, että ohjustestejä oli suoritettu 12 kertaa ja edellinen testi  oli tapahtunut 26.2.2018.

Venäjä oli tehnyt ennen Nenoksan onnettomuutta 9М730 Burevestnik -ohjuksella kaikkiaan kolmetoista ohjustestiä, joista vain kaksi on onnistunut. Onnistuneet testit ovat Pankovon (Панково, Google-map-02, 73°06’54.0″N 53°16’30.0″E) testi Novaja Zemljassa (Новая Земля) marraskuussa 2017 ja Kapustin Jarin (Капустин Яр, Google-map-03, 48°38’54.9″N 45°58’59.9″E) testi tammikuussa 2019, jonka tarkaksi päivämääräksi on kirjattu 29.1.2019.

Pankovon testilaukaisupaikka on vain 90 kilometrin päässä edellä mainitun Tsaari-pommin laukaisukohdasta. Ohjuksen onnistunein testi itseasiassa lensi lähelle Tsaari-pommin laukaisukohtaa, mutta päätyi mereen. Laukaisu oli suunniteltu päättyväksi Suhoi Nosiin.

Lieneekö tuo venäläisiltä ollut harkittua propagandamielessä?

Marraskuun 2017 ja helmikuun 2018 välisenä aikana Venäjä testasi neljää ohjusta. Noista siis yksi onnistui Novaja Zemljassa. Ainakin yksi koeohjus Venäjältä hävisi vuoden 2017 lopulla Barentsinmereen epäonnistuneessa testissä. Ei ole varmaa tietoa, onnistui Venäjä löytämään etsinnöissä tuon ohjuksen. On todennäköistä, ettei tuo ohjus ollut ainoa epäonnistuneissa testeissä meren uumeniin hävinnyt ohjus – niin myös Vienanlahdella. Ajankohtaan liittyvästä säteilyarvojen kohoamisesta Euroopassa ja Yhdysvaltojen reaktioista hieman myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Nenoksassa testit aloitettiin todennäköisesti syksyllä 2018, jos viitteenä käytetään sinisten merikonttien ilmestymistä vastaavasti kuin Pankovoon ja Kapustin Jariin. Kapustin Jarista satelliittikuva on seuraavassa luvussa, Pankovon ja Nenoksan kuvat ovat sen sijaan alla. Kuva Pankovosta on ylempänä ja Nenoksasta alempana. Sinisten konttien lisäksi kuvissa on samanlaiset ohjuksen suojahangaarit ja laukaisukiskot.

Presidentti Putin oli siis asiasta julkisuudessa 1.3.2018. Putin viittasi tuossa maaliskuun 2018 puheessaan 9М730 Burevestnik -ohjukseen ja em. marraskuun 2017 testiin.

Viimeinen Burevestnik-koelaukaisu Novaja Zemljan Pankovossa tapahtui helmikuussa 2018 ja koejärjestelyt purettiin kesällä 2018. Miksi Novaja Zemljan koelaukaisupaikasta luovuttiin ja siirryttiin kokonaan Nenoksaan toisena koepaikkana, siitä lisää myöhemmin tässä blogikirjoituksessa.

****

Nenoksassa ohjustestit on ollut tarkoitus suorittaa kirjoituksen alkuun kirjatussa Google-map-01-pisteessä, joka on esitetty myös edellisen luvun viimeisessä kuvassa. Viime vuoden elokuun 8. päivän räjäytykseen johtanut tapahtuma on kuitenkin ihan muuta kuin tavanomainen rannalta tapahtunut ohjustestilaukaisu. Tuosta tapahtumasta lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Mikäli 8. päivän ohjustestilaukaisu olisi tapahtunut rannan laukaisupaikalta, olisi se ollut suojattu niin kuin muissa maalta tapahtuneissa koelaukaisuissa aiemmin harmaa- tai sinivärisellä ”ympäristösuojalla”, joita käytettiin Pankovossa ja Kapustin Jarissa:

Oheinen kuva on Kapustin Jarin testistä 29.1.2019. Iso sininen hangaari punaisella katkoviivalla rajattuna on ohjuksen laukaisusäilytyshangaari ja keltaisella katkoviivalla osoitettu on laukaisukiskojärjestelmä. Hangaarin tehtävä lienee estää uteliaitten satelliittien näkeminen kohteeseen laukaisun valmisteluvaiheessa. Hangaarin vierellä on kaksi sinistä konttia, joista lisää myöhemmin. Siniset kontit ovat Burevestnik-ohjusten testaustapatumiin oleellisesti liittyviä – myös 8.8.2019 Nenoksassa tapahtuneessa ydinonnettomuudessa.

****

Länsi-Arktisen merisatamahallinnon (Администрация морских портов Западной Арктики) sivuilla ilmoitetaan merialueiden käytön rajoituksista. Kielto ei salli uimista, kalastusta, ankkurointia, merinisäkäspyyntiä eikä ylilentämistä ilma-aluksilla.

Elokuun 7. päivänä 2019 – siis  päivä ennen onnettomuutta – Venäjä sulki alueita meriliikenteeltä ja venäläisviranomaiset lähettivät NOTAM-ilmoituksen lentoliikenteelle. NOTAM-ilmoitus (NOTAM Q4201/19) koski noin 27 000 neliökilometrin suuruista aluetta Nenoksan ja Novaja Zemljan välisellä alueella. Testiohjuksen oli määrää lentää Nenoksasta Novaja Zemljan länsipuoliselle merialueelle. NOTAM-ilmoituksen aihe oli rocket launch. Alueiden käyttörajoitteet oli määritelty ajanjaksolle 8.-11.8.2019.

Onnettomuuden jälkeen Venäjän Länsi-Arktinen merisatamahallinto asetti rajoitteita Vienanlahdelle oheiselle alueelle:

Kuvassa Nenoksan suunnitelmissa ollut maalaukaisupiste on esitetty punaisella pisteellä (Google-map-01, 64°39’04.8″N 39°10’22.7″E). Rajoitusalueen rajapisteet ja rajoitusaika oli esitettynä Länsi-Arktinen merisatamahallinnon sivuilla (esimerkki).

Tällä kertaa rajoituksia ei purettukaan 11.8.2019, vaan niitä jatkettiin merenkulun osalta edellä olevassa kuvassa esitetyllä alueella aluksi 10.10.2019 saakka, sitten jatkona 8.11.2019 saakka, jatkona 7.12.2019 saakka, jatkona 7.1.2020 saakka, jatkona 6.2.2020 saakka ja jatkona aina kuukausi kerrallaan.

Alusten –  myös pienten veneiden –  läsnäolo tuolla alueella oli kielletty. Rajoitukset antoi Venäjän armeija Länsi-Arktinen merisatamahallinnolle kirjattavaksi. Miksi kiellot kuukausi kerrallaan otettiin käyttöön, sitä venäläisviranomaiset eivät selittäneet. Kyse lienee ollut joko ydinsäteilystä tai meressä edelleen olevista ohjusosista.

Serebrjanka (Серебрянка) on venäläinen merialus, joka käytetään erikoistarkoituksiin, joista ensisijainen on nestemäisen radioaktiivisen jätteen kerääminen ja säilöntä. Alus nähtiin Novaja Zemljan länsipuolisella, kun Venäjä testasi Burevestnik-ohjusta Novaja Zemljan Pankovossa. Se nähtiin myös Vienanlahdella, kun ydinonnettomuus Nenoksassa tapahtui.

Mikä sitten on Serebrjanka, englanniksi Serebryanka (MarineTraffic, Serebryanka, kotisatamapaikka Google-map-04, 69°02’54.0″N 33°04’18.3″E)? Alus on vuonna 1970 rakennettu ydinpolttoaineen kuljetusalus, joka kuljettaa myös ydinjätettä (nuclear fuel carrier). Serebrjankan tehtävänä on ollut näissä Burevestnik-ohjustestauksissa kerätä testeissä mereen päätynyt radioaktiivinen materiaali ja viedä Murmanskin lähelle Sajda Gubaan (Сайда Губа) jatkokäsittelyyn.

****

Vienanlahden Nenoksassa 8.8.2019 tapahtuneesta onnettomuudesta syntyi säteilypäästöjä.

Severodvinskin kaupungissa, joka sijaitsee noin 45 kilometriä Nenoksasta itään, rekisteröitiin säteilypiikiksi 2 µSv/h (mikrosievertiä tunnissa) kello 11.50–12.30 paikallista aikaa 8. elokuuta. Räjähdyksen jälkeen Severodvinskin säteilytaso nousi 4–16 kertaiseksi.

Venäjän liittovaltion hydrometeorologian ja ympäristön seurantavirasto Rosgidrometin (Росгидромет) mukaan keskimääräinen taustasäteilyarvo Severodvinskissa on 0,11 μSv/h. Elokuun 8. päivän aamupäivällä  kaupungin kuudessa mittauspisteessä mittauskeskiarvoja rekisteröitiin välille 0,45–1,78 μSv/h. Kello 14.30 mennessä kaupungin taustasäteily palasi jo tavanomaiselle tasolle vaihdellen välillä 0,13–0,16 μSv/h.

Lyhytaikainen säteilypäästö siis.

Ydinkoekieltosopimusjärjestö CTBTO:n sivuilta löytyy kartta-animaatio, kuinka säteilypäästö levisi tuulten mukaan itään päin 8.-19.8.2019 paikallista aikaa:

Twitter, Lassina Zerbo 18.8.2019.

Rosgidromet otti ilma- ja sademääränäytteitä Severodvinskissä 8.-23.8.2020. Viraston mukaan Severodvinskin kaupungissa 8. elokuuta havaittu säteilytason hyppy liittyi strontiumin, bariumin ja lantaanin radioaktiivisten isotooppien hajoamiseen. Mittaustuloksia löytyy Rosgidrometin sivuilta (Росгидромет 10.-23.8.2019):

”Радионуклидный состав проб отобранных в Северодвинске, показал наличие короткоживущих техногенных радионуклидов 91Sr (T1/2=9,3 ч), 139Ba (T1/2=83 мин), 140Ba (T1/2=12,8 дней) и его дочернего радионуклида 140La (T1/2=40ч), которые являются продуктами распада инертных радиоактивных газов (ИРГ). Как указывалось ранее, ИРГ стали причиной кратковременного повышения МАЭД 8 августа 2019 года в г. Северодвинске.”

Vapaasti suomennettuna (toivottavasti tekniset termit ovat oikein):

”Severodvinskissa otettujen näytteiden radionuklidikoostumus osoitti lyhytaikaisten teknogeenisten radionuklidien Sr-91 (T1/2 = 9,3 tuntia), Ba-139 (T1/2 = 83 päivää), Ba-140 (T1/2 = 12,8 vuorokautta) läsnäolon ja myös tytärradionuklidin La-140 (T1/2 = 40 tuntia) läsnäolon, joiden hajoamistuotteet ovat inerttejä radioaktiivisia kaasuja. Kuten aiemmin on mainittu, inertit radioaktiiviset kaasut aiheuttivat ympäristön gammasäteilyn annosekvivalenttinopeuden lyhyen ajan nousun 8. elokuuta 2019 Severodvinskissa.”

T1/2-termi on puoliintumisaika. Teknogeeninen on käsittääkseni vastakohta luonnolliselle, on ihmisen aikaansaamaa.

МАЭД-lyhenteen (мощность амбиентного эквивалента дозы [гамма-излучения]) olen kääntänyt ympäristön gammasäteilyn annosnopeudeksi, mutta tuosta käännöksestä en ole ollenkaan varma.

Päivä räjähdyksen jälkeen rantaan ilmestyneen ponttonin viereltä venäläismedian mukaan on mitattu annosnopeudeksi 750 mikroröntgeniä tunnissa, kun tavanomainen nopeus alueella on 28–42 mikroröntgeniä tunnissa. Venäläismediassa on käytetty annosnopeutena vanhahtavaa säteilytyksen yksikköä (µR/h). 1 µR/h on 0,01 µSv/h, kun ja jos annosnopeudella kuvataan alueelta todettuja radioaktiivisia materiaaleja.

Ponttonirakenteissa oli siis radioaktiivisesti saastuneita rakenteita tai muita lähteitä.

Noista ponttoneista lisää myöhemmin.

****

Räjähdys 8.8.2020 oli voimakas ja näkyi seismologisilla asemilla Venäjän ulkopuolella ja myös Suomessa. Ydinkoekieltosopimusjärjestö CTBTO uutisoi asiaa oheisesti Twitter-tilillään (Twitter, CTBTO 10.8.2019):

Noiden seismologisten mittaustulosten perusteella räjähdyksen suuruudeksi on laskettu 100 kiloa trotyylia (TNT). Yhdessä TNT-kilossa on räjähdysenergiaa (räjähdyslämpöä) 4,184 MJ.

Norjalaislähteiden mukaan itseasiassa räjähdyksiä tapahtui kaksi. Ensimmäinen noin klo 9 aamulla ja kaksi tuntia myöhemmin klo 11 aamupäivällä paikallista aikaa (Norsar). Luoteis-Norjassa Bardufossin mittausasemalla infrapuna-antureilla mitattujen matalataajuisten äänien perustella sekä myös seismisten mittauslukemien perusteella ensimmäinen räjähdys oli tapahtunut joko maanpinnan tasolla tai kosketuksessa maanpinnan kanssa esimerkiksi vedessä.

Kaksi tuntia myöhemmin tapahtunut räjähdys havainnoitiin niin Norjassa kuin täällä Suomessa vain infrapuna-antureilla, mikä viestii räjähdyksen tapahtuneen ilmatilassa. Jälkimäisen räjähdyksen osalta kysymys voi olla esimerkiksi myös kaivosräjäytyksestä Suomessa.

Norjalainen Norsar (kotisivut) suorittaa seismisiä mittauksia maanjäristysten ja ydinräjähdysten havaitsemiseksi.

****

Palataanpa ajassa hieman vielä taaksepäin.

Ensimmäiset ohjustestit, joissa mukana ydinmateriaalia, Venäjä suoritti Novaja Zemljassa.

Vuodesta 2017 Euroopan ilmatilasta todettiin mittauksissa tiettyjen radioaktiivisten isotooppien lisääntymistä. Noiden isotooppien lähteeksi siviilitutkijat jäljittivät Luoteis-Venäjän.

Sinänsä Venäjän ohjustestaukset voivat tarjota yhden selityksen, miksi radioaktiivisia jodi-131-piikkejä mitattiin ilmakehänäytteissä helmikuussa 2017 Venäjän luoteisosassa Kuolan Barentsinmerellä. Tämä isotooppi on niiden kymmenien radionuklidien joukossa, jotka Yhdysvaltain energiaministeriö kirjasi sivutuotteeksi Nevadan testialueella vuosina 1959–1969 tehdyistä ydinkokeissa koskien ydinkäyttöistä ramjet-rakettimoottoria eli scramjetia (Radiological effluents released from nuclear rocket and ramjet engine tests at the Nevada Test Site 1959 through 1969).

”Detection of radioactive iodine at trace levels in Europe in January 2017” (IRSN 13.2.2017):

IRSN (Institut de Radioprotection et de Sûreté Nucléaire) on Ranskan säteilyturvakeskus. Jodi-131:a mitattiin niin Suomessa, Puolassa, Tšekissä, Saksassa, Ranskassa kuin Espanjassa tammikuun loppuun saakka.

”On Feb. 20, 2017, the Comprehensive Test Ban Treaty Organization, which monitors compliance with the 1996 treaty of the same name, subsequently issued a statement saying that it had not detected any elevated levels of iodine-131 ‘in the past several months.’ ‘”If a nuclear test were to take place that releases I-131 it would also be expected to release many other radioactive isotopes.’” (The Drive 2.3.2018).

Vapaasti suomennettuna:

”20. helmikuuta 2017 Ydinkoekieltosopimusjärjestö CTBTO, joka valvoo vuoden 1996 saman nimisen sopimuksen noudattamista, antoi myöhemmin lausunnon, jossa todettiin, ettei se ollut havainnut jodi-131:n kohonneita arvoja viime kuukausien aikana. ’Jos tapahtuu ydinkoe, joka vapauttaa I-131:a, sen odotetaan myös vapauttavan monia muita radioaktiivisia isotooppeja.”

CTBTO:lla oli hieman eri näkemys mahdollisista säteilylähteistä kuin Yhdysvalloilla. Yhdysvaltojen tiedostelutietojen perusteella yksi lähdemahdollisuus oli Venäjän epäonnistuneet ohjuskokeet, joissa on ollut mukana myös ydinmateriaalia.

Määrät ovat sinänsä pieniä, mutta kertovat jostain poikkeavuudesta normaaliin. Yleensä säteilyviranomaiset eivät noihin kiinnitä eritystä huomiota eikä lähdettä selvitetä tarkemmin arvojen ollessa pieniä. Lähde kirjataan tuntemattomaksi.

Yhdysvaltojen ilmavoimat alkoi lennättää alkuvuodesta 2017 Novaja Zemljan ympäristössä yhtä ilmanäytteitä ottavaa testauskoetta nimeltään WC-135 Constant Phoenix. Yhdysvalloilla oli jo tuolloin täysi käsitys mitä Venäjä puuhailee ja missä mennään, muttei sitä, syntyykö puuhailusta radioaktiivisia päästöjä.

Yhdysvallat lennättää WC-135:ta ensisijaisesti sotilaallisiin asioihin liittyen, kun on esimerkiksi epäilys ydinkoetoiminnasta tai vastaavasta. Konetta onkin nähty Pohjois-Korean lähettyvillä maan ydinkokeisiin liittyen.

WC-135:sta tehtyjen mittausten tuloksia ei meillä ole tiedossa, löytyikö Venäjän ohjuskokeiden yhteydessä esimerkiksi jodi-131:tä. Mutta seuraukset keväältä 2019 ovat tiedossamme.

Keväällä 2019 Yhdysvallat syytti Venäjää alhaisen päästötason ydintestien (low-yield nuke tests) suorittamisesta arktisella alueella rikkoen samalla kattavaa ydinkokeiden kieltosopimusta (CTBT). Asiasta uutisoivat mm. The Wall Street Journal- ja The Drive -julkaisut (WSJ 29.5.2019 ja The Drive 29.5.2019). Tuon jälkeen ei Venäjä ole testannut Burevestnik-ohjusta Novaja Zemljassa. Sitä me emme tiedä, oliko WC-135:n säteilymittaustuloksilla vaikutusta syytöksiin kieltosopimuksen rikkomisesta.

****

Nenoksan viereinen laukaisupaikka kuuluu Venäjän pohjoisen laivaston (Северный флот) Valkoisenmeren laivastotukikohtaan, viralliselta nimeltään Punaisen lipun Vienanmeren laivastotukikohta (Беломорская военно-морская база, БелВМБ). Sotilasyksikkö on в/ч 09703.

Nenoksassa kyse on virallisesti Sopkassa (Сопка) sijaitsevasta laivastotestitukikohdasta ja sotilasyksikkö on edellä mainittu. Nimi on kuitenkin 45. valtion keskeinen laivastotestialue Nenoksa (45-й Государственный центральный морской полигон «Нёнокса»). Testialueella on vakuuttava historia, joka ulottuu aina 1950-luvulle. Noina kylmän sodan aikoina paikka oli huippusalainen. Noista mielenkiintoisista testauksista voisi kirjoittaa oman pitkän blogikirjoituksen.

Miksi testialue perustettiin aikanaan tänne?

Siitä samasta syystä, miksi Burevestnik testin siirrettiin Novaja Zemljasta Vienanlahdelle. Kyse on Venäjän riittävän kokoisesta sisämerestä, joka ei liity ulkorajoihin. On siis ”piilossa”. Edellä kerrotusti keväällä 2019 Yhdysvallat syytti Venäjää alhaisen päästötason ydintestien (low-yield nuke tests) suorittamisesta arktisella alueella, mutta kevään 2019 jälkeen testejä ei enää suoritettu Novaja Zemljalla. Nenoksan testit oli kuitenkin aloitettu jo aiemmin.

Venäjä on käyttänyt Nenoksaa aktiivisesti pitkän kantaman risteilyohjusten testaamiseen ja paikkakunnalla on tosiaankin pitkä testaushistoria. Vuodesta 2015 lähtien uutta hypersoonista Tsirkon-ohjusta (Комплекс 3К-22 Циркон) on testattu Nenoksassa. Myös tuosta ohjuksesta Putin mainitsi puheessaan 1.3.2018.

****

Palataan sinisiin kontteihin. Merikontteihin siis. Sininen on merikonteissa tavallinen väri.

Edellä tässä kirjoituksessa on satelliittikuva Kapustin Jarin testistä 29.1.2019, jossa oli nähtävissä kaksi sinistä konttia.

Edellä tässä kirjoituksessa on satelliittikuva myös Pankovon testialueesta, jossa kuvanottohetkellä oli yksi sininen kontti. Samanlaisia kontteja oli Pankovossa myös silloin, kun Venäjän puolustusministeriö otti kuvia julkaistakseen ensimmäisen kerran Burevestnik-ohjuslaukaisukuvia 1.3.2018.  Kyse on marraskuun 2017 onnistuneen testin kuvista:

Alla oleva kuva on puolestaan otettu Nenoksan onnettomuuden jälkeen Vienanlahden rannalta. Rannalla sijaitsevan laukaisupaikan sinisiä kontteja (2 kpl) satelliittikuvana on esitetty edellä tässä kirjoituksessa. Alla olevassa kuvassa on edellä mainittuun onnettomuuteen liittyneet ponttonit ja niiden päällä olevat siniset kontit.

Kuvassa taaimmaisesta meressä olevasta ponttonista on havaittavissa räjähdyksen synnyttämät vauriot. Kuvan ovat ottaneet paikalliset asukkaat elokuun lopulla 2019 (todennäköisesti 22.8.2019). Vastaavia kuvia oli VKontakte-palvelussa muutamaa päivää aiemmin (ВКонтакте, Нёнокса в сердце моём 18.8.2019).

Tuo taaempi ponttoni on esitetty tarkemmin oheisessa kuvassa hieman eri kulmasta otettuna:

Nuo kontit eivät kuitenkaan ole tavallisia kuuden metrin (20 jalan) ISO-kontteja. Nämä kontit on valmistanut pietarilainen Ekomet-S-yritys (АО «Экомет-С»). Yritys hoitaa Venäjällä kiinteän radioaktiivisen jätteen kuljetusta, käsittelyä ja loppusijoitusta. Kontit ovat nimeltään UKTH-24000 (УКТН-24000) ja yritys kuvaa konttiaan matalan radioaktiivisen jätteen varastointiin ja kuljetukseen maantie-, rautatie- ja merikuljetuksissa (АО «Экомет-С», Транспортировка РАО).

Ekomet-S:llä on oma metallisen radioaktiivisen jätteen loppusijoitusasema lähellä Sosnovyi Borin ydinvoimalaitosta ja siis ihan Suomen vierellä. Ekomet-S:n toimeksiantaja on Rosatomiin (Госкорпорация «Росатом») kuuluva Atomflot (ФГУП «Атомфлот»), jonka omistuksessa on edellä mainittu Serebrjanka-merialus.

Noita vastaavia matalan radioaktiivisen jätteen kuljetuskonttien valmistajia on Venäjällä muitakin, mutta Nenoksan ydinonnettomuuteen Ekomet-S on linkitetty konttitunnisteiden perusteella, jotka ovat olleet luettavissa rannalta.

***

Nenoksan ydinonnettomuusalueella oli joidenkin lähteiden mukaan onnettomuuden sattuessa Serebrjanka-aluksen lisäksi yksi sinisillä konteilla varustettu ponttoni (”possible barge”) ja lisäksi kaksi muuta alusta (”unidentified ship, no AIS transmission”). Alue oli tuolloin siis meri- ja ilmaliikenteeltä suljettu.

Ohessa Jeffrey Lewisin twiitti 9.8.2019, jossa alukset esitetty Planet Labs-sivuston kartalla (Twitter, Jeffrey Lewis 9.8.2019). Laukaisua ei siis tapahtunut rannikon laukaisupisteestä ja tuosta tulkinnasta on varsin suuri yksimielisyys. Laukaisupisteellä lienee ollut tarkoitus suorittaa laukaisu 8.8.2019 jälkeen, mutta räjähdys muutti suunnitelmat. Toisin kuin heti räjähdyksen jälkeen arvioitiin, ponttoneja olikin alueella kaksi.

Radioaktiivisia päästöjä synnyttänyt räjähdys tapahtui toiseen ponttoniin liittyen vaurioittaen pahoin  ponttonia. Tuo ponttoni on esitetty edellisessä luvussa olevassa kuvassa ja on taaempi meressä oleva ponttoni.

Nuo ponttonit näyttävät ensisilmäykseltä ihan miltä tahansa vanhalta ja alkeelliselta perusponttonilta, mutta sitä ne eivät ole.

Ponttonit ovat FRUG RFJATS-VNIIEF-nimisen tutkimuslaitoksen tai paremminkin yrityksen (ФГУП «РФЯЦ – ВНИИЭФ»), joka on Venäjän liittovaltion ydinkeskus ja kokeellisen fysiikan tutkimuslaitos ja jonka pääpaikka on Saratovin suljettu kaupunki. Yritys on osa Rosatomia.

Tuossa 9.8.2019 tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli yhteensä seitsemän henkilöä, joista viisi oli VNIIEF:n tutkijoita. Burevestnik-projektin päätoimija on OKB Novator ja kaikki tapahtuu Novatorin alla. VNIIEF on Burevestnik-projektissa pääalitoimija Novatorin alla.

Rosatom on siis vahva osa Venäjän ydinaseiden kehittämistoimintaa. Suomessakin on paljon totaalisia umpiääliöitä, jotka eivät taida haluta tuota Rosatomin asemaa ymmärtää, kun ostelevat tänne innokkaasti Rosatomin ydinvoimalaitoksia. Suomi on pihalla kuin lumiukko, kun puhutaan siitä, kuinka suuri osuus ja merkittävyys Rosatomilla on Venäjän tuhoisien ydinaseiden kehittämisessä ja saamisessa armeijan käyttöön.

Yksikään muu todellinen länsimaa ei suostu ostamaan Rosatomilta ydinvoimalaa jo pelkästään tuon ydinasekehittäjäleiman takia, mutta mitä tekeekään Suomi vielä jopa 2010-luvulla? Ostaa Rosatomin ydinvoimalan räpäyttämättä silmiään edes nimeksi.

Tuo on todellakin tätä ikuisessa Venäjä-kuplassa elävää Suomea. Piru periköön tuon suomalaisen Venäjään liittyvän millään ei mitään väliä -moraalin.

Ponttoneja rakennettiin Kostroman telakalla (Костромская верфь) vuosina 2016–2017 yhteensä kuusi kappaletta projektiin 114 liittyen (проект 114) ja kaksi ponttoneista muutettiin VNIIEF:n tarpeisiin päämääränä Burevestnik-ohjuksen kehitystyö. Asia on kerrottu Kostroman telakalla kotissivuilla (Костромская верфь, Доработка понтонов проекта 114). Kostroman telakalla valmisti vielä kolme muuta ponttonia lisää vuonna 2017 Mehanika-R-yrityksen (ООО «Механика-Р») kautta Atomflotin kautta tilattuna.

Yllätys, yllätys: myös Atomflot on siis osa sitä Rosatomia, jolta Suomi ainoana länsimaana ostelee ydinvoimaloita.

Ponttonin kantokyvyksi on ilmoitettu 100 tonnia, pituus 18,72 metriä, leveys 9,5 metriä ja syvyys 1,60 metriä. Edellä kuvissa poikittain oleva sininen kontti on siis kuusi metriä pitkä ponttonin leveyden ollessa 9,5 metriä.

Nuo kaksi ponttonia olivat nyt siis tuhon omina Vienanlahden rannalla rantahiekkaan juuttuneina. Burevestnik-koeohjus radioaktiivisine ydinmateriaaleineen räjähti siis ponttoniin liittyen.

****

Serebrjanka saapui Vienanlahdelle 6.8.2019 ja matka Murmanskista oli alkanut kaksi päivää aikaisemmin 4.8.2019. Kulkurajoitteet alueelle oli määrätty edellä tässä blogikirjoituksessa kerrotusti 8.9.2019 alkaen.

Pian räjähdysajankohdan jälkeen viimeistään päivämäärällä 13.8.2019 Vienanlahdella havaittiin myös projektin 20180 (проект 20180) Zvezdotška-luokan (Вспомогательные суда проекта 20180 типа «Звёздочка») apualus, joka myös on nimeltään Zvezdotška (Звёздочка, №01218, Бортовые номера 600) kuten se luokka, mihin alus kuuluu. Tässä tapauksessa aluksen tehtävä lienee ollut nostaa jotain merenpohjasta.

Merenpohjaan pudonnut testiohjus ehkäpä. Tuolloin ponttonit makasivat jo rannalla, paikallisten asukkaiden mukaan toinen ponttoni ilmestyi jo räjähdyspäivänä ja toinen pahemmin vaurioitunut hinattiin rantahiekkaan 15.8.2019.

On ristiriitaista tietoa, oliko kyseessä vuonna 2018 koelaukauksessa mereen pudonneen ohjuksen nostoyrityksestä, joka päätyi räjähdykseen noston yhteydessä. Joissakin lähteissä on mainintoja, että merenpohjaan päätyneitä ohjaksi olisi peräti kolme. Vai oliko kyseessä 8.8.2019 rannalta laukaistu ohjus, joka päätyi meren ja joka oli tarkoitus nostaa saman tien, mutta räjähti noston yhteydessä.

Tuollaista pohdiskelua käytiin viime syksynä.

Vienanlahdella oli 15.–20. lokakuuta 2018 NOTAM-ilmoituksen perusteella ilmaliikenteeltä suljettu alue, joka koski harjoitusalueen rannikkoa. Rannikon laukaisupaikka oli varustettu sinisen kontein kuten aikaisemmin tässä kirjoituksessa on koelaukaisuihin liitetty. Serebrjanka oli taas lahdella 25.-30.10.2018.

Tuo rannan rajoitusalue on esitetty oheisessa kuvassa.

Kun räjähdys tapahtui 8.8.2019, ei Nenoksan kylän asukkaita evakuoitu, mikä on ollut vakiotoimenpide aina koelaukaisuissa. Tuo osaltaan viittaa, ettei 8.8.2019 olisi ollut kyse suunnitellusta koelaukaisusta. Myöskään ranta-ale ei ollut suljettu kuten vuotta aikaisemmin lokakuussa.

****

Miten Nenoksan ydinonnettomuus syntyi? Mikä meni pieleen?

On esitetty kolme eri vaihtoehtoa onnettomuuden tapahtumasta.

Yhdysvaltalaisten tiedustelulähteiden mukaan Nenoksan räjähdyksessä kyse oli aikaisemmasta testissä mereen hävinneen ohjuksen nostoyritysestä ja ohjus räjähti noston yhteydessä.

Vaihtoehto, että onnettomuus tapahtui rannalta olevalla laukaisupaikalla ohjuslaukaisun epäonnistuessa, on epätodennäköinen ja ajan kuluessa hylätty. Vienanlahdella oli käyttörajoitettu laajoja alueita, mutta rajoitusten alkuajankohta oli 14.8.-17.8.2019 (Twitter, LaunchStuff 13.8.2019):

Tuo varoitus (hazardous operations, rocket launching) oli laadittu ennen 8.8.2019 tapahtunutta onnettomuutta ja siis ennalta suunniteltu. Alue, joka ulottuu Kaninin niemimaalle (Полуостров Канин) saakka, viittaa pitkään ohjuslaukaisuun rannikon laukaisupaikalta. Tuohon rajoitusalueen liittyi alue myös toinen rajoitusalue Novaja Zemljan itäpuolella (NOTAM Q4439/19). Laukaisu ei tapahtunut suunnitellusti vaan peruttiin.

Venäjä voi toki keksiä noita rajoituksia myös hämätäkseen.

Myös toista julkisuudessa esillä ollutta vaihtoehtoa on pidettävä epätodennäköisenä. Vaihtoehto, jossa laukaisu rannalta olisi osittain onnistunut ja ohjus olisi päätynyt mereen lähelle rantaa, mutta olisi räjähtänyt, kun ohjusta tai sen jäänteitä nostettiin merestä tai merenpohjasta.

Kolmas vaihtoehto on uskottavin ja on se, mitä Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu on asiasta julkistanut tiedustelunsa perusteella. Kyse ei ollut koko ohjustestistä vaan yrityksestä aikaisemmasta lokakuussa 2018 testatun ohjuksen nostamisesta merenpohjasta. Ohjus räjähti noston yhteydessä.

Kysymys vaan on, mitä testejä VNIIEF olisi ajatellut tehdä 114-projektin ponttoneilla, joita se on hankkinut käyttöönsä jo vuonna 2017. Joka tapauksessa 18,72 metriä pitkältä ja leveys 9,5 metriä leveältä ponttonilta ei voi laukaista valmista ohjusta. Olivatko ponttonit nimenomaan, johon mereen hävinnyt ohjus on tarkoitus nostaa testeissä, radioaktiivinen jäte ohjuksesta sinisiin kontteihin ja siitä edelleen Serebrjanka-alukseen?

Zvezdotška-aluksen tehtävä on tehdä nostoja merestä ja merenpohjasta. Alukseen voidaan liittää myös sukelluspallo meren pinnanalaisen maailman tutkimiseen. Zvezdotška on alus, josta ei löydy mitään tietoja esim. MarineTraffic-sivustolta. Alus voi olla edellisen luvun satelliittikuvaan liittyvä ”unidentified ship, no AIS transmission”-alus, jos ollut paikalla jo 8.8.2019. AIS (automatic identification system) on alusten automaattinen tunnistusjärjestelmä meriliikenteessä.

Venäjä kuljettaa Zvezdotška-aluksella esimerkkisi sukellusveneiden Bulava-ohjuksia (3М-30 «Булава») ja tuoreimpana kuljetuksena Poseidon-testitorpedoja (2М39 «Посейдон») Sarov-sukellusveneelle (Б-90 «Саров») testattavaksi. Poseidon on yksi Venäjän kehittelyssä olevista uutuusaseista, josta Putin mainitsi 1.3.2018 puheessaan liittovaltion edustajakokoukselle. Poseidon on oikeastaan Burevestikin serkus, jos ei nyt aivan veli, jossa Burevestikin tapaan ydinvoiman pitäisi antaa lähes rajattomat torpedon liikkumismahdollisuudet.

Jos Venäjä kykenee jollakin aikavälillä ratkaisemaan ohjusten energiakäyttöön liittyvät ydinvoiman käytön ongelmat, tuota ohjuksen samaa energialähdettä saamme nähdä useissa eri Venäjän ohjustyypeissä.

Zvezdotška-alukselle Venäjän ohjustestit ovat siis tuttuja. Alla olevassa kuvassa oleva Zvezdotškan peränosturi kannattaa Poseidon-torpedon testiversioita (valkea nuoli).

****

Mikä on se ongelma, mitä Venäjä ydinvoimaan liittyvällä ohjuskehittelyllä haluaa ratkaista?

Mitä oikein räjähti Nenoksassa 8.8.2019 ja mikä on ohjuksen toiminta? Mihin ydinvoimaa käytetään venäläisessä Burevestnik ohjuksen kehityshankkeessa?

Kyse on risteilyohjuksen liikkumisenergiasta. Kyse on siitä, että ohjuksella on riittävä kantomatka. Kyse ei ole ohjuksen nopeudesta sinänsä enää, vaikka puhutaan hypersoonisesta ohjuksesta.

Räjähdyksen jälkeen oli vallalla ensisijaisena vaihtoehtona käsitys, että kyse ei ole itse ydinreaktion käytöstä suihkumoottorin aikaansaamiseksi. Tuossa vaihtoehdossa on todettu aikanaan ongelmalliseksi raskaat ydinsäteilysuojaukset, mitkä ovat ongelmallisia juuri risteilyohjukselle ja sen toiminnoille.

Yhdysvalloilla on kokemusta tuon vaihtoehdon kehittämisestä. Yhdysvaltain armeija hylkäsi ajatuksen ydinreaktorin käyttämisestä rakettimoottorin energialähteenä jo 1960-luvulla. Kariutettu hanke oli nimeltään Supersonic Low Altitude Missilev (SLAM), joka koki päätöksensä vuonna 1964. Ongelma oli saada ydinsäteily suojatuksi. Ongelmaksi muodostui muun muassa radioaktiivisen säteilyn suojaus ja suojausten ohjukselle muodostama paino.

Toistaiseksi ei ole kuitenkaan riittävää näyttöä, että venäläiset olisivat kyenneet kehittelemään huhuista huolimatta kyseisenlaisia ydinsäteilyn suojarakenteita keveyttä edellyttäville ohjuksille tai että Venäjä olisi muutoin kyennyt keksimään uutta ydinreaktion käytöstä suihkumoottorintoimintojen aikaansaamiseksi.

****

Venäjän puolustusministeriö ilmoitti räjähdyksen jälkeen, että räjähdys ja tulipalo tapahtuivat testattaessa ”nestesuihkukäyttöjärjestelmää” (”жидкостная реактивная двигательная установка”). Rosatom puolestaan ilmoitti 10. elokuuta (Росатом 10.8.2019), että ponttonilla (морская платформа) räjähdys liittyi ”isotooppivirtalähteiden suunnitteluun ja toimintaan nestemäisessä propulsiojärjestelmässä ” (”…связанных с инженерно–техническим сопровождением изотопных источников питания на жидкостной двигательной установке”).

Mikä on propulsiojärjestelmä? Propulsiojärjestelmällä muutetaan ohjuksen nopeutta ja kyse on ohjuksen muuttuvasta käyttövoimasta, jota tarvitaan laukaisuvaiheessa eniten.

Ratkaisevaa termit edellisissä lainauksissa olisivat venäjän kielellä жидкостной ja двигательной, ja kyse suomenkielellä olisi ehkä nesteraketista, venäjäksi жидкостный ракетный двигатель.

Kyse olisi ohjuksen raketista, jonka energialähde on nestemäinen. Nestemäisen raketin periaatteen kehittäjä oli venäläinen Konstantin Tsiolkovski (Константин Циолковский) jo viime vuosisadan alussa. Ei mitään uutta siis. Polttoaineen nestemäisyys ei kuitenkaan ole tässä se, mitä haetaan.

Edellä suomennettu ”жидкостная реактивная двигательная установка” on termi, joka ei oikein ainakaan minulle täysin aukene, mitä se tarkoittaa juuri tässä tapauksessa.

Ydinrektioasian kannalta ratkaisevaa on kuitenkin kirjaus ”isotoopin virtalähde” (”изотопный источник питания”), mitä se tarkoittaa juuri tässä tapauksessa. Onko kyse tavallisesta ydinparistosta (жидкостный ракетный двигатель) tai radioisotooppsesta termosähkögeneraattorista, lyhenteenä RTG (радиоизотопный термоэлектрический генератор, РИТЭГ)?

RTG on sähköä tuottava generaattori, joka saa energiansa radioaktiivisesta hajoamisesta. RTG on siis eri asia kuin ydinketjureaktio ydinvoimalassa tai atomipommissa. RTG:ssä kyse on radioaktiivisten isotooppien luonnollisen hajoamisen energiasta.

Venäjän (ядерная батарея) ja englannin (atomic battery, nuclear battery) kielessä termi on ydinparisto, tosin battery-sanan voi kääntää myös akuksi. Suomessa termi on ydinakku.

Radioisotooppeja käyttävät energialähteet ovat vanha keksintö ja ne luotiin jo 1960-luvulla.

Toisin kuin tavanomaisessa ydinvoimassa, RTG:ssä energiaa ei muunneta sähköksi vettä lämmittämällä vaan termomuuntimella. RTG:ssä ei ole mitään mullistavaa eikä uutta, on vanha asia. Venäjä ja entinen Neuvostoliitto on nuo asiat pitkälle keksinyt aluksi.

Osaaminen on itärajan takana vahvaa, eikä ydinvoimaa ole siellä nähty erityisenä peikkona koskaan. Noihin ydinvoiman käyttämisestä energialähteeksi liittyviin asioihin Venäjällä on todella hyvä tietämys, jota vaalitaan jatkuvasti uutta luoden.

Jos ydinparisto tai RTG tuhoutuu, säteilyn lyhytaikainen vapautuminen tapahtuu, mutta kyse ei ole mistään Tšernobylista.

Mielenkiintoista tosin tässä Nenoksan tapauksessa on räjähdyksen voimakkuus, joka havainnoitiin Suomen, Ruotsin ja Norjan seismologisilla mittausasemilla, mutta jonka radioaktiiviset päästöt olivat kuitenkin melko vähäisiä (mutta selvästi havaittavia), mikä viittaa tässä tapauksessa ensisijaisesti mm. lyhyisiin puoliintumisaikoihin. Tuon olisi mysteeri, mistä räjähdyksen voimakkuus syntyi, jos kyse olisi ollut ydinakusta tai RTG:stä.

Venäjällä on pitkälle vietyä kehitystyötä isotooppivirtalähteistä. Mukana kehitystyössä on ollut myös Burevestnik-ohjuksen kehitystyössä vahvasti mukana oleva VNIIEF (Атомная энергия 2.0 24.10.2017 ja Госновости 23.10.2017).

”Российские физики уплотнили энергию ядерной батарейки в десять раз” (N+1 20.4.2018).

Vapaasti suomennettuna:

”Venäläiset fyysikot ovat tiivistäneet ydinakun energiaa kymmenkertaisesti”.

Grammassa akkumateriaalia olisi sähköä 3300 milliwattituntia. Määrä on kuitenkin niin vähäinen, ettei tuolla ohjusta liikutella täältä ikuisuuteen, vaan ohjuksen pääenergialähde olisi jokin muu.

Jos venäläisfyysikkojen ydinakkuasia kiinnostaa enemmän tieteellisessä mielessä, kannattaa käydä lukemassa artikkeli ScienceDireckt-sivustolla

****

”Перспективная российская межконтинентальная крылатая ракета «Буревестник» с неограниченной дальностью полёта и ядерной энергетической установкой получит мощную аккумуляторную батарею, известную под шифром 9Б280−1.” (ПМ 15.4.2019).

Vapaasti suomennettuna:

”Lupaava venäläinen mannertenvälinen risteilyohjus Burevestnik, jolla on rajoittamaton lentomatka ja ydinvoimalähde, saa tehokkaan akun, joka tunnetaan koodilla 9B280-1.”

Venäjänkielisen AVIA.PRO-sivuston mukaan uudella akulla on saatu kestävyyttä äärivaikutuksille, kuten korkeille lämpötiloille, kosteudelle, vedelle jne. (AVIA.PRO 4.4.2019).

Olisiko 9B280-1-akku ydinakku? Mikä on 9B280-1-akun tehtävä Burevestnik-ohjuksessa?

Tieto akusta löytyy hieman, muttei paljon. Tietoa löytyy vähäisesti Venäjän julkisten hankintojen verkkosivustolla olevista tarjouspyynnöistä sekä niihin liittyvistä tilauksista ja sopimuksista (Единая информационная система в сфере закупок). Suomessa julkisten hankintojen ilmoituskanavana puhutaan ”hilmasta”, venäjällä ”zakupkasta”.

”Проведение работ по оформлению протокола разрешения применения батареи 9Б280-1 в изделии 9М730” (Закупка №31705627157).

Vapaasti suomennettuna:

”Rekistöröintiin liittyvän käyttölupaprotokollan laatiminen 9B280-1-akulle 9M730-tuotteessa”

9M730 on siis Burevestnik-ohjus. Ostoilmoituksen laatija oli Novator, joka on siis Burevestnik-ohjuksen kehitystyöhankkeen päätoimija ja koordinaattori. Ilmoituksen päivämäärä on 16.10.2017.

Loppujen lopuksi akut ostettiin erillisen 31.8.2018 päivätyn ostoilmoituksen pohjalta (Закупка №31705478801). Osto käsitti 250 akkua.

Novatorilla oli vuonna 2017 myös toinen ostoilmoitus Venäjän ”zakupkassa” Burevestnik-ohjukseen liittyen. Ohessa  sopimuksen aihe:

”Изготовление и постановка опытных образцов изделий 20В6Р для комплектации опытных образцов изделий 9М730.” (Информация о договоре № 66673092045170004090000).

Vapaasti suomennettuna:

”20V6R-tuotteen prototyyppien valmistus ja asennus 9M730-tuotteeseen.”

Mikä on 20V6R-tuote (изделие 20В6Р)? Tuosta ei löydy mitään tietoa mistään. Kilpailutuksen voittaja oli Elektronisten laitteiden tutkimuslaitos AO NIIEP (АО «НИИЭП»).

Novatorilla on ollut myös kolmas ostoilmoitus Burevestnik-ohjuksen kehitystyöhön liittyen.

”Проведение специальных работ по оценке влияния жгута 9М730.7531-30 и оценке влияния приемо-передающей аппаратуры изделия 9М730.0000-0-01 на специальные свойства прибора 14Р745” (Закупка №31705627239).

Vapaasti suomennettuna:

”Erikoistyö 9M730.7531-30-kiristysiteiden vaikutuksen arvioimiseksi ja 9M730.0000-0-01-tuotteen vastaanotto- ja lähetyslaitteiden vaikutuksen arviointi 14R745-laitteen erityisominaisuuksiin”.

Mikä on 14R745-laite (прибор 14Р745)? Tuosta ei löydy mitään tietoa mistään. Kilpailutuksen voittaja oli jälleen Elektronisten laitteiden tutkimuslaitos AO NIIEP.

****

”Эксперт: судя по радионуклидному составу, в Нёноксе взорвался реактор” (The Barents Observer 26.8.2019).

”Asiantuntija: radionuklidikoostumuksen perusteella Nenoksessa räjähti reaktori”.

Venäläiset esittivät kivenkovaa ydinonnettomuuden jälkeen, että räjähdyksessä kyse oli isotooppivirtalähteestä ja harmittomasta nesteraketista. Ettei kyse ei olisi voimakasta radioaktiivista säteilyä ja suurta energiamäärää tuottavasta fissioketjureaktiosta.

Noita kannanottoja ei ole syytä uskoa eivätkä tosiasiat tue venäläisselittelyjä. Venäjä lienee halunnut varmistaa, ettei kukaan alkaisi syyttää sitä esimerkiksi ydinkoekieltosopimuksen rikkomisesta.

Severodvinskin laskeuman radionuklidien analyysit osoittavat useita isotooppeja, joita ei olisi ollut räjähdyksessä, jos räjähdyslähde olisi ollut yksinkertainen RTG. Rosgidrometin Severodvinskissa mittaamat keinotekoiset radionuklidit on listattu aikaisemmin tässä kirjoituksessa: Sr-91 (strontium), Ba-139 (barium), Ba-140 (barium) ja La-140 (lantaani).

Sr-91:n (strontium) radioaktiivinen puoliintumisaika on 9,5 tuntia ja tuottaa radioaktiivista Y-91:tä (yttrium) ennen ei-radioaktiivisen (siis stabiilin) Zr-91:n (zirkonium) syntymistä.

Ba-139:n (barium) puoliintumisaika on 1,4 tuntia ja hajoaminen tuottaa ei-radioaktiivisesta La-139:tä (lantaani).

Ba-140:n (barium) puoliintumisaika on 12,8 päivää ja se liittyy La-140-jälkeläiseen (lantaani), jonka puoliintumisaika on 1,7 päivää ja hajoaa edelleen ei-radioaktiiviseksi Ce-140:ksi (cerium).

Nuo em. radionuklidit (Sr-91, Ba-139, Ba-140 ja La-140) syntyvät sellaisten radioaktiivisten tuotteiden hajoamisesta, joita Rosgidromet ei havainnut, koska ne ovat sellaisia harvinaisia ​​kaasuja, jotka eivät jää kiinni aerosolisuodattimiin eivätkä siksi näy Rosgidrometin mittauksissa. Nuo hajoavat tuotteet ovat Kr-91 (krypton), Xe-139 (ksenon) ja Xe-140 (ksenon). Nuo radionuklidit syntyvät ydinfissioreaktioissa. Näiden beeta- ja/tai gammasäteilyä tuottavien radionuklidien esiintyminen ilmassa vastaa 8. elokuuta Severodvinskissa Rosgidrometin mittaaman säteilytason noususta.

Lisäksi kaikilla Rosgidrometin mittaamilla radionuklideilla tai joiden olemassaolo voidaan päätellä mitatuista, on suhteellisen lyhyet puoliintumisajat, joista pysyvimmät ovat Y-91:llä (58,5 päivää) ja Ba-140:llä (noin 13 päivää).

Rosgidrometin mittaustuloksissa ei ollut cesium 137:tä (Ce-137) eikä jodi 131:tä (I-131), mikä ei tarkoita etteikä niitä olisi ollut, vaikka ei kirjattu mittaustuloksiin. Ce-137 ja I-131 ovat yleensä runsaampia fissiotuotteita keinotekoisina radionuklideina.

Rosgidromet otti siis näytteet aerosolisuodattimilla (gammaspektrometri). Tuo selittää, miksi näytetulokset havaitsevat vain radioaktiivisten jalokaasupartikkelien jälkeläiset. Näytteenottoa ei suoritettu käyttämällä aktiivihiilisäiliöitä, mikä olisi paljastanut mahdollisen radioaktiivisen jodin kaasuttamisella.

Fissiotuotteiden läsnäolo räjähdyksessä on todistettu tosiasia, eikä tuosta ainakaan läntisten ydinasiatuntijoiden keskuudessa ole erimielisyyttä. Fissiotuotteiden – kuten bariumin ja strontiumin –  läsnäolo liittyy ydinketjureaktioon.

****

Mennään vielä kertaalleen itse räjähdystapahtumaan 8.8.2019.

Kyse ei ollut uuden testiohjuksen tai se osien testaamisesta. Kyse oli lokakuun jälkipuolella vuonna 2018 testatun ja mereen päätynee ohjuksen nostoyritysestä. Ohjuksen, jossa oli voimanlähteenä ydinreaktori. Olen kirjoittanut tuosta lokakuun tapahtumasta aikaisemmin tässä pitkässä blogikirjoituksessa. Serebrjanka-alus oli lahdella 25.-30.10.2018, mutta vielä tuolloin syksyllä Venäjä ei kyennyt jostakin syystä nostamaan tuota ohjusta.

Meressä lähes vuoden ollut testiohjus oli tarkoitus nostaa ponttonille, purkaa ohjus ja siirtää sen ydinvoimareaktori tai sen osat sinisiin kontteihin.

Räjähdys tapahtui ohjuksen ollessa vielä vedessä, mikäli Rosatomin lausuntoon ja alueen 09703-sotilasyksikön komentajan Vladimir Bosijin (Владимир Босый) sanaan on luottaminen:

Радио Свобода, Встреча Владимира Босого с жителями Нёноксы 22.8.2019.

Räjähdys tuhosi reaktorin ja ilmeisesti kyse oli jo alkuperäisen laukaisun yhteydessä vioittuneen tai nostotapahtumassa edelleen hieman tai täysin vioittuneen ohjuksen nestemäisen polttoaineen syttymisestä ja räjähtämisestä.

Yhdysvaltalaistiedustelulähteiden mukaan kyse olisi ollut typpiyhdisteestä hypergolisena polttoaineena. Epäsymmetrisestä dimetyylihydratsiinista (UDMH, epäsymmetrinen metyylijodidisuola), jossa hapettimena todennäköisemmin oli käytetty dinitrogeenitetroksidia. UDMH sinänsä on jo vanha rakettipolttoainekeksintö 1950-luvulta.

UDMH toimisi käynnistyspolttoaineena palamisen aloittamiseksi ja rakettimoottorin lämmittämiseksi ennen vaihtamista muuhun polttoaineeseen. Olisi siis propulsiojärjestelmän ensivaihe, kun ohjukselle pitää saada laukaisukiihdytyksessä riittävä nopeus. Propulsiojärjestelmän muuna polttoaineena kyse olisi ydinvoimasta.

UDMH:ta ei ole käytetty risteilyohjuksissa vaan lähinnä avaruusrakettimoottoreissa, mutta vahvistamattomien tietojen mukaan Pohjois-Korea olisi kehittänyt ja testannut vuonna 2017 UDMH:n polttoaineeksi ballistisiin ohjuksiinsa.

Jos joku väittäisi että juuri noina vuosina tietoa oli kulkenut Venäjältä Pohjois-Koreaan, en väittäisi vastaan. Jos joku väittäisi, että tietoa on välitetty Venäjältä tarkoituksella, en edelleenkään väittäisi vastaan. Tosiasia on, että Pohjois-Korean ydinasehankkeen takana on Venäjä, jolle Pohjois-Korea on sijaistoimija Yhdysvaltoja vastaan.

Oheisessa alla olevassa videolinkissä on sisältöä Venäjän puolustusministeriön Novaja Zemljan Pankovossa marraskuussa 2017 suoritetussa testilaukaisusta. Tuo laukaisu oli kutakuinkin onnistunut. Jos katsotte videota tarkasti, huomaatte noin 10 sekunnin kohdalla tapahtumat, jotka kielivät käynnistyspolttoaineen muuttumisesta joksikin muuksi. Tässä tapauksessa kenties siis ydinvoimaan. Tuo tapahtuma on riskialtis. Videolla esitetty laukaisu loppuu kuitenkin jo muutaman sekunnin kuluttua 10 sekunnin jälkeen:

YouTube, Минобороны России 1.3.2018.

Alla oleva kuvakaappaus on juuri tuolta ajankohdalta:

****

Venäjä on kehittänyt oman ilmoituksensa mukaan ydinvoiman käyttämistä ohjusten polttoaineena siis jo vuodesta 2001. 20 vuotta eikä valmista ole tullut.

Läntisten lähteiden mukaan haasteet onnistumiselle ovat suuret. Pidetään mahdollisena, että valmista tulisi vasta 2030-luvulla, jos silloinkaan. Tuo on luonnollisesti vain arvaus. Venäjä itse on asettanut tavoitteeksi vuoden 2025, jolloin myös mm. nykyinen avaruutta koskeva varusteluohjelma pitäisi saada päätökseen.

Se, että saisi ohjuksen lentämään ydinvoimalla vaikka ikuisesti, ei kerro itse ohjuksen hyvyydestä vielä mitään.

9М730 Burevestnik ei herätä vielä tällä hetkellä erityistä huolta Nato-maissa eikä Yhdysvalloissa.

Etenkin Yhdysvallat tietää, miten vaikean ja pitkäaikaisen kehitystyön Venäjä on itselleen ottanut. Jos jotain saataisiinkin valmiiksi, olisiko ohjuksella riittävä varmuus ja riittävän alhainen hinta operatiiviseen toimintaan. Venäjä tuskin luovuttaa, vaikka takaiskuja on ollut riittämiin ja nyt myös siis ihmishenkien menetyksiä.

Huolestuttavaa nyt kuitenkin on, että Venäjä rikkoo toimillaan ydinkoekieltosopimusta ja on saattanut kokeissaan ilmakehään radioaktiivia päästöjä, vaikkakin ei terveydelle haitallisia määriä. Vain Yhdysvallat on esittänyt vastalauseensa kokeista, Eurooppa on ollut jostakin syystä täysin hiljaa.

Monia päästölähteitä ei radioaktiivisten aineiden toteamissa ole kyetty määrittelemään. Monet päästölähteet on arvioitu liittyvän teolliseen toimintaan ja esim. lääketeollisuuteen, mutta usein lähde jää tuntemattomaksi ja tuloksien annetaan olla, kun pitoisuuden ovat vähäisiä. Uskallan arvata, että etenkin noista Novaja Zemljan ohjuskokeista on varmasti syntynyt mittauksissa huomattuja radioaktiivisia päästöjä ilmakehään, vaikkei niitä ole liitetty ydinkokeisiin.

”Venäjän mukaan sen ydinvoimalat toimivat moitteettomasti” (Yle 29.6.2020). Noin Venäjä kommentoi  kesän 2020 kohonneita säteilyarvoja.

Varmasti totta, mutta entäpä muut mahdolliset ydinfissiolähteet? Pitäisikö lännessä kysellä Venäjältä seuraavalla kerralla niiden perään? Alla oleva osakuva tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta ei viittaa mihinkään lähteeseen Luoteis-Venäjälle, mutta kuitenkin.

Tämä kirjoitus on laadittu pääosin ensimmäistä lukua lukuun ottamatta jo vuosi sitten, mutta jäi jostakin syystä tuolloin julkaisematta. Asia ei ole enää erityisen mielenkiintoinen ja tuskinpa monikaan tänne asti on jaksanut kahlata.