EU:n elvytysrahasto ja EKP:n massiivielvytys – Kiina kiittää talouskasvustaan osaltaan velkaantuvaa Eurooppaa

Kirjoitin viime lauantaina blogikirjoituksen otsikolla ”Punainen Suomi”, jossa käsittelin Suomen heikkoa talouskyvykkyyttä ja -kuntoa sitten vuoden 2008 finanssikriisin (US-blogi 14.11.2020).

Käsittelen tässä tuon blogikirjoituksen jatko-osassa hieman laajemmin länsimaiden talouspoliittisia ratkaisuja Kiinan luomassa kasvavassa talouspaineessa.

Olemmeko tehneet rahan painamisella, nollakoroilla ja valtioiden velkaantumisella enemmän Kiinaa kuin itseämme hyödyttävää talouspolitiikkaa?

Artikkelikuvassa on esitetty EU:n ja Kiinan välistä kauppaa vuositasolla (China-EU – international trade in goods statistics 3/2020). Vuonna 2019 EU vei tavaraa Kiinaan 198 miljardin euron arvosta ja Kiina toi EU:hun tavaraa 362 miljardin euron arvosta. Kiinalle EU-tavarakauppa oli huikeat 164 miljardia euroa ylijäämäinen.

****

Juuri valmistunut Suomen valtion talousarvioesitys vuodelle 2021 on 10,8 miljardia euroa alijäämäinen. Vuoden 2020 alijäämä lisätalousarviot mukaan lukien ovat 17,6 miljardia euroa (Valtioneuvosto, tiedote 580/2020 16.9.2020). Se on Suomen ennätys, mutta uskallan väittää huomioiden tulevat lisäbudjetit, että tämän vuoden ennätys tullaan lyömään taas jo ensi vuonna.

Kahdessa vuodessa Suomi ottaa uutta velkaa budjettiesitysten perusteella yli 28 miljardia euroa. Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 135 miljardiin euroon.

Vuoden 2019 bruttokansantuotteen tasoon (240,6 miljardia euroa) verrattuna tänä vuonna Suomen valtio ottaa uutta velkaa lähes 12 prosenttia kansantuotteen arvosta. Kahdessa vuodessa yli 5 000 euroa per jokainen suomalainen vauvasta vaariin. Yli 400 euroa joka kuukausi jokaista suomalaista kohden vauvasta vaariin.

Elämme nyt siis velalla. Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus elää nyt velalla ilman suurempia tunnontuskia.

Suomen velkaantumisvauhti on hirvittävää kuten Euroopankin ylipäätään. Velkasummat ovat hirvittäviä, joita ei ole koskaan ennen historiassa nähty. Marinin vasemmistohallituksen velkapiikki on Suomessa auki ilman pienintäkään rajoitetta.

Kun lukee Sanna Marinin hallituksen budjettiesitystä, kaikki velkaraha käytetään syömämenoihin, ei euroakaan talouden rattaiden vahvistamiseen. Korona on antanut Marinin vasemmistohallitukselle oivallisen tekosyyn laittaa velkarahaa haisemaan ja kunnolla. Ei niin pientä ja vähäpätöistä asiaa, etteikö siihen löytyisi rahoitusta velkarahalla. Kaiken maailman polkupyöräbaanaa ja niin edelleen.

Kuinka tuo velkaantuminen on mahdollista niin, ettei kukaan huolestu edes nimeksikään?

Suomen talous on ollut pitkäksi viruneessa kriisissä lähes joka vuosikymmen 1990-luvulta alkaen (talouskriisit alkaen 1990, 2008 ja 2020). Edelliselle talouden suurpalolle ei ole saatu käynnistettyä edes jälkisammutusta, kun uusi suurpalo jo alkaa.

Tämä on nyt tätä.

Voi, miten vastuuttomia me osaammekaan olla tuleville sukupolville!

****

Miksi nyt koko läntisessä maailmantaloudessa ja korostetusti EU-alueen taloudessa sekä erityisen korostetusti Suomen taloudessa on käynyt niin kuin on käynyt vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen?

Vuosi 2008 oli monessa asiassa ratkaiseva käänne, kuten tässä blogikirjoituksessa myöhemmin ilmenee. Toinen käänne liittyy Kiinaan ja vuoteen 2001.

Miksi olemme päätyneet tietoisen politiikan seurauksena maailmassa tilanteeseen, jossa rahalla ei ole enää hintaa? Miksi läntiset keskuspankit painavat urakalla uutta rahaa niin, että rahalla ei ole enää hintaa? Miksi läntisten talouksien uudistamistarpeen sijaan on päätetty yrittää saada läntiset taloudet kuntoon painamalla aina vain lisää rahaa?

Miksi rahan omistamisesta ollaan pian valmiita jopa maksamaan? Raha on myös vaihdon väline, jolla lainassa olleessaan pitäisi aina olla kustannushintaa, ei missään nimessä hyvityshintaa jopa alle nollaprosentin koroilla.

Miksi raha ei oikein käy nyt kaupaksi edes ilmaisena? Onko rahaa yksinkertaisesti liikaa, kun sillä ei ole lainassa ollessaan enää oikein hintaa?

Rahan painaminen on hieman vanhahtava ja kieltämättä hieman provosoiva termi. Setelipainokoneet eivät toki käy enää kuumana kuten historiassa. Kyse on rahapolitiikan määrällisestä keventämisestä (quantitative easing, QE). QE tarkoittaa sitä, että keskuspankki ostaa markkinoilta arvopapereita – kuten valtion velkapapereita – lisätäkseen talouteen maksuvalmiutta ja kierrossa olevan rahan määrää. Käytän jatkossa tässä kirjoituksessa kuitenkin rahan painamistermiä viitatessani QE:hen.

Mistä rahan nollahinnassa on pohjimmiltaan kyse? Mikä on oikein pohjimmainen idea? Miksi setelirahan pitämisestä itsellään tyynyn alla ollaan pian valmiita myös maksamaan jopa palkkiota niin, ettei inflaatiolla ja korkorasituksella ole pian merkitystä ohjaamassa taloutta tehokkuuteen?

****

Pohjimmiltaan rahan luomiseen ja hinnattomaan lainarahaan perustuu myös EU:n elvytysrahasto, jota nyt ollaan perustamassa vauhdilla ja suurella tohinalla.

Tosiasiallisesti nyt EU:n yhteisiin nimiin otettavan velan rahoittaa Euroopan keskuspankki (ECB) rahoituslaitosten toimiessa välissä vain bulvaaneina. Keskuspankki takaa rahan alhaisen hinnan ja sen, että elvytysrahaston takaisin maksettava velkapääoma kuihtuu vuosikymmenten inflaatiossa.

Arvostelen nyt ankarasti EU:n elvytysrahastoa, joka kootaan unionin nimiin otettavalla velkarahalla, mutta joka tulee maksettavaksi EU-jäsenmaiden yhteisvastuulla. Summa on hirvittävä. 750 miljardia euroa. Kolme kertaa Kreikan 250 miljardin euron arvioiset tukipaketit vuosikymmen sitten.

Ovatko EU:n elvytysrahaston varoilla tehtävät investoinnit kannattavia?

Investointeja ei pitäisi koskaan tehdä ilman tavoitetuottoa osoittavia kannattavuuslaskelmia. Tuo pätee myös julkisen sektorin investointeihin. Yleensä ensin katsotaan investointitarve ja sen jälkeen rahoitus, ei päinvastoin. Tuokin pätee myös julkisen sektorin investointeihin.

Nyt vaikuttaa siltä, että ollaan tunkemassa aluksi rahaa ja sitten vasta keksitään rahalle investointikohteet. Olemme vähän ottamassa mallia hajonneesta Neuvostoliitosta. Neuvostoinvestoinneilla ei ihan aina ollut paljonkaan tekemistä talouden tarpeiden vaan politiikan tarpeiden kanssa.

Se, miksi elvytysrahasto perustettiin EU-maiden yhteisen vastuun piiriin, johtuu vain ja ainoastaan Etelä-Euroopan maiden – Keikka, Italia, Espanja ja Portugali – korkeasta valtion velasta ja heikosta kyvykkyydestä ottaa uutta velkaa omiin nimiin vanhan päälle, kun korona on aiheuttamassa uutta talousšokkia heti edellisen vuoden 2008 šokin perään.

Euro ei kestäisi vastaavaa kuin mitä se joutui kestämään vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Kun tuolloin kriisipakettien hyväksyntä jäsenmaissa takkuili, nyt sama velka otetaan unionin jäsenmaiden yhteiseksi vastattavaksi ja niin, että suolarahoina rahaa jaetaan koko unionin alueelle ja myös niille, jotka eivät sitä tarvitsisi.

Täysin samasta asiasta on pohjimmiltaan nyt kyse kuin vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä, toimintatapa on vain huonosta kokemuksesta muuttunut: tavoite pitää taloudeltaan huonokuntoiset ja pahoin velkaantuneet maat mukana eurossa.

Eurolle olisi liian suuri riski, etteivät eteläisen Euroopan maat saisi tarvitsemaansa rahamäärää koronan synnyttämässä talouden supistumisessa. Vaara euron romahtamiselle koronapandemiassa on varteenotettavasti olemassa.

Suomikin ostettiin 750 miljardin euron vastuumieheksi 3,2 miljardin euron avustuksilla.

Nyt sitten keksimällä keksitään, miten raha Suomessakin saataisiin tuhlattua. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on tehnyt oman tuhlauslistan (SAK 12.9.2020) samoin kuin Elinkeinoelämän keskusliitto EK (EK 7.9.2020).

Kumma, kun noihin SAK:n ja EK:n tuhlauslistoihin kirjattua ei ole ollut aiemmin esillä erityisinä kärkipään investointikohteina.

Investointien päätäntä on käännetty ylösalaisin perin neuvostoliittolaiseen tyyliin.

No joo…

Hieman huvittavaa tämä kyllä on.

****

Kiinasta tuli virallisesti Maailman kauppajärjestön WTO:n (kotisivut) jäsen joulukuun 11. päivänä 2001. Tuon on käännepäivämäärä, josta kaikki maailmantaloudessa alkoi pikkuhiljaa muuttua ja nyt ollaan muutosten siinä vaiheessa, jossa etenkin Euroopan talousongelmat alkavat ilmetä.

2000-luvun alussa tapahtui Kiinan vaihtotaseen ylijäämän huomattavaa kasvua WTO-jäsenyyden myötä. Kiinan vaihtotase oli toki ollut ylijäämäinen 1990-luvun alusta lähtien, mutta määrät vaihtelivat rajusti.

Avaintapahtuma ja käännekohta Kiinan talousnousulle oli siis maan WTO-jäsenyys.

Kiinasta tuli nopeasti tuloksia aikaansaava kilpailija kansainvälisessä kaupassa. Suuret vaihtotaseen ylijäämät toivat Kiinalle myös haasteita. Minne sijoittaa muualta maailmasta ja etenkin vauraista länsimaista kertyvä varallisuus.

Koska kertyneitä varantoja oli sijoitettava Kiinan lainsäädännön pohjalta likvideihin ja turvallisiin omaisuuseriin, leijonanosa kertyneistä varannoista päätyi Yhdysvaltain valtiovarainministeriön velkapapereihin. Kiina rahoitti siis Yhdysvaltain valtion budjettialijäämää.

Kiinan bruttokansantuote on noussut vuoden 1978 vajaasta 150 miljardista dollarista 8 227 miljardiin dollariin vuonna 2012. Vuonna 2018 Kiinan bruttokansantuote oli jo 13 610 miljardia dollaria. Yhdysvaltojen bruttokansantuote vuonna 2018 oli vastaavasti 20 540 miljardia dollaria, mutta ero on ollut taseissa.

Yhdysvaltojen kauppatase on jatkuvasti miinuksella, Kiinan jatkuvasti plussalla tavaroiden kaupasta saamilla tuloilla.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö julkaisee vuosittain kesäkuussa vuosikatsauksen Yhdysvaltain arvopapereiden ulkomaisista sijoitussalkuista (esim. Foreign Portfolio Holdings of U.S. Securities 28.6.2019).

Noista katsauksista näkee mm. Yhdysvaltojen valtion velkojat lainapapereille. Jostain syystä vuosittain kesäkuussa julkaistusta katsauksesta ei löydy vuoden 2020 versiota. Esimerkiksi vuoden 2018 vuosikatsaus (Foreign Portfolio Holdings of U.S. Securities 29.6.2018) kertoo Kiinan vahvan aseman Yhdysvaltojen alijäämien rahoittajana velkapaperien kautta:

Yhdysvaltojen valtion velkapapereiden ulkomaiset omistukset. Velkapapereita ovat  mm. eripituiset valtionlainat. Kärjessä Kiina, Japani ja Irlanti. Irlannin kautta on edullista omistaa EU:ssa yhdysvaltaisia valtion velkapapereita kuten myös Luxemburgin. Kiina (1 192 miljardia dollaria) ja Japani (1 033 miljardia dollaria) olivat edelleen vuonna 2018 maan suurimmat velkakirjahaltijat yli kolmasosan osuudella koko Yhdysvaltojen velkapaperikannasta.Kiinan 1 192 miljardia dollaria Yhdysvaltojen valtion velkapapereina vastaa lähes viittä Suomen vuotuista bruttokansantuotetta.

Japani on kerännyt Yhdysvaltoihin sijoitetun omaisuuden jo ajat sitten maan taloudellisen maailmanvalloituksen kulta-aikoina. Nyt on näköjään Kiinan vuoro kerätä.

Kiinan asema Yhdysvaltojen velkojana ei kuitenkaan ole niin suuri, että Yhdysvallat voisi velallisena toimia pelkästään Kiinaa kohtaan erikseen niin, että velka tulisi jollain tapaa mitätöityä Kiinan osalta. Sen sijaan Kiina voisi heiluttaa tämänhetkisellä velkoja-asemallaan Yhdysvaltain taloutta mm. korkojen kautta, mutta se merkitsi maalle tappioita valtavissa Yhdysvallat-sijoituksissa.

Edellinen suomennettuna: alhaisilla koroilla Yhdysvallat ei pyri täysin mitätöimään Kiina omistamien velkapapereiden tuottoa, koska silloin kärsisivät vastaavasti myös muut länsimaiset sijoittajat. Alhaisessa tuotossa inflaatio kuitenkin syö pääomaa.

****

”Kiinasta on tulossa maailman suurin siruvalmistaja – Miten tähän tultiin ja mitä se merkitsee?” (HS 17.11.2020).

Länsimaissa rahan massiivisessa luomisessa pohjimmiltaan kyse on Kiinasta ja Kiinan nousemisesta maailman talousvallaksi.

Jos Kiina ei olisi nousut nykyiseen maailmatalouden asemaansa, talousasiat olisivat meilläkin eri mallilla, koska meillä olisi enemmän omia vaikutusmahdollisuuksia omaan talouteemme.

Kyse rahan luomisessa pohjimmiltaan on siitä, miten Kiinan vahvistuvaan asemaan on reagoitu ja reagoidaan edelleen, kun Kiina valtaa tuotteillaan maailmaa emmekä taida oikein pärjätä talouskilpailussa ja ennen kaikkea talouden kasvumahdollisuuksien luomisessa.

Vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena länsimaisten kehittyneiden talouksien merkitys maailmantaloudessa on pienentynyt 69 prosentista 60 prosenttiin maailman bruttokansantuoteosuudella mitattuna.

Tuo muutos on dramaattinen, vaikka prosenttilukuina muutos näyttää vähäiseltä ja merkityksettömältä.

Länsimaisten kehittyneiden talouksien asemaa valloittavat kehittyvät taloudet Kiinan johdolla ja yhä uusia valtioita on tulossa mukaan jakamaan kehittyneiden länsimaiden supistuvaa kakkua, kuten Intia. Tällä hetkellä kakkua syövä on Kiina, kun arvioidaan, miten länsimaille on maailmantaloudessa tuleva käymään.

Vuodesta 2007 kehittyneiden maiden bruttovelka suhteessa BKT:hen kasvoi 72 prosentin tasosta 106 prosenttiin vuoteen 2016 mennessä. Nuo velkaluvut tulevat olemaan ihan eri sfääreissä koronakriisin jälkeen. Kuin muille ei velkaraha ei kelpaa, niin läntisen maailman julkiselle sektorille – siis valtioille – se tuntuu kelpaavan.

Velkakehitys kertoo paljon meidän länsimaiden talouskyvykkyydestä.

Kaikesta itse luodusta rahan tulvasta huolimatta vuonna 2018 Maailmanpankin arvion mukaan yli 4 prosenttia euroalueen lainoista on edelleen järjestämättömiä. Italiassa peräti jopa 17 prosenttia.

Me elämme siis itse luomassa omassa velkakuplassa.

Kiinan säästö- ja investointiprosentit ovat edelleen maailman korkeimpia. Tuota hyvyyttä ei ole tällä hetkellä länsimaissa. Kiinan vaihtotaseen ylijäämästä säästökertymien ja investointien lähteenä kerroin jo aikaisemmin.

Kiinan vaihtotaseen vaihteluilla on läheinen korrelaatio maan säästöjen ja sijoitusten kanssa.

Mitä suurempi ylijäämä vaihtotaseessa, sitä enempi Kiina on säästänyt ja investoinut – myös ulkomaille, kuten Yhdysvaltoihin. Vaihtotaseen ylijäämä tarkoittaa, että Kiina imee rahaa ja varallisuutta maailman muista maista.

Kiinan vaihtotaseen ylijäämällä on puolestaan läheinen korrelaatio Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankkielvytyksen kanssa. Elvytys on lisännyt ylijäämää ja elvytysraha on valunut Kiinaan. Tuosta yksityiskohtaisemmin jäljempinä tässä kirjoituksessa.

Pitkäaikaiset ja suuret epätasapainot maailmantaloudessa johtavat ennemmin tai myöhemmin aina kriisiin. Kiina manipuloi valuutattansa arvoa edelleen niin, että epätasapainot eivät pääse tasaantumaan luontaisesti. Niin pitkään kun Kiinan yuan ei ole vapaasti vaihdettava eikä pääosin markkinoilla arvonsa saava valuutta, ongelmia ja kriisejä tulee riittämään.

Kiinan politiikka on kahmia tuotantoa ja omaisuuksia maailmalta aliarvostetun valuuttansa turvin.

****

Miksi läntiset keskuspankit – kärjessä Euroopan keskuspankki ja Yhdysvaltojen keskuspankki (FED) – ovat painaneet vuoden 2008 finanssikriisistä rahaa oikein urakalla ja saattaneet korot lähelle nollaa.

Raha ei ole painunut inflaatioon vaan omaisuuserien kallistumiseen osakkeiden johdolla. Maailmassa ei ole niin heikkoa taloustilannetta, että osakkeet kokisivat talouden lakien mukaisen arvoromahduksen, päinvastoin. Osakearvojen kasvua on ollut kasvun perään. Samanlaista kasvua on havaittavissa myös kiinteistömarkkinoilla eripuolilla läntistä maailmaa.

Pohjimmiltaan rahan painamisessa on kyse länsimaiden tavasta yrittää ratkaista Kiina-ongelmaa helpoimmalla tavalla niin, ettei länsimaisten ihmisten itsessään tarvitsisi tehdä mitään sellaista, jossa tottuneita tapojamme joutuisimme muuttamaan. Suurella rahanmäärällä ja alhaisilla koroilla yritetään luoda talouskasvua, ettei talouden rakenteisin tarvitsi puuttua.

Mutta olemmeko valtavalla rahamäärän kasvulla luoneet etenkin Eurooppaan kasvua?

Emme ole luoneet kasvua. Valtavasta keskuspankkielvytyksestä huolimatta etenkin Euroopassa talouskasvu on jäänyt vaatimattomaksi.

Vuosina 2012–2019 EU-maiden keskimääräinen bruttokansantuotteen kasvu oli vain 1,47 prosenttia ja euroalueen vain 1,21 prosenttia. Euroopassa talousrakenteet eivät ime rahaa tuotantoon. Keskuspankin narulla on hieman vaikea työntää. Kun rahalle ei ole kysyntää, niin ei ole. Kun talous ei pyöri, niin ei pyöri.

Emme kuitenkaan vielä ole ihan Japanin kaltaisessa likviditeettiloukussa (liquidity trap) nollarajapolitiikalla (zero bound), mutta merkit ovat kyllä vahvasti ilmassa koronakriisin myötä, kun kaikki keskuspankkielvytys koroissa on jo kutakuinkin käytetty ja joudutaan turvautumaan valtiobudjetteihin rahan saamiseksi talouteen. Viittaan tuolla EU:n elvytysrahastoon.

Nollarajapolitiikka (zero bound) on ekspansiivinen rahapolitiikan väline, jossa keskuspankki laskee lyhyet korot tarvittaessa nollaan talouden elvyttämiseksi. Kun tämä taso saavutetaan ja jos talouskehitys on edelleen heikko tai jopa yhä vain heikompaa, keskuspankki ei voi enää tarjota talouden toiminnan kannustimia korkojen kautta. Kyseistä kehitystä kuvataan termillä likviditeettiloukku. Perinteisin rahapolitiikan väline on tällöin käytetty loppuun, eikä muita toimivia rahapoliittisia keinoja enää oikein ole.

Mutta toimiiko rahan painaminen vielä nyt? Voiko tuo toimia yhä uudestaan ja yhä pidemmällä aikavälillä?

Ei välttämättä. Lopputulos saattaa olla lopulta jopa päinvastainen. Viittaan tuolla Kiinan mahdollisuuteen kasvattaa yhä helpommin talouttaan alhaisten korkojen maailmassa heikolla valuutalla, kun länsimainen tuotantokoneisto ainakin Euroopassa yskii korkoelvytyksestä huolimatta. Luotu raha kyllä pakkautuu aina jonnekin. Jos ei muualle, niin Kiinaan Kiinan taseylijäämien kasvaessa.

****

Maailmantalouden epätasapainon avaintekijä on siis edellä kerrotusti Kiina. Epätasapaino ei välttämättä ratkea länsimaiden löysällä rahapolitiikalla ja nollakoroilla.

Kyse on osaltaan vuoden 2008 finanssikriisistä ja kriisisin johtaneita perussyistä, joita olisi hyvä vielä tarkemmin selvittää. Toivottavasti talouden suomalaistutkijat ottaisivat edelliseen lauseeseen liittyvästä pyynnöstä hieman koppia.

Kuulun niihin, jotka uskoivat, että Kiinan kyltymätön ruokahalu Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjoihin tukahdutti tuolloin 2000-luvun alkupuolella merkittävästi Yhdysvaltojen korkoja ja kiihdytti osaltaan maailmanlaajuista epätasapainoa, joka lopulta johti vuoden 2008 finanssikriisiin. Maailmatalous kasvoi 2000-luvun alkupuolella parhaimmillaan reilusti yli neljän prosentin vauhdilla, ja korot ovat alhaiset tuossa taloustilanteessa.

Kiinan johtama ”globaali säästämisvaikutus” ainakin osittain edisti matalaa korkoympäristöä ja johti osaltaan vaikuttavaksi taustatekijäksi vuoden 2008 kriisiin ollen samalla vaikeasti huomattavissa oleva taloustekijä.

Muitakin näkemyksiä on esitetty, mutta mielestäni tuo on yksi keskeinen tekijä epätasapainolle, joka näkyi myös kansantalouden tilinpidon taseiden suurina yli- ja alijääminä. Kiinaan virrannutta rahaa pakkautui siis alhaisella korolla ja tuottovaatimuksella Yhdysvaltoihin luoden mm. asuntojen hintakuplaa.

Kiina oli tuolloin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vielä melko uusi tekijä noissa ympyröissä.

Länsimaissa vuoden 2008 finanssikriisiä tyydyttiin hoitamaan taudin oireita särkylääkkeillä sen sijaan, että olisi hoidettu itse tautia.

****

Samaan tapaan kuin Suomella, myös EU:n bruttokansantuotteen kehitys on polkenut paikoillaan finanssikriisin jälkeen dollariarviossa ilmoitettuna (The World Bank, GDP (current US$) – European Union 1966–2019). Vuosina 2012–2019 EU-maiden keskimääräinen bruttokansantuotteen kasvu oli vain 1,47 prosenttia. Toki euroissa tilannee näyttäsi lohdullisemmalta (Trading Economics, European Union GDP Constant Prices 1995–2019).

Sen sijaan Yhdysvalloilla ei ole ollut samaa ongelmaa kuin EU:lla ja Suomella (The World Bank, GDP (current US$) – United States 1960–2019).

****

Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian keskuspankit siirtyivät varsin nopeasti lyhyiden korkojen alimmalle rajalle finanssikriisin aikana vuosina 2008–2009 ja käänsivät rahapolitiikan määrälliseen keventämiseen ylläpitääkseen kokonaiskysyntää ja välttääkseen japanilaistyylisen deflaatiospiraalin.

Sen sijaan Euroopan keskuspankki EKP vältteli suurien omaisuuserien ostoja, mutta aloitti useita merkittäviä lainaohjelmia, jotka kasvattivat merkittävästi sen tasetta. EKP aloitti nuo omaisuuserien osto-ohjelmat vuonna 2015 (The asset purchase programmes, APP). EKP:n valtava taseen (Eurosystem balance sheet) kasvu näyttää tältä (Annual consolidated balance sheet of the Eurosystem 20.2.2020):

Violettiosuus taseessa on euromääräiset arvopaperit euroalueelta (securities of euro area residents denominated in euro), toisin sanoen tuolla summalla EKP on ostanut markkinoilta arvopapereita itselleen ja kasvattanut markkinoiden rahan määrää. Vuoden 2019 lopulla violettiosuus 4 671 miljardin euron taseessa oli 2 846 miljardia euroa. Tuota rahamäärää on syytä suhteuttaa EU:n elvytysrahaston suuruuteen, jota on siis kaavailtu 750 miljardin euron suuruiseksi.

Eurotaseessa on nähtävissä kolme hyppyhuippua vuosien 2007–08, 2010–11 ja 2014–15 kohdalla. Vuosina 2014–15 rahan painaminen oli massiivista ja samalla hyppäsi massiivisesti myös tuonti Kiinasta EU-alueelle ja Kiinan kauppataseen ylijämä.

Euroalueella vuonna 2015 sallitut ja alkaneet omaisuuserien osto-ohjelmat saivat EKP:n tasekäyrän nousemaan kohti taivasta. Ilman noita osto-ohjelmia euroalueen tuotannot ja kansantuotteet eivät olisi lähteneet siihen kasvuun – tosin vähäiseen ja lyhytaikaiseen –  kuin läksivät heti vuonna 2015.

Suomessakin etenkin oppositio muistutti, että Sipilän hallituksen talousaikaansaantia avitti kansanvälisen talouden myönteinen kehitys, niin kyse oli pitkälti tästä EKP:n setelirahoituksesta.

****

Yhdysvalloissa Fedin taseen kehitys on maltillisempaa lukuun ottamatta nyt korona-aikaa tämän vuoden helmikuusta alkaen (Federal Reserve’s Credit and Liquidity Programs and the Balance Sheet):

Ennen korona-ajan taseen kasvatusta taseen arvo oli maaliskuun 2. päivänä 4 241 miljardia dollaria, joten dollarin ja euron keskuspankkitaseet ovat nyt suuruudeltaan samaa luokkaa EKP:n taseen ollessa hieman suurempi.

Fedin dollaritaseessa on nähtävissä kolme nopeaa tasomuutosta vuosien 2008, 2014–15 ja 2020 kohdalla.

Vuosina 2014–15 rahanpainaminen oli massiivista ja niin hyppäsi massiivisesti myös Kiinan vienti ja kauppataseen ylijämä:

Tämä on nyt oleellista. Kuinka paljon painetusta rahasta päätyy Kiinaan ja kuinka paljon se kasvattaa kiinalaisomistuksia. Kuinka paljon tämä lännessä painettu raha lisää Kiinan talouskasvua, kun etenkään Euroopassa EKP:n pulleaksi paisunut tase ei ole muuttunut kasvuksi Euroopassa.

On huomattava, että pankkien rahavarallisuudesta on päätynyt takaisin yli yöksi keskuspankkiin, kun rahalle ei ollut kysyntää riittävästi tuottaviin tarkoituksiin riittävillä vakuuksilla. Tuotannon kasvattaminen ei kuitenkaan ollut tässäkään tilanteessa kiinni yhdestä tuotannon peruslähteestä, uudesta pääomasta ja sen saamisesta.

Kun Fed alkoi maksaa lainsäädäntömuutoksen mahdollistamana pankeille yön yli korkoa talletuksista vuonna 2008, rahaa palasi reservivarantorahana takaisin keskuspankkiin huikeasti enemmän kuin mitä vähimmäisvarantovelvoite olisi edellyttänyt:

Osaltaan tuo laukaisi vuoden 2008 finanssikriisin Yhdysvalloissa. Raha ei siis tuntunut kelpaavan markkinoille.

Läntisten keskuspankkien taseet ja samalla myös keskuspankkien poliittinen voima ovat saavuttaneet ennennäkemättömän tason, koska keskuspankit ovat ottaneet kasvavan roolin rahoitusjärjestelmien sääntelyssä rahapolitiikan hallinnan lisäksi. Näin on käynyt, kun poliittinen päätöksenteko on ollut heikkoa eikä talouden kasvun edellytyksiä ole kyetty luomaan poliittisilla päätöksillä.

Jonkun pitää siis päättää aina asioista. Jos ei poliittinen päätäntä, niin sitten keskuspankit.

Euroopassa on samaa vikaa kuin esimerkiksi Venäjällä. Talouskasvua tuottavat rakenteet eivät ole kunnossa eikä niitä saada uudistettua.

Työn tuottavuuden lisäämiseksi tarvittavia rakenteellisia uudistuksia ei ole toteutettu. Poliittiset päättäjät ovat hyötyneet mieluummin äänestäjien taipumusta keskittyä omaan lyhytaikaiseen hyvinvointiinsa keskipitkän aikavälin tai tulevien sukupolvien sijaan.

Tämä on tätä, kun emme uskalla pöllyttää itseämme niskasta niin Euroopassa kuin myös täällä Suomessa.

****

Yhdysvallat sijoitti finanssikriisissä valtion kautta luotuja tähtitieteellisiä varoja rahoituslaitoksiinsa.

Euroopassa puolestaan tarvittiin rahoituspaketteja niin pankeille kuin valtioille, mistä esimerkkinä tässäkin kirjoituksessa mainittu Kreikka ja muut euroalueen kriisimaat. Toki myös Kiina elvytti varsin massiivisesti vuoden 2008 finanssikriisissä.

Rahapolitiikka on ollut kahdessa edellisissä luvuissa kuvatusti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kevyttä – ultrakevyttä –  ja keskuspankit ovat tehneet arvopaperiostoja avokätisesti. Tulokset löysästä rahapolitiikasta ovat kuitenkin olleet etenkin Euroopassa vähäisiä ja Euroopan sisällä erityisesti niissä maissa, jossa talouden tuotantorakenteet eivät ole kunnossa: Suomi, Italia ja Espanja esimerkkeinä (US-blogi 14.11.2020).

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen euroalueen toimissa kysymys oli yksityisen velan siirtämisestä julkiselle sektorille. Julkisen velan maailmanlaajuinen kasvu tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan myös talouskasvuun tavalla ja tai toisella. Nuo tavat ja toiset tullaan länsimaissa aikanaan näkemään, jos sama meno jatkuu. Sama meno jatkuu nyt EU:n elvytysrahastossa.

Sama finanssikriisin aikainen toiminta jatkuu edelleen nyt, kun koronaviruksen synnyttämää talouskriisiä voidellaan samoin periaattein velkarahalla, jonka perusta on länsimaiset keskuspankit ja yhä edelleen jatkuva usko keskuspankkien toimien tuloksellisuuteen ilman likviditeettiloukkua.

Itseasiassa likviditeettiloukun pelossa korkojen ollessa lähellä nollaa rahaa jaetaan nyt EU:n elvytysrahaston kautta. Kyse on julkisen vallan taloustoiminnasta yksityisen taloustoiminnan sijaan.

Suoraviivaisempi talousasiantuntija jo sanoisi, että olemme siirtymässä neuvostoliitolaiseen kommunismiin.

Käytetyt särkylääkkeet  – siis rahan luominen tyhjästä – ovat osoittautuneet kuitenkin riittämättömiksi parantamaan läntisten talouksien vakiintuneita ongelmia, jotka heijastuvat länsimaiden talouksien alati jatkuvaan matalaan tuottavuuskehitykseen. Tämä pätee erityisesti Eurooppaan ja Japaniin. Euroopan sisällä erityisesti Suomeen, joka on ollut tuottavuuskehityksessä EU:n häntäpäässä.

Suomen heikkoa tilannetta kuvaa hyvin vertailu Norjaan ja Ruotsiin (Google Public Data). Norja on kuin Suomen kaksoissisar maan pinta-alalla, asukasmäärällä ja sijainnilla arvioituna:

Onko BKT-eron repeämisen syy Ruotsiin ja Norjaan Suomen eurojäsenyys, jonka kanssa Suomella on hankaluuksia elää ilman talousuudistuksia?

Vaikka Euroopassakin talous onkin kasvanut keskimäärin jo lähes kymmenen vuotta, se on kasvanut edellä mainittujen lukujen perusteella ja historiallisesti vain hitaasti, vaikkakin vuoden 2015 elvytyspiikin jälkeen hetken hieman paremmilla prosenteilla.

Taloutta on pidetty yllä julkisen talouden alijäämillä keskuspankkien luodessa uutta rahaa. Julkisen taloudenjulkinen velka EU-maissa on vähintään kaksinkertainen kriisiä edeltäneeseen tasoon verrattuna talouden kokoon. Suomessa 2,5-kertainen.

Ei keskuspankkirahoituskaan riskitöntä ole. Se toimii niin kauan kun pankilla ja sen rahalla on luottamusta ja uskottavuutta. Eurossa uskottavuuden voi kaataa jo yksi euromaa, Yhdysvaltain dollarissa vain Kiina tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin – tai ei koskaan, jos länsimaissa taloudenpidossa tormistaudutaan.

****

Ainakin euroalueella vuonna 2015 alkaneita omaisuuserien osto-ohjelmia (The asset purchase programmes, APP) Euroopan keskuspankki joutuu jatkamaan pitkään, koska euroon kuuluvat EU:n ylivelkaantuneet eurojäsenvaltiot eivät kestä yleisen korkotason nousua ja koska kansantuotteen reipasta kasvua edes nimellisesti ei ole näköpiirissä.

Nyt siis samaa jatketaan ja toistetaan koronan varjolla. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa EU:n alueella.

Missään nimessä ei pidä ajatella, etteikö keskuspankkirahoitukselle syntyisi vastuita sen valuutassa oleville maille. Eurossa siis euromaille. Talouspolitiikan siirtyminen keskuspankkivetoiseksi on siirtänyt valtaa pois poliittisesta päätöksenteosta.

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) ja ekonomisti Jussi Lindgren käsittelivät Helsingin Sanomissa hyvin sitä, miten euromaiden keskuspankkien – siis aluekeskuspankkien – Target 2 -bruttomaksujärjestelmän nykyinen epätasapaino sisältää riskejä, joiden määrälle ei ole poliittista mandaattia (HS 7.10.2020).

Tämän hetken Target 2:n saldotilannetta voi käydä tarkastelemassa EKP:n sivuilla (EKP 12.8.2020).

Eurojäsenval­tioiden ­välisiä vaihtotaseen alijäämiä ei rahoiteta suoraan pankkijärjestelmän sisällä ja pääomamarkkinoilla kuten finanssikriisiä edeltävänä aikana. Pelkästään Saksan keskuspankin saatava EKP:ltä on yli tuhat miljardia euroa. Kansantalouden alijäämäisellä taseilla ei ole jäsenmaalle sitä merkitystä verrattuna siihen, jos olisi yksin omalla valuutalla.

Tuo tarkoittaa, että yksittäisen euromaan moraali velanotossa voi murtua. Suomessa Marinin hallituksen velanottohalukkuutta ei ole toistaiseksi horjuttanut mikään.

Kreikkahan käytti euroa hyvin hyväksi velkaantuessaan ja kiinnittämättä huomioita kansantalouden taseisiinsa. Maksu siitä lankesi 250 miljardin euron suuruisena. Suomikin kustansi osansa Kreikan euron hyväksikäytöstä.

Jos Suomella olisi oma valuutta, meillä ei olisi vastaavia mahdollisuuksia tehdä velkaa kuin nyt on. Joutuisimme uusimaan talouden rakenteita vastaavasti kuin jouduimme uusimaan 1990-luvun alun laman jälkeen. Nyt voimme kuitata uusimistarpeen eurossa velanotolla – mutta vain toistaiseksi.

****

Tosia asia on, että tällä rahapolitiikalla länsimaat tukevat enemmän Kiinan kasvua kuin omaa kasvua. Rahaa virtaa Kiinaan ja edelleen Yhdysvaltoihin velkapaperiostosten kautta. Myös Eurooppaan rahaa virtaa takaisin kiinalaisomistuksessa. Omistaja vain muuttuu kiinalaiseksi.

Kun nyt EU- ja euroalue lisää panostuksia julkisen sektorin rahoittamana EU-alueen talouteen, niin mikä summa valuukaan taas Kiinaan kasvattaen Kiinan kauppaylijäämää vastaavasti kuin vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen ja erityisesti vuodesta 2015 lähtien.

No tuo Kiinan omistukseen päätynyt varallisuus palautuu kyllä tavallaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, mutta omistaja on vain vaihtunut. Kiina ostaa yhdysvaltalaisvelkakirjoja, yritysomistuksia yhdysvaltalaisista ja eurooppalaisista yrityksistä sekä erikseen korostettuna eurooppalaista infraa.

Elvytykseen nimetty eurooppalaisraha kyllä kiertää, mutta omistus ja hyödyt kasaantuvat Kiinaan. Ikään kuin kiinalainen omistus olisi täällä parempaa.

Mikä opiksi?

Jos meinaat elvyttää, katso että se talouskoneisto, mitä pyrit elvyttämään, on tuotantokunnossa eikä varat valu pääosin sinne, missä tuotantokoneisto on varmemmin kunnossa – siis Kiinaan.

Kasvuluvut ja kansantalouden taseet kyllä aikanaan paljastavat, kuka kerää elvytyspotit ja missä määrin.

Suunnitellaanko, hitsataanko tai kootaanko vai valmistetaanko täysin SAK:kin esittämät EU:n elpymisrahastosta rahoitettavat sähköisen liikenteen latausinfralaitteet sekä kaasuinfralaitteet kiinalainen työmies ja insinööri vai eurooppalainen työmies ja insinööri (SAK 12.9.2020).

Kiina kiittää taas kerran vuoden 2018 finanssikriisin tapaan läntistä maailmaa löysästä rahapolitiikasta ja elvyttämisestä, mikä pitää Kiinankin tuotannon täyskäytössä ilman että Kiinana itse tarvitsee tehdä yhtään mitään.

Nyt jo viimein pitäisi tajuta EU-alueella ja etenkin Suomessa, että rakenteelliset uudistukset talouskasvun edistämiseksi olisivat tarpeen, jos aikomuksemme on selvitä.