Euroopan uusi taistelupanssarivaunu tehdään ilman Ranskaa ja myös ruotsalaiset ovat mukana – Entä Suomi?

Tässä sarjan kolmannessa kirjoituksessa jatkan eurooppalaista taistelupanssarivaunuasiaa. Kaksi edellistä kirjoitusta julkaisin vuoden alussa otsikoilla Lännen panssarivaunuarmeijat  – Tilanne taitaa olla katastrofaalinen, kun vaunuja ei oikein löydy (US-blogi 20.1.2023) ja Suomen ja Nato-maiden panssariarmeijat – Suurin piirtein lähellä fiaskoa (US-blogi 29.1.2023).

Tämä kirjoitus ei välttämättä aukene, jos ei ole lukenut tammikuun 20. päivänä julkaistua kirjoitusta.

Kuluneella viikolla olemme saaneet uutta tietoa, miten Nato-Eurooppa aikoo ratkaista taistelupanssarivaunuasiaansa, kun etenkin Leopard on vanhentumassa käsiin ja uusi vaunu tulisi olla käytössä uudella vuosikymmenellä. Nyt olemassa olevissa kaavailuissa uuden vaunun pitäisi nähdä päivänvalonsa 2030-luvun puolivälissä.

Tosiasia on, että Nato-Euroopan nykyiset vaunut ovat tuossa aikataulussa vanhentuneet. Onni meillä on, ettei Venäjä ole toistaiseksi kyennyt luomaan T-14 Armata -taistelupanssarivaunusta (Т-14 «Армата») toimivaa konseptia.

Tuolloin viimeistään 2030-luvun puolivälissä myös Suomen on uusittava taistelupanssarivaununsa. Jo nyt on esitettävä kysymys, pärjääkö Suomi nykyisillä ja nykykuntoisilla vaunuilla ilman päivityksiä 2030-luvulle. Ainakin Saksasta 2000-luvun alussa ostetut vuosina 1985-92 valmistetut vanhemmat Leopard 2A4-panssarivaunut ovat jo nyt melko vanhoja. Noita vaunuja on 124 kappaletta. Suomi osti Hollannista 100 kappaletta Leopard 2A6-panssarivaunua, jotka toimitettiin vuosina 2015-2019. Nekään eivät ole enää ainakaan uudenkarheita.

Me olemme viime aikoina kovasti naureskelleet Venäjän vanhoille jopa yli 50-vuotiaille panssarivaunuille, mutta eipä taida olla paljon syytä, mikäli omamme uusitaan myöhään vasta 2030-luvulla.

On selvää, että jo muutaman vuoden kuluttua 2020-luvun jälkipuoliskolla Venäjä kykenee taas muodostamaan uhkaa uudella panssariarmeijallaan. On syytä olettaa, että Venäjällä on kyvykkyys rakentaa Ukrainassa tuhotuksi tulleen panssariarmeijan tilalle uusi entistä ehompi panssariarmeija. Meidän on toivottava, ettei Venäjä kykene edelleenkään samaan T-14-konseptia toimimaan ja on tukeuduttava T-90-sarjan (Т-90) uudempaan kalustoon eli T-90M:ään (Т-90М «Прорыв»).

Ukrainan lisäksi Suomi, Puola ja Baltian maat ovat tuon tulevan uhan eturintamassa. Suomen panssariarmeijan vaunumäärä – siis vain noin parisataa vaunua – on varsin vähäinen etenkin, jos kalusto on vanhaa ja päivittämätöntä.

Meitä kohtaavan panssariuhkan suhteen paljon riippuu siitä, voittaako Venäjä sodan Ukrainassa. Meidän on tehtävä kaikkemme, ettei Venäjä kykene voittamaan sotaa.

Ukrainan ei tarvitse olla sotimisessa hyvä. Sille riittää, että se on parempi kuin Venäjä.

****

Kertauksena tammikuun 20. päivänä julkaistusta kirjoituksesta, että Saksa ja Ranska aloittivat todenteolla yhteishankkeen kuusi vuotta sitten vuonna 2017 kehittääkseen yhdessä seuraajaa saksalaiselle Leopard 2- (esim. Leopard 2A7+) ja ranskalaiselle Leclerc-taistelupanssarivaunuille (esim. Leclerc). Yhteishankkeen nimeksi tuli Main Ground Combat System (esim. Hensoldt AG, MGCS). Kyse oli saksalaisen Krauss-Maffei Wegmann GmbH & Co KG:n (KMW) ja ranskalaisen Nexterin (Nexter Systems) yhdistymisestä holdingyhtiönä KNDS-yritykseksi, jossa KNDS-lyhenne tarkoittaa KMW+Nexter Defense Systems (KNDS, kotisivut). Tuo holdingyhtiö oli perustettu jo hieman aiemmin 15. joulukuuta 2015.

Esimerkiksi saksalaisen puolustusalan tutka- ja anturivalmistaja Hensoldin (kotisivut) laatima video MGCS-konseptista on katsottavissa täältä.

Saksalainen KMW tunnetaan Leopard 2 -taistelupanssarivaunusta, tela-alustaisesta PzH 2000 -haupitsista (PzH 2000) ja Puma-nimisestä jalkaväen taisteluajoneuvosta (Puma). Ranskalainen Nexter tunnetaan puolestaan Leclerc-taistelupanssarivaunusta, tela-alustaisesta Caesar-haupitsista ja (Caesar, Caesar 8×8) VBCI-nimisestä jalkaväen taisteluajoneuvosta (VBCI, VBCI-2).

Todellinen sopimusperustainen uuden taistelupanssarivaunun kehitystyö MGCS-hankkeessa aloitettiin toukokuussa 2020, kun Krauss-Maffei Wegmann, Nexter Systems ja Rheinmetall aloittivat kehitysyhtiöinä taistelupanssarivaunun arkkitehtuurin määrittämisen. Vastaava sopimus oli solmittu kehitysyhtiöiden ja Saksan ja Ranskan puolesta toimivan Bundeswehrin välille. Sopimus oli nimeltään System Architecture Definition Study – Part 1 (SADS Part 1) ja Bundeswehrissä tuon sopimuksen allekirjoittajataho oli Bundeswehrin laitteisto-, tietotekniikka- ja käyttötukitoimisto (Bundesamt für Ausrüstung, Informationstechnik und Nutzung der Bundeswehr, BAAINBw, kotisivut). Asiasta uutisoi tuolloin mm. Rheinmetall lehdistötiedotteessaan (Rheinmetall, Press release 20.5.2020).

Sopimuksen mukaisen kehitystyön oli määrä kestää kaksi vuotta, minkä jälkeen oli tarkoitus aloittaa työ ensimmäisen prototyypin luomiseksi. Prototyypin sisäänajon jälkeen Saksan ja Ranskan oli määrä päättää vaatimuksistaan ​​uudelle taistelupanssarivaunulle. Tuo aikataulumäärite olisi toteutuessaan tarkoittanut, että työ ensimmäisen prototyypin luomiseksi olisi pitänyt alkaa jo vuosi sitten kesällä 2022.

MGCS-hankkeessa panssarivaunun loppunimeä ei määritelty, mutta julkisuudessa on esitetty mm. Leopard 3 -nimeä (US-blogi 20.1.2023).

MGCS-hankkeen uusi taistelupanssarivaunu oli tarkoitus luoda vuoteen 2035 mennessä, ja uuden vaunun oli määrä korvata siis Leopard 2- ja Leclerc-vaunut.

****

Saksalainen Rheinmetall (kotisivut) puolestaan esitteli 13.6.2022 Eurosatoryn kansainvälisessä puolustus- ja turvallisuusalan maa- ja ilmanäyttelyssä (kotisivut) Pariisissa panssarivaunun, joka on tarkoitettu korvaamaan niin ikään Leopard 2 -panssarivaunu. Uuden panssarivaunun nimi on Panther KF51, jossa Rheinmetall oli käyttänyt työnimeä Future Tanknology KF51 (Das Kettenfahrzeug 51). Kyse oli saksalais-ranskalaisen MGCS-hankkeen kilpailijasta.

Rheinmetall oli siis jo varsin kyrpiintynyt hyvissä ajoin ennen kesää 2022 MGCS-hankkeen etenemiseen ja kaikkeen siihen tuhertamiseen, mikä hanketta varjosti.

Nyt tuoreiden tietojen mukaan tuo Saksan ja Ranskan MGCS-yhteishanke uuden eurooppalaisen taistelupanssarivaunun kehittämiseksi on kariutunut. Saksan ja Ranskan yhteistyöstä ei syntynyt SADS Part 1 -konseptissa riittäviä hedelmiä.

Saksa, Italia, Espanja ja Ruotsi ovat aloittaneet yhteisen työn uuden taistelupanssarivaunun luomiseksi, jonka pitäisi korvata ainakin saksalaiset Leopard 2 -vaunut sekä lisäksi myös ainakin italialaiset OTO Melara S.p.A:n (nyk. Leonardo, kotisivut) ja Ivecon S.p.A:n (kotisivut) Ariete-vaunut (C1 Ariete). Eurooppalaisessa yhteishankkeessa Ariete-vaunut olisivat näin korvaamassa ranskalaiset Leclerc-vaunut. Kehityshanketta johtavat saksalainen Krauss-Maffei Wegmann ja Rheinmetall, italialainen monialayritys Leonardo sekä ruotsalainen Saab (kotisivut).

Espanjalaisyritystä ei vielä ole nimetty, mutta arvioisin sen olevan General Dynamicsin (kotisivut) Eurooppa-toimintojen (GDELS, General Dynamics European Land Systems, kotisivut) Santa Bárbara Sistemas (GDELS-Santa Bárbara Sistemas), joka on mm. koonnut Espanjan armeijalla olevia Leopard-panssarivaunuja.

Tuosta Saksan, Italian, Espanjan ja Ruotsin välisestä sopimuksesta kertoi ensimmäisenä saksalainen talouslehti Handelsblatt (kotisivut) kuluneella viikolla (Handelsblatt 6.9.2023 ja Handelsblatt 8.9.2023).

Krauss-Maffei Wegmannin asema on mielenkiintoinen. Käytännössä yhtiön olisi irtauduttava ainakin taistelupanssarivaunujen osalta ranskalaisten kanssa muodostetusta KNDS-holdingyhtiöstä. KNDS:n repertuaariin tuskin siis enää kuuluisivat taistelupanssarivaunut.

Handelsblattin mukaan sopimusyritykset suunnittelevat hakevansa Euroopan puolustusrahastolta rahoitusta, joka on vähintään sata miljoonaa euroa. Handelsblatt kirjoittaa kolminumeroisesta miljoonaluvusta.

Ranskalaiset olisi siis nyt jätetty ulkopuolelle, kun Nato-Eurooppaan ollaan luomassa uutta taitelupanssarivaunua. Saksalaisen Krauss-Maffei Wegmannin ja ranskalaisen Nexterin muodostama KNDS tulisi taitelupanssarivaunujen osalta pätemättömäksi, koska yhteistä taistelupanssarivaunua ei kyetty luomaan. Krauss-Maffei Wegmann Leopard-panssarivaunujen valmistajana olisi siis mukana Saksan, Italian, Espanjan ja Ruotsin käynnistämässä hankkeessa uuden taistelupanssarivaunun kehittämiseksi Nato-Eurooppaan 2030-luvulle.

Neljän maan yhteenliittymä saattaa merkitä saksalais-ranskalaisen MGCS-ohjelman päättymistä, jota osapuolten väliset kitkat viivästyttäneet jo varsin ratkaisevalla tavalla. Hankkeen ensimmäiset juuret ovat jo vuodessa 2012, kun Venäjä oli aloittanut T-14-panssarivaunun suunnittelun vuonna 2010. MGCS-hankkeessa Saksa ja Ranska eivät saaneet vuosikymmenessä käytännössä yhtään mitään aikaan – kiitos ennen kaikkea ranskalaisten. Hankkeessa ei ole ollut mitään muuta kuin kitkaa.

On nyt myös huomattava, että hankkeen kariutuminen voi mahdollisesti johtaa Saksan liittymiseen myös GCAP-hävittäjäohjelmaan.

GCAP-hävittäjäohjelmasta (Global Combat Air Programme, BAE Systems, GCAP) hieman enemmän kirjoituksen lopussa.

****

Mikä sitten meni pieleen Saksan ja Ranskan yhteistyössä uuden taistelupanssarivaunun kehittämiseksi puolustamaan Nato-Eurooppaa 2030-luvulla?

Saksan ja Ranskan näkemyserot MGCS:stä eli päämaataistelujärjestelmästä osoittautuivat kriittisiksi jo käsitteellisellä tasolla. Tuo MGCS-hanke tunnetaan myös lyhenteellä EMBT (Euro Main Battle Tank) eli eurooppalainen taistelupanssarivaunu ja sen kehitystyö.

Kyse erimielisyyksissä on ennen kaikkea Saksan ja Ranskan erilaisista näkemyksistä uhkiin ja niihin varautumisessa.

Ranskalla on ollut suuri halukkuus saada ilmakuljetettava panssarivaunu, mikä tarkoittaa kevyempää panssarivaunua. Kyse on Ranskan halukuudesta jatkaa valmistautumista sotilasoperaatioihin merentakaisilla alueilla ja erityisesti Saharan takaisessa Afrikassa, minne panssarivaunuja voidaan viedä nopeasti ja järkevästi lähinnä vain kuljetuslentokonein.

Ranska on pitkän aikaa halunnut muuttaa armeijansa eräänlaiseksi retkikuntajoukoksi toimimaan jotakin muuta vastaan kuin mitä me täällä itäisessä Euroopassa haluamme varautua toimimaan. Toisin kuin me täällä itäisessä Euroopassa ja myös Saksassa näemme, Ranska ei koe Venäjää erityiseksi uhakseen, mikä on myös näkynyt Ranskan harjoittamassa turvallisuuspolitiikassa.

Nato-Eurooppa ei voi koskaan puolustuksessaan luottaa Ranskaan, koska se ei kykene näkemään Venäjän muodostamaa uhkaa meidän kannaltamme. Meidän on luotettava ja tukeuduttava ensisijaisesti Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan.

Saksa, joka on lähempänä Venäjää, yrittää aivan loogisesti luoda toimivan panssarivaunun eurooppalaiselle taistelukentälle Saksan itäpuolella. Tuo vaunu ei saksalaisnäkemyksen mukaan voi olla kevyt härveli vähäisemmällä tulivoimalla eikä sitä viedä taistelukentille ilmateitse lentokoneilla vaan maanpinnalla junilla ja rekoilla.

Taistelupanssarivaunulla tulee olla hyvä panssarisuojaus ja runsaasti tulivoimaa, mutta paino on aina ongelmallinen liikkuessa, etenkin jos maan kantokyky on heikko. On kuitenkin huomattava, kun Leopard 2:n taistelupaino on noin 60 tonnin luokassa (2A5, 2A6, 2A6M) ja tyhjäpaino vähintään yli 52 tonnia (2A4), ei tämän hetkinen Leclerc-vaunu ole paljonkaan kevyempi. Ilmeisesti Ranska haluaa nykyisiä Leclerc-vaunuja kevyemmän version, joita olisi tungettavissa kuljetuskoneisiin.

Saksalais-ranskalaisia suhteita ovat kiristäneet myös erilaiset näkemykset energia-asioissa ja etenkin ydinvoimassa. Turvallisuuspolitiikassa suhteita on kiristänyt se, missä määrin Euroopan tulisi eriytyä Yhdysvalloista puolustuksessaan.

Ydinvoimaan pohjautuvassa energiapolitiikassaan Ranska on kyllä ollut oikeassa verrattuna Saksan maakaasuun perustuvassa energiapolitiikassaan.

****

Vielä heinäkuussa Ranskan ja Saksan puolustusministerit kertoivat pyrkivänsä antamaan uutta sysäystä panssarivaunuyhteistyöhankkeelle ja antaneensa armeijapäälliköillensä tehtäväksi selvittää karkeat linjaukset uuden panssarivaunun kyvykkyyksille niin, että perusasiakirja olisi valmis tämän vuoden loppuun mennessä. Nyt tuo näyttää kuitenkin kariutuneen jo syyskuun alussa. Yhteisymmärrystä ei ainakaan vielä ole löytynyt.

Noita Saksan ja Ranskan erilaisia näkemyksiä on vaikea saada sopimaan vain yhteen taitelupanssarivaunuun. Saksalainen taistelupanssarivaunu pohjautuu pitkälti Leopard 2:een, olipa se sitten tulevaisuudessa nimeltään vaikka Panther tai Leopard. Kyse panssarivaunuista on Saksalle myös viennistä. Liian kevyttä vähäisemmällä tulivoimalla varustettua ranskalaispanssarivaunua tuskin kelpuutettaisiin sotakalustoon siellä, missä vaunua käytettäisiin kuin nyt Ukrainassa venäläiskalustoa vastaan. Markkinoita ei olisi Venäjän naapurimaissa eikä varmasti Suomessakaan.

Saksan kokoaman uusi neljän maan rintama on vahva viemään uutta eurooppalaisen taistelupanssarivaunun kehityshanketta eteenpäin. Uskon, että Saksalla, Italialla, Espanjalla ja Ruotsilla löytyy yhteistyökykyä.

Ranska on kaikissa Euroopan puolustus- ja turvallisuuskysymyksissä omahyväinen ja vikuri, jonka kanssa on vaikea tehdä ylipäätään mitään rakentavaa yhteistyötä. Ranskaa on syyttäminen myös siitä, miksi tykistöammusten tuotantoa ei ole saatu Euroopassa organisoitua riittävälle tasolle huomioiden tarpeet Ukrainassa (US-blogi 9.4.2023).

Saksalla on vahvat perinteet kehittää ja valmistaa taistelupanssarivaunuja. Nuo perinteet luotiin jo toisessa maailmansodassa eikä niitä ole hukattu. Krauss-Maffei Wegmann ja Rheinmetall Saksasta ovat perusta, jota Leonardo Italiasta ja Saab Ruotsista nyt täydentävät. Mukaan tulee vielä Espanjan puolustusteollisuutta.

On selvää, että myös Suomen olisi hyvä olla mukana tuossa hankkeessa. Vielä ei kuitenkaan voida esittää suurella todennäköisyydellä, onko tuon kehityshankkeen vaunu se, joka tulee olemaan myös Suomen taistelupanssarivaunu viimeistään ensi vuosikymmenellä. Olisi kuitenkin Suomen etujen mukaista, että Suomi voisi olla mukana jo alkumetreiltä kehitystyössä, jotta vaunua olisi sopiva myös näihin itäisen Euroopan vaativiin maastoihin ja keleihin niin talvella kuin kesällä.

Yksi erityinen kehitettävä kyvykkyys olisi mielestäni panssarivaunujen toiminta miinoitetuilla alueilla ja miinanraivaustoiminta panssarivaunuihin liittyen. Noiden kyvykkyyksien kehittämisessä ei ole tapahtunut mitään uutta vuosikymmeniin, kun on ajateltu miinojen olevan jotain sellaista, mihin sodankäynti ei enää oikein perustuisi.

Teknisesti pidän kummallisena, että sotilasajoneuvoja ajetaan edelleen miinoihin 2020-luvulla. Kun me voimme jo siviili-insinööritoiminnassa skannata maapohjaa kallioon saakka, niin miksi ei skannata maaperää myös taistelukentillä sotilasajoneuvojen edessä maa-aineksen sisällön selvittämiseksi? Eikö metallinpaljastinjärjestelmiä voisi myös koneellistaa myös vaikkapa panssarivaunuihin? Eikö miinan tuhoamista voisi myös koneellistaa nykyistä tehokkaammaksi, kun se nyt vaikuttaa tapahtuvan vain mekaanisesti?

****

EU-maiden asevoimissa on tällä hetkellä käytössä noin 6 000 taistelupanssarivaunua. Merkkejä ja malleja on yhteensä seitsemäätoista erilaista, mikä tekee vaunukaluston huollosta, päivittämisestä ja varaosatuotannosta varastointeineen haastavaa ja kallista. Panssarivaunujen kirjo on liian laaja.

Yhdysvaltojen 2 500 taistelupanssarivaunua ovat kaikki yhtä Abrams M1 -mallia, joka toimii alustana erilaisille muunnelmille vastaten joukkojen erilaisia operatiivisia tarpeita.

Eurooppalaisen yhteistyön puute, päättämättömyys ja tuhertaminen on jo kyllästyttänyt esimerkiksi puolalaiset. Puola päätti ostaa 250 yhdysvaltalaita Abrams M1A2 -panssarivaunua (M1A2 Abrams) vuonna 2022.

Hetken aikaa sitten heinäkuussa 2023 Italia esitti aikomuksensa ja suunnitelmansa ostaa 133 saksalaisvalmisteista Leopard-panssarivaunua ja päivittää 125 vanhentunutta italialaisvalmisteista Ariete-panssarivaunua. Leopard 2 -panssarivaunujen malli olisi A8.

Italialla on yhteensä 200 omassa maassa valmistettua Ariete-vaunua, joista vain 50 on edelleen toiminnassa. Tuo kuvaa hyvin Nato-Euroopan katastrofaalista taistelupanssarivaunukapasiteetin tilaa. Puolustusministeriön alivaltiosihteeri Rauti ilmoitti Italian parlamentille, että maa tarvitsee yli 250 panssarivaunua täyttääkseen Naton vaatimukset. Vuodesta 2024 alkaen uusiin panssarihankintoihin budjetoidaan neljä miljardia euroa ja kokonaiskustannusarvio hankinnassa on kahdeksan miljardia euroa, oli Rautin viestitti.

Ariete-vaunun uudistaminen 125 kappaleen laajuudessa on arvioitu maksavan noin 900 miljoonaa euroa, mikä pidentäisi niiden käyttöikää aina vuoteen 2034 saakka, jolloin Euroopassa suunnitellun uuden taistelupanssarivaunun tulisi olla jo tehdastuotantovalmiudessa. Parlamentin edustajainhuoneen puolustusvaliokunnalle pitämässään puheessa Rauti sanoi vielä heinäkuussa, että Leopard-panssarivaunujen osto ei sulkisi pois Italian osallistumista suunniteltuun ranskalais-saksalaiseen MGCS-hankkeeseen, mutta nythän tuota hanketta ollaan kuoppaamassa myös italialaisvoimin.

****

Mielenkiintoinen kysymys on, jos ja kun nyt Italia ja Saksa yhdistävät voimansa uuden taistelupanssarivaunun saamiseksi Eurooppaan ja Saksa olisi hylkäämässä Ranskan, olisivatko seuraavana vuorossa hävittäjäsuihkukoneet?

Kyse olisi jo edellä mainitusta GCAP-hävittäjäohjelmasta. Kyse on Iso-Britannian, Japanin ja Italian johtamasta monikansallisesta aloitteesta kuudennen sukupolven häivehävittäjän kehittämiseksi. Kyse on Britannialla ja Italialla olevien Eurofighter Typhoon -hävittäjien (Eurofighter Typhoon) sekä Japanilla olevien Mitsubishi F-2 -hävittäjien (Mitsubishi, F-2, Lockheed Martin, F-2) korvaajista. GCAP-hävittäjäohjelma on varsin tuore alkaen joulukuussa 2022.

Ruotsi on jo ilmoittanut mielenkiintonsa GCAP-hävittäjäohjelmaan kuten myös mm. Saudi-Arabia (esim. The Guardian 11.8.2023). GCAP tunnetaan myös Tempest-ohjelmana (esim. RAF, Tempest, Rolls-Royce, Tempest,  BAE Systems, Tempest jne.)

Toinen Eurooppaan keskittyvä hävittäjäohjelmahanke on FCAS (Future Combat Air System, FCAS, esim. AIRBUS, FCAS, Hensoldt, FCAS jne.). Kyse on siinäkin kuudennen sukupolven häivehävittäjän kehittämisestä, jolla korvattaisiin rankalaiset Rafale-hävittäjät (Rafale) saksalaiset Eurofighter Typhoon -hävittäjät sekä espanjalaiset EF-18 Hornet -hävittäjät (EF-18 Hornet).

Jos Saksa päättäisi osallistumisesta GCAP-hävittäjäohjelmaan FCAS-hävittäjäohjelman sijaan, todennäköisesti myös Espanja kääntyisi mukana, jos taistelupanssarivaunujen kehityshankkeesta tulee myös Saksan ja Espanjan välinen tiivis yhteistyö. Tällöin Ranska ja Rafale jäisivät tässäkin melko yksin.

On mielenkiintoista, että Italia ja Ruotsi pitivät tämän vuoden alkupuolella tammikuun viimeisenä päivänä Roomassa kokouksen, jossa ne käsittelivät puolustuksen yhteishankintoja niin maalla, merellä, ilmassa kuin myös avaruudessa. Ruotsi ilmaisi vahvan kiinnostuksensa Italian, Iso-Britannian ja Japanin käynnistämää GCAP-hävittäjäohjelmaan kohtaan. Ruotsille on selvää, että JAS 39 Gripenin (Gripen E-series) seuraajaa Ruotsi ei kykene enää yksin suunnittelemaan ja valmistamaan.

Italialais-ruotsalaisessa tapaamisessa Italian valtuuskuntaa johti puolustusministeriön pääsihteeri (kansliapäällikkö) ja kansallinen aseistusjohtaja kenraali Luciano Portolano ja Ruotsin valtuuskuntaa puolustusvoimien materiaalilaitoksen pääjohtaja kenraaliluutnantti Carl Göran Mårtensson. Maavoimien osalta keskustelut koskivat monikansallista maastoajoneuvojen yhteistyötä (Multinational Cooperation on All-Terrain Vehicles, MATV) ja tässä kirjoituksessa käsiteltyä ranskalais-saksalaista MGCS-hanketta.

On muistettava, että Ruotsi on johtava maa Collaborative All-Terrain Vehicle -ohjelmassa, jonka puitteissa maat hallinnoivat etenkin BvS10- (BvS10) tai vaikkapa Bronco 3 -kalustoaan (Bronco). BvS10 on ruotsalaisen BAE Systems Land Systems Hägglundsin valmistama tela-alustainen amfibinen panssaroitu miehistönkuljetusvaunu. BAE Systems uutisoi jo viime joulukuussa, että Ruotsi, Saksa ja Iso-Britannia ovat sopineet BAE Systemsin kanssa yhteensä 436 BvS10-maastoauton ostamisesta (BAE Systems 16.12.2022).

Mielenkiintoista tulee olemaan, kykeneekö Suomessa Patria menestymään sen tämänhetkisissä yhteistyökuvioissa panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen tuotannossa. Patria ja Japan Steel Works Ltd. (kotisivut) allekirjoittivat 31. elokuuta 2023 lisenssisopimuksen Patria AMV XP 8×8 -ajoneuvojen tuotannosta Japanissa (Patria 1.9.2023).

Ilmavoimien osalta italialais-ruotsalaisessa tapaamisessa käsiteltiin tässä kirjoituksessa käsiteltyä monikansallista GCAP-hävittäjäohjelmaa, joka on nyt kyllä viemässä ilmaa FCAS-hävittäjäohjelmalla. Siis on viemässä ilmaa siltä hävittäjäohjelmalta, jossa ranskalaiset ovat mukana.

Japani ja Ruotsi allekirjoittivat joulukuun loppupuolella 19.12.2022 sopimuksen teknologian ja puolustuksen siirrosta (Agreement between the Government of the Kingdom of Sweden and the Government of Japan concerning the Transfer of Defense Equipment and Technology, File 100436889), mikä olisi voinut sinänsä tasoittaa tietä Ruotsin liittymiselle GCAP-ohjelmaan, mutta GCAP:n johdossa ruotsalaistoiminta sitoutumisessaan ei kuitenkaan vakuuttanut (esim. Breaking Defense 22.3.2023). Italia, Japani ja Iso-Britannia olivat ilmoittaneet yhteisestä hävittäjälentokoneohjelmasta 9. joulukuuta 2022.

Ruotsalaisetkin ovat hieman samanlaisia kuin me suomalaiset, että pyritään saamaan etuja sitoutumatta siihen, mikä noita etuja varmuudella toisi. Ikään kuin pyritään sisään keittiön takaoven kautta.

Yhdysvallat ja Japani allekirjoittivat puolestaan RDT&E-yhteisymmärryspöytäkirjan 12.1.2023 (U.S. Department of Defense 12.1.2023).

Kun puhutaan uusimman sukupolven häivehävittäjistä ja niiden kalliista kehitystyöstä, Eurooppa on vuosikymmeniä jäljessä Yhdysvaltoja. Voimavarojen ja yhteisymmärryksen löytäminen tuntuu olevan sangen vaikeaa, mistä seuraa ajan kuluminen ilman tuloksia. Eipä ihme, että F-35 tekee hyvin kauppaansa, kun kilpailijoita ei ole.

Nähtäväksi jää, kun Nato-Euroopan yhteishanke taistelupanssarivaunuista ja hävittäjistä etenee, saadaanko mitään valmista 2030-luvun koittaessa. Avainkysymys ehkä on, kuinka lopulta Saksa suhtautuu hankkeisiin ja siihen, hoidetaanko yhteistyötä Ranskan kanssa ja Ranskan ehdoilla.