Hävitty sota

Tämä on jatkokirjoitus tai paremminkin toisintokirjoitus sodan alkuvaiheessa jo kesällä 2022 julkaistuun kirjoitukseen otsikolla Sodan suurkuva – Onko länsi sen häviämässä, vaikka Ukraina nyt menestyykin sotakentällä? (US-blogi 24.7.2022).

Tuohon kirjoitukseen liitin mm. oheiset lauseet, kun sotaa oli käyty viisi kuukautta:

”Uusi tavoite olisi asetettava viimeistään nyt ennen alkavaa talvea. Ukrainan vapauttaminen Venäjän miehityksestä ja Venäjän sotavoiman työntäminen pois Ukrainan alueelta.

Ukrainan täydellinen vapauttaminen siitä Venäjän vaikutusvallasta, joka tällä hetkellä perustuu maan eteläosan miehitykseen – ei siis maan itäosan miehitykseen.”

Sodan alkuvaiheessa lännessä oli asetettu tavoitteeksi vain Venäjän sotilaallinen heikentäminen, ei Venäjän karkottaminen Ukrainan alueelta. Näkemykseni oli jo tuolloin kesällä 2022, että mikäli julkistetuksi tavoitteeksi ei aseteta Ukrainan vapauttamista Venäjän miehityksestä, Venäjä kykenee toimillaan säilyttämään etenkin Ukrainan eteläosien miehityksen.

Uutta tavoitetta ja sen vaatimia voimavaroja ei länsimaissa asetettu kesällä 2022. Strategia ja sen mukaiset toimet olivat länsimaissa enemmän kuin hiukan hukassa. Venäjä alkoi rakentaa pian syksyä kohti raskaista puolustuslinjoja, joiden läpäisy ei enää näytä onnistuvan. Miehistöpulaansa Venäjä suoritti syksyllä myös liikekannallepanon.

”Läntisessä katsannossa Ukraina näyttäisi epäonnistuneelta läpimurrossa, koska parin kuukauden aikana sellaista ei ole nähty ja koska alkuvaiheen vastustuksen voittamista ei ole tapahtunut. Kun nyt kuitenkin kyse on kulutussodankäynnistä, on syytä odottaa kolmesta neljään kuukautta vastahyökkäystoimien aloitusajankohdasta. Asiaa on syytä tarkastella viimeistään lokakuun alkupuolella ennen syksyn rospuuttokelejä.” (US-blogi 1.8.2023).

Nyt on tuon tarkastelun aika, kun lokakuu on vaihtumassa pian marraskuuksi.

”Me emme voi sallia Venäjän sotavoittoa Ukrainassa” -sanomisille ei taida olla enää pohjaa lännessä kirjoitin perään elokuussa (US-blogi 12.8.2023).

Tilanne näyttää nyt huonolta. Siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Sodankäyntipolitiikkaa on viimeistään nyt muutettava.

****

Jos tavoite asetetaan, myös resurssit ja toimenpiteet pitää mitoittaa tavoitteeseen pääsemiseksi. Kyse Ukrainassa olisi edelleen pitkälti sotilaallisista tavoitteesta.

Presidentti Barack Obama oli pasifisti. Obama suhtautui ydinaseisiin kielteisesti. Obaman tavoite oli ydinaseeton maailma. Voisiko maailma olla ydinaseeton presidentti Obaman toiveiden mukaisesti? oli yhden blogini otsikko toukokuussa 2016 (US-blogi 30.5.2016).

Luojan kiitos, että ydinaseet ovat edelleen turvanamme.

Obaman yksi pahimmista ulkopoliittisista virheistä oli, ettei hän rankaissut Syyriaa kemiallisten aseiden käytöstä, vaan hyväksyi Venäjän ehdotuksen, jonka mukaan Syyrian kemialliset aseet otettaisiin kansainväliseen valvontaan. Obama totesi 20. elokuuta 2012, että Syyrian kemiallisten aseiden käyttö ylittäisi punaisen rajalinjan. Presidentti Bašar al-Assadin joukot tekivät kuitenkin punaisen linjan asettelusta huolimatta sariinimyrkkykaasuiskun Ghoutan kaupunkiin lähellä Damaskosta elokuun 21. päivänä 2013.

Tuon punaisen rajalinjan ylittäminen ilman tosiasiallisia seuraamuksia oli osoitus Obaman hallinnon epäröinnistä ja samalla heikkoudesta. Assad teki toistuvan myrkkykaasuiskun Idlibiin 4.4.2017 tappaen ainakin 72 ihmistä. Presidentti Donald Trump päätti ohjusiskun suorittamisesta, joka toteutettiin yli 50 Tomahawk-risteilyohjuksen voimalla Shayratin lentotukikohtaan 7.4.2017. Trump arvosteli oikeutetusti Obamaa vääristä ulkopoliittisista päätöksistä.

Syyrian tapausten pohjalta Venäjä teki oikean johtopäätöksen vuonna 2013, että Obama on uskaltamaton ulkopoliittinen johtaja ja ettei hän kykene käyttämään sotilaallista voimaa.

Kysymys on viimeistään nyt pian kymmenen sotavuoden jälkeen asetettava, olisiko Venäjä uskaltanut hyökätä Ukrainaan helmikuun lopulla 2014, mikäli Obaman Yhdysvallat olisi ollut valmiimpi käyttämään tarvittaessa sotilaallista voimaa edes uhkana poliittisten päämäärien tukemiseksi.

On myös muistettava, että Obama oli vetänyt yhdysvaltalaissotilaat pois Irakista eikä suostunut lähettämään uusia maajoukkoja Isisin vallatessa maata. Tuokin oli noteerattu Venäjällä Obaman luonteenpiirteeksi olla käyttämättä sotilaallista voimaa.

Jos Yhdysvaltojen johdossa olisi ollut Obaman sijaan kovemman linjan presidentti vaikkapa Ronald Reaganin tapaan, olisiko Venäjä ylipäätään uskaltanut hyökätä Ukrainaan.

Obaman heikkous tuli esille myös siitä, miten länsi reagoi Venäjän hyökkäykseen ja Krimin valtaukseen vuonna 2014. Yhdysvallat on se taho, joka määrittelee läntistä linjaa reagoinnissa maailman tapahtumiin. Länsi kykeni asettamaan vain vähäisiä ja melko nimellisiä pakotteita painopisteenä henkilöpakotteet, joille Venäjällä lähinnä naurettiin.

Osaltaan länsimaiden vähäinen reagointi Venäjän vuoden 2014 Ukraina-hyökkäykseen edesauttoi presidentti Putinia tekemään päätöksen hyökätä uudelleen vuonna 2022. Tuskinpa länsi nytkään laittaisi tikkuakaan ristiin Ukrainan puolesta kun ei laittanut kerran vuonna 2014, lienee ollut Putinin ajatus.

Varapresidentti Joe Biden oli valmis tiukempaan linjaan jo vuonna 2014. Presidentti Barack Obama ei ollut valmis.

****

Kyse Venäjän Ukrainassa käymässä sodassa on tosiasiallisesti länsimaiden ja Venäjän välisestä sodasta, jota käydään Ukrainan puolelta länsiasein, mutta ukrainalaisella miehistöllä. Länsimailla tarkoitan tässä tapauksessa Ukrainassa sotatoimiin osallistuvia maita, jotka toimittavat vaikkapa aseita ja tiedustelutietoa tai kouluttavat sotilaita. Tarkoitan ennen kaikkea Euroopan ja Pohjois-Amerikan Nato-maita ja Euroopan EU-maita. Edellä määritellyt länsimaat rahoittavat nyt Ukrainan olemassaoloa ja sotimista täysin. Kyse on kolminumeroisesta luvusta miljardeja euroja tai dollareita.

Alkujaan Venäjä on sitonut sotansa estämään Naton laajentumista kohti itää vaikutuspiiriinsä ja ennen kaikkea vanhoihin neuvostotasavaltoihin. Venäjä esitteli joulukuun puolivälin tienoilla 2021 sopimusehdotuksen, jossa se sopisi Yhdysvaltojen kanssa monista turvallisuusasioista kuten mm. Naton laajentumisesta, vaikka Venäjän sopimusteksti ei Nato-sanaa sinällään mainitsekaan (Министерство иностранных дел Российской Федерации 17.12.2021). Venäjä ja Yhdysvallat kävivät asiasta kahden tapaamisen neuvottelut Genevessä 10. ja 11.1.2022.

****

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on nyt asemasotavaiheessa. Rintamalinjat eivät ole muuttuneet sitten syyskuun 2022, jolloin Ukraina onnistui valtaamaan alueita Hersonin ja Harkovan oblasteista Venäjältä loppuessa sotilaat. Tuon jälkeen rintamalinjat ovat olleet raskaasta sodankäynnistä huolimatta hyvin vakaita vain pienillä muutoksilla. Raskaiden sotatoimien mukaista asemasotaa on käyty nyt reilun vuoden päivät. Kesäkuussa alkaneessa vastahyökkäyksessään Ukraina ei ole kyennyt valtaaman takaisin edes prosenttia menettämistään alueista.

Suomikin tietää ja tuntee asemasodan, kun se on käynyt asemasotaa Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Kaksi ja puoli vuotta vuodesta 1942 vuoteen 1944. Asemasotavaiheen aloituspäivämääräksi on kirjattu 9. joulukuuta 1941. Tuo vaihe päättyi 9. kesäkuuta 1944 Neuvostoliiton aloittamaan suurhyökkäykseen.

Asemasotavaihetta ei aloittanut Suomen pelko Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen julistamisesta sotaa Suomea vastaan. Raskaat sotatoimet olivat syöneet Saksan voimia jo vuonna 1942. Neuvostoliitto alkoi kyetä vastaamaan kaikilla sen rintamilla, myös Suomen suunnalla. Kyse siis oli sodankäynnin resursseista ja potentiaalista. Suomen puhumasta kesäsodasta tuli jatkosota, jossa asemasotavaihe kesti 913 päivää koko jatkosodan 1182 päivän ajasta. Yli kolme neljäsosaa sota-ajasta oli asemasotaa. Hieman vajaa 40 kuukautta kestäneestä jatkosodasta aktiivista sotimista oli vain 269 päivää eli yhdeksisen kuukautta.

Tosiasia oli, että Suomi osoittautui olevan täysin riippuvainen Saksan Wehrmachtin toimista itärintamalla. Vastaavasti niin kuin nyt Ukraina on täysin riippuvainen läntisestä aseavusta ja avusta ylipäätään. Hieman häijysti ja hieman oikoen voisi todeta, että jatkosota oli itse asiassa asemasota, jonka määritteli natsi-Saksan sodankäyntiresurssit.

Länsimaiden aseistamalla Ukrainalla ei nyt ole riittävää kyvykkyyttä tehdä läpimurtoja Venäjän vahvoihin puolustuslinjoihin ottaen huomioon nykyinen vallitseva sotilaallinen voimatasapaino sekä käytössä olevien aseiden ja sotilasvarusteiden kehitystaso. Ukraina ei kykene kehittämään oikein edes taktisia läpimurtoja puhumattakaan, että taktiset läpimurrot muuttuisivat operatiivisiksi. Operatiivisista läpimurroista on vielä pitkä matka sodan loppumiseen.

Tuosta kaikesta emme voi missään nimessä syyttää Ukrainaa, vaan meidän on täällä länsimaissa katsottava peiliin. Venäjä on maailman toiseksi suurin sotilasmahti Yhdysvaltojen jälkeen ja Ukraina tulee kaukaa perässä sijalla 15. Voittaakseen Venäjän Ukraina tarvitsee kertaluokkaa enemmän länsimaiden sotilaallista tukea ja ennen kaikkea rohkeampaa Venäjän uhkaamista.

Jatkosodan asemasotavaihetta ja Venäjän Ukrainassa käymän sodan tämänhetkistä vaihetta ei kuitenkaan voi perusteiltaan verrata toisiinsa. Ukrainassa käydään erittäin intensiivistä sotaa, mutta rintamalinjat pitävät. Jatkosodan asemasotavaiheessa kyse oli puolestaan tulevan odottelusta, kun natsi-Saksan voitto alkoi näyttää yhä epätodennäköisemmältä.

****

”Der Krieg ist eine bloße Fortsetzung der Politik mit anderen Mitteln. Krieg ist niemals Selbstzweck, sondern Mittel zur Erreichung eines politischen Ziels.

Vapaasti suomennettuna:

”Sota on politiikan jatkamista muilla keinoin. Sota ei ole koskaan päämäärä sinänsä, vaan pikemminkin keino saavuttaa poliittinen päämäärä.”

Muut politiikan jatkamisen keinot ovat väkivallan keinoja. Sota on väkivallan keino.

Noiden ajatusten kirjoittaja vuonna 1832 oli preussilainen kenraali ja sotateoreetikko Carl von Clausewitz. Teos Vom Kriege (esim. Adlibris, ISBN 9783843015189), suom. Sodankäynnistä (esim. Adlibris, ISBN 9789518844597).

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassakin on politiikan jatkamista väkivallan keinoin. Clausewitzin sodankäynnin perusohjeet ovat edelleen voimassa. Sodassa on tärkeää voiman keskittäminen ja painopisteen luominen. Clausewitzin näkemys sodankäynnissä on hyökkäyksessä ja puolustuskin on vain valmistautumista hyökkäykseen. Jokainen sota on erilainen eikä sota eikä sota ole teoretisoitavissa. Kun taktiikka on oppi sotavoimien käytöstä taistelussa, niin strategia on oppi taistelujen käyttämisestä sodan päämäärän saavuttamiseksi.

Mikä länsimaiden strategia Venäjän Ukrainassa käymässä sodassa? Mitkä ovat länsimaiden asettamat päämäärät Venäjän Ukrainassa käymässä sodassa? Onko sodankäynnin resurssit mitoitettu oikein päämääriin pääsemiseksi?

Nuo ovat tärkeimpiä kysymyksiä. Onko resurssit mitoitettu oikein päämääriin pääsemiseksi.

Onko päämääräksi ja siis strategiaksi länsimaissa asetettu, että Ukraina kykenee valtaamat kaikki Venäjälle menetetyt alueet vai onko päämäärä edelleen sodan alkuvaiheen tapaan vain kuluttaa Venäjän sodankäyntipotentiaalia, jolloin uhka myös Nato-maita kohtaan pienenee.

Sodan vaatimien resurssien mitoitus sodan voittamiselle on kohtuullisen helppoa. Pitkälti matemaattista laskentaa vihollisen olemassa olevien ja tulevien resurssien pohjalta. Carl von Clausewitz kertoi jo 1800-luvun alkupuolella, että hyökkääjä tarvitsee kaksikertaiset sotavoimat puolustajaan nähden. Nyttemmin puhutaan jopa kolminkertaisista voimavaroista.

Kun Venäjä aloitti hyökkäyssotatoimet helmikuussa 2022, sillä ei ollut edes kaksinkertaisia sotavoimia Ukrainaan nähden. Hyökkäys asetettuihin tavoitteisiin nähden epäonnistui pitkälti riittämättömiin voimavaroihin. Venäjä läksi soitellen sotaan luottaen Ukrainan sotilaalliseen heikkouteen ja ukrainalaisten Venäjä-mielisyyteen.

Päämääränä koko Ukrainan saamisesta Venäjän vaikutuspiiriin Venäjä luopui pian hyökkäyksen alettua, kun siihen Venäjällä ei ollut sodankäynnillä mahdollisuuksia. Tuo päämäärän Venäjä hylkäsi samalla, kun se veti joukkonsa Kiovan pohjoispuolelta. Venäjä ei kyennyt valtaamaan Kiovaa.

Nyt vastaavasti länsimaat eivät ole laskeneet niitä voimavaroja eivätkä toimittaneet niitä voimavaroja, mitä Ukraina tarvitsisi vallatakseen menettämänsä alueet takaisin. Ukrainalla ei ole tällä hetkellä käytössään kaksin- tai kolminkertaisia voimavaroja Venäjään nähden. Länsimailla ei vain riitä konventionaaliset aseet eikä asetuotantoa ole kyetty vauhdittamaan tarvittavassa aikataulussa. Lisäksi poliittisia päätöksiä riittävän asekaluston toimittamisesta oikea-aikaisesti ei ole kyetty tekemään.

Näyttää myös siltä, että länsimaat eivät ole mitoittaneet niitä resursseja oikein, mitä esimerkiksi Venäjän valtaamien alueiden takaisinvaltaus edellyttäisi. Kukaan ei ole tainnut laskea, miten paljon kalustoa ja minkälaista kalustoa Ukrainalle tulisi toimittaa, jotta takaisinvaltaus onnistuisi. Sodan kestämisen myötä Ukraina ei kykene toimittamaan Venäjää asukasmäärältään pienempänä valtiona sitä sotaväkeä, mitä todennäköisesti tarvitaan suuren alueen ottamisessa hallintaan.

Venäjä tietää nyt melko tarkasti puolentoista vuoden kokemuksen perusteella, mihin länsimaat ovat kykeneviä ja mitä se Venäjältä edellyttää, jotta se voi päästä asettamiinsa päämääriin. Aika tekee ilmaista työtä Venäjän hyväksi.

****

Kun koko Ukrainan ottaminen hallintaan ei onnistunut, Venäjä otti päämääräkseen nykyisten alueiden pitämisen itsellään, toisin sanoen mantereen puoleisen maayhteyden säilyttäminen Krimin niemimaalle. Venäjä on saanut riittävästi Novorossijaansa (Новороссия) ilman Odessan ja Mykolajivin oblasteja, josta Venäjä on puhunut presidentti Putinin suulla Krimin niemimaan valtauksesta alkaen:

”Вопрос ведь даже не в этом – вопрос в том, чтобы обеспечить законные права и интересы русских и русскоязычных граждан юго-востока Украины – напомню, пользуясь терминологией ещё царских времён, это Новороссия: Харьков, Луганск, Донецк, Херсон, Николаев, Одесса не входили в состав Украины в царские времена, это всё территории, которые были переданы в Украину в 20-е годы советским правительством. Зачем они это сделали, бог их знает. Это всё происходило после соответствующих побед Потёмкина и Екатерины II в известных войнах с центром в Новороссийске. Отсюда и Новороссия. Потом по разным причинам эти территории ушли, а народ‑то там остался.” (Президент России 17.4.2014).

Vapaasti suomennettuna:

”Kysymys ei ole edes tästä [kansanäänestyksestä ja vaaleista]. Kysymys on Kaakkois-Ukrainan venäläisten ja venäjänkielisten kansalaisten laillisten oikeuksien ja etujen turvaamisesta. Muistutan teitä tsaarinajan terminologiaa käyttäen, tämä on Novorossija: Harkova, Luhansk, Donetsk, Herson, Mykolajiv ja Odessa eivät kuuluneet Ukrainaan tsaarin aikana, nämä ovat kaikki alueita, jotka Neuvostoliitto siirsi Ukrainalle 1920-luvulla. Miksi he tekivät sen, Jumala tietää. Tämä kaikki tapahtui Potjomkinin ja Katariina II:n voittojen jälkeen kuuluisissa Novorossijaan keskittyneissä sodissa. Siitä lähtien Novorossija. Sitten eri syitä, miksi nämä alueet menetettiin, mutta ihmiset jäivät sinne.”

Venäjän asevoimien suuret ja jatkuvat aluevoitot Etelä-Ukrainassa sodan alkuvaiheessa keväällä 2022 johtuivat lähinnä siitä, että Ukrainalla oli hyvin vähän puolustuksessa olevia joukkoja Etelä-Ukrainassa. Eteneminen pysähtyi, kun Ukraina sai reservinsä kokoon ja ne saapuivat Etelä-Ukrainaan. Venäläiset joutuivat vetäytymään Hersonin sillanpäähän kuukausiksi, kunnes heidän oli luovuttava siitäkin sotaväen puutteessa.

Oli vahinko, ettei Ukraina ottanut varottelua sodan syttymisestä riittävän ajoissa tosissaan. Muutan päivän ja viikon myöhästymisestä maksetaan nyt kovaa hintaa eteläisessä Ukrainassa.

****

Lännessä on puhuttu, että sodasta tulee pitkä. Tuo osoittaa sinänsä, ettei ole oikein ajatusta eikä strategiaa, miten sota saataisiin loppumaan. Ei ole mietitty mitään tiekarttaa sodan loppumiseen ja rauhaan. Kun puhutaan pitkästä sodasta, puhutaan neuvottomuudesta ja odotetaan, että jokin selittämätön ihme ehkä ratkaisisi sodan.

On puhuttu myös jäätyneestä konfliktista. Jäätynyt konflikti olisi länsimaiden ja Ukrainan häviö, koska silloin Venäjä hallitsisi valloittamiaan alueita. Aika pelaisi vain Venäjän hyödyksi. Puhuminen jäätyneestä konfliktista olisikin länsimaille vain tapa selittää epäonnistumistaan.

Venäjän kyvykkyyttä käydä perinteistä sotaa ei pidä aliarvioida. Venäjän kyvykkyyttä hankkia ja valmistaa tarvitsemansa määrän sotalustoa ja kutsua sotaväkeä sotimaan ei pidä aliarvioida. Venäjä on ollut perinteisesti maailman toiseksi suurin sotilasmahti Yhdysvaltojen jälkeen ennen Kiinaa. Venäjä on edelleen säilyttänyt asemansa (Global Firepower ranking, 2023 Military Strength Ranking). Venäjä on saanut pikkuhiljaa sotateollisuutensa toimimaan, mistä meille tulee tulevina vuosina yhä enemmän ongelmaa.

On selvä, ettei Ukraina kykene voittamaan sotaa ilman länsimaiden tämänhetkistä paljon laajempaa panostusta. Kyse on yksinkertaisesti resursseista. Kyse on myös siitä, että länsimaat eivät kykene nykyisellä politiikallaan muodostamaan Venäjälle sellaista uhkaa, jonka Venäjä joutuisi ottamaan huomioon sotatoimissaan.

Venäjällä ollaan tällä hetkellä varsin rauhallisia Ukrainassa käytävän sodan suhteen. Rauhallisuus tuli esille myös Putinin Kiinan vierailulla. Kaikki menee tällä hetkellä Venäjän näkemänä Venäjän kannalta suunnitellusti.

Nykyisellä politikallaan länsimaat eivät voita Venäjää vastaan käytävää sotaa. Panostukset eivät ole riittäviä. Mikäli länsimaat toimittavat sotakalustoa niin kuin ovat tähän saakka toimittaneet, se ei muuta nykyistä tilannetta mihinkään. Atacms-ohjukset ja muutaman helikopterin tuhoaminen eivät muuta sodan kokonaiskuvaa. Jos lännen tukema Ukraina ei kykene valtaamaan menettämiään alueita takaisin, niin maailmalla se on nimenomaan länsi, joka on sodan hävinnyt. Länsi kun on jo kaulaansa myöten mukana tuossa sodassa.

Jos länsimaat ovat asettaneet päämäräkseen ajaa Venäjän pois Ukrainasta valloittamiltaan alueilta, nykyisillä panostuksilla ja politiikalla se ei onnistu. Ihmettä ei kannata odottaa. Olisi keksittävä jotain uutta. Venäjää länsimaat eivät joko kykene tai eivät uskalla haastaa. Liikekannallepanon ja puolustuslinjojen rakentamisen jälkeen Venäjän ei ole tarvinnut kantaa huolta aluemenetyksistään Ukrainassa.

Sotilasstrategisesti oli suuri virhe antaa Venäjän rakentaa kiinteät puolustuslinjat viime syksynä.