Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi ja lähdeuskottavuus

Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi on noussut otsikoihin hänen kirjoittamansa Sanna Marinia käsittelevän kirjan tiimoilta. Tuo Into Kustannus Oy:n (kotisivut) julkaiseman kirjan otsikko on yksinkertaisesti Sanna Marin (Into Kustannus, ISBN 9789523933989).

On hyvä, että asia Lauri Nurmen käyttämistä nimeämättömistä lähteistä ja/tai nimettyjen lähteiden sanomisista nousee nyt viimein laajempaan käsittelyyn.

Olisin toivonut nyt käytävää keskustelua jo kesäkuussa, kun käsittelin blogikirjoituksessani Lauri Nurmea ja hänen työnantajaansa Iltalehteä käytännössä samoista asioista, jotka nyt ovat nousseet pinnalle Nurmen Sanna Marin -kirjan myötä.

Tuo kesäkuinen blogikirjoitus löytyy otsikolla Large Scale Global Exercise 2024 -sotaharjoituksen Bomber Task Force Europe 24-3 ja Iltalehden kirjoitukset (US-blogi 27.6.2024).

Kun puhutaan Lauri Nurmesta, puhutaan siis lähdeuskottavuudesta.

****

Kyse on siitä, miten toimittaja voi käyttää yksilöimättömiä lähteitä. Kyse on siitä, miten toimittaja voi käyttää yksilöimättömältä tai yksilöidyltä lähteeltä saatuja tietoja lehtijuttuunsa tai kirjaansa kirjattuna niin, että lukijalle syntyy epäilys nimeämättömältä tai nimetyltä lähteeltä saadun tiedon todenperäisyydestä.

Olisiko toimittaja pahimmassa tapauksessa jopa keksinyt nimeämättömän lähteen ja tuolta ”lähteeltä” saadut tiedot olisivatkin toimittajan tarkoitushakuisesti värittämiä ja vain toimittajan omia näkemyksiä vahvistavia.

Tuossa 27.6.2024 julkaisemassani kirjoituksessa käsittelin Iltalehdessä julkaistuja Laurin Nurmen turvallisuuspoliittista kirjoituksia, joissa viitataan Lauri Nurmen ”ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteisiin”.

Ensinnäkin Nurmen käyttämä ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähde -termi on niin laaja ja yksilöimätön, että sen piiriin kuuluu itseasiassa jokainen katuja tallaava, joka osaa vain lausua jotain ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Jos toimittaja haluaa julkaista uskottavan jutun, voiko toimittaja käyttää noin epämääräisesti nimettyä salaista lähdettä? Tuota on syytä miettiä etenkin Iltalehdessä julkaistessaan Lauri Nurmen juttuja.

****

Minulla on jo pidemmän aikaa ollut epäilys Lauri Nurmen käyttämistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteistä. Nuo lähteet eivät ole olleet vakavasti otettavia tai sitten toimittaja itse on värittänyt tai jopa keksinyt noiden lähteiden sanomiset.

Yhdellekään toimittajalle yhdessäkään suomalaismediassa ei pitäisi sallia viittausta sellaiseen yksilöimättömään lähteeseen, jonka kannanotot ovat yleisellä järjenjuoksulla epäuskottavia. Näin varsinkin, jos lähteen nimiin kirjatuista tiedoista syntyy lukijalle käsitys, ettei lähde voi olla kannanottojensa perusteella kovinkaan kummoinen asiantuntija siinä asiassa, jota hänen kannanottonsa koskee.

Luonnollisesti en missään nimessä voi julkisesti väittää ja vielä vähemmän todistaa, että Lauri Nurmi olisi käyttänyt edellä esitetyn mukaista tapaa tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittisia juttuja. Epäilykset eivät kuitenkaan yleensä synny aivan tyhjästä. Kirjoitetun asian paikansapitävyyden arvioimista helpottaisi se, jos Lauri Nurmi määrittelisi ulko- ja turvallisuuspoliittiset lähteensä hieman tarkemmin.

Onko lähde kotimainen vai ulkomainen? Onko lähde kotimaan puolustushallinnosta (puolustusministeriö ja/tai Puolustusvoimat) vai jonkin ulkomaan puolustushallinnosta tai kenties Natosta? Onko lähde kotimaan vai ulkomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan poliitikkopäättäjä? Onko lähde kotimainen vai ulkomainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimuslaitos? Onko lähdehenkilö jo eläköitynyt vai vielä palkkaa nostava?

Kun ja jos käytetään salassa pidettäviä lähteitä, mitä tarkempi ja yksilöidympi lähdemääritys, sitä uskottavampia lähteen antamat tiedot ovat. Tarkempi lähdemääritys ei missään nimessä paljasta vielä lähdettä. Tuo olisi Lauri Nurmenkin syytä tiedostaa.

Lauri Nurmen työnantajana Iltalehden olisi syytä selvittää, missä määrin nimeämättöminä ja yksilöimättöminä lähteinä voidaan käyttää tahoja, joiden sanomista syntyy lukiojoille vahva epäilys, että lähde on joko keksitty tai lähteen osaamisessa ja asiantuntevuudessa on suuria puutteita.

Eri asia toki olisi, jos lähde olisi riittävän tarkasti yksilöity ja nimetty. Silloin lähteen nimissä voi lehti lausua toki ihan mitä sattuu ja vähän tyhmempääkin.

****

Palaan vielä lyhyesti toimittaja Lauri Nurmeen ja poliitikko Sanna Mariniin.

Lauri Nurmi valotti hieman Radio Suomen Päivässä tiistaina 22.10.2024, kuinka hän on tallentanut Sanna Marinin kanssa käymiään keskusteluja (Yle Areena, Radio Suomen Päivä, Sanna Marinin tenho 22.10.2024, Marin-jutun osuus nauhalla 09:30-18:10, Nurmen lausumat nauhalla 11:19-11:40, 13:23-14:23 ja 16:44-18:02).

Nurmi kertoo tuossa radiojutussa, että hänellä on nauhoilla 10-20 tuntia Marinin kanssaan käymiään keskusteluja.

Hän on varmasti aikanaan hyvän journalistisen tavan mukaisesti pyytänyt Marinilta luvan nauhoitukseen samoin kuin luvan nauhojen käyttöön eri tarkoituksissa.

Se ukko yrittää puuttua joka asiaan.

Nuo sanat Nurmi on kirjannut pääministeri Sanna Marinin sanoiksi siitä puhelinkeskustelusta poimittuna, jonka Nurmi kävi Marinin kanssa maaliskuun puolivälissä 2020. Ukko on tässä tapauksessa tuolloinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Nurmi on varmasti saanut luvan myös sen puhelinkeskustelun nauhoitukseen, jossa Marin olisi lausunut Nurmelle tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä se ukko yrittää puuttua joka asiaan -kommentin.

Kaikki Nurmen kirjaansa siteeraamat suorat lainaukset Marinin sanoista pitäisi siis löytyä nauhoilta.

Voi v…

Myös nuo neljä kirjainta tuossa järjestyksessä Nurmi on kirjannut kirjaansa. Kyse olisi tuolloisen tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausumasta, kun hän oli kuullut joulukuussa 2019 pääministeri Antti Rinteeltä seuraavan pääministerin nimen.

No joo…

Ensinnäkään ei kukaan lausu voi v…, vaan voi vee tai voi vittu tai vaikkapa voi vinetto. Nurmen ei olisi pitänyt tuossa tapauksessa pisteyttää sanottua piiloon vaan kirjoittaa reilusti voi vittu, jos Niinistö on kerran noin lausunut Marinista.

Niin Antti Rinne kuin myös Sauli Niinistö ovat kiistäneet Nurmen kirjoittaman voi v… -lainauksen.

Kun Lauri Nurmi on sangen hanakka nauhoittamaan käymiään keskusteluja eri henkilöiden kanssa, hän on varmasti nauhoittanut myös tilanteen, jolloin Niinistö on lausunut voi v… Jos sen sijaan tieto on toisen käden tietoa ilman nauhoitusta, hän on varmasti hyvän journalistisen toimitustavan mukaisesti varmistanut voi v… -lausuman todenperäisyyden vähintään kahdelta erilliseltä lähteeltä.

Suomalaiseen journalistiikan varmentamiseen kuuluu sama periaate kuin saksalaisen mekaniikan varmentamiseen:

Ein Niet ist kein Niet.

Vapaasti suomennettuna:

Yksi niitti ei ole mikään niitti.

Asiassa kuin asiassa kaksi on siis vähimmäismäärä. Myös sanomisten varmentamisessa.

****

Sanna Marin on kommentoinut Laurin Nurmen kirjaa ja kirjoittamaa Helsingin Sanomissa:

En ole osallistunut Lauri Nurmen kirjan tekoon millään tavalla. Minulta ei ole myöskään pyydetty lupaa yksityisten keskusteluiden siteeraamiseen tai annettu mahdollisuutta sitaattien tarkistamiseen, kuten normaaliin journalistiseen tapaan kuuluu. Kirjasta tehdyn uutisoinnin perusteella on ilmiselvää, että kirja sisältää virheellisiä tulkintoja ja vääriä tietoja minusta ja sanomisistani.” (HS 23.10.2024).

Marin ei ole lukenut Nurmen kirjaa sen enempää kuin minäkään. Marinin edellä mainitut sanat perustuvat kirjan uutisointiin. Yksityiskohtana Marin ei ole suinkaan sanonut, että se ukko yrittää puuttua joka asiaan -sanominen olisi väärä tieto.

Minun lukemistani epää puolestaan se, etten oikein aina luota siihen, mitä Nurmi kirjaa jonkin lausumaksi tai esittämäksi. Luottamus meni noissa melko epämääräisissä ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteissä ja heidän suuhunsa kirjatuissa kannanotoissa. Noiden kannanottojen uskottavuutta syö kannanottojen epäammattimaisuus. Toisin sanoen voiko ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähdettä pitää minään lähteenä, jos se lausuu ulko- ja turvallisuuspoliittisena käsityksenä ihan mitä sattuu.

Luottamusta Laurin Nurmen kirjoittamaan lisäisivät varmemmat todisteet siitä, mitä joku on hänelle todella lausunut tai esittänyt. Sanna Marinin tapauksessa Nurmen tulisi esittää luotettavasti – vaikkapa nauhoitustodistein – tietojen todenperäisyydet. Tapauksissa, joissa kirjattu tieto perustuu puolestaan kolmannen osapuolen kertomaan, Nurmen tulisi osoittaa tiedon todenperäisyys vähintään kahdelta erilliseltä lähteeltä.

Ilman nauhaa tai vastaavanlaista todistetta jonkin sanomaa voidaan siis käyttää vain, jos kaksi erillistä lähdettä kertoo ja vahvistaa saman.

****

JSN harkitsee oma-aloitteista käsittelyä Lauri Nurmen Sanna Marin -kirjasta (HS 25.10.2024).

JSN-lyhenne tarkoittaa Julkisen sanan neuvostoa (kotisivut), jonka tehtävä on vaalia julkisen sanan vastuullista vapautta ja tukea hyvää journalistista tapaa. JSN julkaisee myös Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksessä hyväksyttyjä journalistin ohjeita (Journalistin ohjeet 1.10.2024), joita suomalaismedian ja sen toimittajien tulee noudattaa työssään alan itsesääntelytoimena.

JSN:n on ehdottomasti käsiteltävä Nurmen tapaus. En perää niinkään lähteen käyttöä ja sitä, onko Nurmella ollut oikeus käyttää lähdettä, vaan kirjottujen tietojen todenperäisyyttä ja sitä, että todenperäisyys on riittävästi varmistettu.

JSN:n on syytä olla erityisen tarkka kohdissa, joissa sanasta sanaan esitetyt lainaukset on kirjattu jonkin lausumaksi.

Vähimmillään Nurmen on kyettävä ainakin JSN:lle todistamaan se ukko yrittää puuttua joka asiaan– ja voi v… -sanomisten todenperäisyys. Kun kerran Nurmella on nauhoja, niin nuo nauhat ovat helpoin todiste Nurmelle osoittaa lähteiden ja niiden sanomisten todenperäisyys.

JSN:n olisi syytä myös miettiä, miten tarkasti nimetön ja salainen tietolähde on yksilöitävä ja kuinka tarkasti sen esittämä tieto on kirjattava, että lukija voi pitää tietolähdettä ja sen ilmoittamaa tietoa uskottavana eikä epäilisi toimittajan kirjaavan vain omia ajatuksia tarkoitushakuisesti tietolähteen nimiin.

Jos toimittaja menettää kerran uskottavuutensa, on se mennyt lopullisesti. Lauri Nurmen on nyt siis syytä todistaa ne yksittäiset asiat todeksi, joita Sanna Marin, Antti Rinne ja Sauli Niinistö ovat esittäneet kannanotoissaan paikkansapitämättömiksi.

Joka tapauksessa se aika on ohi, jolloin Lauri Nurmi sai poliitikoilta luottamuksellista tietoa. Nyt Nurmi on poliitikkojen keskuudessa merkitty mies. Poliitikot eivät voi luottaa, mihin heidän Nurmelle kertomaa oikein käytetään ja missä yhteydessä.

Eivätkä virkamiehetkään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu