Itä-Suomen ahdingon ratkaisu on pienydinvoima, tuulivoima olkoon Länsi-Suomen oma juttu

Sain kimmokkeen kirjoittaa tämän blogikirjoituksen luettuani Helsingin Sanomien sunnuntaisen pääkirjoituksen otsikolla Itä-Suomi putoaa lännen vauhdista (HS 27.8.2023).

Olen kotoisin Itä-Suomesta ja aivan Venäjän rajan pinnasta, idempää kuin Pietari. Elämä noilla seuduilla oli aineellisesti köyhää, mutta muutoin rikasta. Ilo elää Ilomantsissa löytyy lauseena vieläkin Ilomantsin kunnan sivuilta (Ilomantsin kunta). Olen asunut Helsingissä jo kauan opiskelusta valmistumisen myötä.

Menneinä historian vuosina ne olivat Viipuri ja Pietari, jotka heijastivat hyvinvointia itäiseen Suomeen. Viipurin me menetimme Moskovan välirauhassa 19. syyskuuta 1944. Pietari ei säteile hyvinvointia enää yhtään 24.2.2022 jälkeen.

Me itäsuomalaiset olemme tunteneet niin Venäjän kuin myös Neuvostoliiton maailman tapista asti. Niin hyvässä kuin pahassa. Jos idästä tuulee riittävällä puhurilla, kyllä me rajan pinnassa asuneet ja asuvat olemme olleet ensimmäisenä torrakot kädessä puolustamaan omia synnyinmaitamme. Ei vain talvisodassa vaan jo kauan aikaemmin, kun Suomi itsenäistyi.

Etulinjassa siis.

Nyt sitten Itä-Suomea kuritetaan siitä, että olemme tuon etulinjan ensimmäisiä vartioita. Ironista, että se on Puolustusvoimat, joka määrittelee nyt Itä-Suomen kohtaloa, kun jaamme uutta hyvinvointia hiilipäästöttömän ja uusiutuvan energian tuotannolla, jota valtiovalta on vero- ja velkarahalla ahkerasti tukenut.

****

Työ- ja elinkeinoministeriö, puolustusministeriö ja ympäristöministeriö asettivat syyskuun 16. päivänä 2022 selvitysmiehen tutkimaan itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen edistämistä. Selvitysmiehen tuli tarkastella keinoja rakentamista rajoittavien esteiden, ja erityisesti maanpuolustuksen tarpeista johtuvien rajoitteiden vähentämiseksi.

Selvitysmies oli Arto Räty, puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö vuosina 2011-2015, sotilasarvoltaan kenraaliluutnantti evp. Räty on lähtöjään Parikkalasta ja on siis Itä-Suomen miehiä minun laillani.

Se, että selvitysmies asetettiin läheltä puolustushallintoa, kertoi jo ennalta paljon sen ongelman laadusta, joka hänellä oli selvitettävänään.

34-sivuinen selvitys valmistui maaliskuun 14. päivänä 2023 ja se löytyy verkosta (Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen tehostaminen, Arto Räty 14.3.2023).

Selvityksen yhteenveto kirjaa:

”Tehtävänä oli tarkastella itäisen Suomen tuulivoimarakentamista rajoittavien esteiden vähentämistä kohdistaen erityishuomio maanpuolustuksen tarpeiden aiheuttamiin esteisiin. Raportti keskittyykin sotilaallisen maanpuolustuksen aiheuttamien tuulivoiman rakentamista rajoittaviin tekijöihin ja mahdollisiin keinoihin niiden vähentämiseksi.”

Jos tuulivoiman rakentamiselle Itä-Suomeen syntyiskin mahdollisuuksia vaarantamatta ilmatilan tutkavalvontaa ja siten Suomen puolustuskykyä, rakentamismahdollisuudet konkretisoituisivat todellisuuteen vasta vuosikymmenten kuluttua. Nopeassakin tapauksessa puhuttaisiin 10-20 vuoden haarukasta, kun tuulivoimalat tuottaisivat sähköä suuressa mittakaavassa Itä-Suomessa.

Itä-Suomen ongelmaa on jostakin kumman syystä alettu ratkaista hieman omintakeisesti hyvin kapeasta näkökulmasta niin, että se on nimenomaan tuulivoima, joka olisi Itä-Suomen pelastus.

Onko Suomessa tuulivoimasokeutta? Onko nyt tuota tuulivoimaa pakko ängetä joka paikaan hinnalla millä hyvänsä?

Entä sitten pienydinvoimalat  ja aurinkovoima?

Välillä toivoisi, että Suomessakin ongelmien ratkaisuja osattaisiin katsoa hieman laaja-alaisemmin ikään kuin oman hiekkalaatikon ulkopuolelta. Nyt taas kerran vängätään yhtä ainoaa ratkaisua eikä ongelmia kyetä ratkomaan laaja-alaisemmin laveammalla perspektiivillä.

****

Kesäkuussa 2023 Suomen tuulivoimakapasiteetti oli 6 166 megawattia.

Kaikki tuulivoimalat tehoineen löytyvät Tuulivoimayhdistyksen (kotisivut) sivuilta löytyvästä Excel-taulukosta (Luettelo rakennetuista tuulipuistoista 1999-6/2023).

6 166 megawattia vastaa lähes nelinkertaisesti Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluodon uuden kolmannen ydinvoimareaktorin noin 1 600 megawatin tuotantokapasiteettia tai noin kuusinkertaisesti Fortum Oyj:n Loviisan kahden reaktorin noin 1 000 megawatin tuotantokapasiteettia.

Vastaavasti vesivoimatuotannon kapasiteetti 250 vesivoimalaitoksella on Suomessa noin 3 190 megawattia. Tuulivoiman tuotantokapasiteetti on siis lähes kaksinkertainen verrattuna Suomen vesivoiman tuotantokapasiteettiin.

Tuulivoimaa alkaa Suomessa olla ehkäpä jo ongelmaksi asti, kun se ei enää muiden sähkötuotantotapojen kanssa muodosta tasapainoista palettia.

Vaikka Suomessa on hirvittävä määrä tuulivoimakapasiteettia, Suomi on edelleen kärsinyt aika ajoin energiapulasta, joka on nostanut sähköenergian hinnan hetkellisesti pilviin. Tuosta tasapainoisen paletin puutteessa on juuri kysymys.

Elokuun lopulla sähkön hinnassa tapahtui taas kerran dramaattinen käänne. Sähkön spot-hintoja voi seurata vaikkapa sahko.tk-sivustolta. Maanantaina 21. elokuuta kello 8:00-15:59 hinta oli ennätyslukemissa keskimäärin 41,89 snt/kWh. Tuulivoimasta ei ollut hellittämään sähköpulaa.

Sähkön kulutusta ja tuotantoa voi seurata vaikkapa Finngridin (kotisivut) sivuilta (Fingrid, Sähkön tuotanto ja kulutus). Tuolloin 21. elokuuta puolen päivän aikoihin sähkön kulutus oli 8 192 MWh/h ja tuotanto 7 201 MWh/h. Kulutimme 991 MWh/h enemmän sähköä tuotimme eikä tuulisähkön 6 166 megawatin huikeasta tuotantokapasiteetista ollut paljon apua.

Eipä tuulivoimaloiden 6 166 megawatin tuotantokapasiteetista ollut paljon hyötyä, kun ei ollut tuulta. Myös tuulivoiman tuotantoa voi tarkastella Fingridin sivuilta (Fingrid, Tuulivoiman tuotanto). Tuolloin 21. elokuuta puolen päivän aikoihin tuulivoiman tuotanto oli vaivaiset 160 MWh/h. Tuulivoiman tuotantokapasiteettiin nähden oli vain 2,6 prosentin tuotanto.

Kun ei tuule ja kun tuulee, tuulivoiman sähköntuotanto voi heilahtaa teholtaan tätä nykyä jopa 3 000-4 000 megawattia. Tuo on havaittavissa tuolta Fingridin tuulituotantosivujen kuvaajista. Noin suurta tuotantovaihtelua on vaikea hallita. Tasapainoinen tuotantopaletti ei ole koossa.

Esimerkiksi vuonna 2019 Suomen tuulivoimaloiden keskimääräinen kapasiteettikerroin oli kolmannes (33 %). Tuulivoimaloiden kapasiteettikerroin ilmaisee, kuinka paljon voimalaitos tuottaa vuositasolla sähköä suhteessa teoreettiseen enimmäismäärään.

Tuulivoima on kaikkea muuta kuin vakaa energian tuotantomuoto. Niin pitkään kuin tuulivoimaa ei voida varastoida järkevästi ja kustannustehokkaasti, meillä on syytä rakentaa välillä vähän muutakin ja vakaampaa energiatuotantoa. Tuotantoa, joka vastaa kulutusta. Niin kuin kaikessa muussakin taloustoiminnassa, tuotannon olisi kohdattava kulutus myös sähköntuotannossa.

****

Itä-Suomessa Lappeenrannan yliopistolla (LUT, kotisivut) on vahva – Suomen vahvin – ydinvoimaosaaminen. LUT-yliopistolla on eritysesti maan paras pienydinvoimalaosaaminen. Ydinvoimatekniikan professori Juhani Hyvärinen on meille kaikki tuttu ydinvoimaan liittyvien kysymysten vastaaja television ajankohtaisohjelmissa.

Lappeenrantaan suunnitellaan pienydinvoimalaa (LUT 15.12.2022).

Tuon uutisotsikon mukaisesti LUT-yliopisto ja yhdysvaltalaisyritys Ultra Safe Nuclear Corporation (USNC, kotisivut) allekirjoittivat joulukuussa 2022 yhteisymmärryspöytäkirjan (memorandum of understanding, MoU), jonka tavoitteena on rakentaa Lappeenrantaan MMR-tutkimus- ja -testireaktori, joka olisi siis Suomen ensimmäinen pienydinvoimala. MMR on yhtä kuin pienmodulaarinen reaktori eli moduuleista koostuva reaktori, jonka USNC on kehittänyt (Micro Modular Reactor).

Itä-Suomen ja Lappeenrannan yliopiston on yhteisesti pidettävä huolta, että se juuri Lappeenrannan yliopisto, jossa on Suomen paras ja laaja-alaisin tietämys ydinvoimasta ja muusta sellaisesta hiilivapaasta energiasta, jonka tuotanto, varastointi ja käyttö myös energiateollisuuden ulkopuolisen teollisuuden tuotantoprosesseissa on kannattavasti mahdollista Suomessa ja etenkin Itä-Suomessa.

Itä-Suomessa ydinenergia, aurinkoenergia sekä myös bioenergia jossakin määrin. Ei tuulivoima. Pitäköön Länsi-Suomi tuulivoimansa.

****

Energian hinta ratkaisee, mitkä energian tuotantomuodot tulevat pärjäämään. Tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto on käytännössä ilmaista, kun infrastruktuuri on rakennettu. Ongelma vain on, että energiaa ei synny yhtään joulea eikä yhtään kilowattiatuntia, jos ei tuule ja jos aurinko ei paista pilviverhon tai maapallon takaa. Tuollaisiin energiamuotoihin emme voi täysin perustaa energiahuoltoamme, vaan tarvitsemme myös jotain vakaampaa ja ennustettavampaa energiaa.

Olkoon Itä-Suomessa aurinkovoima Länsi-Suomen tuulivoiman peilikuva niissä energian tuotantomuodoissa, joissa tuotanto saattaa heilahtaa muutamassa tunnissa jopa 3 000-4 000 megawattia.

Suomessa on 9,08 miljoonaa hehtaaria turvemaata eli noin kolmannes Suomen maapinta-alasta. Vuoden 2017 tilastojen mukaan turvetuotannon tarpeisiin turvesuomaita oli otettu 0,8 prosenttia eli noin 70 000 hehtaaria.

Kun turve on energialähteenä väistyvä ja on jo paljon väistynyt, nuo turvetuotantosuot on syytä valjastaa aurinkovoiman tuotantoalueiksi, mikäli se on vain teknisesti mahdollista ja järkevää.

On Itä-Suomessakin turvetuotantosoita ja vanhoja käytöstä poistettuja turvetuotantosoita, jotka olisivat mitä erinomaisempia joutomaita aurinkopaneelille.

Turvesuon geotekninen kantokyky on heikko, mutta kyllä se aina kantaa aurinkopaneelijärjestelmät ns. kelluvina perustettuina, jolloin järjestelmät liikkuvat suon mukana.

Suuri aurinkosähköpuisto voisi käynnistyä Lappeenrannassa vuonna 2026 – sen tuottama sähkö riittäisi 150 000 kerrostalokaksiolle (Yle 22.9.2022).

Tuo Ylen viime syyskuussa uutisoiman Lappeenrannan Konnunsuolle (61°02’24.1″N 28°27’52.9″E) rakennettavan aurinkosähköpuiston vuotuinen tuotanto olisi noin 300 gigawattituntia (300 000 MWh). Puistoon kuuluisi myös vanha käytöstä jo poistettu turvetuotantoalue.

Lappeenrantaan on suunnitteilla myös jo toinen aurinkosähköpuisto, joka tulisi Hurtanmaalle (61°00’23.4″N 27°55’57.8″E). Puisto olisi laajuudeltaan peräti 900 hehtaaria, enimmäisteho olisi noin 600 MWp, joka vastaisi noin 708 gigawattitunnin (708 000 MWh) vuotuista tuotantoa vastaten 0,8 prosenttia Suomen sähköenergian kulutuksesta (3Flash Finland Oy, Aurinkopuisto Huuhansuo/Suurisuo). MWp tarkoittaa huippuarvoa megawatteina (p= peak eli huippuarvo). Puiston yhden hehtaarin vuosituotanto olisi laskennallisesti siis noin 786 megawattituntia (786 000 kWh) huippuarvona.

On kuitenkin muistettava, että puisto tuottaa vain sen, mitä aurinko paistaa. Huippuarvo on vain huippuarvo.

Jos verrataan yhden tuulivoimalan vuosituotantoa, niin se on noin 3,4 megawattia per voimala, jos lasketaan vaikkapa vuoden 2021 tilanteen mukaan. Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli 962 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti oli 3 257 megawattia. Laskennallisesti tarvitaan siis noin viisi hehtaaria aurinkopuistoa vastaamaan yhden tuulivoimalan sähkötuotantoa. Yhden tuulivoimalan rakentamisen vaatima pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria voimalaa kohden.

****

Suomeen vyöryy historiallinen investointiaalto – katso kartat eniten hyötyvistä alueista (HS 29.8.2023).

Tuon Helsingin Sanomien jutun karttaa katsottaessa Suomeen suunnitteilla olevat 140 miljardin euron vihreän siirtymän investoinnit kiertävät visusti Itä-Suomen.

Pohjois-Karjalassa Liperin kunnanhallitus päätti käynnistää tuulivoimahankkeen kaavoituksen kokouksessaan 14.6.2021. Liperin Korpivaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaselostuksen (Osayleiskaavan kaavaselostus 28.2.2023) ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman (Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.2.2023) laati Ramboll. On Itä-Suomessa tulossa siis hieman vielä tuulivoimaa myös Pohjois-Karjalaan, mikäli vain suunniteltu hanke toteutuu.

On kaksi perusasiaa, jotka nyt vaikuttavat ratkaisevan, minne investoinnit suuntautuvat: uusiutuvan ja hiilivapaan energian tuotantomahdollisuudet ja meriliikenteen kulkuyhteydet.

Itä-Suomen uusiutuvan ja hiilivapaan energian tuotantomahdollisuudet älkööt perustuko tuulivoimaan.

Itä-Suomen energiatuotanto perustukoon pienydinvoimaloihin ja pienydinvoimaloiden sähkötuotantoon, jos tuotannon kannattavuus on vain kaupallisesti riittävää. Kyse ei luonnollisesti voi olla vain hiilenpolttoon perustuvan vanhan energiatuotannon korvaamisesta, vaan uuden halpaan ja ennustettavaan energiatuotantoon perustuvan teollisuuden haalimisesta yrityksille, joissa energia on oleellinen osa yrityksen tuotantoa ja liikevaihtoa.

Ydinvoimalla tuotettava energia on määriteltävä vastaavaksi kuin vihreä energia. Kyse on siitä, että energia tuotetaan ilman hiiltä. Ydinvoimalla tuotettava energia on kestävää energiaa. Ranska on tehnyt hyvää työtä EU:ssa saadakseen ydinvoimalle sille kuuluvaa arvoa ja luonnetta, mutta vielä on paljon tehtävää. Ranska taisteli kovasti saadakseen ydinsähköllä valmistettavan vedyn vihreän lainsäädännön piiriin, kun EU:ssa sorvattiin ja sorvataan uusiutuvan energian direktiiviä (RED III, 10794/23 19.6.2023). Asia ei ole vielä EU-tasolla valmis, ja Suomen on asiassa syytä vielä erikseen tormistautua yhteistyössä Ranskan ja muiden ydinvoimamyönteisten valtioiden kanssa.

Pienydinvoimaloita kyllä tulee ympäri Suomea, mutta lähtökohta muualla kuin Itä-Suomessa saisi olla korvaamaan hiilipohjaista energiatuotantoa ensisijaisesti lämmön tuotannossa.

En tiedä tuon taivaallista vedyn tuotannosta vedestä sähköllä, mutta onnistuuko se tuulivoimalla vaivattomasti ilman sähköenergian varastointia, kun ja jos tuulivoiman sähkötuotanto saattaa olla yhtenä hetkenä 3-4 GWh/h ja hetken päästä täysi nolla? Olisiko ydinvoima vakaampi energia tuottaa vetyä ilman energian varastointitarvetta? Vetyä tuottavat laitoksethan voisivat rakentaa pienydinvoimalan juuri vain omiin tarkoituksiin tuottamaan vetyä, jos vain olisi ylipäätään taloudellisesti kannattavaa tuottaa yhtä energiaa toisella energialla.

Perusinsinöörin järjellä on jotenkin vaikea ymmärtää, että on järkeä tuottaa yhtä energiaa toisella energialla.

Itä-Suomen olisi pidettävä myös huolta, että sillä olisi ensimmäisenä sertifioidut yritykset ja koulutetut työntekijät, jotka kykenevät rakentamaan ja ylläpitämään pienydinvoimaloita. Olla siis pienydinvoiman edelläkävijä pohjana Lappeenrannan yliopiston tekninen tietämys.

Pitäisi pitää huolta, ettei Länsi-Suomi ja Pohjanmaa omisi tätäkin.

Valtiovalta Suomessa on jo nyt myöhässä pienydinvoimaloilla tuotettavan sähköenergian suhteen. Edes lainsäädäntö ei ole vielä kunnossa. Suomi ei ole ainakaan toistaiseksi eturintamassa, muualla ollaan jo pidemmällä.

****

Mitä sitten valtiovallan pitäisi tehdä pelastaakseen Itä-Suomen?

Energiaratkaisujen osalta on syytä unohtaa tuulivoimalat Itä-Suomen osalta ja keskittää Itä-Suomeen kohdistettavat voimavarat ydin- ja aurinkovoimaan.

Ilman valtiovallan tukea investoinnit eivät toteudu. Tuki olisi kuitenkin valtiollekin halvempaa kuin ratkoa Puolustusvoimien tutkaongelmaa eriskummallisilla ja teennäisillä ratkaisuilla.

Pitäisi kiirehtiä pienydinvoimaloilla tuotetun energian käyttöönottoa laitamalla lainsäädäntö, luvitukset ja viranomaiskäytänteet kiireen vilkkaan kuntoon niin, että ensimmäiset täysin kaupalliset pienydinvoimalat tuottaisivat Itä-Suomessa sähköä vielä tällä vuosikymmenellä. Suomen on oltava Ranskan ja muiden ydinvoimaan positiivisesti suhtautvien valtioiden kanssa aktiivisempi EU:ssa.

Tuulivoimatuotantoa on tuettu Suomessa teknologian kehittyessä eri tukimekanismeilla. Vuoden 2008 loppuun saakka valtiovalta myönsi tuulivoimahankkeille investointitukea. Tukea annettiin 24-40 prosentin haarukassa hankkeen investointikustannuksista ja kaikki tuo tuki meni Länsi-Suomeen.

Investointituen jälkeen valtiovalta otti käyttöön vuonna 2011 syöttötariffijärjestelmän eli takuuhintajärjestelmän (Motiva, Syöttötariffi eli takuuhintajärjestelmä), jota seurasi nimellisesti teknologianeutraali tuotantotuen kilpailutus. Järjestelmä oli vain nimellisesti teknologianeutraali, koska se ei koskenut esimerkiksi vesivoimaa. Vasta vuodesta 2019 tuulivoimaa on rakennettu Suomessa pääasiassa markkinaehtoisesti ilman valtion taloudellista tukea.

Vuonna 2011 käyttöön otettu syöttötariffijärjestelmä sulkeutui tuulivoiman osalta 1.11.2017, mutta tuulivoiman syöttötariffijärjestelmän kokonaiskapasiteetiksi ehti muodostua 2 347 megavolttiampeeria näennäistehon yksikkönä (siis tutummin 2 347 megawattia) ja kaikki tuo kapasiteetti rakennettiin jonnekin muualle kuin Itä-Suomeen. Valtiovalta tuki siis syöttötariffijärjestelmällä tuulivoimaloiden rakentamista puolentoista Olkiluoto 3:n kapasiteetin verran.

Kun Itä-Suomi on muutekin köyhää aluetta ilman suurempia valtiovallan erityisiä investointitukia, niin tuokin sitten vielä valtiovalta järjesteli päälle kasvattamaan eroa muuhun Suomeen.

Syöttötariffijärjestelmässä tuulivoimalan ja myös biokaasulaitoksen takuuhinta on 83,50 euroa tuotettua megawattituntia kohden (83,50 €/MWh eli 8,35 snt/kWh). Takuuhinta tarkoittaa, että tuottaja saa myymästään sähköstä markkinahinnan päälle tuen, joka on markkinahinnan ja takuuhinnan erotus. Sähkön hinnan ollessa esimerkiksi 4,0 snt/kWh tuulisähkön tuottaja saisi markkinahinnan päälle valtiolta tukea 43,50 euroa megawattitunnilta. Tukitaso oli laskettu niin, että se kattaa noin 40 prosenttia maalle rakennettavien turbiinien investointikustannuksista.

Syöttötariffijärjestelmään mukaan päässeet hankkeet saavat tukea peräti 12 vuoden ajan siitä lähtien kun ne pääsivät mukaan järjestelmään. Viimeisten järjestelmän piiriin hyväksyttyjen tuulivoimalaitosten tuki päättyy 2030. Tuo tuki on mielestäni melko järjetön, kun tuulivoimalan sähkötuotanto on käytännössä ilmaista, kun investoinnit on tehty ja jos vain tuulee.

Paradoksaalista, että tuulivoima saa sitä suuremmat tuet, mitä enemmän tuulee ja mitä enemmän sähköä tuulesta syntyy, jolloin sähkön hinta voi olla jopa negatiivinen juuri tuulivoimatuotannon vuoksi. Sama kuin vaikkapa autonvalmistaja saisi sitä enemmän tukea, mitä enemmän se kykenee autoja valmistamaan ja mitä halvemmalla. Toisin sanoen mitä tehokkaampaa autotuotanto olisi, sitä enemmän tukea.

Yksi ongelma on tuo pitkä 12 vuoden tukiaika, jona aikana tuulivoiman tuotantokapasiteetti on kasvanut niin suureksi, että kovan tuulen aikana hinta tippuu tasolle, jolloin valtio joutuu maksumieheksi. Tuota ei varmaan ole ymmärretty kehityskulkuna silloin, kun järjestelmää luotiin. Ajoittainen negatiivinen energiahinta osoittaa sinänsä, että energian tuotantopaletti ei ole kunnossa. Sama ongelma koskee tuotantotukijärjestelmää, josta enemmän seuraavassa luvussa ja jonka tukiaika on myös 12 vuotta.

Syöttötariffijärjestelmästä tuli valtiolle törkykallis. Halpa ilmainen raha kelpasi tuulivoimarakentajille. On arvioitu, että kustannukset nousevat valtiolle yli kolmeen miljardiin euroon vuoteen 2030 saakka (Yle 22.9.2017). Tuo hirvittävä summa on mennyt siis Länsi-Suomen investointeihin valtion maksamana.

Mitä sitten sai tavallinen sähkönkuluttaja? Ajoittain sikakalliita hintoja, kuten viime talvena. Eipä ollut paljon kuluttajalle hyötyä, että hän tulee maksamaan veronmaksajana syöttötariffijärjestelmän kautta tulivoimaloiden omistajille vuoteen 2030 mennessä kolme miljardia euroa.

Kaikesta edellä lausutusta huolimatta pienydinvoimalaitoksille olisi myös otettava käyttöön jonkinlainen syöttötariffijärjestelmä vastaavasti, millä valtiovalta varsin avokätisesti rakensi tuulivoimalajärjestelmän palvelemaan muuta Suomea kuin Itä-Suomea. Ihan yhtä anteliaan järjestelmän ei kuitenkaan ole syytä olla.

Se, miten pienydinvoimat ja ennen kaikkea pienydinvoimaloiden energiaa käyttävä teollisuus saataisiin asettumaan Itä-Suomeen, ei vaadi paljon aivojumppaa huomioiden kuitenkin, etteivät tuet saa vääristää kilpailua ja eriarvoistaa kilpailijoita sen enempää kuin mitä ne ovat tähänkin saakka vääristäneet tuulivoiman eduksi.

Jos tuulivoimalle valtiovalta on maksanut noin 40 prosenttia investointikustannuksista, sama määrä olisi oikein myös pienydinvoimalatuotannolle, kun rakentaminen alkaa.

****

Tuotantotukijärjestelmä ei todennäköisesti olisi hyvä edistämään pienydinvoimalatuotantoa. Näennäisesti teknologianeutraali kilpailutus tuotantotukijärjestelmänä otettiin käyttöön vuonna 2018. Kilpailutukseen saivat osallistua tuuli-, aurinko- ja aaltovoiman sekä bioenergian ja biokaasun tuottajat hankkeilla (Tuulivoimayhdistys, Tuotantotuen kilpailutus pähkinänkuoressa 30.8.2018). Kilpailutus käsitti sähkötuotantoa 1,36 TWh.

Teknologianeutraalisuus tarkoittaa, että kaikki energian tuotantotavat olisivat samalla viivalla, olipa kyseessä hiilivapaana ja uusituvana energiana tuuli-, aurinko- ja aaltovoimasta tai bioenergialla ja biokaasulla tuotetusta sähköstä. Vesivoima äärivihreänä energiatuotantojärjestelmänä ei ollut mukana myöskään tuotantotukijärjestelmässä.

Kilpailutuksessa kukin tarjoaja ilmoitti kuinka paljon vuodessa tuottaisi sähköä ja paljonko tarvitsisi tukea silloin, kun sähkön markkinahinta on 30 euroa megawattitunnilta (3,0 snt/kWh). Kilpailutuksessa tarjoukset asetettiin järjestykseen halvimmasta kalleimpaan. Järjestelmän piiriin hyväksyttiin tuotantolaitoksia halvimmasta lähtien siihen asti, kunnes tarjouskilpailussa määritetty maksimituotanto saavutetaan. Suomen kilpailutuksessa vuonna 2018 järjestelmä oli ns. pay-as-bid, eli kukin kilpailutuksessa menestynyt tarjoaja sai tarjoamansa tukitason.

Hyväksyttyjen tarjousten keskihinta oli 2,52 €/MWh (0,252 snt/kWh) halvimman tarjouksen ollessa 1,27 €/MWh (0,127 snt/kWh) ja kalleimman 3,97 €/MWh (0,397 snt/kWh). Toisin sanoen kalleinkaan järjestelmään hyväksytty hanke ei saa tukea, jos sähkön hinta on yli 33,97 euroa megawattitunnilta (3,397 snt/kWh = 3,000 + 0,397 snt/kWh).

Käytännössä tuotantotuen kilpailutus tarkoittaa, että tukitaso määräytyy energiatuotantohankkeen kustannustason mukaan ja ainoastaan tuotantokustannuksiltaan edullisimmat hankkeet rakennetaan tukihyödynnettynä.

Tuossa vuoden 2018 tuotantotuen kilpailutuksessa ongelmaksi muodostui mielestäni se, että kaikki osallistuneet 26 tarjousta koskivat tuulivoiman tuotantoa. Energiavirasto kilpailutuksen järjestäjänä antoi myönteisen päätöksen seitsemälle ja kielteisen 19 hankkeelle. Hyväksyttyjen hankkeiden vuosituotanto on yhteensä 1,36 TWh (Energiavirasto 27.3.2019). Tuo vastaisi noin 155 MW:n myllyä.

Kysyä sopii, onko ylipäätään syytä tukea sellaista energian tuotantomuotoa, jonka tuotanto investointeineen on muutenkin halpaa? Energiamarkkinat vääristyvät. Paletti ei ole kunnossa eivätkä energiahinta ja tuotanto vakaata. Nyt säätöä alhaisen hinnan olosuhteissa on jouduttu tekemään myös Olkiluoto 3:n tuottamalla ydinvoimalla.

Ongelma on, että tuosta tuotantotukijärjestelmästä on muodostunut liian tuulivoimamyönteinen ja se yksipuolistaa Suomen energiatuotantoa, mistä puolestaan seuraa ongelmia, mikäli Suomessa ei tuule. Tuulivoima on etulyöntiasemassa, kun se kykeni hiomaan rakentamisprosessit valtiovallan avustuksella investointituki- ja syöttötariffijärjestelmävaiheessa.

Mikäli pienydinvoimaloilla tuotettua energiaa ja myös Itä-Suomen asemaa pienydinvoimalalla tuotetun energian tuottajana halutaan edistää, on valtiovallan energiatuotannon tukijärjestelmiä uudistettava pienydinvoimaloilla tapahtuvalle energiatuotannolle sopivaksi, muuten Suomessa ei pian rakenneta muuta kuin tuulivoimaa.