KGB:n vakoojakoulutuksen oppikirjat – Luettelo kirjoista, joiden mukaan Venäjä toimii Suomessakin edelleen

АРХИВ ВШ КГБ (KGB:n pääesikunnan arkisto). ВШ (верховный штаб) on yhtä kuin pääesikunnan arkisto, joka sijaitsi KGB:n päämajassa Lubjankassa (Лубянка) Moskovassa. Lubjanka (Google-map-01, 55°45’37.0″N 37°37’40.0″E) on meillä tiedossa sangen salaisena ja salaperäisenä paikkana. Nyt vanhoja KGB-tiloja hallinnoi FSB.

Tämä pitkä reportaasikirjoitus käsittelee joitain noita salaisia KGB:n pääesikunnan arkiston asiakirjoja, joista oheinen artikkelikuva on otos. Oppikirjoja, joiden mukaan neuvostovakoojia koulutettiin ja joiden mukaan länsimaissa Neuvostoliitto toimi ja Venäjä toimii edelleen.

****

”Uutuuskirja: Itärajalla nähtiin 2015 ’täysin organisoitu’ ilmiö – FSB:n johtaja antoi Petteri Orpolle tylyn vastauksen” (IS 6.3.2019).

Oheinen on uutisotsikko Ilta-Sanomissa vajaan parin vuoden takaa.

Silloisen sisäministeri Orpon mukaan ”toiminta oli täysin organisoitua”.

”Olen edelleen siinä asemassa, etten voi sanoa tuosta vaan, keitä ne olivat. Ei ollut näyttöä siitä, että se olisi ollut esimerkiksi [Venäjän FSB-] turvallisuuspalvelu [pakolaisjärjestelyn takana].” Orpo totesi Ilta-Sanomissa.

FSB (Федеральная служба безопасности Российской Федерации, ФСБ России) on yhtä kuin meidän paremmin tuntemamme KGB (Комитет государственной безопасности СССР, КГБ СССР). Venäjän FSB korvasi monien eri välivaiheiden kautta Neuvostoliiton KGB:n päivämäärällä 12.4.1995.

Neuvostoliitto hajosi ja KGB vaihtui FSB:hen. Kun nykyisin kirjoitetaan FSB, kääntäkää se mielessänne KGB, niin tiedätte, mistä on kyse.

Suomen Venäjän-vastainen raja alkoi vuotaa vuoden 2015 lopulla. Lapissa Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikoille alkoi virrata Venäjältä epämääräistä porukkaa tavoitteena Suomen rajan ylittäminen ja turvapaikan hakeminen.

Viidessä kuukaudessa vuosien 2015–16 vaihteessa Suomen rajavartiosto kirjasi yhteensä 1757 turvapaikanhakijaa. Hakijat olivat Nepalista Afganistanin kautta Iraniin, Irakiin ja Syyriaan.

Kyse itärajan pakolaiskriisissä oli KGB-oppikirjoihinkin kirjatusta valtiollisesta sabotaasitoiminnasta (саботаж). Venäjä teki Suomelle selväksi, ettei Suomi kykene yksin hallitsemaan itärajaansa sinänsä edes tällaisessa sangen vähäisessä asiassa. Iskettiin armotta Suomen yhteen heikkoon lenkkiin. Asiaa terästettiin sopivasti miedolla disinformaatiolla (дезинформация), joka on niin ikään kirjattu niihin KGB-oppikirjoihin, jotka on kirjoitettu jo puoli vuosisataa sitten.

Alivaltiosihteeri Päivi Nergin maaliskuussa 2019 julkaistussa Tiukka paikka -kirjassa (Tiukka paikka, Päivi Nerg, Nina Järvenkylä, Docendo) on käsitelty yksityiskohtaisesti tuota itärajan turvapaikanhakijakriisiä vuodenvaihteessa 2015–16.

En käsittele itärajan turvapaikanhakijakriisiä enää tässä yhteydessä tarkemmin, mutta toki tämän blogikirjoituksen sisältö liittyy tuohon Suomen kannalta ikävään tapahtumaan.

Itärajan turvapaikanhakijakriisi on yksi esimerkki, miten Venäjä toimii päämääriensä eteen edelleen vanhoilla KGB-opeilla. Esimerkiksi sabotaasi, jota terästetään disinformaatiotoimilla. Maailma on pohjimmiltaan muuttunut Venäjällä hitaasti.

Miksi muuttaakaan, jos homma kerran toimii hyvin?

Kirjoitin itsekin aikanaan asiasta pari blogikirjosta otsikoilla ”Suomen itärajalla uhkaava pakolaisongelma, miksi Norjalla kaikki hyvin?” (US-blogi 21.1.2016) ja ”Itärajan pakolaiskriisissä kysymys oli Suomen Nato-jäsenyydestä” (US-blogi 3.4.2016).

Venäjällä ei hyväksytty Sipilän hallituksen lämpiä ajatuksia Natosta sekä läntisestä puolustusyhteistyöstä. Jotain Venäjän piti Suomelle osoittaa. No, Venäjä sai ainakin presidentti Niinistön pelästymään.

Minulla oli jo tuolloin vuonna 2014–15 hallussani ja tiedossani ne KGB-oppikirjat, joita tämä blogikirjoitus koskee. Olen noista maininnut aikaisemmissa blogikirjoituksissa. On hyvä tapa verrata Venäjän manöövereitä länsimaissa noihin vanhoihin oppikirjoihin, joiden periaatteiden mukaan Venäjä edelleen näyttää toimivan. Vain välineet ovat nykyaikaistuneet.

****

Venäjä onnistui tuolla tarkoin suunnitelulla Suomen itärajamanööverillä Suomeen vaikuttamisessa melko täysin. Hyvin suunniteltu, hyvin toteutettu, hyvin vaikutettu – siis Venäjän kannalta. Kyse on siitä, miten Venäjä kykenee vaikuttamaan saavuttaakseen päämäärät.

Venäjä sai, mitä haki. Venäjä sai Suomen polvilleen vähäisillä voimavaroilla. Hyvin suunniteltu oli hyvin tehty.

Olen seuraillut noita Venäjän manööveritoimia Suomessa, Ukrainassa ja länsimaissa yleisemminkin vuodesta 2014. Kun katsoo Venäjän toimintaa Krimin vihreistä ukkeleista länsimaissa tapahtuvaan vakoojahankintaan sekä disinformaatiomanöövereihin, kaikki on kirjattu tarkasti oppikirjoihin, joiden mukaan venäläiset tiedustelu-upseerit ja muut haittaoperaatioista vastaavat venäläisvirkamiehet toimivat.

Ihmettelen, miksi tuo kaikki Venäjän toteuttama tuli taas vuoden 2014 jälkeen länsimaissa yllätyksenä. Eikö noita venäläisisä sabotaasi- ja tiedustelutoiminnan (саботаж и разведка) oppikirjoja enää tunneta eikä opiskella länsimaisessa tiedustelussa? Eikö noita kahta sanaa ja niiden merkitystä venäläisessä vaikutuspyrkimyksissä enää länsimaissa tunneta kylmän sodan jälkeen?

Epäilen, että ainakin Suomessa niin puolustusvoimissa kuin Supossa tiedustelutoiminnalle tärkeät venäläiskirjat ovat huomioitta kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kylmän sodan aikaan ehkäpä oli sentään jotain hajua, vaikka nuo asiakirjat olivat aikanaan vähintään salaisia, osa huippusalaisia.

****

”Агент – советский гражданин, иностранный гражданин (подданный) либо лицо без гражданства, негласно сотрудничающий с органами КГБ и выполняющий их задания по обеспечению безопасности СССР.”

”Agentti – neuvostokansalainen, ulkomaalainen (alamainen) tai kansalaisuudeton henkilö, joka tekee salaa yhteistyötä KGB:n kanssa ja suorittaa tehtävänsä varmistaakseen Neuvostoliiton turvallisuuden.”

Noin KGB:n asiakirjat määrittelevät agentin KGB:n historiasivuilla (КГБ, Агентурный аппарат).

Neuvostoliiton tunnetuin neuvostokansalaisagentti KGB:ssä on edelleen Vladimir Putin. Kun hänet vuonna 1979 ylennettiin kapteeniksi ja lähetettiin Leningradista Moskovaan KGB:n korkeakouluun (Высшая школа КГБ СССР имени Ф.Э. Дзержинского, Высшая школа КГБ) kuusi kuukautta kestävään koulutukseen, varmasti monet tässäkin kirjoituksessa luetellut KGB-oppikirjat ovat tulleet hänelle tutuiksi ja opiskelluiksi.

Suomessakin on iso liuta henkilöitä, jotka KGB luokitteli agentteiksi (агент) edellä kerrotulla määritteellä. Venäläisessä tiedustelutoiminnassa agentti-sanaa ei tulkita yhtä dramaattisesti kuin länsimaissa. Käsitettä ei yhtä oikoisesti liitetä rikolliseen toimintaan eikä vakoojakäsitteeseen silloin, kun ulkomailla ulkomaan kansalainen toimi Neuvostoliiton hyväksi. KGB-oppikirjoissa агент-sanan synonyyminä on käytetty разведчик-sanaa, joka tarkoittaa tiedustelijaa.

KGB:n ensimmäisen pääosaston – siis ulkomaantiedustelun – arkistonhoitajana (старший архивист в архиве внешней разведки КГБ) vuosina 1972–84  toiminut Vasili Mitrohin (Василий Митрохин) loikkasi Britanniaan vuonna 1992. Hänen mukanaan länteen paljastu tuhansia agenttinimiä, joista osa myös Suomesta.

Vasili Mitrohinin asiakirjat tulivat julkisiksi Churchill Archives Centressä (The Churchill Archives Centre) kesällä 2014 (The Papers of Vasiliy Mitrokhin (1922–2004)). Myös Wilson Centerissä (Wilson Center) on Mitrohin-asiakirjoja (Mitrokhin Archive).

”Mitrohin listan mukaan Neuvostoliiton KGB:lle ryhmään ’agents’ [’агенты’] listattuina olivat muun muassa kansanedustaja – ja koko uransa puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana toiminut – Jaakko ’Jan’ Laakso sekä ulkoministeriön palveluksessa olleet Timo ’Tomi’ Orenius, Pirjo ’Mervi’ Mikkonen sekä lisäksi koodinimet ’Altruist’, ’Pavel’, ’Vilma’ ja ’Nagma’.” (Päivän Lehti 30.3.2017).

Muita KGB-agenteiksi kirjattuja suomalaisia olivat mm. tullihallituksen yliaktuaarina toiminut Olavi Pihlman ”Lipman”-koodinimellä. Pihlman sai vuonna 1976 yli kolmen vuoden tuomion tekosistaan. Markku Salonen oli KGB-asiakirjoissa nimetty ”Mart”-koodinimellä, Kyösti Venermo ”Aro”- koodinimellä, Kai Holmberg ”Korolev”-koodinimellä ja Reijo T. Lehkonen ”Ilmar”-koodinimellä. Uudenmaan poliisitarkastaja Nils Söderströmin koodinimi oli ”Skott” ja kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikaisen koodinimi oli ”Lur”.

Muita agenteiksi kirjattuja on mm. ulkomaalaistoimiston päällikkö Eila Kännö sekä Karl August Svensson. ILO:ssa pitkään työskennelleen Kari Tapiolan koodinimi oli ”Tero”.

Verkkouutiset kävi aikana tutkimassa ja kaivelemassa suomalaisvakoojanimiä noista Mitroihin-arkistoista ja löysi kaikkiaan noin 40 suomalaista (Verkkouutiset 30.7.2014 ja Verkkouutiset 11.9.2014). KGB-arkistoihin kirjattujen kotiryssien alaisuudessa olevien suomalaisagenttien määrä on kuitenkin suuri, paljon suurempi kuin 40 henkilöä. KGB-tehtäviin taisi olla Suomessa jopa tunkua. Pieni venäläiskehuminen sai suomalaisia höveliäiksi ja vähemmän häveliäiksi.

Suomalaiset ovat perinteisesti persoja kehuille.

****

”Suomalaiset poliitikot voittopuolisesti pitivät kutinsa hyvin Tehtaankadun vaikuttamisyrityksistä huolimatta. Aika harvoin venäläiset edes yrittivät värvätä ketään poliitikkoa varsinaiseksi agentiksi. Sellainen toiminta olisi tietänyt varmaa ulosheittoa, jos käry olisi käynyt.” (IS 19.9.2018).

Noin lausui Supon päällikkönä vuosina 1978–1990 toiminut Seppo Tiitinen Ilta-Sanomille kirjansa julkistamistilaisuudessa. Kirja on nimeltään Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita (Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita, Seppo Tiitinen ja Pekka Ervasti, Otava)

No joo…

Jos lukee noita jäljempänä tässä blogikirjoituksessa kirjattuja KGB-oppikirjoja, asia ei ehkä ihan noin ollut. KGB ei vaikuttamisessaan pyrkinyt saamaan suomalaisagenttejaan paljastamaan suuria salaisuuksia, vaan päämääriä asetettiin myös muutoin.

Supon ongelma on edelleen, että poliitikkoja käsitellään vastaavissa tapauksissa silkkihansikkain uskalluksen puutteessa. Vaikkei ylitettäisikään juridista rikosrajaa, Supon olisi syytä hieman tarkemmin opettaa ja opastaa poliitikkojamme aivan korkeimmalle huipulle saakka niin, että poliitikoillamme olisi edes pientä hajua vieraiden valtioiden vakoilutoiminnasta ja sen päämääristä.

Ilmeisesti nuo KGB-oppikirjat eivät olleet Supon käytössä Tiitisen kaudella.

KGB on linjoittanut ulkomailla tapahtuneen tiedustelutoiminnan ja niin myös Suomessa tapahtuneen.

Linjoja oli yhteensä länsimaisena havainnointina neljä tuon aikaisilla tiedoilla. Mielestäni KGB:n länsimaisen toiminaan jakaminen linjoihin pitäisi tehdä hieman toisin, kun nyt tiedetään enemmän KGB-organisaatioista.

K-linjan (Управление «К») – tai paremminkin K-osaston tai K-hallinnon – tehtävä oli vastavakoilu (контрразведка) ja ulkomainen tiedustelutoiminta (внешней контрразведки). Suomessa ja lännessä linja nimettiin KR-linjaksi (KR Line), mutta en tiedä, mistä tuo R-kirjain on oikein tullut.

T-osaston (Управление «Т») tehtävä oli  tieteellistekninen tiedustelu (научно-техническая разведка). Suomessa ja lännessä linja nimettiin X-linjaksi (KX Line), mutta en tiedä, mistä tuo X-kirjain on oikein tullut.

A-palvelun tehtäviä (Служба «А») ja RT-osasto (Управление «РТ») olivat salaiset operaatiot ja disinformaatio (тайные операции ja дезинформация). Suomessa ja lännessä toiminta nimettiin PR-linjaksi (PR Line), mutta en tiedä, mikä on nimen historia lännessä. Kyse oli kuitenkin ”aktiivista toimenpiteistä” ja ”poliittisesta tiedustelusta” (”активные мероприятия”, ”active measures” ja ”политическая разведка”, ”political intelligence”) ja tämän on mielestäni KGB:n tärkein toiminta- ja vaikutusväylä.

Suomessa ja lännessä oli nimettynä  myös N-linja (N Line), jolla tarkoitettaneen S-osaston (Управление «С») toimintaa, jonka piiriin kuului mm. ”KGB:n ja laittomien tiedustelupäälliköiden laiton oleskelu” (”нелегальные резидентуры КГБ и разведчики-нелегалы”).

****

KGB:n päätoimija Suomessa oli pitkän aikaan Viktor Vladimirov (Виктор Владимиров, Владимиров Виктор Михайлович). Vladimirov oli KGB-tiedustelu-upseeri, sotilasarvoltaan kenraalimajuri. Vladimirov toimi muuten ennen Suomen vuosia KGB:ssä suoria sabotaasitoimia (”прямые действия – диверсии, саботаж”) suosittavan osaston (12-й отдел – Отдел «В») johtajana vuosina 1966–1970.

Ennen siirtymistä Suomeen Vladimirovilla oli merkittävä rooli myös KGB:n koulutustoiminnassa. Vladimirov kehitti kursseja KGB-virkamiehille ns. KUOS-kursseina (КУОС КГБ СССР, Специальный курс – Курсы усовершенствования оперативного состава).

KUOS-kursseilla koulutettiin vuosittain noin 60 henkilöä ja koulutusohjelman kesto oli seitsemän kuukautta.  Tarkoituksena oli operatiivisen taisteluryhmän tiedustelu- ja sabotointiyksikön (разведывательно-диверсионного подразделения) komentajien kouluttaminen toimia myös sotaolosuhteissa.

Vladimirov kehitti ohjelmassaan mm. koulutusprosessin perusalgoritmeja. Suomi-jakson jälkeen vuodesta 1984 Vladimirov toimi edellisessä luvussa mainitun RT-osaton (Управление «РТ») johtajana Suomessa testattujen vaikuttuvien toimintatapojen kehittelijänä ja palasi jälleen tavallaan uransa alkupuolelle, mutta nyt korkeammassa tehtävässä.

Vladimirov miellettiin Suomessa Suomen ystäväksi, mutta mieltymys on pohjimmiltaan väärä, jos Neuvostoliiton ja Vladimirovin tarkoitusperää tarkastellaan. Vladimirov toimi juuri niin kuin hänet oli opetettu KGB-koulukirjojen perusteella toimimaan saadakseen Suomesta irti sen, mitä hänen oli määrä saada.

Suomi oli tiukasti Neuvostoliiton hyppysissä. Suomessa testattiin Neuvostoliiton tiedustelutoiminnan uusimpia ajatuksia ja oivalluksia.

”Viktor Vladimirov – Vihtori – oli erittäin myönteisesti suomettunut venäläinen. Tässä tapauksessa termillä on vahva positiivinen arvolataus” kirjoittaa Supon entinen päällikkö Seppo Tiitinen kirjassaan Tiitinen – Vakoilijoita ja veijareita.

Vai että suomettunut venäläinen… No joo…

****

Seuraavassa luvussa on luetteloituna käytössäni olevaa ja länteen saatettua Neuvostoliiton salaiseksi tai huippusalaiseksi luokiteltua sabotaasi- ja tiedostelutoiminnan oppikirjallisuutta. Sivumäärältään tuo aineisto on mittava.

Luettelossa eivät ole kaikki käytössäni olevat kirjat, mutta joitain mielenkiintoisia otantana.

En ole lukenut noita asiakirjoja kategorisesti, koska paikoin venäjän kieli on liian vaikeaa minulle ammattitermistöltään. Aineisto on myös valtava. Olen käynyt ne kuitenkin läpi niin, että voin etsiä hakemani viitteen arvioidessani Venäjän jotakin arveluttavaa toimintatapaa länsimaissa.

Se, miten Venäjä harjoittaa sabotaasi- ja tiedostelutoimia länsimaissa edelleen, ei ole muuttunut kylmän sodan ajasta. Samat periaatteet ja toimintatavat ovat periaatteiltaan voimissaan edelleen kuin 1960-luvullakin, mutta toki välineet ovat muuttuneet maailman muuttuessa.

Mielenkiintoista on, miten Neuvostoliitto toimi Suomessakin noiden kirjojen mukaan, kun kylmän sodan aikaan hankittiin suomalaisia kotiryssien alle auttamaan Neuvostoliiton päämääriä Suomessa.

Asiakirjat ovat siis KGB:n asiakirjoja. KGB:n lakkauttamisen virallisena ajankohtana pidetään 3.12.1991. FSB korvasi lopulta välivaiheiden jälkeen KGB:n organisaation edellä mainitusti päivämäärällä 12.4.1995. 1990-luvun alkuvuodet olivat Neuvostoliiton lopun ja Venäjän alun tiedusteluorganisaatioissa vaiherikasta aikaa, mutta kenttäorganisaatio toimi tuolloinkin kutakuinkin vanhaan malliin. Periaatteiltaan toimii itseasiassa edelleen vanhalla kaavalla. Venäjä on hyvin konservatiivinen muutoksissaan.

Vaikka FSB sisältää suomalaisittain ilmaistuna myös mm. rajavartiotoiminnan, FSB on KGB:n tapaa vakoilu- ja sabotaasiorganisaatio. Lisäksi on asevoimien sotilastiedustelu GRU (Главное разведывательное управление, ГРУ) ja erityisen mainitsemisen arvoisena sen pääosasto (ГРУ ГШ), jota en tässä kirjoituksessa käsittele. GRU ja FSB ovat naimisissa keskenään hyvin päämäärähakuisesti kuten jo kylmänsodan aikaan GRU ja KGB. Kylmänsodan aikaista GRU:ta ei ollut koskaan virallisesti olemassa, vaikka sen juuret ovat jo vallankumouksen puna-armeijaan 1918 perustettuna.

Jäljempänä seuraavassa luvussa mainitut oppikirjat ovat edelleen luettua oppiaineistoa Venäjällä. Periaatteiltaan mikään ei ole muuttunut ja joissakin asioissa vuosisata on Venäjällä hyvin lyhyt aika. Tuo on syytä aina huomioida, kun analysoidaan Venäjää.

Kirjat sisältävät muun muassa, miten länsimaissa rekrytoidaan agentteja ja miten heitä manipuloidaan psykologisesti. Kuinka kohdemaihin juurrutetaan disinformaatiojärjestelmiä. Miten tunkeudutaan esimerkiksi kansainvälisiin tieteellisiin kokouksiin agenttien rekrytoimiseksi. Miten syrjäytetään epäiltyjen agenttien provokaattorit.

Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän disinformaatiojärjestelmä on yksi keskeinen, mitä edelleen olisi hyvä läntisissä tiedusteluorganisaatioissa ja myös poliittisessa elämässä syytä kerrata, että edes vähän pystyttäisiin kartalla Venäjän toimista länsimaissa.

****

Tähän lukuun on kerätty yhteensä 9 KGB-oppikirjaa aikajärjestyksessä (1968, 1969, 1970, 1970, 1971, 1984, 1988 ja 1989, yhteensä 8 kpl) lukuun ottamatta yhtä ns. Ukraina-kirjaa, joista yksi on viimeisenä kirjana nro 9 (1978).

Kirja nro 1

Использование возможностей Советского комитета по культурным связям с соотечественниками за рубежом в разведывательной работ

Vapaasti suomennettuna:

Neuvostoliiton [kansalaisten] kulttuurisuhdekomitean valmiuksien käyttäminen tiedustelutyössä

Sivumäärä 97, julkaisuvuosi 1968. Kirjoittajat A. A. Fabritšnikov (Фабричников А.А., Wikipedia) ja I. A. Ovtšinnikov (Овчинников И.А. Wikipedia). Oheisista Wikipedia-linkeistä pääsee jo konekäännöksellä jyvälle kirjan kirjoittajien sotilasurasta ja asemasta Neuvostoliiton tiedustelussa.

Kirja löytyy jo myös netistä (Internet Archive).

Kirjan toimittaja on Комитет государственной безопасности при Совете министров СССР ja kouluna 101 краснознаменная школа, jotka ovat suomennettuna:

Neuvostoliiton ministerineuvoston alainen valtion turvallisuuskomitea ja koulu on 101. punaisten lippujen koulu.

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Neuvostoliiton kulttuurisuhdekomitea (Советского комитета по культурным связям) tai Neuvostoliiton kansalaiskulttuurisuhdekomitea (Комитет по культурным связям с зарубежными странами, ks. esim. Федеральное архивное агентство) oli käytännössä yksi Neuvostoliiton toimintaväline ulkomailla varmistaa Neuvostoliiton turvallisuutta, mikä oli koko KGB-toiminnan pohjimmainen tavoite. Tuossakin toiminnassa kulttuuri oli pitkälti vain peite.

Kirjassa käsitellään perusperiaatteita, kuinka valtion turvallisuuselimet voivat käyttää Neuvostoliiton kulttuurisuhdekomiteaa kattavana ja valmiuksia omaavana tiedustelu- ja vastatiedustelutarkoituksiin.

Kirja ei ollut erityisen salainen.

Kirja nro 2

Вербовка агентуры

Vapaasti suomennettuna:

Agenttirekrytointi

Sivumäärä 116, julkaisuvuosi 1969. Asiakirja oli aikanaan huippusalainen Neuvostoliiton KGB:n ensimmäiseltä pääosastolta (Первое главное управление КГБ СССР, ПГУ КГБ СССР).

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Tämä on todellinen perusteos, joka Suomessa olisi ollut edes alkeiltaan syytä tietää ja opiskella 1970-luvulla, jolloin Suomi oli pahiten hapettunut suhteessa Neuvostoliittoon presidentti Kekkosen menettäessä puhtiaan pelkästään jo ikänsä vuoksi. Tämä kirja olisi hyvä lukea etenkin niiden, jotka tulivat 1970-luvulla värvätyiksi kotiryssien alaisuuteen.

Agenttien hankinta on kirjan mukaan kriittisin tiedustelutoiminnan alue. Ilman hyvää vakoojaverkkoa on mahdotonta suorittaa tiedustelua onnistuneesti. Ilman jatkuvaa määrätietoista rekrytointityötä on mahdotonta luoda agenttiverkkoa, joka kykenisi suorittamaan tiedustelulle asetetut tehtävät. Kirja sisältää yksityiskohtaisesti edustajien rekrytointiin liittyvät kysymykset.

Ohessa on sisällysluettelo venäjän ja suomen kielellä, koska tämä kirja liippaa niin läheltä Suomea. Tosiaankin jokaisen suomalaisen, joka 1970-luvulla teki yhteistyötä KGB-tiedustelu-upseerien kanssa rajoja hipoen, on syytä lukea tämä teos ja muistella vanhoja tapahtumia. Niin typerä ei saanut olla, että vaikka tiedosti KGB:n toiminnan, olisi asettanut leikkiin mukaan muka tietoisena ja muka tilanteensa hallitsevana.

Глава I

Вербовка агентуры как одна из главных оперативных задач разведок социалистических стран
1. Задачи вербовочной работы
2. Вербовочный контингент
3. Факторы, влияющие на организацию и ведение вербовочной работы

Глава II

Выявление и отбор лиц, представляющих вербовочный интерес
1. Общие принципы отбора
2. Методы и средства выявления лиц, представляющих вербовочный интерес (получение наводок)
3. Изучение и проверка наводок
4. Бдительность и обеспечение конспирации в ходе изучения и проверки наводок

Глава III

Вербовочный процесс и его составные элементы
1. Основы вербовки
а) Идейно-политическая основа вербовки
б) Материальная основа вербовки
в) Морально-психологическая основа вербовки
2. Форма вербовки
а) Форма постепенного вовлечения
б) Форма прямого предложения
3. Виды вербовки
а) Вербовка под чужим флагом и ее особенности
б) Выявления и отбор кандидатов на вербовку под чужим флагом
в) Мотивы вербовки под чужим флагом
г) Ведение и завершение вербовочных разработок под чужим флагом
д) Перевод агента, завербованного под чужим флагом, под флаг социалистического государства
4. Методы воздействия на вербуемого

Глава IV

Вербовочная разработка, ее ведение и завершение
1. Понятие ”вербовочная разработка”
2. Задачи, решаемые в ходе вербовочной разработки
а) Конкретизация основы вербовки
б) Уточнение разведывательных возможностей
в) Выявление личных качеств
г) Выбор формы вербовки
д) Выбор вербовщика и его ввод в разработку
е) Выбор времени и места для проведения вербовочной беседы
3. План вербовки
а) Выработка плана вербовки
б) Проведение и закрепление вербовки
4. Обеспечение конспирации в вербовочной разработке. Меры на случай срыва вербовки
5. Включение нового агента в разведывательную работу

I luku

Agenttien rekrytointi yhtenä sosialististen maiden tiedustelupalvelujen tärkeimmistä operatiivisista tehtävistä

1. Rekrytointitehtävät
2. Kiintiörekrytointi
3. Rekrytointityön organisointiin ja suorittamiseen vaikuttavat tekijät

II luku

Rekrytoivien henkilöiden tunnistaminen ja valinta

1. Valinnan yleiset periaatteetа
2. Menetelmät ja keinot rekrytoivien henkilöiden tunnistamiseksi (vihjeiden vastaanottaminen)
3. Vihjeiden tutkiminen ja todentaminen
4. Valvonnan ja salassapidon varmistaminen vihjeiden tutkimisen ja tarkistamisen aikana

III luku

Rekrytointiprosessi ja sen osatekijät

1. Rekrytoinnin perusteet
а) Rekrytoinnin ideologinen ja poliittinen perusta
b) Aineellinen perusta rekrytoinnille
c) Rekrytoinnin moraalinen ja psykologinen perusta
2. Rekrytointimuoto
а) Vähitellen osallistumisen muoto
б) Suora tarjouslomake
3. Rekrytointityypit
а) Rekrytointi vieraan lipun alla ja rekrytoinnin ominaisuudet
b) Vieraan lipun alla rekrytoitavien ehdokkaiden tunnistaminen ja valinta
c) Rekrytoinnin motiivit vieraan lipun alla
d) Rekrytointikehityksen ylläpitäminen ja loppuun saattaminen vieraan lipun alla
e) Vieraan lipun alla värvätyn agentin siirto sosialistisen valtion lipun alle
4. Menetelmät värvätyn vaikuttamiseksi

Vieraan lipun (чужой флаг) alla toiminnasta kyse on toimimisesta kohdemaassa.

IV luku

Rekrytointiprosessi, sen ylläpito ja loppuun saattaminen

1. Rekrytointiprosessin käsite
2. Rekrytointiprosessia aikana ratkaistavat tehtävät
а) Rekrytointiprosessin määrittäminen
b) Tiedustelutoimintojen selventäminen
c) Henkilökohtaisten ominaisuuksien paljastaminen
d) Rekrytointimuodon valinta
e) Rekrytoijan valitseminen ja kehittäminen
f) Rekrytointihaastattelun ajan ja paikan valitseminen
3. Rekrytointisuunnitelma
а) Rekrytointisuunnitelman kehittäminen
б) Rekrytoinnin suorittaminen ja turvaaminen
4. Salaliiton turvaaminen rekrytointiprosessissa. Toimenpiteitä rekrytoinnin epäonnistuessa
5. Uuden agentin sisällyttäminen tiedustelutyöhön

Kirja nro 3

Основные направления и объекты разведывательной работы за границей

Vapaasti suomennettuna:

Tiedustelupalvelutyöskentelyn pääsuunnat ja kohteet ulkomailla

Sivumäärä 105, julkaisuvuosi 1970. Asiakirja oli aikanaan huippusalainen Neuvostoliiton KGB:n ensimmäiseltä pääosastolta (Первое главное управление КГБ СССР, ПГУ КГБ СССР) eikä kirjoittajia ole siksi mainittu kuten ei jäljelläkään olevissa esimerkeissä. Huippusalaisten KGB-oppikirjojen tekijöitä ei ole kirjoissa nimetty.

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Mielestäni tämä kirja on edelleen merkittävä etenkin Neuvostoliiton Suomessa toiminnan kannalta 1970-luvulta lähtien.

Kirja sisältää ulkomaantiedustelun tehtävät poliittisen tiedustelun (политическая разведка), teknistieteellisen tiedustelun (научно-техническая разведка) ja vastatiedustelun (контрразведка) osalta.

Tämä kirja olisi ollut hyvä olla länsimaisissa tiedusteluorganisaatioissa heti sen valmistumisen jälkeen. Eipä kirja ole pohjimmaisilta periaatteiltaan vanhentunut, joten siihen on hyvä edelleen tutustua.

Kirja nro 4

Связь с агентурой

Vapaasti suomennettuna:

Yhteydenpito agenttien kanssa

Sivumäärä 78, julkaisuvuosi 1970. Kirja oli aikanaan huippusalainen Neuvostoliiton KGB:ltä (КГБ СССР).

Kirjan sisällysluettelo. En lähde tässä suomentamaan. Venäjän kieltä hallitsevat kyllä ymmärtävät, mitä kirja sisältää.Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Mielestäni tämä kirja on ollut aikanaan merkittävä, mutta monet menetelmät ovat nykyään tietotekniikan aikaan vanhentuneet.

Kirjassa on ohjeet viestinnästä agenttien kanssa tiedustelupalvelutoiminnassa sisältäen viestinnän perusvaatimukset. Ohjeet henkilökohtaisesta viestinnästä agenttien kanssa, persoonattomasta viestinnästä ja välitysviestinnästä. Agentilla tarkoitetaan siis tiedustelijan kohdehenkilöä.

Kirja nro 5

Разоблачение подстав противника в процессе разработки лиц, представляющих разведывательный интерес

Vapaasti suomennettuna (tätä en osaa oikein suomentaa ja tällä kertaa ”vapaa suomennos” voi olla päin peetä):

Vastustajapuolen järjestelyjen paljastaminen henkilöiden kehittämisen yhteydessä, tiedusteluintressit  

tai ehkäpä suoremmin:

 Vastustajapuolen lavastustoimien paljastaminen henkilöiden värväämisen yhteydessä, tiedusteluintressien esiintuominen

Kyse on siis esim. siitä, miten kirjassa opetetaan tunnistamaan, onko värvättävä vastavakoilun palveluksessa ja onko saattava tiedustelutieto aitoa.

Sivumäärä 70, julkaisuvuosi 1971. Asiakirja oli aikanaan huippusalainen Neuvostoliiton KGB:n ensimmäiseltä pääosastolta (Первое главное управление КГБ СССР, ПГУ КГБ СССР).

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Tämä kirja on edelleen merkittävä etenkin Neuvostoliiton Suomessa toiminnan kannalta 1970-luvulta lähtien.

Kirja on kuitenkin ainakin minulle jostain syystä paikoin vaikea käytetyn venäjän kielen vuoksi (tiedustelutoimintaan liittyvät erikoissanat ja niiden todellinen merkitys). Подстав противник -sanaparin olen tulkinnut tarkoittavan lähinnä vastatiedustelun (vastustajan tai vihollisen) toimia (lavastaminen, harhauttaminen, järjestäminen jne.) päämääränä neuvostoelutiedustelun johdattelu väärään suuntaan ja harhaan.

Kirjassa käsitellään tapoja tuoda vastustajan – käytännössä vastatiedustelun – tiedot ja tavat sosialististen valtioiden tiedusteluverkoston tietoon. Tiedustelutekniikat ja -menetelmät vastatiedustelun tunnistamiseksi agenttihenkilöiden rekrytoinnissa.

Kirja nro 6

Программа подготовки разведгрупп ОСНАЗ и ГРУ

Vapaasti suomennettuna:

Koulutusohjelma tiedusteluryhmille OSNAZ ja GRU

Sivumäärä 114, julkaisuvuosi 1984. Julkaisija Venäjän federaation puolustusministeriön armeijan kustantamo (Военное издательство Министерства обороны Российской Федерации, Воениздат, ВИ).

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Tämä kirja on hyvä, vaikkei se ei liity varsinaisesti tiedusteluun ja KGB:hen vaan sotilaalliseen toimintaan. Kirja liittyy kuitenkin siihen sabotaasitoimintaan, mitä Venäjä on harjoittanut mm. Ukrainan alueella.

Kirja on sotilastiedustelupäällystön –  sabotaaseja suorittavien – kouluttamiseen etulinjan takana ja syvällä vihollisalueella.

Osnaz (Особого назначения, ОСНАЗ) oli alun perin puna-armeijan tiedusteluosasto, joka tuli monelle tutuksi nykymuodossaan Venäjän valloittaessa Krimin ja toimiessa itäisessä Ukrainassa. Osnaz on meille tuttu myös talvisodasta. Osnaz on kuulunut pääosin GRU:hun kuin myös aikanaan tavallaan KGB:hen Neuvostoliiton turvallisuusministeriön (Министерство государственной безопасности СССР, МГБ СССР) kautta.

Kirja nro 7

 

Приобретение и подготовка агентов-вербовщиков в целях разведывательного проникновения в учреждения США

Vapaasti suomennettuna:

Rekrytoija-agenttien hankinta ja valmentaminen yhdysvaltalaisinstituutioihin tiedustelutunkeutumista varten.

Sivumäärä 54, julkaisuvuosi 1988. Kirja on Neuvostoliiton KGB:ltä (КГБ СССР).

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Sama, mikä päti KGB:n osalta yhdysvaltalaisinstituutioihin, päti periaatteiltaan myös muiden maiden instituutioihin. Kirjassa opastetaan, kuin olemissa olevista agenteista rekrytoidaan sopiva agentti tehtävään, kyse on rekrytoija-agentista tai värvääjäagentista (агент-вербовщик).

Kirjassa käsitellään mm. operatiivista valmistelua, viestinnän järjestämistä ja turvallisuuden sekä todentamisen varmistamista.

Ilmeisesti Neuvostoliitolla oli tarvetta 1980-luvun loppupuolella terästää yhdysvaltalaisinstituutioiden vakoilua, kun kirjassa puhutaan toimien elvyttämisestä ja aktivoinnista (активизация).

Kirja nro 8

Политическая разведка с территории СССР

Vapaasti suomennettuna:

Poliittinen tiedustelu Neuvostoliiton alueelta

Sivumäärä 108, julkaisuvuosi 1989. Kirja on Neuvostoliiton KGB:ltä (КГБ СССР), KGB:n ensimmäisen pääosaston korkeakoululle (Краснознамённый институт КГБ СССР имени Ю.В. Андропова) ja on KGB:n tutkimus ja julkaisuosaston – ns. NIRIO:n – tuotos (Научно-исследовательский и редакционно-издательский отдел, НИРИО). Korkeakoulu on yhtä kuin vanha 101. punaisten lippujen koulu, josta mainitsin kirja nro 1:n yhteydessä. Opinahjon nimenmuutos tapahtui vuona 1984 (Школа №101 – Краснознаменный институт КГБ им. Ю.В.Андропова). Nimenmuutokseen liittyen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 5. pääsihteeri Juri Andropov (Юрий Андропов) kellahti juuri vuonna 1984.

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

KGB:n ulkomaan tiedustelun eri tehtävien ratkaiseminen edellyttää kirjan mukaan lukuisten erilaisten tiedustelutoimintojen käyttöä, koska niissä maissa, joissa KGB toimii, operatiivinen tiedustelutilanne on jatkuvasti monimutkaistunut. Perinteisinä muotoina KGB:n tapana oli ollut järjestää tämänlaajuista tiedustelutoimintaa niin tiedustelun laillisilla kuin myös laittomilla muodoilla (легальная и нелегальная позиция).

Laillinen tiedustelu asemoidaan Neuvostoliiton ulkomailla olevien instituutioiden kautta ja Neuvostoliiton alueella olevien Neuvostoliiton hallintoelinten valmiuksia hyödyntäen. Kirjan mukaan viime vuosina Neuvostoliiton alueelta tapahtuva tiedustelu on tullut yhä tärkeämmäksi, koska Neuvostoliitto on tasaisesti tiivistänyt ja vahvistanut yhteyksiä niin kapitalistisiin kuin myös kehitysmaihin.

Tuo sama suuntaus on Venäjällä jatkunut edelleen tietoteknisten mahdollisuuksien parantuessa. Tiedustelua voidaan suorittaa yhä enemmän kotimaasta käsin niin, että Venäjän ulkomailla olevien instituutioiden merkitys on vähentynyt.

Toisin sanoen vakoilua ei enää niinkään suoritettu Neuvostoliiton vetäessä viimeisiään 1980-luvun lopulla vaikkapa Inturistin (Интурист) tai esimerkiksi Venäjän Helsingissä sijaitsevan tiede- ja kulttuurikeskuksen (VTKK, РЦНК) kautta.

”’KGB:n, Neuvostoliiton tiedustelupalvelun toiminta tässä talossa päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen’, sanoo Venäjän kulttuuri- ja tiedekeskuksen johtaja Valeri Korjagin.” (HS 17.7.1993).

Kirja nro 9

Особенности борьбы советской контрразведки с идеологической диверсией зарубежных буржуазно-националистических организаций и подрывной деятельностью враждебных националистических элементов

Vapaasti suomennettuna:

Neuvostoliiton vastatiedustelun taistelutoiminnan piirteet ulkomaisten porvarillisnationalististen järjestöjen ideologista sabotointia ja vihamielisten nationalististen elementtien kumouksellista toimintaa vastaan

Sivumäärä 200, julkaisuvuosi 1978 (ensipainos 1974). Asiakirja oli aikanaan salainen, mutta Ukrainan turvallisuuspalvelu poisti luokituksen vuonna 2008 oranssivallankumouksen jälkeisessä tilanteessa.

Kirjoittajan lyhyt luonnehdinta oppikirjasta:

Otin tämän kirjan mukaan osoittamaan Ukrainan neuvostotasavallan ja myös muiden neuvostotasavaltojen pitkäaikaisia jännitteitä Venäjään. Siis niiden neuvostotasavaltojen jännitteet Venäjään, joissa on paljon muitakin kansalaisia kuin venäläisiä.

Dzeržinskin (Феликс Дзержинский) mukaan nimetty KGB:n ja edellä mainitun korkeakoulun (Высшая школа КГБ СССР имени Ф.Э. Дзержинского, nykyisen FSB:n korkeakoulu, Академия ФСБ России) opiskelijoille tarkoitettu opinto-opas tarkastelee Neuvostoliiton erityispalvelujen kansallisten vapautusliikkeiden vastaisen työn menetelmiä 1970-luvun puolivälissä. Verrattuna vuoden 1974 samannimiseen painokseen, tätä painosta on hieman täydennetty ja järjestelmällistetty.

Tämä kirja on mielestäni merkittävä edelleen analysoitaessa nykyisen Venäjän toimia Ukrainassa, Armeniassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa, kun jo 1970-luvulla Neuvostoliitto – tai paremminkin Venäjä – arvioi porvarillisnationalistisia järjestöjä näissä maissa. Esimerkiksi Эмигрантские антисоветские организации эстонских буржуазных националистов -maininta tarkoittaa neuvostovastaisia porvarillisnationalistisia emigranttijärjestöjä Virossa.

****

Ukraina on saattanut monia vanhoja Neuvostoliiton aikaisia KGB:n oppikirjoja julkisuuteen ja julkaissut niitä pdf-tulosteena. Monet ovat olleet aikanaan Neuvostoliitossa salaisia tai huippusalaisia. Kyse on Ukrainan neuvostotasavallan KGB:ssä (Комитет государственной безопасности Украинской ССР, КГБ Украинской ССР) olevista asiakirjoista.

Itäblokin hajottua myös muut länsimaistuneet neuvostotasavallat ovat julkaisseet vanhoja KGB-asiakirjoja, esimerkkinä Liettua Liettuan neuvostotasavallan KGB:n (Комитет государственной безопасности Литовской ССР, КГБ Литовской ССР) asiakirjat (KGB Veikla Lietuvoje -arkisto). Kyseine arkisto on laaja.

Ehkäpä ns. Tiitisenkin lista saattaisi löytyä vahingossa jostakin KGB:n paikallisarkistosta kopiona kylmän sodan aikaan toimitettuna.

Yksi esimerkki edellä mainittu kirja nro 9 otsikolla:

Neuvostoliiton vastatiedustelun taistelutoiminnan piirteet ulkomaisten porvarillisnationalististen järjestöjen ideologista sabotointia ja vihamielisten nationalististen elementtien kumouksellista toimintaa vastaan

Alkuperäisellä venäjän kielellä:

Особенности борьбы советской контрразведки с идеологической диверсией зарубежных буржуазно-националистических организаций и подрывной деятельностью враждебных националистических элементов

Ukrainan kautta julkaistuissa asiakirjoissa on yleensä oheisenlainen lisälogo osoittamaan:

Noita kirjoja on saatavilla melko paljon, mutta niissä kaikissa ei ole samaa länsimaita koskevaa mielenkiintoista aineistoa kuin edellä luetteloiduissa asiakirjoissa.

Yksi mielenkiintoinen KGB-asiakirja vuodelta 1963 on kuitenkin nimeltään:

Украинские буржуазные националисты

Vapaasti suomennettuna:

Ukrainan porvarillisnationalistit

Yllä oleva kuva on kyseisen kirjan kannesta.

Kirja käsittelee Neuvostoliiton turvallisuuselinten taistelua Ukrainan kansallista vapautusliikettä vastaan ​​aina 1920-luvulta 1960-luvulle. Tuohon aikaan puhuttiin porvarillisnationalisteista, nyt Venäjästä eroon pyrkiviä ukrainalaisia nimitetään eri termein.

KGB-asiakirjoja, joissa otsikossa on Ukrainan porvarillisnationalistit -sana (Украинские буржуазные националисты), löytyy todella paljon. Yksi esimerkki vapaasti saatavilla on  kirja vuodelta 1955 otsikolla Ukrainan porvarillisten nationalistien kumouksellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan ​​ja valtion turvallisuuselinten taistelu sitä vastaan (Подрывная деятельность украинских буржуазных националистов против СССР и борьба с нею органов государственной безопасности).

Kyse on siitä, kuinka Ukraina ja ukrainalaiset maan länsiosissa ovat aina Neuvostoliiton perustamisesta tähän päivään saakka pyrkineet irrottautua Neuvostoliitosta sekä Venäjästä ja kuinka Neuvostoliitto sekä Venäjä ovat pyrkineet vastaamaan.

Vuoden 2014 tapahtumat olivat vain jatkumoa, jota lännessä ei historian jatkumona oikein ymmärretty.

Jos noita porvarillisnationalismia käsitteleviä kirjoja jaksaa kahlata läpi, itseasiassa vuoden 2014 tapahtumatkin Venäjän välirikosta lännen kanssa voi niistä lukea. Ei mitään uutta taivaan alla puhuttaessa Krimin pienistä vihreistä ukkeleista tai Venäjän sotatoimien organisoinnista itäisessä Ukrainassa.

Venäjän toimintatapa ei ole muuttunut kylmän sodan ajoista, mutta välineet ovat uudenaikaistuneet. Viittaan tällä erityisesti tietoliikennemurtoihin, joita olen käsitellyt jo aikaisemmissa blogikirjoituksissa erikseen.

Siksi tähänkin kirjoitukseen kerättyjä KGB-kirjoja olisi länsimaisen tiedustelun, puolustusvoimien ja etenkin politiikkojen syytä lukea tarkkaan, jottei ihan kaikki Venäjän tulevat toimet tulisi yllätyksenä, vaan niihin olisi varauduttu.

Olisi ihan suotavaa, että suomalaispoliitikot eivät olisi enää niin sinisilmäisiä suhteessa Venäjään ja Kiinaan, kuin mitä he ovat olleet aina näihin päiviin saakka. Hyvä esimerkki on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps.) ja hänen toimensa Kiinan suhteen (US-blogi 25.1.2020).

Suojelupoliisin olisi syytä opastaa ja opettaa poliitikkojamme hyvin tahdikkaasti Venäjän ja Kiinan suhteen, ettei meidän tarvitsi lukea lehdistä sitä, mitä edelleen saamme lukea (esim. Yle 16.3.2020, IS 29.12.2020).

Tietomurrot ovat korvanneet fyysistä agenttihankintaa, mutta samasta on kysymys. Eduskunnan puutteelleen tietosuojaus on lopputulokseltaan sama kuin kansanedustaja olisi suostunut KGB-agentiksi.

Vakoilutapojen muutosta ei vielä Suomessa ole juurikaan ymmärretty.