Kokoomuksen ahdinko – Kuntavaalit tietää lähtöä Orpolle

Kokoomuksen puoluekokous pidettiin Porissa 4.–6.9.2020. Istuva puheenjohtaja Petteri Orpo valittiin jatkokaudelle ilman haastajia.

Puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Kokoomus valitsi Antti Häkkäsen, toiseksi varapuheenjohtajaksi Elina Lepomäen.

Kokoomuksen seuraava puoluekokous järjestetään Kalajoella 10.-12.6.2022. Orpo on sinne asti puheenjohtaja, jos ei itse eroa tai tule muutoin poisajetuksi virastaan.

Kuntavaalit pidetään viiden kuukauden kuluttua 18. huhtikuuta 2021. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään puolestaan huhtikuun 2. päivänä 2023.

Orpo valittiin dramaattisissa puitteissa Kokoomuksen johtoon 11.6.2016. Orpo löi äänestyksissä Elina Lepomäen ja Aleksander Stubbin.

Orpon puheenjohtajuus on tiennyt Kokoomukselle oppositiossa kannatuksen laskua ja poliittisen aseman heikentymistä. Kokoomus ei ole kyennyt haastamaan porvaripuolen johtoasemaa, jota tällä hetkellä pitää suvereenisesti Jussi Halla-ahon johtamana Perussuomalaiset.

Petteri Orpo ei ole mediaesiintymispersoona. Nykyisin jos puoluejohtaja ei pärjää mediassa, ei saa kannatustakaan. Tämän on tosiasia, jonka SDP osoitti vallitsevaksi. SDP:n entinen puheenjohtaja Antti Rinne oli mediaesiintymisessä lähes täydellinen katastrofi. Vaikka puolueen poliittinen linja ei ole Rinteen ajoista juurikaan muuttunut, on kannatus lähtenyt voimakkaaseen nousuun Sanna Marinin johdolla.

Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja on joko Antti Häkkänen tai Elina Lepomäki.

Parempi heistä voittakoon reilussa kilpailussa Kokoomuksen johtajuudesta. Mediaesiintyminen on tärkeää, mutta niin on myös poliittiset päämäärät, joista ei nyky-Kokoomuksen osalta kukaan tiedä. Puolue on yhtä usvaa. Kokoomus touhuaa vähän siellä ja vähän täällä vailla yksiselitteisesti ymmärrettävää päämäärähakuista linjaa.

Kokoomuksessa ei ole enää niitä jatkuvasti nousevia nuoria tähtiä, joita Ben Zyskowicz onnistui puolueeseen haalimaan puolueen kulta-aikoina Neuvostoliiton hajottuja ja hallitusovien avautuessa vuosikymmenten pannasta.

Oli Kirsi Pihaa ja muita vastaavia nuoria uusine ajatuksineen. Nyt Kokoomus on harmaantunut ja nuoret kyvyt ovat hävinneet. Häkkänen on jo 35-vuotias ja Lepomäkikin jo 39-vuotias.

Osaako joku nimetä ilman googlausta jonkun iältään kakkosella alkavan kokoomusvaikuttajan?

Onko Kokoomuksella ollut muuta agendaa kuin jatkuvat veronalennuspyrkimykset ja yksityistäminen, jotka ovat kuitenkin vain välineitä johonkin. Mutta välineitä mihin? Mihin Kokoomus pyrkii, ei ainakaan minulle ole kirkastunut selkeäksi päämääräksi, jolle voisi antaa tukensa.

****

Kokoomus on täysin laiminlyönyt porvarilliselle äänestäjälle tärkeän Suomen Nato-jäsenyyden ja läntisen puolustusyhteistyön.

Marinin hallitus on kääntänyt puolustuspoliittisen katseen Sipilän hallituksen ajan lännestä itään. Yhdysvallat harjoittelee tiiviisti Ruotsissa Ruotsin armeijan kanssa, muttei enää ollenkaan Suomessa.

Kokoomus on tuosta ulkopoliittisesta linjamuutoksesta hiljaa. Kokoomus on hiljaa, kun se on Orpon johdolla ulkoistanut ulkopoliittiset linjauksensa presidentti Niinistölle.

Kokoomus antaa Venäjään suuntautuvan Niinistön-Tuomiojan linjan toteutua ilman minkäänlaista arvostelua. Orpon johtaman Kokoomus antaa Suomessa puhaltaa ilman arvostelua samat ulkopoliittiset itätuulet, mitä puhalsivat Suomeen kylmän sodan aikaan.

Kirjoitin noista Sauli Niinistön vaikeista suhteista Natoa kannattaviin Kokoomus-johtajiin blogin otsikolla ”Perussuomalaiset ja Suomen Nato-jäsenyys” (US-blogi 6.4.2019). Orpo on siis Niinistön vallassa oleva jees-mies, kun Katainen ja Stubb eivät olleet.

Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja ei voi äänestää Kokoomusta” kirjoitin ennen eduskuntavaaleja (US-blogi 28.3.2019). Noin se vaan pikkuhiljaa äänestäjä äänestäjältä Kokoomuksen viehätys karisee eri syistä.

Tuosta ulkopoliittisesta suuntauksesta taas kohti itää Niinistön ja Tuomioajan linjausten mukaisesti ei kunnon porvarillinen äänestäjä pidä. Se näkyy pieneltä osaltaan myös Kokoomuksen kannatusluvuissa. Kunnon porvari ei voi äänestää tuollaista Orpon johtamaa ulkopoliittisesti haalistunutta Kokoomusta, jolla ei ole tiukka katse kohti länttä.

Kauneus on katoavaista. Kokoomuksen olisi syytä hieman uudistaa jo ajat sitten vanhaksi käynyttä poliittista agendaansa, joka tuntuu edelleen perustuvan samoihin iskusanoihin kuin 1980-luvun lopulla 1990-luvun alussa. Iskusanoista tärkein on verotuksen keventäminen. Jotain muuta olisi jo aika keksiä kuin vatkuttaa aina vain veronkevennyksiä.

****

Orpon aikana Kokoomuksen ollessa oppositiossa kannatuskehitys on ollut karua. Kokoomus on ollut oppositiossa 6. kesäkuuta 2019 alkaen. Vielä hallituksessa kannatus oli siedettävää.

Ohessa Kokoomuksen kannatus vuoden 2015 eduskuntavaleista marraskuulle 2018 (Yle 4.2.2016):

Kokoomuksen kannatuskehitys huhtikuusta 2015 marraskuulle 2018. Kannatus oli korkeimmillaan vielä lähes 23 prosenttia.

Kyseisen aikajakson korkein kannatusarvo kirjattiin lokakuussa 2017: 22,8 prosenttia. Tuolloin puheenjohtaja oli jo Orpo. Alin helmikuussa 2016: 16,9 prosenttia. Tuolloin puheenjohtaja oli vielä Stubb.

Tuolloin porvarileirissä ei Kokoomukselle ollut haastajia. Perussuomalaisten kannatus Timo Soinin johdolla oli alle kymmenessä prosentissa ja Keskustan kannatus oli aleneva (Yle 4.2.2016):

Keskustan (vihreä kuvaaja), Kokoomuksen (sininen kuvaaja) ja Perussuomalaisten (violetti kuvaaja) huhtikuusta 2015 marraskuulle 2018. Kokoomus oli vielä hallituskaudella porvaripuolueiden ykkönen.

Kun Kokoomus siirtyi oppositioon kesäkuussa 2019, sen kannatus oli 16,7 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus oli vastaavasti 19,5 prosenttia (Yle 7.6.2019).

Tuoreimmassa marraskuun  puoluekannatuskyselyssä Kokoomuksen kannatus oli edelleen vain 16,6 prosenttia, Perussuomalaisten täysin sama kuin kesäkuussa 2019: 19,5 prosenttia (Yle 9.11.2020).

Kannatusasemat ovat siis kutakuinkin vakiintuneet, mutta hallituksen aikaisia lukuja ei Kokoomus kykene oppositiossa saavuttamaan nykyisellä johdolla ja politiikalla. Kannatuksen tuoma valta porvaripuolella on siirtynyt Perussuomalaisille.

Kaula porvarileirin ykköspuolueeseen on selvä. Perussuomalaiset ovat siis tämänhetkinen porvarileirin johtaja, eikä Kokoomus kykene luomaan Orpon johdolla uskottavaa haastetta Halla-aholle.

****

Kokoomuksen kujanjuoksu saa katastrofiin johtavan päätöksen ensi vuoden kuntavaaleissa. Kokoomus menettää ykkösaseman kuntapuolueena.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Kokoomuksen ääniosuus oli 20,7 prosenttia, SDP:n 19,4 prosenttia, Keskustan 17,5 prosenttia ja Perussuomalaisten 8,8 prosenttia. Kokoomus oli tuolloin porvarileirin ykkönen, jota asemaa sillä ei enää ole.

SDP tulee ehkä olemaan kuntavaalien ykkönen ja Kokoomuksen kannalta pahimmassa tapauksessa myös Keskusta ja Perussuomalaiset ohittavat Kokoomuksen.

Tulos merkitsisi Orpon uran loppua, vaikka hän sinnittelisikin puheenjohtajana kesään 2022. Orpon puheenjohtajauran olisi pitänyt loppua jo nyt tämän vuoden syksyllä, koska vuosi 2022 on liian lähellä vuoden 2023 eduskuntavaaleja sekä puolueen linjan että puolueen johtajahenkilöiden aseman kirkastamiseksi.

Petteri Orpo ei vain pärjää Sanna Marinille eikä Jussi Halla-aholle. Hänen ulosantinsa ei vain ole sellainen, mitä nykyisin puoluejohtajalta edellytetään.

Kokoomus menettää kuntavaaleissa kaikkein kirkkaimman helmensä. Kokoomus menettää kuntavaaleissa kaupunkipolitiikansa kirkkaimman symbolinsa. Kokoomus menettää siis Helsingin.

Jan Vapaavuori sai vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingistä 29 745 ääntä. Nyt porvaripuolen ykkönen Helsingissä tulee olemaan Jussi Halla-aho, joka tulee keräämään Helsingistä yli 30 000 äänestäjän luottamuksen.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Perussuomalaiset saivat Helsingissä 6,7 prosentin ääniosuuden. Ääniä tuli  yhteensä 21 882 kappaletta Halla-aholle itselleen 5 668 kappaletta. Nyt siis Halla-aho yksinään tulee keräämään Helsingissä enemmän ääniä kuin koko puolue edellisessä kuntavaaleissa.

Kokoomus sai puolestaan 92 183 ääntä ja Vapaavuori henkilökohtaisesti edellä mainitusti 29 745 ääntä (32,27 prosenttia Kokoomus-äänistä). Vihreät todennäköisesti ottavat ensi kevään vaaleissa Helsingin ykköspaikan ja myös SDP:lle on nykymuotoisen Kokoomuksen ohittaminen mahdollisista Marin-nosteen siivittämänä.

Porvarillinen helsinkiläisäänestäjä siirtyy Kokoomuksesta Jussi Halla-ahoon, mutta ei ehkä kuitenkaan muutoin Perussuomalaisiin laajemmin.

****

Olen asunut Helsingissä noin 33 vuotta. En ole syntyperäinen helsinkiläinen.

Me helsinkiläiset olemme kranttuja äänestäjiä. Erittäin kranttuja. Oikein korostetun kranttuja. Mikä tahansa nyhrääjäehdokas ei meille vaaleissa kelpaa.

Keskusta ei ole koskaan onnistunut rantautumaan Helsinkiin eikä onnistu niin kauan kun rantautumista yritetään tehdä tuontitavaralla muualta Suomesta.

Emme katso täällä hyvällä, että meille yritetään tyrkyttää tuontipoliitikkoa milloin mistäkin päin Suomea. Keskustassa ei ymmärretä ajatella Helsingin etua vaan vain puolueen etua. Ehdokkaat asetetaan puolueen etua kuvitellen, ei Helsingin etua ajaen.

Jos joku puolue yrittää nimetä Helsingin pormestariehdokkaaksi henkilön, joka ei ole kotoisin Helsingistä eikä ole edes kirjoilla Helsingissä, johtaa tuo toiminta katastrofiin. Tänne ei haluta ulkopuolisia henkilöitä, jotka eivät tiedä Helsingin käytännön asioista yhtään mitään.

Tuo on syytä muistaa myös Kokoomuksessa. Kaikkein typerintä Kokoomuksessa on nyt ollut yrittää saada espoolainen Aleksander Stubb pormestariehdokkaaksi Helsinkiin. Siis espoolainen pormestariksi Helsinkiin!

Ei ikinä espoolaista Helsinkiin.

Helsingin kaupunginjohtajat ovat aina olleet Helsingistä.

Stubb on kyllä aikanaan asunut Helsingin Lehtisaaressa, jossa hänellä europarlamenttiaikoina kakkosasunto. Nyt hänen Suomen asuinpaikkansa on Espoon Tapiola.

Kun Kokoomus on vielä tällä hetkellä Helsingin ykköspuolue kannatukseltaan, on varsin kummalista, jos puolue ei kykene tuosta helsinkiläisjoukostaan löytämään edes pormestariehdokasta.

Halla-aho on helsinkiläinen eikä hänellä ole tuota asuinpaikkaongelmaa, mikä monella nimetyllä ehdokkaalla on. Pormestariehdokkuutta harkitseva Paavo Väyrysen kotipaikka on Keminmaa ja pormestariehdokas Harry Harkimon kotipaikka on Sipoo.

Se, että muutetaan kotikuntaa kuntavaalien takia Helsinkiin Harkimon tapaan, ei mene täällä Helsingissä oikein läpi. Osoittaa, että henkilö hakee jotain muuta etua kuin Helsingin etua.

Kokoomus tulee siis kärsimään Helsingin kuntavaaleissa Vapaavuoren lähdön vuoksi murskatappion. Perussuomalaiset kiittää. Vapaavuori valittiin juuri Olympiakomitean johtoon, joten hän ei enää muuta kantaansa Helsingin pormestaritehtävän suhteen. Pormestariehdokasjuna meni Kokoomukselta jo ohi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu