Kokous 20.9.1995, jossa päätettiin Suomen Nato-jäsenyydestä

Valtioneuvoston linnan piharakennuksen istuntosali, osoitteessa Snellmaninkatu 1 A, 00170 Helsinki. Ajankohta 20.9.1995 klo 8.00-9.35.

Poliittisen aseman perustella valitut ja nimetyt jäsenet (suluissa puoluejäsenyys ja ikä kokousajankohtana):

• tasavallan presidentti Martti Ahtisaari (ent. sd., 58 v.)
• pääministeri Paavo Lipponen (sd., 54 v.)
• puolustusministeri Anneli Taina (kok., 44 v.), pöytäkirjan kohtaan 2 §-6 § merkityt asiat
• ulkoasiainministeri Tarja Halonen (sd., 51 v.)
• sisäasiainministeri Jan-Erik Enestam (r., 48 v.)
• valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok., 50 v.)
• ministeri Claes Andersson, pöytäkirjan kohtaan 2 §-6 § merkityt asiat (vas., 58 v.)
• Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl (sd., 53 v.)

Puolustushallinnon jäsenet:

• pääesikunnan päällikkö Matti Kopra (45 v.)
• puolustusministeriön kansliapäällikkö Pertti Nykänen (58 v.)

Asiantuntijoina paikalla olivat:

• ulkoasiainministeriön valtiosihteeri Veli Sundbäck (49 v.)
• sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Juhani Perttunen (57 v.)
• tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikkö Jaakko Kalela (51 v.)
• pääministerin erityisavustaja Alec Aalto (sd., 52 v.)

Kokoukseen erikseen kutsuttu asiantuntija:

• ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg (53 v.)

Kokouksessa sihteereinä olivat:

• pääsihteeri Jussi Hautamäki (54 v.)
• yleissihteeri Juhani Kaskeala (49 v.)
• yleissihteerin apulainen Seppo Toivonen (38 v.)
• hallinnollinen sihteeri Matti Piispanen (ikä ei julkisesti tiedossa, hallitusneuvos Piispanen jäi eläkkeelle turvallisuuskomitean sihteeristöstä v. 2016)

Kyse oli Puolustusneuvoston kuudennesta kokouksesta vuonna 1995. Kokouksen puheenjohtajan toimi presidentti Martti Ahtisaari ja sihteerinä Puolustusneuvoston pääsihteeri, kenraaliluutnantti Jussi Hautamäki.

Puheenjohtaja Ahtisaari avasi klo 8.00 kokouksen ja ilmoitti, että asialistalla on vain yksi aihe:

”Naton laajenemishankkeen poliittiset ja sotilaalliset vaikutukset”.

Siis sekä poliittiset että sotilaalliset vaikutukset. Suomen tulevaa kohtaloa nopeasti muuttuvassa Euroopassa ratkaistiin tuossa kokouksessa, ja sen mukaan ovat turvallisuuspoliittiset osamme ja arpamme määritelty aina näihin päiviin saakka.

****

Vuosi 1995 ja 1990-luvun puoliväli ylipäätään oli tärkeä Euroopan turvallisuusjärjestelmiin liittyvässä päätöksenteossa. Natossa ja monessa Euroopan maassa tehtiin pitkälle ulottuvia ja vielä nykypäivänäkin voimassa olevia turvallisuuspoliittisia linjauksia.

Jokainen eurooppalainen maa Venäjää myöten joutui tuolloin määrittelemään suhteensa Natoon: hakeako Nato-jäsenyyttä, pysyäkö ulkopuolella liittoutumattomana vai olla jotain hieman epämääräistä siltä väliltä? Tuon asian joutui määrittelemään myös Suomi.

Nato-jäsenyysasiasta ei Suomessa juurikaan keskusteltu julkisesti, EU-jäsenyyshuuma oli vielä päällä. Tuntui, että Suomen tarpeet EU-jäsenyydellä on tyydytetty pitkän YYA-jäsenyyskauden jälkeen. Koettiin, että Venäjä-ikeestä oli päästy jo riittävästi.

Nato teki tuolloin 1990-luvun puolivälissä lukuisia virallisia päätöksiä Naton laajenemisesta Keski- ja Itä-Eurooppaan. Suomikin teki tässä blogikirjoituksessa käsitellyn päätöksen – tai paremminkin linjauksen. Merkittävää asiaa ei käsitelty poliittisesti eduskunnassa. Linjauksen teki pieni sisäpiiri lyhyessä kokouksessa.

Ulkoasiainhallinnon vuoden 1995 salassa pidetyt asiakirjat vapautuivat 2.1.2020. Ne ovat mielenkiintoista luettavaa myös mm. Suomen Nato-jäsenyyskannan muovautumisessa. Kirjoitin noista asiakirjoista blogin otsikolla ”Ulkoministeriön salaiset asiakirjat vuodelta 1995 – Suomen Nato-jäsenyys” (US-blogi 6.1.2019).

Tämä blogikirjoitus on jatkoa Suomen Nato-jäsenyysasiaan.

****

Mikä kumman Puolustusneuvosto?

Puolustusneuvosto (PLN) oli Suomessa vuodesta 1924 aina vuoden 2000 perustuslakiuudistukseen saakka toiminut tasavallan presidentin alainen sotilas- ja turvallisuuspoliittinen hallintoelin, jonka koostumus ja rooli vaihtelivat historian eri aikoina lainsäädännön ja käytännön määrittelemänä.

Hyvän käsityksen, kuinka Puolustusneuvostoa ja se tehtäviä vuosituhannen vaihtuessa järjesteltiin, löytyy Puolustusneuvostotyöryhmän lokakuussa 1999 valmistuneesta mietinnöstä otsikolla ”Puolustusneuvoston tehtävien uudelleen järjestäminen” (Valtioneuvoston kanslian raportteja 4/1999).

Ahtisaari on siis viimeinen presidentti Puolustusneuvoston kokouksien puheenjohtajana, kun hänen presidenttiytensä päättyi vuonna 2000. Pääosa Puolustusneuvoston tehtävistä siirtyi hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle (HUTVA, TP-UTVA).

Vuoden 1995 Puolustusneuvoston lainsäädännölliset määritteet olivat vuodelta 1957 peräisin olevasta lainsäädännöstä: asetus puolustusneuvostosta (137/1957) ja asetus puolustusneuvostosta annetun asetuksen muuttamisesta (226/1958).

Kiintoisaa noissa asetuksissa on Puolustusneuvoston kokoonpanon muodostaminen.

Asetus puolustusneuvostosta (137/1957), 2 §:

”Puolustusneuvoston jäseniä ovat pääministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa Paavo Lipponen], puolustusministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa Anneli Taina], ulkoasiainministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa Tarja Halonen], sisäasiainministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa Jan-Erik Enestam], valtiovarainministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa Iiro Viinanen] sekä kauppa- ja teollisuusministeri [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki ei ollut mukana] ja ne muut ministerit [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa kulttuuriministeri Claes Andersson], jotka tasavallan presidentti on kutsunut sen jäseniksi, ynnä puolustusvoimain komentaja [Gustav Hägglund ei ollut paikalla], ja yleisesikunnan päällikkö [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa pääesikunnan päällikkö Matti Kopra]. Puolustusneuvoston jäseniksi voi tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä kutsua muitakin henkilöitä enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan [20.9.1995 pidetyssä kokouksessa puolustusministeriön kansliapäällikkö Pertti Nykänen ja Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl].”

Mitä kummaa SAK:hon kuuluneen Liikealan ammattiliiton (nykyisin Palvelualojen ammattiliitto PAM:n) puheenjohtaja Maj-Len Remahl teki Puolustusneuvoston kokouksessa 20.9.1995 klo 8.00-9.35?

Oliko hän Antti Kalliomäen varajäsen vai tasavallan presidentin valtioneuvoston esityksestä jäseniksi kutsuma muu henkilö? Edellä kirjatusti hänet olisi tällöin kutsunut Puolustusneuvostoon presidentti valtioneuvoston esityksestä. Ministerin varamiehenä ammattiyhdistysjohtaja ei voi toimia.

Remahlin suhteen Puolustusneuvoston kokoukseen osallistuvana jäljet johtavat joko ulkoasiainministeriöön ja ulkoministeri Tarja Haloseen tai suoraan presidentti Ahtisaareen. SDP:n suojattina kuitenkin.

Halosen ja Remahlin tiet ovat yhtyneet mm. UNI Global Unionin (kotisivut) toiminnassa. UNI Global Union on maailman suurimpia ammattijärjestöjen kansainvälisiä kattojärjestöjä (Presidentti Halonen, UNI 10.12.2014).

Remahlin ja Ahtisaaren tiet ovat puolestaan yhtyneet vuonna 1994 Martti Ahtisaaren kokoamassa Pekkasen työllisyysryhmässä, johon kuuluivat Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtajan tehtävistä eläkkeelle jääneen Matti Pekkasen lisäksi Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila, professori Antti Tanskanen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jukka Pekkarinen, työministeriön kansliapäällikkö Pertti Sorsa ja Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl.

Hyvä varmaan, että Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja oli päättämässä, kun Suomen Nato-jäsenyydestä tehtiin päätös.

Vai oliko sittenkään?

Ei varmaan ollutkaan lopputuloksia ajatellen.

****

Tuo Puolustusneuvoston 6/1995-kokouspöytäkirja päivämäärällä 20.9.1995 on edelleen osittain salainen.

Pöytäkirjan ratkaisevat kirjaukset ovat edelleen salattuja 25 vuoden jälkeen. Salassapitoaikaa on jatkettu 3.2.1983 hallituksen tekemän päätöksen nojalla 15 vuodella 40 vuoteen. Katsotaan nyt, pitääkö tuo vuonna 1983 tehty päätös, johon valtiovalta edelleen vetoaa Turvallisuuskomiteaa työkaluna käyttäen Puolustusneuvoston pöytäkirjojen salaamisessa.

Toimittaja Olli Ainolan ansiosta pöytäkirja on osittain julkinen, mutta kaikkein tärkeimmät kohdat (pöytäkirjan 3 § ja 4 § sekä pöytäkirjan liitteet) valtiovalta haluaa kynsin hampain pitää salassa.

Sinänsä ymmärrettävä pyrkimys salatun tekstin dramaattisen sisällön puolesta, koska sisältö osoittaisi virheellisen analyysin ja analyysin pohjalta tehdyn väärän päätöksen.

Olli Ainolan asiakirjapyyntöön 24.10.2016 turvallisuuskomitea vastasi 14.11.2016 päivätyllä päätöksellä (FI-PLM-2016-5724).

Em. päätöksessä kirjataan, että pöytäkirjan 3 §:ssa käsitellään ”sekä Naton laajentumista koskevaa poliittista tilannearviointia että Naton laajenemisen sotilaallisia vaikutuksia”. 3 §:n otsikko on siis ”Naton laajenemishanke sekä sen poliittiset ja sotilaalliset vaikutukset Suomen kannalta tarkasteltuna”.

Turvallisuuskomitean päätöslauselma Ainolalle oli: ”Turvallisuuskomitea on päättänyt, että se ei myönnä erikoistoimittaja Olli Ainolalle lupaa saada nähtäväkseen Puolustusneuvoston pöytäkirjaa 6/95 asiakohdan 3 ja pöytäkirjan liitteiden osalta.”

Ainolan Turvallisuuskomitealta syksyllä 2016 saama asiakirjaosuus neljänä sivuna on ohessa alla olevassa kahdessa kuvassa.

Pöytäkirjan sivut 1 ja 2:

Pöytäkirjan sivut 13 ja 14:

Kuvien tekstit saa paremmin näkyviin tallettamalla kuvat omalle tietokoneelle.

Huomatkaa, että salattua osuutta on sivusta 2 sivuun 13 yhteensä noin 11,5 sivua.  Noihin salattuihin sivuihin liittyvät pöytäkirjan 3 § ja 4 §. Pöytäkirjan 1 §, 2 §, 5 § ja 6 § ovat julkaistussa osuudessa.

Myös pöytäkirjan liitteet ovat siis täysin salattuja, joista tärkein on ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Blombergin ja ulkoministeri Tarja Halosen johtaman ulkoministeriön laatima asiakirja käsiteltävänä olevasta aiheesta: Naton laajenemishanke ja sen poliittiset ja sotilaalliset vaikutukset Suomelle.

****

Mitä sitten pöytäkirjan salassa pidetyt 3 § ja 4 § sisältävät?

Pykälissä on tekstiä siis yhteensä noin 11,5 sivua, jonka Suomen kansan tulisi kyllä mielestäni saada tietoonsa, koska päätös heijastuu edelleen tähän päivään Suomen keskeisimpänä turvallisuuspoliittisena ratkaisuna.

3 §:n otsikko on siis: ”Naton laajenemishanke ja sen poliittiset ja sotilaalliset vaikutukset Suomen kannalta tarkasteltuna”. Kokouspöytäkirjan 4 §:ssä on puolestaan kirjauksena kokouksen päätökset 3 § pohjalta.

3 §:n sisältö on pääosin kokoukseen osallistuneiden mielipiteen vaihtoa, onko Suomen liityttävä Natoon.

Käytännössä Puolustusneuvoston 6/1995-kokouksessa lyötiin lukkoon se, ettei Suomi hae Naton jäseneksi. Tuo päätös on edelleen voimassa, eikä kukaan ole sitä muuttanut tai kumonnut.

Kokouksessa Jaakko Blomberg piti alustuksen ja sen jälkeen kokouksessa mukana olleet ”keskustelivat” Natosta ja siitä, olisiko Suomen liityttävä Natoon. Yhdeksi oleellisemmaksi näkemykseksi muodostui, koska Baltian maat eivät koskaan pääse Natoon (väärä olettamus siis Puolustusneuvostolta nykytiedon perusteella), Suomenkaan ei pidä liittyä.

Tuossa Puolustusneuvoston 20.9.1995 pidetyn kokouksen turvallisuuspoliittisessa ratkaisussa Suomi linkitti itsensä Baltian maiden Nato-jäsenyyteen. Päätöksessä oli edustettuna Suomen korkein ulkopoliittinen johto niin poliitikoiltaan kuin virkamieskunnaltaan. Arvioitiin, että Venäjä ei salli koskaan vanhojen neuvostotasavaltojen Viron, Latvian tai Liettuan liittyvän Natoon. Tuo arvio määritti silloisen Suomen turvallisuuspoliittisen aseman ja sen päämäärät.

Kokouksen jälkeen Suomen linja oli juntattu kiinni. Koska Baltian maat eivät koskaan pääse Natoon, ei pidä Suomenkaan liittyä.

Kun ei Baltian maat, ei Suomikaan.

****

Ulkoministeri Halosesta tuli tasavallan presidentti päivämäärällä 1.3.2000.

”Jokainen itsenäinen maa on luonnollisesti vapaa tekemään päätöksiään. Suomi ei kuitenkaan voi tukea Baltian maiden Nato-jäsenyyttä samalla tavalla kuin näiden valtioiden EU-jäsenyyttä. Euroopan turvallisuus ja vakaus on nähtävä laajemmassa yhteydessä. Tämän vuoksi tarvitsemme esimerkiksi Venäjää, kuten juuri ratkaisut Bosniassa ja Kosovossa vahvistavat. Toivon, että Naton johto on tästä riittävän tietoinen.”

Noin lausui Suomen tuore tasavallan presidentti Tarja Halonen Baltian maiden Nato-jäsenyydestä saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä keväällä 2001 (Der Spiegel 9.4.2001). Vuosi sen jälkeen, kun hänestä oli tullut tasavallan presidentti.

Presidentti Halonen ei siis tukenut vuosituhannen vaihtuessa enää Baltian maiden Nato-jäsenyyttä.

Kirjoitus otsikolla ”Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle” (US-blogi 30.4.2018) kertoo enemmän tuosta Halosen kannanotosta ja sen reaktioista myös Suomen ulkopuolella.

Ulkoministeriön salassa pidetyissä vuoden 1995 asiakirjoissa ei Baltian maiden Nato-jäsenyyteen otettu vielä negatiivista kantaa, itse asiassa päinvastoin.

Ulkoasiainministeriö, Poliittinen osasto, Muistio nro 415 (otsikko: ”Naton laajentuminen”), Luottamuksellinen, 24.4.1995:

”Suomen erityinen mielenkiinto kohdistuu NATOn laajentumisen vaikutuksiin Pohjois-Euroopan turvallisuuteen, joka on oleellinen osa koko Euroopan turvallisuutta. Itämeren vakauden ylläpitäminen edellyttää, ettei Naton laajentumisen yhteydessä unohdeta Baltian maiden turvallisuustarpeita. Baltian maiden turvallisuustilanteen muutoksilla on merkitystä Suomen kannalta. Suomi on kansainvälisissä yhteyksissä korostanut Baltian maiden itsenäisyyden ja turvallisuuden huomioonottamisen tärkeyttä, ottamatta kantaa niiden mahdolliseen jäsenyyteen Natossa.”

Halonen siis päätti ottaa kantaa Baltian maiden Nato-jäsenyyteen vuonna 2001. Kannassaan Halonen ei antanut tukea Baltian maiden Nato-jäsenyydelle.

****

Suomi liitti Puolustusneuvoston kokouksessa kohtalonsa – ehkäpä tiedostamattaan alitajuisesti – Baltian maiden kohtaloon, ovathan Baltian maat Suomen tapaan Venäjän rajanaapureita. Jos Suomi ei ole Natossa, ei Baltian maidenkaan ole syytä olla, tuo on syytä esittää ainakin sekä ulkoministeri että tasavallan presidentti Tarja Halosen kannanottojen perusteella. Tai sitten päinvastoin: jos Baltian maat eivät ole Natossa, ei Suomenkaan ole syytä olla.

Suomi ei uskonut Baltian maista tulevan Naton jäsenmaita ja tuo virhearvio rassaa edelleen Suomen turvallisuutta suhteessa Venäjään. Tuo virhearvio vaikuttaa koko Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen. Kyse oli pohjimmiltaan Suomen Venäjä-suhteista. Suomi arvioi väärin Venäjän kyvykkyyden estää Baltian maiden Nato-jäsenyys.

Puolustusneuvostossa ei käsitelty asiaa uudelleen edes Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin Helsingissä vuoden 1997 maaliskuun 20.-21. päivien tapaamisen jälkeen. Tuon tapaamisen jälkeen Baltian maiden Nato-jäsenyydet käytännössä varmistuivat toisessa aallossa. Olen käsitellyt tuota tapaamista tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Ahtisaari vaihtui Haloseen, menikö Suomen Nato-jäsenyysmahdollisuus siinä?” (US-blogi 23.12.2015).

Suomen ja Baltian maiden eriävät turvallisuuspoliittiset ratkaisut heijastuvat edelleenkin Suomen Baltian maita koskevissa turvallisuuspoliittisissa kannanotoissa.

Miten sitten olisi pitänyt menetellä?

Suomen ei pidä turvallisuudessaan asettaa kohtaloaan Ruotsiin, koska Ruotsi ei ole Venäjän rajanaapuri. Tätä asennetta olisi höllennettävä. Ruotsi ei ole Venäjän rajanaapuri, Baltian maat ja Norja ovat Suomen ohella.

Suomella on välillä vaikeuksia asettaa itseänsä oikeaan kategoriaan historiansa perusteella. Nähdään paremmuutta, jota meillä ei olekaan. Samaa historian painolastia suhteessa Ruotsiin Suomen turvallisuudentuojana Suomi potee edelleen.

Näkemykseni on, ettei Suomen olisi tullut edetä vielä vuonna 1999 Natoon laajenemisen ensiaallossa eikä siis ennen Baltian maita. Jos Suomi olisi esiintynyt Nato-jäsenyydessä liian aktiivisesti vuosina 1995-2000, olisi syntynyt riski, että Baltian maiden jäsenyys olisi joutunut jatkossa Venäjän toimien kohteeksi niin, ettei Nato-jäsenyys olisi toteutunut Baltian maiden osalta, jolloin Suomen asema olisi voinut muodostua ainoana etulinjan maana hankalaksi. Etulinjassa voi hyvin olla, muttei ainoana.

Alpo Rusi toimi presidentti Ahtisaaren neuvonantajana vuoteen 1999 saakka. Rusi piti mielenkiintoisen puheen Paasikivi-seurassa 24.10.2000, kun Ahtisaaren presidenttikausi oli jo ohi. Puheen otsikko oli ”Suomen turvallisuuspolitiikka ja Euroopan muutos”. Puheessaan Rusi penäsi Nato-jäsenyyskeskustelun käynnistämistä Suomessa, koska ajankohta Naton toiseen laajenemisaaltoon olisi ollut tuolloin oikea.

Tuolloinkin keskustelutarpeen Nato-jäsenyydestä tyrmäsivät hetimmiten niin SDP, Keskusta kuin Vasemmistoliitto. Mieleen noilta ajoilta jäi myös eläkepäiviään viettäneen presidentti Koiviston osallistuminen Nato-vastaiseen keskusteluun vuonna 1999 Jugoslavian pommituksien ollessa käynnissä sekä uudestaan vuonna 2003 presidentin täyttäessä 80 vuotta.

”Stubb ruotsalaislehdelle: Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo vuonna 1995” (HS 5.7.2014). Kas, tuo vuosi 1995 ei liene sattumaa, koska Stubb on ilmeisen tietoinen Puolustusneuvoston syyskuisen kokouksen päätöksistä vuonna 1995.

Ne suomalaispoliitikot, jotka ovat valitelleet vuoden 2014 jälkeen Venäjän valloittaessa Krimin niemimaan ja aloittaessa sodan Itä-Ukrainassa, että Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo 20 vuotta sitten, olisivat ehkä jättäneet Baltian maiden kohtalon Venäjän käsiin.

Oikea ajankohta Suomen liittymiselle Natoon olisi siis ollut meille seuraavalla kierroksella 2000-luvun puolella yhdessä Baltian maiden kanssa. Silloin Nato-jäsenyys olisi toteutunut vielä ongelmitta.

****

Omasta mielestään ja olevinaan Puolustusneuvoston ja nykyisen Turvallisuusneuvoston edustajana puolustusministeriö pyrkii pitämään tuon 6/1995-pöytäkirjan salaisena vielä salattuna pidetyiltä osilta (3 §, 4 § ja liitteet).

Prosessi asiakirjan saamiseksi kokonaisuudessaan julkiseksi on osaltani menossa. Mielestäni tuo on tärkein asiakirja vuodelta 1995, joka pitää saada julki Suomen ja Suomen kansalaisten tietoisuuteen, jotta tiedämme asemamme ja sen, miten se aikanaan määräytyi. Pyrin osaltani saattamaan päätöksen sen prosessin, jonka toimittaja Olli Ainola aloitti, mutta mikä jäi häneltä kesken.