Luku 11 200 ja kuntavaalit 18.4.2021

”Merkitään muistiin argumenttina käytetty tuomiopäivän luku 11000 ja katsotaan, mikä on tilanne 18.4. (ja 13.6.).” (Twitter, Jussi Hala-aho 6.3.2021).
No, nyt katsotaan päivämäärän 18.4.2021 osalta.
Vaalien piti olla ylihuomenna. Arvostelin kovin sanakääntein kuntavaalien siirtoa kirjoituksessa otsikolla Kuntavaalien peruminen oli tosi törkeä poliittinen teko – Suomi on nyt kuin banaalivaltio (US-blogi 6.3.2021). Kirjoitusotsikon banaalivaltio-sana oli harkittu eikä kirjoitusvirhe banaanivaltiosta. Banaali tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan kulunutta, tyhjänpäiväistä latteaa jne. (Kielitoimiston sanakirja, banaali). Sanaleikki oli siis tarkoituksellinen.
”Kun otetaan huomioon tämän hetken päivittäinen tapausmäärä (n. 750/vuorokausi) THL arvioi, että mikäli kasvuvauhti jatkuisi, nykyisellä Re arvon luottamusvälillä päivittäinen tapausmäärä Suomessa voisi 18.4. olla välillä n. 2600–11200 per päivä. Jos Re arvoksi valitaan keskiarvo 1,25 tapauksia voitaisiin tuolloin päivittäin todeta n. 5600 (laskelma liite 1).” (THL, Lausunto oikeusministeriölle 5.3.2021).
Tuon lausunnon allekirjoittajia olivat THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ja johtaja Mika Salminen. Tuon onnettoman nelisivuisen lausunnon perusteella sitten vaaleja siirrettiin. Insinöörimaallikkokin tajuaa, että tuo lausunto ei sisällä asiantuntemusta ja oli jo syntyessään floppi. Niin tyhmää virkamiestä ei Suomesta löydy, joka kirjoittaisi tuollaisen vaalien siirtoon johtavan lausunnon asiantuntijana. Tuon lausunnon on ollut pakko olla siis poliittisesti ohjattu, ei tieteeseen perustaan pohjautuva.

Luku 11 200 upposi suomalaispoliitikkoihin ja -virkamiehiin kuin kuuma veitsi voihin.
Jos THL:n luku olisi ollut 20 000 tai 40 000, nuokin luvut olisivat uponneet Marinin hallituksen ministereihin kuin kuuma veitsi voihin. Ministereillä kuten oppositiopuolueillakaan Perussuomalaisia lukuun ottamatta ei ollut asioiden pienintäkään suuruusluokkatajua.
****
Luku 11 200 oli tosiaankin tuomiopäivän luku Jussi Halla-ahon sanoin.
Poliitikkokunnassamme ei omaa järkeä taideta käyttää yhtään. Kaikki hulluimmatkin virkamieskunnan laatimat luvut menevät läpi tuosta vaan. THL:n luvut myivät myös opposition Kokoomukselle, Kristillisdemokraateille ja Liike Nytille kuin häkä.
Olisi hyvä olla edes sen verran perillä asioista, että suuruusluokka ymmärrettäisiin, ettei politiikan teko menisi ihan h moilasteluksi.
Kuinka on mahdollista, että oikeusministeriön vaalipäällikkö Arto Jääskeläinen – tuo vaalisiirron agitaattori – on vieläkin virkasuhteessa ministeriöön tämän epäonnistumisen jälkeen?
THL:n luvut upposivat myös suomalaismediaan ilman merkittävää kritiikkiä ja kyseenalaistamista. Luvut otettiin kiltisti annettuina.
”THL:n kova arvio: Huhtikuussa jopa yli 10 000 koronatartuntaa päivässä – oikeusministeri Henriksson: ’En tiennyt vielä eilen aamulla, että saisimme THL:ltä tällaiset luvut’” (IL 6.3.2021).
”THL:ltä hirveä laskelma: Huhtikuussa jopa 11 000 päivittäistä koronatartuntaa” (IS 6.3.2021).
”Analyysi: THL:n pelottava arvio jopa yli 11 000 päivittäisestä tartunnasta sai puolueet lykkäämään vaaleja vastentahtoisesti” (Yle 6.3.2021).
”THL:n luvut jopa 11 000 päivittäisestä tartunnasta vaikuttivat kuntavaalien siirtämiseen – Pääjohtaja Tervahauta: ’Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka’” (HS 6.3.2021).
****
Kun päätös vaalien siirrosta tehtiin, 5.3.2021 koronatartuntatapausmäärä oli noin 750/vuorokausi ja ilmaantuvuusluku 143 per 100 000 väestö/14 vrk (THL, Lausunto oikeusministeriölle 5.3.2021).
15.4.2021 tapausmäärä oli 289/vuorokausi (THL 15.4.2021 klo 14.00) ja ilmaantuvuusluku 16.4.2021 oli 77,3 per 100 000 väestö/14 vrk (HS 16.4.2021).
Tuoreita kuntakohtaisia ilmaantuvuuslukuja voi käydä tarkastelemassa myös täältä.

Päivittäinen tapausmäärä on nyt 289, eikä THL:n ennustama 2 600–11 200. Siis todellakin korttipakasta ennustama. Luvut eivät ole edes samalla hehtaarilla todellisuuden kanssa. Alarajaan pääsyynkin pitäisi tapausmäärän lähes kymmenkertaistua.
Kuntavaalien siirto oli siis sataprosenttisesti poliittinen päätös. Ei ollut perusteita siirroille 6.3.2021 ja vielä vähemmän nyt, kun vaalien pitäisi olla ylihuomenna sunnuntaina.
THL on nyhrännyt, tuhertanut ja sählännyt koronaepidemiassa oikein urakalla. Jatkuvalla syötöllä vääriä johtopäätöksiä, suosituksia ja kaikkea muuta. Viimeisin hyvä esimerkki on liikkumisrajoitusten prosessointi. Se, että olemme selvinneet kohtuullisen hyvin koronaepidemiasta, ei johdu THL:stä vaan Suomen kansasta ja Suomen kansan käyttäytymisestä.
Nyt sitten kaiken päälle THL:n ja Rokotetutkimuskeskuksen mielirokote – AstraZeneca – osoittautui verisuonitukosriskiä synnyttäväksi. Kirjoitin AstraZenecan ongelmista blogin jo helmikuun alussa otsikolla AstraZenecan rokote ei minulle kelpaa – Rokotteen pitää suojata eikä olla suojaavinaan (US-blogi 8.2.2021).
Jo tuolloin oli selvää, että adenovirustekniikkaan perustuva rokote ei ole täysin onnistuva. Ongelmat tuotantotekniikassa laadunvaihteluineen ja nyt sitten päälle verisuonitukoksen riski. Jo kehitystyön hitaus ja viivästynyt hyväksymisprosessi olivat osoituksia ongelmista. AstraZeneca ei ole kyennyt tuottamaan niitä rokotemääriä, jota se on luvannut. Hyvä sentään, ettei kenenkään alle 65-vuotiaan tarvitse ottaa AstraZeneca-rokotetta, vaan tarjolla on kunnon RNA-rokotetta taatulla laadulla.
****
Kirjoitin blogissa 6.3.2021 äänestäväni kuntavaaleissa Perussuomalaisia ihan vittuuksiani, koska tuo vaalien perusteeton siirto esitetyillä perusteilla oli sen verran demokraattiseen valtioon kuulumaton teko, joita harvoin länsimaissa näkee – eikä Venäjälläkään. Ehkäpä samoin ajattelevat monet muutkin, kun katsoo tuoreimpia mielipidemittauksen kannatuslukuja.
Vaalien siirto saattaa olla kohtalokas etenkin SDP:lle. Marinin tähti läksi laskuun liikkumisrajoitusprosessin epäonnistumisesta.
Oheiset Helsingin Sanomien tuoreet gallupluvut osoittavat, että Perussuomalaisten kannatus on kolmanneksen Kokoomuksen kannatusta suurempi (HS 16.4.2021). Perussuomalaiset on tällä hetkellä ylivoimaisesti suurin oppositiopuolue.

Mielestäni THL:ää ei pitäisi syyllistää vaan sormen pitäisi osoittaa suoraan Sanna Marinin hallitukseen ja siinäkin suoraan pääministeriin.
Tuo THL:n lausunto on täytynyt olla hallituksen ”tilaama”.
En näe mitään syytä miksi THL oma-aloitteisesti lähtisi esittämään tuollaisia lukuja, lukuja joiden sen on täytynyt tietää olevan tuulesta temmattuja.
Päivän Iltalehdessä on myös hyvin kuvaava juttu Tuomas Pöystin osuudesta tyrmättyyn lakiehdotukseen. Sitäkin on aivan ilmeisesti yritetty sorvata oikeuskanslerin avulla sellaiseksi että se saataisiin läpi vaikka lakiehdotus olisikin perustuslain vastainen.
Mitä THL:ään tulee niin se pitäisi jollain tavoin muuttaa riippumattomaksi niin että sen tekemisiä ei voitaisi, ainakaan kovin helposti, ohjata poliitikkojen taholta.
Elämmehän maassa joka on maailman vähiten korruptoitunut. Vai onko kuitenkin niin että emme näe metsää puilta?
Ilmoita asiaton viesti
Ihan kauttaaltaan olisi syytä rajoittaa hallituksen poliittista ohjausta. On aika tolkutonta, että virkamiehet pannaan johtamaan kansalaisia harhaan. Näihin esimerkkeihin voisi vielä lisätä Matti Hetemäeltä tilatut Sipilän hallituksen sote-uudistuksen ”perustelut”, joista jokainen olisi yhtä hyvin käynyt millaisen tahansa uudistuksen perusteluiksi. Ihan sama kuin nyt THL:n tapauksessa, ei ollut mitenkään uskottavaa, että väitellyt ihminen edes kehtaa moista esittää.
Tietenkin virkamiehet ovat hallituksen työjuhtia, mutta heillä tulisi olla myös oikeus sanoa poliittisesta ohjauksesta poikkeava mielipiteensä. Poliitikot saavat puolestani valehdella vapaasti, jos ovat niin tyhmiä, mutta virkamiehiltä pitää edellyttää rehellisyyttä vähintäänkin oikeutena kertoa eriävä mielipiteensä tarvittaessa julkisestikin.
Ilmoita asiaton viesti
Harmittaa, kun en muista nyt tähän kommenttiini sitä tapahtumaa josta on uutisoitu ja josta saa helpohkosti kuvan jotta Marin demaripuolueen johdossa olevana olisi tehnyt ”salaisen sopimuksen” ministeri Henrikssonin kanssa vaalien siirrosta. Tuohon kaiketi pohjautuu sitten tilaukselta vaikuttava THL:n riskiarvio joka otettiin täydellisenä totena sekä ministeri Henrikssonin toiminta vaalien siirron tärkeydestä.
Osaako kukaan muistaa tapahtuman uutisointia josta voisi tehdä päätelmää vaalisiirron mahdollisesta sopimuksesta?
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän tiettyyn rajaan saakka pessimististen arvioiden julkistamisen silloin kun ihmisten toivotaan olevan perustellusta syystä erityisen varovaisia. Tässä ammuttiin kuitenkin yli. Ainakin olisi pitänyt selvästi tuoda julki, että kyse on matemaattisesta mallinnuksesta, jossa worst case -vaihtoehto ei tule toteutumaan.
Huolestuttavampaa on, että hallitus aliarvioi kansalaisten älykkyyttä teettämällä tutkimuksia, joiden lopputulos on määrätty jo tilausvaiheessa. Tällainen oli esim. keväällä teetetty kasvomaskitutkimus. Olisi ollut paljon fiksumpaa myöntää heti, että maskeista on hyötyä, ja niitä yritetään saada nopeasti lisää.
Ilmoita asiaton viesti
THL puhui vain testeissä ilmaantuvista oireellisista koronatartunnoista. Oireettomathan eivät edes testiin pääse, ellei omalla rahalla.
Tosiasiassa oireettoman koronan sairastaneita voisi hyvinkin olla Suomessa kymmenkertainen määrä oireellisiin tartuntoihin verrattuna. Sellaista vaihtoehtoa ei voi poissulkea.
Se myös selittäisi osaltaan sen, että oireellisten eli testaamalla havaittujen koronatartuntojen määrä vaikuttaisi laskevan. Rokotettujahan on 1.2 miljoonaa ja teoriassa immuniteetin sairauden kautta hankkineita voi olla saman verran.
Ilmoita asiaton viesti
Koko ajan on puhuttu kolmesta eri skenaariosta ja niitä ei ennustella, kun emme voi tietää mitä eteenpäin tapahtuu ja kaikki on kiinni siitä, että miten ihmiset itse käyttäytyvät.
Lisäksi skenaarioissa on poistettu rokotteet sekä kaikkinaiset rajoitteet, jolloin lopputulos olisi voinut olla 11 000, jos ei oltaisi tehty mitään ja elettäisiin normaalisti. Esimerkin tapauksessa R=1,25 olisi tarkoittanut piirteittäin 5600 tartuntaa päivässä.
Näytät lukeneen liiaksi lehdistöjä, ketkä tarttuivat tuohon kammottavaan skenaarioon ja heittivät sinne olettamuksia, mitkä eivät olleet sen hetken julkaisun aiheina. Sittemmin tämä huonosti tehty uutinen jäi elämään ja moni uskoivat siihen kuin voi kahviin.
Samaa löytyisi maskigatesta, joka sekin huonosti tehty.
Lehdistö tekee ansaintaa kohuilla, kun ne myyvät parhaiten. Monet lukevat vaan otsikon tai huonon sisällön ja luulevat sen olevan koko totuus ja sitähän se ei ollut.
AstraZeneca -> Vaxzarian sivuvaikutuksista on kerrottu ja veritukos taas selitetään verihiutaleiden vähäisyydestä sekä sen, että veritukoksia esiintyy naisilla eniten ja syyt voivat olla moninaisia ja esim. e-pillereillä haukkaamalla jatkuvasti lisää todennäköisyyttä saada veritukoksia.
Olen lukenut sen verran paljon, että en pannut vastaan, että otin AstraZenecan silloin ja toisellakin kerralla kesäkuussa otan toisenkin piikin, olkoot mitä tahansa ja samat koodit niihin on syötetty.
Terveys on tärkeämpi asia tässä tilanteessa ja sinä saat kuvitella ihan omassa kammiossasi, että kaikki mitä hallitus tekee, on aina väärin.
Ilmoita asiaton viesti