Mauno Koivisto ja Viron itsenäistyminen, Suomen presidentit ja Nato-jäsenyys

Muistan, miten Suomessa moni sanoi minulle, että te ruotsalaiset olette erittäin naiiveja. Tsaareja tulee ja menee. Me [suomalaiset] olemme jo kokeneet tämän jo. Heiltä [venäläisiltä] ei kannata odottaa liikoja. Me tunnemme heidät.” (Yle Areena 16.8.2021, Hullu vuosi 1991, Jakso 1: Neuvostoliitto hajoaa).

Noin lausui Carl Bildt nauhan kohdalla 39:01–39:14. Hän oli vuonna 1991 Baltian maiden uudelleenitsenäistyessä Ruotsin silloinen pääministeri. Kyse Bildtin lausunnossa oli Suomen ja Ruotsin erilaisesta suhtautumisesta Baltian maiden irrottautumiseen Neuvostoliitosta.

Totta kai odotimme, että Suomi olisi ensimmäisenä tunnustamassa itsenäisyyttämme.” (Yle Areena 16.8.2021, Hullu vuosi 1991, Jakso 1: Neuvostoliitto hajoaa).

Noin lausui Siim Kallas nauhan kohdalla 1:18–1:24. Hän oli vuonna 1991 Viron itsenäistymisprosessin kärkihahmoja. Suomi ei ollut Viron naapurimaana ensimmäisenä irrottamassa Baltian maita hajoavasta Neuvostoliitosta. Virossa oli suurta pettymystä ja kiukkua etenkin presidentti Koivistoon.

Mutta tuntevatko ja tietävätkö suomalaiset Venäjän ja venäläiset niin kuin olemme Carl Bildtille vuonna 1991 vakuutelleet?

Ainakin Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä Suomen ei vakuuttanut Venäjä-tietämyksellään. Kaukana siitä. Tuo tietämys oli laadittu Suomen poliittisista näkemyksistä. Poliittiset näkemykset värjäsivät Suomen Neuvostoliitto-tietämystä samoin kuin ne nyt värjäävät Suomen Venäjä-tietämystä. Suomessa tietämys on alisteista politiikan teolle.

****

Suomessa ei ole koskaan annettu Suomen näkemien tosiasioiden häiritä poliittista ideologiaa. Suomen nykyisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan poliittinen idea luotiin kylmän sodan aikaan idän suhteissa ja samaa kaavaa harjoitetaan edelleen.

Suomessa tosiasiat nähdään vain omasta näkökulmasta eikä tuota näkökulmaa olla valmiita muuttamaan, vaikka maailma ympärillä kuinka olisi muuttunut. Muiden näkemyksiä me emme oikein ole valmiita edes kuuntelemaan, puhumattakaan niiden ottamista huomioon. Väännämme omia opinkappaleita ja omaa agendaa kunnes vain välttämättömyys voi enää pakottaa muutamaan kantaamme.

Taidamme olla varsinaisia vänkääjiä?

Suomen tunnuslauseiksi voisi kirjata: Pessimisti ei pety. Mikään ei saa muuttua. Sattumalle ei tule sallia mitään tilaisuutta.

Suomen virkamieskunta näkee harvoin muutoksissa mitään myönteistä. Kun virkamieskunta on jotain mieltä, niin sitten ovat myös poliitikot – myös ne uudistusmielisimmätkin. Tuo pätee virkamieskunnan toimintaan myös koronakriisissä. Tuosta johtuu, ettei asioita osata eikä uskalleta tehdä ajoissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomella on ollut sangen suurta halukkuutta tyrkyttää omia Neuvostoliitto-näkemyksiä muille. Nyt vuorostaan Venäjä-näkemyksiä. Vuonna 1991 tyrkytystä Baltian maille ja 2000-luvulta alkaen tyrkytystä EU:lle ja sen jäsenmaille.

Käsittelen tässä kirjoituksessa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan muuttumattomuutta Venäjän kainalossa. Käsittelen tässä kirjoituksessa Suomen hukattuja mahdollisuuksia. Vuoden 1991 tapahtumat maailman muuttuessa kertovat paljon Suomen haluttomuudesta muutokseen etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

****

Artikkelikuva on Helsingin Sanomien Aikakoneesta perjantaina päivämäärällä 11.1.1991. Kuvassa Helsingin Sanomien sivun A 7 yläosa (HS Aikakone 11.1.1991). Presidentti Mauno Koivisto oli kirjoittanut torstaiseen tammikuun 10. päivän tiedotustilaisuuteen puheenvuoron, jossa käsiteltiin Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksiä. Helsingin Sanomat julkaisi tuon kirjoituksen kokonaisuudessaan sivun A7 alaosassa. Koiviston puheenvuoron otsikko oli On se moraalinen asia myös, että Suomen etuja varjellaan.

Liettua oli irtautunut jo lähes vuosi aikaisemmin 11. maaliskuuta 1990 Neuvostoliitosta. Tilanne Baltian maiden ja Neuvostoliiton välillä alkoi taas kiristyä tammikuun toisella viikolla 1991.

Tuossa Helsingin Sanomien tammikuun 11. päivän lehdessä oli kirjoitus sivulla C 3 Moskovan painostustoimista otsikolla Moskova lisäsi painetta Liettuaan. Neuvostojoukkojen ja liettualaisten yhteenotto kärjistyi juuri samoihin aikoihin, kun Koivisto oli pitämässä tiedotustilaisuuttaan 10.1.1991.

Vilnan verilöylyssä 13.1.1991 sai surmansa 14 liettualaista Neuvostoliiton erikoisjoukkojen iskussa. Ilman Boris Jeltsiniä Baltian itsenäisyyspyrkimykset olisivat voineet päättyä vallan toisin. Oli hyvä, että kävi niin kuin kävi – että Venäjän Boris Jeltsin voitti Neuvostoliiton Mihail Gorbatšovin.

Käsittelin Jeltsinin ja Gorbatšovin välistä kamppailua Valko-Venäjän Belavežskaja Puštšan tapahtumien varjolla kirjoituksessa otsikolla Putin! – Se oli Venäjä, joka hajotti Neuvostoliiton (US-blogi 25.6.2020).

Suomikin oli aika pihalla Neuvostoliiton todellisesta tilanteesta vuosina 1990–91, vaikka Suomea on pidetty Venäjä-asiantuntijana. Miksi Suomi oli pihalla Neuvostoliiton todellisesta tilanteesta – tai nyt Venäjän todellisesta tilanteesta –, niin siitä viimeisessä luvussa.

****

Koivisto näki 10.1.21991 pidetyn tiedotustilaisuuden puheenvuorossa Baltian itsenäistymispyrkimykset Neuvostoliiton sisäisenä asioita, joihin Suomi ei myöskään siksi voi puuttua. Suomi oli tunnustanut de facto Baltian maiden liittymisen Neuvostoliittoon.

Suomen sekoilu de facto- ja de jure -episodissa alkoi 11.1.1991 ja päättyi Viron itsenäisyyden de jure -tunnustamiseen päivämäärällä 25.8.1991. Ilman Koiviston sanomisia 11.1.1991 asia olisi voitu hoitaa siistimmin niin, ettei olisi syntynyt käsitystä Suomen Baltian-politiikan linjan muutoksesta puolessa vuodessa.

Koiviston puheenvuoro oli melko yksioikoista näkemystä osoittavaa jo vuonna 1991 ja vielä yksioikoisempaa osoittavaa se on nyt. Jos Baltian maat olisivat ottaneet Koiviston neuvoista vaarin ja pyrkineet itsenäistymään Koiviston ohjeiden mukaisesti Neuvostoliiton perustuslain puitteissa, maat olisivat edelleenkin osa Venäjää. Varovaisuus olisi maksanut maiden itsenäisyyden kuten muillekin Neuvostoliitosta irronneille neuvostotasavalloille.

Koiviston ohjeita ja oppeja balteille 11.1.1991 Helsingin Sanomissa.

Ja kun Baltian maissa mielellään [Suomessa] nähtäisiin kehityskulku, joka muistuttaisi Suomen kehitystä, niin olisi arvokas asia, että he [virolaiset] ottaisivat varteen myös ne näkökohdat, jotka meillä [suomalaisilla] ovat olleet tärkeitä, kun me olemme omaa asemaamme rakentaneet.”, Koivisto ohjeisti besserwisserinä Baltian maita ottamaan oppia YYA-Suomesta suhteiden luomisessa Neuvostoliittoon. Samaa liturgiaa Suomi toitottaa Baltiaan edelleen.

Koivisto tarjosi siis balteille YYA-Suomen Neuvostoliittoon-sitoutumismallia. Helsingin Sanomien pääkirjoitus Reaalipolitiikan oppitunti -otsikolla toteaa Koiviston isovelimäisen oppimestarikäytöksen, mutta vielä tuolloin Helsingin Sanomien pääkirjoituskirjoittajat katsoivat linjanaan, että Koiviston esittämä on oikeaa reaalipolitiikkaa.

Onneksi Baltian maat eivät ottaneet Suomesta mitään neuvoa vastaan. Kaikki kolme maata ovat nyt sekä EU:n ja Naton jäsenmaita, kun Suomi kärvistelee yhä edelleen valitsemallaan politiikalla Naton ulkopuolella. Baltian maat ovat olleet oikeassa, Suomi on ollut vain puolittain oikeassa EU-jäsenyydellään ilman Nato-jäsenyyttä.

Kuten Baltian maiden itsenäistymisprosessissa, Suomen sama Neuvostoliittoa tukeva linja säilyi, kun Gorbatšov esitti Neuvostoliiton Eurooppa-politiikana Itä-Eurooppaan muodostettavaksi Neuvostoliiton ja EEC:hen sekä Natoon kuuluvien länsimaiden väliin puolueettomien maiden puskurivyöhyke. Gorbatšovin käyttämä termi oli yhteinen eurooppalainen koti. Käsitteli asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle (US-blogi 30.4.2018).

On muistettava, että Suomen EU-jäsenyyskin onnistui vain Ruotsin muodostaessa Suomelle pakon päättämiselle. Omasta tahdosta ei Suomi olisi liittynyt Euroopan unioniinkaan. EU-jäsenyyttämme saamme kiittää Ruotsia riittävän pakon muodostamisessa. Oikeastaan ketään muuta meidän ei syytä kiittää.

****

Tuo Koiviston tammikuun 10. päivänä 1991 kirjoittama on edelleen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinja. Tuota linjaa Suomi näyttää noudattavan hamaan tappiin.

He, joilla on ylimääräistä mielenkiitoa asiaan ja lukuoikeus Helsingin Sanomien Aikakoneeseen, käykää lukemassa asiassa HS Aikakone 11.1.1991– ja HS Aikakone 17.1.1991 -lehdet. Sivuhuomautuksena, että tammikuun 11. päivän lehdessä julkaistu Karin pilapiirros on taas kerran pian ajankohtainen Suomellekin Afganistanin tilanne huomioiden.

Tammikuun 17. päivän lehdessä Koivisto selitteli Baltia-kantojaan. Selittelyä oli jo edellisen illan A-studioissa Ylen ykköskanavalla. Suomelle tuotti vaikeuksia mm. yhtyä Pohjoismaiden yhteislausuntoon Liettuan tapahtumista.

Presidentin mukaan pohjoismaiden ryhmä on ’meidän kannaltamme erittäin pulmallinen’.” kirjoitti Helsingin Sanomat 17.1.1991 sivulla A7 (HS Aikakone 17.1.1991). Suomi ei nähnyt mahdollisuuksia yhtyä muiden Pohjoismaiden näkemyksiin Baltia-kysymyksessä. Edelleen kylmän sodan ajan tapaan Suomen kannan määritti hajoava Neuvostoliitto.

Suomen tuon ajan YYA-kantaisia näkemyksiä kuvaa hyvin toimittaja Unto Hämäläisen (sd.)  kirjoitus sivulla A 7, jossa hän viittasi Suomen vuonna 1956 tekemiin valintoihin ja ulkopoliittisiin ohjeisiin Unkarin kansannousun yhteydessä, vaikka koko Eurooppa oli muuttumassa ja siitä oli hyvä tieto kaikilla viimeistään Berliinin muurin murtuessa.

Hidasta oli Suomen pähkäily ulkopoliittisessa johdossa kuin myös lehdistössäkin. Oikein sairaalloisen hidasta.

Toimittaja Unto Hämäläisen näkemyksiä Baltian tilanteesta 17.1.1991 Helsingin Sanomissa. Kuuluuko moraali ulkopolitiikkaan? Kyllä kuluu ja vasta nyt tänä vuonna Suomi on uskaltanut ottaa moraalisia kannanottoja EU:n ulkopoliittisten linjausten myötä. Viittaan kannanottoihin Valko-Venäjään liittyen. Suomi tarvitsee aina muutoksille painetta ulkoa. Mikään ei muutu ilman riittävää ulkopuolista painetta, joka pakottaa Suomen muutoksiin. Vain pakko auttaa Suomea eteenpäin.

Oli Helsingin Sanomissakin jo tuolloin toisinajattelijoitakin. Esimerkkinä Merkintöjä-palstalla sivulla A 2 artikkelitoimittaja Martti Valkosen kirjoitus otsikolla Suomen etu on vapaa Venäjä (HS Aikakone 17.1.1991):

On ilmeistä, että Suomen kansallisen edun mukaista olisi Neuvostoliiton nopea rauhallinen hajoaminen. Neuvostojärjestelmän sortuminen hallitusti on mitä suurimmassa määrin kaikkien sen piiriin vedettyjen kansojen etu. Se ei ole pelkästään pienten reunamaiden kateellisten asukkaiden ajattelua.

Olisi sitä parempi mitä enemmän pieniä ja vauraiksi pyrkiviä valtioita syntyisi neuvostovaltion raunioille. Baltian kolmen tasavallan itsenäistyminen on mitä suurimmassa määrin Suomen kansallinen etu. Sitä on myös Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan itsenäistyminen siten, että jokainen niistä saisi elää omaa elämäänsä omien perinteidensä ja oman kulttuurinsa, kielensä ja kansanluonteensa mukaisesti.

Noin siis ajankohtana, jolloin virallinen Suomi piti Baltian maiden itsenäistymistä Neuvostoliiton sisäisenä asiana. Sisäinen asia tarkoittaa myös Neuvostoliiton tuolloisen lainsäädännön perusteella sotilaallisen voiman käyttämisen sallimista maan sisällä.

Nyt näemme, mitä seuraa, kun Valko-Venäjä ei oikeastaan koskaan itsenäistynyt tosiasiallisesti Neuvostoliitosta.

****

Myöhemmin on väitetty, että Koivisto olisi pelannut Baltia-kysymyksessä kaksilla korteilla. Edellä kerrottu olisi ollut virallinen kanta ja epävirallisena kantana olisi ollut Suomen Baltia-auttaminen epävirallisesti.

Suomi  ja etenkin ulkopoliittinen johto selittelee tuolla asioita itselleen parhain päin. Perustelemme ja selittelemme asioita vain itsellemme parhain päin.

Sama on Suomen Nato-jäsenyydessä. Jos Suomi liittyy joskus Natoon ja jos liittyminen onnistuu ongelmitta, jokainen presidentti ottaa siitä kunniansa. Etsimällä etsitään päätöksiä ja presidentillisiä kannanottoja, jotka olivat muka tukeneet Nato-jäsenyyttä. Kunniaa otetaan aina mielellään, mutta vastuun kanssa on asia toisin – varsinkin jos tapahtuu epäonnistuminen.

Presidentti Sauli Niinistö antoi The Washington Post -lehdelle (kotisivut) haastattelun syksyllä 2014. Venäjä oli keväällä valloittanut Krimin niemimaan ja alkanut sotia Itä-Ukrainassa. Haastattelussa käsiteltiin myös Suomen Nato-jäsenyyttä.

Haastattelussa käytiin seuraava sananvaihto Sauli Niinistön (SN) ja lehden (WP) välillä (WP 23.11.2014):

WP: The prime minister [Alexander Stubb] has been quoted as saying Finland should have joined NATO 20 years ago. Do you agree with that?
SN: It would have been a very easy step. Russia was very weak at that time.
WP: Do you think that was a missed opportunity?
SN: It was an opportunity, undoubtedly.

Vapaasti suomennettuna:

WP: Pääministerin [Alexander Stubb] sanoja lainaten Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten. Oletteko samaa mieltä?
SN: Se olisi ollut helppo juttu. Venäjä oli heikko tuolloin.
WP: Oliko se menetetty mahdollisuus [Suomelle]?
SN: Se oli epäilemättä mahdollisuus.”

Niinistön sanomiset uutisoitiin Suomessa seuraavasti:

Niinistö: Nato-jäsenyys oli silloin mahdollisuus” (IS 24.11.2014).

Näin presidentti Niinistö perustelee, miksi Suomi ei ole Natossa” (Verkkouutiset 24.11.2014).

Niinistö: Suomen olisi ollut helppo liittyä Natoon 20 vuotta sitten” (HS 24.11.2014).

Presidentti Niinistö: Nato-jäsenyys oli mahdollisuus 20 vuotta sitten” (Yle 24.11.2014).

Jälkiviisautta Niinistöltä ja Stubbilta siis, kun oikeana ajankohtana ei ”Suomi-venäjäntietäjällä” ollut rohkeutta.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka menee välillä hieman selittelyksi. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset toimet pitää osata aina ajoittaa oikein. Olipa kysymys Baltian maiden erkaantumisesta Neuvostoliitosta tai Suomen Nato-jäsenyydestä.

Mitä Carl Bildt totesikaan meistä suomalaisista suomalaisten Bildtille kertomana:

Te ruotsalaiset olette erittäin naiiveja. Tsaareja tulee ja menee. Me [suomalaiset] olemme jo kokeneet tämän jo. Heiltä [venäläisiltä] ei kannata odottaa liikoja.

Baltian maiden itsenäisyys ei ollut Suomesta kiinni, mutta Suomen Nato-jäsenyys on. Ehkäpä Ruotsia taas kerran tarvitaan, jotta Suomen Venäjä-tietämys olisi kutakuinkin ajan tasalla. Mitenkähän naiiveja ruotsalaiset sitten ovat, jos laittavatkin paperit vetämään Natoon.

+19

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu