Nato Atlantic ja Nato Pacific – Kaksi läntistä puolustusliittoa on tulevaisuutta

Little NATO”.

Mini NATO”.

Nuo kaksi englanninkielistä Nato-määritelmää olivat käytössä parisen vuosikymmentä sitten.

Määritelmiä käytettiin etenkin kiinalaisessa lehdistössä. 小北約 kiinalaisin merkein ja kiinankielisistä uutisista englannin kielelle käännettyinä ”pientä” Natoa tarkoittaen.

Mistä olikaan kysymys?

On syytä palata pari vuosikymmentä taaksepäin, jotta ymmärtäisimme tämän päivän tapahtumia sotilaallisissa vastakkainasetteluissa läntisellä Tyynellämerellä tai sitä, mistä Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Australian yhteisessä sotilaallisessa AUKUS-yhteistyösopimuksessa on kysymys.

AUKUS-sopimus on vielä salainen eikä sitä löydy verkosta, koska sitä ei ole käsitelty niin Yhdysvaltojen kuin myös Iso-Britannian tai Australian valtionhallintojen päätännässä loppuun. Voi olla, että sopimus tulee myös olemaan salainen.

Artikkelikuvassa on esitetty Etelä-Kiinan meren rantavaltioiden alue- ja yksinomaisten talousvyöhykkeiden rajoja. Kiinan näkemys on esitetty punaisella viivalla. Sen sijaan muiden valtioiden rajat eivät ole niinkään näkemyksiä. Kiina haluaa kaapata koko Etelä-Kiinan meren tärkeine kauppareitteineen itselleen.

Jos kahden vuosikymmenen takaiset näkemykset mini-Natosta ja Kiinan nousevasta uhkasta kiinnostavat tarkemmin, netistäkin kyllä löytyy tuon ajan tutkielmia.

Esimerkiksi India-China-U.S. Triangle: A ‘Soft’ Balance of Power System in the Making (CSIS 15.3.2002) tai Japan, Australia and the United States: little NATO or shadow alliance? (Oxford University Press 1.8.2004).

****

Palataan tarkkaan päivämäärään 17. tammikuuta 2001. Kenraali Colin Powellia oltiin nimittämässä Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen maan ulkoministeriksi George W. Bushin hallitukseen. Powell oli senaatin ulkoasiainvaliokunnan kuultavana tuona päivänä. Powellin ulkoministeriura alkoi kolme päivää myöhemmin 20.1.2001 kuten Bush nuoremman ensimmäinen presidenttikausi.

Ohessa alla on pitkä lainaus tuosta Powellin kuulemisesta. Nuo Powellin kahden vuosikymmenen takaiset sanat on syytä muistaa ja lukea uudestaan kauttaaltaan näinäkin päivinä, kun katsotaan Euroopan asemaa nykymaailmassa. Mikään ei ole oikein muuttunut kahdessa vuosikymmenessä.

Lainaus löytyy Yhdysvaltojen ulkoministeriön George W. Bushin kauden arkistosta (United States Department of State 2001–2009, Archive 20.1.2001-20.1.2009).

For example, to begin with, we believe strongly in NATO, that great alliance across the Atlantic Ocean. It is the bedrock of our relationship with Europe. It is sacrosanct. Weaken NATO and you weaken Europe, which weakens America. The value of NATO can be seen by the fact that ten years after the Cold War, nations are still seeking to join the alliance, not to leave it. The alliance is as relevant to the future as it was to the past. It did not threaten Russia in the past, and it does not threaten Russia in the future.

 And historic change is occurring in Europe. Europeans are striving in their own way, in their own time, to find their own more perfect union. We welcome a more integrated, robust and a stronger Europe, an all the more capable partner in the challenging times ahead. And our European allies as part of this change are in the midst of important efforts to improve their defense capabilities. We will support any such efforts, as long as it strengthens NATO and does not weaken NATO.

 What happens within that great alliance, what happens to it must comport with its continued strength, resilience and effectiveness. To our west, across the Pacific, a similar bedrock exists. It is our strong relationships with our Asia-Pacific allies and friends, and particularly Japan. Weaken those relationships and we weaken ourselves. All else in the Pacific and East Asia flows from those strong relationships. As Senator Biden said, we are a European and a Pacific nation, and we have to represent and defend our interests in both those theatres.

 With these fundamentals in mind, our obligations and our commitments to our alliances east and west, let me touch on the other countries that were mentioned by Senator Biden – I know are very much on the minds of Members of the Committee.

 First, China. China is a giant, a giant trying to find its way in the world with a Communist leadership still, yet with distinctly Chinese textures that belie any real categorization, other than capitalism, now weaves a strong strain throughout that society.

 Our challenge with China is to do what we can do that is constructive, that is helpful, and that is in our interest. Japan, South Korea, Australia, and our other allies and friends in the region have a stake in this process of nurturing a constructive relationship. And we will want to work with them, not unilaterally, but work with our friends and allies in responding to a new and dynamic China.” (Confirmation Hearing by Secretary-Designate Colin L. Powell 17.1.2001).

Vapaasti suomennettuna:

Aivan aluksi. Uskomme esimerkiksi vahvasti Natoon, tuohon suurenmoiseen liittoon yli Atlantin valtameren. Nato on Euroopan suhteittemme kulmakivi. Se on kaikkein pyhin. Jos heikennämme Natoa, heikennämme Eurooppaa, mikä puolestaan heikentää Yhdysvaltoja. Naton arvon voi nähdä siinä tosiasiassa, että kymmenen vuotta kylmän sodan päättymisen jälkeen eri valtiot pyrkivät edelleen liittymään puolustusliittoon sen sijaan että pyrittäisiin eroon liittokunnasta. Liittokunta on yhtä tärkeä tulevaisuudessa kuin se oli menneisyydessä. Liittokunta ei uhannut Venäjää menneisyydessä eikä se uhkaa Venäjää tulevaisuudessakaan.

Historiallinen muutos on edessä Euroopassa. Eurooppalaiset pyrkivät omalla tavallaan ja ajallaan löytämään paremman yhteistyön. Näemme myönteisenä integroituvan, lujatekoisemman ja vahvemman Euroopan, joka on entistä kyvykkäämpi kumppanimme tulevina haastavina aikoina. Eurooppalaiset liittolaisemme osana tätä muutosta tekevät merkittäviä ponnisteluja parantaakseen puolustuskykyään. Tuemme kaikkia tällaisia pyrkimyksiä, kunhan ne vahvistavat eivätkä heikennä Natoa.

Se, mitä tämän suuren puolustusliiton sisällä tapahtuu, puolustusliitolle tapahtuvan on oltava liiton jatkuvan vahvuuden, kestävyyden ja tehokkuuden mukaista. Länsipuolellamme Tyynenmerellä on samanlainen lähtökohta. Kyse on vahvoista suhteistamme Aasian ja Tyynenmeren liittolaisiin ja ystäviin, erityisesti Japaniin. Jos heikennämme näitä suhteita, heikennämme itseämme. Kaikki Tyynellämerellä ja Itä-Aasiassa perustuu näihin vahvoihin suhteisiin. Kuten senaattori Biden sanoi, olemme sekä eurooppalainen että Tyynenmeren valtio, ja meidän on edustettava ja puolustettava etujamme molemmilla rintamilla.

Nämä perusasiat muistaen – velvollisuutemme ja sitoumuksemme liittolaisiimme idässä ja lännessä –  haluan käsitellä muita maita, jotka senaattori Biden mainitsi. Tiedän, että ne ovat hyvin valiokunnan jäsenten mielessä.

Ensinnäkin Kiina. Kiina on jättimäinen, jättimäinen yrittämään löytää tiensä kommunistisella johdolla kaikkialle maailmaan, mutta se selkeästi käärii nyt vahvasti koko yhteiskuntaa kiinalaisilla malleilla, jotka vääristävät kaikki todelliset peruskäsitteet paitsi kapitalismin.

Haasteemme Kiinan kanssa on tehdä rakentavaa ja hyödyllistä oman etumme mukaisesti. Japani, Etelä-Korea, Australia ja muut alueen liittolaiset ja ystävät ovat osallisina tämän rakentavan suhteen hoitamisessa. Haluamme työskennellä kiinaisten kanssa, mutta ei yksipuolisesti vaan ystäviemme ja liittolaistemme kanssa vastataksemme uudenlaiselle ja voimaperäiselle Kiinalle.

Senaattori Joe Biden oli tuolloin pari vuosikymmentä sitten senaatin ulkosuhteiden puheenjohtaja ja veti Colin Powellin kuulemistilaisuutta.

Kenraali Colin Powell ja senaattori Joe Biden 9. tammikuuta 2001. Miehillä oli hyvin samankaltainen näkemys maailmapolitiikasta jo kaksi vuosikymmentä sitten ja sitä samaa se on edelleen. Kyse on muun muassa Naton merkityksestä Yhdysvalloille. Tekojen perusteella mikään Yhdysvaltojen Nato-suuntautumisessa ei ole muuttunut, kun lasketaan vaikkapa niitä miljardeja dollareita, joita Yhdysvallat on sijoittanut Euroopan puolustamiseen vuoden 2014 jälkeen Euroopan itse tekemättä vastaavasti juuri mitään.

Mitä Powell tuolloin lausui, on Yhdysvalloilla voimassa edelleen. Yhdysvaltojen nykyinen Kiinan politiikka alkoi päivämäärällä 20.1.2001. Bush oli kampanja-aikanaan nimennyt Kiinan strategiseksi kilpailijakseen (strategic competitor). Yhdysvaltojen suunta oli nyt käännetty Kiinaan Neuvostoliiton hajottua vuosikymmentä aikaisemmin.

****

Yhdysvallat aloitti jo vuonna 2001 sen politiikan harjoittamisen, jonka päämääränä Euroopan olisi syytä yhdentyä ja itsenäistyä muodostaen Yhdysvalloille vahvan liittolaisen eikä vain huolettavan. Naton ja EU:n laajeneminen itäiseen Eurooppaan oli keskeinen osa tuota Yhdysvaltojen ajamaa Euroopan integroitumisprosessia. Nato laajenikin tuolloin itäisessä Euroopassa päivämäärillä 12.3.1999, 29.4.2004 ja 1.4.2009. EU puolestaan laajeni tuolloin itäisessä Euroopassa päivämäärillä 1.5.2004 ja 1.1.2007.

Kaksi vuosikymmentä sitten Yhdysvaltojen maailmanpoliittinen näkemys oli, että Eurooppa oli vakiintumassa Neuvostoliiton hajottua, kun sekä Nato että EU olivat laajentumassa itäiseen Eurooppaan ja kun Euroopan olisi ottamassa itselleen enemmän vastuuta omista asioistaan.

Alkujaan Clintonin kaudella Yhdysvallat ei sitonut Naton ja EU:n laajenemista itäiseen Eurooppaan Yhdysvaltojen toimiin Indo-Tyynenmeren alueella, mutta jo Bush nuoremman kaudella kylläkin.

Täysin päinvastoin kuin Euroopassa usein ajatellaan, Naton ja EU:n laajeneminen Euroopassa ja sen vakauttava vaikutus loisi mahdollisuuden Yhdysvaltojen sotilaallisten painopisteen siirrolle Aasiaan. Eurooppa olisi ollut ikään kuin valmiimpi turvallisuusjärjestelyiden suhteen. Ukrainan ja Georgia Nato-jäsenyydet vuonna 2008 olisivat olleet osa tuota vakauttavaa prosessia, mutta Eurooppa Saksan ja Ranskan johdolla sanoi tuolloin ei.

Ulkoministeri Colin Powellin ja Yhdysvaltojen epäonneksi Eurooppa ei ole edennyt 20 vuoden aikana ainakaan puolustuskyvykkyytensä kasvattamisessa.

Jo tuolloin hyvissä ajoin – ensimmäiset jo 1990-luvun puolivälissä – niin Yhdysvaltojen valtionhallinnon paperista kuin eri tutkimuslaitosten selvityksistä löytyy lukuisia mainintoja, että maailmantalouden painopiste tulee siirtymään itään (esim. American, Japan, and APEC: The Challenge of Leadership in the Asia-Pacific, Volume 6, Number 3 1995). Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen tilanteesta tulisi Yhdysvalloille epävarma Kiinan vahvistuessa.

Yhdysvaltojen Euroopalle asettamalle tavoitteelle vastuunkannosta kävi toisin kuin mitä jo kaksi vuosikymmentä sitten oli päämääränä, mutta Yhdysvaltoja siitä ei voi ainakaan syyttää.

Venäjä alkoi käyttäytyä jo vuosikymmenen jälkeen Neuvostoliiton hajoamisesta toisin kuin mitä läntisessä Euroopassa oletettiin, eikä läntinen Eurooppa ole vieläkään kyennyt Venäjälle vastaamaan.

Tuossa samassa liemessä me täällä Euroopassa junnaamme edelleen. Ikävä kyllä. Edes Nato-integraatiota ei ole saatu Euroopassa loppuun.

****

Vuoden 20001 heinäkuun lopussa pidetyssä vuosittaisessa ministerikokouksessa Yhdysvaltojen ja Australian välillä australialainen toimittaja kysyi ulkoministeri Colin Powellilta, onko Yhdysvalloilla intressi luoda laajemmat suhteet Australiaan, Japaniin ja Etelä-Koreaan. Powell vastasi, että Yhdysvallat oli ajatellut tätä ja kannatti tietynlaista neuvottelumekanismia (consultative mechanism) tai foorumia (forum).

Australian ja Yhdysvaltojen ulkoministerit Alexander Downer ja Colin Powell tapasivat Australian pääkaupunki Canberrassa 30.7.2001. Mukana oli myös Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeld sekä Yhdysvaltojen korkeinta virkamiesjohtoa laajasti. Kyse tapaamisessa oli Yhdysvaltojen ja Australian sotilaallisen yhteistyön tiivistämisestä (Press Conference with Secretary of Defense Donald Rumsfeld, Admiral Dennis C. Blair, Foreign Minister Alexander Downer, Minister of Defense Peter Reith, and Admiral Chris Barrie 30.7.2001).

Yhdysvalloilla oli heti Bushin kauden aluksi korkein mahdollinen ministeriedustus tapaamisessa, joita Yhdysvaltojen Australian välillä oli kuitenkin järjestetty ministeritasolla vuosittain jo vuosikymmenten ajan. Canberran tapaaminen 30.7.2001 oli korkeatasoisin koskaan.

Bushin uuden Kiinan politiikan linjaus heti hallintokauden aluksi oli pyyntö kongressille poistaa rajoitukset Yhdysvaltain sotilaallisille yhteyksille Indonesiaan. Linjaus oli Australialle ongelmallinen mm. Indonesian armeijan ihmisoikeusloukkausten vuoksi.

Kiinalaiset alkoivat puhua Bushin hallinnon tavoitteena olevan Yhdysvaltojen, Australian, Japanin ja Etelä-Korean sotilaallisen yhteistyön kehittämisestä mini-Natona (小北約), kun Powellin mainitsema Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueen neuvottelumekanismi astui voimaan.

Kiina tulkitsi, että mekanismissa, jossa Yhdysvallat ja Australia olisivat johtajamaita, kyse olisi uusi Kiinaa vastaan suunnattu Itä-Aasian ja Tyynenmeren turvallisuusmalli.

Australian ulkoministeri Alexander Downer selitti, että suunnittelema olisi vain epävirallinen vuoropuhelumekanismi eikä minkään sortin ”Nato”.

****

Australia oli ollut jo pitempään aktiivinen turvallisuutensa perään. Australia oli ollut aktiivinen monenvälisen turvallisuusyhteistyöjärjestelmän (multilateral security cooperative system in the Asia-Pacific region) luomisesta Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueelle jo lähes 20 vuoden ajan.

Vuonna 1999 Australia oli käynyt keskusteluja Japanin kanssa kolmikantaisesta vuoropuhelumekanismista, johon olisivat osallistuneet Yhdysvallat, Japani ja Australia. Presidentti Bill Clintonin Yhdysvalloilla ei kuitenkaan ollut vielä tuolloin halukkuutta linjamuutoksiin Itä-Aasian ja Tyynenmeren alueella, vaan uudet linjaukset tapahtuivat vasta republikaanien ottaessa vallan Valkoisessa talossa.

Samaa tyyli republikaani- ja demokraattipresidenttien toiminnassa on ollut aikaisemmin ja jälkeen. Kiinan suhteiden suhteen määrittelijöitä ovat olleet George W. Bush ja Donald Trump, joita Barack Obama ja Joe Biden ovat seuranneet. Sama periaate on ollut monessa asiassa Neuvostoliiton ja Venäjän suhteen. Republikaanit ensin suunnan määrittelijöinä ja demokraatit perässä jatkajina ja toteuttajina.

****

When we talk about promoting a networked region, we’re talking about building the relationships we have not only with our allies and partners, we’re promoting the contacts, coordination, integration [among] our allies and partners themselves.” (U.S. Department of Defense 31.8.2020).

Vapaasti suomennettuna:

Kun puhumme verkostoituneen alueen edistämisestä, puhumme suhteiden rakentamisesta ei vain liittolaistemme ja kumppaneidemme kanssa, vaan myös liittolaistemme ja kumppaneidemme [kesken] yhteyksien, koordinoinnin ja integraation edistämiseksi.

Noin lausui Yhdysvaltojen apulaispuolustusministeri David Helvey, jonka vastuulla olivat Indo-Tyynenmeren asiat. Tuo em. linkki (U.S. Department of Defense 31.8.2020) otsikolla DOD Working Toward Networked Indo-Pacific (Yhdysvaltojen puolustusministeriö tekee työtä kohti Indo-Tyynenmeren alueen [sotilaallista] verkottumista) kannattaa tosiaankin käydä lukemassa. Siinä on kerrottu paljon.

Niin yhteiset sotaharjoitukset Yhdysvaltojen johdolla kuin myös harjoitukset Yhdysvaltojen liittolais- ja kumppanimaiden kesken ilman Yhdysvaltoja auttavat verkostoitumaan.

Yhdysvaltojen näkemänä verkostoitumisessa on kyse pitkälti välivaiheen toimista päästä lopulta asetettuun päämäärään, joka on liittoutuminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi osoittamaan voimaa vastustajille.

Yhdysvallat pyrkii luomaan indopasifiselle alueelle täysin sitä samaa ja myös samalla politiikalla, mitä se on pyrkinyt luomaan Euroopassa. Esimerkiksi voidaan nimetä Suomi. Suomen verkostoituminen Yhdysvaltojen, muiden Euroopan Nato-maiden ja Ruotsin kanssa. Suomelle on luotu puolustuksessa yhteistyöverkko, jonka muodostavat ensipiirissä Pohjoismaat ja seuraavassa piirissä muut JEF-maat. Kaikkein lähin piiri Suomelle on Ruotsi ja Norja. Kaiken tuon Suomen verkottumisen taustalla on ollut Yhdysvallat, ei Suomi sitä itse ole keksinyt.

Tuosta ei paljon puhuta, mutta Yhdysvallat on tehnyt paljon työtä taustalla saadakseen Suomen ”viimeisenä mohikaanina” Nato-integraatioon.

Jos Yhdysvaltojen puolustusministeriön puolustusstrategia Indo-Tyynenmeren alueella kiinnostaa enemmän, Indo-Pacific Strategy Report on hyvää tietoalustaa (Department of Defense 1.6.2019).

****

Apulaispuolustusministeri David Helveyn sanat edellä kirjatusta linkistä on syytä tosiaankin käydä lukemassa tarkasti, koska ne paljastavat Yhdysvaltojen strategiaa Indo-Tyynenmeren alueen puolustamiseksi (U.S. Department of Defense 31.8.2020).

We are heavily concentrated in Northeast Asia.

 Some of these troops’ placements are legacies of World War II. We’d like to be able to make our presence more geographically distributed, more operationally resilient. Maybe the future is going to be less about bases and more about places – being able to operate across a multiplicity of locations, which give us the flexibility and the agility to respond to a variety of different threats and challenges.

The build-up on Guam is one example of this. [The Guam base] is going to allow us to be able to project power across and throughout the region and be able to distribute it rapidly.

Vapaasti suomennettuna:

Olemme keskittyneet voimakkaasti Koillis-Aasiaan.

Jotkut näiden [Yhdysvaltojen] joukkojen sijoittelusta ovat toisen maailmansodan perintöä. Haluaisimme tehdä läsnäolostamme maantieteellisesti hajautetumman ja operatiivisesti kestävämmän. Ehkä tulevaisuudessa on kyse vähemmän tukikohdista ja enemmän [erillisistä] paikoista – kyvystä toimia useissa eri paikoissa, mikä antaa meille joustavuutta ja ketteryyttä reagoida moniin erilaisiin uhkiin ja haasteisiin.

Guamin rakentaminen on yksi esimerkki tästä. [Guamin tukikohta] antaa meille mahdollisuuden projisoida [sotilas]voimaa koko alueelle ja jakaa sitä nopeasti.

Mitä tuo sitten tarkoittaa?

Guamin laivastotukikohta on sotilaallinen hyvin varustettu tukikohta – eräänlainen keskusvarasto, josta sotilaallista voimaa jaetaan koko toimialueelle hajautetusti pienimuotoisemmin kuin jos käytössä olisi sellaisia tukikohtia, jotka olivat alttiita vastapuolen tuhoamisyrityksille.

Indo-Tyynenmeren puolustusalue koostuu pitkälti merestä ja sen päällä olevasta ilmatilasta.

Samaa logiikkaa Yhdysvallat käyttää myös Euroopassa Naton piirissä. Toistaiseksi Yhdysvalloilla on laajoja varastoja mm. Norjassa (US-blogi 29.10.2021 ja US-blogi 31.10.2020).

****

Mini-Nato käsitteenä on jälleen hieman palannut kahdenkymmen vuoden hiljaiselon jälkeen keskusteluun, kun Yhdysvallat on tiivistämässä sotilaallista yhteistyötä Tyynenmeren ja Itä-Aasian alueella olevien samanmielisten maiden kanssa. Samanmielisyydellä en tarkoita länsimielisyyttä vaan maiden Kiinasta kokemaa uhkaa. Uusiakin Nato-määritteitä on otettu: Indo-Pacific Nato.

Biden’s dream of an Asian ‘mini-NATO’ is a major undertaking (Fortune 18.2.2021).

Why Biden’s effort to counter China with a ‘mini-NATO’ just might work (Fortune 25.2021).

Suuresta yrityksestä ja hankkeesta (a major undertaking) on todellakin kysymys, jota on lähdetty purkamaan aluksi sotilaallisella AUKUS-yhteistyösopimuksella täysin samankaltaisten englanninkielisten maiden kanssa, joista Iso-Britannia ja Australia kuuluvat lisäksi läheisesti brittiläiseen Kansainyhteisöön.

Brittiläisellä historiaotteella on paljon suurempi vaikutus alueeseen kuin uskotaan. Kansainyhteisöön kuuluvat Australia ja Intia tärkeimpinä brittiläisessä historiaotteessa alueella. Pitkää vuosisataista historiaa tarkasteltaessa britit ovat olleet merkittävin ulkopuolinen toimija alueella.

Toinen suuri yritys ja hanke on Quad (Quadrilateral Security Dialogue), jossa mukana ovat Yhdysvallat, Australia, Intia ja Japani. Quad on neljänvälinen strateginen foorumi (quadrilateral strategic forum), jonka tarkoituksena on rajoittaa Kiinaa etenkin sotilaallisesti, vaikka Quad-maat eivät sitä julkisesti itse myönnäkään. Quad-yhteistyöprojekti alkoi jo vuonna 2007 tsunamin jälkimainingeissa ja vuosien myötä se on kokenut monenlaisia muotoja ja muodonmuutoksia.

Bidenin presidenttikauden myötä Quad on tiivistynyt. Vuoden 2021 maaliskuisessa yhteiskannanotossa Quad-maiden korkeimmat päättäjät vetosivat niihin arvoihin, jotka on kirjattu Natonkin perussopimukseen demokratian, vapauden ja oikeusvaltion perusarvoina (White House, Quad Leaders’ Joint Statement: “The Spirit of the Quad” 12.3.2021). Maaliskuinen kokous oli ensimmäinen kokous Quad-maiden korkeimmalla tasolla.

Maaliskuussa 2020 Quad-maiden kokousjärjestelyihin liittyivät koronavirusepidemian tiimoilta Uusi-Seelanti, Vietnam ja Etelä-Korea. Noista maista alettiin käyttää termiä Quad plus.

Quad-prosessissa Yhdysvaltojen, Australian, Intian ja Japanin korkeimmat johtajat tapasivat viimeksi perjantaina 24.9.2021 Washingtonissa (esim. Reuters 24.9.2021).

Together, we recommit to promoting the free, open, rules-based order, rooted in international law and undaunted by coercion, to bolster security and prosperity in the Indo-Pacific and beyond.” oli viestinä Kiinaa osoittaen turvallisuuden uhkaajana (Joint Statement from Quad Leaders 24.9.2021).

Vapaasti suomennettuna:

Me sitoudumme yhdessä edistämään vapaata, avointa, sääntöihin perustuvaa järjestystä, joka perustuu kansainväliseen oikeuteen ja joka ei vaadi pakottamista turvallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Indo-Tyynenmeren alueella ja sen lähialueilla.

On kuitenkin olemassa ilmeinen vaara, mikäli Yhdysvallat ei ohjaa Quadin kehitystä oikeaan suuntaan, että Quadista ei synny todellista Kiinan uhkaa torjuvaa yhteenliittymää vaan vain kaikkea muuta käsittelevä keskustelukerho.

Kun yhteistyön suorittamisen termejä kaksikymmentä vuotta sitten olivat neuvottelumekanismi (consultative mechanism) tai foorumi (forum), nyt termit ovat samaa asiaa tarkoittaen turvallisuuskeskustelu (security dialogue), strateginen foorumi (strategic forum) ja strateginen ryhmä (strategic group). Nuo määriteet toistuvat niin virallisimmissa asiakirjoissa kuin tämän ajan tiedotusvälineissä.

ANZUS oli toisaalta Australian ja Yhdysvaltojen ja toisaalta Australian ja Uuden-Seelannin välinen sotilasliitto, joka solmittiin 1. syyskuuta 1951, kun Korean sota riehui itäisessä Aasiassa.
Southeast Asia Treaty Organization (SEATO) oli Indo-Tyynenmeren alueella vuosina 1955–1977 toiminut puolustusliitto, jonka perustajavaltioita olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Australia, Uusi-Seelanti, Filippiinit, Pakistan ja Thaimaa. Myös SEATO:n synty liittyi Korean sotaan. Ilman omia sotavoimia ja omaa komentorakennetta liitto ei ollut elinvoimainen. Liiton elinvoimattomuuteen liittyivät toki myös monet muut syyt.

****

Miten Kiina uhka pitäisi sitten sotilaallisesti oikein hoitaa?

Kylmän sodan ajan päättyessä ja Naton vihollistahona olleen Neuvostoliiton hajotessa Natolla oli kolme mahdollista toimintatapaa ja olemassaolon oikeutusta jatkolle:

  • julistaa, että se on suorittanut päätehtävänsä ja on valmis hajoamaan
  • jatkaa olemassaoloaan eräänlaisena kuorijärjestönä – siis keskustelukerhona – ilman tähdellisiä tavoitteita ja tehtäviä
  • ottaa uusia rooleja ja velvollisuuksia.

Kului alle 15 vuotta, kun Venäjä oli ottanut Neuvostoliiton roolin takaisin agendalleen. Myös Nato joutui ottamaan vanhan päätehtävänsä takaisin agendalleen. Välissä oli monen moista rauhanturvaamista eräänlaisena uutena välivaiheen roolina.

Maapallolla on siis kaksi aluetta, joilla vapauden ja demokratian arvoja uhataan luoden kyseisten alueiden maille huolia ja pelkoja. Toisella alueella uhkaaja on autoritäärinen Venäjä ja toisella kommunistinen Kiina. Alueet ovat Pohjois-Atlantin alue ja Indo-Tyynenmeren alue. Toisilla sanoilla ilmaistuna atlanttinen alue ja indopasifinen alue.

Pohjois-Atlantin liitto sitoo yhteen jo 30 valtiota kollektiivisessa puolustuksessa atlanttisella alueella, mutta indopasifisella alueella ei ole vastaavaa kattavaa puolustuksen sopimusjärjestöä.

Yhdysvalloilla on indopasifisella alueella kahden- tai kolmenkeskisiin sopimuksiin perustuvia liittolaissuhteita sekä kumppanuussuhteita. Nuo sopimukset ovat lähtöpiste, josta laajempia turvallisuusorganisaatioita Yhdysvalloilla on ollut tapana lähteä muodostamaan.

Kahdenvälisistä aikomusta osoittavista sopimuksista ei kuitenkaan synny alueen maille turvatakuita – kuten ei synny Suomellekaan sen allekirjoittamista aiejulistustyyppisistä sopimuksista täällä Euroopassa. Alueen maille ei synny sellaista, mihin ne voisivat turvallisuudessaan luottaa täysin.

Sopan perunat eivät siis vielä ole kypsiä eikä soppa siksi syötävää.

Nuo Yhdysvaltojen sopimat kahden- tai kolmenkeskiset puolustusyhteistyösopimukset ovat ikään kuin laajemman puolustusliiton esiaste. Pitkällä aikaväillä eikä edes lähitulevaisuudessa 10–15 vuoden tähtäimellä se ei enää riitä. Tarvitaan monivaltiollinen puolustusliitto.

Niin Venäjä kuin myöskään Kiina ei noteeraa kahden- tai kolmenkeskisiä aikomusta osittavia puolustusyhteistyösopimuksia vielä sotilaallisesti vaikuttavina. Olisi selvä, että Naton kaltainen sopimusjärjestely nostaisi indopasifisella alueella sotilaallista uhkaa Kiinalle ja Kiinan hyökkäyskynnystä alueen maihin.

Jos indopasifiselle alueelle on joskus syntyäkseen puolustusliitto, siihen kuuluisivat ainakin Yhdysvallat, Australia, Intia ja Japani. Jotta liittoutumalla olisi riittävästi alueesta laajuutta, myös Uuden-Seelannin, Vietnamin ja Etelä-Korean tulisi olla mukana. Vähintään siis seitsemän valtion Nato.

Pitkällä tähtäimellä ratkaiseva on Intia. Vain Intialla on riittävä väestöpotentiaali haastaa alueella Kiinaa tasavertaisesti alueellisena sotilasmahtina. Ratkaisevaa olisi Intian vahva talouskehitys ottamaan Kiinaa kiinni.

Naton pitkä historia on soittanut, että se on ollut paras puolustusliittomalli, joka on keksitty. Nato saattaisi olla se, mikä myös tuolle indopasifiselle alueelle olisi lopulta nyt paras samoin kuin se oli atlanttiselle alueelle jo yli 70 vuotta sitten.

Atlantilla toimisi Nato Atlantic ja Tyynellämerellä Nato Pacific, joilla olisi myös keskinäistä yhteistyötä.

Erilaisia ja eritasoisia maita indopasifisella alueella yhdistää kattavasti vain Kiinan pelko. Se olisi maiden yhteinen nimittäjä sotilaalliselle yhteistyölle. Vain riittävä Kiinan pelko voi liittää eripuraiset maat yhteen.

****

Mutta onnistuisiko puolustusliiton synnyttäminen indopasifiselle alueelle ilman sotaa?

Eurooppaankaan ei olisi syntynyt Natoa ilman käytyä kuusivuotista maailmanlaajuista sotaa. Puolustusliiton tarvetta ei oteta tosissaan ennen kuin käyty pohjan kautta sotimassa. Toivottavasti Aasissa ei toisteta puolustusliittoepäröinnissä Euroopan historiaa.

Jos puolustusliiton syntymiselle tarvittaisiin Aasiassa sotaa, kyse saattaisi olla Taiwanista, jonka Kiina yrittäisi ottaa haltuun ennen kuin alueelle olisi muodostunut riittävästi sotilaallista vastavoimaa Kiinaa vastustavien maiden sotilaallisena integraationa. Kiina yrittäisi tehdä samoin Aasiassa Taiwanin kohdalla kuin Venäjä Euroopassa Ukrainan kohdalla.

Taiwanin pysyminen läntisessä leirissä on demokraattisten länsimaiden uskottavuuden ja kyvykkyyden mittari. Tuo mittari koskee ehdottomasti myös Eurooppaa. Taiwanista ei saa tulla toista Ukrainaa.

****

Relations with the four Asia-Pacific partners (Nato 8.7.2021).

Indo-Tyynenmeren alueen maat tuntevat jo Naton. Nuo maat tuntevat Naton rakenteet ja toimintaperiaatteet.

Nato on tehnyt paljon hyvää alustustyötä alueen maiden näkemysten avaamiseksi.

Naton ja Japanin suhteet alkoivat jo vuonna 1992, kun Japanin puolustusministeri Sohei Miyashita vieraili Naton päämajassa Brysselissä. Naton ja Japanin epäviralliset suhteet alkoivat samana vuonna 1992. Noista ajoista Japanin ulkoministeriön korkeat virkamiehet alkoivat osallistua huomaamattomasti Naton poliittisiin konferensseihin ja kokouksiin matalalla profiililla.

Japanin puolustusministeri Sohei Miyashitan vierailu Natossa päivämäärällä 4.5.1992. Vierellä Naton sotilaskomitean puheenjohtaja (Chairman of the NATO Military Committee) norjalainen Vigleik Eide.

Viime vuosina myös useat muut itäisen Aasian ja Tyynenmeren valtiot Japanin lisäksi ovat luoneet suhteita Natoon. Näitä maita ovat Etelä-Korea, Australia ja Uusi-Seelanti. Syvemmällä tasolla viisi itäisen Aasian ja Tyynenmeren maata – Australia, Uusi-Seelanti, Japani, Etelä-Korea ja Singapore – on liittynyt Naton räätälöityyn yhteistyöohjelmaan.

Naton suhteet indopasifisen alueen maihin ovat linkittyneet kahden viimeisen vuosikymmenen ajalla Afganistaniin. Esimerkiksi Australialla oli noin 1 000 sotilasta Afganistanissa. Australialaiset osallistuivat Uruzganin maakunnan jälleenrakennusryhmään ja mukana Uruzganinssa oli myös australialaisen komentajan alaisuudessa oleva erityistoimintaryhmä ISAF:n alla. Uudella-Seelannilla oli puolestaan Afganistanissa noin 160 sotilasta.

Japanista mainittakoon erityisesti, että Japani suoritti Afganistanissa tankkausoperaatioita Yhdysvaltain joukoille.

Singapore puolestaan on luonut Nato kanssa virallisen suhteen, joka ilmoitettiin Naton Bukarestin huippukokouksessa vuonna 2008. Singaporella oli pieni joukko myös Afganistanissa, mutta Singaporen edustajat eivät ole kuitenkaan osallistuneet säännöllisesti Naton kokouksiin.

Sen sijaan Etelä-Korean suhde Natoon on edelleen alkuvaiheessa ja hieman ongelmallinen. Etelä-Korea veti pienenä sotilasjoukkonsa ​​Afganistanista vuonna 2007 panttivankikriisin jälkeen eikä se koskaan liittynyt täysin ISAF-joukkoihin tarjoten mieluummin lääketieteellistä ja teknistä tukea erillisille Yhdysvaltain joukoille.

Etelä-Korea on tärkeä läntinen talousmahti itäisessä Aasiassa, mutta maa ei ole uskaltanut lähteä oikein mukaan Yhdysvaltojen sotilaallisiin monenkeskisiin puolustushankkeisiin alueella. Kiina on osannut pelotella Etelä-Koreaa alueella. Aivan vastaavasti kuin Venäjä on osannut pelotella Suomea Euroopassa. Puolustusintegraatiossa Etelä-Korea Aasiassa on vielä ikään kuin Suomi Euroopassa.

Afganistan on ollut selkeästi tärkein sysäys, jolla Nato ja em. Aasian maat ovat olleet kiinnostuneita kehittämään kestävää pitkäaikaista yhteyttä.

Itäisen Aasian ja Tyynenmeren maiden lisääntyvä tietoisuus Natosta on jo johtanut Naton merkityksen hieman tarkempaan tarkasteluun mallina Aasian alueellisille turvallisuusrakenteille. Paljon on vielä kuitenkin vaille. Hyvin paljon ennen kuin Nato voisi syntyä alueelle. Euroopasta poiketen aasialaisella kulttuurilla on oma vahva tekijänsä.

Nato-malli Aasiaan lienee kuitenkin myös Yhdysvaltojen tavoite. Hyväksi osoittautunut Nato-malli toimisi vapaiden demokratioiden maailmanlaajuisena turvallisuus- ja puolustusyhteistyöfoorumina paikallisilla alueilla demokraattisille ja vapaille valtioille.

****

Epilogi

Maailman politiikan tilanne sattuu nyt vain olemaan sellainen, ettei presidentti Sauli Niinistön kaavailemalle Etykin 50-vuotisjuhlakokoukselle Helsingissä vuonna 2025 ole jakoa. Juuri tässä ajankohdassa ei ole pienitäkään jakoa. Emme nyt vain satu elämään verrannollisesti sitä aikaa, mitä elimme ennen ETYK-kokousta vuonna 1975.

Toisin kuin Venäjä ja Kiina, Yhdysvallat ei ole antanut pienintäkään kiinnostuksen merkkiä kokouksen pitämiselle.

Kokouksen pitäminen edellyttäisi Indo-Tyynenmeren asioiden ratkaisua. Yhdysvalloille turvallisuustilanne ei tuolla alueella ainakaan tänä päivänä ole sellainen, että se suostuisi mihinkään juhlakokoukseen.

Suomen ulkoasiainhallinon olisi syytä hyvissä ajoin ymmärtää olla ajamatta Niinistön aloitetta maailmalla kuin käärmettä pyssyyn. Se ei ole Suomen etu. Yhdysvallat tulkitsee, että kokousajatuksella saatetaan tässä tilanteessa pyrkiä ajamaan Venäjän ja Kiinan etua, ja niin sekä Venäjä että Kiina ovatkin jo hieman käyttäytyneet.

Саули Ниинистё поделился своей новой инициативой проведения в финской столице в 2025 году саммита по случаю 50-летия Совещания по безопасности и сотрудничеству в Европе с целью возрождения «духа Хельсинки». Поддержав эту идею, Владимир Путин привлёк внимание к преследующему, по сути, те же цели предложению российской стороны о встрече глав государств – постоянных членов Совета Безопасности ООН.” (Президент России 13.4.2021).

Vapaasti suomennettuna:

Sauli Niinistö jakoi uuden aloitteensa järjestää huippukokous Suomen pääkaupungissa vuonna 2025 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Tavoitteena on elvyttää ’Helsingin henki’. Kannatettuaan tätä ajatusta Vladimir Putin kiinnitti huomion itse asiassa olennaisilta osin samoja tavoitteita ajavan Venäjän ehdotukseen valtionpäämiesten tapaamisesta – YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten.

Niinistö ja Putin kävivät puhelinkeskustelun 13.4.2021 ja Putin referoi Niinistön aloitetta Kremlin sivuilla.

Putin ei siis riemuinnut, mutta saattaa olla, että Niinistön ehdotusta sekä Venäjä että Kiina voivat käyttää hyväkseen, jos se ajaa kyseisten maiden etua.

Yhdysvaltojen presidentti Gerard Ford ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Brezhnev Helsingissä ETY-kokouksen yhteydessä vuonna 1975.
+5

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu