Natoon kuulumattomat Suomi, Valko-Venäjä ja Ukraina – Nyt Venäjä on ilmoittanut punaisen viivansa Ukrainalle ja sama koskee Suomea

”Это то, за чем мы очень внимательно наблюдаем, и это на самом деле красная линия для нас –относительно перспектив вступления Украины в НАТО. Конечно, это наша забота.” (СтопКор 17.6.2021)

Vapaasti suomennettuna:

”Tätä [Ukrainan tiivistyviä suhteita Natoon] seuraamme tarkasti ja tämä on meille todellakin punainen viiva – Ukrainan tulevaisuudennäkymät mahdollisessa liittymisessä Natoon. Tämä on todellakin huolemme.”

Noin lausui Kremlin lehdistösihteeri Dmitri Peskov tänään vain päivä sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden tapasivat ensi kertaa molemmat maittensa presidentteinä Genevessä 16.6.2021.

Peskovin sanat on uutisoitu hyvin laajasti ukrainalaisessa mediassa (esim. Европейская правда 17.6.2021, Obozrevatel 17.6.2021,  Укринформ 17.6.2021 ja РБК-Украина 17.6.2021).

Edellä obozrevatel tarkoittaa suomennettuna arvostelijaa (обозреватель).

Putin ja Biden ovat varmasti puhuneet Peskovin reagoinnin perusteella tapaamisessaan myös Ukrainasta ja maan Nato-jäsenyydestä. Mitä, sitä me emme tiedä, mutta venäläisten tämänpäiväisten reaktioiden perusteella on varmasti siis puhuttu.

Kuten olen monessa kirjoituksessani jo aikaisemmin todennut, Ukrainasta tulee aikanaan Naton jäsenmaa. Jäsenyydelle ei ole enää vaihtoehtoja. Edetään askel askeleelta hitaasti, mutta varmasti. Kyse on Yhdysvalloille myös näytöstä, kun Saksa ja Ranska torppasivat Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydet vuonna 2008 Yhdysvaltojen kannattaessa kyseisten maiden Nato-jäsenyyttä.

Vuonna 2008 elettiin vielä aikaa, jolloin EU:ssa virheelliset kuvitelmat Venäjästä olivat vielä vallallaan.

On syytä muistaa, että Venäjän ja Georgian välisen sota oli vain osa prosessia, joka on edelleen 13 vuoden jälkeen käynnissä. Ei siis sota ole enää käynnissä, vaan prosessi on käynnissä.

****

Ukrainan kohtalo tavallaan paljastaa nyt myös Suomen kansalle, mitä seuraa, kun vatvotaan ja vatvotaan eikä asioita saada hoidettua aikanaan ja silloin kun asioiden hoidelle on otollisin, halvin ja paras hetki.

Ukrainan kohdalla vatvoja ei ole Ukraina itse vaan lännen eurooppalaiset valtiot. Liikaa ihmishenkijä vaatineet tapahtumat 13 vuodessa ovat osoittaneet, että jokin on mennyt pahasti pieleen eikä valmista ole tullut.

Ukraina tulee olemaan esimerkki  – ja  on nyt esimerkki myös Suomelle – , miten Natoon siis mennään – jos mennään – tilanteessa, jossa Venäjällä alkaa olla jo riittävää sotilaallista voimaa vastustaa rajanaapurimaittensa Nato-jäsenyyksiä. Enää liittyminen Natoon ei käy yhtä helposti kuin 15–20 vuotta sitten, jolloin Suomenkin olisi pitänyt liittyä Baltian maiden tapaan.

Kumpi on ennemmin Natossa päättämässä Euroopan turvallisuusasioista? Suomi vai Ukraina?

Otan vielä lopuksi Ukrainaan liittyen esimerkin, jolla Venäjä esittää kantanaan, miksi Ukraina tai Suomi eivät voi liittyä Natoon.

Kyse on kansalaismielipiteen Nato-vastustuksesta.

”А что с Украиной происходит? Вот, по имеющимся у меня сведениям, подавляющее большинство граждан Украины против вступление в НАТО. Тем не менее, руководство Украины взяли и подписали бумажечку. Это что, демократия? Кто спросил граждан страны, хотят они этого или нет?” (Лента 14.2.2008).

Vapaasti suomennettuna:

”Ja mitä Ukrainan kanssa tapahtuu? Minun on käytettävissä olevien tietojen mukaan ylivoimainen enemmistö Ukrainan kansalaisista vastustaa Natoon liittymistä. Siitä huolimatta Ukrainan johto otti ja allekirjoitti paperin [Ukrainan ja EU:n välinen assosiaatiosopimuspaperin]. Onko tämä demokratia? Kuka kysyi maan kansalaisilta haluavatko he vai eivät [liittyä EU:hun ja Natoon]?”

Noin vastasi presidentti Putin 13 vuotta sitten vuonna 2008, kun Fox News Channelin toimittaja kysyi Ukrainan Nato-jäsenyydestä. Georgian sota alkoi 175 päivää myöhemmin.

Vastaavasti Venäjä perustelee myös, miksi Suomi ei voi liittyä Natoon. Ei voi liittyä, koska Suomen kansa vastustaa.

Ukrainassa mielipide on kääntynyt päälaelleen jo ajat sitten. Suomessa ei ole kääntynyt. Eikä käänny, jos Suomen tasavallan presidentin ja Suomen hallituksen kanta ei muutu.

Suomen ulkopoliittinen linja on ollut presidentti Niinistön kaudella jo pitkään, että kunhan vain keskusteluyhteys Venäjän kanssa säilyy, muulla ei ole mitään väliä. Tuota toistettiin myös tänään (Yle 17.6.2021). Tuolla vakiokannalla on perusteltu myös Niinistön Venäjän matkoja EU:n määrätessä muuta.

Vähäiset ovat siis Suomen ulkopoliittisten päättäjien huolet, jos ne liittyvät siihen, voivatko Yhdysvallat ja Venäjä keskustella keskenään. Tuota pienen asian toistoliturgiaa on kuultu jo aivan tarpeeksi.

Jotain muuta Suomen ulkopoliittisella agendalla pitää siis olla kuin vain huoli keskusteluyhteyksistä.

Bidenin esiintyminen tällä viikolla Euroopassa on taas hyvä yksi esimerkki, miksi Suomen olisi syytä olla mukana järjestöjäsenenä päättämässä niistä asioista, jotka koskettavat Suomea. Muuta mahdollisuutta reilun viiden miljoonan asukkaan valtiolla kuin ei vain ole. Pienen valtion on syytä aina tukeutua niihin organisaatioihin, joissa se saa itseään koskevat päätösasiansa edes vähän esille itselle päätettävänä ilman huutolaispoika-asemaa.