Nord Stream 2 ja Aleksei Navalnyi – tapahtumat 40 vuoden takaa on hyvä kerrata

Aber nach dem Giftanschlag auf Nawalny muss Europa jetzt reagieren. Ich schlage einen sofortigen zweijährigen Baustopp, also ein Moratorium, vor.” (Spiegel 4.9.2020).

Vapaasti suomennettuna:

Mutta Navalnyihin kohdistuneen myrkytyshyökkäyksen jälkeen Euroopan nyt on reagoitava. Ehdotan, että [Nord Stream 2 -kaasuputken] rakentaminen jäädytetään välittömästi kahden vuoden ajaksi, myös maksujen väliaikainen keskeyttäminen laillisena valtuutena.”

Noin lausui CDU:n arvostettu ja pitkäaikainen poliitikko Friedrich Mertz. Mertz hävisi vuonna 2018 Saksan kristillisdemokraattisen unionin puoluejohtajaäänestyksen niukasti Annegret Kramp-Karrenbauerille. CDU:n puheenjohtajakisa on jälleen joulukuun alussa 3.-5.12.2020 pidettävässä puoluekokouksessa ja Friedrich Mertz on ehdolla yhtenä kolmesta.

Myös liittokansleri Angela Merkel on vihjannut, että Navalnyin tapaus voi vaikuttaa Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseen. Samaa kieltä ovat puhuneet myös ulkoministeri Heiko Maas ja monet muut saksalaispoliitikot.

Venäläisen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkytystapaus on lopulta saanut saksalaiset hieman miettimään myös Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen mielekkyyttä. Olisiko viimein Saksan syytä irtautua ja itsenäistyä Venäjästä, joka on energiallaan saanut Saksan vahvaan talutusnuoraansa? Olisiko Saksa viimein pääsemässä irti Venäjä-kuplastaan? Joka tapauksessa Saksan Venäjä-suhteet ovat nyt uudelleenarvioitavana ja hyvä niin.

****

Kerrataanpa, mistä kaikki sai alkunsa jo 40 vuotta sitten 1980-luvun alussa, kun elettiin kylmän sodan yhtä kuuminta vaihetta.

Neuvostoliitto oli tuolloin asettamassa länsirajoilleen uusia keskipitkän matkan SS-20-ohjuksia ja Yhdysvallat vastasi tuomalla Eurooppaan ja Saksaan Pershing-ydinkärkiohjuksia ja BGM-109G-ristelyohjuksia. Lisäksi Neuvostoliitto oli hyökännyt Afganistaniin joulukuussa 1979.

Elettiin varsin ristiriitaisia aikoja suhtautumisessa Neuvostoliittoon. Huomattiin tuolloinkin, kuinka Euroopassa Neuvostoliitto nähtiin eri tavoin kuin Yhdysvalloissa.

Samalla tavalla kuin nyt Yhdysvallat ja Euroopassa etenkin Saksa ovat kiistelleet Nord Stream -kaasuputkien saattamisesta Eurooppaa yhä riippuvaisemmaksi Venäjän hiilivetyenergiasta, myös 40 vuotta sitten Yhdysvallat ja Euroopassa etenkin Saksa kiistelivät Neuvostoliitosta Eurooppaan rakennettavasta uudesta kaasuputkesta.

Tuo kaasuputkihanke 40 vuotta sitten oli viralliselta nimeltään Urengoi-Pomary-Užgorod-kaasuputki tai Länsi-Siperian kaasuputki (Газопровод Уренгой-Помары-Ужгород), mutta on putkesta käytetty länsimaissa myös Jamalin kaasuputki -nimeä (Yamal pipeline).

On puhuttu Neuvostoliiton keksimänä myös ”Veljeyden kaasuputkista” (”Brotherhood Gas Pipeline”, Gazprom Export, «Братство», «Газпром экспорт»).

Neuvostoliitto oli jo 1960-luvulla luonut ”Rauhan sähköverkon” (”Peace Electric Power Grid”, «Мир») ja ”Ystävyysöljyputken” (”Friendship Oil Pipeline”, «Дружба») ja siis edellä mainitusti ”Veljeyden kaasuputken” (”Brotherhood Gas Pipeline”, «Братство») palvelemaan aluksi itäblokkiliittolaisia ja sitten Länsi-Eurooppaa maakaasun osalta, kuinkas muuten.

Samaan venäläiseen ”ystävämieliseen” nimenluomisperinteeseen sopii myös Suomen kanssa solmittu Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (Договор о дружбе, сотрудничестве и взаимной помощи).

Neuvostoliitto rakasti ystävyys-sanaa ja sitä viljeltiin kylmän sodan aikaan kaikki hankenimiin ja sopimuksiin. Družba (дружба) siis. Ystävyys on kyllä ollut niin Neuvostoliiton kuin Venäjän toimista välillä kovin kaukana.

Alla oleva kuva on itäblokin Rauhan sähköverkosta 1960-luvulta.

****

Urengoi-Pomary-Užgorod-kaasuputkea ei pidä sotkea Jamal-Eurooppa-kaasuputkeen (Ямал–Европа). Jamal-Eurooppa-kaasuputki oli 1990-luvun hanke, jonka suunnittelu alkoi vuonna 1992 ja Saksaan kaasua alkoi virrata vuonna 1997.

Käytän jatkossa tässä kirjoituksessa Urengoi-Pomary-Užgorod-kaasuputkesta nimenä Jamalin kaasuputki helpottamaan lukemista. Urengoi oli putken lähtöpiste ja Užgorod loppupiste Neuvostoliiton alueella Ukrainan neuvostotasavallan länsirajalla.

4 000 kilometriä pitkän kahden putken siirtokapasiteetti suunniteltiin noin 33 miljardiksi kuutiometriksi vuodessa, toteutunut siirtokyky on noin 28 miljardia kuutiometriä. Nord Stream -putkien kapasiteetti yhteensä tulee olemaan 110 miljardia kuutiometriä vuodessa, jos kakkosvaihe valmistuu (2 x 55 miljardia kuutiometriä vuodessa).

Tuosta yllä olevassa kuvassa keltaisella viivalla esitetystä Jamal-putkesta alkoi Euroopan riippuvuus venäläisenergiasta. Riippuvuuden perustukset ja yhteistyötoimintamallit luotiin jo 40 vuotta sitten, kun kylmä sota oli kuumillaan. Riippuvuuden alkusynnyttäjä oli Länsi-Saksa.

Jamal-kaasuputkea juhlistettiin Neuvostoliitossa viiden kopeekan postimerkillä vuonna 1983, joka on esitettynä kirjoituksen artikkelikuvana. Postimerkin teksti ”Трансконтинентальный экспортный газопровод” on suomennettuna kutakuinkin ”Mannerten välinen vientikaasuputki”. Уренгой ja Ужгород ovat kaasuputkipaikkakunnat Urengoi ja Užgorod.

Jamal- ja Nord Stream 2 -kaasuputkilla on useita yhtäläisyyksiä, jotka ovat silmiinpistäviä.

****

Jamalin kaasuputkihanke esiteltiin pian Neuvostoliiton Afganistaniin hyökkäyksen jälkeen.  Suurvaltasuhteet 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa monestakin syystä kireät.

Saksalaisranskalaisvenäläisneuvotteluja uudesta kaasuputkesta läntiseen Eurooppaan käytiin vuosina 1980 ja 1981 venäläisen Sojuzgazexportin (В/О «Союзгазэкспорт») – siis nykyisen Gazpromin (ООО «Газпром экспорт») –  ja länsisaksalaisen Ruhrgasin (Ruhrgas AG) sekä ranskalaisen Gaz de Francen (Gaz de France SA) välillä.

Puitesopimus putkesta allekirjoitettiin 24. heinäkuuta 1981. Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Schmidt oli halukas säilyttämään toisen sosiaalidemokraatin Willy Brandtin luoman idänpolitiikan (ostpolitik) saavutukset venäläisellä maakaasulla.

Erfolgsgeschichte für Europa” (Der Ost-Ausschuss, Erfolgsgeschichte für Europa 31.1.2020).

Menestystarina Euroopalle” vapaasti suomennettuna.

Saksan liittotasavallan ja Neuvostoliiton välinen ensimmäinen maakaasuputkisopimus allekirjoitettiin 1.2.1970. Sopimuksen perusta oli kolme miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa. Allekirjoittamisen 50-vuotispäivää juhlittiin tänä vuonna Saksassa menestystarinana Euroopalle, mutta tuolloinkin 50 vuotta sitten Yhdysvallat oli hanketta vastaan ja pakotteet olivat kuvioissa.

Liittokansleri Willy Brandt oli tuon kaasuputkisopimuksen hengellinen isä. Kyse oli Länsi-Saksan idänpolitiikasta, josta on nyt muodostunut Euroopalle kaiken pahan alku ja juuri. Idänpolitiikka on saksalaisen sosialidemokratian suurin epäonnistuminen.

Saksalaiset valmistivat kaasuputket ja ensimmäinen putki luovuttiin juhlallisesti 6.7.1970. Putki sai nimekseen Ludmilla (Людмила). Huomioikaa tuon nimen venäläissymboliikka.

****

Ronald Reaganista oli tullut Yhdysvaltain presidentti tammikuussa 1981.

Presidentti Ronald Reaganin tavoite heti presidenttiyden alusta alkaen oli hillitä Neuvostoliiton vallan leviämistä. Reagan näki Jamal-kaasuputkiprojektin geopoliittisena kysymyksenä ja piti sitä yhtenä Neuvostoliiton merkittävistä välineistä, jonka päämäärä oli levittää Kremlin vaikutusvaltaa Euroopassa ja erityisesti länsiliittouman sisällä.

Reaganin huoli ja myös pelko kaasuputkessa oli siitä, että Neuvostoliitto lisäisi sotilasmenoja Euroopasta kaasunmyynnillä saatavilla valuuttatuloilla. Neuvostoliitto saisi kaasusta vähintään 8 miljardin dollarin valuuttatulot, mikä oli tuon aikaiselle Neuvostoliitolle suuri summa valuuttarahaa.

Neuvostoliiton kaasunvienti Länsi-Eurooppaan oli vuosikymmenen aikana vuodesta 1970 jo kasvanut vaatimattomasta miljardista kuutiometristä vuodessa vuoteen 1980 mennessä 26,5 miljardiin kuutiometriin.

****

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Brezhnev vieraili Länsi-Saksassa liittokansleri Helmut Schmidtin vieraana marraskuussa 1981 (The New York Times 23.11.1981). Pian vierailun jälkeen Ruhrgas AG ja Soyusgazexport allekirjoittivat Jamal-kaasutoimitusten pääsopimuksen 25 vuodelle, joka käsitti 10,5 miljardin kuutiometrin vuotuisen maakaasutuonnin Länsi-Saksaan.

Gaz de France teki 23. tammikuuta 1982 sopimuksen vuotuisen 8 miljardin kuutiometrin kaasun toimittamisesta Ranskaan. Vuoden 1982 puoliväliin mennessä itävaltalainen OMV (OMV Konzern) ja sveitsiläinen Swissgas (Swissgas AG) allekirjoittivat sopimukset tuonnin 1,5 ja 0,36 miljardin kuutiometrin vuotuisesta toimittamisesta. Vuonna 1984 italialainen Eni (Eni SpA) allekirjoitti toisen merkittävän kaasun tuontisopimuksen Soyusgazexportin kanssa, joka käsitti 6 miljardin kuutiometrin kaasuntuonnin vuodessa.

Kuulostaako jotenkin tutulta nuo yritykset? Ei ihme, jos kuulostaa.

E.ON Ruhrgas on mukana Nord Stream -hankkeissa. Gaz de France ja sittemmin GDF Suez, nykyisin Engie (Engie SA) on mukana Nord Stream -hankkeissa. OMV on mukana Nord Stream -hankkeissa putkikaasun ostajana. Yhtiöriippuvuudet venäläiskaasuun luotiin siis jo 40 vuotta sitten.

Millaisia riippuvaisuuksia Jamalin kaasuputki oli sitten synnyttämässä, vaikka kyseiset maat eivät nähneet pienintäkään huolta riippuvuussuhteiden syntymisestä?

10,5 miljardin kuutiometrin tuonnilla Länsi-Saksan kaasunkulutuksesta venäläiskaasu muodosti noin 30 prosentin osuuden. Ranskan 8 miljardin kuutiometrin tuonnilla venäläiskaasu muodosti noin 32 prosentin osuuden. Italian 6 miljardin kuutiometrin tuonnilla venäläiskaasu muodosaisi noin 26 prosentin osuuden. Itävallan kaasusta tulisi 82 prosenttia Neuvostoliiton kaasutoimituksista ja lisäksi vielä juuri Natoon liittyneeseen Espanjaan 24 prosenttia kaasusta tulisi Neuvostoliitosta.

Niin, ja nuo maat vakavalla naamalla vakuuttivat Yhdysvalloille, ettei mitään riippuvuussuhdetta synny.

Oleellista onkin suurta päätösten yksimielisyyttä hakevassa EU:ssa katsoa yksitäisten maiden – etenkin Saksan, Ranskan ja Italian – venäläiskaasuosuuksia, ei EU:ta yhtenä kokonaisuutena.

Gazprom on ollut EU:ssa kaasutoimittajadominantti jo pitkään. Esimerkiksi vuonna 2005 Gazpromilla oli määräävä asema EU-markkinoilla 33 prosentin tuontiosuudella ja 25 prosentin osuudella kokonaiskulutuksesta (EC, Green Paper, A European Strategy for Sustainable, Competitive and Secure Energy 8.3.2006).

Vuonna 2019 Saksa toi Venäjältä nykyisten putkistojen kautta 55,6 miljardia kuutiometriä maakaasua. Venäläiskaasun tuonti vastasi 51 prosenttia liittotasavallan kokonaistuonnista. Suurin osa lopusta kaasusta tuli Norjasta ja Alankomaista. EU-maat toivat viime vuonna 41 prosenttia tarvitsemastaan kaasusta Venäjältä ​​–  yhteensä noin 171 miljardia kuutiometriä.

Noita energiamääriä ei voi korvata millään, jos Venäjä lopettaisi kaasun toimittamisen. EU on siis täysin Venäjän hallinnassa kaasuriippuvuuden kautta, ja tuo näkyy jatkuvasti EU-maiden poliittisessa toiminnassa Venäjän suhteen.

****

Itäblokissa alkoi kuohunta jo vuonna 1981, joka sitten päättyi blokin hajoamiseen vuosikymmentä myöhemmin. Sotatila otettiin käyttöön Puolassa 13. joulukuuta 1981 tarkoituksena nujertaa Solidaarisuus-liike. Reaganin pelko oli, että Neuvostoliitto marssisi Puolaan vastaavasti kuin Unkariin vuonna 1956 ja Tšekkoslovakianaan vuonna 1968.

Yhdysvallat ilmoitti 30. joulukuuta 1981 kaiken Yhdysvalloissa tuotetun kaasu- ja öljylaitteiden ja -teknologian viennin kieltämisestä Neuvostoliittoon (The New York Times 30.12.1981).

Yhdysvaltalainen General Electric oli jo ehtinyt toimittaa aikaisemmin laaditun sopimuksen perustella kaasuturbiinikompressoreja ja putken ensimmäinen linjaosuuden Neuvostoliitto sai valmiiksi.

Reagan ei onnistunut käännyttämään eurooppalaisten liittolaisten päitä Ottawan G7-huippukokouksessa heinäkuun 20.–21. päivänä 1981 eikä Versaillesin G7-huippukokouksessa heinäkuun 4.–6. päivänä 1982.

Reagan oli ilmoittanut jo ennen Versaillesin huippukokousta 22.6.1982 pakotteiden jatkamisesta kaikille ulkomaisille yrityksille, jotka vievät sellaisia laitteita Neuvostoliittoon, joissa käytetään yhdysvaltalaista tekniikkaa. Tuokaan ei kääntänyt eurooppalaisjohtajien kantoja Versaillesissa.

****

Jamal-kaasuputkiprojekti oli tuolloin 40 vuotta sitten valtava hanke. Kokonaiskustannuksiksi arvioitiin 15 miljardia dollaria.

Eurooppalaiset ja venäläiset olivat kekseliäitä rahoittamisessa. Puhuttiin kaasua putkilla -kaupoista (gas for pipes deal, Gazprom 10.10.2013). Samalla periaatteella oli tehty kauppoja jo vuonna 1970, jolloin Neuvostoliitto on solminut sopimukset kaasutoimituksista Italian ja Itävallan kanssa.

Länsimaiset yritykset allekirjoittivat Neuvostoliiton hallituksen kanssa pitkäaikaisia ​​sopimuksia kaasun toimittamisesta vastineena teräskaasuputkien ja muiden kaasun kuljetukseen liittyvien laitteiden toimittamisesta. Eräänlaista bilateraalikauppaa siis, mikä oli tuttua Suomellekin. On ikään kuin köyhän miehen kauppaa ostaa edistyksellisiä teknologiatuotteita, jos vaihdettavaa valuuttaa ei ole maksettavaksi.

Länsisaksalaiset Mannesmann (Mannesmann AG) ja AEG-Kanis (AEG AG) saivat noin 700 miljoonan dollarin ja 320 miljoonan dollarin tilaukset, ranskalainen Creusot-Loire (Creusot-Loire SA) lähes 225 miljoonan dollarin tilaukset, italialaiset Nuovo Pignone (Nuovo Pignone SpA) ja Italsider (Ilva SpA) saivat 600 miljoonan dollarin ja 230 miljoonan dollarin sopimukset.

Neuvostoliitto integroi tuolla toimintatavalla länsimaiset yritykset putkirakentamiseen lisäten samalla maiden poliittisille päättäjille painetta tehdä kaupallista yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa. Tuokin on tuttua Neuvostoliiton toimintatapaa Suomessa, kun puhuttiin punaisista vuorineuvoksista ja heidän omistamistaan yrityksistä.

Osa noista yrityksistä valmistaa edelleen kaasuverkkolaitteita ja -osia Gazpromille.

Italialaisella Eni SpA:han kuuluneelle ja General Electricille myydyllä Nuovo Pignonella yhdessä Snamprogetti SpA:n (Snamprogetti SpA) kanssa oli 1990-luvulla 13 vuotinen sopimus Gazpromin kanssa arvoltaan 3 400 miljardia liiraa. Samalla Snam SpA:lla (Snam SpA) oli optio-oikeus ostaa venäläistä maakaasua.

Noin siis Venäjä sitoi esimerkiksi Italian teollisuutta ja samalla italialaista poliittista päätöksentekoa pitkäaikaisesti päämääriinsä. 3 400 miljardia liiraa vastaa liiran euroliittymiskurssilla noin 1,76 miljardia euroa. 1,76 miljardin euron tilaus luo jo työllisyyttä, mikä vaikuttaa jo maan poliittiseen päätöksentekoon.

Rahoitusjärjestelyt olivat Neuvostoliitolle suopeita. Länsimaisten pankkien yhteenliittymät sopivat rahan lainaamisesta edullisemmilla koroilla alle kahdeksan prosentilla tilanteessa, jolloin markkinakorot olivat 11-12 prosentin tasolla. Esimerkiksi Deutsche Bankin (Deutsche Bank AG) johtama konsortio nosti Neuvostoliiton ostamien laitteiden hintoja Länsi-Saksan yrityksiä koskeviin sopimuksiin korkoeron tasoittamiseksi, kun taas Italian hallitus päätti maksaa sopimuskoron ja markkinakoron erotuksen budjettivaroista.

Kyse oli Kremlin strategisesta lähestymistavasta, joka oli osoittanut menestyksensä Suomessa saada maata tehokkaasti haltuun talouden kautta. Suomi toimi Neuvostoliiton koelaboratoriona monessa asiassa.

Kremlin tavoitteet olivat, että kohdemaa olisi sidottu Neuvostoliittoon jopa riippuvuussuhteena, saada käyttöön länsimaista huipputekniikkaa sekä pitkäaikaisten sopimusten tekeminen niin, että kohdemaa olisi pitkäaikaisesti sidottu Neuvostoliittoon. Sopimukset olivat siis yli vuosikymmeniä kestäviä.

****

”Those chicken littles in Europe, will they still be ‘chicken littles’ if we lead and ask them to follow our lead? ” (National Security Council’s meeting 22.12.1981).

Vapaasti suomennettuna:

Nuo kananpojat Euroopassa, ovatko he yhä ’kananpoikia’, jos johdamme ja pyydämme heitä seuraamaan meitä?

Noin presidentti Reagan kysyi kansallisen turvallisuusneuvoston (NSC) kokouksessa joulukuussa 1981. Kokouksen aiheena oli Puola.

Kyse oli siitä, olisiko Länsi-Eurooppa erkanemassa Yhdysvalloista suhteessa Neuvostoliittoon ja itäblokkiin. Miten kaasusopimuksia tehnyt Länsi-Eurooppa suhtautuisi, jos Neuvostoliitto marssisi Puolaan.

Vuonna 1981 kyse oli Puolasta, vuonna 2014 Krimistä ja Itä-Ukrainasta.

Reaganin asettamat pakotteet synnyttivät kiilaa Yhdysvaltojen ja sen Länsi-Euroopan Nato-liittolaisten välille. Länsi-Euroopan Nato-liittolaisten käsitys Neuvostoliiton aiheuttamasta sotilaallisesta uhasta poikkesi Yhdysvaltojen käsityksestä.

Etenkin länsisaksalaisten mielestä Neuvostoliiton riippuvuus länsimaisesta tekniikasta vähentäisi huomattavasti Moskovan mahdollisuuksia käyttää energiaa vääntövipuna lännessä.

Tuolla samalla paikkansapitämättömällä typeryydellä on edelleenkin perusteltu energiakauppaa Venäjän kanssa, että Venäjälle syntyisi riippuvuus länsimaista energiamyynnin seurauksena.

Länsi-Eurooppa ei taipunut Yhdysvaltojen pakotteille.

Länsi-Saksan sosialidemokraattinen liittokansleri Helmut Schmidt ilmoitti, että putki rakennetaan. Ranskan hallitus ilmoitti jättävänsä huomiotta Washingtonin toisen pakotekierroksen ja määräsi Alstom-yhtiön (Astom SA) jatkamaan General Electricin lisenssillä kehitettyjen turbiinien valmistusta. Italia eikä myöskään Iso-Britannia yhtyneet Reaganin hallinnon kantaan pakotteista. Iso-Britannialle Yhdysvaltojen lähimpänä liittolaisena tilanne oli hankala.

Pääministeri Margaret Thatcher sanoi Yhdysvaltain ulkoministerille George Schulzille Lontoossa 9. päivänä syyskuuta 1982 pidetyssä kokouksessa, että hän ”tarvitsee kipeästi jotain kasvoja säästävää ratkaisua” pakotteisiin (“desperately needs some face-saving solution”, The Secretary of Defence 9.9.1982).

Reagan kumosi kauppasaartopakotteet 13.–14. marraskuuta 1982 ja samalla myös Thatcher sai ”kasvoja säästävän ratkaisun”. Vuotta myöhemmin tammikuun ensimmäisenä päivänä 1984 maakaasu alkoi virrata Jamalin putkilinjan kautta Neuvostoliitosta Länsi-Eurooppaan.

****

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n raportit Jamal-kaasuputkesta ovat mielenkiintoisia. Nyt suurin osa noista raporteista on jo julkisia (CIA, Electronic Reading Room).

Maaliskuussa 1981 päivätyssä tiedusteluraportissa ”Neuvostoliitto-Länsi-Eurooppa: Siperia-Eurooppa-kaasuputken vaikutukset” CIA korostaa Neuvostoliiton kaasuputkella saamia poliittisia vipuja ja niitä poliittisia riskejä, joita Euroopalla saattaa olla edessä (CIA, USSR-Western Europe: Implications of the Siberia-to-Europe-Gas Pipeline)

CIA arvioi, että kaasukauppa antaisi Kremlille kaksi poliittista etua. Ensinnäkin tiiviimmät poliittiset ja taloussuhteet Länsi-Eurooppaan, mikä lisäisi Neuvostoliiton ulkopolitiikan ymmärrystä Yhdysvaltain länsi-eurooppalaisten kollegoiden silmissä ja heikentäisi Yhdysvaltojen ja Naton esittämiä Neuvostoliiton vastaisia aloitteita. Lisäksi kaasukauppa antaisi Kremlille työkalun diplomaattitoimiin, jotka koskevat länsimaisia ​​talouspakotteita ja Naton sotilaallista modernisointia.

Länsi-Eurooppa saisi itselleen tuolla Jamal-putkella suuremman riippuvuuden Neuvostoliiton kaasusta, mutta CIA ei pitänyt kaasutoimitusten keskeytymisen mahdollisuutta enää toimivana. Neuvostoliitto ei pystyisi katkaisemaan toimituksia vain yhteen putkesta kaasua ostavan Länsi-Euroopan maan kanssa ja tarvitsisi Bonnin yhteistyötä tällaisessa toiminnassa, koska kaikki kaasutoimitukset kulkisivat Länsi-Saksan kautta, vaikka putki haarautuukin jo ennen Saksan liittotasavaltaa.

Saksa oli jo siis Neuvostoliiton aikaan ja on edelleen tällä hetkellä Venäjän aikaan kaasutoimitusten operatiivinen ykköstoimija Euroopassa.

Neuvostoliitolle tuolloin ja Venäjälle nyt on Saksa se avaintoimija, jolla Venäjä hallitsee läntistä Eurooppaa. Kyse on vanhasta parjatusta Saksan idänpolitiikasta, josta Euroopalle on syttynyt roppakaupalla ongelmia vuosikymmenten saatossa.

Edellä mainittu CIA-raportti kirjaa muun muassa oheiset lauseet:

Moreover, the project furthers Soviet goals of drawing Western Europe into a closer political-economic relationship.

 The pipeline would be a major new element in Soviet-West European relations. It would provide the Soviets one additional pressure point they could use as part of a broader diplomatic offensive to persuade the West Europeans to accept their viewpoint on East-West issues.

 Barring a major increase in East-West tensions, West Europeans governments see increased use of Soviet gas as an acceptable political risk.”

Vapaasti suomennettuna:

Lisäksi projekti tukee Neuvostoliiton tavoitteita vetää Länsi-Eurooppa tiiviimpään poliittiseen ja taloudelliseen suhteeseen.

 Kaasuputki olisi merkittävä uusi elementti Neuvostoliiton ja Länsi-Euroopan suhteissa. Se antaisi neuvostoliittolaisille yhden välineen lisää, jota he voisivat käyttää osana laajempaa diplomaattista hyökkäystä saadakseen länsieurooppalaiset hyväksymään heidän näkemyksensä itä-länsi-kysymyksissä.

 Ilman itä-länsi-jännitteiden suurta kasvua länsieurooppalaiset hallitukset näkevät Neuvostoliiton kaasun käytön lisäämisen hyväksyttävänä poliittisena riskinä.”

 

****

Vuotta myöhemmin elokuussa 1982 CIA arvioi tiedusteluraportissaan otsikolla ”Näkymät Siperian ja Länsi-Euroopan väliseen maakaasuputkeen” (CIA, Outlook for the Siberia-to-Western Europe Natural Gas Pipeline), että Jamal-hankkeella Neuvostoliitto pyrki saavuttamaan kolme päätavoitetta (sivu 3, pdf-asiakirjan sivu 10):

  • Hard Currency Earnings. Merkittävät valuuttatulot. Merkittävät valuuttatulot, koska öljytulojen odotettiin laskevan 80-luvun puoliväliin saakka. CIA arvioi, että kaikkien luottojen takaisinmaksun jälkeen Moskovan kokonaistuotot kaasusta voivat olla noin 10 miljardia dollaria, mikä mahdollistaisi Neuvostoliiton talouden ostaa länsimaisia ​​tavaroita ja tekniikkaa ja parantaa edelleen teollisuuden tuottavuutta ja maatalouden puutteita. Lisäksi kaasuviennin tuotot voivat auttaa Neuvostoliittoa säilyttämään taloudellisen tukensa Itä-Euroopalle.
  • Aid to gas production. Tuki kaasuntuotantoon. Putkikaupalla voitaisiin luoda luotettavia laitteistotoimittajia Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Laitetoimitukset ovat kriittinen tekijä Siperian kaasukenttien kaasutuotannon kehittämiseksi, ja kaasuputki voisi helpottaa länsimaiden osallistumista turbiinien valmistukseen Neuvostoliitossa, kun ja jos ne ovat kohteita Yhdysvaltojen pakotteille.
  • Political objectives. Poliittiset tavoitteet. Putkilinjasta voi tulla väline lisätä Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan välistä kuilua. CIA:n mukaan Länsi-Euroopan lisääntyvä riippuvuus Neuvostoliiton kaasusta voi tulla tekijäksi, joka vaikeuttaa merkittävästi itä-länsi-asioiden päätöksentekoa.

“Moscow wants the gas export project for three basic reasons. Most important, the pipeline will earn badly needed hard currency and aid development of the Soviet gas industry. These objectives are increasingly important to the troubled Soviet and East European economies. At the same time, the USSR sees the project as a major step toward expanding its commercial and political ties at US expense.”

Vapaasti suomennettuna:

Moskova haluaa kaasun vientiprojektin kolmesta perussyystä. Tärkeintä on, että putki tuo kipeästi tarvittavaa kovaa valuuttaa ja tukee Neuvostoliiton kaasuteollisuuden kehitystä. Nämä tavoitteet ovat yhä tärkeämpiä vaikeuksissa oleville Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan talouksille. Samalla Neuvostoliitto pitää hanketta merkittävänä askeleena kohti kaupallisten ja poliittisten siteiden laajentamista Yhdysvaltojen kustannuksella.

CIA listasi tuohon raporttiin myös, miksi Länsi-Eurooppa lähti mukaan Neuvostoliiton energiakelkkaan.

  • Diversification of energy Energialähteiden monipuolistaminen. Vaikka Neuvostoliiton kaasuntuonnin osuus oli noin kolme prosenttia kokonaisenergiantarpeesta (ennen Jamalin kaasuputken rakentamista), länsieurooppalaiset arvioivat putkisopimuksen vähentävän riippuvuutta OPEC-öljystä ja OPEC-toimittajista. Länsieurooppalaiset pitivät Neuvostoliittoa luotettavampana toimittajana kuin joitakin OPEC-maita. Länsi-Euroopan maat arvioivat, että Jamalin kaasuputki edistäisi energiavarmuutta.
  • Employment. Työllisyys. Putkilinjaan liittyvät vientisopimukset voisivat tarjota useita kymmeniä tuhansia työpaikkoja Ranskalle, Italialle, Iso-Britannialle ja Länsi-Saksalle teollisuudessa ja alueilla, joihin työttömyys on iskenyt voimakkaasti.
  • Prices. Hinnat. Neuvostoliiton kaasu oli suhteellisen halpaa verrattuna OPEC-toimittajien öljyyn ja muiden toimittajien, kuten Norjan ja Algerian kaasuun.
  • Liennytys. CIA uskoi, että länsieurooppalaiset pitivät kauppaa Neuvostoliiton kanssa osana länsi-itä-suhteiden vakauttamista ja siten tekijänä heidän kansallisen turvallisuutensa parantamiseksi.

The Western Europeans have several reasons for wanting the gas export pipeline, including diversification of energy sources, pipeline-related exports contracts, the relatively low price of Soviet gas and the hope that economic ties will contribute to détente.

 They also believe that they could cope reasonably well with even a total cutoff of Soviet gas deliveries, through a combination of conservation, fuel-switching, temporary increases in domestic production, and drawdown of gas stocks.

Vapaasti suomennettuna:

Länsieurooppalaisilla on useita syitä haluta kaasuputkea mukaan lukien energialähteiden monipuolistaminen, putkistoon liittyvät vientisopimukset, Neuvostoliiton kaasun suhteellisen alhainen hinta ja toivo, että taloudelliset siteet edistävät liennytystä.

 He myös uskovat, että he selviytyisivät kohtuullisen hyvin jopa Neuvostoliiton kaasun toimitusten keskeyttämisessä yhdistämällä energiasäästöä, polttoaineen korvaamista toisella, kotimaisen energiatuotannon väliaikaista lisäämistä ja kaasuvarastojen kasvattamista.”

Länsi-Euroopan haikailemisesta liennytyksestä vielä hieman.

Neuvostoliitto oli siis tuonut 1970-luvun loppupuolella länsiosiin keskipitkän matkan SS-20-ohjuksia uhaten nopean toiminnan ydinaseilla läntistä Eurooppaa Länsi-Saksan ja Norjan itäosista Portugalin ja Espanjan länsiosiin. Mielestäni ei kovinkaan liennyttävä teko. Samaan aikaan eurooppalaiset neuvottelivat kaasun ostamisesta tuolta ohjusuhkaajalta.

Tuo kuvastaa suuresti eurooppalaista geopoliittista ajattelutyperyyttä aikanaan Neuvostoliiton suhteen ja nykyään Venäjän suhteen.

****

“Here’s my strategy on the Cold War: we win, they lose.”

”Tämä on strategiani kylmässä sodassa: me voitamme, he häviävät.”

Noin Reagan lausui vieraillessaan Moskovassa 29.5.-2.6.1988. Reagan hävisi Jamalin kaasuputkihankkeen Neuvostoliitolle ja Länsi-Euroopalle, mutta voitti kylmän sodan.

Vaikka Neuvostoliitosta oli tuotu kaasua Länsi-Eurooppaan jo 1960- ja1970-lukujen taitteesta, käänne oli Jamalin kaasuputki, josta alkoi tuolloisen Länsi-Euroopan riippuvuus Neuvostoliitosta ja Venäjästä. Tuo riippuvuus vuosikymmenten saatossa on vain pahentunut uusien kaasuputkien myötä. Riippuvuus on nyt täydellistä ja se on luotu 50 vuoden aikana vähän kerrallaan askel askeleelta.

Kaasuriippuvuuden vaikutukset ovat näkyneet länsieurooppalaisessa päätöksenteossa, kun päätöksenteko on koskenut Venäjää. Venäjä puolustusmenojen kasvu on ollut riippuvainen hiilivetyenergian myynnistä saatujen tulojen kasvusta. Eurooppa on siis rahoittanut kaasusostoksillaan Venäjän sotilaallista varustautumista. Aivan kuten Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA varoitti 1980-luvun alussa.

2000-luku aina Ukrainan tapahtumiin oli Venäjälle hiilivetyenergian myynnin ja puolustusbudjettien kasvun kulta-aikaa. Nyt kun hiilivetymyynnistä tulevat varat ovat vähentyneet, Venäjä on joutunut supistamaan myös varusteluohjelmiansa.

Oikeastaan vain Ruotsi on ollut Euroopassa kaukaa viisas itäkaasun suhteen. Ruotsissa ei itäkaasua polteta. Ei luonnollisesti myöskään Norjassa eikä Iso-Britanniassa, joilla on omia maakaasuvarantoja.

Venäläinen valtionyhtiö Gazprom on Euroopan kaasumarkkinoiden dominantti. Ranskassa, Italiassa sekä Itävallassa Gazpromilla on vahva asema maiden kansallisten energiayhtiöiden kanssa.

Todella vaikuttavia toimia EU ei uskalla enää Venäjän suhteen tehdä. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat leiponeet hyvin pullansa EU-uunissa. 146 miljoonan asukkaan Venäjä hallitsee 445 miljoonan asukkaan EU:ta täysin. Energiavipu toimii Venäjälle kuin unelma. Vipu, josta CIA varoitti jo 40 vuotta sitten. Hymyt ovat varmasti Kremlissä muikeita, jos keskustelut koskevat EU-Euroopan poliittisten päätösten typeryyttä ja sinisilmäisyyttä.

Harjoitetun politiikan seuraukset ovat näkyvissä. Saksa ja Ranska estivät Yhdysvaltojen myönteisestä kannasta huolimatta Ukrainan Nato-jäsenyyden vuonna 2008. Ponnettomat Venäjän vastaiset toimet Ukraina-kysymyksessä ovat tienneet kuolemaa tuhansille ukrainalasille. Venäjän länsimaissa – ja myös Venäjällä – myrkyttämien ihmisen määrä alkaa olla jo loputon lista ilman vaikuttavia seuraamuksia. EU ei uskalla tehdä mitään valkovenäisten hyväksi maan saamiseksi lähemmäksi demokratiaa. Ranska on torpannut EU-laajentumista Balkanilla ja esittänyt EU-Venäjä-suhteiden edelleen tiivistämistä.

Kun puhutaan EU:n Venäjän vastaisista pakotteista, niitä ovat olleet eniten vesittämässä Suomen ohella ne maat, jotka tuovat eniten kaasua Venäjältä: Saksa, Ranska, Italia ja Itävalta.

Esimerkkinä ne pakotteet, joita EU asetti, kun Venäjä kaappasi ukrainalaisaluksia Kertšinsalmessa vuonna 2018. Niin EU kuin Venäjä tietävät, että Venäjän kansalaisiin kohdistuvat pakotteet ovat merkityksettömiä ja vain nimellisiä. Kunhan jotain on oltu tekevinään.

Jos Saksalla ja Ranskalla tai Saksalla, Ranskalla ja Italialla on jokin Venäjä-näkemys EU:ssa, mikään muu näkemys Venäjästä ei EU:ssa etene. Nuo maat torppavat sen, mitä itäisen Euroopan EU-maista esitetään.

Kuten CIA varoitti 40 vuotta sitten, Neuvostoliitto ja Venäjä ovat kyenneet luomaan kaasuputkilla railoa Euroopan ja Yhdysvaltojen välille sekä hajottamaan lännen yhtenäisyyttä Venäjä-kannoissa.

****

Onko Saksalla tosiasiallisia mahdollisuuksia torpata Nord Stream 2 -kaasuputki?

Ei ole.

Miksi ei ole?

Siksi, koska Saksa on jo täysin riippuvainen venäläiskaasusta. Saksalla ei ole vaihtoehtoja. Saksa on Venäjän armoilla kaasun kautta. Venäjä tietää tuon paremmin kuin hyvin.

Mistä Saksa saisi energiansa, jos se yrittäisi luopua venäläiskaasusta?

Ei mistään.

Ei ole ydinvoimaa typerien poliittisten päätösten vuoksi. Ei voida käyttää hiiltä ilmastonmuutoksen vuoksi. Riippuvuussuhde venäläisenergiasta on jo laskettu liian pitkälle.

Tämän kirjoituksen ensimmäisessä luvussa mainittu saksalaispoliitikko Friedrich Mertzkin on esittänyt vain Nord Stream 2 -putkien laittamista jäihin kahdeksi vuodeksi, ei putkihankkeen kariuttamista.

Yhdysvallat asetti Nord Stream 2 -hankkeelle pakotteita vuoden 2019 lopulla ja loppurakentaminen on siitä asti ollut katkolla. Tanskan vesillä puuttuu 64 kilometrin matka ja Saksan vesillä 16 kilometriä. Kaikkiaan putkea on asennuttamatta vielä 160 kilometriä.

Jos joku väittää, että Yhdysvallat asettaa pakotteita vain lisätäkseen oman nesteytetyn maakaasun kysyntää, ei tiedä Euroopan kaasuasioista yhtään mitään ja osoittaa puheillaan vain typeryyttään.

Toivoisin, että Yhdysvallat asettaa lisää niin kovia pakotteita kaikille niille länsieurooppalaisille yrityksille, jotka vielä ovat jollakin muotoa mukana Nord Stream 2- kaasuputken rakentamisessa ja rahoittamisessa, että putkihanke kariutuu lopullisesti. Pakotteet mukaan lukien Uniper. Vain rahan menettämisen uhalla saadaan kantoja Euroopassa muuttumaan, jos silläkään. Eurooppa tarvitsisi viimein kunnon oppitunnin Venäjä-politiikkaansa. Käänne olisi tehtävä viimeistään nyt 40 vuoden jälkeen.

Saksa oireilee Navalnyin tapauksella, EU asettaa tuttuun tapaan merkityksettömiä henkilöpakotteita ja kaasu virtaa entiseen tapaan Venäjältä Eurooppaan. Kremlissä ollaan tyytyväisiä, että vanhan näennäismallin mukaan EU on edelleen valmis toimimaan.

 

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu