O 54/2019 vp – Pohjoismaiden puolustusyhteistyö

“I highly praise amply the three countries for their efforts at stabilizing the Baltic Sea region. But wouldn’t it all be far simpler if Finland and Sweden were members of NATO?” (Center of Euro-Atlantic Studies).

Vapaasti suomennettuna:

“Kiitän suuresti kolmea maata [Yhdysvaltoja, Ruotsia ja Suomea] niiden ponnisteluistaan Itämeren alueen vakauttamiseksi. Mutta eikö se kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa, jos Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäseniä?”

Noin kyseli toukokuussa 2018 Alexander Vershbow. Alexander Vershbow on arvostettu yhdysvaltainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, diplomaatti ja demokraattipoliitikko. Hän toimi Naton apulaispääsihteerinä vuosina 2012-2016, presidentti Obaman aikaan apulaispuolustusministerinä sekä Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläänä vuosituhannen alussa. Nykyisin hän toimii Atlantti-Seuran (Atlantic Council) kunniatohtorina ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijana.

Kyse toukokuussa 2018 Vershbowin toteamuksen aikaan oli Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Suomen ja välisestä puolustusyhteistyösopimuksesta (Trilateral Statement of Intent 8.5.2018), jonka puolustusministerit James Mattis, Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö allekirjoittivat Washingtonissa juhlallisin seremonioin 8.5.2018.

Samaan aikaan Suomessa käytiin kiivasta SDP:n nostattamaa mielipiteenvaihtoa yhdysvaltalaistankkien osallistumista ensi kertaa Suomen maaperällä Niinisalossa Arrow 18 -sotaharjoitukseen (Maavoimat 12.5.2018).

Naton entinen apulaispääsihteeri Alexander Vershbow esitti suuren kiitoksen, minkä Suomi ja Ruotsi olivat osoittaneet ponnisteluissaan ​​Itämeren alueen vakauttamisessa, mutta tuhahti siis: ”Mutta eikö se kaikki olisi paljon yksinkertaisempaa, jos Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäseniä?”

Vershbow kysyi Ruotsilta ja Suomelta oikeaa asiaa kuten niin monet muutkin poliitikot sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ympäri maailmaa kysyvät aina vaan yhä uudestaan.

Eikö Suomen ja Ruotsin olisi helpompaa ja uskottavampaa sekä myös halvempaa sopia puolustusasioita Naton jäsenmaina, kuin tehdä lukuisia monimutkaisia ja kalliita ratkaisuja vain siksi, koska Venäjän pelko ylittää järjen käytön rajat? Elämme sentään 2020-lukua emmekä enää mitään toisen maailmansodan jälkeistä kylmän sodan aikakautta.

Nyt tuorein ajankohtainen tapahtuma, jossa voimme jälleen esittää Vershbowin kysymyksen, on Natoon kuulumattomien Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyö Natoon kuuluvan Norjan kanssa. Laajemmin kyse on pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä. Natoon kuulumattomien Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä Natoon kuuluvien Norjan, Tanskan ja Islannin kanssa.

****

Sanna Marinin (sd.) hallituksen hallitusohjelman sivuille (Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019) on kirjattu Pohjoismaiden välisestä puolustusyhteistyöstä seuraavasti:

”Suomi jatkaa aktiivista osallistumista pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön Nordefco:n puitteissa. Nordefco-yhteistyön painopisteet ovat tilannekuvayhteistyössä ja koulutus- ja harjoitustoiminnassa.

 Hallituskaudella laajennetaan kahdenvälistä ja alueellista puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa. Hallituskaudella kehitetään transatlanttista yhteistyötä sekä lisätään yhteistyötä Norjan kanssa. Yhteistyötä kehitetään myös muiden kumppanimaiden kanssa.”

Hallitusohjelman mukaan Suomi syventää kahdenvälistä ja alueellista puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa, mutta tuo kahdenkeskinen puolustusyhteistyö ei vielä ole pohjoismaista puolustusyhteistyötä, tarvitaan mukaan myös muita maita.

Norja on ainoa Nato-maa, joka on hallitusohjelmassa mainittu sotilasasioissa. Yhdysvaltoja ei ole mainittu muutoin kuin ”hyvien ja rakentavien suhteiden” kohteena. Yhdysvaltojen sijaan puhutaan ”transatlanttisesta yhteistyöstä”.  Venäjä on mainittu Marinin hallitusohjelmassa peräti viiteen kertaan.

Marinin hallituksen ohjelmaa lukiessa kyllä huomaa, että Erkki Tuomioja on ollut takapiruna, kun hallitusohjelman puolustuksellisia ja sotilaallisia asioita on kirjattu tarkoin sanamuodoin länsisuuntaa vähätellen.

Tuomioja istuu nykyisessä eduskunnassa sekä ulkoasianvaliokunnassa varapuheenjohtajana että puolustusvaliokunnassa rivijäsenenä. Hän käsittelee samoja asioita molemmissa valiokunnissa käyttäen merkittävää ohjausroolia. Lähes jokaisessa valiokuntapöytäkirjasta löytyy teksti muotoa: ”Tuomiojan ehdotuksesta päätettiin lisätä/muuttaa…”

****

”Olen varma, että Suomi voi tehdä Norjan kanssa yhteistyötä myös puolustuksen saralla ottaen totta kai huomioon tämän Norjan Nato-jäsenyyden tuoman lisämausteen. Se totta kai erottaa meitä ja vaikuttaa asiaan, mutta ei se yhteistyötä sinällään estä.” (Yle 23.5.2020).

Noin totesi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.), miksi puolustusyhteistyö Norjan kanssa ei ole edennyt Ruotsin tahtiin. Kyse on Norjan Nato-jäsenyydestä, joka siis ”totta kai erottaa meitä ja vaikuttaa asiaan”.

Se on eduskunta ja eduskunnan puolustusvaliokunta, jossa karsastetaan puolustusyhteistyötä Norjan kanssa maan Nato-jäsenyyden vuoksi. Karsastusta ei ole Puolustusvoimissa eikä puolustusministeriön virkamieskunnassa.

Edellä mainitussa Ylen jutussa Kaikkonen kuitenkin aikatauluttaa Norja-puolustusyhteistyötä seuraavasti:

”Meillä ei ole vielä mitään valmista kerrottavaa siitä [puolustusyhteistyöstä Norjan kanssa], mutta varmaan myöhemmin tänä vuonna.”

Puolustusministeri Antti Kaikkosella oli keskiviikkona 20.5.2020 kahdenvälinen videokokous Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin kanssa sekä perään kokous Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensenin ja Hultqvistin kanssa aiheena kolmen Pohjoismaan puolustusyhteistyö. Natoon kuulumattomat Suomi ja Ruotsi siis väänsivät ensiksi yhteiskannan ennen kuin Natoon kuuluva Norja liittyi kokoukseen mukaan (Puolustusministeriö 19.5.2020).

Kokoustettu on pian kaksi vuotta eikä valmista tunnu millään syntyvän.

****

”Lehden [Kalevan] mukaan Norja ja Ruotsi laativat nyt kahdestaan selvityksen puolustusyhteistyöstä. Selvityksen on määrä olla valmis ensi syksyyn [2008] mennessä. Norjan ulkoministeriön poliittinen valtiosihteeri Liv Monica Bargem Stubholt sanoo, että maiden puolustusvoimien komentajien tapaamiseen oli kutsu myös Suomelle, mutta Suomi ei tarttunut tilaisuuteen.” (Yle 18.1.2007).

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Håkan Syrén ja Norjan puolustusvoimien komentaja Sverre Diesen jättivät yhteisen puolustusyhteistyöselvityksen maittensa puolustusministeriöille 30.8.2007 (DN 30.8.2007). Suomi ei ollut mukana kolmantena osapuolena vielä tuolloin. Asia ei saanut aluksi suomalaispoliitikkojen suurempaa myötämieltä Tarja Halosen Suomessa.

Mielenkiintoiseksi asian tekee Suomen Puolustusvoimien myönteinen näkemys kolmenkeskisestä yhteistyöstä päivämäärällä 18.6.2008, siis vuoden päästä Norja-Ruotsi-puolustusyhteistyöaloituksesta.

Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusvoimien komentajien julkaisema yhteiskirjoitus norjalaisessa Aftenpostenissa (”Et nytt nordisk forsvar”) ruotsalaisessa Svenska Dagbladetissa (”Nytt steg för Nordens försvar”, SvD 18.6.2008) ja suomalaisessa Helsingin Sanomissa (”Pohjoismaiden kannattaa tiivistää puolustusyhteistyötään”, HS 18.6.2008) osoitti, että nyt myös Suomi oli mukana.

Tulkinta: Suomen oli pakko lähteä mukaan Norja-Ruotsi-puolustusyhteistyöhön, vaikka toinen mukanaolija oli Nato-maa, jottei Suomi olisi jäänyt yksin ulkopuolelle.

Norjan, Ruotsin ja Suomen puolustusvoimien yhdessä laatima asiakirja pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittämiseksi luovutettiin maiden puolustusministereille kesäkuussa 2008. Asiakirjaan oli kirjattu 140 ajankohtaista yhteistyöaluetta, joissa 40:n kohdalla yhteistyö oli mahdollista käynnistää pikaisesti.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen ja eteenpäinvieminen on kuitenkin reilun vuosikymmenen ajan ollut melko takkuista. Kunhan on vain touhuttu. Venäjällä ei ole ollut asiasta huolta, mikä sinänsä kertoo puolustusyhteistyön hedelmistä.

Ensisijainen takkujen synnyttäjä on ollut yltiövarovainen ja Venäjää pelkäävä Suomi. Suomelle takkuilussa kyse on Norjan Nato-jäsenyydestä. Suomi on toiminut tehokkaasti hidastajana. Naton perussopimuksen 5. artikla hiertää Suomessa, vaikka 5. artikla jättää hyvin ja riittävästi sekä Suomelle että Ruotsille tilaa olla sitoutumatta Naton muihin jäsenvaltioihin, vaikka Nato-Norjan kanssa yhteistyötä tehtäisiin tiiviisti.

Käsittelin aikanaan vuonna 2017 melko tarkasti noita Pohjoismaiden puolustusyhteistyön ongelmia ajatuspaja Liberan julkaisemassa kirjoituksessa otsikolla ”Julkinen valinta – suomalaisen päätöksenteon ongelmat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa”(Libera, Ari Pesonen). Kirjoitussarjan muut kirjoittajat olivat Jorge Benitez, Toomas Ilves, Pauli Järvenpää, Elina Lepomäki, Alpo Rusi, Kristi Raik sekä Anke Schmidt-Felzmann.

Elämme nyt vuotta 2020. Missä ollaankaan nyt? Toki on menty eteenpäin, mutta Suomi on se hidastelija, joka etenkin Norjassa on koetellut kärsivällisyyttä.

****

”Det ti år gamle nordiske forsvarssamarbeidet Nordefco, som blant andre den norske generalen Sverre Diesen sto bak opprettelsen av, begrenset seg opprinnelig til at de fem landene skulle støtte hverandre i fredstid. 13. november 2018 signerte fire forsvarsministere og det islandske utenriksdepartementet under på en avtale i Oslo hvor Norden utvidet enigheten til et forsvarssamarbeid ved en konflikt, altså også i en krigssituasjon.” (Forsvarets Forum 29.8.2019).

Vapaasti suomennettuna:

”Kymmenen vuotta vanha pohjoismainen puolustusyhteistyö Nordefco, jonka perustamisesta vastasi muun muassa norjalainen kenraali Sverre Diesen, rajoittui alunperin vain rauhan aikana toisiinsa tukeutuviin viiteen maahan. Marraskuun 13. päivänä 2018 neljä puolustusministeriä ja Islannin ulkoministeriö allekirjoittivat Oslossa sopimuksen, jossa Pohjoismaat laajensivat puolustusyhteistyön koskemaan myös konfliktia ja siis myös sotatilannetta.”

Alla olevassa kuvassa vasemmalta oikealle lueteltuna Tanskan puolustusministeri Claus Hjort Frederiksen, Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö, Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen, Islannin ulkoministeri Guðlaugur Þór Þórðarson ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist allekirjoittavat em. Nordefco-puolustusyhteistyösopimuksen Oslossa 13.11.2018.

Mikä on tuo 13.11.2018 allekirjoitettu sopimus, niin kuin norjalaiset viiden maan ministerin allekirjoittamaa asiakirjaa kutsuvat sanalla avtale? Suomalaiset taas mieluummin luonnehtivat sovittua poliittisena ohjauksena tai yhteisymmärryspöytäkirjana (political guidance, memorandum of understanding).

Tuo sopimus on nimeltään ”Nordic Defence Cooperation Vision 2025” ja se löytyy täältä.

Norja oli tuolloin syksyllä 2018 Nordefcon puheenjohtajamaa. Suomen puolustusministeriön laatima asiaa koskeva muistio eduskunnan puolustusvaliokunnalle ja ulkoasiainvaliokunnalle korostaa pohjoismaisen puolustusyhteistyön visiota, josta ei synny Suomelle oikeudellisia sitoumuksia, kuinkas muuten (EDK-2018-AK-223502 15.11.2018).

Tulkinta: Suomi ei tee puolustuksen alalla koskaan mitään sellaista, joista syntyisi oikeudellisia sitoumuksia.

Suomelle on vaikeaa uskaltaa sitoutua. Suomi ei uskalla sitoutua edes itsensä kaltaisiin muihin Pohjoismaihin. Suomi ei voi olla mukana missään sellaisessa puolustukseen liittyvässä, joka merkitsisi Suomelle sitoutumista. Venäjä kiittää tästäkin varovaisuudesta Suomea.

****

Joka tapauksessa on selvää, että puolustusministeri Jussi Niinistönkin allekirjoittaman Nordefco-asiakirja laajentaa pohjoismaisen puolustusyhteistyötoiminnan kriisi- ja sota-aikaan. Asiakirjaan kirjatut tavoitteet pitäisi saavuttaa vuoteen 2025 mennessä:

”We will improve our defence capability and cooperation in peace, crisis and conflict.”

Vapaasti suomennettuna:

”Parannamme puolustuskykyämme ja yhteistyötämme rauhan aikana, kriiseissä ja konflikteissa.”

”Improved regional and common situational awareness in peace, crisis and conflict, in all relevant domains, through real-time information and data sharing.”

Vapaasti suomennettuna:

”Parempi alueellinen ja yhteinen tilannetietoisuus rauha-aikana, kriiseissä ja konflikteissa kaikilla oleellisilla alueilla jakamalla reaaliaikaisesti tietoa ja tilannekuvaa.”

”Established logistical cooperation where possible and desirable, with mutual measures to support national needs in crisis and conflict.”

Vapaasti suomennettuna:

”Logistisen yhteistyön luominen aina kun mahdollista ja toivottavaa, [maiden välisin] yhteistoimenpitein [yhden maan] kansallisten tarpeiden tukemiseksi kriiseissä ja konflikteissa”.

Konflikti-sana saattaa kuulostaa suomalaisista miedolta, mutta englannin kielessä sotilasyhteyksissä se tarkoittaa aseellista välikohtausta, selkkausta tai interventiota. Tapahtumaa, jossa on mukana sotavoimia.

Tuo Nordefco-asiakirja on syytä käydä lukemassa, mitä puolustusyhteistyötä Suomellakin pitäisi olla Norjan kanssa vuoteen 2025 mennessä.

Jos asiakirjaan kirjatut tavoitteet toteutuvat, tarkoittaa se mm. vain vähimmäisrajoituksia armeijoiden yksiköiden ja sotakaluston liikkumiselle ja varastoinnille maiden välillä sekä maiden kautta päämääränä tukea kansallista ja monikansallista sotilastoimintaa, -operaatiota ja -sijoittelua (”Minimal restrictions on movement and storage of military units and equipment, between and through the nations in support of national and multinational activities, operations and deployments.”).

Suomennettuna: suomalaista sotakalustoa voi olla Norjassa ja päinvastoin.

Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on siis kirjattu: ”Suomi jatkaa aktiivista osallistumista pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön Nordefco:n puitteissa.” Siinä ei pitäisi Tuomiojankaan nokka paljon tuhista, jos kolmen maan kesken sotavoimaa säilötään ja käytetään toisten maaperällä Nordefcon puitteissa.

Vuosi 2025 on tärkeä. Nordic Defence Cooperation Vision 2025 -asiakirjaan kirjatut tavoitteet pitäisi olla täytetyt, samalla kun uusien hävittäjien toimitus Suomeen alkaa vuonna 2025. Kun ja jos Suomen hävittäjävalinta on Lockheed Martinin F-35, Suomelle niiden huolto norjalaissuomalaisena Patria-Kongsberg-yhteistyönä, aseistuslataamiset ja muut toiminnot onnistuvat Norjasta yhtä hyvin – jos ei jopa paremmin –  kuin Suomesta.

****

Ruotsi ja Suomi allekirjoittivat Turussa puolustusyhteistyötä  käsittelevän yhteisymmärryspöytäkirjan 9.6.2018 (MoU Finnish-Swedish Defence Cooperation 9.6.2018).

Myös tuohon asiakirjaan  on kirjattu rauhan ajan lisäksi puolustusyhteistyö kriiseissä ja sodassa.

”The defence cooperation covers peace, crisis and war.”

Vapaasti suomennettuna:

“Puolustusyhteistyö käsittää rauhanajan, kriisi- ja sota-ajan”.

Tässä MoU-sopimuksessa käytetään englannin kielen war-sanaa, em. Nordefco-sopimuksessa conflict-sanaa.

”Hallitusohjelman kirjauksen mukaan kahdenvälistä ja alueellista puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa laajennetaan. Uudet toimet voivat Kaikkosen mukaan olla selvillä loppuvuodesta [2019] tai viimeistään ensi vuoden [2020] alussa.” (Ilkka-Pohjalainen 2.7.2019).

Aluksi tarkoitus oli tiivistää ilmavalvontayhteistyötä ja ilmeisesti Kaikkonen tarkoitti juuri tuota asiaa mainitessaan kahdenvälisestä ja alueellisesta puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa.

Enpä löytänyt uutista, jossa olisi kerrottu Ruotsin ja Suomen välisen puolustusyhteistyön konkreettisista hedelmistä viime vuoden lopulla tai tämän vuoden alussa. Tämäkään asia ei liene edennyt ilmoitetusti, kun asiasta ei ole tiedotettu.

”Ruotsi neuvottelee sotilasliitto Naton, Suomen ja Norjan kanssa liittymisestä yhteispohjoismaiseen ilmavalvontajärjestelmään. Järjestelmä voisi kattaa myös Baltian maat.” (Yle 12.6.2009).

Kun puhutaan yhteispohjoismaisesta ilmavalvontajärjestelmästä tai Itämeren ympäristön ilmavalvontajärjestelmästä, puhutaan etenkin Naton Air situation data exchange (ASDE) -ilmavalvontajärjestelystä, jossa Ruotsi ja Suomi ovat jo mukana. ASDE-järjestelmässä Nato vaihtaa ilmatilannetietoja myös kumppanuusmaidensa kanssa.

Norjan Control And Reporting Centre (CRC) on Pohjois-Norjassa Raisivuonossa (Sørreisa, Google, 69°03’36.0″N 17°59’57.0″E), johon liittymiseen käsittävän yhteistyöpöytäkirjan Ruotsi allekirjoitti 30. heinäkuuta 2010. Suomi on myös mukana.

Kysymys nyt on, pääsevätkö Suomi ja Ruotsi mukaan Naton salaiseen tiedonvaihtoon. Ruotsi aloitti ottaa käyttöön uuden sukupolven ilmataistelunhallinta- ja ilmavalvontajärjestelmän (C2StriC 6.0) vuoden 2017 alussa. Uuden järjestelmän myötä tiedonvaihto Natoon voi olla luottamuksellisen tiedon (hemlig confidential, H/C) sijaan myös salaista (hemlig secret, H/S), jos vain poliittisesti on näin sovittu ja jos Nato on sallinut Ruotsin ja Suomen saavan salaista tietoa.

Sen sijaan ei ole tiedossa, että Ruotsi olisi liittynyt vielä toisena linkkinä ASDE-järjestelyn puitteissa Naton Liettuan Karmėlavassa sijaitsevaan CRC:hen Itämeren tilannekuvan ja valvonnan yhteiseksi tehostamiseksi.

Ilmataistelunhallinta- ja ilmavalvontajärjestelmät ovat yksi käytännön esimerkki, mikä aiheuttaa Ruotsille ja Suomelle käytännön toimien hankaluutta, kun eivät kuulu Natoon.

****

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta kokoontui 7.11.2019. Kokouspöytäkirjan (Pöytäkirja UaVP 27/2019 vp, Pöytäkirja UaVP 27/2019 vp (Pdf)) neljäntenä asiana oli Pohjoismaiden puolustusyhteistyö, johon liittyen puolustusministeriö on toimittanut valiokunnalle 6.11.2019 päivätyn muistion ja sen lähetteen vaiteliaisuuspyynnöllä varustettuna (PM-lähete 6.11.2019). Muistio on siis salaiseksi luokiteltu asiakirja.

Puolustusvaliokunnassa em. O 54/2019 vp -asiaa käsiteltiin 10.6.2020 (Pöytäkirja PuVP 23/2020, Pöytäkirja PuVP 23/2020 vp (Pdf)). Valiokunnassa oli kuultavana puolustusministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Janne Kuusela.

Olen pyytänyt tuota puolustusministeriön laatimaa ja 6.11.2019 päivättyä muistiota saatavaksi siltä osin kuin se ei ole salainen ja turvallisuusluokiteltu. Toisin sanoen vain asiakirjan todelliset salassa pidettävät kohdat olisivat mustattuja.

****

Viime syksynä tapahtui paljon pohjoismaisen puolustusyhteistyön kannalta, on syytä uskoa niin. Katsotaan, mitä aikanaan lisäinformaatiota irtoaa em. puolustusministeriön laatimasta muistiosta julkaistavilta osilta.

Presidentti Sauli Niinistö kutsui Ruotsin, Norjan ja Suomen pääministerit Naantalin Kultarantaan keskiviikkona 11. päivänä syyskuuta 2019. Tapaamisessa olivat mukana myös maiden puolustus- ja sisäministerit, mutteivat ulkoministerit (Tasavallan presidentti 12.9.2019).

”Epävirallisen tapaamisen keskustelunaiheina olivat ajankohtaiset turvallisuuskysymykset.” presidentin kanslian sivusto kirjoittaa. Ulkoisen turvallisuuden osalta siis Pohjoismaiden puolustusyhteistyö.

Mielenkiintoista on, että tavanomaiseen tapaan ennen kokousta, jossa käsitellään Suomen läntisten kumppanimaiden kanssa turvallisuuskysymyksiä, Niinistö tapaa ennen kokousta Venäjän presidentti Putinin. Niin tälläkin kertaa. Ei voi olla vetämättä johtopäätöstä tästä toimintamallista, että Putinilta kysytään ”lupaa”, kuinka pitkälle Venäjän antaa Suomelle mahdollisuuden mennä. Tuo olisi tuttua toimintaa jo kylmän sodan ajoilta.

Putin vieraili Helsingissä 21.8.2019 (Tasavallan presidentti 14.8.2019). ”Suomen ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskustelunaiheina ovat alueelliset ja kansainväliset kysymykset.” sivusto kirjoittaa. Pohjoismaiden johtajiston vierailu Kultarannassa oli tiedossa pian Putinin vierailun jälkeen elokuun lopulla. Lopullisen päivämäärän määritti Norjan parlamenttivaalit.

Ei ole oikein syytä pitää sopivana länsimaana itseään pitävälle maalle, että aina ennen kuin jotain kenties merkittävää on tapahtumassa Suomen länsirintamalla, Venäjän presidentti kutsutaan Suomeen. Vastaavaa Suomi ja Niinistö eivät harjoita muiden maiden kanssa.

Asioiden tiedottaminen on sinänsä hyväksyttävää, mutta miten vaikuttaa Suomen kantoihin, jos Putin Venäjän presidenttinä esittää kielteisen kantansa Suomen kaavailuille? Alkaako presidentti Niinistö vesittämään tai jarruttamaan Suomelle lännessä tärkeitä asioita?

****

Puolustusalan norjalainen ja valtiollinen Forsvarets Forum -sivusto kirjoitti (Forsvarets Forum 29.8.2019) Niinistön pohjoismaiseen Kultaranta-tapaamiseen liittyen:

”Flere steg under radaren har styrket de finsk-svensk-norske kontaktene. På et knapt år er tettere militærsamarbeid over landegrensene i Norden blitt viktigere i flere sammenhenger. Det er samtidig verdt å merke seg at Niinistö ikke inviterer danskene og islendingene. Det er ikke minst et strategisk valg ut fra den geografiske samhørigheten Niinistö-troikaen har med tanke på Russland.”

Vapaasti suomennettuna:

”Useat nähdyt askeleet ovat vahvistaneet suomalaisruotsalaisnorjalaisia kontakteja. Vajaassa vuodessa Pohjoismaissa yli valtioiden rajojen tiiviimpi sotilaallinen yhteistyö on tullut tärkeämmäksi useissa yhteyksissä. Samalla on syytä huomata, ettei Niinistö kutsunut tanskalaisia ​​ja islantilaisia. Kyse ei ole vähiten strategisesta valinnasta maantieteellisessä yhteenkuuluvuudessa, joka Niinistön troikalla on suhteessa Venäjään.”

Niinistön troikka on siis Norja, Ruotsi ja Suomi.

Eduskunnan ulkoasiainvaliolunta otti myöhemmin syksyllä pohjoismaisen yhteistyön – siis Norjan, Ruotsin ja Suomen välisen yhteistyön – esille valiokunnan omana asiana ja pyysi puolustusministeriöltä em. selvityksen (O 54/2019 vp -asia). Mielenkiintoista on tietää, mitä Niinistön Kultaranta-tapaamisessa on ollut esillä ja miten asiaa on valmisteltu kolmessa Pohjoismaassa viime syksyn mittaan.

****

”BISTAND: Forsvarsminister Trine Bramsen finder det naturligt, at Danmark yder militær nabohjælp til Sverige og Finland, hvis landene skulle få problemer. Også selvom landene ikke er Nato-medlemmer.” (Altinget 21.11.2019).

Vapaasti suomennettuna:

”[SOTILAALLINEN] APU: Puolustusministeri Trine Bramsenin mielestä on luonnollista, että Tanska tarjoaa sotilaallista naapuruusapua Ruotsille ja Suomelle, jos maat ovat vaikeuksissa. Vaikka maat eivät ole Naton jäseniä.”

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja puolustusministeri Peter Hultqvist ovat julkisuudessa sinänsä vakuuttaneet samaa kuin Tanskan puolustusministeri Trine Bramsen.

Vielä viime syksynä Ruotsi ei ollut saanut lainsäädäntöään kuntoon sotilasavun antamisen mahdollistamiseksi (SvD 13.9.2019). Hitaita ovat olleet taas kerran Ruotsin kiireet, mutta Suomen osalta lain pitäisi tulla voimaan 1.8.2020 (Operativt militärt stöd mellan Sverige och Finland, Prop. 2019/20: 110). Lakiehdotus on selkeää tekstiä Ruotsin puolustusvoimien toimimisesta Suomen alueella.

Lopullisen päätöksen sotilasavusta tekee aina kunkin maan parlamentti.

Onko yksikään suomalaispoliitikko koskaan sanonut julkisuudessa, että Suomi auttaisi muita Pohjoismaita sotilaallisessa kriisissä tai sodassa?

Etsimällä etsin, mutta en löytänyt moista mainintaa. En yhtään – enkä edes viitettä, että apua kenties annettaisiin pyydettäessä. Presidentti Niinistölläkin on asiassa suu täysin supussa.

Niin, missä on se vastavuoroisuus? Mitä Suomi on valmis antamaan muille, mitä muut ovat valmiita antamaan Suomelle?

****

Monet pohjoismaiset sotilasasiantuntijat ovat esittäneet epäilyksensä Suomen toimiin ja kysyneet kirjoituksen alussa mainitun Alexander Vershbowin tapaan sitä, miksi Ruotsi ja Suomi eivät voi liittyä Natoon, jolloin kaikki olisi käytännön kannalta helpompaa ilman tyhjänpäiväistä virittelyä ja säätämistä.

”Det vil gagne alle de nordiske landene om også Sverige og Finland blir medlemmer av NATO.” (Forskning 10.11.2018).

”Kaikki Pohjoismaat hyötyisivät, jos Ruotsista ja Suomesta tulisi myös Naton jäsenmaita.”

Lausuja oli kenraalimajuri Karlis Neretnieks, joka toimi aikanaan Ruotsin puolustusministeriössä ja on nyt eläkkeelle jäätyään tutkija- ja asiantuntijaroolissa Ruotsin kuninkaallisessa sotatieteiden akatemiassa (Kungliga Krigsvetenskapsakademien, KKrVA).

Myös Norjassa moni sotilasasiaintuntija epäilee Suomen todellista halukkuutta yhteistyöhön Nato-maiden kanssa. Yksi epäilijä on Norjan puolustusvoimien korkeakoulun (Forsvarets høgskole) professori, eversti Tormod Heier (Aftenposten 7.9.2019).

****

Suomalaisten ammattisotilaiden keskuudessa on jo kauan ollut tunnustettu – mutta suomalaispoliitikkojen keskuudessa lähtökohtaisesti kielletty  –, ettei yksikään Pohjoismaista pysty pitkällä aikavälillä ylläpitämään kansallista puolustusta yksin. Ei yksikään Pohjoismaa. Islanti, Norja ja Tanska olleet Nato-jäsenmaita alusta alkaen tukeutuen puolustusliiton luomaan pelotteeseen ja resursseihin.

Jos Norja, Ruotsi ja Suomi yhdistäisivät sotilaallisen voimansa, kasassa oli karkeasti noin yhdeksän prikaatia ja 200 000 muuta sotilastoimihenkilöä, 5 fregattia, 10-15 korvettia, 8 sukellusvenettä ja noin pari sataa hävittäjää. Suomi yksinään saisi kokoon ehkä kuusi prikaatia.

Sotilaallista voimaa näillä kollektiivisesti toimivalla maalla olisi enemmän kuin mitä esimerkiksi Saksan Bundeswehrillä on käytössään. Määrä riittäisi myös Venäjälle, jos vertaillaan Venäjän sotavarustusta tällä kolkalla.

On kuitenkin selvää, että niin Venäjä kuin ei myöskään Norja, Ruotsi ja Suomi voi koota koko sotavoimaa yhteen kolkkaan ja yhteen tavoitteeseen.

Jos sotilaallinen konflikti syntyisi Venäjän ja Pohjoismaiden välille, Suomi keskittäisi armeijansa Etelä-Suomeen turvaamaan asutuskeskuksia. Joukkoja ei siirrettäisi Norjaan eikä Ruotsiin. Sotilaallisessa konfliktissa Venäjän kanssa suomalaiset asettavat aina etusijan Etelä-Suomen puolustamiselle.

Myös Ruotsi asettaisi sotilaallisessa konfliktissa Venäjän kanssa aina etusijan Etelä-Ruotsin puolustamiselle. Ruotsin puolustus liittyy läheisesti Naton Viron, Latvian ja Liettuan puolustamiseen, joka tapahtuisi eteläisen Ruotsin kautta. Ruotsi ei voi siirtää suuria määriä sotilaallista voimaa pohjoiseen. Myös venäläiset tietävät tuon hyvin.

Venäläiset tietävät myös hyvin, että ilmavoimia lukuun ottamatta kolmen Pohjoismaan sotilaallinen voima Pohjoiskalotilla on vähäistä ja kyvykkyys siirtää nopeasti sotilasvoimaa pohjoiseen on rajoitettua.

Tosiasia on kuitenkin, että Norjan, Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöhön vaikuttaa kielteisesti se, että  Suomi ja Ruotsi eivät ole Naton jäsenmaita. On tosiasia, että Ruotsin ja Suomen oleminen puolustusliiton ulkopuolella tekee jo tietojen vaihtamisesta sekä poliittisesta ja sotilaallisesta koordinoinnista haastavaa.

Pohjoiskalotin turvallisuus peruutuu Norjan osalta Nato-jäsenyyden tuomaan hyökkäyskynnyksen nostoon. Hyökkäys Norjaa vastaan on hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan. Sama logiikka pitäisi olla myös Ruotsin ja Suomen logiikka, jos puhtaalla järjellä ajatellaan.

Onko tämä kaikki pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen Suomen osalta vain pelleilyä ilman todellista vaikuttavaa päämäärää?

Sipilän hallituksen suurin saavutus oli läntisen puolustusyhteistyön tiivistäminen Suomen eduksi. Ilman Timo Soinia ja Jussi Niinistöä se ei olisi onnistunut. Soinilla oli riittävästi puolustuspolitiikan länsi- ja Nato-myönteisyyttä. Nykyinen hallitus ei vastaavaan kykene eikä sillä ole edes halukkuutta.

****

On vielä pakko ottaa loppukevennykseksi kirjoitusaiheeseen liittymätön Suomen Nato-jäsenyyttä koskeva pieni yksityiskohta, joka saa suun hymyyn jälleen kerran.

John Bolton, The Room Where It Happened (Pdf).

”Kirjan mukaan Trump oli kysynyt Niinistöltä, haluaako Suomi liittyä Natoon ja Niinistö oli antanut monimutkaisen vastauksen. Boltonin mukaan Niinistö ei ollut sanonut kyllä tai ei, mutta oli jättänyt oven auki. Tämän jälkeen Niinistö oli jatkanut puhettaan Putinista ja sanonut Trumpille, että Putin ei ole tyhmä eikä iskisi Nato-maihin.” (esim. Yle 21.6.2020).

Eikä iskisi Nato-maihin…

Presidentin kanslia ei ole ymmärrettävästi kommentoinut presidentti Niinistön koivistomaisia kyllä tai ei -kannanottoja Suomen Nato-jäsenyydestä. Tilanne on Niinistön toteamuksen pohjalta Suomen kannalta hieman nolo.

Että tälleen taas kerran…