Presidentti Koivisto mainitsi Bushille Suomen EY-neuvotteluista jo syksyllä 1990

Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1989-1993 yhden presidenttikauden toiminut George H. W. Bush kuoli 30.11.2018. George H. W. Bush tunnetaan Bush vanhempana ja hänen poikansa George W. Bush oli Yhdysvaltojen presidentti kaksi kautta vuosina 2001-2009. George W. Bush tunnetaan puolestaan Bush nuorempana.

Bush vanhemman presidenttiaika oli mullistuksien aikaa Euroopassa. Neuvostoliitto romahti ja itäinen Eurooppa Suomi mukaan lukien vapautui neuvostoikeestä. Ajankohdan poliittiset ratkaisut vaikuttavat elämäämme edelleen.

Bush hoiti muutosprosessin Yhdysvaltain presidenttinä hyvin. Jos presidenttinä olisi tuolloin ollut Trumpin tapainen, kuinkahan olisi käynytkään?

Tavallaan vahinko Bushin perinnölle, ettei Euroopan vapauttamisprosessia ole edelleenkään saatu loppuun. Poliittinen puhti on himmennyt etenkin täällä Euroopassa. Tulimme kylläiseksi ennen aikojaan ja nopeus ei riittänyt. Venäjän on vahvistunut ja vanhat länteen pyrkivät neuvostotasavallat tuottavat nyt erityisesti ongelmia. Keskeneräinen prosessi on Euroopan turvallisuusongelma, joka on oirehtinut sotina Balkanilta Itä-Ukrainan kautta Georgiaan.

Presidentti George (H. W.) Bushin kirjasto ja museo (The George Bush Presidential Library and Museum) on Yhdysvaltain kansallisarkiston (National Archives and Records Administration, NARA) hallinnoima arkisto. Itse museo- ja kirjastorakennus avattiin jo 6. marraskuuta 1997 Texasiin (Texas A&M University).

Tuota Bush vanhemman kirjastoa ja museota ei ole syytä sekoittaa Bush nuoremman kirjastoon ja museoon (The George W. Bush Presidential Library and Museum). Etunimikirjaimien suhteen on syytä olla tarkka. H-kirjaimella on tässä yhteydessä merkitystä.

Bush vanhemman Texasissa sijaitsevan kirjaston ja museon asiakirja-arkisto on laaja ja kattava. Arkisto sisältää yli 44 miljoonaa sivua henkilökohtaisia​​ ja virallisia asiakirjoja. Pääosa aineistosta ollut jo pitkään digitalisoitu ja osa Yhdysvaltain kansallisarkiston sähköistä arkistointia (Electronic Records Archives, ERA).

Sähköinen arkisto (Audiovisual Archives) jo siis ollut jo pitkään yleisön käytettävissä, mutta tuota arkistoa kuten ei myöskään muiden Yhdysvaltojen presidenttien arkistoja ole täällä Pohjolan perukoilla juurikaan hyödynnetty. Bushin kirjaston ja museon kotisivujen kautta pääsee tekstiarkistoon (Textual Archives), josta materiaalia on haettavissa helposti hakusanojen avulla.

Voi, kun Suomessakin presidenttien arkistot ja arkistot ylipäätään olisivat yhtä hyvin järjestetty nykypäivän tarpeet huomioiden kuin Yhdysvalloissa!

****

Olen käynyt noilla presidentti George Bushin kirjaston ja museon sivuilla aina tarpeen mukaan valmistellessani blogikirjoituksiani.

Arkiston kiintoisin osio on kokousmuistiot ja puhelinkeskustelu muistiot (Memoranda of Meetings and Telephone Conversations (Memcons/Telcons)). Kyseisellä sivulla hakutoiminto on hyvin toimiva, koska pdf-tulosteiksi skannatut asiakirjat ovat pääosin tekstitunnistettuja (optical character recognition, OCR).

Em. arkistosivuilla on linkki yhteensä 1 363 asiakirjaan aikavälillä 23.1.1989-17.1.1993.

Asiakirjoihin on kirjattu keskusteluosapuolten tarkat sanomiset englannin kielellä ja siksi asiakirjojen arkistolähdearvoa on pidettävä korkeana.

Suoraan Suomea koskevia asiakirjoja on yhteensä viisi, joista kolme on Bushin ja presidentti Koiviston välisiä puhelinkeskusteluja, yksi Bushin ja Koiviston välinen tapaaminen Helsingissä ja yksi Bushin ja pääministeri Ahon tapaaminen Washingtonissa.

Koiviston kanssa Bush puhui puhelimitse 23.1.1989. Puhelu kesti 3 minuuttia (Bush-Koivisto 23.1.1989, Telcon). Kyseessä oli Koiviston kiitossoitto Bushin tultua valituksi presidentiksi. Koivisto oli jo aiemmin lähettänyt onnittelusähkeen. Puhelussa ei ole poliittista sisältöä.

15.12.1989 Bushin ja Koiviston välinen puhelinkeskustelu on salattu hakuluettelossa Denied– ja document withheld in full -merkinnällä (Bush-Koivisto 15.12.1989, Telcon). Tuona ajankohtana Berliinin muuri oli murtunut kuukautta aikaisemmin 8.11.1989 ja Euroopassa alkoi kuohua. Mistä Bush ja Koivisto keskustelivat, ei siis tiedetä salauksen vuoksi. Ehkäpä Koiviston arkistoista löytyisi jotain tietoa, mutta ainakaan Koiviston kirjoista en löytänyt mitään asiaan liittyvää pikasilmäyksellä.

1.9.1990 Bushin ja Koiviston välinen Telcon-merkinnällä arkistoitu puhelinkeskustelu ei ole asiakirjana (Bush-Koivisto 1.9.1990, Telcon). Kyse oli 5 minuuttia kestäneestä puhelusta ja koskien Bushin pitämää tiedotustilaisuutta Kennebunkportissa. Kyse oli Bushin ja Gorbatšovin tulevasta tapaamista Helsingissä. George H. W. Bush ja Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov tapasivat toisensa Helsingissä 9. syyskuuta 1990. Puhelussa ei liene ollut erityistä poliittista sisältöä.

8.9.1990 Bushin ja Koiviston välinen keskustelu Presidentinlinnassa Bushin Helsingin vierailun yhteydessä kesti 50 minuuttia (Bush-Koivisto 8.9.1990, Memcon) . Bush oli siis matkustanut Helsinkiin tapaamaan Gorbatšovia. Tässä asiakirjassa on paljonkin poliittista sisältöä, josta myöhemmin hieman lisää.

13.5.1992 Bushin ja pääministeri Ahon välinen keskustelu Valkoisessa talossa Ahon Washingtonin vierailun yhteydessä kesti 20 minuuttia (Bush-Aho 13.5.1992, Memcon). Tässä asiakirjassa on myös poliittista sisältöä. Keskustelussa oli mukana myös Suomessa juuri tehty Hornet-hankintapäätös.

Telcon on telephone conversation (puhelinkeskustelu). Memcon on memoranda of face-to-face conversation (keskustelumuistio kahdenkeskisestä tapaamisesta).

Neljän vuoden aikana suomalaispäättäjillä oli siis viisi henkilökohtaista yhteydenpitoa Yhdysvaltojen presidenttiin. Noista yhteydenpitoista kahdessa oli todellista poliittista sisältöä. Oliko myös kolmannessa 15.12.1989 käydyssä keskustelussa poliittista sisältöä? Todennäköisesti oli, koska koko asiakirja on edelleen salattu.

Koivisto teki vuonna 1991 työvierailun Washingtoniin ja tapasi pikaisesti myös presidentti Bushin, mutta tuosta tapaamisesta ei löydy memcon-asiakirjaa.

Salaukset (confidential tai C-kirjain) on pääsääntöisestä purettu, mutta joitain tekstikohtia on edelleen salattuina. Salauksen poisto on yleensä suoritettu vetämällä (C)-merkinnän päälle poikkiviiva.

****

Seuraavien lukujen muistioasiakirjoista kopioidut tekstit ovat pääsääntöisesti englanniksi. Muutamia tärkeimpiä lainauksia olen kääntänyt suomeksi vapaana suomennoksena. Lainaukset ovat yksittäisiä sanomisia sieltä täältä. Koko käydyn keskustelun voi lukea linkeistä. Kuten aikaisemmissakin minun kirjoituksissani, kukin kääntäköön mieluisellaan tavalla.

Koiviston ja Bushin välisestä kahdenkeskisistä keskusteluista mielenkiintoisin on tapaaminen 8.9.1990 Presidentinlinnassa Helsingissä (”Working Luncheon with President Mauno Koivisto of Finland”, Bush-Koivisto 8.9.1990, Memcon).

Osallistujat Yhdysvaltojen puolelta:

The President George H. W. Bush, U.S. Ambassador to Finland John Weinmann, Chief of Staff John H. Sununu, Assistant to the President for National Security Affairs Brent Scowcroft, Special Assistant to the President for Soviet Affairs Condoleezza Rice (notetaker).

Osallistujat Suomen puolelta:

President Mauno Koivisto, Ambassador to the U.S. Jukka Valtasaari, State Secretary Åke Wihtol, Secretary General Jaakko Kalela (Office of the President), Director General for Political Affairs Jaakko Blomberg.

Keskustelussa oli yksi mielenkiintoinen kohta, joka koski tuolloisen Euroopan yhteisön (eng. European Community, EC) ja nykyisen Euroopan unionin laajentumista. EY:stä tuli käytännössä EU Maastrichtin sopimuksen myötä vuonna 1993.

“Ambassador Weinman: What about Finland and the EC?”

Vapaasti suomennettuna:

“Suurlähettiläs Weinman: Entä Suomi ja EY?”

“President Koivisto: We are hopeful – but some in EC worry that we will have the benefits without the obligations. These are discussions of new members.”

Vapaasti suomennettuna:

”Presidentti Koivisto: Olemme toiveikkaita – mutta jotkut EY:ssä ovat huolissaan, että me [suomalaiset] hakuamme etuja ilman velvollisuuksia. Nämä ovat keskusteluja uusista jäsenmaista.”

Jo siis syksyllä 1990 – tarkkana ajankohtana syyskuun 8. päivänä 1990 – Koivisto totesi Yhdysvaltojen valtiojohdolle EY:stä ja Suomesta käydyssä keskusteltaessa, että EY:n joillakin jäsenmailla on huolia Suomen suhteen: “benefits without the obligations”. Jotkut EY-maat olisivat siis esittäneet epäilyn Suomen hakevan EY:stä vain etuja ilman velvollisuuksia.

Ajankohta noille Koiviston sanoille on ainakin minulle yllättävä. Että Suomi olisi jo syksyllä 1990 tai hieman sitä ennen tunnustellut tai käynyt keskusteluja EY:n uusista jäsenistä ja Suomen jäsenyydestä. Tuo on ainakin minulle uusi tieto, että jo noin varhain.

Kyse Koiviston vastauksessa suurlähettiläs Weinmanille ei ollut siitä, että EY-maat olivat keskenään jutustelleet mahdollisista jäsenmaista ja arvioineet EY:n sisällä mahdollisten jäsenmaiden ominaisuuksia.

Jos Suomi teki tunnusteluja, kävi keskusteluja tai jopa neuvotteluja, kuka teki tai kävi ja millä mandaatilla? Oliko kyseessä epävirallisista alustavista tunnusteluista, joissa Suomi yritti selvittää EY-maiden kantoja Suomen mahdolliselle jäsenyydelle? Vai käytiinkö oikein jo neuvotteluja?

Mauno Koiviston Historian tekijät, Kaksi kautta II -kirja vuodelta 1995 kertoo EY-neuvottelujen aloittamisesta. Sivu 531:

”Elokuussa [1991] Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa EY-keskustelu ryöpsähti taas. Integraatioasiasta vastannut ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen sanoi 27. elokuuta [1991], että hallituksen tulisi parantaa valmiuttaan tehdä päätös EY-jäsenyyden hakemisesta, jos siihen tulisi tarvetta. Lausunto aiheutti hallituksen sisällä hämminkiä. Salolainen ei ollut puhunut siitä muun hallituksen kanssa etukäteen.

 Minullekin Salolaisen lausunto tuli yllätyksenä…  

 Sanoin Aholle, että olisi hyvä hallituksessa vielä sen kokoontuessa samana päivänä todeta, että tehdään integraatioselvitys eikä selvityksen lopputulosta etukäteen lyödä kiinni.”

Ruotsi jätti jäsenhakemuksensa 1.7.1991. Suomi jätti hakemuksensa 18.3.1992, mutta jonkinmoisia keskusteluja olisi käyty jo vähintään puolitoista vuotta aikaisemmin, jos tuota asiakirjaa rapakon takaa on uskominen.

Itävalta oli jättänyt jäsenhakemuksensa jo 1989. Suomi kävi ETA-neuvotteluja ennen vuoden 1990 syksyä. Nuo ETA-neuvottelut ovat eri asia kuin EY-keskustelut tai -neuvottelut EY:n jäsenmaiden kanssa.

Minulla on ollut käsitys, että Suomen tunnustelut ja neuvottelut aloitettiin paljon myöhemmin ja toden teolla vasta Ruotsin jäsenyyshakemuksen jälkeen syksyllä 1991, kun Neuvostoliiton vallankaappausyritys oli saatu epäonnistuneena päätökseen, jonka jälkeen vasta Koivisto uskalsi tehdä siirron EY-jäsenyyden hakemusprosessin käynnistämiseksi.

Jos Neuvostoliiton vallankaappausyritys olisi onnistunut, Suomen EY-tie olisi ollut loppu ainakin Koiviston aikana.

Koivisto kirjoittaa vielä kirjansa sivulla 552 oheisesti:

”Tein lokakuun lopussa 1990 valtiovierailun Portugaliin. Kesken vierailun tuli tieto, että Ruotsin ulkoministeri Sten Andersson oli antanut ruotsalaiselle Dagens Industri -lehdelle haastattelun, jossa hän esitti, että Ruotsi, Suomi ja Norja hakisivat EY-jäsenyyttä.

Tieto tuli täytenä yllätyksenä.”

Koivisto kuitenkin lausui jo kuukautta aikaisemmin Bushille sanat, jotka edellä on kirjattu: ”Olemme toiveikkaita – mutta jotkut EY:ssä ovat huolissaan, että me [suomalaiset] hakuamme etuja ilman velvollisuuksia. Nämä ovat keskusteluja uusista jäsenmaista.”

****

Koiviston ja Ahon keskustelut Bushin kanssa muilta osin liittyivät pitkälti Baltian maihin. Ilmiselvästi Baltian maat sekä Baltian maiden ja Venäjän väliset suhteet Suomesta nähtynä kiinnostivat Yhdysvaltoja. Baltian maat tulevat esille myös useissa muissa keskusteluissa pohjoiseurooppalaisten johtajien kanssa ja laajemminkin eurooppalaisten.

Baltian maat ovat toistaiseksi ainoat vanhat neuvostotasavallat, jota ovat EU:n ja Naton jäsenmaita. Vastaava ei ole onnistunut Georgialta eikä Ukrainalta.

Eikä Suomelta Nato-jäsenyys ole onnistunut, vaikkei Suomi neuvostotasavalta ollutkaan.

Ilman Yhdysvaltoja Baltian maiden asema olisi nyt ihan toinen. Ei olisi ollenkaan varmaa, olisivatko nuo kolme vanhaa neuvostotasavaltaa välttämättä tosi-itsenäistyneet sanan varsinaisessa merkityksessä irti Venäjästä. Erityinen asia oli Baltian maissa oleva Venäjän sotavoima.

Baltian mailla olisi ollut suuri vaara olla joko Valko-Venäjän tai Ukrainan kohtalo Venäjän puskurivaltioina ilman Yhdysvaltojen toimia.

Baltian maiden on syytä kiittää Yhdysvaltoja ja etenkin George H. W. Bushia siitä, että asiat lopulta menivät niin kuin menivät. Baltian maissa luotetaan edelleen Yhdysvaltoihin. Ehdottoman hyvä näin.

Obaman vierailu Virossa ja Tallinnassa vuonna 2014 kuvastaa hyvin Yhdysvaltojen pitkäaikaista sitoutumista Baltiaan.

Tuolta 1990-luvun alun aikakaudelta mielenkiintoista on Bushin yhteydenpito Baltian maiden ensimmäisiin valtionpäämiehiin ja itsenäisyyden puolesta toimineisiin. Nuo henkilöt olivat Viron Arnold Rüütel, Latvian Anatolijs Gorbunovs ja Liettuan Vytautas Landsbergis.

Rüütel-asiakirjoja löytyy Bushin arkistoista kolme kappaletta: Bush-Rüütel 29.3.1991, Telcon,  Bush-Rüütel 2.9.1991, Telcon  ja Bush-Rüütel- Gorbunovs-Landsbergis 10.7.1992, Telcon. Tuo viimeinen asiakirja on Bushin käymä keskustelu Rüütelin, Gorbunovsin ja Landsbergisin Etykin seurantakokouksen yhteydessä Helsingissä. Gorbunovs-asiakirjoja löytyy yksi kappale (Bush-Gorbunovs 2.9.1991, Telcon) samoin kuin Landsbergis-asiakirjoja (Bush-Landsbergis 31.8.1991, Telcon).

Bushin ja Liettuan Korkeimman neuvoston puheenjohtaja (asiakirjassa presidentiksi nimettynä) Landsbergisin välinen Telcon-merkinnällä arkistoitu puhelinkeskustelu (Bush-Landsbergis 31.8.1991, Telcon) päivämäärällä 31.8.1991 on osoitus siitä, että Baltian maiden itsenäisyys ja Baltian maiden integroituminen länteen Venäjän rajaan liittyvinä entisinä neuvostotasavaltoina oli suurelta osaltaan Yhdysvaltain ansiota.

“The President [George H. W. Bush]: I’m call because I want you to know that I will make an important announcement on Monday. I think it will please you very much.”

Edellä mainittu puhelinkeskustelupäivämäärä 31.8.1991 oli lauantai ja Bushin puhelinkeskustelussa mainitsema maanantai (”on Monday”) oli 2.9.1991:

Maanantai 2.9.1991 oli päivä, jolloin Yhdysvallat tunnusti Baltian maat: C-span, Baltic States Recognition 2.9.1991.

****

Baltian maiden kamppailussa saada venäläisjoukot pois maaperältään Yhdysvaltain avustuksella tulee hyvin esiin kolmen Baltian maan johtajan ja Bushin tapaamisessa Helsingissä 10.7.1992 (Bush-Rüütel- Gorbunovs-Landsbergis 10.7.1992, Telcon).

Venäjän painostustoimet ja Baltian maiden huoli sekä hätä tulevat keskustelussa hyvin esille. Kolmen Baltian maan johtajat ja Bush olivat tulleet Helsinkiin siis Etykin huippukokouksen puitteissa.

Bushin keskustelu kolmen Baltian maan johtajan kanssa sisälsi sellaisia kannanottoja jo tuolloin lähes kolme vuosikymmentä sitten, jotka Suomenkin olisi hyvä muistaa edelleen.

“Latvian Foreign Minister: If you read Russian military doctrine you will see four points. First, free access to the Baltic Sea; second, that no third states stationed forces in this area; third, that there be no military alliance against Russia; and fourth, that the rights of the Russian minority be protected.”

Vapaasti suomennettuna:

“Latvian ulkoministeri: Jos luette Venäjän sotilasdoktriinia, huomaatte neljä kohtaa. Ensinnäkin [Venäjällä] tulee olla vapaa pääsy Itämerelle. Toiseksi yhdenkään kolmannen valtion ei tule asettaa sotilasjoukkoja tälle alueelle. Kolmanneksi alueella ei tule olla Venäjän vastaista sotilasliittoa. Neljänneksi venäläisvähemmistöjen oikeudet tulee olla suojatut.”

Kolmannella valtiolla tarkoitettiin Yhdysvaltoja. Sotilasliitolla tarkoitettiin Natoa.

“President Landsbergis: They say that they will defend mother Russia.”

Vapaasti suomennettuna:

“Presidentti Landsbergis: He sanovat, että he puolustavat äiti-Venäjää.”

“Ambassador Meri: It is the new Brezhnev Doctrine. The Russian Deputy Defense Minister said that Russians have a duty to protect all Russians with military means if necessary. This is the new Brezhnev Doctrine developed by the Russian military. There was an interview that Kozyrev gave in Izvestia that was very important and frank. If there is another coup I would not like to be in Kozyrev’s position, this document has been underestimated in the west.”

“Suurlähettiläs Meri: Se on uusi Brežnevin doktriini. Venäjän varapuolustusministeri [Andrei Kokoshin] on sanonut, että venäläisten velvollisuus on suojata kaikkia venäläisiä tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Tämä on uusi Brežnevin oppi, jonka Venäjän armeija on luonut. [Venäjän ulkoministeri Andrei] Kozyrev antoi Izvestijalle haastattelun, joka oli erittäin tärkeä ja rehellinen. Jos tapahtuisi uusi vallankaappaus, en haluaisi olla Kozyrevin asemassa, tämä [Izvestijan] juttu on aliarvioitu lännessä.”

Ulkoministeri Andrei Kozyrev kuten myös tuolloinen Venäjän pääministeri Jegor Gaidar ja olivat uudistusmielisiä, tosin Gaidarin talousuudistukset saattoivat olla liiankin uudistusmielisiä Venäjän tuolloisessa tilanteessa. Merin mainitsema uusi vallankaappaus olisi tietänyt noiden kahden uudistusmielisen lähtöä.

****

On muistettava vuoden 1992 kesältä Venäjän toimet Transnistriassa irrottaakseen alueen Moldovasta ja luodakseen jäätynyt konflikti. Baltian mailla oli oikeutettu epäilys, että Transnistrian tapahtumat voivat sattua myös Baltiassa. Olen käsitellyt tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Viron Narva 1993 ja Itä-Ukraina 2019 – Venäjän tavat eivät ole muuttuneet” (US-blogi 11.10.2019).

Ilman Yhdysvaltoja sama Transnistrian tilanne olisi ollut mahdollinen ja todennäköinen myös Baltian maissa. Viron Itä-Virumaalla olisi todennäköisesti edelleenkin jäätynyt konflikti.

Yhdysvallat toimi Baltian maiden hyväksi, mutta taustalla ilman suurta julkisuutta. Tavoitteet tehtiin selväksi Venäjälle.

Suomen Venäjän-suurlähetystön laatima asiakirja koskien suurlähettiläs Mansalan ja ensimmäinen varapuolustusministeri Andrei Kokoshinin tapaamista 25.11.1995. Asiakirja on päivätty päivämäärälle 26.11.1995. Asiakirjan otsikko on ”Suomen tulee säilyttää puolueettomuutensa – ensimmäinen varapuolustusministeri Andrej Kokoshinin tapaaminen”:

”3. Kokoshin mainitsi Venäjällä juuri analysoidun hyvin tarkasti sotilaspoliittista tilannetta. Analyysin tuloksena tärkeäksi alueeksi on havaittu Naton ja Venäjän välillä sijaitseva vyöhyke, joka on hyvin vaarallinen ja mahdollisten sotilaallisten konfliktien alue. Tämä vyöhyke on samalla Venäjän keskeisten pyrkimysten painopistealue varsinkin sotilaspoliittisessa ja taloudellisessa mielessä. Venäjän tavoitteena on se, että Nato ei laajenisi tälle alueelle. Toinen tärkeä alue on entinen Itä-Saksan alue, jonne Naton laajeneminen sopimuksen vastaisesti on estettävä. Valitettavasti silloinen ulkoministeri Shevardnadze ei aikanaan kyennyt ajamaan Venäjän etuja tässä asiassa.”

Andrej Kokoshin on siis sama varapuolustusministeri, joka Lennart Meri mainitsi edellä kerrotusti presidentti Bushille 10.7.1992: ”Se on uusi Brežnevin doktriini. Venäjän varapuolustusministeri [Andrei Kokoshin] on sanonut, että venäläisten velvollisuus on suojata kaikkia venäläisiä tarvittaessa sotilaallisin keinoin.”

Venäjän politiikan päämäärät itäisen Euroopan naapurimaissa mukaan lukien Suomi ovat periaatteiltaan muuttumattomia sitten 1990-luvun alun. Vain Venäjän kulloinkin käytössä olevat taloudelliset ja sotilaalliset voimavarat ratkaisevat tuon politiikan toteuttamisen.

Baltian maat olivat sangen oikeassa monessa asiassa jo 1990-luvun alussa. Kyse ei ollut turhasta vauhkoamisesta. On vaikea allekirjoittaa sitä käsitystä, mitä esimerkissä Koivisto on kirjannut Baltian maista kirjoihinsa.

Nyt Venäjän harjoittama politiikka on tunnistettu ja myös tunnustettu hieman laajemmin Georgian sodan ja Itä-Ukrainan sodan myötä. Jäätyneet konfliktit eivät vielä herättäneet riittävästi Venäjän harjoittamaan politiikkaan. Venäjän asteittain kiristyviä toimintamalleja Venäjän asettamien päämäärien saavuttamiseksi ei ole vieläkään täysin ymmärretty.

Suomen ei pitäisi kuvitella harjoittamansa kylmän sodan aikaista ulkopolitiikan hoitoa niin ylivertaiseksi, että voisi kuvitella hoitavansa asioitaan edelleen tuolla politiikalla sekä ulkopoliittisilla kyvyillään ilman, että takataskussa olisi jotain kättä pitempää.

Kättä pidemmällä tarkoitan riittävää vastavoimaa, joka syntyy ennen kaikkea sotilaallisesta voimasta ja kollektiivisen puolustusliiton jäsenyydestä.

Bushin arkistoista löytyy tosi mielenkiintoisa keskustelua Baltian maiden lisäksi mm. Krimin ja Ukrainan asioista. Nuo asiat heijastuvat vieläkin tämän päivän Euroopan turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Krimin asemaa käytiin kertaalleen läpi jo 1990-luvun alussa.

Suomi ei ole koskaan kyennyt tekemään rehellistä analyysiä Itämeren turvallisuustilanteesta Baltian maiden suhteen maiden ollessa Naton jäseniä ja Yhdysvaltojen erityisessä huolenpidossa. Onko kyse Suomen kateudesta Nato-jäsenyysasiassa?

Itämeren ympäristössä Baltian maiden lisäksi myös Ruotsilla on Yhdysvaltojen erityinen suojelus ja Venäjä tietää tuon. Suomi on puolestaan vedellyt omia omituisia linjojaan, eikä Suomen Itämeren turvallispoliittisesta analyysista ole paljon pataan pantavaa.