Punainen Suomi

Yksinkertainen tosiasiahan on, että demokratia (= vaalit) estää mitä tahansa poliittista hallitusta ryhtymästä mihinkään sellaisiin toimiin, joilla *oikeasti* olisi mitään vaikutusta Kreikan konkurssitalouteen. Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla” .

Noin lausui kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) elokuussa 2011 Facebookissa (HS 14.9.2011, Kansan Uutiset 14.9.2011, IL 14.9.2011 jne.), kun Suomi oli käsittelemässä euromaiden rahoittamana kriisimaiden tukipaketteja. Tuolloin vuonna 2011 jo toista tukipakettia Kreikan talouden pelastamiseksi.

Kyse tukipaketeissa oli miljardeista, kymmenistä miljardeista euroista. Kyse Suomelle eurojäsenmaana oli käsittämättömistä summista.

Kreikalle räätälöitiin kaikkiaan kolme tukipakettia, joista se sai rahoitusta sekä kahdenvälisillä lainoilla että kansainvälisten rahoitusjärjestelmien kautta yhteensä noin 250 miljardia euroa. Kolmen tukipaketin kokonaisuus oli maailmanhistorian suurin.

Suomessa myös ne poliittiset voimat, jotka olivat myötämielisempiä Kreikan tukemiseen, näkivät Kreikan olevan EU:ssa sitä eteläeurooppalaista talouden rupusakkia, joka ei kykene kunnolliseen taloudenpitoon. Ei edes lähtökohdiltaan.

Suomi puolestaan nähtiin pohjoiseurooppalaisena taloudellisen aatelin edustajana. Aatelina, jossa taloudesta osataan pitää aina ja ikuisesti huolta pohjoiseen viikinkityyliin.

No, eipä taida talousasiat olla Suomenkaan eduksi ihan niin kuin tuolloin kymmenen vuotta sitten kuvittelemme.

Tämä kirjoitus koskee Suomen heikkoa kyvykkyyttä ja myös halukkuutta pitää huolta taloudestaan.

****

Tämän blogikirjoituksen artikkelikuva ei ole mikään koronatartuntakartta.

Artikkelikuva on Eurostatin (kotisivut) sivuilta viime vuodelta (Economic recovery of EU regions after 2008 23.9.2019). Eurostatin tehtävä on Euroopan komission alaisena virastona tuottaa tilastotietoa EU:sta EU:n ja EU-maiden käyttöön.

Kuva esittää, miten EU-maat ja niiden eri alueet ovat toipuneet bruttokansantuotteella mitattuna vuoden 2008 finanssikriisistä. Mitä sinisempi väri, sitä paremmin ja nopeammin on selvitty. Mitä punaisempi väri, sitä huonommin ja hitaammin on selvitty.

Kokonaan punasävyisiä maita ovat vain Suomi, Islanti, Kreikka, Kypros, Slovenia ja Kroatia, jotka ovat saavuttaneet vuoden 2008 bruttokansantuotteen tason vasta vuosina 2016–2017. Kuusi kokonaan punasävyistä maata siis.

Kreikka noista kuudesta valtioista on edelleen vuoden 2008 bruttokansantuotteen tason alapuolella. Pääosin punasävyisiä maita ovat Espanja ja Italia. Yllättäen myös Benelux-maissa on pieniä punasävyisiä alueita.

Mistä tuo kuva kertoo?

Kuva kertoo, miten maat kykenevät luomaan kasvua ja miten maat kykenevät nopeammin toipumaan talouteen kohdistuneesta finanssi- tai talouskriisistä. Mikä on maan talouskunto ja -kyvykkyys.

Suomi, Kreikka, Italia ja Espanja värittivät vielä muutama vuosi sitten edelleen pääosan Euroopan kartasta punasävyiseksi. Ilman noita neljää maata Euroopan kartan pääväri olisi ollut sininen.

Miten kummassa tässä näin pääsi käymään? Siis, että Suomi on Euroopan kartalla punainen maa?

Miten kummassa Suomesta on tullut Etelä-Eurooppaan rinnastettavissa oleva talouden epäonnistuja?

****

Suomi tallaa edelleen vuosina 2007–08 tapahtuneen Nokian epäonnistumisen ja tuhon jälkeistä polkua.

Luokittelen vuodet 2007 ja 2008 ajankohdaksi, jolloin Nokian taru sai kilpailijoiden teknisen haasteen, johon suomalaisyhtiö ei kyennyt vastaamaan. Vuoden 2007 alussa Apple esitteli kännyköiden kosketusnäytön iPhoneen. Vuonna 2008 Nokian voittaneet olivat Applen iOS ja Googlen Android kännyköiden uusina käyttöjärjestelminä. Noita käyttöjärjestelmiä Nokia ei kyennyt haastamaan.

Nokia ajautui tuhon tielle suurin piirtein samaan aikaan kun maailmaa kuritti vakavin talouden kriisi sitten 1930-luvun.

Toisin kuin yleisesti nähdään, Nokian menestys ei itse asiassa ehkä ollutkaan pitkällä aikavälillä tarkasteltuna hyväksi Suomen taloudelle eikä etenkään Suomen valtion taloudelle. Kassaan pursuavan rahan huumassa valtion menoja lisättiin kaikkeen mahdolliseen ja talouden rakenteet jäivät uudistamatta.

Suomeen kohdistui samanaikaisesti kaksinkertainen talousšokki: Nokian romahduksen alku ja vuoden 2008 finanssikriisi. Nokian menestys loi suomalaispoliitikoille väärää kuvaa Suomen ja etenkin Suomen teollisuuden talouskyvykkyydestä. Aliarvioitiin sitä, mitä Suomen olisi uudistettava taloudessaan selviytyäkseen.

Alla oleva kuva kertoo Suomen bruttokansantuotteen kehitystä vuosina 1960–2019. Kuva on Maailmanpankin (kotisivut) sivuilta (The World Bank, GDP (current US$) – Finland 1960-2019).

Suomen bruttokansantuotteen kehitys vuosina 1960–2019. Vuoden 1990 lama ja vuoden 2008 finanssikriisi loivat yli vuosikymmenen kestäneet katkot kasvuun.

Kuvaajassa erottuvat selvästi vuosina 1990 ja 2008 alkaneet talouden lamakaudet. Vuoden 1990 bruttokansantuotteen taso saavuttiin vasta vuonna 2002.

Vuoden 2008 bruttokansantuotteen tasoa nykyisellä dollaritasolla (current US$) emme ole saavuttaneet vieläkään emmekä tule saavuttamaan pitkään aikaan koronan aiheuttaman uuden talousšokin vuoksi.

Suomen talous tulee nyt olemaan yhtä kujanjuoksua vuosikymmenestä toiseen.

Menetetty vuosikymmen vuodesta 2008 alkaen tulee esiin, kun supistaa Maailmanpankin sivuilta kuvakaapatun Suomen BKT-taulukkokuvaajan vuodesta 2007 alkavaksi (The World Bank, GDP (current US$) – Finland 2007-2019):

Suomen bruttokansantuotteen kehitys vuosina 2007–2019. Kansantuotteen kasvu on ollut heikkoa, jos sitä on ollut.

Emme ole edistyneet 12 vuodessa kasvussamme siis minnekään.

****

Emme siis taidakaan olla taloudessa niin hyvä kuin luulemme olevamme ja mitä luulimme olevamme, kun päätimme tukea Kreikkaa ja muita eurooppalaisia talouden kriisimaita tukipaketeilla.

Ei taidakaan olla meissä enää oikein mitään pohjoista viikinkimeininkiä, kun kylmiä ja lahjomattomia taloustilastokuvaajia tarkastelee.

Vuosikymmen on hurjan pitkä aika pysyä vanhassa, kun puhutaan taloudesta. Jos katsotaan 1990-luvun alun lamaa, myös silloin kesti reilu vuosikymmen saavuttaa lamaa edeltävä bruttokansantuotteen taso, jos tarkastellaan kaaviota nykydollareissa.

Tuota samaa toistuvaa näyttää olevan talouden meno Suomessa nyt. Joka toinen vuosikymmen menetetään jostakin pitkälti itse aiheuttamastamme syystä kasvun vuosikymmen. Eipä taida Suomen talousrakenteet enää olla tähän aikaan sopivia. Ei löydy meistä uudistuskyvykkyyttä.

1990-luvun jälkipuolisko ja 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli kovaa kasvun aikaa Nokian siivittämänä. Maailmantalous veti. Kotimaassa kudottuja lisäkasvun lähteitä ei tosiasiallisesti ollut paljon muuta kuin 1990-luvun verotusuudistukset, joista arvonlisäverotuksen uudistaminen merkittävin. Valtiontalouden tarpeelliset sopeutustoimet laman jäljiltä on asia erikseen.

Nyt vuodesta 2008 alkaen emme ole saaneet reilussa vuosikymmenessä muuta lisää aikaan kuin valtion velkaa pitääksemme yllä tuotantokykyämme korkeampaa elintasoa (Trading Economics, Finland Central Government Debt):

Suomen valtion velka läksi voimakkaaseen kasvuun vuoden 2008 finanssikriisistä eikä käännettä ole näkyvissä. Nyt velkakäyrä sojottaa suoraan taivaaseen.

Kun emme kykene kasvamaan, olemme pitäneet yllä elintasoamme siis valtion kasvavalla velalla. Elämme yli varojemme –  ja rankasti.

Trading Economics -sivuston (kotisivut) mukaan Suomen valtion velka on kasvanut vuodesta 2008 tähän päivään arvosta 48,415 miljardia euroa arvoon 124,918 miljardia euroa. Uutta velkaa on siis otettu syömämenoihin ja talouskyvykkyyttämme korkeamman elintason pitämiseksi 12 vuodessa yli 76 miljardia euroa. Valtion velka on yli 2,5-kertaistunut.

Sopii kysyä, kuka tuo yli varojen elämisen meille oikein rahoittaa ja miten rahoittaja meille sen sallii?

Vastaus tuohon kysymykseen tulee kyllä myöhemmin tässä kirjoituksessa – tai paremminkin tämän kirjoituksen jatko-osassa.

On tosiasia, ettei Suomessa näytä oleva millään enää mitään väliä, kunhan vain rahaa riittää lainattavaksi lähes nollakorolla.

Kun bruttokansantuote junnaa paikoillaan, on talouden pitämistä edes samalla tasolla rahoitettu valtion velkarahalla. Hallituksen värillä ei näytä tuossa puuhassa olevan suurtakaan väliä, jos Sipilän hallitusta ei lasketa mukaan.

Sen sijaan, että ottaisimme itseämme niskasta kiinni ja ryhtyisimme uudistushommiin, otamme mieluummin velkaa syömämenoihin.

Tosiaankaan meillä ei ole enää oikeutta sättiä Etelä-Euroopan maita huonosta talouden pidosta ja velanotosta. Olemme täysin samassa kastissa Kreikan, Italian ja Espanjan kanssa. Kastin kertoo Eurooppa-kartan punainen väri noiden neljään maan kohdalla, joista kolme on eteläisessä Euroopassa ja yksi pohjoisessa Euroopassa.

****

Kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista laskettu työn tuottavuus kasvoi Suomessa 0,1 prosenttia vuonna 2019. Kun arvonlisäyksen volyymi kasvoi 1,3 prosenttia ja tehtyjen työtuntien määrä 1,2 prosenttia, saatiin yhdessä työtunnissa siis aikaan vain aiempaa hieman enemmän arvonlisää.

Oheinen on lainaus Tilastokeskuksen (kotisivut) sivuilta jutusta otsikolla ”Työn tuottavuus ei juuri kasvanut vuonna 2019” (Tilastokeskus 10.9.2020).

Suomen talouden ongelmaa selittää pitkälti heikko tuottavuuskehitys, jota on jatkunut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuolelta. Siis siitä ajankohdasta, kun vuoden 2008 finanssikriisi alkoi ja kun Nokia alkoi kilpailijoiden edistyksellisyyden myötä kriisiytyä.

Nokia ylläpiti hyvin kasvun vuosinaan Suomen tuottavuudesta.

Tuottavuus on keskeisin avainsana taloudelliselle hyvinvoinnille. Ilman tuottavuuden kasvua taloutta on vaikea kasvattaa Suomen kaltaisessa väestöltään vanhenevassa maassa, jossa työvoiman kasvattamisen mahdollisuutta on rankasti rajoitettu poliittisin päätöksin. Tarkoitan tuolla muuttoliikettä ulkomailta, jota suomalaispoliitikot rajoittavat ankarin toimenpitein.

Tuottavuus on monimutkainen ja monista osatekijöistä riippuva asia.

Yksinkertaisesti tuottavuuden kasvu tarkoittaa sitä, että on kasvavaa kyvykkyyttä saada enemmän tuotantoa nykyisistä työvoima- ja pääomakannoista. Nykyisissä länsimaissa etenkin pienenevistä työvoimakannoista.

Päälle on vielä muita tekijöitä, jotka nimetään kokonaistuottavuudeksi. Kokonaistuottavuudella tarkoitetaan sitä osaa arvonlisäyksen kasvusta, jota ei voida selittää muiden tuotantopanosten kasvulla. Muita vaikuttavia tuotantopanoksia ovat lähinnä siis työ ja pääoma. Esimerkiksi energia tuotantopanoksena on nykyisin harvemmin kasvua jarruttava tekijä.

Tärkeimpiä kuvaajia ovat siis työn tuottavuus ja kokonaistuottavuus, pääoma ei niinkään. Työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuote (arvonlisäys) tai tuotos sen aikaansaamiseksi käytettyjen työtuntien määrällä.

Esimerkkinä oheinen kuva kertoo Kiinan talouskasvulähteiden muutoksista eri ajanjaksoilla. Lähteinä ovat työvoima (labor), pääoma (capital) ja kokonaistuottavuus (total factor productivity, TFP).

Kiinan talouskasvun lähteet vuosina 1979–89, 1990–2002 sekä 2003–12. Talouden kehittyessä työvoima (labor) korvaantuu kokonaistuottavuudella (TFP) kasvun lähteenä.

Alla oleva kuva kertoo hyvin, kuinka kokonaistuottavuudelle on Suomessa käynyt vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen (Federal Reserve Bank of St. Louis (FRED), Total Factor Productivity at Constant National Prices for Finland).

Kuvaaja alkaa vuodesta 1954 ja ratkaiseva käänne alaspäin on tapahtunut vuoden 2008 finanssikriisistä, joka on selvästi nähtävissä tällä hetkellä pysyvänä trendikäänteenä. 1990-luvun alun lama sen sijaan ohitettiin kohtuudella kokonaistuottavuuden kehityksessä.

Suomen kokonaistuotavuuden kehitys vuosina 1954–2007. Vuoden 2008 finanssikriisistä kehitys on ollut dramaattista.

Kuvaavassa vuosi 2011 on 1,00 (nollataso), niin vuoden 2007 huippuarvo on 1,06210 (6,2 prosenttiyksikköä suurempi) ja vuoden 2015 pohjanoteeraus ennen Sipilän hallituksen astumista valtaan 0,95667 (4,3 prosenttiyksikköä pienempi).

Luvut eivät todellaan ole mairittelevia, mutta on syytä huomata, että Sipilän hallitus sai tuottavuuskäyrät hienoiseen nousuun ennen kuin demarijohtoiset hallitukset ovat päässet niitä tuhoamaan.

Kuvaaja kertoo karusti, että kokonaistuottavuus on tällä hetkellä paljon alhaisemmalla tasolla kuin huippuvuonna 2008. Kyse on tuottavuuden menetetystä vuosikymmenestä.

Em. FRED:n sivusto on hyvä hakea taloudellista dataa (esim. Real Gross Domestic Product for Finland). FRED tarkoittaa Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmän (Federal Reserve System, Fed) talousdataa (Federal Reserve Economic Data, FRED), jota pitää yllä Saint Louisin aluekeskuspankki. Saint Louisin aluekeskuspankki on yksi Yhdysvaltojen kahdestatoista aluekeskuspankista.

****

Kun katsoo mitä tahansa käyriä Suomen talouskehityksestä vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, ainoa poikkeus hieman parempaan on Sipilän hallituksen aikakausi. Aikakausi, jonka Suomen kansa on kironnut alimpaan helvettiin.

Edellisessä luvussa käsiteltiin kokonaistuottavuutta. Alla oleva kuva puolestaan taas kertoo hyvin, kuinka työn tuottavuudelle (labour productivity) on Suomessa käynyt vuoden 2008 jälkeen (Trading Economics, Finland Labour Productivity). Työn tuottavuus on siis sitä, mitä työvoima saa enemmän aikaan.

Suomen työn tuottavuus (työvoiman tuottavuus) vuosina 1995–2020 (25Y, line). Vuoden 2008 finanssikriisistä kehitys on ollut heikko lukuun ottamatta vuosia 2015–18 Sipilän hallituksen aikana.

Kuvaajassa vuosi 2015 on 100 (nollataso), niin vuoden 2018 huippuarvo Sipilän hallituksen taloustoimien seurauksena on 105,10 (5,1 prosenttiyksikköä suurempi) ja nyt Marinin hallituksen aikana käyrä on lähtenyt taas laskuun ollen arvossa 102,10 (2,1 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2015, mutta 2,9 prosenttia (3,0 prosenttiyksikköä) pienempi Sipilän hallituksen huippuarvosta).

Sipilän hallitus sai tuottavuuskäyrät hienoiseen nousuun ja jotka nyt on demarivetoisten hallitusten aikana saatu taas laskuun jo ennen koronaa.

Taloustilastokuvaajat ovat todellakin lahjomattomia.

****

Tuottavuuden ripeä kasvu on kaiken taloudellisen toiminnan elinehto. Tuotavuus, tuotavuus ja vielä kerran tuottavuus.

Jos tuottavuudesta ei pidetä huolta, sellainen maa kaivaa ojatkin vielä lapiolla, kun muualla on käytössä jo kaivurit. Tuosta vertailusta huomatkaa, että tuottavuuden kasvattaminen tarvitsee investointeja. Fiskarsin pistolapion saa rautakaupasta alle 50 eurolla, kun pienin ojakaivuri 10 hevosvoiman bensiinimoottorilla maksaa jo kolmisen tuhatta euroa ja uudet traktorikaivurit maksavat jo kuusinumeroisen summan.

Työn tuottavuus laskee, jos tuotannon ja kysynnän laskiessa työvoiman määrää ei lasketa vastaavasti. Tuo käytännössä tarkoittaa, että työvoimaa työllistetään löysemmin ja työvoiman yksikkökustannukset aikaansaatua tuotantomäärää kohden kasvavat, mikäli palkkoja ei alenneta.

Tuo on yksi tekijä, jota Suomen taloudessa ei ole kyetty ratkaisemaan hyväksyttävällä tavalla. Kyse on rakenteista ja toimintatavoista. Syvempää finanssi- tai talouskriisiä ei saada ratkaistua niin, että kasvu-uralle päästäisiin nopeasti. Junnaamme siis paikoillaan pitkään ja hartaasti huonolla tuottavuuden kehityksellä. Kasvulle ei löydy korkeammalla tuottavuudella tai alhaisemmalla hinnalla varustettuja tuotantotekijöitä.

Tuo taitaa olla Suomessa yksi kestävällä tavalla ratkaisematon kysymys, miten tuottavuudesta pidetään huolta, kun kysyntä sakkaa ja tuottavuudesta pitäisi pitää huolta. Kyse ei ole muutaman vuoden tuottavuuden laskusta kysynnän sakatessa vaan siitä, että tuottavuuden laskulle tuntuu olevan Suomessa tilaa jatkuvaksi jopa vuosikymmenen niin, että siihen aktiivisesti puututtaisiin.

Suomi on nyt vuoden 2008 finanssikriisistä alkaen harrastanut tuota heikon tuottavuuden politiikkaa yli vuosikymmenen ja ainoaksi pienoiseksi poikkeukseksi on nimettävä Sipilän hallituksen aikakausi. Sipilän hallituksen poikkeusta lukuun ottamatta BKT on junnannut paikallaan vuosikymmenen, samoin siis tuottavauus.

Myös työvoiman määrän Sipilän hallitus sai taloustoimillaan kasvuun (Trading Economics, Finland Labour Employed Persons):

Suomen työvoiman määrä vuosina vuosina 1995–2020 (25Y, line). Vuoden 2008 finanssikriisistä kehitys on ollut heikko lukuun ottamatta vuosia 2015–19 Sipilän hallituksen aikana.

Vuonna 2015 Sipilän hallituksen aloittaessa Suomen BKT oli 207 miljardia euroa ja vuonna 2019 hallituksen lopettaessa 240 miljardia euroa. Tilastokeskuksen mukaan tehdyt työtunnit vuonna 2015 olivat 3 947,1 miljoonaa tuntia (55,42 €/h) ja vuonna 2019 olivat vastaavasti 4 141,6 miljoonaa tuntia (57,95 €/h).

Työtuntimäärä on kasvanut neljässä vuodessa 4,9 prosenttia ja BKT 15,3 prosenttia. Työn tuottavuus siis kasvoi Sipilän hallituksen aikana, kun tarkastellaan ajanjaksoa vuodesta 2008 lähtien.

Sipilän hallitus sai työn tuottavuuden kasvuun, mikä näkyy edellisen luvun työn tuottavuuden kuvassakin.

Nyt Marinin hallituksen johdolla mennään taas vastakkaiseen suuntaan.

Mieli tekisi tylysti sanoa: ”Voi vittu tämä tyhmää Suomen kansaa, jota ammattiyhdistysliike ja vasemmistopoliitikot osaavat höynäyttää ihan mihin vain typeryyksiin.

Viittaan tällä siihen jatkuvaan mielenosoitushulinaan, jota harrastettiin Sipilän hallituksen aikana hallitusta vastaan.

Sipilän hallituksen talouden vähäiset tervehdyttämistoimet saivat suomalaiset kaduille. Jo vähäiset minimitoimet talouden tervehdyttämiseksi olivat Suomen kansalle liikaa.

****

Katsotaanpa seuraavaksi hieman Suomen investointeja. Investoinnilla kasvatetaan tuotantoa ja/tai tehostetaan tuottavuutta saamalla leikattua kustannuksia ja erityisesti työvoimakustannuksia. Edellisessä luvussa oli pelkistetty lapio-kaivinkone-esimerkki investoinnin vaikutuksesta tuottavuuteen ja tuotannon määrään.

Teollisuuden investointien laahaaminen hämmentää tutkijoita – Miksi yhteisöveron alennus tai kiky-sopimus eivät tepsi?” (Yle 31.7.2019).

Tuo otsikon jälkeen juttu jatkaa:

Teollisuuden investoinnit romahtivat vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Suomessa teollisuuden investoinnit ovat jämähtäneet pysyvästi kilpailijamaita matalammalle tasolle. Investointien määrä romahti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kaikissa maissa, mutta Suomi on toipunut lamasta muita maita hitaammin.

Ylen jutussa Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen kummasteli, miksi suomalainen teollisuus ei investoi Suomeen.

No joo… Voihan sitä kummastella. Teollisuus investoi Suomeen vain silloin, kun se on kannattavaa ja hyödyttävää. Ei huvin päiten pääomaa tuhlaten eikä riittämättömällä pääoman tuotolla.

Reilun viiden miljoonan asukkaan Suomessa – siis asukasmäärältään esimerkiksi Pietaria pienemmässä markkina-alueessa – alun alkaenkaan ei ihmismäärien puolesta ole kaksisia laajoja markkinoita, joten tällä olevien vähänkin laajempien teollisuusyritysten markkinat ovat ulkomailla, mikä edellyttää hyvää ja muita parempaa kilpailukykyä.

Syvimmän finanssikriisin aikana vuosina 2008–2010 teollisuuden kiinteät investoinnit alenivat Suomessa lähes 40 prosenttia. 40 prosenttia oli tuntuvasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat 2000-luvulla olleet Suomessa selvästi alemmalla tasolla kuin useimmissa muissa vertailumaissa.

Vastaavasti rakennusinvestoinnit ovat Suomessa suhteellisen suuria. Rakennusinvestoinnit eivät lisää suoranaisesti tuotantokapasiteettia. Ovat lähinnä kertainvestointeja ja sen jälkeen rahanreikiä huolto- ja ylläpitokustannuksineen. Uskaltaisin väittää, että Suomen investointirakenne ei taida olla erityisen tuotantohakuista. Rakennetaan kallista infraa pienelle viiden ja puolen miljoonan ihmismäärälle.

Onko esimerkiksi nyt tunnin junat Turkuun tai Tampereelle ihan järkevää investointia, jolla luodaan tuotantoa? Alustava hinta-arvio Turun tunnin junalle on 2,76 miljardia euroa ja Helsingistä Tampereelle kulkevalle Suomi-radalle jatkoyhteyksistä riippuen 4,60–5,75 miljardia (Yle 14.2.2020).

Nyt Turkuun junamatka kestää parisen tuntia Tampereelle lyhimmillään puolitoista tuntia. Tulee tunnin säästölle tosiaankin hintaa huomioiden matkustajamäärät.

Olisiko siis 7,36–8,51 miljardin euron junaratainvestointi jonnekin muualle sijoitettuna enemmän ja kannattavampaa tuotantoa synnyttävä?

Kun yksityinen tuotantosektori ei investoi, valtio investoi senkin edestä velkarahalla eikä investoinnin kannattavuudella niin väliä.

Yksi mielenkiintoinen asia Suomessa on pääoman kerryttäminen työeläkeyhtiöille, joita hallinnoivat työnantajien ja palkansaajien edustusjärjestöt. Nuo pääomavarastot ovat huikeat Suomen talouden kokoon nähden. Työeläkejärjestelmän eläkevarat olivat vuoden 2019 lopulla 218 miljardia euroa (Eläketurvakeskus, Työeläkejärjestelmän eläkevarat ja rahavirrat).

Onkohan tuo varmasti tehokkain tapa ylläpitää investointivarantoja ja kohdistaa pääomaa talouskasvuun? Vastaako toisista lähtökohdista aikanaan luotu järjestelmä enää tämän päivän taloushaasteita?

Paljon eläkemaksuilla kerättyjä investointivaroja kohdistetaan rakennuksiin ja infraan. Nuo kyllä varmasti tuottavat tuottoprosenteilla mitattuna, mutta synnyttävätkö eläkepääomat taloutta kasvattavaa tuotantoa? Sitä olisi syytä selvittää ja tutkia, jos ei ole jo tutkittu.

****

Oheinen kuva kertoo paljon Suomen investoinnista mukaan lukien myös rakentaminen (investment excl. construction) vuosina 2000–2012 verrattuna muihin EU-maihin, kuten Saksaan, Tanskaan, Hollantiin ja Ruotsiin (EU-komissio, Investoinnit Suomessa):

Suomen investoinnit jäävät kilpailijamaista jälkeen ja lisäksi vielä suuren osan investoinneista haukkaa rakentaminen, jolla ei kohoteta tuotantokapasiteettia.

Investointiongelma on meillä tiedossa ja asian ovat talousasiantuntijat saattaneet hyvin poliittisen päättäjien tietoon (esim. Investointien edistäminen, Martti Hetemäki 7.10.2019), mutta näiden talouden perusvikojen korjaamiseen ei ole löytynyt Suomessa poliittista halukkuutta. Kaikki kuvaajat Hetemäen laatimassa Suomen investointeja koskevassa kartoituksessa ovat varsin karua katseltavaa verrattuna verrokkeihimme:

Yksityiset investoinnit ilman asuinrakentamista eivät ole kehittyneet vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vastaavasti kuin Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Saksassa. Verrokkimaihin vertailtaessa Suomessa käänne tapahtui kuusi vuotta myöhemmin vasta kuin Sipilän hallitus astui valtaan.
T&k-menot (tutkimus- ja kehitysinvestoinnit) kääntyivät Suomessa laskuun suhteessa BKT:hen finanssikriisissä 2008. Suomi on menettänyt Ruotsin ja Tanskan kehitystason.
Verrattuna EU- ja OECD-maihin ja etenkin Ruotsiin, Suomi ei ole kiinnostava kohde ulkomaisille investoinneille. Eipä ihme, kun katsoo vaikkapa Suomen tuottavuuden kehitystä. Taantuva talouskyvykkyys ei vain kiinnosta investointikohteena.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) nimesi 14.8.2019 Martti Hetemäen selvityshenkilöksi kartoittamaan investointeja edistäviä toimia 2020 valtiontalousarvioesitystä varten. No, tuokaan kartoitus ei tuottanut vuoden 2020 budjettiin tuloksia. Kiitos siitä istuvalle Marinin hallitukselle ja sen talouslinjalle.

Suomen tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat kohtuullisella tasolla vain valtionvallan rahoittamana. Suomella on kuitenkin aina ollut ylitepääsemättömänä haasteena tutkimus- ja kehitysinvestointien jalostaminen menestyviksi vientituotteiksi ja palveluiksi. Siis rahaa tuottavaan ja rahaa tuottamaan. Yksi mahdollinen selitys voi olla viime vuosien vähäiset investoinnit tuotantokapasiteettiin.

Suomi tutkii ja selvittelee hieman viranomaisluoteisesti ja valtion kustantamana poliittisesti päätettynä hieman kaikenlaista, mutta ne eivät oikein hyödytä yksityistä tuotantosektoria, joiden tehtävä olisi luoda suomalaista uutta tehokasta tuotantokapasiteettiä kaupalliseen toimintaan.

Nyt kahden demarivetoisen hallituksen aikana investoinnit ovat olleet kiihtyvässä laskussa. Seuraavatkin vuosineljännekset pysytään tukevasti pakkasen puolella ja lasku on pikemminkin syvenemään kuin loivenemaan päin (Salkunrakentaja 6.9.2020).

****

Kaiken kaikkiaan:

Kaikki se alkava vähäinen hyvä, mihin oltiin Sipilän hallituksen aikaan Suomea kääntymässä, ollaan nyt menettämässä ja pitkälti jo menetetty.

Nykyhallitusta ei ainakaan talous- ja kasvuystävällisyydestä voi kehua. Hallitus on velanottajahallitus, joka pitää yllä Suomen elintasoa velkarahalla kasvavan tuotannon sijaan.

Missä helvetin hallituksessa Keskusta on porvarillisena toimijana ja mitä helvettiä se demarihallituksessa oikein on tekevinään Suomen talouden saamiseksi edes jonkinmoiselle kasvu-uralle? Tuota on syytä kysyä Keskustalta etenkin sen vuoksi, kun keskustajohtoinen Sipilän hallitus sentään teki paljon hyvää Suomen taloustilanteen käännyttämiseksi.

Rinteen hallituksen tapaan Marinin demarihallitus harrastaa vain lillukanvarsituhertamista, kun Suomen taloutta pitäisi muotoilla moukarilla ja oikein kunnolla.

Miksi nyt maailmantaloudessa ja korostetusti Suomen taloudessa on käynyt niin kuin on käynyt vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen?

Miksi olemme päätyneet maailmassa tilanteeseen, jos rahalla ei ole enää hintaa? Miksi läntiset keskuspankit painavat urakalla uutta rahaa niin, että rahalla ei ole enää hintaa?

Onko kaikki tapahtunut vahingossa vai tarkasti harkiten? Miksi rahan omistamisesta ollaan pian valmiita myös maksamaan? Raha on myös vaihdon väline, jolla lainassa olleessaan pitäisi aina olla kustannushintaa, ei missään nimessä hyvityshintaa jopa alle nollaprosentin koroilla.

Vaikka raha on ilmaista, siihen typeryyteen ei pidä langeta, että tehdään investointeja vain tuhlataksemme ilmaista rahaa ilman riittävää tuottoa. Olisimme silloin vahvasti Neuvostoliiton tiellä.

Kyse on Kiinasta. Mutta miten, se on mielenkiintoinen kysymys, joka nyt olisi hyvä kaikkialla lännessä ymmärtää.

Käsitellen tuota ehkäpä jo seuraavassa kirjoituksessani ja myös sitä, mikä merkitys Kiinalla oli vuoden 2008 finanssikriisin syntyyn.

+16

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu