Puolan Valko-Venäjän vastainen raja esimerkkinä – Suomella on vielä paljon tehtävää Venäjän vastaisella rajallaan

Białoruskie śmigłowce naruszyły polską przestrzeń powietrzną. Szef MON polecił zwiększyć liczbę żołnierzy na granicy (Dziennik Gazeta Prawna 1.8.2023).

Google-kääntäjän suomennos tuosta puolalaislehden juttuotsikosta elokuun alussa:

Valko-Venäjän helikopterit loukkasivat Puolan ilmatilaa. Puolustusministeri määräsi lisäämään sotilaiden määrää rajalla.

Granica z Białorusią znowu mocniej atakowana. Dziennie próbuje ją sforsować nawet 150 migrantów (Rzeczpospolita 29.5.2023).

Google-kääntäjän suomennos tuosta puolalaislehden juttuotsikosta toukokuun lopulla:

Valko-Venäjän raja on jälleen [siirtolais]hyökkäyksen kohteena. Jopa 150 siirtolaista yrittää ylittää sen päivittäin.

Yllä olevaan artikkelikuvaan on merkitty Nato-maiden Venäjän ja Valko-Venäjän vastaiset maarajat. Yhteensä 3 530 kilometriä, joita Venäjää vasten 2 480 kilometriä ja Valko-Venäjää vasten 1 050 kilometriä.

Venäjää ja Valko-Venäjää ei missään nimessä pidä enää erotella toistaan, kun käsittelemme turvallisuutemme uhkatekijöitä. Venäjä ja Valko-Venäjä ovat liittolaisia ja erityisesti sopimusmuotoisia sotilasliittolaisia, joten Venäjää ja Valko-Venäjää on nykyisin käsiteltävä Natossakin kollektiivisena maaryhmänä. Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisen valtioliiton (Союзное государство России и Беларуси, kotisivut) sotilasdoktriini on jo joulukuulta 2021 («Военная доктрина Союзного государства» № 5 от 4 ноября 2021 г.).

Suomella Venäjän vastaista maarajaa on yhteensä 1 340 kilometriä. Puolalla Valko-Venäjän vastaista maarajaa on 407 kilometriä ja Venäjän vastaista maarajaa 206 kilometriä, yhteensä 613 kilometriä. Suomella maarajaa on siis noin kaksinkertainen määrä Puolaan nähden.

Kun kirjoitan tässä maarajasta ja sen pituudesta, niin kyse ei välttämättä ole tarkasta rajapituudesta. Suomen ja Venäjän valtakunnanrajan virallinen pituus on 1 343,6 kilometriä. Maarajan pituudeksi on kirjattu 1 289,6 kilometriä. Rajapituudeksi järvien kohdalla on kirjattu 125,7 kilometriä.

Tuon artikkelikuvan punaviivoitettu raja on Naton tärkein raja pitää kunnossa. Kyse on niin sotavoiman estämisestä päästä rajan kuin myös estää muiden Venäjän ja Valko-Venäjän toteuttamien tai järjestämien toimien pääsemisestä rajan yli. Muissa toimissa kyse on ennen kaikkea siirtolais- ja pakolaisvirroista, joiden aktiivisena järjestäjänä tai passiivisena mahdollistajana toimivat Venäjä ja Valko-Venäjä valtioina.

****

Käsittelen ja vertailen tässä kirjoituksessa Puolan ja Suomen itärajaa turvallisuuden kannalta.

Nostan hattua niille toimille, joilla Puola on vahvistanut määrätietoisesti puolustuskykyään jo niistä ajoista, jolloin Venäjä hyökkäsi Krimille ja Itä-Ukrainaan.

Venäjä ja Valko-Venäjä ovat nyt uhanneet Puolaa kovasti niin sanoilla kuin teoilla. Venäjä on alkanut uhata kovasti myös Natoon liittynyttä Suomea, mutta toistaiseksi vielä vain sanoilla. Kyse on niin Puolan kuin Suomen vahvistuneesta puolustuskyvystä, johon Venäjä nyt yrittää vastata. Suomen vahvistuneessa puolustuskyvyssä kyse on pitkälti vielä vain Nato-jäsenyydestä.

Uusi piirre Venäjällä oli nyt siirtää yksityisarmeijan sotavoimaa Valko-Venäjälle uhkaamaan Puolaa tavalla, joka Puolan on otettava uhkatekijänä huomioon. Venäjä näkee yksityisarmeijan uutena mahdollisuutena uhata myös Nato-maita tavalla, jossa Venäjä voi kiistää osallisuutensa. Tuo Venäjän uusi malli koskee niitä Nato-maita, joilla on yhteistä rajaa Valko-Venäjän tai muun sellaisen maan kanssa, jonne Venäjä on kyennyt järjestämään yksityisarmeijan sotavoimaa. Malli ei koske itse Venäjää eikä siten myöskään Suomea. Venäjän yksityisarmeijat eivät siis toimi Nato-maa Suomeakaan vastaan äiti-Venäjän omalta maaperältä.

Wagnerin yksityisarmeijajoukkojen siirtyessä Valko-Venäjälle Nato-maista Puola, Liettua ja Latvia ovat ilmaisseet taas kertaalleen huolensa maakaistaleesta Valko-Venäjän ja Kaliningradin välissä, joka tunnetaan Suwałkin käytävänä (esim. YouTube, Suwalki Gap: NATO’s ‘Weak Spot’ Against Russia?, WSJ 18.8.2023).

****

Kysymys nyt kuuluu, onko Suomi tehnyt riittävästi itärajansa turvallisuuden eteen huomioiden esimerkkinä Venäjän ja Valko-Venäjän Puolaan kohdistamat toimet?

Pärjääkö Suomi toimissaan Puolalle?

Kykenisikö Suomessa hallitus, jossa Perussuomalaiset ovat vahvasti mukana, estämään Venäjän järjestämän siirtolais- ja pakolaisinvaasion tai käsittelemään vaikkapa sotakalustolla demonstraatiomielessä tehdyn rajaloukkausinvaasion?

Arvostelin toukokuun lopulla raflaavin sanakääntein Suomen Rajavartiolaitoksen itärajalle pystyttämää raja-aitaa kirjoituksessa otsikolla Itärajan uusi aita, joka ei pärjää edes risuaidalle – Satojen miljoonien floppi, jonka eduskunta hyväksyi hätäpäissään (US-blogi 29.5.2023). Rajavartiolaitoksen käyttämä virallisempi nimi raja-aidalle on itärajan esteaita.

Rajavartiolaitoksen rakentama itärajan aita on rakenteiltaan liian heppoinen. Yksi vielä helposti korjattavissa oleva puute on puuttuva piikkilankarullista tehty lieriöeste aidan Venäjän puolella, joka hidastaisi heppoisen aitaverkon läpitunkeutumista maantasossa. Tuohon aitaverkkoon kulkuaukon tekeminen on varsin nopeaa vaikkapa pulttisaksilla. Tuon puutteen korjaaminen ei ole ainakaan rahasta kiinni. Piikkilankarullat ovat halpaa tavaraa ja helppoja asentaa.

****

Puolan rajaviranomaisten tietojen mukaan vuonna 2021 Valko-Venäjältä Puolaan yritti päästä laittomasti 39 700 ihmistä, vuonna 2022 puolestaan 15 600 ihmistä.

Puola sai valmiiksi jo kesällä 2022 Valko-Venäjän vastaisella rajalla Podlasian voivodikunssa (Województwo podlaskie, 53°16’02.0″N 22°55’55.0″E) järeän raja-aidan. Aidalla on korkeutta 5,5 metriä, ja se on valokuvien perusteella rakennettu varsin järeästä teräsprofiilista ja varustettu teräbetonisilla sokkelielementeillä. Teräsprofiiliaidan osuus on 5 metriä, jonka päällä on piikkilankarullista tehty lieriöeste halkaisijaltaan 0,5 metriä. Pituutta aidalla on yhteensä 186 kilometriä, joissakin lähteissä on mainittuna 187 kilometriä. Terästä aitaan käytettiin yli 50 tuhatta tonnia.

Voivodikuntia Puolassa on yhteensä kuusitoista ja voivodikunnat vastaavat meillä lähinnä maakuntia. Valko-Venäjän vastainen 407 kilometriä pitkä maaraja rajoittuu Podlasian voivodikunnan ja Lublinin voivodikunnan (Województwo lubelskie, 51°13’00.0″N 22°54’00.0″E) alueille.

****

Puola rakensi aidan vastauksena Aljaksandr Lukašenkan hallinnon vuonna 2021 aiheuttamaan siirtolais- ja pakolaiskriisiin. Kyse oli Venäjän ja Valko-Venäjän järjestämästä operaatiosta Puolaa, Liettuaa ja Latviaa sekä myös EU:ta vastaan. Kyse tuossakin toimessa oli Venäjän valmistautumisesta hyökkäämään Ukrainaan ja saamisesta EU ja EU-maat riitaisina sekaisin pohjustuksena hyökkäykselle.

Aita rakennettiin hallituksen säätämän erityislain mukaisesti, jonka presidentti Andrzej Duda allekirjoitti 2. marraskuuta 2021. Investoinnin kokonaiskustannuksiksi ilmoitettiin 1,615 miljardia zlotya, josta 1,5 miljardia zlotya koski itse fyysisen aidan rakentamista ja 115 miljoonaa zlotya teknisten laitteiden eli valvonta- ja hälytyslaitteiden rakentamista.

186 kilometriä pitkän aidan rakentaminen alkoi 25. tammikuuta 2022 ja se saatiin valmiiksi 30. kesäkuuta 2022. Puolan rajavartiolaitos (Straż Graniczna, kotisivut) allekirjoitti rakentamissopimukset kahden yrityksen kanssa 4. tammikuuta 2022. Yritykset olivat Budimex (kotisivut) ja Unibep (kotisivut) mukaan lukien Unibepiin kuuluva Budrex (kotisivut). Alkuperäisen sopimuksen arvo itse aidan osalta oli 1,233 miljardia zlotya. Lisäseurantalaitteet mukaan lukien kokonaiskustannusten oletettiin olevan 1 miljardi 565 miljoonaa zlotya, mutta lopulliseen hintaan tuli päälle vielä 50 miljoonaa zlotya lisä- ja muutostöitä. Lopullinen kokonaishinta siis 1,615 miljardia zlotya.

Jos 1,615 miljardia zlotya muutetaan euroiksi vaikka vuoden 2022 alun kurssilla (1 EUR = 4,5895 PLN, European Central Bank, Polish zloty (PLN)), euroissa tuo 186 kilometriä aita maksoi 351,9 miljoonaa euroa eli noin 1,9 miljoonaa euroa per kilometri.

Aitaan liittyy siis myös elektronien valvontajärjestelmä kameroineen ja liiketunnistimeen, jonka Puola rakensi yhteensä 202 kilometrin matkalle. Joissakin lähteissä on mainittu 206 kilometrin matkalle.

Tuo elektronien valvontajärjestelmä käsittää 3 000 päivä-yö-kameraa ja lämpökameraa (kamera noin 67 metrin välein), 400 kilometriä tunnistuskaapeleita ja 11 teleteknistä konttia. Tuon elektronien valvontajärjestelmän kustannukset olivat noin 343 miljoonaa zlotya, josta aitarakentamiseen liittyvä osuus oli 115 miljoonaa zlotya. Elektronien valvonta- ja havainnointijärjestelmä käsitti myös mm. Puolan ja Valko-Venäjän välisen rajan ylittäviä vesistöjä, joihin ei voitu rakentaa aitaa. Järjestelmän piti valmistua alun perin jo vuoden 2022 loppuun mennessä, mutta se valmistui vasta nyt kesällä 2023, kun viimeisen vaiheen vastaanottoprosessi alkoi kesäkuun alussa.

Puolalla on vielä Valko-Venäjän rajalla myös yli 50 kilometriä vanhaa piikkilanka-aitaa, jonka se rakensi vuonna 2021 ja jota ei ole korvattu vuonna 2022 rakennetulla järeällä teräsaidalla.

Rakennettavaa aitaa vaurioitettiin jo rakennusaikana kahdessa eri kohtaa päämääränä rajan ylitys. Niin ikään kahdessa eri kohtaa aidan ali yritettiin tulla Puolan puolelle Kuźnican (entisen Kuźnica Białostockan, 53°30’35.0″N 23°38’42.0″E) läheisyydessä. Aitaan oli sahattu noin 30 senttimetriä leveä aukko ja valvontajärjestelmää oli vaurioitettu. Puolalaisten mukaan vauriot olivat joko valkovenäläisten upseerien tai maahanmuuttajien työtä, joita valkovenäläiset olivat varustaneet työkaluilla (RMF24 4.5.2022).

Aita tuli ilmeiseen tarpeeseen. Esimerkiksi helmikuun 15. päivänä 2022, jolloin aita oli vielä rakenteilla, Puolan rajavartiosto rekisteröi 72 henkilön yrittäneen ylittää rajan laittomasti Valko-Venäjältä Puolaan.

****

Suomella on puolestaan suunnitelmissaan tarkoitus rakentaa aitaa yhteensä 200 kilometriä ja suurin osa kahdeksan rajanylityspaikan yhteyteen.

Syksyllä 2022 uutisoitiin, että 200 kilometrin mittaisen aidan rakentamisen kustannusarvio olisi 380 miljoonaa euroa (esim. Yle 18.11.2023). Tuon tiedon perusteella 1,9 miljoonaa euroa per kilometri. Rajavartiosto on kirjannut niin ikään sivuillaan 200 kilometrin rakentamisesta, kun Suomen Venäjän vastaisen maarajan pituus on 1 340 kilometriä. Suomi kattaisi siis vain 15 prosenttia maarajastaan aidalla.

Tuolloin syksyllä 2022 oli Puolan 186 kilometrin raja-aidan kustannukset tarkasti tiedossa. Suomen Rajavartiolaitos lienee ottanut 1,9 miljoonan euron kilometrihinnan suoraan Puolasta, vaikka Suomen aita on kertaluokkaa köykäisempi kuin Puolan aita.

Idea lienee ollut Puolan hintaa mallaten, että Rajavartiolaitos katsoo, mitä noin 1,9 miljoonan euron kilometrihinnalla saadaan Suomessa aikaan ja siihen on tyytyminen.

No, Suomen aita ei ole Puolan veroinen aita. Ei vastaa siihen kohdistettavia vaatimuksia estää siirtolais- ja pakolaisvirtojen tuloa Suomeen.

Ne ovat Suomen eduskunta ja suomalaispoliitikot, jotka päättivät, kuinka monta kilometriä aidataan ja kuinka paljon rahaa aitaamiselle annetaan. Päättäjä ei ollut missään nimessä Rajavartiolaitos. Rajavartiolaitokselle olisi taatusti kelvannut, että Suomen itäraja aidattaisiin kokonaisuudessaan.

Suomalaispoliitikot vetoavat aina helposti 1 340 kilometriä pitkään itärajaan, miksi vaikkapa Hornet-hävittäjiä tai Leopard-panssarivaunuja ei voida luovuttaa Ukrainaan, mutta sitten siirtolais- ja pakolaisinvaasioriskin suhteen rajaturvallisuus on vähän sitä sun tätä.

Aika köykäisiä ovat olleet Perussuomalaiset-puolueenkin toimet Suomen rajaturvallisuuden parantamiseksi. Puolue ei erotu muista puolueista ainakaan edukseen.

Esimerkiksi Virossa raja-aitaa on tarkoitus rakentaa 338 kilometriä ja kattaa koko Venäjän vastainen raja aidalla sataprosenttisesti. 1 340 kilometrin Venäjä-rajan omaava Suomi siis rakentaa aitaa 200 kilometriä, niin 294 kilometrin Venäjä-rajan omaava Viro rakentaa aitaa 338 kilometriä. Tuo 338 kilometrin määrä Viron raja-aitana on kirjattu virallisiin suomalaisasiakirjoihin (sivu 14, hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajavartiolain muuttamisesta, HE 94/2022 vp).

Viron toimien rinnalla Suomen toimet rajaturvallisuuden hyväksi vaikuttavat melko pienimuotoisilta.

****

Puola kykeni rakentamaan ajanjaksolla 25.1.2022-30.6.2022 eli 109 työpäivässä yhteensä 186 kilometriä aitaa. Työpäivää kohden noin 1,7 kilometriä. Rakentamisvauhti oli käsittämättömän hurja.

Suomessa pilottiaidan rakentaminen Imatran Pelkolaan alkoi huhtikuussa ja sen piti valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Toukokuun lopulla Rajavartiolaitos arvioi, että aita valmistuu myöhästyneenä heinäkuun lopulla. Aita on nyt vastaanotettu urakoitsijalta urakkasopimuksen sopimusehtojen mukaisesti, mutta se ei ole vielä operatiivisessa toiminnassa.

Tosiasia on, että Suomi kykenee Puolaa vastaavassa noin viiden kuukauden rakentamisajassa aikaansaamaan fyysisenä suorituksena vain tuon kolmen kilometrin pilottiaidan Imatran Pelkolaan, mutta eipä paljon muuta. Koko 200 kilometriä pitkän aidan valmistuminen kestää Suomessa peräti 3-4 vuotta.

Ripeä-Puola valtiona kykenee saamaan aikaan sen muutamassa kuukaudessa, mitä tuhertaja-Suomi valtiona kykenee saamaan aikaan vuosissa, jos ei oikein koskaan.

Kahdensadan kilometrin raja-aidalle valtion budjetissa rahoitus on annettu vasta 77 kilometrin rakentamiseen 145 miljoonalla eurolla. Hinta siis 1,88 miljoonaan euroa kilometri. Imatran Pelkolaan rakennetun pilottiaidan sekä Imatran Immolaan rakennetun harjoitusaidan yhteispituus on noin 3,1 kilometriä, jonka rahoitus on 6 miljoonaa euroa ilman teknistä valvontajärjestelmää, jolle Rajavartiolaitos oli saanut rahoituksen jo aikaisemmin.

Kustannusvastaavuuden arviointia hieman hankaloittaa, että tuon pilottiaidan rakentamisprosessiin liittyi myös seuraavan 74 kilometriä (77 km – 3 km = 74 km) käsittävän vaiheen osalta ympäristöselvityksen laadinta sekä perusteet koko aitahankkeen seuraavan vaiheen toteuttamiselle. Hankintapäätöksissä Rajavartiolaitos on sitonut varoja tuolle osuudelle 4,1 miljoonaa euroa, jolloin 3,1 kilometrin todelliset rakennuskustannukset olisivat tuolle köykäiselle aidalle vielä siedettävät noin 2 miljoonan euron luokassa.

Lähtökohta kuitenkin on, että aitakilometri maksaa hieman vajaat kaksi miljoonaa euroa per kilometri.

****

Puolan ja Valko-Venäjän välisellä rajalla on yhteensä kolmetoista rajanylityspaikkaa eli keskimäärin ylityspaikka per 31,3 kilometriä. Seitsemän maantieylityspaikkaa, viisi rautatieylityspaikkaa ja yksi vesistöylityspaikka.

Puola on kattanut Valko-Venäjän vastaisesta rajastaan yli 60 prosenttia piikkilanka- tai teräsaidalla. Elektroninen havainnointi- ja valvontajärjestelmä vastaa puolestaan 50 prosenttia rajan pituudesta.

Puolan rajavartiolaitos ei ole julkistanut niitä karttoja, mihin kohtiin aita on rakennettu, mutta selvyys aitasijainneista saadaan viimeistään silloin, kun joko Google Maps (kotisivut) tai venäläinen Yantex Maps (Яндекс Карты, kotisivut) julkaisee päivitettyjä satelliittikarttoja.

Puolalla on 407 kilometriä pitkällä Valko-Venäjän vastaisella rajalla yhteensä 19 rajavartioasemaa eli asema per 21,4 kilometriä. Tuo varmistaa, että puolalaiset rajavartijat ovat varsin nopeasti paikalla, mikäli havainto- ja valvontajärjestelmä antaa hälytyksen maahan tunkeutujista. Tuo on se oleellinen, kuinka nopeasti ollaan paikalla. Miten nopeasti ollaan paikalla kohteessa, kun kyseessä voi olla vain minuuteista, ei missään nimessä tunneista eikä puolestakaan tunnista.

****

Vaikka Puolan raja-aita on järeä, on senkin läpi ja ali jo tultu.

Uusi aita on jatkuvien alitusyritysten kohteena. Yhdestä aidan ali kaivetusta käytävästä on video vanhassa Twitterissä, nykyisessä X:ssä (Twitter, @MaciekDuszczyk 8.8.2022). Kun sitten aidan ali on tultu Puolan puolelle, löytyy siitäkin video vanhassa Twitterissä (Twitter, @MaciekDuszczyk 8.8.2022). 14 sekunnissa aidan ali ryömi kaivannossa kaksi henkilöä päivämäärällä 29.7.2022.

****

Onko Suomen itärajan turvallisuus riittävä nykyisillä valtiovallan päätöksillä ja Rajavartiolaitoksen rakentamisilla?

Ei mielestäni ole. Juuri nykyisessä turvallisuustilanteessa ei voi olla tyytyväinen Suomen rajaturvallisuuteen. Puola on ollut Venäjän ja Valko-Venäjän kohteena.

Rajaturvallisuus esimerkiksi Venäjän valtiollisten toimijoiden – siis FSB:n – järjestämälle siirtolais- ja pakolaisaallolle ei ole riittävä. Toimet eivät ole olleet yhtä määrätietoisia kuin Puolassa, joka on Suomelle hyvä vertailukohde. Suomi on tässäkin asiassa yksi kuhnija, kun vertaa Puolan toimintaan. Suomessa nyhrääminen ja ajan kuluttaminen kyllä osataan eikä valmista tunnu millään syntyvän.

Toistan, ettei syy ole Rajavartiolaitoksen vaan suomalaispoliitikkojen, jotka määrittävät, mitä tehdään, missä laajuudessa tehdään ja kuinka suurilla budjettivaroilla tehdään.

Puola ei koskaan luopunut Valko-Venäjän vastaisen rajan valvonnasta 19 rajavartioasemalta käsin myös ihmisvoimin, kun taas Suomi on käytännössä lähes täysin luopunut Venäjän vastaisen rajan valvonnasta ihmisvoimin. Neuvostoliiton hajottua rajavartioasemat on lakkautettu urakalla ja laitettu myyntiin. Asemia on myyty myös venäläisille (esim. HS 27.3.2015). Tuolloin vuonna 2015 ainakin viisi rajavartioasemaa oli myyty venäläiselle Suomenlahdelta Kiteen korkeudelle.

Rajavartiolaitoksen mukaan niistä [itärajan rajavartioasemista] luopuminen ei ollut virhe, koska ne eivät olleet strategisesti merkittävillä paikoilla. (Yle 4.5.2022).

Tuon Ylen jutun mukaan esimerkiksi Kaakkois-Suomessa rajavartioasemia on parhaimmillaan ollut noin 30, nykyisin niitä on enää neljä. Pitkin itärajaa rajavartioasemia oli noin sata, etelästä Pohjois-Karjalan pohjoisosiin 10-15 kilometrin välein, Kainuussa noin 15-30 ja Lapissa noin 20-50 kilometrin välein.

Puolassa Valko-Venäjän vastaisella rajalla rajavartioasema on keskimäärin 21,4 kilometrin välein, mikä vastaa myös Suomen kylmän sodan aikaista mitoitusta.

Rajavartiolaitos ei aikanaan mielestäni ole miettinyt riittävästi Venäjän masinoimaa siirtolais- ja pakolaisvyöryä, jonka Venäjä kykenee varmasti järjestämään ilman pienintäkään epäilystä juuri sinne ja juuri sellaisena ajankohtana, minne Suomi ei sitä uskoisi tapahtuvan.

Rajavartiolaitos mietti tuon rajavartioasemien vähentämisstrategian jo kauan ennen kuin Venäjä toteutti Suomeen kohdistuneen edellisen invaasion vuodenvaihteessa 2015-16.

Rajavartioasemien vähentämisstrategia laadittiin Neuvostoliiton hajoamisen pohjalta uskoen, että Venäjän vastainen raja olisi vakaa ja melko tavallinen raja. Oletus oli, että Venäjä pitäisi huolen, ettei Suomen vastaiselle rajalle pääsisi laittomasti Suomeen pyrkiviä. Rajaturvallisuus perustui siis osaltaan Venäjän toimiin, mikä on se perustavaa luokkaa oleva virhe. Tuon virheen vastuu kuuluu Rajavartiolaitokselle.

Suomi ei miltään osin turvallisuudessaan voi luottaa Venäjän toimiin. Ei puolustusturvallisuudessaan eikä rajaturvallisuudessaan.

Venäjän vastainen raja ei ole koskaan tavallinen raja. Sama, kuin Puolustusvoimat olisi aikanaan todennut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, että Venäjän on tavallinen maa eikä meidän enää tarvitse pitää entisenlaista puolustuskykyä.

Kun Suomella oli järkeä säilyttää Puolustusvoimien puolustuskapasiteetti, samaa järkeä ei ollut Rajavartiolaitoksella. On selvä, ettei Suomi pelkällä teknisellä laitteistolla ilman riittävää määrää rajavartioita ja rajavartioasemia korpimaita myöten kykene vastaamaan sellaiseen siirtolais- ja pakolaisinvaasioon, minkä Venäjä kykenee helposti järjestämään Puolan tapaan Suomenkin kiusaksi.

Suomi olisi ollut aikamoisessa kusessa, jos olisi kohdannut Puolaa vastaavan invaasion.

****

Suomessa rajavartioiden määräkään ei ole riittävä. Suomessa on noin 2 000 rajavartijaa, kun koko Rajavartijalaitoksen henkilömäärä on 2 700. Tunnuslukuna itärajalla siis noin puolitoista rajavartijaa per kilometri, kokonaismaarajalla noin 0,75 rajavartijaa per kilometri.

Puolassa määrät ovat ihan toisella tasolla, vaikka Puolalla ei ole maarajaa Suomea enempää. Puolan maaraja on noin 2 788 kilometriä, kun Suomella rajaa on 2 690 kilometriä. Puolalla rajavartioita on peräti 13 500, kun rajavartiolaitoksen kokonaishenkilömäärä on 18 200 (Straż Graniczna, SG w liczbach, 16.5.2018). Nuo luvut ovat edelleen suuruusluokassaan päteviä. Tunnuslukuna Venäjän ja Valko-Venäjän rajalla Puolalla on siis noin yli 33 rajavartijaa per kilometri, kokonaismaarajalla noin 4,8 rajavartijaa per kilometri.

Kyse on siitä, miten nopeasti riittävä määrä rajavartioita saadaan riittävän nopeasti kohtaan, jossa rajanylitysinvaasio tapahtuu ja joka on kenties havaittu elektronisilla valvonta- ja havainnointijärjestelmillä.

Kun aitaan on tehty miehen mentävä aukko, muutamassa minuutissa tulee rajan yli kymmeniäkin maahan laittomasti pyrkiviä. Kymmenessä minuutissa jopa satoja. Suomen osalta ongelma on, että vain 15 prosenttia Venäjän vastaisesta rajasta aidataan, kun 85 prosenttia rajasta on ilman aitaa. Elektroninen havainnointi- ja valvontajärjestelmä kyllä voi ilmoittaa laittomasti maahan pyrkijöitä, mutta ei estä heidän pääsemistänsä maahan.