Puolustusneuvosto 20.9.1995 – Päätös, josta on syytä lähteä liikenteeseen presidentin peräänkuuluttamassa Nato-jälkipyykinpesussa

”Kuluvan vuoden dramaattiset käänteet ovat käynnistäneet Suomessakin keskustelua siitä, olisiko jotain pitänyt tehdä jo aiemmin ja toisin. Olisiko Venäjä-suhdettamme pitänyt hoitaa eri tavalla? Olisiko Naton jäseneksi pitänyt pyrkiä aiemmin?

 Itsekritiikille on toki aina sijaa. On hyvä, että etsimme menneestä toiminnastamme virheitä. Ja siellä missä harha-askelia on osoittaa, niistä on syytä ottaa opiksi. Itsekritiikinkin pitäisi kuitenkin olla vain työkalu, ei itsetarkoitus.” (Tasavallan presidentin kanslia 7.11.2022).

Noin lausui presidentti Sauli Niinistö 242. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin (MPK) avajaisissa 7.11.2022.

Kyse olisi nyt siitä kansallisesta jälkipyykistä, joka Suomen tulisi pestä Suomen liittyessä Natoon ja jota myös presidentti Niinistö peräänkuulutti. Presidentti Niinistön sanoilla, olisiko jotain pitänyt tehdä länsi-integraatiossamme ja Venäjä-suhteissamme aiemmin.

Minä taas puolestaan peräänkuulutan vastauksia kysymyksiin, miksi meillä on ollut pyrkimys erottaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikka muusta länsi-integraatiosta ja etsimään sille korvikkeita muista Pohjoismaista poiketen esimerkiksi rahaliittojäsenyydestä. Tehtiinkö Suomen ulkopoliittisessa päätöksenteossa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen oletuksia, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet virheellisiksi ja joista olisi syytä ottaa opiksi vastaisenvaralle.

Nyt Suomen on ehdottomasti pestävä tuo jälkipyykki 95 asteen valkopesulla, jottemme tulevaisuudessa toistaisi samoja virheitä taas kertaalleen – jo kolmannen kerran.

Edellinen jälkipyykki jäi Suomelta pesemättä, kun Neuvostoliitto hajosi ja kun olisi pitänyt arvioida Suomen ulkopoliittista toimintaa ja päätäntää kylmän sodan aikakauden suomettumisessa. Tuota jälkipyykkiä suomalaispoliitikot eivät kyenneet itsekriittisesti koskaan pesemään.

Jälkipyykit nyt Nato-jäsenyyden jälkeen ja aiemmin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen eivät oikeastaan koske itäistä naapuriamme. Neuvostoliitto ja Venäjä eivät oikeastaan ole kysymyksen ydin. Kysymyksen ydin on oma päätöksentekojärjestelmämme, jonka perustamme hyvin helposti yhteen totuuteen, kun on haettu äärimmäistä yksituumaisuutta. Tuohon yhden totuuden periaatteeseen on pyrkinyt myös presidentti Niinistö toiminnassaan.

Kyse on eräänlaisesta poliittisten päättäjien joukkopsykoosista ilman omaa itsenäistä ajattelukykyä. Joukkopsykoosi on yhtä kuin vääristynyt todellisuuskäsitys. Tuo tyypillistä monen pienen maan poliittiselle päätöksenteolle. Sen haitallisuus on Suomessakin nähty jo moneen kertaan.

Heidi Hautalan kolumni 31.1.2003: Totuuskomissio – vai kaksi? (TS 31.1.2003).

Heidi Hautala kirjoittaa tuossa lähes kaksi vuosikymmentä vanhassa kolumnissaan:

”Suomen läheisriippuvuus Neuvostoliitosta erityisesti 1970-1980-luvuilla on noussut viime viikkoina melkoiseksi keskustelun aiheeksi. Suoraan sanoen olin jo heittänyt toivoni uskoen, että kansallinen muistinmenetys on ollut lopullista laatua. Suuri osa valtiollisesta ja muusta eliitistä, joka oli hyvinkin elimellisesti mukana tässä läheisriippuvuudessa, on edelleen vallassa ja oli varmasti jo huokaissut helpotuksesta.”

Miksi Neuvostoliiton hajottua ei Suomessa pesty jälkipyykkiä suomettuneisuuden ajasta kuten lähes kaikissa muissa itäisen Euroopan maissa Neuvostoliiton aika pestiin?

Kyse oli nimenomaan siitä, että jälkipyykki olisi koskenut niitä samoja poliitikkoja, jotka olivat vallassa vielä pitkään aina uudelle vuosituhannelle. Suomettuneisuus ei Suomessa loppunut Neuvostoliiton hajoamiseen, se vain muutti hieman muotoaan perustuen pohjimmiltaan edelleen vanhaan.

Sallisivatko tällä kertaa vielä elossa olevat suomalaispoliitikot heidän toimintaansa tutkittavan, kun tutkimustuloksista seuraa vääjäämättä arvostelua?

Tuo poliitikkojen nimilista olisi pitkä, jos sen tähän kirjaisin. Jälkipyykinpesua ei ole syytä henkilöidä, koska silloin pesu jäisi varmuudella tekemättä.

Annetaan pesulle tällä kertaa todellinen mahdollisuus.

****

Olen käsitellyt melko perinpohjaisesti muutamassa blogissa Puolustusneuvoston kokoontumista presidentti Martti Ahtisaaren johdolla syyskuun 20. päivänä vuonna 1995. Tuosta kokoontumisesta laadittu asiakirja on hallussani siltä osin, kuin mitä siitä on saatettu salassapitosäännöksistä julkiseksi.

• Kokous 20.9.1995, jossa päätettiin Suomen Nato-jäsenyydestä (US-blogi 10.1.2020)
• Ulkoministeriön salaiset asiakirjat vuodelta 1995 – Suomen Nato-jäsenyys (US-blogi 6.1.2019)
• Ulkoministeriön salassa pidetyt asiakirjat vuodelta 1996 – Mikään Suomessa eikä myöskään Venäjällä ole muuttunut (US-blogi 17.5.2021).

Suomi tai paremminkin Suomen Puolustusneuvosto teki tuolloin syyskuun 20. päivänä vuonna 1995 päätöksen, jonka mukaan Suomi ei liity Natoon ja pysyy erillään myös Naton laajentumisprosessista Euroopan puolustusintegraatiossa.

Puolustusneuvoston syyskuinen päätös vuonna 1995 oli Suomen sotilaallisen liittoumattomuuden peruskivi. Peruskivi oli Suomi ilman Nato-jäsenyyttä.

Tuon 20.9.1995 pidetyn Puolustusneuvoston kokouspöytäkirjan salassapitoa on pidennetty 15 vuotta 25 vuodesta 40 vuoteen. Asiakirja on siis salainen aina vuoteen 2035 saakka.

17.5.2021 julkaisemassani blogissa kyselin, olisiko Suomi Naton jäsenmaa ennen kuin tuon pöytäkirjan salassapitoaika päättyy:

”Nähtäväksi jää, onko Suomi aikaisemmin Naton jäsenmaa vai onko tuo asiakirja aikaisemmin vapautettu salassapidosta.” (US-blogi 17.5.2021).

Nyt Suomi on todennäköisesti Naton jäsenmaa aikaisemmin kuin tuo pöytäkirja vapautuu salassapidosta, jos nyt Turkki ja Unkari eivät aivan mahdottomasti viivytä Suomen ja Ruotsin jäsenyyksiä puolustusliitossa.

****

Puolustusneuvoston on nykyään korvannut Turvallisuuskomitea. Puolustusneuvoston toiminta loppui vuonna 2000.

En ole ainoa enkä ensimmäinen, joka on ruikuttanut valtiovaltaa antamaan julki tuon pöytäkirjan kokonaisuudessaan.

Erityisen työn pöytäkirjan saamiseksi julkisuuteen teki edesmennyt toimittaja Olli Ainola Iltalehdestä. Aluksi hän pyysi Turvallisuuskomitealta saada nähtäväksi tuo Puolustusneuvoston pöytäkirja. Turvallisuuskomitea epäsi pyynnön kuusi vuotta sitten 14.11.2016 annetulla päätöksellä (FI-PLM-2016 5724, Dnro 620/80.02.06/2010). Ainola vei asian Helsingin hallinto-oikeuteen, mutta hävisi jutun. Pöytäkirjaa ei saatu julkisuuteen hallinto-oikeuden 16.3.2018 tehdyllä päätöksellä (18/0154/5, Dnro 16296/16/1203).

Pyysin itse joulukuussa 2019 ja pyyntötoistolla tammikuussa 2020 Turvallisuuskomitealta kaikki Puolustusneuvoston vuoden 1995 kokouspöytäkirjat, jotka sainkin alla olevaan kuvaan kirjatut asiakirjakohdat salattuina (päätös VN/2/2020-PLM-6, 13.1.2020).

****

Puolustuskomitean pöytäkirjan 6/1995 salassa pidetyn asiakirjakohdan 3§ otsikko on Naton laajenemishanke sekä sen poliittiset ja sotilaalliset vaikutukset Suomen kannalta tarkasteltuna. Asiakirjakohtaan 3§ liittyy pöytäkirjan liite 25/Da sal, josta on käyty kokouksessa poliittinen keskustelu. Hallinto-oikeus on katsonut asiakirjakohtaan 3§ kirjatun keskustelun ulkoasioita hoitavan ministeriön – siis silloisen ulkoasianministeriön – poliittiseksi tilannearvioinniksi.

Kokoukseen osallistuneet olen kirjannut 10.1.2020 julkaistuun blogiin (US-blogi 10.1.2020). Konklaavissa oli yhteensä 19 henkilöä.

Ulkoministerinä toimi tuolloin Tarja Halonen (sd.) ja hallinto-oikeuden päätöksen perusteella liite 25/Da sal, josta on siis käyty kokouksessa poliittinen keskustelu, olisi laadittu ainakin pääosin Tarja Halosen johtamassa ulkoasianministeriössä. Kun kävin aikanaan ulkoministeriössä tarkastelemassa vuoden 1995 asiakirjoja, en onnistunut löytämään asiaan liittyvää, mutta ei erityisemmin tutkinut asiakirjoja tuolta pohjalta (US-blogi 6.1.2019).

Hallinto-oikeuden tarkka kirjaus on:

”Hallinto-oikeus on tutustunut kyseessä olevaan pöytäkirjaan. Hallinto-oikeus katsoo, että pöytäkirjan liite 25/Da sal ja siihen pöytäkirjan asiakohdassa 3 § liittyvä keskustelu on katsottava ulkoasioita hoitavan ministeriön poliittiseksi tilannearvioinniksi, joka on salassa pidettävää julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella.”

Onko asiakirjakohtaan 3 § kirjattu ”keskustelu” vain ulkoasianministeriön poliittinen tilannearviointi ulkoasiainministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Blombergin pitämänä muiden lyhyillä kommenteilla höystettynä?

Asiakirjakohta 3§ on peräti 12 sivua, kun koko pöytäkirjassa on 14 sivua. Kokous 6/95 kesti tunnin ja 35 minuuttia. On selvä, että 3§ on kirjattu pääosin lähdeaineistoon perustuen huomioiden melko lyhyt kokousaika. Tunnissa ja 35 minuutissa ei 19 henkilön konklaavi ei voi käydä kovinkaan syvällistä keskustelua.

Helsingin hallinto-oikeus kirjaa 13.1.2020 antamassaan päätöksessä:

”Vaikka asiakirjan ja sen liitteiden laatimisesta on kulunut yli 20 vuotta, ei Suomen ulkopoliittinen asema ja turvallisuuspoliittinen tilanne ole muuttunut siinä määrin, että ei ole ilmeistä, ettei sotilaallista maanpuolustusta koskevien tiedon antaminen vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua. Poikkeusoloihin varautumista koskevien tietojen antaminen saattaisi myös edelleen vahingoittaa tai vaarantaa Suomen turvallisuutta. 

Edellä mainittuja salassa pidettäviä tietoja ei ole mahdollista erottaa mahdollisesti julkisiksi katsottavista kohdista siten, että julkiset osat olisi julkisuuslain 10 §:n mukaisesti mahdollista antaa Ainolalle.”

Pöytäkirjan 6/1995 asiakohdassa 3§ käsitellään siis sekä Naton laajentumista koskevaa poliittista tilannearviointia että Naton laajenemisen sotilaallisia vaikutuksia. 3§ sisältää siis Naton laajentumista koskevaa poliittista tilannearviointia myös Turvallisuuskomitean itsensä kirjaamana. Tuo poliittinen tilannearviointi on se, mikä pitäisi saada nyt julki.

Ainolan mielestä erityistä olisivat olleet tuolloisen tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren ja pääministeri Paavo Lipposen kannanotot keskustelussa. Nykykatsannossa olisi tärkeää tietää se lopputulos, mihin on tultu Naton alkavan laajenemisprosessin sekä Suomen Nato-suhteiden ja Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden suhteen niin poliittisesti kuin myös sotilaallisesti. Ilmeisesti asiakohtaan 3§ Suomen Nato-jäsenyys on kirjattu mahdottomana vaihtoehtona.

****

Pöytäkirjan 6/1995 asiakirjakohdan 3§ salassapidosta päättää edelleen Turvallisuuskomitea. Turvallisuuskomitea on toimivaltainen päättämään asiakirjan antamisesta. Turvallisuuskomitea voisi todeta, ettei asiakirjakohdan 3§ salaamiselle ole enää nykytilanteessa riittäviä perusteita huomioiden Suomen muuttunut turvallisuusasema Suomen Nato-jäsenyyden myötä ja huomioiden myös Puolustusvoimien sotilaallista maanpuolustusta koskevat silloiset tiedot Suomen puolustamiseksi, jotka ovat nyt vanhentuneet.

27 vuotta on hirvittävän pitkä aika myös puolustussuunnitelmissa, eikä vanhat suunnitelmat voi olla samoja kuin nykymaailmassa, kun Nato on jo laajentunut 14 Itä-Euroopan valtiolla (ja pian kahdella lisää) ja Venäjä on mikä on.

Puolustusneuvoston julkinen aineisto löytyy Kansallisarkistosta vuosilta 1958-2000 (luovutuserä T-27426). Aineisto kiersi sota-arkistoon vuonna 2004 ja nykyisin sota-arkisto on Kansallisarkistolla. Aineisto, johon ei kuulu mm. tuo vuoden 1995 pöytäkirja, on siirretty Kansallisarkiston Hallituskadun toimipisteeseen vuoden 2019 toukokuussa.

Turvallisuuskomitean kokoonpanossa puheenjohtajana toimii nykyään puolustusministeriön kansliapäällikkö Esa Pulkkinen ja varapuheenjohtajana valtiosihteeri Henrik Haapajärvi valtioneuvoston kansliasta. Muut jäsenet on kirjattu esimerkiksi Turvallisuuskomitean sivuille (Turvallisuuskomitea, jäsenet).

Sosialidemokraatti Henrik Haapajärvi on pääministerin poliittinen erityisavustaja, ja hän toimii myös SDP:n hallitusryhmän sihteerinä. Turvallisuuskomitean puheenjohtajan tehtävät on sälytetty puolustusministeriön korkeimmalle virkamiehelle eli kansliapäällikölle.

Pääministeri Sanna Marin on julkisesti myöntänyt, että Suomessa olisi ollut syytä kuunnella tarkemmin Baltian maiden ja Puolan varoituksia Venäjästä (esim. AL 29.9.2022, Itä-Häme 29.9.2022 jne.). Marinilla on ainakin jossain määrin kyvykkyyttä olla itsekriittinen Suomen tekemisistä.

Uskoisin, että valtioneuvoston kanslia suhtautuisi Marinin ja Haapajärven johdolla suurella myönteisyydellä pöytäkirjan 6/1995 asiakirjakohdan 3§ salassapidosta luopumiseen, mutta ongelmia synnyttää yleensä – kuten aina – Puolustusvoimien lähtökohtainen – ei tapauskohtainen – asenne.

Kun nyt tasavallan presidentti Sauli Niinistöä myöten on pyydetty selvitystä siitä, olisiko jotain pitänyt tehdä jo aiemmin ja toisin sekä myös, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon aiemmin, olisi tuo Suomen Nato-asiaan eniten vaikuttanut asiakirjan kohta saatava vielä julkistamattomalta osalta julki. Asiaa on syytä edistää Turvallisuuskomiteassa istuvan Hiski Haukkalan, joka edustaa komiteassa Tasavallan presidentin kansliaa kansliapäällikkönä.

Tuo asiakirjakohta 3§ Suomen Nato-jäsenyysasian äitiasiakirja. Jos sitä ei saada julki ennen vuotta 2035, Suomessa on turha yhdenkään poliitikon väittää, että jälkipyykki olisi tämänkään asian osalta pesty loppuun eikä edes alkuunkaan.

Jos tuota asiakirjakohtaa 3§ ei saada julki, Suomi olisi jo toisen kerran kieltänyt itseltään tarpeellisen historialäpikäynnin. Julkistamaton Tiitisen lista jää tärkeydessään paljon 3§:n taakse. Tärkeyttä kuvaa hyvin se, miten nihkeitä sen julkistamiseen valtion virkamieskunnassa on oltu. Nyt on aika tukeutua poliittiseen päätäntään.

Toinen tapa saada 3§ jollain tavoilla julkiseksi olisi saada Turvallisuuskomitealta tutkimuslupia tuohon asiakirjaan. Tutkimukseen voisi sitten kirjata sisältöä rajoitetusti ja ennen kaikkea poliittisen analyysin. Asian poliittinen käsittely on se, minkä perään tässä huudetaan, ei sotilasteknisten yksityiskohtien perään.

Kykenisikö nyt Suomi jälkipyykin pesuun, kun ensimmäisellä kierroksella Neuvostoliiton hajottua ei kyennyt?

Jälkipyykinpesun ovat suomalaispoliitikot kansalaisilleen velkaa.