Puolustusvoimat sumennutti Googlella sotilaskohteensa satelliittikartoista, mutta Venäjältä kartat saa edelleen terävinä

Kuvakaappaus Mikrobitin sivuilla 14.3.2022 julkaisusta jutusta otsikolla ”Karttapalvelut eivät näytä kaikkea: mitä on sumennettujen satelliittikuvien alla?”. Kuvakaappauksen sisältämä satelliittikuva on puolustusministeriön ja Pääesikunnan korttelista Helsingissä 60°09'51.0"N 24°56'56.4"E-karttapisteessä. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Mikrobitti-lehden sivustolta).

Halutessamme katsoa jonkin kohteen satelliittikarttoja, on palveluntarjoojamme yleensä Google – joko Google Maps tai Google Earth.

Satelliittikartoista me näemme myös kaikki sotilaskohteet. Julkiseen käyttöön tarkoitettujen satelliittikarttapalvelujen tarkkuus ei tietenkään ole samaa luokkaa kuin asevoimien sotilastiedusteluun tarkoitettujen, mutta paljon noistakin kartoista me tavalliset ihmiset saamme selvää. Monesta mielenkiintoisesta kohteesta on saatavilla myös katunäkymäkuvausta, palveluntarjoajana vaikkapa Instant Street View. Myös Googlen karttapalvelut sisältävät katunäkymäkuvausta.

Kirjoitin vuoden 2017 lopulla kaksi blogikirjoitusta, joissa oli tietoja suomalaisista sotilaskohteista koordinaattitietoina ja satelliittikuvina (US-blogi 4.12.2017 ja US-blogi 9.12.2017). Erityistä olivat keski- ja kaukovalvontatutkasijainnit (KEVA- ja KAVA-tutkat), joiden sijaintitiedot eivät ole olleet erityisen julkista tietoa, mutta jotka ovat selvitettävissä julkisista läheteistä, jos vain omaa kyvykkyyttä etsintään. Kaikkia tutkasijainteja en kuitenkaan noihin blogikirjoituksiin kirjannut.

On vahinko, kun Alma-media uudisti vuonna 2019 Puheenvuoro-palstaa, se onnistui tuhoamaan kaikista vanhoista kirjoituksista kaikki kirjoituksien sisältämät hienot valokuvat – siis myös 4.12.2017 ja 9.12.2017 julkaisemistani kirjoituksista kaikki sotilaskohteita esittelevät satelliittikuvat.

No, kirjoituksissa on vielä koordinaattitietoja jäljellä, joiden avulla voi hakea satelliittikuvia.

Puolustusvoimat kutsui vuoden 2017 lopun jälkeen minut Pääesikuntaan, jossa tapasin ilmeisemmin tiedustelu-upseerin suojatuissa tiloissa. Oliko blogikirjoituksillani ja tapaamiskutsulla yhteyttä, sitä en tiedä.

Pääesikuntatapaaminen herätti minussa suurta hilpeyttä. Kaikenlaista pelleilyä Pääesikuntakin harrastaa, oli tuolloin ajatukseni. En vieläkään ymmärrä tiedustelu-upseerin agendaa, oliko hän kiinnostunut Venäjästä ja Venäjän tiedustelusta vai mistä oikein. Varsin sekava oli tuo tapaaminen.

Tapaamisesta ei jäänyt mitenkään hyvä kuva Pääesikunnan osaamisesta. Tai paremminkin järkevyydestä. Jäi kuva, ettei oikein tiedetty, minkä he olivat asettaneet tapaamisen päämääräksi.

****

Karttapalvelut eivät näytä kaikkea: mitä on sumennettujen satelliittikuvien alla? (Mikrobitti 14.3.2022).

Mikrobitin keväinen juttu jatkaa:

Karttapalveluiden satelliittikuvat eivät näytä meille ihan kaikkea, vaan osa näkymistä on sumennettu. Osalle blurrauksista on syynsä, osa haittaa tutkijoiden työtä ja osaa voi vain ihmetellä.

Brullaus tarkoittaa sumentamista, epäselventämistä, epätarkentamista, peittämistä tai vaikkapa rakeistamista.

Samaa ihmettelen minäkin kuin Mikrobitti. Mikä idea on sumennuttaa ja rakeistuttaa Googlella karttoja, kun siitä ei ole yhtään mitään hyötyä.

Ei mitään hyötyä.

Nyt puolustushallinto on jo poistattanut Googlella Mikrobitin jutun kuvassa näkyneen puolustusministeriön ja Pääesikunnan korttelin sumennuksen. Googlen 60°09’51.0″N 24°56’56.4″E-karttapisteessä satelliittikartan terävyys vastaa ympäristöä.

Puolustusministeriön ja Pääesikunnan hallintokorttelin somennuttamisessa kyseessä ja oli selkeä Puolustusvoimien ylilyönti. Tuo puolustushallinnon hallintokortteli ei sisällä mitään sellaista, mitä pitäisi yrittää ylipäätään salata. Missään muussa maassa ei vastaavan typeryyteen ole syyllistytty, että valtion ministeriöhallintokortteleita pyrittäisiin salaamaan.

Vielä tuolloin vuonna 2017 noiden blogikirjoitusten julkaisuaikoihin Googlen satelliittikarttakuvat myös suomalaisista sotilaskohteista olivat samaa tarkkuutta kuin viereinen ympäristö. Sotilaskohteita ei ollut kartoista rakeistettu eikä niiden terävyyttä ollut heikennetty. Noiden kahden em. blogikirjoituksen kuvat olivat laadukkaita, mutta ne on nyt siis poistettu Alma-median vuoden 2019 Puheenvuoro-palstan uudistamisen yhteydessä.

****

Belgium to sue Google for not blurring images of defense sites (Reuters 28.9.2018).

Vapaasti suomennettuna tuo Reutersin jutun otsikko neljän vuoden takaa:

Belgia haastaa Googlen oikeuteen, koska se ei sumenna puolustussijaintipaikkojen kuvia.

Googlen haastaminen oikeuteen sotilaskohteiden satelliittikarttatarkkuusasiassa oli vuonna 2018 laajasti levinnyt juttu (esim. DW 28.9.2018, Siliconrepublic 28.9.2018 jne.).

Kyse oli Belgiassa sijaitsevasta Kleine Brogelin lentotukikohdasta (Kleine Brogel Air Base), jossa säilytetään myös taktisia lentokoneisiin lastattavia ydinaseita. Nuo ydinaseet ovat B61-sarjan B61-3- tai B61-4-tyyppiä ja niitä ovat Yhdysvallat ja Nato varastoineet tukikohtaan yhteensä 15 kappaletta.

Kun katsoo Kleine Brogelin lentotukikohdan Google-karttaa 51°10’10.9″N 5°28’20.3″E-karttapisteessä, Belgia sai tahtonsa läpi ilman oikeuskäsittelyä. Tukikohta on sumennettu Google-kartoissa.

Mutta kylläpä tukikohta näkyy silti selvästi vaikkapa täällä ja jopa ne 51°09’56.4″N 5°27’14.5″E-karttapisteen kohdat, joista ydinpommit nostetaan maan alta lentokoneisiin.

Google-satelliittikartan kuvakaappaus Belgiassa sijaitsevasta Kleine Brogelin lentotukikohdasta, jossa Google on sumentanut lentokenttäalueen Belgian pyynnöstä. Kuvassa näkyy sumennuksen rajaus. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Google Maps -kartasta).
Oheisessa satelliittikarttakuvassa näkyy Kleine Brogelin lentotukikohdan ydinasevarastoalue hyvin selvästi 51°09’56.4″N 5°27’14.5″E-karttapisteessä. Googlen sumentamisen eivät ole paljon auttaneet. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Yantex-kartasta).

****

Onko nyt niin Suomen Puolustusvoimien kuin myös muiden maiden asevoimien halukkuus salata satelliittikartoista sotilaskohteita turhaa? Pytystäänkö satelliittikarttojen tiedot salaamaan sumennuttamalla yhden satelliittikarttapalvelutuottajan – siis Googlen – kartat rakeisiksi?

Suomen Puolustusvoimien työ saada Google-kartat Suomen sotilaskohteet sumeaksi on ollut aivan turhaa. Googlen kartat eivät ole ainoita ainakaan heille, jotka ovat todella kiinnostuneita satelliittikarttojen sotilaskohteista. On myös huomattava, ettei Venäjäkään tarvitse minkään sortin googlea selvittääkseen sotilaskohteet satelliittitiedustelullaan Suomesta.

Venäläinen satelliittikarttapalvelujen tuottaja on Yantex (Яндекс) ja sen karttapalvelu Yandex Maps (Яндекс Карты). Yantexin satelliittikartoissa näkyy kaikki Suomen sotilaskohteet sumentamattomina. Etsittävän kohteen haku niin englannin- kuin venäjänkielisestä palvelusta käy saamalla tavalla kuin Googlen palvelusta.

Yantex lainaa luvallisesti paljon Googlelta, mutta mikä on heidän omaa tuotostansa, ei ole oikein tiedossa. Karttojen tarkkuudestakaan sitä ei voi päätellä, mutta sen sijaan voi päätellä kuvaushetken keliolosuhteista (esim. pilvisyys) ja vuodenajasta (puiden lehdet, lumi jne.). Googlen aineisto tiettävästi toimitetaan Venäjälle kuitenkin sumentamattomana.

Myös Microsoftin kehittämässä Bing Maps -karttapalvelussa satelliittikartat ovat sumentamattomia.

Yhdysvaltalaisessa USGS:n EarthExplorer-karttapalvelussa satelliittikartat ovat myös Suomen osalta sumentamattomia. USGS:n kartat ovat tarkkoja. Perussatelliittikartta on ehkäpä yksi tarkimmista, mutta osa kuvauksista on jo vuosien takaa. USGS (US Geological Survey, USGS) on yhtä kuin Yhdysvaltojen geologian tutkimuskeskus ja Yhdysvaltain sisäministeriön alainen tutkimuskeskus ja valtion virasto. Vastaa suurin piirtein Suomen Geologian tutkimuskeskusta (GTK) ja osittain Maanmittauslaitosta (MML).

Maanmittauslaitoksella on olemassa Karttapaikka-palvelu, ja sen sisällä mm. ilmakuvapalvelu eli satelliittikartta Suomen alueelta. Myös tuossa palvelussa karttaa ei ole sumennettu.

Miten sitten löytyy Kiinasta? Kiinalaista yksityisen palvelun googlea ei ole. Sitä yritettiin aikanaan rakentaa, mutta kunnollista valmista Kiinan ulkopuolelle näytettäväksi ei syntynyt (New Atlas 26.10.2010). Kiinalaisia karttapalveluita ovat Map.Bmcx.com ja Map.Qq.com.

Puolustushallinto on siis sumennuttanut vain Google-kartat, mutta kaikki muut kartat ovat sumentamattomia Suomen sotilaiskohteiden osalta. Jopa valtiovallan omat kartat Maanmittauslaitoksella ovat sumentamattomia sotilaskohteiden osalta.

Mitä helvetin järkeä tuossa sumennusvirityksessä oikein on?

Eikö Suomen puolustushallinnossa ja Puolustusvoimissa ymmärretä, että nykymaailmassa ei yksinkertaisesti voi lukuisten eri toimijoiden eri satelliittikarttojen sisältöä salata. Ei auta, että vain Googlen kartoissa sotilaskohteita on sumennettu, kun eri karttapalvelujen toimittajia niin Suomessa kuin maailmallakin riittää.

Itse asiassa voi olla jopa päinvastoin, että Google-karttojen sumennuskohta paljastaa sotilaskohteen, joka muutoin ei olisikaan tiedossa. Sumennuksen takana olevan voi sitten käydä tarkastelemassa toisessa karttapalvelussa.

****

Otetaan pari esimerkkiä.

9.12.2017 julkaistussa bogikirjoituksessa (US-blogi 9.12.2017) oli listattuna Puolustusvoimien KEVA- ja KAVA-tutkapisteitä eli keski- ja kaukovalvontatutkapisteitä, joissa tutkat ovat Ground Master 403- ja Thomson TRS 22XX -tutkia. Noista tutkapisteistä yksi sijaitsee Upinniemessä (Harjukylä/Bäckerskärr, Mustalammentie, 02470 Upinniemi) sijaintipisteenä 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E.

Tuolloin vuonna 2017 Google-kartat olivat vielä sumentamattomia, mutta nyt Googlen 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E-karttapisteessä näyttää maksimiresoluutiolla alla olevan kuvan mukaisesti rakeisena.

Puolustusvoimien Googlella sumennuttama Googlen satelliittikartta maksimiresoluutiolla Upinniemessä 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E-karttapisteessä, jossa sijaitsee KAVA-tutka. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Google Maps -kartasta).
Venäläisen Yantexin satelliittikartta 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E-karttapisteessä hieman tarkemmalla resoluutiolla kuin em. Google-kartta samasta pisteestä. Tutka alkaa jo näkyä hyvin. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Yantex-kartasta).
Yhdysvaltalaisen USGS:n EarthExplorerin satelliittikartta 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E-karttapisteessä maksimiresoluutiolla. Kuvanottohetkellä tutka-asema näyttäisi olevan rakenteilla. USGS:n EarthExplorer on tämän kohteen osalta tarkin karttapalvelu. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus USGS:n EarthExplorer-kartasta).
Maanmittauslaitoksen satelliittikartta 60°01’57.4″N 24°23’33.4″E-karttapisteessä maksimiresoluutiolla. Kuva on EarthExplorerin jälkeen toiseksi tarkin. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Maanmittauslaitoksen ilmakuvakartasta).
Maanmittauslaitoksen maastokartta aitausmerkintöineen ei jätä epäselvyyttä, että kyseessä on sotilaskohde. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Maanmittauslaitoksen maastokartasta).

****

Otetaan vielä toiseksi varmistukseksi Puolustusvoimien toinen sotilaskohde.

Alla olevissa kuvissa on esitetty Parolan varuskunnan ja Panssariprikaatin ammusvarastot, joita on yhteensä lähes 50 kappaletta. Ylin kuva on Puolustusvoimien Googlella sumennuttama Google-karttakuva, muut ovat sumentumattomia. Myös itse Parolannummen varuskunta on sumennettu Googlen kartoissa 61°02’06.9″N 24°22’21.3″E-karttapisteessä.

Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavassa kyseinen ampuma-alue on merkitty sv-a- ja sv-b-kaavamerkinnöillä eikä aluetta ole merkitty vielä EP-merkinnällä. Tämän luvun alimpana oleva Maanmittauslaitoksen rinnevarjostuskuva kertoo, kuinka helposti ammusvarastot ovat tunnistettavissa myös ilmasta käsin pengermuodostuksen vuoksi, jos vaikka muutoin ei saisi vaikkapa kasvillisuusmuodostuksen suhteen täyttä selvyyttä.

Tuolloin vuonna 2017 Google-kartat olivat vielä sumentamattomia, mutta nyt Google-kartan 61°01’10.8″N 24°17’52.1″E-pisteessä näyttää maksimiresoluutiolla alla olevan kuvan mukaiselta.

Puolustusvoimien Googlella sumennuttama Googlen satelliittikartta maksimiresoluutiolla Parolassa 61°01’10.8″N 24°17’52.1″E-karttapisteessä, jossa sijaitsee ammusvarasto. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Google Maps -kartasta).
Venäläisen Yantexin satelliittikartta 61°01’10.8″N 24°17’52.1″E-karttapisteessä hieman Google-karttaa tarkemmalla resoluutiolla muttei maksimiresoluutiolla. Kuvassa on siis yksi ammusvarasto. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Yantex-kartasta).
Yhdysvaltalaisen USGS:n EarthExplorerin satelliittikartta 61°01’10.8″N 24°17’52.1″E-karttapisteessä maksimiresoluutiolla. USGS:n EarthExplorer ei ole tällä kertaa tarkin eikä tarkkuus vastaa Yantexin karttakuvaa. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus USGS:n EarthExplorer-kartasta).
Maanmittauslaitoksen satelliittikartta 61°01’10.8″N 24°17’52.1″E-karttapisteessä maksimiresoluutiolla. Kuva on tarkin, mutta ammusvaraston kattomuoto näyttäisi olevan erilainen kuin muissa vastaavissa varastokuvissa. Varaston katto muoto ei kuitenkaan ole muuttunut, vaan kattolappeelta näyttävä on idästä paistavan auringon muodostama rakennuksen varjo (huomaa myös puiden varjot). Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Maanmittauslaitoksen ilmakuvakartasta).
Maanmittauslaitoksen rinnevarjostekartta kertoo sotilaskohteen maastonmuokkauksen, vaikka muutoin kohde ei näkyisikään satelliittikuvissa tarkasti vaikkapa kasvillisuuden vuoksi. Sinänsä kummalista, että vallisuojaus on vain rakennuksen toisella puolella. Tämän kuva perustella on helpompi päätellä vaikkapa, mille puolelle tykistötuli olisi vallien suhteen parempi keskittää, jos ei itse varastoon kohdistus ei onnistuisi. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Maanmittauslaitoksen maastokartasta).

****

Suomen Puolustusvoimat ei ole ainoa asevoima Euroopassa, joka pyrkinyt rajoittamaan satelliittikarttapalvelujen tuottajia näyttää maan sotilaskohteita. Kerroin edellä esimerkkinä Belgian.

Otetaan vielä toinen esimerkki Yantexista, miten se näyttää Suomen ja vaikkapa Nato-maiden sotilaskohteet sumentamattomina, mutta Venäjän läheisten maiden sotilaskohteita sumennettuna.

Venäjä on ymmärtänyt oikein, ettei ole mitään järkeä sumennututtaa sotilaskohteita, koska ne ovat joka tapauksessa tiedossa myös suurelle yleisölle jonkin karttapalvelun kautta. Venäläisessä Yantex-karttapalvelussa Venäjän sotilaskohteet näkyvät sumentamattomina.

Otetaan esimerkkinä meitä lähin oleva Venäjän perustason säilytysvarasto ydinaseille Inkerinmaalla Hatsinassa (Гатчина), josta kerroin jokin aika sitten blogikirjoituksessani (US-blogi 8.10.2022). Tuo Hatsinan ydinaseiden säilytysvarasto on vajaan 300 kilometrin päässä Helsingistä. Yantexin 59°31’20.0″N 29°55’06.0″E-karttapiste on yhtä tarkka kuin Googlen 59°31’20.0″N 29°55’06.0″E-karttapiste.

Sen sijaan Turkki on sumennuttanut omat sotilaskohteensa Yantexilla. Minun asteikollani Turkki on Venäjän liittolaismaa, vaikka kuuluukin Natoon. Viimeksi noiden kahden maan keskinäinen liittolaisuus tuli esille, kun Venäjä esitti Turkkia energiatoimitusten solmukohdaksi maakaasutoimituksille EU-alueelle ja Turkki alkoi heti valmistella Venäjän esille tuomaa asiaa.

Esimerkkinä Yantex-sumentamisesta on Turkin Incirlikin lentotukikohta, jossa Yhdysvallat ja Nato säilyttävät 20 kappaletta B61-3- tai B61-4-tyypin taktisia ydinaseita. Yantexin rakeinen 37°00’06.5″N 35°25’32.5″E-karttapiste ei vastaa tarkkuudeltaan Googlen 37°00’06.5″N 35°25’32.5″E-karttapistettä.

Kuva Turkin Incirlikin lentotukikohdasta Yantexin 36°59’50.6″N 35°24’23.2″E-karttapisteen kohdalta (punainen piste). Kartta on voimakkaasti sumennettu eikä siitä saa selvää pienelläkään resoluutiolla. Tuolla alueella lentotukikohdassa säilytetään myös ydinaseita. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Yantex-kartasta).
Kuva Turkin Incirlikin lentotukikohdasta Googlen 36°59’50.6″N 35°24’23.2″E-karttapisteen kohdalta. Kartta on selkeä ja yksityiskohtainen. Tuolla alueella lentotukikohdassa säilytetään myös ydinaseita. Kuva: vapaa lähde (kuvakaappaus Google Maps -kartasta).

Yllä oleva Googlen kartta löytyy hyvällä resoluutiolla siis 36°59’50.6″N 35°24’23.2″E-karttapisteestä.

****

Niin Suomen Puolustusvoimat kuin minkään muunkaan maan asevoimat eivät voi rajoittaa sotilaskohteittensa näkyvyyttä satelliittikarttakuvissa. Jos yhtä palveluntarjoajaa – vaikkapa Googlea – kykeneekin rajoittamaan, on vielä monia muita palveluja, joissa sotilaskohteet ovat hyvin näkyvissä.

Koomista Suomen kohdalla on, että Puolustusvoimien sotilaskohteista saa yleensä parhaimman satelliittikuvan valtionhallinnon Maanmittauslaitoksen kartoista. Maanmittauslaitos on maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Satelliittikartat ovat kuin ydinaseet. Kun ne on kerran keksitty, ovat ne olemassa eikä niitä enää saada pois eikä niitä voida häivyttää.

Niin Suomen Puolustusvoimat kuin minkään muunkaan maan asevoimat eivät voi enää perustaa puolustustaan siihen, etteivätkö sotilaskohteet olisi näkyvissä suurelle yleisölle kautta koko maailman. Jotenkin tuo karttasumentaminen on kuin jäänne jostain toisen  maailmansodan ajoilta, jolloin kartat olivat vielä paperikarttoja eikä satelliittejakaan ollut olemassa.

Olen kirjoituksissani käyttänyt pääsääntöisesti Googlen satelliittikarttoja, mutta Googlen kartat eivät ole aina suinkaan tarkimmat suurimmalla resoluutiolla.

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu